Itsemurha

  • 284 153
  • 757

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Viestin lähetti CnB

Mietin tässä, että onko jollain joskus tullut ajatuksiin vastaava tilanne ja mikä siihen on mahdollisesti ollut syynä?!?

Omakohtaista kokemusta on kertynyt itsemurhista monella eri tasolla.

Eräs sukulaisemme teki "pitkitetyn itsemurhan" vuosikymmeniä sitten, tosin vasta paljon myöhemmin saimme mummini kautta tietää kuolemansa syyksi itsemurhan. Teko oli pitkälle alkoholisoituneen miehen viimeinen, tämä oli ensimmäinen kokemukseni itsemurhasta.

Myöhemmin, työkaverini - hyvä sellainen - päätti päättää elämänsä eräänä talvi-iltana, niinpä hän hirttäytyi mökillään. Tieto teosta oli meille työyhteisössä yllätys koska mitään viitteitä moisesta ei ollut ilmaantunut aiemmin. Moni asia oli näemmä mennyt vikaan ja lopulta taakka muotoutui liiankin raskaaksi kantaa.

Jokunen muukin kaukaisesti tuntemani ihminen on päätynyt tähän lopulliseen ratkaisuun.

Voinen tässä yhteydessä kertoa myös erään entisen työkaverini kokemuksista. Hän oli/on rekkakuski, eräänä aamuyönä hän oli liikenteessä täysperävaunuyhdistelmällä Jyväskylästä Lappeenrantaan, Jyväskylän ja Mikkelin välillä suorahkolla tieosuudella hänen kuljettamaansa rekkaa päin ajoi nuorimies henkilöautollansa. Teko oli itsemurha, tämä paljastui myöhemmin. Tapaus kosketti tätä rekkamiestä hyvin kovasti vaikka hänellä oli vuosikymmenien kokemus työstään, kesti nimittäin yli puolivuotta ennen kuin hän kykeni jälleen pidemmille linjoille.

Tunnen myös kohtuullisen hyvin useitakin ihmisiä jotka ovat yrittäneet itsemurhaa, toistaiseksi epäonnistuen yrityksissään. Heistä kullakin on omat syynsä tekonsa yritykseen eikä mieleeni tulisi kuunaan ryhtyä arvostelemaan tai syyllistämään heitä tekonsa tähden, tähän tietty vaikuttaa se, että olen itse ollut tilanteessa jossa olen ajatellut itsemurhaa kuin myös yrittänyt sitä.

Olen ollut sairaalahoidossa yritykseni jälkeen, hoito käsitti sisätautipolilla tehostettua tarkkailua ja tämän jälkeen psyk.osastolla jatkunutta hoitoa, myöhemmin hoito on sitten jatkunut psyk.ryhmäterapiana p-osastolla ja lopulta avoterapiana jossa siis nyt olen.

Minut tekoon ajoi hyvin pitkään jatkunut (vuosia) vakava masennus johon liittyi voimakkaita ahdistuskohtauksia ja lopulta voimakasta itsetuhoista käyttäytymistä (rajatilapersoona) mikä lopulta johti itsemurhayritykseen ja ylläkuvailemaani sairaalahoitoon.

vlad.
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
On klisestä väittää, että "aina on toivoa". Toisinaan on tilanteita joissa sitä ei käytännössä ole tippaakaan, tai itsemurhaa hautova ei näe tätä 1/1000000 mahdollisuutta minään toivona.

Ja mikä tärkeämpää, ei sillä ole väliä onko toivoa vai ei vaan sillä onko elämä ylipäätänsä tyydyttävää ja tarjoaako se mitään sellaista, johon verrattuna autuas pimeys olisi mitenkään huonompaa.

Tai siis, tietty realismi on otettava käyttöön myös tuota "toivoa" tarkasteltaessa (lähinnä nyt ulkopuolisen silmin, itse kohdehenkilöhän tekee päätöksensä vaihtelevilla motiiveilla) ja kyettävä hahmottamaan tilanne kokonaisvaltaisesti, pelkkä elämä itsessään kun ei juurikaan ole riittävä houkutin kaikille ihmisille. Tuo Eino_Miehen kuvaileva tapaus on itselleni varsin selkeä ja ymmärrettävä, mutta toki kaikki eivät asioita näe samalla tavalla.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Viestin lähetti varjo

Tai siis, tietty realismi on otettava käyttöön myös tuota "toivoa" tarkasteltaessa (lähinnä nyt ulkopuolisen silmin, itse kohdehenkilöhän tekee päätöksensä vaihtelevilla motiiveilla) ja kyettävä hahmottamaan tilanne kokonaisvaltaisesti, pelkkä elämä itsessään kun ei juurikaan ole riittävä houkutin kaikille ihmisille.

Totta!

Minullekaan "pelkkä elämä itsessään" ei ollut riittävä houkutin. Vaadin itseltäni kohtuullisen paljon, olin totaalisen kyllästynyt ja väsynyt elämään mikä ei tarjonnut minulle kaipaamiani asioita/haasteita, osaltaan juuri näiden syiden vuoksi masennuin aikoinani. Hitaasti sitten ajauduin kierteeseen josta en nähnyt muuta ulospääsyä kuin itsemurhan. Kun kierteeseen ajautuminen kesti kohdallani vuosia, en enää nähnyt mitään toivoa tulevassa koska näin parantumiseni mahdollisuuden niin vähäisenä, kaikki toivo oli siis lopullisesti mennyttä - näin ajattelin. Tämä sai psyykkeeni häilymään entistä enemmän, mikä johti lopulta hyvin lähelle psykoottista tilaa, itsetuhoista käyttäytymistä ja itsemurhan yritystä.

Nyt kasaan minuuteni kappaleita, kokoamistyö on edelleen käynnissä. Talvella minun olisi ollut likipitäen mahdotonta kuvitella pääseväni joku päivä näinkin pitkälle, nyt kuitenkin toipuminen on vauhdissa ja mikä tärkeintä - omalta kannaltani asiaa tarkasteltuna - näen toivonpilkahduksen tulevassa. Tästä huolimatta mielessäni viivähtää toisinaan ajatus: jaksanko minä käydä vielä tämän taistelun.

vlad.
 

Cairns

Jäsen
Suosikkijoukkue
Miesten ringettemaajoukkue
itsemurhaan kannustava laulu...

...tällaisia laulujakin löytyy...

Älä vittu jaksa ruikuttaa, tapa ittes, tapa ittes
Eikö sossuntuet tulleetkaan, tapa ittes, tapa ittes
Lähtikö muija toisen kaa, tapa ittes, tapa ittes
Eikö pilluu enää irtookaan, tapa ittes, tapa ittes
Ootko kenties homoseksuaali, tapa ittes, tapa ittes
Piikki, pillerit ja haulikko, tapa ittes, tapa ittes
Viillä veitsellä perkele tapa ittes, tapa ittes
lähtikö luottotiedot alta, tapa ittes, tapa ittes
näytätkö antti tuiskulta,tapa ittes, tapa ittes
ootko syntynyt itäsuomessa, tapa ittes, tapa ittes
kuoliko koira auton alle, tapa ittes, tapa ittes
joitko liikaa viinaa, tapa ittes, tapa ittes
käytkö pintapaikoissa, tapa ittes, tapa ittes
onko sulla bmw, tapa ittes, tapa ittes
roikkuuko housut nilkoissa, tapa ittes, tapa ittes
onko sulla enää toivoa, tapa ittes, tapa ittes
ei sulla oo enää mitää annettavaa, tapa ittes, tapa ittes
jos oot imeny faijas kyrpää, tapa ittes, tapa ittes
jos oot jokeri fani , tapa ittes, tapa ittes
älä jaksa enää ruikuttaa, tapa ittes, tapa ittes
älä kerjää sääliä, tapa ittes, tapa ittes
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Tämäkin kuvasarja tarjoaa apua ongelmiin (lienee wanha)
 

Liitteet

  • what_to_do.gif
    what_to_do.gif
    32 KB · kertaa luettu: 1 564

Tormentori

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
on mullan alla parempaa, tapa ittes tapa ittes
ikuisesta unesta rauhan sä saat, tapa ittes tapa ittes

Tuleva kesähitti. Demo on jo purkissa.
 

Teacup

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Viestin lähetti vlad
On klisestä väittää, että "aina on toivoa". Toisinaan on tilanteita joissa sitä ei käytännössä ole tippaakaan, tai itsemurhaa hautova ei näe tätä 1/1000000 mahdollisuutta minään toivona.

Sitä en todellakaan kiistä, etteikö tilanne saata näyttää toivottomalta ahdinkoon joutuneen silmin. En todellakaan epäile tuota. Eikä varmasti piristä yhtään jos joku tuota toivoa tulee siihen hokemaan vierelle. Ja vielä senkin voin ymmärtää, että miksi joku tuohon ratkaisuun päätyy. Mutta tarkoittaako se sitä, että sitä toivoa ei ole olemassa? Tai että se käännös parempaan olisi erittäin epätodennäköinen? Mielestäni näin ei voi sanoa. Elämä osaa olla yllätyksellinen. Ja jos vaikeat ajat jaksaa kahlata läpi, se valo luultavasti jossain vaiheessa pilkistää. Ehkä olen väärässä, mutta olenkin aina ollut optimisti.

Itse en ole käynyt lähelläkään tuota pistettä, myönnän. Siksi omat kokemukset eivät väitteitäni tue ja puhun ilman omakohtaista tietoa, mutta noin sen vain järkeilen. Tuntemani henkilö on tehnyt itsemurhan ja pari on sitä yrittänyt, joten siitä olen saanut jonkin verran näkemystä.

Ja tuli tässä äsken keskusteltua erään henkilön kanssa juuri tästä samasta aiheesta, emmekä päässeet tässä yhteisymmärrykseen. Sinällään en siis ole yllättynyt, jos useimmat eivät tätä kantaani näe millään tapaa järjellisenä.
 

Tormentori

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niin onko eläminen vain elämisen takia elämisen arvoista? Kuka on itsekäs? Se joka lähtee vai se joka vaatii itsensä takia jäämään? Ehkä toisen on parempi olla poissa. Kuunnelkaa Danzigin "going down to die" ja miettikää.
 

Teacup

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Viestin lähetti Tormentori
Niin onko eläminen vain elämisen takia elämisen arvoista?

Itse uskon, että on. Ainakaan omalla kohdallani en kykene näkemään sitä tilannetta, että näin ei olisi.

Edit. HN ehti sanoa saman jo näköjään ensin
 

Noose

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chargers, HPK, Oakland A's, Tampere Saints
Viestin lähetti HN
Siis minun mielestäni. En usko, että on olemassa sellaista henkistä tai fyysistä tilaa tai niiden yhdistelmää, joka saisi minut luopumaan ehtymättömästä halustani tutkia ja kokea tätä maailmaa kaikkine pienine ja suurine ihmeineen.

Niin noh, jos fyysinen tila ajautuu siihen pisteeseen ettei voi punkasta liikkua minnekään saatika puhua, niin miten sitä maailmaa sitten tutkit? Soul searching saattaa alkaa puuduttaa pidemmän päälle.
 

Noose

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chargers, HPK, Oakland A's, Tampere Saints
Viestin lähetti HN
Juu, ehkä ainoa mahdollinen skenaario, jossa voisin harkita vapaaehtoista luopumista elämästäni, olisi se, että menettäisin kaikki aistini - mukaan lukien tuntoaistin.

Joku sokeutuminen, kuuroutuminen, neliraajahalvaus tai vastaava paljon havainnointimahdollisuuksia vielä käyttöön jättävä vammautuminen tai rappeutuminen ei kuitenkaan meikäläisen elämänjanoa sammuttaisi.

Neliraajahalvaushan ei sikäli mitään estä, kunhan vaan osaa asennoitua oikein. Mutta ellei pääse minnekään liikkeelle mitenkään (jostakin muusta sairaudesta riippuen, esim. hengityskoneeseen kytkettynä) punkasta ja jumittaa siinä muutaman vuoden tai kuukauden, niin eiköhän siinä tule kaikenlaisia mieleen, kun on liikaa aikaa miettiä. Samalla henkinen tila ahdistuu ja ainakin itse alkaisin tuumailemaan, ettei elämisessä elämisen takia ole mitään järkeä, ellei siitä saa mitään muuta kun huonoa mieltä.
 

Teacup

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Viestin lähetti Tormentori
Kuka määrittelee elämän arvon jos ei yksilö itse? Jokainen päättää kohtalostaan.

Toki näin. Jos joku päättää itseltään hengen viedä niin melko varmasti näin myös käy. Omissa käsissä se elämä loppujen lopuksi on. Mutta yhtälailla: jos yhdellä on mielestään oikeus päättää päivänsä, on toisella halutessaan yhtälailla oikeus olla hyväksymättä tätä tekoa. Tässäkin ketjussa on havaittavissa selkeästi, että noita kumpaikin kantoja edustavia ihmisiä löytyy täältäkin. Yhteisymmärrys näin erilaisilla näkökannoilla lienee aika mahdoton löytää.
 

Termiitti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Athletico Madrid
Pari viikkoa sitten eräs kaverini teki itsemurhan hirttäytymällä, mikään ei vihjannut että menisi huonosti. Toki oli tiedossa että vuosia sitten takana oli kaks epäonnistunutta yritystä, mutta nyt kaikki näytti ulospäin taas hyvältä. Omat tuntemukset olivat aika oudot, edellisenä viikonloppuna ryypiskeltiin yhdessä, päivää aikaisemmin kävin vielä kylässä. Mistään ei huomannut että tälläinen oli suunnitelmissa, ei puheesta, ei olemuksesta, ei mistään. Täytyy myöntää että pari päivää meni kasatessa omia ajatuksia.

Itselläni on myös, noin vuosi sitten käynyt mielessä itsemurha. Onneksi entinen tyttöystäväni huomasi tilanteen ja nosti minut taas jaloilleen. Syy oli silloisessa elämäntilanteessa, velkaa, ei töitä, ei rakkautta, tuntui ettei kukaan välittänyt, kaikki kaatui päälle. Täytyy kiittää vieläkin tätä entistä tyttöäni, joka huomasi pahan olon ajoissa. Taas on kiva elää. :]
 

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Valkoisen miehen tuska ja ahdistus...

Niin, eihän näitä suomalaisten miesten tekemiä itsemurhia voi pitää muuta kuin säälittävinä. Nuoret miehet tappavat itsejään mitä typerimmistä syistä: tyttöystävä on jättänyt, rahaa ei tule kuin sossusta, isä on joskus pienenä antanut turpaan tai isi on ollut liikaa töissä etc. Mitä tähän nyt sitten voi enää sanoa muuta kuin, että jos kaikki maailman miehet kärsisivät yhtä huonosta itsetunnosta kuin suomalaiset niin maailmassa ei olisi minkäänlaisia ylikansoitusongelmia.

Mikäli tätä palstaa nyt sitten sattuu joku itsemurhaa hautova lukemaan, niin suosittelen lämpimästi hankkimaan elämäänsä hieman perspektiiviä käymällä vaikka jossain vitun ambomaalla, jossa ihmisillä on oikeita ongelmia näiden edellä mainittujen esim. "tyttöystävän jättämis"-tragedioiden lisäksi.

edit:2=>"
 

Rebel

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
Itsemurhan epäonnistunut yritys on yleensä vain hätähuuto, että nyt tarvitaan apua, mutta onnistunut yritys kertoo siitä, että henkisellä puolella on pahoja ongelmia. Yksikään ns. terve ihminen ei itseään tapa. Valitettavan moni ei koskaan saa sitä apua, jota tarvitsisi.
 

Termiitti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Athletico Madrid
Ohmille ihan selvennykseksi että tämä entinen tyttöystävä ei millään tavalla ollut osallinen masennukseeni ja sitä kautta päässä käyneeseen itsemurha ajatukseen. Oli vaan niin että asioita alkoi kasaantua liikaa yksille hartioille, onneks on olemassa vielä ihmisiä jotka välittää, vaikka toisin luulinkin silloin.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Viestin lähetti Teacup
Mutta tarkoittaako se sitä, että sitä toivoa ei ole olemassa? Tai että se käännös parempaan olisi erittäin epätodennäköinen? Mielestäni näin ei voi sanoa. Elämä osaa olla yllätyksellinen. Ja jos vaikeat ajat jaksaa kahlata läpi, se valo luultavasti jossain vaiheessa pilkistää. Ehkä olen väärässä, mutta olenkin aina ollut optimisti.

Niin, tilanteessa jossa ihminen on hautomassa itsemurhaa hän näkee käänteen parempaan hyvin epätodennäköisenä. Hän ei itse kykene näkemään mitään toivoa tulevalle vaikka sivullisen mielestä tätä tukevia seikkoja voi olla useita näkösällä, sivullinen näkee usein toivoa tuovina seikkoina ystävät, perheen, läheiset, harrastukset tms. syyt joita tämä itsemurhaa hautova ei kykene enää millään näkemään toivoa tuovina seikkoina - näin kävi esim. minun kohdalla.

Voin vain kirjoittaa omasta kokemuksestani, en nähnyt toivoa joten tulevaisuus näytti minulle niinä hetkinä jolloin suunnittelin ja yritin toteuttaa itsemurhaa hyvin epätoivoiselta ja synkeältä, nyt kuitenkin näen käänteen parempaan tapahtuneen - kykenen jopa näkemään hyviä ja positiivisia asioita joita en aiemmin kyennyt näkemään missään, joten omasta puolestani voin sanoa, että yhtälailla kun tilanne saattaa tuntua toivottomalta niin se saattaa jonkin ajan kuluttua - hoidosta ja läheistuesta johtuen - näyttää jo huomattavasti valoisammalta, mutta eihän tämä kaikissa tilanteissa ja kaikkien kohdalla päde. Ymmärrän varsin hyvin sen, että joku näkee kokonaisvaltaisen tilansa niin ahdistuneena ja surkeana ettei näe muuta ratkaisua kuin itsemurhan, näinhän itsekin asian koin, ja päätyy yrittämään sitä ja onnistuessaan hän kokee vapautuvansa kaikesta tuskasta.

En olisi jaksanut kahlata vaikeita aikoja läpi, en olisi jäänyt murehtimaan "elämättä jäänyttä elämää" jos olisin onnistunut yrityksessäni. Minulle kuolema olisi ollut vapautus, nyt kuitenkin olen helpottunut siitä, että epäonnistuin. Elämä osaa olla merkillinen..

vlad.
 

Teacup

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Viestin lähetti Teacup
Yhteisymmärrys näin erilaisilla näkökannoilla lienee aika mahdoton löytää.

Ja eipä siinä kauaa sitten mennytkään. Pitäisi kai opetella kirjoittamaan ajatuksensa selkeämmin alusta lähtien. Jos nyt yhtään osasin lukea vladin viestiä, on tuo kertomasi juuri se mitä hain takaa. Loppujen lopuksi se toivo oli siellä. Vaikka sitä ei kykene pahimmassa tilanteessa todellakaan näkemään.


Viestin lähetti vlad
Elämä osaa olla merkillinen..

Niinpä. Ja tähän juuri perustan se, että aina on toivoa. Ja siihen taasen perustuu se, etten kykene hyväksymään itsemurhaa sinänsä. Tässä kohtaa taas siis ajattelemme ymmärtääkseni eri tavoilla.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Viestin lähetti Ohmi

Mikäli tätä palstaa nyt sitten sattuu joku itsemurhaa hautova lukemaan, niin suosittelen lämpimästi hankkimaan elämäänsä hieman perspektiiviä käymällä vaikka jossain vitun ambomaalla, jossa ihmisillä on oikeita ongelmia näiden edellä mainittujen esim. "tyttöystävän jättämis"-tragedioiden lisäksi.

Ei se, että jossain "vitun ambomaalla" asuvilla ihmisillä on suurempia ongelmia kuin "meillä" tarkoita sitä, että "meidän" ongelmamme olisivat vähempiarvoisia. Jokaisen ongelmat ovat henkilökohtaisia, se mikä minusta tuntuu suurelta ongelmalta voi sinusta tuntua täysin vähäiseltä ja toisaalta se mikä minusta tuntuu vähäiseltä voi sinusta tuntua suuren suurelta ongelmalta.

Olen työskennellyt paljon ulkomaalaisten kanssa, he ovat tulleet maista joissa olot ovat pääosin huomattavasti Suomen oloja heikommat, siitä huolimatta, vaikka heillä on taatusti perspektiiviä asioiden tarkasteluun, he löytävät yhteiskunnastamme puolia joita he pitävät äärimmäisen stressaavina ja he kokevat samoja ongelmia suurinakin ongelmina kuin mitä me koemme. Osa heidän kaltaisista päätyy itsemurhaan (eli eivät itsemurhat tuntemattomia heidänkään parissa ole), osalla taasen uskonto tai muut estävät itsemurhan tekemisen.

Heidän kanssa keskustellessa olen huomannut juuri yhteiskuntamme ja työolojemme aiheuttavan heissä suurtakin stressiä, olemme kiireisiä, teemme työmme paineisessa tilassa etc. mitä heidän on vaikea ymmärtää ja kun maamme on kaikinpuolin synkeä suuren osan vuotta he eivät yhtään ihmettele sitä, että olemme millaisia olemme. Moni heistä on jopa sanonut olleen onnellisempia kotimaassaan ja palaavansa mielellään sinne jos olot siellä vakiintuvat mikä kuvastaa eräällä tavalla sitä millainen yhteiskuntamme on. Tietty heihin kohdistuu paineita toisella tapaa kun ovat ulkomaalaisia, tätä en kiellä.

Yritän selvittää sitä, että yhteiskuntamme voi olla hyvinkin raaka ja stressaava jäseniään kohtaan vaikka meillä näennäisesti sujuukin hyvin ja elämisenlaatu on huomattavasti kehitysmaita korkeampi. Jos vielä tuloerot ovat kohtuullisen suuret, kuten työttömien ja menestyvien välillä ovat niin tämä lisää entisestään työttömien ja syrjäytyneiden kokemaa stressiä ja ahdistusta mikä voi vuosien mittaan ajaa ihmisen itsemurhan partaalle (harvoin syitä on vain yksi - usein niitä löytyy useita joista läheiset saattavat kiinnittää huomionsa siihen viimeiseen jolloin itsemurha voi tuntua turhalta teolta), kehitysmaissa valtaosa väestä on suhteellisen samalla tasolla eikä yhteiskunnan tasolta kohdistu syytöksiä syrjäytyneitä kohtaan (eikä heitä välttämättä niin paljon ole koska perheyhteisöt tukevat jäseniään aivan toisella tapaa) mikä johtaa siihen ettei tilanne tunnu niin stressaavalta yksilön kannalta.

Harvoissa kehitysmaissa työelämä synnyttää samanlaista stressiä kuin teollistuneissa ja rikkaissa maissa, muutamissa Aasian maissa tilanne on kääntynyt viimevuosina samankaltaiseksi ja niissä samalla itsemurhaluvutkin ovat nousseet huomattavasti, toki osassa näistä maista yhteisön synnyttämä paine on niin suuri, että se ajaa epäonnistuneen yksilön suorittamaan itsemurhan.

Kehittyneistä maista Japani on sitten oma lukunsa, ei Suomi kuitenkaan Euroopassa ole ainoa itsemurhakanditaattien luvattu maa, jokunen vuosi sitten Unkarin itsemurhaluvut olivat huomattavasti Suomea suuremmat.

vlad.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Viestin lähetti vlad
Kehittyneistä maista Japani on sitten oma lukunsa, ei Suomi kuitenkaan Euroopassa ole ainoa itsemurhakanditaattien luvattu maa, jokunen vuosi sitten Unkarin itsemurhaluvut olivat huomattavasti Suomea suuremmat.
Tähän sen verran että Japania on kyllä oikeastaan turha verrata tässä asiassa mihinkään. Kulttuurieroille ei voi mitään, ja jos siellä kulttuurissa on satoja vuosia valittu ennemmin harakiri kuin kasvojen menettäminen niin sille emme täällä voi mitään.

Ketju oli ihan hyvä ennenkuin muutama ääliö sotkeentui tähänkin (en siis tarkoita sinua Vlad vaan noita muutamaa viestiä tämäm kakkossivun alkupuolella)
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Viestin lähetti Rebel
Itsemurhan epäonnistunut yritys on yleensä vain hätähuuto
Tämä suhdeluku miten moni itsemurhista "epäonnistuu" todistaa minun mielestäni, että kovinkaan monet yrittäjistä ei tekoaan tee päästäkseen hengestään - tiedostavat he sen itse tai eivät. Ei se itsensä tappaminen nyt niin vaikeaa voi olla.

(vaikka minulla ei mitään fakta tuosta suhdeluvusta olekaan)
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Viestin lähetti Teacup
Ja eipä siinä kauaa sitten mennytkään. Pitäisi kai opetella kirjoittamaan ajatuksensa selkeämmin alusta lähtien. Jos nyt yhtään osasin lukea vladin viestiä, on tuo kertomasi juuri se mitä hain takaa. Loppujen lopuksi se toivo oli siellä. Vaikka sitä ei kykene pahimmassa tilanteessa todellakaan näkemään.

Niin, omalla kohdallani se toivo lopulta löytyi mutta jos olisin onnistunut yrityksessäni niin se olisi jäänyt löytymättä mutta en tuolloin olisi osannut edes harmitella asiaa koska niin toivottomalta tilanne vaikutti. Tarkoitin kuitenkin siinä eräässä viestissäni sitä, että se toivon osuus voi olla niin vähäinen ettei itsetuhoisasti käyttäytyvä ihminen pidä sitä enää merkityksellisenä, toivon olemattomuus johtaa sitten siihen itsemurhan yritykseen, mahdollisesti myös sen onnistumiseen.

Lähes tulkoon aina sivullinen osaa nähdä toivoa tulevassa vaikka itsetuhoisesti käyttäytyvä henkilö ei sellaista kykenisikään havaitsemaan. Toisilla epäonnistunut yritys, sitä seurannut hoito ja läheistuki sun muut syyt saattavat sitten johtaa siihen, että sitä toivoa alkaakin löytymään (kuten minulla kävi). Toisilla taasen tilanne ei ole yhtä hyvä, he yrittävät uudelleen ja uudelleen kunnes onnistuvat, jollei se pilkahdus paremmasta jossain vaiheessa "täytä" heidän elämäänsä.

Melkoinen osa itsemurhaa yrittäneistä uusii yrityksensä jossain vaiheessa elämää ja tästä porukasta huomionarvoinen osa sitten onnistuu siinä. Usein ensimmäistä tai ensimmäisiä epäonnistuneita yrityksiä seuraa lopulta sellainen yritys jossa taatusti kuolee, esim. hyppy junan alle tai ajo kallioleikkaukseen tai rekan alle jos elämän suunta ei näytä kääntyvän kokonaisvaltaisesti paremmaksi. Toisin sanoen, ihminen on jälleen ajautunut tilaan jossa toivo on mennyttä, näin voi käydä minullekin tulevaisuudessa eikä tuossa tilanteessa välttämättä auta lainkaan tieto siitä, että se elämä oli aiemmalla kerralla lopulta kääntynyt paremmaksi. Toivo näyttää siis lopullisesti mennen.

Tahdon sanoa, että toivon ja toivottomuuden raja on hyvin häilyvä, psyykkeestä riippuen tilanne voi kääntä suureksi toivottomuudeksi aiemman toivon sijaan mikä sitten johtaa itsemurhaan tai sen yritykseen.

vlad.
 

Teacup

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
vlad:

Luin viestisi parikin kertaa ja pystyn periaatteessa ymmärtämään mitä haet takaa. Kuitenkin olet ottanut viestiesi alkuihin lainauksia minulta, ja mielestäni pointtisi eivät ole samasta asiasta kun mistä itse kirjoitin. Sinä kirjoitat pitkälti kokemuksesta ja sen ihmisen silmistä katsoen, joka on joutunut ahdinkoon elämässään.

Suurin ero tässä nyt on siinä, että mielestäni on tehtävä ero käsitteille toivo on mennyttä ja näyttää siltä että toivo olisi mennyt. Tuohon nimenomaan perustan sen, että itsemurha ei ole mielestäni hyväksyttävä. Se, että toivo olisi jäänyt löytymättä, ei tarkoita sitä, että sitä toivoa ei ollut olemassa tai että sen mahdollisuus oli häviävän pieni. Aika vaikea ellei mahdoton kuvitella tilanne, jossa toivo olisi todella mennyt tai kutistunut häviävän pieneksi mahdollisuudeksi. Tilanne voi varmasti näyttää tältä, sitä en todellakaan kiistä. Se vaan on jo hiukan eri juttu kuin mitä haen takaa. Ja vielä sekin, että sinä olet löytänyt uuden toivon, on omiaan tukemaan näkökantaani. Elämä osaa olla merkillinen.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Viestin lähetti dana77
Tämä suhdeluku miten moni itsemurhista "epäonnistuu" todistaa minun mielestäni, että kovinkaan monet yrittäjistä ei tekoaan tee päästäkseen hengestään - tiedostavat he sen itse tai eivät. Ei se itsensä tappaminen nyt niin vaikeaa voi olla.

Se riippuu keinoista onko itsensä tappaminen vaikeaa vai ei, se, että joku epäonnistuu yrityksessään ei välttämättä tarkoita sitä, että ei olisi halunnut kuolla - se voi tarkoittaa yksinomaan sitä, että oli väärä keino käytössä.

Toki osalla taustasyynä löytyy tämä hätähuuto ts. tarkoituksena ei välttämättä ole kuoleminen vaan avun hakeminen. Jos apua on koettanut hakea useita kertoja mutta aina tullut tyrmätyksi tai avun saaminen tuntuu kestävän loputtoman kauan, henkilö voi ajautua tilanteeseen jossa hän päättää yrittää itsemurhaa, tarkoituksena ei välttämättä ole onnistua siinä mutta toisaalta, onnistuminenkaan ei välttämättä ole pahasta, eli ihminen voi olla ns. "hällä väliä tilassa" jossa tärkeintä on vain tehdä jotain lopputuloksella ei ole väliä jolloin kuolemakin voi olla hyvä asia mutta yhtälailla hengissä selviäminenkin koska sitä ainakin seuraa se, että pääsee hoitoon.

Itsemurhan tekemiseen (yrittämiseen) on useita keinoja - oikeastaan vain mielikuvitus on rajana. Nykyään moni valitsee lääkkeet koska se on siistein tapa (voiko toivoa parempaa loppua kuin nukkumisen aikana tapahtunut kuolema), ongelmana vaan on se, että lääkkeillä kuolema ei aina seuraa välittömästi mistä taasen seuraa se, että "uhri" saatetaan ehtiä viemään sairaalahoitoon ennen kuolemaa. Lääkkeillä yritettyyn itsemurhaan vaikuttaa vielä olennaisella tapaa se millaisia lääkkeitä on käyttänyt ja millaisia määriä. Hirttäminen on varmempi tapa (ainakin keskimääräisesti ottaen) tappaa itsensä mutta monia päätyy mielummin siistimmän ja tunteen tasolla kivuttomamman lääkityksen puoleen - naiset turvautuvat lääkeyliannostuksen ottamiseen miehiä useammin mutta miehilläkin lääkkeiden osuus on kasvamassa, mikä sitten tulevaisuudessa voi tietää sitä, että entistä useampi yritys voi epäonnistua.

Vielä omasta kokemuksestani jokunen sana. Vaikka epäonnistuin yrityksessäni niin tarkoitukseni oli onnistua siinä, sitä ei siis ollut tarkoitettu miksikään hätähuudoksi tai huomion hakemiseksi. Minut saatiin sairaalahoitoon riittävän ajoissa vaikka pulssi ja verenpaine olivatkin jo hyvin alhaiset, ilman hoitoa olisin todennäköisesti delannut. Käytin siis lääkkeitä, jos vastaisuudessa joudun samaan psyykkiseen tilaan jossa haluan ehdottomasti kuolla turvaudun muihin keinoihin, vaikkapa sitten kaulakiikkuun. Nyt epätoivon tilalla on toivo ja toivon etten joutuisi vastaavaan tilaan enää uudelleen.

vlad.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös