Itsemurha

[Amerikanihme]

Itselläni on taas kerran kaksisuuntainen masennusjakso menossa ja kieltämättä tällä kertaa tuntuu, että olisiko nämä erilaiset jaksot jo koettu riittävän monta kertaa ja pitäisikö tästä tehdä itse se viimeinen jakso. Erityisen rankkoja nämä, kun kovaa menneen jakson jälkeen ollaan pohjilla ja moni asia tullut pilattua lähes lopullisesti joista kärsitään, vaikka masennus menisikin pois. Ensi kuussa toki olisi aika mielialapolille ja sinällään tietää miten tämän taudin kanssa mennään, mutta en tiedä pahentaako vai helpottaako se oloa.

Tsemppiä täältä. Meillä on ollut hyviä vääntöjä, joten ikävä tulisi jos poistuisit. Toivon ja rukoilen että jaksat.

 

[Gostisbehere]

Itselläni on taas kerran kaksisuuntainen masennusjakso menossa ja kieltämättä tällä kertaa tuntuu, että olisiko nämä erilaiset jaksot jo koettu riittävän monta kertaa ja pitäisikö tästä tehdä itse se viimeinen jakso. Erityisen rankkoja nämä, kun kovaa menneen jakson jälkeen ollaan pohjilla ja moni asia tullut pilattua lähes lopullisesti joista kärsitään, vaikka masennus menisikin pois. Ensi kuussa toki olisi aika mielialapolille ja sinällään tietää miten tämän taudin kanssa mennään, mutta en tiedä pahentaako vai helpottaako se oloa.

Jos eutansia olisi tarjolla, ettei itse itseään mihinkään narun jatkoksi tarvitsisi ripustaa, niin olisi se kenties aika huokutteleva.

Kaikesta huolimatta omasta puolestani haluan myös toivottaa sinne hyvät joulut jo ennakkoon. Itse myös taistellut oman taisteluni masennuksen kanssa. Välillä se on helpompaa välillä se on vaikeampaa. Olet tärkeä osa tätä jatkoajan perhettä ja toivon näkeväni myös sinun kirjoituksia myös joulun jälkeen.. pitkä matka ei ole siihen että päästään tästä kammottavasta 2020 vuodesta eroon. Tsemppiä

 

[peksa]

Niin ja peksalle toivon myös hyvää joulua. Kyllä se tästä. Aina kannattaa avata suunsa.

Ei ihan helppo ole tällaisista asioista avautua kun sitä luulee olevansa ihminen jonka ei koskaan tarvitse pyytää apua tai kertoa ahdingostaan. Mut kyllä äijä laitettiin nyt niin polvilleen että.

No eiköhän tämä tästä kun näyttäis että huomenna pääsee saunoonki.

 

[Czescku]

Tsemppiä @peksa ! Auttaisin minäkin jos voisin, mutta ei ole tällä hetkellä mahdollista. Tammikuun puolella voin jeesata jos tarvitsee.

Mutta hienoa jos täältä on taas kerran löytynyt apua. On tämä vain ihan mahtava palsta.

 

[Morgoth]

Tsemppiä täältä. Meillä on ollut hyviä vääntöjä, joten ikävä tulisi jos poistuisit. Toivon ja rukoilen että jaksat.

Kiitos kovasti. Kai sitä elämänhalua vielä kuitenkin lopulta on siellä jossakin on piilossa, koska kerran hoitoon hakeuduin. Se harmi tämän taudin kanssa on, että sitä sairaudentunnetta ei ole silloin, kun menee liian lujaa ja tekee kaikenlaista typerää. Näin masentuneena toki, kun olo on kamala ja reseptejä tarvitsee erilaisiin lääkkeisiin joilla pitää itsensä edes jotenkin kasassa ja saa edes jotenkin nukuttua niin silloin toki sairaudentunnetta on enemmän kuin tarpeeksi.

@Gostisbehere Kiitos sinulle.

@godspeedHUSin psykiatriassa ollut muutamaan kertaan ja ihan suhteellisia hyviä kokoemuksia. Osastokokemusta ei tosin ole. Ennen ehkä enemmän ajatellut vain sitä meneillään oleva masennusjaksoa, mutta tällä kertaa ahdistaa koko kokonaisuus ja tuntee ettei vain kestä näitä jaksoja. Ehkä jollakin tavalla suunnaton vitutus kovaa aika hyvin, mutta sellaista se kai on vähän kaikille kroonisesti sairailla.

 

[Morgoth]

Ei ihan helppo ole tällaisista asioista avautua kun sitä luulee olevansa ihminen jonka ei koskaan tarvitse pyytää apua tai kertoa ahdingostaan. Mut kyllä äijä laitettiin nyt niin polvilleen että.

Voimia sulle. En nyt sen fiksumpaa osaa sanoa. Itsekin odotin avun hakemissa jälleen liian kauan tai kai se on jotenkin meissä suomalaisissa on vähän sisäänrakennettua, että hammasta purren pitää kärsiä ennen kuin apua haetaan juuri ennen kuin se melkein jo liian myöhäistä.

 

[jamppa1919]

Voimia sulle. En nyt sen fiksumpaa osaa sanoa. Itsekin odotin avun hakemissa jälleen liian kauan tai kai se on jotenkin meissä suomalaisissa on vähän sisäänrakennettua, että hammasta purren pitää kärsiä ennen kuin apua haetaan juuri ennen kuin se melkein jo liian myöhäistä.

Näin se on. Voin omasta kokemuksesta sanoa että ei ollut helppoa ekaa kertaa sanoa ääneen, että nyt tarvin apua. Ei sitä ilman itkua pystynyt sanomaan. Nykyään yritän puhua olotilastani mahdollisimman avoimesti, ettei enää tarvisi päätyä pohjalle. Se on ehkä se suurin asia mitä olen terapiassa oppinut. Osastohoidoista minulla ei ole kovin positiivisia kokemuksia, ainakaan suljetulta. On ihan helvetin kamala paikka, vankilasta ei ole kokemusta mutta tuskin paljon poikkeaa. Ekoina päivinä ei pääse ulos edes hoitajan kanssa, vasta tarkkailujakson jälkeen voi päästä ulkoilemaan hoitajan kanssa.

 

[peksa]

Voimia sulle. En nyt sen fiksumpaa osaa sanoa. Itsekin odotin avun hakemissa jälleen liian kauan tai kai se on jotenkin meissä suomalaisissa on vähän sisäänrakennettua, että hammasta purren pitää kärsiä ennen kuin apua haetaan juuri ennen kuin se melkein jo liian myöhäistä.

Voimia sinne myös. Näinhän tämä menee. Mitä mä katson omaa historiaa taaksepäin niin joku toinen olis tehnyt mun tilanteessa lopullisen ratkaisun jo 10v sitten jolloin oli tehtävä yksi ratkaisu että yritänkö vielä vai heitänkö pyyhkeen. No ratkaisu nähtävissä että vielä postaan viestiä. Tarina voisi olla toisinkin. Paikkoja on ollut missä on tullut virallisesti äitiä ikävä.

No mä sen syvimmän pohjan koin viime vuoden keväällä kun kämppä lähti alta ja 2 viikkoa aikaa järjestää itselleen asunto -> Ei mennyt ihan putkeen sekään mutta enpähän ulkona oo nukkunu, vielä.

Tämä nykyinen joulun kriisi nyt vaan on monen asian yhtäaikanen realisoituminen mutta mistä näistä tietää ikinä.

Tänä jouluna on vielä hautausmaalla käynti eikä nyt pysyvää osoitetta sinne vielä muuteta.

Kiitos muutamalle palstatoverille eväiden järkkäämisestä loppuvuodelle joten sen puolesta pärjään.

@Morgoth voit laittaa mulle viestiä asiasta kun asiasta niin kyl mäkin autan parhaani mukaan ystävää hädässä.

 

[godspeed]

Monesti kuulee sanottavan, että mieli(ala)sairaudet kuten masennus ovat heikkouden merkki jne jne. Rohkenen olla kovasti eri mieltä siinä kohtaa, koska mielestäni sellainen ihminen, joka masentuu jollain tavalla, on itseasiassa todella kiinnostunut itsestään ja maailmasta. Eri tavoin. Häntä kiinnostaa "kaikki", jopa se yhden hiekanjyväsen paikka kokemassamme todellisuudessa. Hän ottaa vastuuta jopa ihan liikaa ja myös sellaisista asioista, jotka eivät itseään kosketa. On sellainen kenties luontainen, masennuksen kautta korostunut maailmantuska läsnä, jolloin myös punnitaan moraalia. Elämä itsessään on raskas pala, puhtaasti jo olemassaolo henkisesti rassaa raa'asti. Ja voi kokea, että kantaa muidenkin puolesta kaiken paskan, vaikka muut eivät siitä tietoisia olekaan.

Tässä kohtaa astuu mukaan itsemurhayritys, josta vastaavasti kuulee edelleen, että sekin on mielenköyhyyttä ja itsekkyyttä, vaikka se on tietyllä tavalla juuri kaikenlaisen huolehtimisen lopputulema. Siinä näkee toki edessään vain mustuutta, joka ei väisty vaikka sinne posottaisi kuinka tehokkailla valoilla. En viitsi siitä sen enempää puhua, kun ikävä tapahtuma on, mutta toivon, että se itsekkyydellä syyttely jäisi minimiin. Ei kukaan itsemurhaa yrittävä halua ketään vahingoittaa, sillä minkäänlainen muu ajattelu kuin poispääsy "kaikesta" voi vain olla yksinkertaisesti mahdotonta. Hän on myös vain saattanut olla loputtoman väsynyt, kun takana on pahimmillaan vuosikausien (tai kymmenien) taistelu tuulimyllyjä vastaan. Ei meistä kukaan jaksa jatkuvaa kärsimyksen tunnetta. Sellainen on pahimmillaan niin kammottava olo, jota voi jollain kansantajuisella tavalla verrata päivien, viikkojen, vuosien... ajan kestävään morkkikseen. Takaraivossa vähintään kolkuttaa se pahan olon piru, ja tosi vaikea masennus on sitten monta kokoluokkaa ikävämpi.

Ja varsinkin yritystä pohtivan, heikosta olotilasta kärsivän miehen voi olla vaikea hyväksyä, että on herkkä ja kiinnostunut syvemmistäkin merkityksistä, koska ympärillä haahuilee häneen suuresti vaikuttavia, elämänsä täydessä kuplassa läpikäyviä suorittajia, jotka eivät pysähdy koskaan miettimään "mitään". He vain tekevät ja menestyvät, vaikka itse niin sanotusti ei. Se on harhakuvitelma, että jokin materia erottaisi meitä toisistamme. Itseään ei pitäisi verrata tietyllä tavalla koskaan muihin, koska meillä kaikilla on omat arvomme ja menestyksemme rajat. Jos ne tavoittaa ja on niihin tyytyväinen, niin se riittää meille kaikille. Omaa henkisyyttä toki pitää vaalia, sitä pitää jumpata. Tässä aiheessa on ollut viime aikoina hyviä kirjoituksia siitä, että on haettu apua. Se tarkoittaa sitä, että ihminen on viimein (tai jälleen) kohdannut itsensä, katsonut peiliin.

Sen verran palaan vielä miehisyyteen, että miehille ei vielä edelleenkään suoda automaattisesti mahdollisuuksia olla ihmisiä, jotka tarvitsevat apua aivan kuten kaikki muutkin ikään, sukupuoleen ja kokoon katsomatta. Avunpyyntö voi olla avunhuuto, mutta se voi olla myös äärimmäisen rohkea teko. Tässä aiheessa on keskusteltu näistäkin asioista viime viesteissä, mutta haluan alleviivata, että ihminen, joka ei tiedä mitään mielenterveysasioista, ei voi tietää kuinka epänormaalia ja ennen kaikkea tuomittavaa ja hyljeksintää ruokkivaa on sairastaa ja pyytää siihen apua. Tai sellainen olo minulle monesti tulee, ja olen mielelläni väärässä. Te kaikki jotka kannustatte hakemaan apua, oli teidän oma tilanteenne tai mielenne mikä tahansa, olette vähemmistöä ja juuri siksi myös erittäin tärkeitä tyyppejä kaikkien meidän kannalta. Te ette pakene toista ihmistä hädän hetkellä, vaan te pysähdytte auttamaan.

Kiitos.

Loppuun muistutuksena, että tämä on vain minun oma (yleistäväkin) kokemukseni asiasta, mutta toivon tällä kirjoituksellani, että sen lukeva pysähtyy miettimään miten voi toista auttaa. On sitten mielenterveysasioista kyse tai ei. Jeesaaminen on aika mukavaa puuhaa.

 

[peksa]

@godspeed Erinomainen viesti yllä arvon palstatoveri.

Se miksi jengi tekee itsemurhia niin syitä on varmasti yhtä monta ja jokaisella lienee eri perustekin. Serkkuni sisarpuoli oli 9.9 keskiarvolla koulussa ja huippuarvosanoin oikeustieteellisessä opiskeli ja raha-asiat ym oli hyvin, kuitenkin sitten päätti itse päivänsä ja teki sen vielä niin että varmasti onnistuu.

Toinen tekee siitä syystä että paineet oman seksuaalisen suuntautumisen hyväksyminen tai tunnustaminen on liian haastava, kolmas saattaa olla rankasti koulukiusattu, neljäs on saattanut joutua jätetyksi usean avioliittovuoden jälkeen ja seuraavalla on saattanut sukka mennä rikki ja uutta ei ole löytynyt heti. Varmasti masennus ja muut syyt ovat yhtälailla tekijöitä.

Itselle tuli virallisesti tuo ajatus mieleen vaihtoehtona noin viikko sitten. Syitä olisi taatusti löytynyt aikaisemminkin hurumykke ja varmasti perusteluja kaikki.

Se miksi itselle se tuli esiin vaihtoehtona niin siinä ei ole yhtä syytä vaan yksi asia johti toiseen ja samaan aikaan neljäs asia hankaloitui joka vaikutti korottavasti ensimmäiseen asiaan. Siitä kun sitten riittävästi tulee muuttujia matkaan niin tulos on tämä.

Jos multa kysytään että miksi tuollainen ajatus tuli vaihtoehdoksi niin en osais vastata yhtä syytä. Nyt kun sitten kävi niin että kun yksi asia helpotti niin se vaikutti myös toiseen.

Mikäli olisin päätynyt toiseen vaihtoehtoon niin taatusti olisi omasta mielestäni ollut perustelut kohdillaan ja mikäli sellainen tilanne joskus on vaihtoehto yks niin kyllä silloin on käyty kaikki vaihdoehdot puolesta ja vastaan läpitse koska kuitenkin itse elää elämäänsä eikä sitä elä muille. Tämä ohje koskee nyt lähinnä mua kun ei ole puolisoo tai huollettavia tai muitakaan joille olisin tilivelvollinen tekemisistäni. Jos joku siinä vaiheessa kun osoite on muutettu mullan alle alkaa itkemään että tossa oli mun elämän mies niin siltä voi kysyä että mikset sanonu sille sitä silloin kun tyyppi oli elossa.

Joskus saatat estää ihmisen itsemurhan sillä että moikkaat sille kadulla ja toivotat hyvää viikonloppua.

Mut hyvät joulut palstatovereille tämän viestin myötä ja neljälle henkilölle (tietävät kyllä) erityinen peukku ylös

 

[Lert]

Samaa mieltä @godspeed kanssa.

Jotka kärsivät masennuksesta tai ahdistuksesta ovat minunkin näkemykseni mukaan maailman kultaisimpia ihmisiä sydämeltään. Siksi toisaalta voi tullakin kysymys mieleen: "miksi minulle kävi näin" Ja omia toimiaan alkaa käymään entistä kriittisemmin lävitse. Silloin maailma voi tuntua todella todella julmalta paikalta.

 

[peksa]

Samaa mieltä @godspeed kanssa.

Jotka kärsivät masennuksesta tai ahdistuksesta ovat minunkin näkemykseni mukaan maailman kultaisimpia ihmisiä sydämeltään. Siksi toisaalta voi tullakin kysymys mieleen: "miksi minulle kävi näin" Ja omia toimiaan alkaa käymään entistä kriittisemmin lävitse. Silloin maailma voi tuntua todella todella julmalta paikalta.

Itse sait itsellesi mun arvostuksen loppuiäkses koska tiettyjä asioita ei opita vaan ne on tai niitä ei ole. Ja sulla on.

 

[Morgoth]

@Morgoth voit laittaa mulle viestiä asiasta kun asiasta niin kyl mäkin autan parhaani mukaan ystävää hädässä.

Kiitos kovasti. Masentuneena helposti sitä vajoaa sinne pimeyteen ja kaikki on niin lohdutonta. Ihan vain muutama sana voi piristää (kiitos palstalaisille) tai auttaa näkemään, että maailmaa ei kenties ihan niin musta ole kuin millaiseksi se omassa päässä on piirtynyt.

Itselleni pysäyttävä tilanne tai mikä lopulta sai hakeutumaan hoitoon tällä kertaa oli kun katselin itseäni eräänä päivänä peilistä suunnattomassa itseinhossa ja olin jo valmis tekemään itselleni jotain (en itsemurhaa), mutta onneksi päädyin lopulta vain lohduttomasti itkemään kylpyhuoneen lattialle. Kaiken masennuksen päälle tuli vielä kauhu, että alkaako myös menettämään oman todellisuudentajunsa. Tuon jälkeen tuli lääkityksestä vielä viikon mittainen helvetti, kun psyykelääkkeillä voi olla paradoksaalisia sivuvaikutuksia ja yksi sai näkemään aivan järkyttäviä painajaisia. En osaa muuten kuvailla kuin että "eivät terveen ihmisen unia". Se puhdas kauhu, kun heräsi siihen painajaiseen oli jotain aivan käsittämättömän pelottavaa. Toki tiesin että tuo on yksi mahdollinen sivuvaikutus, mutta silti tuntui että johonkin psykoosiin tässä lopulta päädytään. Onneksi toki loppuivat ja nyt mennään jonkinlaisessa tutussa ja turvallisessa lääkesumussa. Toivottavasti kantaa tämän tuskaisimman vaiheen yli ja jossakin vaiheessa taas osasta voidaan luopua. Pienestä se elämän lanka välillä on kiinni, bentsojen sun muiden neuroleptien lisäksi ainakin koiran ehdoton rakkaus (vai onko vain pelkkää illuusiota - tässä tilanteessa tuskin mitään väliä) ja miksei jopa tämän jatkoajan hieno porukkakin.

Hakekaa apua ja mitä aikaisemmin niin sitä parempi. Paljon helpommalla pääsette, kun heti menette kuin että koitatte olla turhan sitkeitä.

 

[peksa]

Kiitos kovasti. Masentuneena helposti sitä vajoaa sinne pimeyteen ja kaikki on niin lohdutonta. Ihan vain muutama sana voi piristää (kiitos palstalaisille) tai auttaa näkemään, että maailmaa ei kenties ihan niin musta ole kuin millaiseksi se omassa päässä on piirtynyt.

Itselleni pysäyttävä tilanne tai mikä lopulta sai hakeutumaan hoitoon tällä kertaa oli kun katselin itseäni eräänä päivänä peilistä suunnattomassa itseinhossa ja olin jo valmis tekemään itselleni jotain (en itsemurhaa), mutta onneksi päädyin lopulta vain lohduttomasti itkemään kylpyhuoneen lattialle. Kaiken masennuksen päälle tuli vielä kauhu, että alkaako myös menettämään oman todellisuudentajunsa. Tuon jälkeen tuli lääkityksestä vielä viikon mittainen helvetti, kun psyykelääkkeillä voi olla paradoksaalisia sivuvaikutuksia ja yksi sai näkemään aivan järkyttäviä painajaisia. En osaa muuten kuvailla kuin että "eivät terveen ihmisen unia". Se puhdas kauhu, kun heräsi siihen painajaiseen oli jotain aivan käsittämättömän pelottavaa. Toki tiesin että tuo on yksi mahdollinen sivuvaikutus, mutta silti tuntui että johonkin psykoosiin tässä lopulta päädytään. Onneksi toki loppuivat ja nyt mennään jonkinlaisessa tutussa ja turvallisessa lääkesumussa. Toivottavasti kantaa tämän tuskaisimman vaiheen yli ja jossakin vaiheessa taas osasta voidaan luopua. Pienestä se elämän lanka välillä on kiinni, bentsojen sun muiden neuroleptien lisäksi ainakin koiran ehdoton rakkaus (vai onko vain pelkkää illuusiota - tässä tilanteessa tuskin mitään väliä) ja miksei jopa tämän jatkoajan hieno porukkakin.

Hakekaa apua ja mitä aikaisemmin niin sitä parempi. Paljon helpommalla pääsette, kun heti menette kuin että koitatte olla turhan sitkeitä.

Tämä. Kun katsoit itseäsi peilistä niin näet oman itsesi. Se olet sinä niine ominaiksuneen mitä olet saanut. Jos jollain on jotain sanottavaa siitä niin se on vain hänen mielipiteensä. Oma esimerkki on että mun etuhampaat oli pahemmassa kunnossa kun Uuno Turhapurolla ja siksi opettelin hymyileen niin ettei etuhampaat näy (nyttemmin 12kk puoskarilla käymisten jälkeen on uudet etuleegot). Tärkein neuvo tässä on että olet juuri sellainen kuin olet. Ihmiset hyväksyy sinut juuri sellaisenaan. Jos eivät hyväksy niin se on heidän ongelmansa ei sinun.

Psyykelääkkeistä en tiedä mitään. Mutta se että sulla on koira niin on mahtavaa. Se näkee sut rakastavana ihmisenä joka ei ole illuusioo. Ja se myös tekee susta hyvän ihmisen että pystyt huolehtimaan koiran hyvinvoinnista ja koira palkitsee kyllä sen.

Itse pitäs kyllä nukkuun kans mutta kaikki joulun pakolliset on jo tehty niin valvotaan.

Mitä noihin painajaisuniin ittellä niin herään aina siihen kun jotain lopulista on tapahtumassa.

Palstatoveri @Morgoth peukku ylös

 

[Nelfor]

Serkkuni sisarpuoli oli 9.9 keskiarvolla koulussa ja huippuarvosanoin oikeustieteellisessä opiskeli ja raha-asiat ym oli hyvin, kuitenkin sitten päätti itse päivänsä ja teki sen vielä niin että varmasti onnistuu.

Näistä tapauksista itselleni tulee mieleen, että olisiko pohjimmainen tuohon ikävään ja lopulliseen ratkaisuun siinä, että ei ole oikein koskaan oppinut nauttimaan elämästä. Syystä tai toisesta ajautuu suorittamaan elämää läpi ihan lapsuudesta saakka, mutta silloin on vaarana, että matkan varrella unohtuu nauttia elämästä. Jos tilanne ei muutu, niin jossain kohtaa saattaa ajautua niin syvälle, että ei tavallaan näe mitään pointtia enää elää. Näissä tilanteissa tämä hyvin elämässä menestynyt ihminen ei välttämättä edes tajua, että mistä oikeasti kiikastaa, kun oma suorittava elämäntapa on tuntunut ainoalta vaihtoehdolta. Ja kun ei itse oikein ymmärrä ongelman juurta, niin ei välttämättä myöskään tule mieleen hakea apua.

En siis itse ole koskaan ollut tämän kaltainen ihminen, vaan oikeastaan vastakohta. Olen aina pyrkinyt nauttimaan elämästä, jokaisesta päivästä ja jokaisesta hetkestä - niin paljon kuin mahdollista. Tämä ei tarkoita sitä, että en tekisi mitään päästäkseni elämässä eteenpäin, mutta tämä on johtanut siihen, että olen aika kovalla tarmolla hakenut elämääni sellaisia asioita, joiden avulla pystyn elämään haluamaani elämää. Läheskään kaikessa en ole toistaiseksi onnistunut, mutta riittävästi kyllä, että pystyn melko hyvin pysymään siinä tavoitteessa, että elämästä nauttiminen on mahdollista.

On kovin harmillista, että elämässä näennäisesti menestyvät ihmiset ovat yllättävän usein kohtalaisen onnettomia, kun se eläminen menee liikaa suorittamisen puolelle. Heillä kuitenkin olisi hyvät lähtökohdat tehdä muutosta selvästi parempaan, jos se muutos jollain tapaa saataisiin liikkeelle. Tämä yleensä vaatii sitä, että joku muu ihminen saa muutoksen liikkeelle. Usein voi kuitenkin käydä myös siten, että samalla tapaa suorittamalla elävät ihmiset päätyvät myös yhteen, jolloin sitä erilaista näkökulmaa ei helposti ole saatavilla.

 

[Morgoth]

Tärkein neuvo tässä on että olet juuri sellainen kuin olet. Ihmiset hyväksyy sinut juuri sellaisenaan. Jos eivät hyväksy niin se on heidän ongelmansa ei sinun.

Kunpa vain pystyisi hyväksymään itse itsensä tai ainakin olemaan hieman armollisempi itselleen. Vaikea kuvitella, että kukaan ulkopuolinen pystyisi sanomaan mitään niin pahaa mitä mielessään itse itsestään ei olisi jo sanonut. Tavallaan tiedostan, että maailman näkee vähän vääristyneesti, mutta eihän se silti sitä tunnetta ja pahaaoloa poista tai olosta välttämättä sen helpompaa tee. Parempi toki näin kuin olisi niin harhainen, että lopulta päätyisi tappamaan itse itsensä jossakin epämääräisessä mielentilassa.

Psyykelääkkeistä en tiedä mitään.

Yhdessä vaiheessa kun tuntui ettei millään ole enää mitään väliä ja olo täysin sietämätön niin hetken jopa tosissani mietin käydä lääkärissä masennuksen vuoksi, mutta jättää kertomatta kaksisuuntaisen diagnoosista. Todennäköisesti olisin saanut jotain SSRI-lääkkeitä siihen. Niillä olisi kenties saanut manian muutamassa viikossa tai ainakin jonkun sekamuotoisen jakson. Onneksi jäi sekin idea toteuttamatta.

Mutta se että sulla on koira niin on mahtavaa. Se näkee sut rakastavana ihmisenä joka ei ole illuusioo. Ja se myös tekee susta hyvän ihmisen että pystyt huolehtimaan koiran hyvinvoinnista ja koira palkitsee kyllä sen.

Pienin askelin ja onhan tuo koira todella rakas tällä hetkellä ja saa tuntemaan itsensä edes jonkun arvoiseksi. Onhan tässä muutamalla viestillä ja kirjoittelulla saanut jonkun verran etäisyyttä saanut itsemurhan huokuttelevuuteen, vaikka kiitos tämän kaksisuuntaisen niin ainahan tuo pinnan kummittelee.

Siinä mielessä tämä jatkis on kiva, että kun sosiaaliset kontaktit ei tällä hetkellä hirveästi kiinnosta niin täällähän sitä on helppo säädellä oman sietokyvynsä mukaan.

Hyvää joulua ja uutta vuotta ja voimia jaksamiseen. Olihan tämä vuosi 2020 kaikkiaan poikeuksellisen paska vuosi.

 

[godspeed]

Minä olen sellainen paskiainen, että ihan vittuillakseni pysyn elossa ja katson mitä elämä tuo vielä eteen. Toki aiempien itsemurhayritysten ja vaikeuksien jälkeen on oppinut asettamaan asioita vakavuuden mukaiseen järjestykseen, ja ennen kaikkea ottanut suurta oppia siitä miten asioita hoidetaan. Kaikesta ei osaa enää mieltään pahoittaa. Eikä itsemurha ole mikään ratkaisu, vaikka tiedän miltä tuntuu kun se on. Kyllä me täältä joskus sitten kaikki lähdetään, joten on turhaa vauhdittaa sitä prosessia.

@Morgoth tarvitsee nyt selkeästi vielä erillisen hyvän joulun toivotuksen. Koira on kiva kaveri olla seurana, joskus nimenomaan se paras. Erittäin hyvä mielialalääke on periaatteessa se otus.

@Nelfor on ollut kanssani hieman samoilla linjoilla. Lukekaapa ajatuksella hänen viestinsä.

 

[godspeed]

Pitkä teksti ja voi aiheuttaa ahdistusta!

@peksa hieman kirvoitti minua kirjoittamaan osan tarinaani, ja päätin sitten kertoa jonkinlaisen esimerkin itsemurhan anatomiasta. Vastaus on periaatteessa yksinkertainen: jokin elämän lähes mittaamattomassa tavoitteessa koettu asia on jäänyt saavuttamatta ja ihminen kokee elämän turhaksi (miksi pyristellä?). Niin selkeää se on.

Okei, voin kertoa omalta osaltanikin jotain taustaa hyvin lyhyesti. Lapsuudessani isäni kuoli ja oli alkoholismia ynnä muuta perheessä. Se siitä, koska olen ihan vitun väsynyt jauhamaan psykologeillekin miten lapsuus vaikuttaa milloin mihinkin. Olin siis jo skidinä aika huolehtivainen, mutta varmasti moni kaikista normaaleistakin lapsista oli. Vasta lukiossa nuorena miehenä masennuin vaikeasti ja hädin tuskin pääsin läpi. Pääsin silti kun ideana oli vain päästä eroon siitä laitoksesta, josta kuulemma alisuoriuduin. Siitä on pieni iäisyys, ja kaikenlaista on koulujen ja töiden suhteen koettu, mutta tuo varhainen nuoreen mieleen suuresti vaikuttava masennusvaihe oli käänteentekevä, koska sairaus jäi täysin arvelun tasolle eli käytännössä hoitamatta. Se hoito olisi voinut vaikuttaa loppuelämään ratkaisevasti.

Ei sitä nimittäin itse tiennyt, että on masentunut, mutta oli vain paha olla. Halusi olla niin sanottu normaali, kun muutkin oli. Jos silloin olisi tilanne tunnistettu, niin ehkä lukemattomilta mielialaongelmilta oltaisiin säästytty ja niistä oltaisiin voitu jopa parantua. Niin ei käynyt, mutta toisaalta nuori mieli kehittyy pitkälle vielä alle 25-vuotiaanakin. En siis ole katkera, sillä se on turhaa ajankulua, vaikka nyt asiaa mietiskelen ja muistelen. Oltiin siis ottamassa kehitysaskeleita ja askeleita kohti tasapainoista aikuisen elämää. Siitä eteenpäin lopulta puhjennut kaksisuuntainen mielialahäiriö teki tuhojaan pitkään ja hartaasti, ja vaikka se jo teoriassa diagnosoitiin 2009, niin lopullinen sinetti asialle saatiin vasta 2012. Saatoin olla remissiossa eli oireeton myös välissä, koska esimerkiksi armeijassa olin särmä tyyppi. Heh.

Näiden lueteltujen vuosien välissä koitin itsemurhaa vakavasti ottaen kaksi kertaa, ja periaatteessa olisin voinut ihan hyvin niissä onnistuakin, vaikka tietysti itsemurhayritys monesti on "amatöörimäinen". Suurinta osaa yrittäjistä ajaa teossa eteenpäin vain halu lopettaa tuska, ei sinällään aina halu kuolla, joka sekin on luonnollista tässä yhteydessä, koska ollaan näennäisessä umpikujassa. Mutta mikään tai kukaan ei estänyt minua, koska olin sekamuotoisessa tilassa. Se tarkoittaa sitä, että kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä manian ja masennuksen oireet joko tiheästi vuorottelevat, tai ovat päällä samaan aikaan. Tällaisessa tilassa kuolema houkutteli ja se oli vapauttavan tuntuista. Oli iloinen tapahtuma kuolla. Monesti itsemurha on romantisoitu aina sieltä Romeosta ja Juliasta asti. Kuolema on muutakin kuin päätepiste, se on tavoite tekemisessä itsessään. Asioista voi olla montaa mieltä myös kun tutkii samuraiden elämää, mutta se on sitten kokonaan eri aiheen asia se.

Ensimmäinen oma itsemurhakertani oli sellainen lääkeöveri, että meni viikkoja toipua siitä tokkurasta. Vedin kaiken alas kaljan kanssa. Tuloksena aivan karmivia psykoottisia ja fyysisiä oireita, joiden aikana kämpässäni oli useammat bileet, hyönteisiä ryömi ympäri käsiä ja minulla oli maksimissaan kyky ryömiä lattiaa pitkin, kun ei pysynyt pystyssä. Tähän meni päiviä. Sitten kun viimein pääsin sängystä pihalle ihmisten ilmoille, niin naapuri päästi minut huoltomiehen avustuksella takaisin kotiin, koska en tiennyt missä olen. Sinä, kenties nuori ihminen, joka tätä luet, älä vedä lääkkeitä kuin reseptin mukaan. Muu on turhaa, eikä se auta sinua yhtään pidemmälle. Minulle muistoksi joksikin aikaa (4kk) jäi toisesta kädestäni tuhoutuneet hermot, joskaan ei onneksi pysyvästi. Toki tuosta nimenomaan oppi senkin, että aina voi napeilla tuhota aivonsa pahemmin kuin pulsu, joka on vetänyt jormaa 40 vuotta. Se ei vaadi paljoa.

Toisella kertaa samanlainen sekamuotoinen sairaudenkuva oli yrityksen takana. Käsi on ikuisesti arpeutunut, mutta onneksi vammat eivät jääneet kummittelemaan mieleen. Leikkelin käteni auki useilla kymmenillä viilloilla ja yritin valua kuiviin. No ei ollut riittävästi pontta yrityksessä, joten seuraava päivä meni kylmissään odotellen, että elimistö pumppaa menetetyn veren takaisin kiertoon. Ei siis ole mitään hyötyä itsensä mutiloinnissakaan, uskokaa pois. Sekamuotoisuus tässä kohtaa oli tosin hyvin viha/inho/ärsytyspainotteinen eli se manian mukanaan tuoma hyvän olon tunne loisti poissaolollaan. Maanisesti epätoivoinen ihminen voi siis olla myös erittäin vihainen, vaikka tätä korostetaan taudinkuvassa harvoin. Läheiset, kaverit, saavat kaikki kuulla kunniansa ja vaikeissa tapauksissa sitten alkoholi vaikuttaa asiaan ja ulosantiin. On hyvä toki tuoda esiin, että monikaan kaksisuuntainen ei ole itsetuhoinen. Vähättelemättä totean, etteivät he kärsi sairauden pahimmista muodoista.

No, ehkä voi suoraan sanoa, että aina olen näissä ylläkuvatuissakin tilanteissa ollut yksin, vaikka esimerkiksi taloudellista apua on saanut viimeistään kelasta. Kukaan ei ole tajunnut missä menen ja mitä ajattelen, koska mielensairauksia ei tunneta, todisteta ja tutkita, ellei jokin lääkäri kerro omaiselle, että tällaista sairauden kuvaa mahdollisesti on tai yksinkertaisesti vain on. Entistä suuremmalla syyllä tarkkailkaa ihmisiä. Eivät sellaiset tilanteet kauhean yhtäkkisiä lopulta ole, joissa se "omakotitalo, kaks koiraa, vaimo, lapset ja hieno auto" -tyyppi sitten yhtäkkiä päätyykin lopulliseen kun elämäntilanne onkin lopulta painajaismainen. Ei elä omaa vaan muiden elämää. Toki kaikista ihmisistä ei vain voi huolehtia, koska aina on omavastuu ja monesti julkikuva valehtelee. Ihmisyyden raskas taakka on loputtomasti kantaa jotain selässään, oli se mitä tahansa.

Aihe tietysti ei ole helppo, mutta se koskettaa monia. Itsemurha on henkilökohtainen tragedia ja monesti sen kokee aina yksin. Ehkä voisin kirjoittaa inhorealistisemminkin, mutta eiköhän tässä ole tarpeeksi.

 

[Carlos]

@godspeed ja @Morgoth, älkää hyvät veljet vaipuko epätoivoon, ihan ensiksi haluan toivottaa meille kaikille hyvää joulua! Ja vaikken ole koskaan ollut virallisesti mikään mielenterveys-potilas (syytä varmaan olisi ollut) niin näen mahdollisesti ehkä mitä käytte läpi.

Itse olen myös kokeillut lopettaa tämän kaiken scheissen hypotermian avulla, mutta piruvie, kohtalo ei päästänyt pois. Hypotermia on niin pirullinen olotila, että se naamioi itsensä. Tunnet oikeasti hikoilua kun ruumiinlämpö laskee kuin Nummelinin lapa viivalla. Sitten kun pääset kylmään suihkuun, tuntuu kuin kylpisit napalmissa. Mutta tämä prosessi auttaa ajatustyössä elämän suhteen erittäin kirkastavasti.

Yksi ehkä isoin oppiminen mitä olen saanut tästä irti, on olemisen mielettömyys (hyvässä mielessä). Ladattua hanskaa tulee nenään oikealta ja vasemmalta, mutta vittu HA! - hengissä vaan olen vielä tänäkin aamuna! Ei saanut tämä maailma minua vielä tapettua. Mitä jos rahat on loppu? Vaimo jättää? Katto menee päältä? Perintöhopeat menee ulosottoon? Petät lapsesi? Fuck that shit - hei, aurinko nousee silti, sun pitää vaan olla katsomassa. Ja vaikket ole, se nousee itse asiassa silti.

Myöskin oma tulkinta tähän, ei tämä maailma anna NOIN paljon huomiota yhdelle ihmiselle, ellei sillä olisi joku tarkoitus. Herran teille ei ole navigaattoreita.

Joulu varsinkin on vittumaista aikaa, olet sitten yksin tai koko suvun kanssa. Itse äänestän jopa että seurueessa menee keskimäärin huonommin kuin yksin.

Ja vielä yksi juttu, kaikilla meillä on keskimäärin paska elämä. Jotkut vaan myy sen paremmin muille kuin toiset. Ja itse olen aina vihannut joutua myyntimiehen uhriksi.

Nochmals hyvää joulua ja välipäiviä meille kaikille, älkää antako periksi! Tämän kaiken on pakko olla osa suunnitelmaa.

Merry Christmas Motherfuckers!

 

[peksa]

@godspeed ja @Morgoth, älkää hyvät veljet vaipuko epätoivoon, ihan ensiksi haluan toivottaa meille kaikille hyvää joulua! Ja vaikken ole koskaan ollut virallisesti mikään mielenterveys-potilas (syytä varmaan olisi ollut) niin näen mahdollisesti ehkä mitä käytte läpi.

Itse olen myös kokeillut lopettaa tämän kaiken scheissen hypotermian avulla, mutta piruvie, kohtalo ei päästänyt pois. Hypotermia on niin pirullinen olotila, että se naamioi itsensä. Tunnet oikeasti hikoilua kun ruumiinlämpö laskee kuin Nummelinin lapa viivalla. Sitten kun pääset kylmään suihkuun, tuntuu kuin kylpisit napalmissa. Mutta tämä prosessi auttaa ajatustyössä elämän suhteen erittäin kirkastavasti.

Yksi ehkä isoin oppiminen mitä olen saanut tästä irti, on olemisen mielettömyys (hyvässä mielessä). Ladattua hanskaa tulee nenään oikealta ja vasemmalta, mutta vittu HA! - hengissä vaan olen vielä tänäkin aamuna! Ei saanut tämä maailma minua vielä tapettua. Mitä jos rahat on loppu? Vaimo jättää? Katto menee päältä? Perintöhopeat menee ulosottoon? Petät lapsesi? Fuck that shit - hei, aurinko nousee silti, sun pitää vaan olla katsomassa. Ja vaikket ole, se nousee itse asiassa silti.

Myöskin oma tulkinta tähän, ei tämä maailma anna NOIN paljon huomiota yhdelle ihmiselle, ellei sillä olisi joku tarkoitus. Herran teille ei ole navigaattoreita.

Joulu varsinkin on vittumaista aikaa, olet sitten yksin tai koko suvun kanssa. Itse äänestän jopa että seurueessa menee keskimäärin huonommin kuin yksin.

Ja vielä yksi juttu, kaikilla meillä on keskimäärin paska elämä. Jotkut vaan myy sen paremmin muille kuin toiset. Ja itse olen aina vihannut joutua myyntimiehen uhriksi.

Nochmals hyvää joulua ja välipäiviä meille kaikille, älkää antako periksi! Tämän kaiken on pakko olla osa suunnitelmaa.

Merry Christmas Motherfuckers!

Juuri tämä veli @Carlos

Itsellä nyt vieläkin on stressin oiretta kaikesta huolimatta vaikka suurin ahdinko hieman helpotti. Tosin ehkä huomenna nukun koko päivän niin ehkä sit herää ilman paikkojen kolotusta.

No, kyllä tämä tästä kai.... Kun vaan hierojallekin pääsee sitten joskus kun vaivautuvat palaan töihin.

 

[godspeed]

@Carlos ja muut.

No olen seuraavaan syksyyn asti tällä hetkellä työkyvyttömyyseläkkeellä. Siitä edetään. Kela totesi, ettei toistaiseksi ole tänä aikana kuntouttamiseen järkeä tai mahdollisuutta. Taistelen nyt siis tulevaisuudessa lähinnä täysin idioottien lääkärien kanssa, jotka eivät ymmärrä yhtään mihin heidän potilaansa pystyvät. He etenevät ilmeisesti jonkin kaavion mukaan, josta katsovat miten diagnosoidaan. Eli ei siis saisi olla sairas siten, että se vaikuttaa selkeästi suorittamiseen. Kielletään olemasta sairas.

Pitää toki muistaa, että lääkäri on valan alla. He eivät voi mielivaltaisesti suorittaa vittuilujaan, mikä on onneksi meidän potilaiden eduksi, eikä heidän. Jos olen mielestänne harhainen, mutta suoraan kyvykäs kaikenlaiseen duuniin, niin kertokaa siitä ihmeessä minulle. Te tiedätte minun tilanteestani tasan yhtä paljon kuin se lääkärini. Ja te olette minulle tuntemattomia noin niin kuin henkilökohtaisesti tapaamatta minua.

 

[Jeffrey]

Ja vielä yksi juttu, kaikilla meillä on keskimäärin paska elämä. Jotkut vaan myy sen paremmin muille kuin toiset. Ja itse olen aina vihannut joutua myyntimiehen uhriksi.

Tässä on niin suuri viisaus, että toivoisin meidän kaikkien lukevan tämä oikein ja ajatuksella. Varsinkin heidän, ketkä ovat kovia myymään.

 

[godspeed]

Niin tuohon Carloksen ylläolevaan viisauteen. Masentunut ihminenhän on monesti periaatteessa olosuhteiden pakosta filosofin ammattia harjoittava yksilö. Sen verran paljon kaikenlaista olemassaolon ajatusta siellä päässä pyörii. Voi olla itseoppinut, mutta on myös lukuisia erilaisia suuntauksia, joita käyttää hyödykseen. En nyt tähän ala sepustamaan onko minulla itselläni nyt jotain sen suurempaa mielessä kaiken suhteen, mutta ehkä se mitä on, välittyy teksteistä.

Filosofiaa muistuttavat ajattelutavat tulevat minulta lisäksi aika luonnostaan heti kun sen alkuun sysäävän kerran on joutunut elämässä esteitä miettimään, ja elämäntapoja niiden ylittämiseksi. Jotenkin meidän mieli kuitenkin rakentuu sen selviämisen ympärille, jos vaan antaa mahdollisuuden sille. Olen nykyään helposti luovuttaja, siitä pitäisi päästä eroon. Lisäksi filosofeja aina solvataan, etteivät he saa mitään koskaan aikaan, mutta kyllä se on parhaimmillaan ihan täysin toisinpäin. Ei nämä juttuni varmaan mitään uusia ole itsellenikään, mutta toisinaan havahtuu asioihin eri tavalla. Huomaa, että okei, olen jo ratkonut nämä ongelmat aiemminkin, mutta ei ole mitään haittaa palata niihin toisissa tilanteissa. Ajattelu siis kehittyy huomaamattakin.

 

[peksa]

Aikamoista pohdintaa toveri @godspeed Mä myönnän olevani tyhmä ymmärtääkseni täysin näin syvällistä analyysia. Silti kokonaisuudessaan hieno viesti.

 

[Carlos]

Hyvät herrat @peksa ja @godspeed , kirjaimellisesti kuin omasta kynästäni. Väkisin tulee mieleen että jos kaiken tämän filosofian ja tuskan saisi käännettyä vaikka musiikiksi, niin voi wittu että voisi olla kuuntelemisen arvoinen albumi! Ihan vakavasti siis. Tai vaikka öljyvärimaalaus tai runokokoelma.

Tästä voisikin hakea synkkyyden keskelle ideoita, mikä olisi muiden keskusteluun osallistujien albumien sinkkulohkaisun nimi (tai muiden taideteosten)?

Aloitan itse, eka sinkkuraita olisi ”Tuskan kauneus, iloisessa synkkyydessä”.