Mainos

Israel vs. Palestiina – aina sattuu ja tapahtuu

  • 534 477
  • 4 000

hablaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lügan kaaosseura
Huomio tuntuu pääosin keskittyvän Gazaan, mutta se ei tarkoita että Länsirannalla olisi kaikki hyvin. Last Week Tonight käsittelee aihetta viimeisimmässä jaksossa:



Alussa toki vähän päivänpolitiikkaa Jenkkilästä, mutta onhan JD Vance (väitetysti) nussimassa sohvaa niin mehukas juttu ettei sitä voi jättää väliin.
 

Pantteli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Onhan se jotenkin tyypillistä, että Hizbollah iskee nimenomaan siviilikohteeseen ja uhrit ovat lapsia. Israel kostaa ja Iran varoittaa, että lisää seuraa. Konfliktia seuranneille ns. normipäivä.

Vaan mahtavatko kadut täyttyä Iranin ja Hizbollahin vastaisista mielenosoituksista? Epäilen.
Nämä viime aikojen konfliktit ovat alkaneet puhtailla iskuilla siviilikohteisiin, esimerkiksi se Hamasin isku musiikkifestareille ja nyt tämä Hizbollahin lasten ja nuorten jalkapallokentälle. En tiedä minkä verran Israelin toimiin on vaikuttanut yllätysiskut nimenomaan siviilikohteisiin, mutta eihän tällaisella jatkuvalla koston kierteellä siviileihin tulla alueelle koskaan hyviä oloja saavuttamaan.
 

Flonaldo

Jäsen
Hizbollahin kampanjahan on alkanut 8. lokakuuta, ei suinkaan viime viikolla. Molemmin puolin on evakuoitu kuusinumeroinen määrä siviileitä ja pohjois-Israel sekä etelä-Libanon on liki tyhjennetty. Hizbollah on ampunut tuhansia raketteja. Kuolleita Libanonin puolella on satoja, Israelin puolella kymmeniä - toisella puolen enimmäkseen terroristeja, toisella IDF:n sotilaita, mutta molemmissa myös jo siviilejä.

Libanonin puolelta luvut ovat keskimäärin luotettavampia kuin Gazasta ja IDF:n iskut ovat tappaneet ehkä 100+ siviiliä. Israelin puolella (ennen tuota viime viikon iskua) oltiin jossain kymmenen paikkeilla siviiliuhreissa.

Ihan yhtä lailla siis että alkoiko tämä 8. lokakuuta, 1948 vai tuhat vuotta sitten. Ainakaan ei viime viikolla.

Tosiaan IDF:n riveistä kommentit ovat sellaisia, että siellä jo joudutaan sitomaan porukkaa Pohjanmaan koivuihin tai mikä onkaan israelilainen vastine sille. Vaikea uskoa tällä kertaa siihen de-eskalaatioon, mikä nähtiin, kun Iran teki sen ruohonleikkuri-drooni-hyökkäyksensä.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Aliravitsemus, nälkä ja taudit lienevät lopulta se suurin paha ja tappaja jonka Israelin sotatoimet siviileille aiheuttavat. En epäile, etteivätkö tietyt piirit olisi syyttäneet Israelia tapahtui mitä tahansa, mutta kyllä Israelilla oli mahdollisuus käydä tätä sotaa edes jotakuinkin sodan sääntöjä ja ihmisoikeuksia kunnioittaen. Olen valtavan pettynyt tästä jo pitkään jatkuneesta kehityksestä joka tässä vaiheessa väistämättä muistuttaa jonkinasteista kansanmurhaa väestönsiirtoineen ja elämän edellytysten tuhoamisineen. Ja minusta tuota termiä ei pidä kevyesti heitellä...
Kyllä. Tämä kaikki, siis yläotsikoltaan Hamasin tuhoaminen, olisi voitu toteuttaa aivan eri tavalla. Siis niin, että se olisi lisännyt Israelin turvallisuutta ja poistanut palestiinalaisilta ns. sisäisen turvattomuuden aiheuttajan.

Sen sijaan on toimittu niin, että Israelin turvallisuus on (pidemmällä tähtäimellä) heikentynyt ja palestiinalaiset ovat kärsineet de facto kansanmurhan. Israel on Netanyahun johdolla tällä hetkellä silkka apartheid-valtio, jonka tuhoamistoimenpiteet palestiinalaissiviilejä kohtaan ovat systemaattisia, suunnitelmallisia ja pohjattoman rasistisia.

Tämän kalenterivuoden aikana on siirrytty yhä selvemmin käyttämään noita elämän perusedellytyksiä aseina siviilejä kohtaan. Tästä syystä koko Israelin nykyinen hallinto tulee tuomita Haagissa sotarikoksista ja/tai rikoksista ihmisyyttä vastaan.

Kammottava piste iin päällä on, että Hamasin rahoitukselle ja johdolle ei ole tapahtunut sodan aikana mitään ja että rivisotilaita ja hyväksyntää on luonnollisesti nyt enemmän kuin ennen sotaa. Siviilit kuolevat ja kärsivät, Hamasin johtajat Qatarissa ja tukijat Iranissa ja Venäjällä nauravat partoihinsa.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Vahva kuuntelusuositus. Yllättävän suoraan puhutaan mm. maahanmuuttajien antisemitismistä. Aihe on ollut mielestäni jopa jonkinlainen tabu.

Maahanmuuttajien antisemitismistä oli vuosia sitten jonkin verran puhetta. Esimerkiksi Saksassa ja Suomessa vuosien 2015-2016 jälkeen, jolloin Eurooppaan tuli satoja tuhansia nuoria muslimeita. Nykyään Saksassa vasemmistoliberaali hallitus joutuu pohtimaan, miten ratkaista ongelma. Kyse ei ole aivan pienestä asiasta, sen verran kovaa tekstiä ministereiltä tulee.

Suomessakin näkyy samanlaisia jälkiä erityisesti vasemmiston lietsomana yliopistoilla. From river to sea - joukkoa on todella vähän käsitelty ottaen huomioon, että osa tutkijoista vertaa slogania fasistisiin lauseisiin. Onko kyse fasismista vai ei, joka tapauksessa hälyttävää on se, että Helsingin yliopistolla esimerkkinä nämä tunnukset ovat olleet hyvin esillä ja mediassa.
 

Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi
Tosiaan IDF:n riveistä kommentit ovat sellaisia, että siellä jo joudutaan sitomaan porukkaa Pohjanmaan koivuihin tai mikä onkaan israelilainen vastine sille. Vaikea uskoa tällä kertaa siihen de-eskalaatioon, mikä nähtiin, kun Iran teki sen ruohonleikkuri-drooni-hyökkäyksensä.

Näinhän tämä taitaa mennä.
Ja ei mene todennäköisesti montaa vuorokautta kun aamulla herätään IDF:n vastaukseen joka on ollut niin voimakas ja perusteellinen ettei Iranilla ja Hizbollahilla ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin iskeä samalla voimalla Israeliin.

Turkki vielä myös alkanut uhkaamaan hyökkäyksellä Israeliin ja Israelin ulkoministeri vertasi Erdolle "Husseinin tiellä ja muistaa mitä siellä tapahtui diktaattorille". Samalla sanoen Erdoganin olevan "valediktaattori".


Voiko tämän järkyttävän paljon isommin laajenevan todella tuhoisan sodan enää estää?

Israel kostaa, isosti. Se on varma.
Ja sitten kostetaan kosto jne.
 

Rike.K

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kissapedot
Mä olen sitä mieltä, että ainoa mahdollisuus rauhaan on luoda UUSI juutalaisten ja palestiinalaisten yhteisvaltio tuonne. Mikään muu vaihtoehto ei ole järkevä, eikä kestävä. Koko ISRAEL on myytti, ei sellaista valtiota ikinä ole ollut, eikä tuollaista yhteistä juutalaisten valtiota tule ikinä olemaan. Tuo on juutalaisten uskonnollinen ihanne, ei toimiva yhteiskuntamalli.

Arabit ja juutalaiset ovat aina osanneet elää keskenään, jos unohdetaan uskonnollinen fanaattisuus. Tuolle alueelle pitäisi perustaa neutraali tasavalta, joka arvostaisi tuon alueen todella tärkeätä historiaa, kulttuuria ja uskontoa. Mitää muuta tietä ei ole!
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mä olen sitä mieltä, että ainoa mahdollisuus rauhaan on luoda UUSI juutalaisten ja palestiinalaisten yhteisvaltio tuonne. Mikään muu vaihtoehto ei ole järkevä, eikä kestävä. Koko ISRAEL on myytti, ei sellaista valtiota ikinä ole ollut, eikä tuollaista yhteistä juutalaisten valtiota tule ikinä olemaan. Tuo on juutalaisten uskonnollinen ihanne, ei toimiva yhteiskuntamalli.
Boldaus oma.

Onhan tuota vaihtoehtoakin esitetty, mutta itse olen aika skeptinen sen toteutumiseen löyhänä liittovaltionakaan.


Vaikka Israelin toimiin miten kriittisesti suhtautuisikin, aikamoista väittää, ettei toukokuussa 76:tta itsenäisyyspäiväänsä viettänyt Israel olisi ihan oikea valtio muiden joukossa, tai mitä nyt ajoit takaa.

Mielestäni Israelin toimivat välit useiden arabimaiden kanssa nimenomaisesti osoittaa, että yhteiselo alueella on hyvin mahdollista. Et siis kannata Israelin valtion olemassaoloa?

Sanotaan lopuksi, että itse ilman muuta kannatan yhtä lailla itsenäistä Palestiinan valtiota. Rauhanprosessi toki näyttää nyt olevan ahtaimmassa umpikujassa vuosikymmeniin ja myös tulen itsenäisen Palestiinan rajat iso kysymysmerkki. Israelin vetäytyminen kuuden päivän sotaa edeltäneille asemille ei ole realistista Länsirannan osalta, mutta kovin toimiva malli ei nykyisen hyvin fragmentoituneen tilanteen virallistaminenkaan.
 

Rike.K

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kissapedot
Vaikka Israelin toimiin miten kriittisesti suhtautuisikin, aikamoista väittää, ettei toukokuussa 76:tta itsenäisyyspäiväänsä viettänyt Israel olisi ihan oikea valtio muiden joukossa, tai mitä nyt ajoit takaa.
Tarkoitan ideaa Israelista, en varsinaisesti miten tuo valtio on nykyaikana toiminut tai sen nimeä. Israel on suhkot demokraattinen valtio tuolla, mutta ketkään muut, kuin juutalaiset ja länsimaiset symppaajat eivät voi tuohon valtioon samaistua tuolla alueella. Tämä on se ongelma, se että tuolla olisi pelkästään juutalainen valtio, ei ole kestävä, eikä järkevä vaihtoehto.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Mä olen sitä mieltä, että ainoa mahdollisuus rauhaan on luoda UUSI juutalaisten ja palestiinalaisten yhteisvaltio tuonne. Mikään muu vaihtoehto ei ole järkevä, eikä kestävä. Koko ISRAEL on myytti, ei sellaista valtiota ikinä ole ollut, eikä tuollaista yhteistä juutalaisten valtiota tule ikinä olemaan. Tuo on juutalaisten uskonnollinen ihanne, ei toimiva yhteiskuntamalli.

Arabit ja juutalaiset ovat aina osanneet elää keskenään, jos unohdetaan uskonnollinen fanaattisuus. Tuolle alueelle pitäisi perustaa neutraali tasavalta, joka arvostaisi tuon alueen todella tärkeätä historiaa, kulttuuria ja uskontoa. Mitää muuta tietä ei ole!

Ei yhteisvaltiota ole tulossa. Israel - joka on kuitenkin valtio - ei ota nykyisten arabien lisäksi miljoonia uusia arabeja yhteisvaltioon, jossa väestön enemmistö on joidenkin vuosien kuluessa arabien. Israel pyrkii säilymään juutalaisena valtiona. Tällä hetkellä juutalaisia on luokkaa 25 prosenttia ja lähinnä arabeja luokkaa 25 prosenttia.

YK, Suomi, EU ja moni muu taho ajaa edelleen vähintään hiljaisesti kahden valtion mallia. Tähän on syynsä.
 

Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Suomessa kansalaisten tuki Israelin harjoittamalle sortopolitiikalle on voimakkaassa laskussa. Peräti yli 41 prosenttia kannattaa Palestiinan valtion tunnustamista ja vain 17 prosenttia vastustaa asiaa.

Valitettavasti Suomen nykyinen hallitus on niin umpikonservatiivinen ja Israel-mielinen, että loogista askelta Islannin, Ruotsin ja Norjan perässä Palestiinan tunnustamisen suhteen ei ole näköpiirissä, mutta toivottavasti seuraavalla hallituskaudella viimein Suomi asettuu historian oikealle puolelle tässä kysymyksessä.


Ei tämä ole mitään Israelin harjoittamaa sortopolitiikkaa, sillä itsenäisenä suvereenina valtiona Israelilla on täysi oikeus puolustaa omaa maataan, sen rajojen koskemattomuutta ja suojella omia kansalaisiaan siltä terrorismilta. Suomen ei todellakaan tarvitse tunnustaa mitään terrorismilla aikaan saatua valtiota, joka ei edes ole mikään itsenäinen valtio.
 

DonTirri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadilaiset jengit sarjasta ja lajista riippumatta
Ei voi muuta sanoa kuin että Aatu hymyilee helvetissä nähdessään tämän kaiken juutalaisvihan länsimaissa...
 

hablaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lügan kaaosseura
Ei voi muuta sanoa kuin että Aatu hymyilee helvetissä nähdessään tämän kaiken juutalaisvihan länsimaissa...
Israelin valtion toimien vastustaminen ≠ juutalaisvihaa. Samoin kuin Hamasin tuomitseminen ei tarkoita että vastustaisi kaikkia palestiinalaisia.
 

DonTirri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadilaiset jengit sarjasta ja lajista riippumatta
Käyttäjä ei kirjoita enää Löylyhuoneeseen.
Israelin valtion toimien vastustaminen ≠ juutalaisvihaa. Samoin kuin Hamasin tuomitseminen ei tarkoita että vastustaisi kaikkia palestiinalaisia.
Ja tämä on juuri sitä mentaalivoimistelua jolla peitellään omaa antisemitismiä
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ja tämä on juuri sitä mentaalivoimistelua jolla peitellään omaa antisemitismiä

Saksassa oli muuten keskustelua aiheesta - jälleen kerran. Vihreä ministeri Robert Habeck nosti esille ryhmiä, joita ei Saksaan haluta ja jotka tulee palauttaa. Yksi niistä oli juutalaisten tappamista juhlivat. Klartext im Maischberger-Talk: Habeck: Wer den Tod von Juden feiert, muss raus

Suomessa tilanne on ainakin jossain määrin sama ja terrori-iskuja juhlitaan mm. vankiloissa. Suomen vankiloissa kymmeniä ääriajattelua kannattavia islamisteja: osa juhli Euroopan terrori-iskuja

Gazan ja Länsirannan tilanne heijastuu suoraan Eurooppaan. Ääriryhmät oikealta ja vasemmalta ovat aiempaa valmiimpia iskuihin juutalaisia ja muita vastaan. Vaikka äärioikeisto on Euroopassa pääuhka, Gazan sota on lisännyt äärivasemmiston ja jihadistien halua erilaisiin iskuihin myös Euroopassa.
 

Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Ja tämä on juuri sitä mentaalivoimistelua jolla peitellään omaa antisemitismiä
Eikö tämä ole sama asia kuin kutsuisi kaikkea Venäjän tekemisten arvostelua russofobiaksi? Varmaan siellä teknisesti sitäkin on seassa ainakin jos riittävän syvältä netin syövereistä kaivaa, mutta pääasialliset syyt valtion toimien vastustamiselle ovat kyllä ihan muualla.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ja tämä on juuri sitä mentaalivoimistelua jolla peitellään omaa antisemitismiä
Et voi olla tosissasi? Vähän saman kuin Natsi-Saksan arvostelijaa pidettäisiin kaikkien saksalaisten vihaajana. Aivan jäätävä lausunto sinulta; ihan kuin Israel voisi tehdä ihan mitä vain, koska kaikki kritiikki olisi antisemitismiä.

Keskustelun taso ei vain mitenkään voi olla tällaista.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Israelin valtion vastustaminen voi olla juutalaisvihaa. Sen sijaan esimerkiksi Israelin pommitusten vastustaminen ei ole juutalaisvihaa. Israelin valtion vastustajien yksi slogan on From the river to the sea ja sen osalta voi jo harkita, onko kyse fasismista ja juutalaisvihasta.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Israelin valtion vastustaminen voi olla juutalaisvihaa. Sen sijaan esimerkiksi Israelin pommitusten vastustaminen ei ole juutalaisvihaa.
Tuossa @DonTirri n viestissä leimattiin antisemitismiksi nimenomaan Israelin valtion toimet. En siis ole eri mieltä tästä viestistäsi, mutta tähdennän, että tuossa antisemitismiväitteessä ei ole mitään järkeä tai totuuspohjaa.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
On tietenkin kaksi eri asiaa arvostella Israelin toimia tai olla antisemitisti. Joskin juutalasvihaajat kyllä ottavat tilanteesta ihan kaiken irti. Antisemitismi on varmuudella nousussa Euroopassa. Suomessa ilmiö on kai vielä melko pieni, mutta kyllähän kaikki trendit tännekin tulevat.

Palstan osalta kun jollakin menee asia tunteisiin, niin aika vihaista tekstiä saatetaan kirjoittaa. Osin ymmärrettävää, Yleisökin on aika pieni, mutta toki täälläkin olisi mahdollista yrittää mielipiteisiin vaikuttaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös