Mainos

Israel vs. Palestiina – aina sattuu ja tapahtuu

  • 534 024
  • 4 000

Holy Diver

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS & AVS
Ei tämäkään faktaa ole.

Olen syyttänyt Israelin hallitusta siitä, että hallitus ja pääministeri on lietsonut armeijaa tuhoamaan vihollisen sääliä tuntematta ja siviilien tappamiset ns. oheistappioina ovat liikaa. Olen myös todennut, että Israelin hallituksessa on voimia, jotka haluavat puhdistaa koko Gazan palestiinalaisista ja tarvittaessa tappamalla.

Ei kukaan ole sanonut, että olen vassari. Onko sitten syynä se, että olen kertonut Hamasin terrorismista ja sotilaallisista toimista ja niiden suunnittelusta? En usko.

Israelia voi arvostella ja suosittelen jokaisen katsomaan eilen linkittämäni Ben Zyskowiczin näkemyksen tilanteesta nyt. Eikä pahitteeksi ole HS:n äsken linkittämääni pääkirjoitukseen tutustuminen. Siinä on vedetty hyvin yhteen tilanne sodassa hieman aikaisemmin.
Joukkoon mahtuu aina poikkeuksia. Lähinnä tarkoitin yleistä ilmapiiriä. On vaan raskasta kun jokaisen viestin perään pitää kirjoittamattomien sääntöjen perusteella tuomita hamas. Hamas antoi tietysti Israelille tekosyyn tuhota Palestiinan kansa, mutta kyllä Israel pitäisi myös saada kaikkien mahdollisten sanktioiden piiriin suorittamastaan kansanmurhasta. Ainiin, hamas on terroristijärjestö.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko

Oma näkökulmani on, että niin kauan kun Israelia ei ole tuomittu Kansainvälisessä tuomioistuimessa kansanmurhasta, kansanmurha väite on ennenaikainen. Kyse on siitä, kyetäänkö näyttämään, että Israelin tarkoituksena on tuhota palestiinalainen kansanryhmä kokonaan tai osittain.

Osaltani otin tähän kantaa kertomalla, että Israelin hallituksessa on voimia, jotka haluavat tuhota osin tai kokonaan palestiinalaiset. Vaikuttaa kuitenkin sitä, että Israelin armeija ei ole tähän suostunut. Jos olisi, 30 000 kuolleen - joista valtaosa siviilejä, lapsia, naisia miehiä - sijasta puhuttaisiin vähintään 300 000 kuolleesta. Hamasin ja muiden jihadistiarmeijoiden sotilaita on tapettu arviolta 7 000 - 8 000 taistelijaa. Ahtaissa oloissa ja siviilirakennukset sotilaskäytössä olevien tunnelin päällä suhde on hyvin vääristynyt.

Israel taisi todellakin juosta Hamasin ansaan ja se lienee Hamasin hyökkäyksen tarkoitus lokakuussa Israeliin. Tehtiin niin käsittämättömän julma isku, että se muistetaan aina Israelissa. Ja kostetaan sääliä tuntematta. Osin äärioikeistosta (ei mistään laitaoikeistosta) koostuva hallitus päätti hyökätä ilman kunnollista suunnitelmaa Gazaan. Tähän Israel putosi ja nyt ainoa tie olisi vetäytyä välittömästä Gazasta, kuten niin moni sodan ja tiedustelun ammattilainen Israelissa ja muulla on esittänyt.
 
#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Joukkoon mahtuu aina poikkeuksia. Lähinnä tarkoitin yleistä ilmapiiriä. On vaan raskasta kun jokaisen viestin perään pitää kirjoittamattomien sääntöjen perusteella tuomita hamas. Hamas antoi tietysti Israelille tekosyyn tuhota Palestiinan kansa, mutta kyllä Israel pitäisi myös saada kaikkien mahdollisten sanktioiden piiriin suorittamastaan kansanmurhasta. Ainiin, hamas on terroristijärjestö.
Yhtälailla on aika raskasta, että aina pitäisi erikseen todeta, ettei viattomien siviilien tappamisesta pidä kukaan, eikä Israelin sotarikoksilta pidä sulkea silmiään. Valta-osa nähdäkseni on sellaisia, joskin joidenkin mielestä on ketjun sakeinta paskaa, jos palestiinalaisia pitäisi pyrkiä estämään radikalisoitumasta ja liittymästä Hamasiin. Sellaiset ovat jo liian syvällä ja keskustelu on heidän kanssaan kohdaltani ohi, kun ilmeisesti ovat valmiita tukemaan terrorismia.

Israel haluaa tuhota Hamasin, enkä usko Israelin hallinnossa vallitsevan konsensusta kaikkien palestiinalaisten tuhoamisesta. Kysymysmerkki tietysti on, minkälainen osa kansasta on Hamasin tukena ja kannattamassa Israelin tuhoamista. Varmasti siellä on paljon viattomia siviilejä, jotka kärsivät aiheettomasti ja syyttä, mutta jonkinlainen osa myös heitä, jotka tukevat ja auttavat Hamasin piilottelua. Heidän vastuullaan on paljon ja heitä pitäisi painostaa, koska sota ei nähdäkseni tule loppumaan niin kauan, kuin Hamas saa huseerata vapaasti. Israel taistelee olemassa olostaan ja Palestiinan mahdollisuus itsenäisyyteen on siinä, että lakkaavat pyrkimästä heitä tuhomaan.
 
Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL

Vastaan nyt tähän silläkin uhalla, että saan bannit, mutta tosiaan kyselyiden mukaan noin 75% Palestiinan väestöstä on ilmaissut tukensa Hamasin 7. päivän terrori-iskulle. Ja samaiset 75% palestiinalaisista näkee Hamasin positiivisessa valossa. Eli edelleen se Hamas ei ole mikään irrallinen terrorisolu Gazassa, vaan heidän toiminnan ja näkemykset jakaa hyvin merkittävä osa Palestiinan väestöstä.

Saatan nyt saada tästä viestistä bannit, sillä moderaattorit ovat yksityisviestein uhkaillut minua aiemminkin banneilla, kun olen näitä tilastollisia faktoja tuonut tänne esiin. Ei saa kuulemma tehdä tälläisiä ”yleistyksiä”, vaikka tutkimustulokset osoittaisivat niin. Mielummin silti otan bännit, kuin irtaudun todellisuudesta.

Lähde:
 
Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office

Olet viitaton sankari kun uskallat moista kertoa. Modet ovat minuakin uhkailleet yksityisviestein etten saisi ketjuun muistutella että tilanne alueella ei ole mustavalkoinen.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Verkkouutisten 12/203 julkaiseman Ramallahissa toimivan tutkimuslaitoksen teettämän kyselyn perusteella joka viides alueen asukas syyttää Hamasia sodan kärsimyksistä.

Kyselyn perusteella monet vastaajat eivät olleet tietoisia siitä, kuinka laajoja Hamasin taistelijoiden väkivaltaisuudet olivat 7. lokakuuta aloitetussa iskussa. Gazan al-Azharin yliopiston tutkija Mkhaimar Abusadan mukaan palestiinalaisten keskuudessa on yleistynyt näkemys siitä, että hyökkäys Israeliin oli strateginen virhe, joka provosoi nyt nähdyt vastatoimet.

Äärijärjestöä ilmoittaa silti tukevansa 42 prosenttia vastaajista. Länsirannalla Hamasin kannatus on ollut vahvassa kasvussa lokakuun jälkeen.

Flonaldo

Jäsen
Kiva olisi kuulla mielipide tämän sodan aloitukseen johtuneista tapahtumista, miten musta käännetään valkoiseksi.
Taivas on sininen, vesi on märkää ja Hamasin raukkamainen terrorismi-isku avasi nykyisen konfliktin. Auttaako yhtään ketään missään itsestäänselvyyksien latelu?

Toki tässäkin ketjussa on menty väliin 4000 / 500 / 75 / 50 vuotta taaksepäin, ja yhtä lailla ne sodan juuret voi löytää sieltä.

Ja vaikka Hamas aloitti tämän nyt käynnissä olevan sotimisen vaiheen, se myös oli ohi n. 48 tuntia myöhemmin.

"Mutkun toi aloitti" on huono ja pätemätön peruste 4-vuotiaalle. Vielä kehnompi peruste se on päivittäisille sotarikoksille ja kymmenientuhansien viattomien ihmisten surmaamiselle. Hamasin hyökkäys Israeliin ei ole mikään vapaalippu tehdä ihan mitä vain.

Ja kyllä, viattoman 12v lapsen tappaminen väärin, siitä ei ole mielestäni epäselvyyttä, mutta asia ei ole näin mustavalkoinen, siinä on muitakin tekijöitä jotka vaikuttavat kaikkeen.
Minun mielestäni siinä ei ole mitään mustavalkoista, että viattomien lasten surmaaminen on yksiselitteisesti väärin. Kuten ovat lääkäreiden simuloidut joukkoteloitukset. Tarkoituksellinen näännyttäminen. Infrastruktuurin ja ihmisten kotien täysimittainen kontrolloitu hävitys.

Jos taas mennään "kaikki vaikuttaa kaikkeen", sitten sinulta varmasti löytyy ymmärrystä niiden kaikkien tapettujen 12-vuotiaiden lasten veljille, joista on tullut Hamasin terroristeja? Vai muuttuuko siinä kohdin kaikki mustavalkoiseksi ja raketteja Israeliin ampuva on eläin?

Oma näkökulmani on, että niin kauan kun Israelia ei ole tuomittu Kansainvälisessä tuomioistuimessa kansanmurhasta, kansanmurha väite on ennenaikainen.
Eikä Venäjää yhtään mistään. Itse asiassa Israelia vastaan on annettu huomattavasti enemmän tuomiota. ICJ totesi, että on mahdollista, että Israelin toimet rikkovat kansanmurhan vastaisia lakeja. Ja samalla ICJ määräsi Israelin toimimaan estäen kansanmurhan tapahtumisen, millä päätöksellä Netanjahu pyyhi persettään ja on vain kiristänyt gazalaisten näännyttämistä.

***

Islamistista terrorismia ei ole missään hävitetty sotimalla. ISIS ei ole relevantti toimija enää, eikä Al Qaeda. Ja huomenna on Pusis ja Al Tappajat. Talebania vastaan sodittiin 20 vuotta ja hukattiin siihen tuhansia miljardeja, ja nyt Taleban on vahvempi kuin koskaan.

Ainoa reitti islamististen terrorismin vähentymiseen ja lopulta katoamiseen Israelin ja Palestiinan alueella on Palestiinan valtio, palestiinalaisten yhtäläiset ihmisoikeudet ja pysyvä rauha.

Ja Israelillahan ei ole ollut mitään ongelmaa neuvotella terroristien kanssa. Panttivankeja on vapautettu neuvottelemalla tämän sodan aikana ja Israel ja Netanjahuhan ihan mielellään pitivät Hamasin vallassa Gazassa.
 
Punch

Jäsen
Suosikkijoukkue
Simon Grilli
Saatan nyt saada tästä viestistä bannit, sillä moderaattorit ovat yksityisviestein uhkaillut minua aiemminkin banneilla, kun olen näitä tilastollisia faktoja tuonut tänne esiin. Ei saa kuulemma tehdä tälläisiä ”yleistyksiä”, vaikka tutkimustulokset osoittaisivat niin. Mielummin silti otan bännit, kuin irtaudun todellisuudesta.
Johan on toimintaa. Onko tämä yleinen käytäntö, vai koskeeko vain tätä kyseistä ketjua ?
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
kyselyiden mukaan noin 75% Palestiinan väestöstä on ilmaissut tukensa Hamasin 7. päivän terrori-iskulle. Ja samaiset 75% palestiinalaisista näkee Hamasin positiivisessa valossa. Eli edelleen se Hamas ei ole mikään irrallinen terrorisolu Gazassa, vaan heidän toiminnan ja näkemykset jakaa hyvin merkittävä osa Palestiinan väestöstä.
Tämä ei kestä mitään loogista tarkastelua, sillä mielipidemittaukset implikoivat muutakin kuin vain niiden tuloksia. Ei Palestiinassa suoritettuihin mielipidemittauksiin voi suhtautua samalla tavalla kuin vaikka suomalaisiin vastinpareihinsa, sillä vaikuttimet ihmisten mielipiteiden taustalla ovat täysin toisenlaiset. Kaikessa tilastotieteessä pitää osata arvioida lähtötilanteen vaikutuksia tuloksiin.

Sodan keskellä elävä sairauksista, aliravitsemuksesta ja pommituksista kärsivä ihminen vastaa tietenkin sen enempää miettimättä olevansa vihollisensa vihollisen puolella.
 
RaikkA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässässäsäsä
Sodan keskellä elävä sairauksista, aliravitsemuksesta ja pommituksista kärsivä ihminen vastaa tietenkin sen enempää miettimättä olevansa vihollisensa vihollisen puolella.
Hamashan on palestiinalaisten suurin vihollinen, joten logiikassasi on nyt joku pielessä.
 
Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Hamas paljasti jälleen karvansa ja seuraavassa on oiva näyte Hamasin ns. pitkästä pelistä:

1. Israel on ehdottanut kuuden viikon tulitaukoa, jonka yhteydessä Hamas vapauttaisi 40 israelilaista panttivankia vastineeksi sadoista Israelin vankiloissa olevista palestiinalaisista. Samalla Gazaan saataisiin avustuskuljetuksia.

2. Jos tulitaukoehdotus ei Hamasille sovi, Israel on uhannut aloittaa hyökkäyksen Gazan eteläkärjessä sijaitsevaan Rafahin kaupunkiin, ellei tulitauosta päästä pian sopimukseen. Rafahiin on taisteluja paennut jopa 1,5 miljoonaa palestiinalaista.

3. Siellä uskotaan piileskelevän myös runsaasti terroristijärjestö Hamasin taistelijoita, mukaan lukien järjestön Gazan-päällikkö Yahya Sinwar, jonka Israel haluaa vastuuseen lokakuun noin 1 200 israelilaista tappaneesta terrorihyökkäyksestä.

4. Hamas torjui ehdotuksen. Se suostuu vapauttamaan panttivangit vasta, kun Israelin joukot ovat poistuneet Gazasta ja alueelle on saatu pysyvä tulitauko.

5. Kun Israel lisäsi Rafahiin tunkeutumisen valmisteluja, Hamas ehdotti vankien vapauttamista ja tulitaukoa.

Hamas hylkää tulitaukoesitykset ja odottaa kun Netanjahu päättää alustavasti Hamasin useamman ei-vastauksen jälkeen vyöryä Rafahiin. Sen jälkeen Hamas suostuu ehdotuksiin, viilaa niitä vähän ja tulee julkisuuteen tulitaukoehdotustensa kanssa.
Pitkäksi peliksi ei voi kutsua tilannetta, jossa tapahtuu käänteitä viikoittain tai jopa päivittäin. Se on ihan tyypillistä neuvottelutaktiikkaa sotatilanteessa.

Joka tapauksessa aseleponeuvottelujen odotetaan jatkuvan huomenna Dohassa. Israelin tiedustelupalvelun Mossadin johtajan David Barnean odotetaan jatkavan Gazan tulitaukoneuvotteluja Qatarin pääministerin ja Egyptin viranomaisten kanssa. Keskustelut kattavat jäljellä olevia kiistoja Israelin ja Hamasin välillä mukaan lukien palestiinalaisten vankien lukumäärä, jotka voitaisiin mahdollisesti vapauttaa vastineeksi jäljellä olevista israelilaisista panttivankeista sekä humanitaarisesta avusta Gazalle.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Pitkäksi peliksi ei voi kutsua tilannetta, jossa tapahtuu käänteitä viikoittain tai jopa päivittäin. Se on ihan tyypillistä neuvottelutaktiikkaa sotatilanteessa.

Pitkä peli on alun perin Ulkopoliittisen instituutin tutkija Olli Ruohomäen lanseeraama määritelmä Israelin ja Hamasin sodankäynnistä Gazassa. Se kuvaa mielestäni hyvin tilannetta, jossa kumpikin puoli haluaa jatkaa sotaa ja tekee erilaisia siirtoja saadakseen julkisuudessa ja taisteluissa paremmat asetelmat.

Joka tapauksessa aseleponeuvottelujen odotetaan jatkuvan huomenna Dohassa. Israelin tiedustelupalvelun Mossadin johtajan David Barnean odotetaan jatkavan Gazan tulitaukoneuvotteluja Qatarin pääministerin ja Egyptin viranomaisten kanssa. Keskustelut kattavat jäljellä olevia kiistoja Israelin ja Hamasin välillä mukaan lukien palestiinalaisten vankien lukumäärä, jotka voitaisiin mahdollisesti vapauttaa vastineeksi jäljellä olevista israelilaisista panttivankeista sekä humanitaarisesta avusta Gazalle.

Toivottavasti neuvottelut etenevät ja mahdollisimman pian saadaan Gazaan humanitaarista apua enemmän. Eilen purettiin ensimmäinen meriteitse saapunut 200 tonnin erä rekkoihin ja Israelin joukot olivat turvaamassa ranta-aluetta. Määrä mahtui 12 kuorma-autoon eli eihän tuo riitä kuin alkuun.
 
Flonaldo

Jäsen
Yhdysvaltojen edellisen ja todennäköisen tulevan presidentin Lähi-Idän erikoislähettiläs ja vävypoika esitti oman suunnitelmansa.

- Israel suorittaa täyden etnisen puhdistuksen Gazassa ja pakottaa kaikki palestiinalaiset Negevin autiomaahan
- Israel jyrää jäljellä olevan Gazan matalaksi
- Välimeren ranta rakennetaan täyteen luksushotelleja (mikäköhän organisaatio tämän suorittaisi...)
- Palestiinan valtion olemassaolo on "superhuono idea"

Netanjahulla on erittäin vahva kannuste pitää sota käynnissä marraskuulle asti. Vaikka Joe-setäkin on ollut suht munaton, on hyvin mahdollista, että silloin Israel saa täysin vapaat kädet tehdä ihan mitä haluaa (kuten Putinkin).

Trump itse taas on julistanut, että kaikki demokraatteja äänestävät juutalaiset ovat "uskonpettureita".

kehveli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät

Alueen tulevaisuus vaikuttaa kieltämättä koko ajan synkemmältä :(
 
rpeez

Jäsen
Mielenkiintoinen maa YK:n uusimmasta onnellisten maiden raportista löytyy sijalta 5. Vaikea jotenkin suhteuttaa ketjun aihepiiriin, paitsi ettei se nyt ihan sysipaska maa voi olla:

Top 10 onnellisinta maata maailmassa ovat:
1. Suomi
2. Tanska
3. Islanti
4. Ruotsi
5. Israel
6. Alankomaat
7. Norja
8. Luxemburg
9. Sveitsi
10. Australia
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Venäjä ja Kiina estivät YK:ssa USA:n ehdottoman vaatiman päätöslauselman, jonka mukaan Gazassa olisi astunut voimaan välitön tulitauko ja Hamasin hallussa olevat panttivangit olisi vapautettu.

Israel aikoo hyökätä Rafahiin perustellen hyökkäystä sillä, että Rafahissa on Hamasin pataljoonia. Netanjahun mukaan Israel aikoo tehdä suunnitelman siviilien suojelemiseksi. Netanjahu ilmoitti Israelin hyökkäävään mielellään USA:n tuella (asetoimitukset, poliittinen tuki) mutta tarvittaessa yksinkin.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Mielenkiintoinen maa YK:n uusimmasta onnellisten maiden raportista löytyy sijalta 5. Vaikea jotenkin suhteuttaa ketjun aihepiiriin, paitsi ettei se nyt ihan sysipaska maa voi olla:

Top 10 onnellisinta maata maailmassa ovat:
1. Suomi
2. Tanska
3. Islanti
4. Ruotsi
5. Israel
6. Alankomaat
7. Norja
8. Luxemburg
9. Sveitsi
10. Australia
Israelin taloudella on jo jonkin aikaa mennyt hyvin, BKT/hlö taitaa olla jo pyyhkinyt Suomen ohitse, ja moni muukin diagrammi osoittaa koilliseen, moni niistä huomioitu tässä elämäntyytyväisyysmittelössä. Lisäksi kyselytutkimuksen osuus perustuu tuntemukseen omasta onnellisuudestaan, ja vauraassa maassa se keskimäärin on korkeampaa. Kun tähän lisätään se, että tämä viimeisin nyrkkihippa alkoi loppuvuodesta, on todennäköistä, että rankingin data ei sisällä mahdollista sodan aiheuttamaa tyytymättömyyttä tahi onnettomuutta.

Maan paskuudesta en osaa sanoa muuta kuin että kylmäksi se on laittanut enemmän siviilejä alle puolessa vuodessa kuin kuin Venäjä reilussa kahdessa. Jollain tapaa lipsahtaa epäeettisen puolelle, vaikka varmasti mukana on mennyt Hamasin taistelijoitakin.
 
Flonaldo

Jäsen
Venäjä ja Kiina estivät YK:ssa USA:n ehdottoman vaatiman päätöslauselman, jonka mukaan Gazassa olisi astunut voimaan välitön tulitauko ja Hamasin hallussa olevat panttivangit olisi vapautettu.
Et varmaan tuota muotoilua tarkoittanut, mutta mitään ei tietysti olisi astunut voimaan. Itse asiassa ei olisi tapahtunut yhtään mitään. Kuten ei olisi silloin kuukausia sittenkään, kun jenkit näitä vetoilivat. Kirjauksissa riidellään kuka tuomitsee mitäkin eniten. Päätöslauselmalla olisi käytännön merkitystä vain jos se sisältäisi sellaisen kirjauksen, että turvaneuvoston jäsenet vastaavat tulitauon toteutumisesta - kun sellaista kansainvälistä järjestöä ei ole, jonka papereilla Netanjahu ei pyyhisi hanuriaan.

***

Tällä viikolla kv-mediassa ollut paljon mielenkiintoista sisältöä ja oikeasti asiaan globaalisti perehtyneiden ihmisten selityksiä siitä, mitä nälänhätä tarkoittaa ja kuinka se "toimii".

Itsekin olin ajatellut sitä ehkä yksinkertaisemmin kuin se tosiasiallisena prosessina tapahtuu. Nälänhätä ei ole siis mikään binäärinen tila, mikä yhtenä päivänä tapahtuu - ihmiset ovat viikon kokonaan ilman ruokaa ja siitä sitten nääntyvät.

Vaikka vertaus on hieman nurinkurinen, nälänhätä on kuin kulho, johon kaadetaan vettä. Kulho alkaa täyttyä, mutta vaikutukset eivät vielä näy ulos. Sitten kun kulho on täynnä, vaikka sen pohjaan tehtäisiinkin reikiä, niin ylitsevuotaminen jatkuu vielä pitkään.

Arviot vaihtelevat suuresti, mutta nämä tämän viikon artikkeleissa esillä olleet asiantuntijat ovat yksimielisiä siitä, että kymmenettuhannet kuolemat on jo tietyllä tapaa "leivottu sisään". Ja tietysti sitä ruoka-apua ei yhäkään Gazaan kulje.
 
OLLI58

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tämän päivän hesarissa oli hyvä juttu hamasista ja sen historiasta, mistä kaikki on lähtenyt ja miksi sillä on niinkin paljon tukea Gazalaisten piirissä.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Et varmaan tuota muotoilua tarkoittanut, mutta mitään ei tietysti olisi astunut voimaan. Itse asiassa ei olisi tapahtunut yhtään mitään. Kuten ei olisi silloin kuukausia sittenkään, kun jenkit näitä vetoilivat. Kirjauksissa riidellään kuka tuomitsee mitäkin eniten. Päätöslauselmalla olisi käytännön merkitystä vain jos se sisältäisi sellaisen kirjauksen, että turvaneuvoston jäsenet vastaavat tulitauon toteutumisesta - kun sellaista kansainvälistä järjestöä ei ole, jonka papereilla Netanjahu ei pyyhisi hanuriaan.

Muotoilin tekstin hieman huonosti ja tarkoitin poliittista pyrkimystä saada aikaan aselepo. Ei se olisi osapuolia sitonut, mutta pientä painoarvoa silti jos olisi läpi mennyt.

Arviot vaihtelevat suuresti, mutta nämä tämän viikon artikkeleissa esillä olleet asiantuntijat ovat yksimielisiä siitä, että kymmenettuhannet kuolemat on jo tietyllä tapaa "leivottu sisään". Ja tietysti sitä ruoka-apua ei yhäkään Gazaan kulje.

Nälänhätä muhii pitkään ja ensimmäisiä oireita on mm. lasten painon putoaminen jopa alle puoleen normaalista. Kun äideiltä puuttuu ravintoa, vauvat eivät kasva ja osa kuihtuu pois. Varsinainen nälänhätä on nyt ehkä 2-4 viikon päässä jos ei mittavia avustustoimia tehdä. Gazaan tarvittaisiin ehkä 200-300 avustusrekkaa päivässä. Ymmärtääkseni määrä on merikuljetuksetkin mukaan laskien murto-osa tästä.

Tämän päivän hesarissa oli hyvä juttu hamasista ja sen historiasta, mistä kaikki on lähtenyt ja miksi sillä on niinkin paljon tukea Gazalaisten piirissä.

Osuva juttu. Kaksi lainausta ja linkki:

"Pointti ei ole, että Hamas olisi hyväntekeväisyysjärjestö. Vaan se, että Hamas on vahva terroristijärjestö, koska se on myös populistinen poliittinen liike ja sosiaaliaputoimisto."

"2000-luku alkoi toiveikkaana: Israel ja palestiinalaiset neuvottelivat lopullisesta rauhansopimuksesta. Sen jälkeen rauhanprosessi korahteli ja käytännössä kuoli. Äärilinja on voimistunut molemmin puolin. Rauhanhierojat on jätetty syrjään. Palestiinalaisten kannalta osa tragediaa on se, että 2000-luvulla heidän vahvimmaksi edustajakseen nousi islamistinen terroristiliike." HS-analyysi | Hamas sai kaikki panttivangeikseen – Miten niin pääsi käymään?
 
Flonaldo

Jäsen
ICJ on tänään antanut uuden päätöksen, missä Israel määrätään välittömästi kaikin mahdollisin toimin varmistamaan hätäavun saapuminen Gazaan. Spesifisti ICJ määrää Israelin avaamaan uusia maareittejä Gazaan ja varmistamaan niiden avoimuus. Lisäksi IDF:ää kielletään tekemästä sotarikoksiaan - soo soo.

Kun Israel & Netanjahu tälläkin päätöksellä varmasti pyyhivät kollektiivisia hanureitaan, mielenkiintoista nähdä mikä kansainvälisen yhteisön reaktio on. Aika moni maa todennäköisesti laajamittaisesti suljettaisiin ulos kokonaan, mutta näin ei tietysti nyt tapahdu.

Israelin hallituksen talousministeri Nir Barkat kertoi eilen BBC:n tv-haastattelussa puolestaan, että 70 % gazalaisista on heidän vihollisiaan ja heidän nälkään näännyttäminensä on keino nopeuttaa sodan päätöstä. Toki samaan hengenvetoon Barkat kertoi, että kukaan Gazassa ei näe nälkää, ruokaa on riittävästi, apua ei pysäytetä ja ongelma on korkeintaan se, että apu päätyy väärille ihmisille (niille 70 %:lle).
 
Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland
Israelin hallituksen talousministeri Nir Barkat kertoi eilen BBC:n tv-haastattelussa puolestaan, että 70 % gazalaisista on heidän vihollisiaan ja heidän nälkään näännyttäminensä on keino nopeuttaa sodan päätöstä. Toki samaan hengenvetoon Barkat kertoi, että kukaan Gazassa ei näe nälkää, ruokaa on riittävästi, apua ei pysäytetä ja ongelma on korkeintaan se, että apu päätyy väärille ihmisille (niille 70 %:lle).
Ehkäpä Barkat havittelee uraansa nostetta ja aikoo seuraavaksi pyrkiä Venäjän propagandaministeriksi? Nuo lausunnot näyttävät CV:ssä aika hyvältä siihen hommaan pyrittäessä.
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool

Flonaldo

Jäsen
Ei minun mielestäni persuilla ole minkäänlaisia unelmia, pitkäaikaisia varsinkaan, Israel-Palestiinan suhteen. Toki jos on tilaisuus valita puoli muslimeita / ruskeita ihmisiä vastaan, sitä ei jätetä käyttämättä.

Kovin vähän tuosta Tavion päätöksestä on jälkikäteen puhuttu tai sitä käsitelty esim. mediassa. Kun siis taisi mennä niin, että ministeri täysin yksin viikonloppuna kolmessa vartissa tuon UNRWA:n avun keskeyttämisen päätti. Mikään kiire millään päätöksellä ei olisi ollut ja asiaa olisi hyvin voinut käsitellä laajemmin hallituksessa / ulkopoliittisen johdon kesken. Mutta Tavio tietysti tiesi, että silloin samanlaista tilaisuutta ei tulisi - eikä varsinkaan päätöstä saisi tähän tapaan omiin nimiinsä.

Ja sekin on totta, että virallisen Suomen ensimmäinen refleksi tällä hetkellä ulkopolitiikassa tuntuu olevan peesata jenkkejä. Eiköhän se siitä karise pikkuhiljaa, kun ymmärretään ettei meidän tarvitse olla mikään kärkinöyristelijä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös