Tämä on aika yksipuolinen näkemys, joka näissä keskusteluissa usein toistuu.Lisäksi feministivassarit tukevat islamilaista kulttuuria ja Venezuelan vasemmistolaisia marxisteja pidettiin esimerkillisinä. Kaikki pohjautuu USA-vihaan, enemmän tai vähemmän.
Feministit tukevat "islamilaista kulttuuria" siinä missä muitakin kulttuureja. Ihmisen oikeudet asetetaan keskiöön riippumatta siitä, mitä samaa viiteryhmää edustavat radikaalit tyypit tekevät. Tarkastelukulma on rakenteellinen ja pyrkii ymmärtämään, mitä syitä eri ilmiöiden taustalla on.
Vastakkainen näkemys typistyy usein sellaiseksi, että muslimit/arabit ovat sitä ja tota tai että arabimaiden aseman alisteisuus vauraaseen länteen verrattuna perustuu orgaaniseen nationalismiin eli viime kädessä käsitteeseen rotuhierarkiasta.
Marxisteille globaalissa politiikassa on kyse taloudellisista suhteista, jolloin on loogista vastustaa sitä osapuolta, jolla on taloudellinen - ja siten poliittinen - yliote vastustajaan nähden. Kyse on kuitenkin teoriasta, jota määrittää pääoman ja työväen välinen konflikti.
Nämä kaksi aatesuuntausta leikkaavat jossain kohdin, mutta eivät ole mitenkään yksiselitteisesti yhteneväisiä.
Puhut jatkuvasti palestiinalaisista kollektiivina. Tämä on samanlaista pelkistämistä kuin se että näkee yksittäisten ultrien toiminnan määrittävän kaikkia Jokereiden kannattajia.Mitä tulee Israelin ja palestiinalaisten tilanteeseen, ihan asiallinen yhteenveto YLE:n tekemänä. Siitä selviää vassareille se ikävä asia, että suunnilleen aina kun on saatu alustava sopu, se on tuhottu palestiinalaisten terroristien toimesta:
Israelin ja palestiinalaisten konflikti – mitä, missä ja milloin? | Yle Uutiset | yle.fi
Tällainen toiminta ei ole palestiinalaisten etujen mukaista, joten on hyvä kysyä, miksi niin tapahtuu. Ainakin joskus muinoin taustalla oli eri vassaripohjaisten arabiryhmien tietoista toimintaa, jolla piti pitää Israelin viholliskuvaa hengissä. Tuskin tämä on muuttunut. Toinen tekijä oli Israelin soluttamat rettelöitsijät, jotka toimivat käskystä. Tuskin tämäkään on muuttunut.
Minun mielestä toisen osapuolen perseily ei myöskään anna oikeutusta ihan mihin tahansa. Etenkin, jos on voimasuhteiden osalta ns. hallitseva osapuoli.
Tämä on osa puolue- ja aatehistoriaa. Ei siitä sen kummempia johtopäätöksiä kannata tehdä - ellei sitten halua tehdä voimakkaita yleistyksiä.En tähän mitään gradua aiheesta ala plagioimaan, mutta ihan puoluetasolla demarit ja vasemmisto (sekä persujen vasemmistosiipi) ovat ymmärtäväisempiä kuin oikeisto Venäjää kohtaan:
https://www.verkkouutiset.fi/vasemmistoliitto-ja-sdp-pitavat-ukrainan-kriisia-valiaikaisena-33502/
Näistä puolueista löytyy runsaimmin pakotteiden vastustajia ja voidaan NATOn vastustuskin laskea tähän osastoon
Kyse ei tässäkään kohtaa ole siitä, että vasemmistolaisuus tähtäisi johonkin neuvostoliiton malliseen diktatuuriin. Pyrkimys on ollut kohti ihanteita. Kun ideologiaa on kanavoitu reaalipolitiikkaan, tietyt linjavalinnat ovat vaikuttaneet kunakin aikana hyviltä. Toisinaan ne ovat olleet huonoja valintoja, minkä historia irvokkaalla tavalla osoittaa.
Aivan vastaavalla tavalla poliittinen oikeisto on tukeutunut lähes poikkeuksetta konservatiivisiin voimiin, kuten kirkkoon, armeijaan ja eliittiin. Samalla lailla näistä voi vedellä analogioita vaikka mihin nykyisiin poliittisiin diskursseihin, mutta tokkopa sillä on suurta relevanssia. Tämä koskee myös tuota @Cobol in Venezuela-esimerkkiä.
Itsekin kuulun NATOn kannattajiin.