Pakkohan se itsekin nyt on kertoa oma inttitarina. 1/10 Vekaranjärvi.
Suurin osa kavereista oli mennyt inttiin jo aiemmassa saapumiserässä ja kovalla mielenkiinnolla niitä "tarinoita" tuli kuunneltua. Kovilta sotamiehiltä vielä silloin vaikuttivat.
Viimeinen lauantai-ilta ennen armeijaa oli vielä ihan normaali olo, mutta suuressa krapulassa sitten sunnuntaina aamulla alkoi hikeä puskemaan muunkin kuin krapulan takia. Silloin sitä tajusi että kun seuraavana aamuna herää, niin pitäisi kamat pakata ja lähteä kohti tuntematonta. Puoli vuotta vähintään elämä tulisi olemaan täysin erilaista. Puoli vuotta oli aluksi myös se tavoite.
15min. ennen junan lähtöä tuli vielä mutsia nähtyä asemalla ja kyllä siinä aikamoinen suru iski puseroon. Tuntui ettei enää ikinä näkisi äitiä, kavereita ja sukulaisia. Aikamoinen rumba alkoi heti Kouvolan asemalla, kun monta sataa tulevaa morttia pyöritteli päätään ja ihmetteli minne pitäisi mennä. Sotilaspoliisit siinä opasteli aamuja huudellen. Bussimatka tuntui ikuisuudelta ja perillä joutui pitkään odottelemaan ja kulkemaan pitkään jonossa eri paikkoihin. Oli semmoinen karjalauma-fiilis.
Yksikköön raahauduttiin tavaroiden kanssa ja odottelun jälkeen tupaankin asti pääsi, kunnes piti jo tunkea tavarat äkkiä kaappiin ja lähteä hakemaan lisää tavaraa. Onneksi olin ajoissa perillä, niin jäi ilta hyvin aikaa laittaa tavaroita kaappiin. Hetken sai kyllä vaatteiden kanssa miettiä, kun varustesäkistä kaiveli viidet eri maastotakit housuineen. Omat tupakaverit olivat hyvissä ajoin paikalla, joten siinä sitten alikersantin johdolla käytiin iltapala popsimassa mukessa(muonituskeskus). Ensimmäinen yö meni yllättävän hyvin. Puhelinta tuli puolisen tuntia selailtua ja uni tuli kuin tulikin. Ensimmäinen aamu on kyllä ikimuistoinen. Kuuden maissa alikersantti pamahtaa ovesta sisään ja alkaa huutamaan kaikkia ylös punkista ja laittamaan tiettyjä vaatteita päälle. Siitä se P-kausi sitten alkoikin kaikkine alkukiireineen.
Alku oli sitä perus oppintuntia ja talon tavoille opettelemista. Kaikki opetettiin perusteellisesti ja matkan varrella ne töhöimmät lopettivat leikin kesken.
Sattui sopivasti omalle P-kaudelle aivan helvetin kylmä talvi. Ampumarata päiviä riitti ja jokainen siellä kylmänä talvipäivänä ollut tietää mitä se on. Pakkasta niin perkeleesti, kylmä puhuri puhaltaa ja pitäisi vielä ampua tauluun 10 laukausta "omaan rauhalliseen tahtiin" ilman hanskoja. Ei ihme ettei ampujanmerkkiä irronnut P-kauden aikana, kun tavoitteena oli vain saada kädet mahdollisimman nopeasti kintaiden ("noukkareiden") sisään.
P-kauden loppuvaiheilla alkoi AUK kiinnostamaan ja sinnehän se tie lopulta vei. 362 kuulosti aluksi pahalta, mutta ei sitä edes tullut AUK:n aikana mietittyä. Katseli vain sitä omien johtajien menoa ja mietti pääsevänsä samoihin hommiin parin kuukauden kuluttua. AUK olikin sitten yhtä tetsausta ja metsäreissua. Onneksi kevät alkoi tulemaan ja ei tarvinnut pitää kaikkia vaatteita kaapista päällä pysyäkseen elossa.
Johtakausi olikin sitten sitä parasta aikaa. Sellaista mukavan rentoa ja mielekästä hommaa. Pääsi näyttämään kunnolla esimerkkiä ja opettamaan asioita, jotka itse oli oppinut puolen vuoden aikana. Johtajien kesken oli hyvä yhteishenki ja kaikki tulivat toimeen toistensa kanssa. AUK:n santsariksi tie sitten vei ja siellä se homma vasta muuttuikin rennoksi. Pääsi parin muun kanssa johtamaan tulevia alikersantteja ja kokelaita. Homma oli lähinnä valvontaa ja neuvojen antamista. Rovajärven reissu oli sellaista lomailua että alta pois, kun tuli nukuttua lämpimässä teltassa varmaan 12h per päivä sen kymmenen päivän ajan. ME LIKE!
Tuli hommat varmaan jotenkin oikein tehtyä, kun kersantin nappulat sain noin kuukausi ennen kotiutumista. Aliupseerioppilailla kun teetettiin kysely, niin meikäläinen kuvailtiin sopivan rennoksi johtajaksi, joka kuitenkin osaa pitää tiukkaa kuria yllä kun sitä tarvitaan.
Kaiken kaikkiaan intti kasvatti meikäläistä henkisellä tasolla todella paljon. Oppi näkemään asioita eri tavalla ja ottamaan vastuuta itsestään ja muista.
P.S. Välillä kaipaa niitä hetkiä kun kesällä aurinko laskee, istuu teltan vieressä ja vain katselee suomalaista metsää. Kamina välillä kolisee siinä telttakankaan toisella puolen, metsä tuoksuu ja linnut visertävät. Siinä on sitä jotain.
