Inttiin lähdössä?

[Hanhi]

Ase on sitten se joka sai mielenkiinnon eniten syttymään. Jumankeuta jo paukkupatruunojen ampuminen oli mielenkiintoista. Sillä on mukava värkätä yms. Se on morsiammesi ja kyllä sen huomaa, että siihen joku tietty suhde tulee, kun tietää oman aseen kaikki metkut.

Ampuminen oli selkeästi se ykkösjuttu minullekin. Suhteellisen nopeasti pääsi jyvälle miten sitä pyssyä käsitellään ja käytetään. Muutamien muiden ampumahistorialla ei ollut juuri merkitystä kun läväytin ensimmäisessä RK2:ssa (150m makuulta, 10 laukausta omaan tahtiin) patteriston parhaan tuloksen 96. Yliluutnantti kiitti kahvi- ja munkkilipukkeella ja minä kiitin hyvin pelittävää pyssyä. Vm. -76, toimiva kuin mikä.

Räkäpäät oli ihan hauskoja toki alkuun kun pääsi sarjalla laskemaan keskellä metsää. Mutta mutta, voi sitä paskan määrää mitä se pyssy sisälsi näiden räkäpääsessioiden jälkeen. Loppuvaiheessa palvelusta kun noita jaettiin jossain harjoituksessa niin jätin ampumatta kokonaan, että säästyin siltä putsausoperaatiolta. Näin teki moni muukin :)

 

[powerforward#7]

Pari viikkoa takana Kirkonmaan linnakkeella ja mikäs on ollessa. Onhan meno ihan erilaista, kuin missään muualla, mutta eipä tuo kuri nyt mitään yli-inhimillistä ole, jos vaan asenne on kunnossa, toki jos on päättänyt, että kaikki on perseestä niin toki se sitä on. Yleissotilaallinen tapojen opettelu toki paikoin vähän tervanjuontia, mutta taistelu, sekä ase- ja ampumakoulutus iskee todella hyvin. Hyvillä mielin jatketaan, mutta on kyllä huomannut tuon asenteen tärkeyden korostumisen, ne ketkä ovat päättäneet intin olevan perseestä ovat kyllä vähän pulassa, kun taas ne ketkä ovat avoimin mielin ja jopa kunnianhimoisia pärjäävät oikein hyvin.

 

[cottonmouth]

Pari viikkoa takana Kirkonmaan linnakkeella ja mikäs on ollessa. .on kyllä huomannut tuon asenteen tärkeyden korostumisen, ne ketkä ovat päättäneet intin olevan perseestä ovat kyllä vähän pulassa, kun taas ne ketkä ovat avoimin mielin ja jopa kunnianhimoisia pärjäävät oikein hyvin.

Itsekin tuli Kirkonmaalla aikanaan oltua ja tuosta samasta asennepuolesta saarella olen tähänkin ketjuun kirjoitellut. Kannattaa tarkastaa, jos kiinnostaa. Ihan leppoisa paikkahan Kirkonmaa on eli onnittelut hyvästä valinnasta. Ihan eri maata kuin joku massojen lama-Vekara. Tosin kuntsareita siellä ei jaeta koskaan kenellekään mistään aiheesta.

 

[jokeripokeri]

Ekat lomat menossa ja maanantaina takaisin ruotuun. Sopivasti flunssan nappasin mukaan ja näillä näkymin seuraavat päivät meneekin kotona levähdellessä. Onneksi myös seuraava viikonloppu on auki, joten toivottavasti silloin pääsisi vähän nauttimaan vapaudesta.

Ensimmäinen viikko ja varsinkin ensimmäiset päivät olivat täysin perseestä. Ei ollut kaukana lipun lunastaminen maitojunaan. Nyt on kuitenkin hieman helpottanut ja kestovitutuskin on ruvennut talttumaan. Palvuspaikka on siis Jääkäriprikaati Sodankylässä. Pyssykylässä on ollut ajoittain aivan helvetillisen lämpöistä, esim. eilen kun taisteluvarustuksessa piti rötvätä useampi tunti taistelu- ja rastikoulutusta. Ei vittu sitä pätsiä. Kauhulla odottelen jo seuraavaa ääripäätä eli niitä 40 asteen paukkupakkasia.

Alku on ollut sitä perinteistä vemppaamista; käännöksiä, peruskuria, tervehdyksiä ja muuta paskaa. Asetta on päästy jo räpläilemään ja ihan mukavaa hommaa tuo on, vaikken siitä mitään erityisiä kiksejä saakaan. Parin viikon päästä morttileiri. Saa nähdä, mitä siitäkin tulee.

Tällä hetkellä kuus kuukautta houkuttelee varsin vahvasti. :)

 

[Sic]

Ekat kaks viikkoa täälläkin takana, yllättävän nopeasti meni ainakin tuo toinen viikko. Ekat kaks päivää tais tuntua pirun pitkästyttäviltä kun oli vaan lähinnä venailua ja muuta säätöä. Sitten kun alkoi hommiakin olla ja tottui rutiineihin niin homma rupesi rullaamaan. Meillä on pääsääntösesti ollut oppitunteja eli auditorioissa istumista ja muutamat sulkeisharjotukset + muuta perushommaa. Tänään päästiin vasta ampumaan ekaa kertaa kovilla, ihan jees reissu oli. Kaikenkaikkiaan yllätyin että homma on ollut toistaiseksi näin löysää ja suht helppoa, ehkä meidän komppaniassa on sitten pahin P-kauden rasitus vielä edessä päin :P Alikitkin ovat rentoja ja oma tupa on täynnä rentoa ja silti sopivan motivoitunutta porukkaa. Aika hyvin siis mennyt toistaiseksi.

 

[DaleDoback]

2 viikkoa takana Kainuun Prikaatissa KRHK:ssa. Yllättävän mukavaa ollut, mutta saa nähdä miten meno muuttuu, kun upseerikokeelaat saapuu ensi perjanataina. Ammunta, iltavahvarit ja ruokailu on ollut parasta antia toistaiseksi ja paskinta taas sulkeiset.

Itse olen ajatellut hakea lääkintämieheksi tai sitten suoraan AUKkiin. Olisiko jollain täällä kokemuksia lääkintämiehen hommista? Olisi kiva kuulla juttuja, sillä valintaan ei ole enää kovin kauan aikaa.

 

[Koirapoika]

Itse olen ajatellut hakea lääkintämieheksi tai sitten suoraan AUKkiin. Olisiko jollain täällä kokemuksia lääkintämiehen hommista? Olisi kiva kuulla juttuja, sillä valintaan ei ole enää kovin kauan aikaa.

Omasta lääkintämiehen urasta on jo aikaa vierähtänyt ja lienee muuttunutkin. Kuten kaikissa hommissa, hyvää ja huonoa kuuluu tähänkin. Päivystyksiä oli sairaalassa ja ambulanssikuskina jonkin verran, sairaalassa oltiin hoitamassa potilaiden vastaanottoa ja tekemässä yksinkertaisia sairaanhoitohommia, kuumeen mittailu yleisin homma. Leirejä jos kohdalle osuu, ja niitähän osuu, ei tarvitse tehdä juuri mitään, kipinää pitää ja jakaa särkylääkettä, hyvällä tuurilla joku saa haavan sormeensa ja saa laastaroida. Asettakaan ei ollut aina mukana leirillä. Harjoituksissa oli usein ambulanssi mukana, siellä katseltiin vierestä kun muut ryynäsi minkä ehti, hoidettiin sitten jos teloi itsensä. Sinänsä aika kepeää puuhaa, päivystykset oli aika hanurista mutta ei ne pitkiä pestejä ollut. Koulutus oli raskainta lääkintämiehen hommissa, paarien kantaminen tuli tutuksi niin hyvässä maastossa kuin ylä- ja alamäessä puita ja naamalle lävähtäviä oksia väistellen.

 

[anatsu]

Itse olen ajatellut hakea lääkintämieheksi tai sitten suoraan AUKkiin. Olisiko jollain täällä kokemuksia lääkintämiehen hommista? Olisi kiva kuulla juttuja, sillä valintaan ei ole enää kovin kauan aikaa.

Meille antoi kapteeni ohjeeksi lääkintämiehestä haaveileville, että jos pystyt parsimaan 100 kg ukon, jolla on suolet ulos purskahtaneet takaisin kuntoon ja viemään hänet takaisin turvaan, olet lääkintämies.

Itsehän olen tod.näk kirjuri. Puolen vuoden keissi. Tai sitten esikuntalähetti.

 

[Tim Callahan]

Ase on sitten se joka sai mielenkiinnon eniten syttymään. Jumankeuta jo paukkupatruunojen ampuminen oli mielenkiintoista. Sillä on mukava värkätä yms. Se on morsiammesi ja kyllä sen huomaa, että siihen joku tietty suhde tulee, kun tietää oman aseen kaikki metkut.

Odotappa pari kuukautta, niin toivot syvästi, että olisit valinnut aseettoman palveluksen. Puolustusvoimissa aseen tarkoitus ei ole tuhota vihollinen, vaan tuhota sen käyttäjä hitaasti kiduttaen niin, että verenkierto lakkaa olkapäissä ja niskassa.

Ja aina niin mukavat talven teltanpystytysfestarit, kun lapioidessa tuo Sakon tehtaan ylpeys hakkaa päätä muussiksi.

 

[Pordinard]

Leirejä jos kohdalle osuu, ja niitähän osuu, ei tarvitse tehdä juuri mitään, kipinää pitää ja jakaa särkylääkettä, hyvällä tuurilla joku saa haavan sormeensa ja saa laastaroida.

Tätä ihmettelen. Omat leirit oli suurimmaksi osaksi ensihoitopaikan perustamista ja purkamista edes takaisin, yhtä vituttavaa puuhaa en keksi. Ampumaleirien päivystyshommat olivat sitten erikseen. Perseestä nekin, varsinkin talvella tai sateella. Ja tuo lääkintämieskurssi on nykypäivänäkin melko rankka paikka paikoin, oppitunteja on toki paljon mutta fyysisesti rasittavaa ohjelmaa löytyy, evakuointi etunenässä. Ehkä sairain kokemus intissä oli lääkintämieskurssin viimeisen viikon leiri.

Neuvoisin välttämään tuohon paskaan astumista.

 

[teeveemies]

Lääkintämiesten hommista sen verran että riippuu todella paljon missä yksikössä aikaasi vietät. Jos olet huoltokomppaniassa niin luvassa on melko leppoinen palvelus. Tehtäviin kuuluu esimerkiksi VTA:n päivystys ja aamuvastaanotolla auttaminen. Myöskin leireillä pistätte EHAS:in=ensihoitoasemaa pystyyn. Ei varmaan ole kovin paha tehtävä jos joukkueellinen lämäreitä sitä on pystyttämässä. Ensihoitoasemaan kuuluu tavaraa kyllä aika kiitettävästi.

Muissa yksiköissä olevat yleensä pistetään joukkueisiin lämäreiksi. Heidän tehtävänsä on parsia äijää kokoon niin että taistelija pääsee elävänä EHP:lle=ensihoitopaikalle. Taisteluissa loukkaantuneita tulee paljon jolloin joukkueen lääkintämies tekee ensimmäisen triagen=potilaslajittelun. Pahiten loukkaantuneet evakoidaan ensin jne. Luokat ovat 1-4. Nelonen on jo niin huonossa jamassa oleva sotilas että häntä ei evakoida vasta kuin viimeiseksi. Tehtävänä on lievittää kipua.

Joissakin yksiköissä on huoltojoukkue joihin kuuluvat: spadet, lääkintämiehet, tarvittavat kuskit ja täydennys ja kunnossapitoryhmä. Lämäreitten tehtävänä on tässä pistää EHP:tä=ensihoitopaikkaa pystyyn.Aikamääreitä en tähän hätään muista, kuitenkin siihen pääsee aika helposti jos löytyy motivaatiota. Välillä varmasti vituttaa, mutta mikäs siinä. Mukava olotila. EHP:lla tarkoitus on tehdä jälleen potilaslajittelu ja antaa "yleislääkäritasoista ensihoitoa." Pahiten loukkaantuneet evakoidaan ensihoitoasemalle. Sieltä sitten tarvittaessa EHK:lle=ensihoitokeskukseen, jne.

Ei muuta kuin lääkintämieheksi jos kiinnostusta tälläisiin tehtäviin löytyy. Jos olet miettinyt hoitoalaa niin lämärin ura intissä ei varmasti ole huonoimmasta päästä. Kurssilla oppii ensihoidon perusalkeita.

Tässä pieni pintaraapaisu lämäreitten duuneista.

 

[Koirapoika]

Tätä ihmettelen. Omat leirit oli suurimmaksi osaksi ensihoitopaikan perustamista ja purkamista edes takaisin, yhtä vituttavaa puuhaa en keksi. Ampumaleirien päivystyshommat olivat sitten erikseen. Perseestä nekin, varsinkin talvella tai sateella. Ja tuo lääkintämieskurssi on nykypäivänäkin melko rankka paikka paikoin, oppitunteja on toki paljon mutta fyysisesti rasittavaa ohjelmaa löytyy, evakuointi etunenässä. Ehkä sairain kokemus intissä oli lääkintämieskurssin viimeisen viikon leiri.

Neuvoisin välttämään tuohon paskaan astumista.

Meitä oli silloin niin vähän, että pari lääkintämiestä/leiri, ambulanssilla tai muiden mukana lähdettiin leirille, majoituttiin mihin telttaan osoitettiin. Jos tuli joku isompi vika, sitten vietiin lähimpään sairaalaan. Teltan kasailua oli vain kurssilla, sen jälkeen en siihen telttaan ja varustukseen koskenut kuin varastossa.

 

[Kummeli]

Ase on sitten se joka sai mielenkiinnon eniten syttymään. Jumankeuta jo paukkupatruunojen ampuminen oli mielenkiintoista. Sillä on mukava värkätä yms. Se on morsiammesi ja kyllä sen huomaa, että siihen joku tietty suhde tulee, kun tietää oman aseen kaikki metkut.

Aseen purkaminen ja kasaaminen on kyllä mielenkiintoista, mutta ei me ammuttu edes paukkupatruunoilla, vaan muutaman tyhjänä ampumiskerran jälkeen lähdettiin jo radalle ampumaan koville. Mukavaa toki sekin oli, vaikka lämpöä olikin se +30 astetta.

 

[teeveemies]

mutta ei me ammuttu edes paukkupatruunoilla.

Paukkupatruunat tulevat vielä tutuiksi. Ihan hyvä että jätitte nuo räkäpäät vielä ampumatta. Niistä tulee vain ase paskaiseksi.

Miten meni ensimmäiset ammunnat? Kai tähtäin oli säädetty päin sitä itseään? Joko kilahti 12 tauluun ?

Edit: korjattu räikeä kirjoitusvirhe.

 

[verikuut]

Räkäpäät oli ihan hauskoja toki alkuun kun pääsi sarjalla laskemaan keskellä metsää. Mutta mutta, voi sitä paskan määrää mitä se pyssy sisälsi näiden räkäpääsessioiden jälkeen. Loppuvaiheessa palvelusta kun noita jaettiin jossain harjoituksessa niin jätin ampumatta kokonaan, että säästyin siltä putsausoperaatiolta. Näin teki moni muukin :)

Loppusodassa alikit jakoivat loppuvaiheessa kaikille lisää kuteja, mutta enää ei vihollista tavattu. Niinpä käskivät ampua loput räkäpäät kaikista lippaista, ennen kuin siirryttiin ajoneuvoon. Eli siis ammuttivat omat varastonsa meillä. Oli tosiaan rynkyssä hinkkaaminen, että sen sai palautuskuntoon.

 

[aatelisode]

Ensimmäiset lomat on päällä ja on sanottava että 2 ekaa viikkoa oli kyllä huimaa menoa, jatkuvasti kiire joka paikkaan ja etenkin eka viikko oli aivan 6-21 ajan toimintaa, onneksi nyt toinen viikko oli jo hieman kiireettömämpi ja iltavapaita taisi olla joka päivä. Ehkä tämä tahti tästä nyt sitten hieman rauhoittuu. Ensimmäiset ammunnat kieltämättä jännitti, etenkin kun tämän viikon tiistaina suunnattiin ensimmäistä kertaa ampumaradalle ja eteen jaettiin kovat ammukset, mutta kyllä se jännitys siitä laukesi samalla kun ase laukesi ensimmäisen kerran kohti taulua. Sen verran on sanottava, että 10 laukauksen kilpasarjasta ammuin 95/100 (7 x 10, 1 x 9, 2 x 8) joten taisi sinne muistilokerikkoon jotain jäädä niiden tähtäimien säätämisestä. Ensi viikolla lomat alkaakin sitten jo torstaina joten ensi viikko on ns. pätkäviikko, toki esim. cooper sisältyy tuohon neljän päivän rykäykseen joten eiköhän sekin melko rankaksi ehdi venyä. Tuvan yhteishenki on ehtinyt muotoutua jo melko huikeaksi tässä parin viikon aikana, läppä lentää ja huumorilla otetaan asiat.

 

[Kummeli]

Miten meni ensimmäiset ammunnat? Kai tähtäin oli säädetty päin sitä itseään? Joko kilahti 12 tauluun ?

Meidän tauluissa oli maksimi 10 pistettä. Ammuttiin 150 metristä, ja ysiin osuin parhaimmillaan. Kolmen satsilla sain 25 pistettä ja n. äärimmilleen levitetyn kämmenen kokoisella alueella oli reiät. Tähtäin oli aluksi yllättävänkin hyvä, pienellä säädöllä selvisin. :)

EDIT: Yllättävän nopeasti meni ne ekat 2 viikkoa. Huomenna illalla sitten takaisin ja vissiin jossain vaiheessa ensi viikolla ainakin cooperin testi, jossa ei ole tarkoitus rehtiä äärimmilleen, sillä 6kk palvelus on tavoitteena.

 

[Kummeli]

Tarkoitti varmaan osumia tuolla kahdellatoista. Eli ampumataitotestissä ammutaan makuulta, kolmelta lippaalta yhteensä 6 laukausta kääntyviin tauluihin, viimeinen lipas tuplana. Sitten polvelta omaan tahtiin 3 laukausta ja lopuksi kolme kääntyviin seisaalta, ja seisaalta ammutaan 50 metristä, muuten 150.

Ja lähes aina taisi tulla 12 osumaa. Onneksi ei pidetty niitä vitun tyhmiä ampumamerkkejä lomatakeissa. Niin ja aluksihan ammutaan usein isoihin tauluihin ja myöhemmin sitten harjoitellaan att:tä pieniin.

Jaa niin joo. Ei meillä vielä testejä ollut, kunhan harjoiteltiin ja hiottiin tähtäimet kohdilleen.

 

[teeveemies]

Tarkoitti varmaan osumia tuolla kahdellatoista. Eli ampumataitotestissä ammutaan makuulta, kolmelta lippaalta yhteensä 6 laukausta kääntyviin tauluihin, viimeinen lipas tuplana. Sitten polvelta omaan tahtiin 3 laukausta ja lopuksi 3 kääntyviin seisaalta, ja seisaalta ammutaan 50 metristä, muuten 150.

Juurikin näin.

Ihmeellistä että ei ollut kunnon ampumatestiä, tai edes harjoiteltu kunnolla kääntyviä tauluja. Hyvä kuitenkin että on otettu tuntumaa kovilla. Ei siinä olisi mitään menettänyt. Ei liian hyvin voi koskaan ampua.

 

[Egonomic]

Aseen purkaminen ja kasaaminen on kyllä mielenkiintoista, mutta ei me ammuttu edes paukkupatruunoilla, vaan muutaman tyhjänä ampumiskerran jälkeen lähdettiin jo radalle ampumaan koville. Mukavaa toki sekin oli, vaikka lämpöä olikin se +30 astetta.

Nauti vaan Kummeli nytten siellä radalla olosta. Aikoinaan mekin oltiin lähelle 30 asteen helteillä radalla ampumassa ja käskivät vielä käyttää nallepaitaa. Voin sanoa, että siinä vaiheessa meinas jo hiki valua. Tosin, kun siellä radalla ollaan 20 asteen pakkasessa varpaat ja sormet jäässä, niin kyllä niitä helteitä kaipaa.

 

[Joghey]

Ensimmäiset lomat on päällä ja on sanottava että 2 ekaa viikkoa oli kyllä huimaa menoa, jatkuvasti kiire joka paikkaan ja etenkin eka viikko oli aivan 6-21 ajan toimintaa, onneksi nyt toinen viikko oli jo hieman kiireettömämpi ja iltavapaita taisi olla joka päivä. Ehkä tämä tahti tästä nyt sitten hieman rauhoittuu. Ensimmäiset ammunnat kieltämättä jännitti, etenkin kun tämän viikon tiistaina suunnattiin ensimmäistä kertaa ampumaradalle ja eteen jaettiin kovat ammukset, mutta kyllä se jännitys siitä laukesi samalla kun ase laukesi ensimmäisen kerran kohti taulua..

Tähän onkin aika hyvin kuvailtu omat ajatukseni ensimmäisestä kahdesta viikosta. Koko ajan on kiire jonnekin, mutta silti saa olla koko ajan odottamassa jotain. Ensimmäinen viikko oli varsin vittumainen, mutta toisella viikolla oli jo ihan kivaa, kun lääkärintarkastukset saatiin hoidettua ja aloitettiin kuntotestit ja muukin liikkuminen kuin marssiminen ruokailuun. Ennen ampumista jännitti kyllä jonkin verran, mutta nopeasti sekin katosi. 74 pistettä sain omalla kymmenen laukauksen sarjallani, joten petrattavaa jäi vielä ensi kerraksi.

 

[Köyliön Ässä]

Polvet eikä jalat muutenkaan kestä. VMTL:ssä ollut viime perjantaista asti (sitä ennen keskiviikko VMTL ja sitten sinä sekä seuraavana päivänä koitin pillereillä pärjätä) ja ensi tiistaina sitten kolmannen kerran lääkärin puheille.

Turhake ja taakka lähinnä. Päivä päivältä jään enemmän vain jälkeen, kun siellä istuskelen kirjaa lueskellen. Jotain myös siivonnut ja koittanut saada sitten nukuttua, vaikka kipu tietty silloinkin tuntuu, vaikken juuri muuta ole tehnytkään kuin mennyt syömään viideksi minuutiksi ja oppitunneille.

Voi vitun kasvain saatana...

 

[Sisäliitin]

Juurikin näin.

Ihmeellistä että ei ollut kunnon ampumatestiä, tai edes harjoiteltu kunnolla kääntyviä tauluja. Hyvä kuitenkin että on otettu tuntumaa kovilla. Ei siinä olisi mitään menettänyt. Ei liian hyvin voi koskaan ampua.

Ei niitä ampumataitotestejä ja kääntyviä tauluja yleensä ammuta muutamalla ekalla kerralla. Lähinnä totutetaan porukka ampuradalla toimimiseen ja turvallisuuteen. Niitä töhöjä kun aina mahtuu porukkaan. Itse olen varmaan poikkeus kun harrastan siviilissä ammuntaa/metsästystä mutta intissä vihasin ampumista. Ehkä juuri tuon kaikki huomioon ottavan liiallisen hidastempoisuuden takia. Ei ole herkkua maata loskalätäkössä tammikuussa kolmatta tuntia kolmen laukauksen takia kun joku ei osaa kiinnittää lipasta aseeseen tai tekee jonkun vaarantavan virheen.

 

[Ameno]

2 viikkoa takana Kainuun Prikaatissa KRHK:ssa. Yllättävän mukavaa ollut, mutta saa nähdä miten meno muuttuu, kun upseerikokeelaat saapuu ensi perjanataina. Ammunta, iltavahvarit ja ruokailu on ollut parasta antia toistaiseksi ja paskinta taas sulkeiset.

Itse olen ajatellut hakea lääkintämieheksi tai sitten suoraan AUKkiin. Olisiko jollain täällä kokemuksia lääkintämiehen hommista? Olisi kiva kuulla juttuja, sillä valintaan ei ole enää kovin kauan aikaa.

Suoritin oman palvelukseni Pohjois-Karjalan Prikaatissa jääkärikomppaniassa, ja kuten tässä joku sivu aiemmin kerroin niin jouduin "pakolla" lääkintämieheksi. Hyvin siellä itse kuitenkin suoriuduin ja ei se erityisen rankkaa ollut. Varmasti riippuu palveluspaikastakin, minkälanen kyseinen koulutus on. Meillä ainakin "irtaannuttiin" muusta komppaniasta siinä koulutuksen aikana ja Veksillä kaikki prikaatin tulevat lääkintämiehet kokoontuivat koulutusta varten. Ihan mukavaa puuhastelua se oli, sellaista kavereitten kantamista ja sitomista yms.

Oli koulutuksen aikana ainakin yksi leirikin, mutta ei sekään ollut mikään kovin paha. Ehkä pahin juttu omalla osallani oli loppumarssi, jossa meidät jaettiin ryhmiin ja se oli joku 40 kilometrin marssi ja välillä erilaisia ensiapurasteja. Myöhään yöllä, joskus kahden aikaan, kun pääsi viimeiselle rastille veksiin, niin siellä sai pistää vielä kanyylin kaverille suoneen. Kivasti kanyylia poistaessa, marssista väsyneenä, unohdin kaverilta ottaa kiristyksen kädestä poies, niin veret vähän lenteli :D No tästä ei mitään vakavaa seurannut ja ihan hyvin marssistakin selvisin. Ja sain sen lämärikurssin parhaimmat pisteet.

Itse palvelus sen jälkeen oli aika rentoa. Meillä ainakin lämärit pystyivät aika hyvin välttelemään muun komppanian ikäviä harjoituksia ja palveluksia halutessaan. Esimerkiksi suksia ei tarvinnut koskaan meidän komppanian lämäreiden ainakaan kuitata, eikä siten hiihtääkään, vaikka talven yli siellä oltiinkin. Loppusodan aikaan oli silloin melko vähän lunta maassa vielä, ja sitten sen jälkeen, kun uudet alokkaat tulevat, niin ei tarvinnut kyllä komppanian koulutukseen osallistua, mitä nyt aamulenkeillä saattoi käydä. Viimeisen kolmen kuukauden aikana kasarmilla ollessa ohjelma oli lähinnä seuraava: herätys siinä joskus komppanian herätyksen jälkeen, siitä aamupalalle, josta takaisin komppaniaan nukkumaan, josta lounaalle, josta sotkuun pelaamaan biljardia, siitä sitten komppaniaan ja ehkä veksiin, ja sitten alkoikin iltavapaat. Okei, tämä oli aika vätystelyä, enkä takaa, että tällaista tulisi missään olemaan, mutta meillä kyllä jokunen päivä meni tälläkin tavalla.

Itse toimin komppaniani huoltojoukkueen lääkintämiehenä, jonka ei hirveästi tarvinnut leireillä sykkiä. Leirillä pitkään nukkumista, ruokapuoli pelaa suht hyvin huoltojoukkueessa jne. Joskus sieltä tuotiin paareilla joku loukkaantunut, joka piti paikata ja pistää lepäämään. Huoltojoukkueen lääkintämiehillä oli varmasti helpompaa ainakin JK:ssa kuin joukkueisiin sijoitetuilla.

Toisaalta jos haluaa sitä sykkimistä, niin sekin varmasti on mahdollista kun nämä joukkueisiin sijoitettujen lääkintämiehet varmasti pääsevät halutessaan syöksähtelemään siinä muun joukkueen mukana. Heidän ensisijainen tehtävä on kuitenkin perustaa sinne joukkueen taakse se oma pikku laavu tai joku vastaava pystyyn, jossa annetaan loukkaantuneelle se ihan ensimmäinen apu ja pistetään pahemmin loukkaantuneet eteenpäin huoltojoukkueeseen. Eri komppanioissa voi lääkintämiehen rooli kyllä vaihdellakin. Esim. sissikomppaniassa lääkintämiehet oli ymmärtääkseni lähinnä samanlaisia sissejä, kuin muutkin sillä erotuksella, että he osasivat myös hoitaa, jos joku loukkaantuu. Mutta KRHK:ssa ainakin PKarPR:ssä tuntui lämäreiden rooli olevan aika samanlainen, kuin meillä JK:ssakin. Vaikka muiden joukkueiden lämärit tais jotain huudella että JK:ssa päästäis helpommalla :D

Leirikomennuksia tulee kyllä lääkintämiehille ehkä vähän enemmän, koska jokaisella leirillä ja marsilla tarvitaan lääkintämiestä hätätapausten varalle. Ja ammuntaleirillä jokaisella eri ammunnalla täytyy lääkintämies olla ihan pelkästään valvomassa. Itseäni vähän harmitti, kun joku viikkoa ennen kotiutumista jouduin vielä lähtemään johonkin SPOL-leirille ammunnan lääkintämieheksi. Muut lämärit saivat homman nakitettua minulle, koska olin pitänyt pitkiä (ansaitsemiani) lomia, joihin muilla komppanian lämäreillä ei ollut mahdollisuuksia :P. Tällaisilla leireillä yleensä pidetään vaan telttaa lämpimänä ja odotellaan siellä ammunnan loppuun, ja ollaan valmiina paikkaamaan, jos tulee jotain paikattavaa. Tämän jälkeen sitten onkin loppupäivä vapaata ja voi vierailla esim. sotkussa tai saunassa, jos alueelta sellaisia löytyy.

Sitten lämärin hommaan kuuluu sitä veksin päivystystä, joka ei minusta niin kamalaa ollut, kun otti siihen vaikka jonkun kirjan lueskeltavaksi. Tietty päivä menee siinä luukulla istuessa, ja saattaa se ruveta puuduttamaan pidemmän päälle. Viikko kerrallaanhan sitä aina päivystettiin. Meillä lääkintämiehet suorittivat myös uimavalvojakurssin, koska uusien alokkaiden tullessa lääkintämiehet valvoivat uimahallia sen kuukauden ajan, ennenkuin uusista alokkaista saatiin miehet siihen. Tämä on myös auttanut minua myöhemmin parina kesänä kesätyön saamisessa...

Palvelus lääkintämiehenä oli siis melko kevyttä ja erinäisiä vapauksiakin tuntui olevan muihin nähden. Välillä alkoi se toimettomuus varsinkin kasarmipäivinä kyllä vähän ärsyttääkin.

 

[Köyliön Ässä]

Ohi on, saatana.

C:n paperit annettiin ja katsellaan nyt sitten, jos tulevaisuudessa jalat alkaisivatkin jostain syystä kehittyä sen verran, että voisi koittaa uudestaan. Nyt tuli ns. vapaaehtoisesti kokeiltua omia rajoja, joten voin jotenkin olla positiivisin mielin tässä. Harmittaa vaan, että ne rajat mentiin yli ja ympäri yllättävänkin aikaisessa vaiheessa.

No... tsemppiä siellä vielä oleville alokkaille.