Perjantaina oli sellainen päivä, että nolla napsahti. Yksi elämäni parhaista fiiliksistä kävellä siitä vitun portista viimeistä kertaa ulos. Paskat 6kk, mutta nyt ei tarvitse enää koskaan mennä. Hyviä puolia jos hakee, niin pari erittäin hyvää kaveria sieltä jäi, ja itsekuri kasvoi. Hämmensin itseni täysin, kun sain koko puoli vuotta luettua yliopiston pääsykokeisiin. En olisi etukäteen uskonut kurinalaisuuden riittävän, mutta niin vain oli aina kirja mukana yöpäivystyksissä yms, ja syyskuussa alkaa opinnot. Kolmanneksi, kun on elämässä pärjännyt tähän asti useimmissa paikoissa ihan hyvin ja ollut ihan suosittu koulussa yms, niin oli mielenkiintoinen kokemus olla 4kk tuollaisen yhteisön tavallaan alinta kastia. Eipä siinä, oma valintahan tuo. Siinä vaiheessa kun puntarissa on arvostettu koulutushaara ja toisella puolella 182 aamua vähemmän, ei tarvinnut paljon miettiä.
P-kausi oli kyllä raskasta aikaa, henkisesti huomattavasti enemmän kuin fyysisesti. Eipä ole niitä fiiliksiä ikävä, jatkuvasti vitutti. Huomisen lähtijöille voi vaan toivoa, että mahdollisimman moni joko viihtyy siellä heti, tai ainakin sopeutuu mahd. pian. Niin paljon yksilöstä kiinni, oli siellä niitäkin tyyppejä jotka tulivat aina into tukassa lomilta takaisin. Huomattavasti helpommin se tietysti sujuu, jos on motivoitunut ja viihtyy, mutta tunteitaan ei nyt tässäkään asiassa voi valita.
Väreitä menee kun ajattelee, että se olisi huomenna koko paska vasta edessä. Hrr. Tsemppiä kaikille. Taidanpa mennä tuohon terassille istuskelemaan ja hengittelemään reservin raitista ilmaa.
http://www.youtube.com/watch?v=03t4NqnaPBI
Tuosta vähän kertosäettä mosille.
PS: Se unohtui sanoa, että se touhuhan muuttuu ihan todella paljon P-kauden jälkeen, tietysti tehtävästä riippuen. Mutta siis ainakin itselläni P-kausi oli sellaista pelokkaan ja ahdistuneen vitutuksen täyttämää aikaa, kun kaikki oli uutta ja mitään ei saanut tehdä ja muottiin painettiin ihan voimien takaa. P-kauden jälkeen se hyvin nopeasti muuttuu sellaiseen turhautuneeseen ja jatkuvan rutiinin aiheuttamaan vitutukseen, mitä nyt ainakin allekirjoittaneen oli paljon helpompi sietää.