Nykyäänhän sieltä pääsee lähtemään vapautuksella palveluksesta, ettei tarvitse sivariakaan hoitaa.
Paperilla näin, käytännössä ei niinkään. Tässä ketjussa kun kelaa viime syksylle, voi lukea viestejä veljeni varusmiespalveluksesta. Sekä minä että veljeni olemme aika allergisia ihmisiä, ja sen takia olisimme molemmat saaneet C-paperit kutsunnoissa. Molemmilla meillä oli sama polte kuin
@Snagari lla, eli tuntui että jos sinne inttiin ei mene niin jää jostain paitsi. Tähän päälle kutsuntalääkärin vakuuttelut "kyllä sieltä pois pääsee jos ei onnistu" ja kapiaisten vakuuttelut siitä että allergiat otetaan todella hyvin huomioon varusmiespalveluksessa, joten molemmat halusivat käydä "kokeilemassa". Eipä se meistä kummallakaan oikein onnistunut. Oli ongelmia niin sisäilman kuin ruokavalion kanssa. Jälkimmäinen tarkoitti sitä että ruokia ei saatu oikeastaan ikinä metsään. Veksissä kyllä meidän molempien veljesten kohdalla myönnettiin ongelmat, mutta jostain syystä eivät suostuneet päästämään millään pois. Velipojan kanssa kävimme armeijan sekä eri aikaan, että eri varuskunnissa, joten ei voida syyttää yhtä "mätää" henkilöä näistä päätösistä.
Omalla kohdallani kärsin enemmänkin kasarmiolosuhteista. Mulla oli koko intin ajan iho enemmän tai vähemmän kauttaaltaan punainen, turvoksissa ja ihottomalla. Kyllähän ne veksissäkin kauhistelivat että onko mulla joku allerginen reaktio käynnissä. Koko P-kauden ramppasin lähes päivittäin päällikkölääkärin juttusilla juttelemassa että onko tässä mitään järkeä. Puoskari oli kyllä siinä mielessä inhimillinen, että antoi minulle vapautuksia käytännössä ihan miten itse halusin. Eipä sitä kovin mielellään metsään lähtenyt, kun piti päivittäin rasvailla itseään ja popsia erilaisia lääkkeitä ettei iho kutisisi ihan niin tuskattomasti. C-paperit otin esille useamman kerran näiden vaivojen takia, ja kerroin että mulla olisi ihan "oikeaakin tekemistä" sillä koulupaikka oli alla ja vielä ehtisin syksyksi opiskelemaan muiden kanssa. Tämä ei päällikkölääkärille kelvannut vaan jokaisella kerralla kun asiasta puhuttiin tämä alkoi inttämään miten tärkeää intti on käydä ja saada sotilaspassi kouraan. Kuulemma Suomessa ei mies saa töitä jos ei ole inttiä käytynä. Ja toisaalta taas työnantajia ei kiinnosta miten olen intin käynyt, eli on parempi kotiutua huonoin arvosanoin jatkuvana vempulana kuin olla vapautettu asepalveluksesta. Tämä lekuri hoiti minut lopulta kirjuriksi, joka oli kyllä sinänsä hyvä homma ja onnistui ainakin joten kuten kivuttomasti ruoka- ja iho-ongelmien kanssa. Tosin eipä tuosta 180 aamun palveluksesta jäänyt oikeastaan mitään muuta käsiin kuin suht huonot palvelustodistus ja koulun suhteen kirittäväväksi tullut syyslukukausi.
Velipojalla meni taas homma täysin vihkoon. P-kausi meni vielä suht kivottomasti, ja tällekin luvattiin toimistohommia loppupalveluksen ajaksi kun allergiat pääsivät jylläämään turhan pahasti. Tämä olisi ollut veljellenikin ok, sillä motivaatiota löytyi. Ongelmat alkoivat kuitenkin siinä vaiheessa kun P-kauden jälkeen tuli yksikönvaihdos eteen. Uuden yksikön kapteeni ei ymmärtänyt tai halunnut ymmärtää allergioita ollenkaan, vaan päätti laittaa veljeni menemään aivan normaalina taistelijana. Uusi yksikkö oli vieläpä sellainen jossa oltiin lähestulkoon enemmän metsässä kuin kasarmilla. Ja metsäänhän tuo ruokahuolto takkusi oikeastaan aina, etenkin erikoisruokavalioiden kanssa. Ruokaa ei metsään tullut ollenkaan tai tuli vain osa, ja kun kapiasille tästä mentiin valittamaan niin alkoi vittuilu. Yksi vakava vahinko sattui ruokailun kanssa, ja se päätyi kun ambulanssilla ajettiin pillit päällä kohti paikallista keskussairaalaa, ja siellä yön yli tarkkailuun. Tästä seurauksena sitten lähtikin veksikierre rullaamaan. Veksissä ei kukaan halunnut ottaa kantaa veljeni terveydelliseen tilanteeseen. Kaikki vähän kyllä myönsivät että haastavaa noilla allergioilla on varusmiespalvelusta ainakaan metsässä suorittaa, mutta kun tuli puhetta palveluksen keskeyttämisestä/C-papereista, niin puheet olivat aina tasoa "katsellaan nyt vielä pari viikkoa, jatketaan silti normaalisti". Tätä toistui varmaan kymmenen kertaa aina palveluksen loppuun asti. Loppuvaiheessa tosin meno meni omasta mielestäni jo simputukseksi, kun veljelläni alettiin epäilemään jotain masentuneisuutta, ahdistusta tai paniikkihäiriötä. En tiedä mikä vittu tässä oli taustalla, halusiko kyseinen päällikkölääkäri sysätä veljeni jonkun muun kapiaisen vaivaksi. Piti ihan jollain intin psykologin juttusilla käydä päivä puhumassa, ja jotain nappeja se antoi kuurin. Ja sovittiin että jos napit eivät viikon kuurin jälkeen toimi, niin pääsee C-papereilla ulos. Viikko kului ja veljeni valitti että ei ole parannusta tapahtunut mihinkään suuntaan, mutta eivät lupauksistaan huolimatta suostuneet vapautusta antamaan. Vetosivat siihen että sulla on TJ jotain 50 niin ei oo järkee antaa vapautusta enää tässä vaiheessa. Siis vittu, kuukausitolkulla ensin itse viivyttelivät päätöstä, ja sitten sanoivat etteivät enää ala tekemään asialle mitään, vaikka kuulemma syytä olisi.
Lisäksi voisin tarinoita kun A-miehellä hajoaa polvi tai nilkka palveluksessa, näitäkin tapauksia osui sukulaisiini 2 kpl ja kaveripiiriini yksi kpl. Näissäkin yhteistä oli se, että kaikkea muuta veksi voi tarjota, paitsi C-papereita. Palvelukseen ei tarvinnut osallistua, mutta sitten annettiin kuukausitolkulla odottaa päätöksiä, ja lopulta mitään päätöstä ei sitten tullutkaan. Kerrotaan lyhyenä esimerkkinä pikkuserkkuni jolla hajosi polvi AUKin alussa -> puoli vuotta HSL-lomaa. Kun puoli vuotta kului, tämä palasi kasarmille B-miehenä. Veksillä kesti 2kk selvittää mikä on pikkuserkkuni kohtalo. Kahden kuukauden ajan tämän palvelusohjelma oli aamulla muistaa herätä, käydä syömässä ja illalla mennä nukkumaan. Mitään töitä ei saanut tällä varusmiehellä teettää, koska polvi. Tilanteen "kruunaa" se, että pikkuserkullani oli armeijan aikana reilun vuoden ikäinen lapsi kotona odottamassa. Tästäkin käytiin keskustelua että mitä järkeä viettää päivät kasarmilla vain nukkuen ja syöden, kun voisi olla kotona tekemässä jotain fiksumpaakin. Tässäkään tapauksessa valtio ei kirjoittanut vapautusta, vaan kuulemma parempi oli kituutella palvelus läpi jotta saa sen sotilaspassin.
Snagarille ei välttämättä minun ja veljeni tilanteesta ollut paljoa apua koska meillä ongelmat olivat enemmänkin allergioita kuin "fyysisiä" ongelmia, mutta tuo ylläoleva koskee juuri sinua. En tiedä millaiset lääkärin todistukset sinulta löytyy jalkojesi kunnosta, mutta kannattaa henkisesti varautua siihen että veksissä joku saattaa pyyhkiä perseensä siihen lappuun. Veksin ongelma on se, että siellä kaikki potilaat ovat lähtökohtaisesti aina movettajia, eli motivaatiovemppaajia jotka tulevat huijaamaan itselleen vapautuksia. Voi olla että veksissä sinulle annetaan vain burana ja käsky jatkaa palvelustasi. Tai sitten voit ajautua siihen vemppakierteeseen, eli sua pidetään väkisin kasarmilla tekemättä mitään etkä vapautusta saa millään. Nämä on todella vaikeita asioita lähteä ennakoimaan. Riippuu aivan kaikesta, mihin joukko-osastoon pääset, mihin yksikköön ja mihin joukkueeseen. Voi olla että sinun alokasjoukkueesi kouluttaja ymmärtää urheiluvammojen päälle ja mahdollisesti antaa sinun rukata palvelustasi sinulle sopivaan malliin. Ja voi olla että viereisessä tuvassa ja seuraavaan joukkueeseen kuuluva alokas saa kuulla vain vittuilua turhasta kitinästä. Mahdotonta sanoa ollenkaan miten mahdollisesti siellä intissä pärjäisit.
Jos nyt kuitenkin päätät mennä inttiin, niin puhu itsellesi B-miehen paperit. Se on ehkä paras valttikorttisi saada joustoa palvelukseen vammojesi mukaan, sillä "bemareita" uskotaan jo vähän helpommin. Toisaalta taas jos vammat eivät vaivaa ja motivaatiota löytyy, niin B-paperit eivät ole este oikeastaan millekään. AUKiin ainakin pääsee, ja miksei RUKiin jos kykenee todistamaan ettei mikään haittaa palvelustasi. Jos olet jo siinä iässä että kaverisi ovat inttinsä käyneet, niin en todellakaan lähtisi enää sinne. Ketään ei jaksa enää pari vuotta kotiutumisen jälkeen kiinnostaa oletko käynyt inttiä vai et.
