Ilveksen talousasiat

  • 1 099 745
  • 4 172

Pattura

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Eikös näissä monitoimihallien ravintoloissa yleensä ole lähinnä velvollisuus pitää paikat auki silloin kun hallissa on tapahtumaa, eli ei tarvitse olla yötä päivää tyhjässä hallissa heilumassa. Toki saattaahan niissä olla lounasravintoloita jne, mutta tuskin ne kannattamattomia ovat.
Uusi halli tulee nimenomaan sen takia keskustaan, että ravintoloilla yms palveluilla sen yhteydessä olisi parempi mahdollisuus saada asiakkaita myös silloin, kun hallissa ei ole tapahtumaa menossa. Jos siellä on hyviä ravintoloita ja baareja niin ei ole välttämättä tarvetta pelin jälkeen lähteä muualle jatkoille. Se uusi kasino tietysti tuo myös asiakkaita muille ravintoloille.
 
Tompsoni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Restelikuviosta en tiedä sen tarkemmin, mutta muistaakseni jossain haastattelussa Honkkis sanoi, että Ilves haluaa ottaa ravintolapalvelut itselle, mutta Tappara on toistaiseksi halunnut jatkaa Restelin kanssa. Olettaisin, että neuvottelu tästä Tapparan (ja Restelin) kanssa on Jalon työlistalla.
Viimeksi, kun Essin kanssa tuli puhuttua asiasta (viime vuoden puolella), niin silloin molempien toimarit olivat halukkaita ottamaan toiminnan itselleen, jotta tiedetään paremmin ennen Areenaan lähtöä, että kannattaako siellä tehdä niin kuin nyt vai pitää toiminta itsellä. Se on sitten toinen juttu, että päättyykö seurojen ja Restelin välinen sopimus tähän vai ensi kauteen. Pitänee kysyä asiasta Jalolta, kun pääsee hänen kanssaan keskustelemaan.
 
Suosikkijoukkue
Ilves
Ainakin Restel oli remppaamassa itselleen jonkinnäköstä vippitilaa Hakametsään. Rakentaminen loppui kuitenkin kesken ja homma jäi puolivalmiiksi. Tiedä sitten mitä tarkottaa. Itse veikkaisin, että Restel ei ainakaan jatka enään.
 
Zamboni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tänään tuli suotuisia lopputuloksia, kun altavastaajat onnistuivat kaventamaan sarjoja. Ilveksen 5% osuus tarkoittaa jo noilla lipunhinnoilla hätäisesti arvioiden 5-8 tonnia / peli?? Kyllä nuokin roposet tarpeeseen tulee. Toiveissa siis 7 ottelun välierät ja finaalit.
 
Ist0

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toimiva Ilves, Jets, Leki
Osakeanti sakkaa tällä hetkellä huolella. 300 000 merkintää on juuri ja juuri ylitetty.

Ilveksen ympärillä on rahamiehiä, jotka olivat valmiita laittamaan miljoonia Ilvekseen. Ehtona oli Manngardin täydellinen poistuminen kuvioista. Nyt hän on poistunut, mutta miljoonat eivät liiku. Eikö Jaloon ja kumppaneihin löydy luottoa?
 
HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Osakeanti sakkaa tällä hetkellä huolella. 300 000 merkintää on juuri ja juuri ylitetty.

Ilveksen ympärillä on rahamiehiä, jotka olivat valmiita laittamaan miljoonia Ilvekseen. Ehtona oli Manngardin täydellinen poistuminen kuvioista. Nyt hän on poistunut, mutta miljoonat eivät liiku. Eikö Jaloon ja kumppaneihin löydy luottoa?
Tai sitten ei ole luottoa, että Manngard on lopullisesti pois kuvioista. Pelkona takapiruna hääriminen ja naruista vetely?
 
Baloun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat milloin kenellekkin
Osakeanti sakkaa tällä hetkellä huolella. 300 000 merkintää on juuri ja juuri ylitetty.

Ilveksen ympärillä on rahamiehiä, jotka olivat valmiita laittamaan miljoonia Ilvekseen. Ehtona oli Manngardin täydellinen poistuminen kuvioista. Nyt hän on poistunut, mutta miljoonat eivät liiku. Eikö Jaloon ja kumppaneihin löydy luottoa?
Ei jumalauta kun kuulostaa katkeralta :D
 
Kurt

Tai sitten niitä miljonäärejä, jotka tuosta vaan pystyvät laittamaan miljoonia ilman tuotto-odotusta sijoitetulle pääomalle, ei ehkä sittenkään ole kovinkaan montaa olemassa.
 
Mortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
ILVES
Yksi liigan lähihistorian kovimmista summista kasassa osakeannissa ja Ilves pisimpään aikaan lähivuosina ilman yhtään negatiivista uutista.
Voihan sitäkin kritisoida.
 
Tori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tuossa @Mortal kommentissa piilee hyvä taustatotuus mistä on syytä huolestua. Ilves-aiheinen keskustelupalsta rupeaa näivettymään kun itse asiat seuralla menevät parempaan suuntaan eikä enään kritiikkiä synny entisissä määrin.

Nämä palstat on sellainen vapaa-ajan viettopaikka, sirkushupia muutaman asiallisen keskustelunkin kera. Jotain pitäisi keksiä jotta uusia juttuja mistä puhua nousisi pintaan. Itsekin vajosin niin alas että käväisin naapurin palstalla huvittelemassa ...
 
kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Ei jumalauta kun kuulostaa katkeralta :D

Tämä!

Tuossa @Mortal kommentissa piilee hyvä taustatotuus mistä on syytä huolestua. Ilves-aiheinen keskustelupalsta rupeaa näivettymään kun itse asiat seuralla menevät parempaan suuntaan eikä enään kritiikkiä synny entisissä määrin.

Itse en huolestuisi, mutta on kieltämättä hauska, ettei Ilvekseen liittyvät uutiset ja jutut ole hetkeen vituttanut. Eikä palstalla tarvi käydä joka päivä pelkäämässä, että miten toimisto on tänään omaa oksaansa sahannut. Istot ja muut entiset osakkaat ovat katkeria, mutta eiköhän sekin häviä vuosien mittaa kun huomaavat että Uuden Ilveksen matkassa on ihan mukava olla.

Naapurin palstalle en ole kyllä vielä hinkunut, hyvä merkki taitaa sekin olla.
 
Doug93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Idänpään Toive, Romford Raiders
Ei jumalauta kun kuulostaa katkeralta :D
Ehkä näin, mutta toisaalta sitä miettii, että miksi ei joku Rask uhraa parin viikon palkkaansa ja hanki yhtä vahvistusta Ilvekseen. Ilveksen taloudellinen menestys on myös hänen etunsa sijoittajana ja osaomistajana.
Kunhan mietin ääneen..en ota muutoin kantaa asiaan...
 
Myyntimies

Mutta jos esim kaikki shareläiset laittaivat kahden viikon palkkansa joukkorahoituksessa osakeantiin, niin silloin saadaan jo pari kolme kovaa peluria. Tämäkin vain näin ajatuksen tasolla...
 
Doug93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Idänpään Toive, Romford Raiders
Mutta jos esim kaikki shareläiset laittaivat kahden viikon palkkansa joukkorahoituksessa osakeantiin, niin silloin saadaan jo pari kolme kovaa peluria. Tämäkin vain näin ajatuksen tasolla...
Paitsi jos todetaan, että vahvistuksille ei ole tarvetta ja pyrkimys on omavaraisuuteen.
Mielenkiintoinen ehdotus sinänsä.. pitää miettiä, missä kuussa lapset pärjää ilman ruokaa...
 
kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Ehkä näin, mutta toisaalta sitä miettii, että miksi ei joku Rask uhraa parin viikon palkkaansa ja hanki yhtä vahvistusta Ilvekseen. Ilveksen taloudellinen menestys on myös hänen etunsa sijoittajana ja osaomistajana.
Kunhan mietin ääneen..en ota muutoin kantaa asiaan...

Toivottavasti ei laita. Itse haluan ainakin nähdä, että Ilveksen liiketoiminta laitetaan kuntoon ja niitä vahvistuksia voidaan hommata toimivan organisaation tuloksena. Yhtään sugar daddya Ilves ei tarvitse, jos homma ei toimi ilman niin sitten saa olla toimimatta. Nyt maltilla nostamaan seura oikeille sijoille.
 
Doug93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Idänpään Toive, Romford Raiders
Toivottavasti ei laita. Itse haluan ainakin nähdä, että Ilveksen liiketoiminta laitetaan kuntoon ja niitä vahvistuksia voidaan hommata toimivan organisaation tuloksena. Yhtään sugar daddya Ilves ei tarvitse, jos homma ei toimi ilman niin sitten saa olla toimimatta. Nyt maltilla nostamaan seura oikeille sijoille.
Tätä minäkin toivon, mutta realiteetit toimivat myös siihen suuntaan, ettei tuossa onnistunut Tapparakaan. Sielläkin tarvittiin yksi iso panostus.
Pitää sijoittaa joskus, että sille sijoitukselle saadaan tuottoa. Tämä on ihan eri asia, kuin kaudesta toiseen joukkueen pelastaminen jonkun Manngardin rahoilla. Toivottavasti ensikauden tuote on ilman nimimiehiäkin sellainen, että katsojia riittää ja rahaa kilisee kassaan. Tämä on vähän, kumpi ensin..muna vai kana - kysymys. Pitääkö ensin tuotteen olla kunnossa, vai laitetaanko se kuntoon talouden noustua..ja nouseeko se talous ilman panostusta.
Omavaraisuus tulevaisuudessa on tietenkin se päämäärä, mutta miten siihen päästään, vai päästäänkö koskaan. Ei lisäksi jatkuva säästäminen joka paikassa loppujen lopuksi tuo säästöä, päinvastoin.
Yhtä lisäpanostusta, kerta tapahtumaa, minä kaipaan..en jatkuvaa tekohenkitystä.
 
rinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ehkä näin, mutta toisaalta sitä miettii, että miksi ei joku Rask uhraa parin viikon palkkaansa ja hanki yhtä vahvistusta Ilvekseen. Ilveksen taloudellinen menestys on myös hänen etunsa sijoittajana ja osaomistajana.
Mikäli Rask miettisi etuaan sijoittajana, niin tuo tuskin olisi laittanut euroakaan kiinni Ilvekseen. Vai oletko eri mieltä? En hirveän kova asiantuntija talousasioissa ole, mutta uskallan väittää, että Raskille olisi tarjolla ollut turvallisempia ja kovemmalla tuotto-odotuksella olevia sijoituskohteita kuin Tampereen Ilves. Rask ei tule sijoituksellaan Ilvekseen tienaamaan, vaikka Ilves nousisi Liigan kärkijoukkueiden joukkoon. Ei Liiga-varsinaisesti erityisen tuottavaa bisnestä ole joukkueille keskimäärin ollut. Ei ole Tapparakaan osinkoja jaellut, vaikka ihan ok on viime aikoina mennyt.
***
Yleisesti: Kannattaisi ehkä muistaa se maltti edelleen. Ilves lienee Honkalehdon jäljiltä melko mielenkiintoisessa taloudellisessa jamassa. Mikäli tätä ketjua on uskominen, niin huomattavasti heikommassa kuin ulospäin on annettu ymmärtää aiemmin. Ehkä ensin kannattaisi yrittää hoitaa nuo vanhat sotkut pois ja rakentaa toiminta edes jossain määrin terveelle pohjalle. Sen jälkeen taloudelliset panostukset menestyksen lisäämiseksi osunevat paremmin kohdalleen, kun kyse ei ole täysin uhkapelistä.
 
Niin..ongelma vaan edelleen on siinä, että onnistuuko Ilvekseltäkään nousu ilman pientä ylimääräistä kertaluonteista panostusta..kuten Tapparassa tehtiin.
Tottakain malttia vaaditaan ja sitä myös löytyy. Joukkueessa on hyvä runko nuoria pelaajia, suurin kysymys on kyky pitää heidät myös Ilveksessä riittävän pitkään. Lisäksi näiden nuorienkin kehityksen kannalta olisi ensiarvoisen tärkeää kokeneemmat pelimiehet rinnalle.
Enkä se minä ollut joka on mesonnut, että pitäisi iskeä rahaa tiskiin ja kertaheitolla nousta sen avulla huipulle. Totesin vaan, että tuollaistakin asiaa tietysti voi moni pohtia, että Tuukallekkin olisi pikkuraha vipata hieman.
Realiteetit nyt vaan ovat ne, että jos katsojia ei ensikaudella ole riittävästi, niin mistä sitä tuottoa tulee ? Yritysmyyntiä pistetään uuteen kuosiin kovalla vauhdilla, se on tietysti yksi vastaus, mutta kyllä sekin vaatii urheilullisella tasolla jonkinmoista suorittamista.
Ilveksellä on mielenkiintoinen rosteri, mutta paria kovaa tekijämiestä se huutaa. Voi olla, että kausi lähtee näilläkin hyvin liikenteeseen ja nousukausi saa jatkoa..mistä sitäkään vielä tietää ja toisaalta..pitäähän nämä Liuksialat, Suomet ja Meskaset todella testata, ennen kuin lähtee nimimiehiä ostelemaan. Minusta juuri heille pitääkin antaa rohkeasti vastuuta ja isoa roolia..pakisto ja maalivahtiosasto kaipaa viimeistä särmää.
Vainio, Pulli, Viljanen, Koppanen, Ruotsalainen, Liuksiala, Suomi, Meskanen, Lehtonen, Koivula - osasto yllättää monet epäilijät.
Laatikainen, Kuronen, Sandell, Laakso, Rautiainen - osasto vielä säestää.
Mutta kuten tuostakin huomaa, niin parille kokeneelle täsmähankinnalle on iso aukko. Toki se tullaan täyttämään, se on selvää, Lehtonen on esim. ainut maalivahti oikeasti tällä hetkellä.
Kyllä minulla malttia ja uskoakin riittää.
 
kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Niin..ongelma vaan edelleen on siinä, että onnistuuko Ilvekseltäkään nousu ilman pientä ylimääräistä kertaluonteista panostusta..kuten Tapparassa tehtiin.

Väittäisin, että Ilveksen suurin nousu tapahtuu alkuun kulisseissa, ei kaukalossa. Se on ihan sama, onko siellä kaukalossa pari ylimääräistä tähteä, jos toimistolla ei myynti pelaa ja sekoilu lopu. Mutta toimiston toiminnan ammattimaistumisen pitäisi jo itsessään tuoda sitä nostetta myös niihin panostuksiin. Ei tässä ole nähdäkseni minkäänlaista muna/kana -tilannetta. Talous pitää saada kuntoon ja se alkaa oman pesän siivoamisesta.
 
Paatelainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves

Samoilla linjoilla, kun saadaan oma pesä, talous ja toiminta kuntoon on realistista odotella joukkueen parantumista.Niin kuin moneen kertaan on todettu, pitkän aikaa on jouduttu maksamaan ylihintaa rivipelaajistakin ja todelliset kovat hankinnat ovat kiertäneet Ilveksen sekoilujen takia kaukaa. Laitetaan nyt rauhassa perustukset kuntoon ja katsotaan mikä se todellinen rahatilanne antien jälkeen on.
 
Pika1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
. Totesin vaan, että tuollaistakin asiaa tietysti voi moni pohtia, että Tuukallekkin olisi pikkuraha vipata hieman.
Eikö tuo osakeantiin osallistunutkin.

Nyt ei toivottavasti kanneta yhtään vettä kaivoon. Parin kolmen miljoonan velat on pitkälti kuitattu. Jäätävä kiitos siitä osallistuneille.
Seuraava panostus kun yrityksen varallisuustilanne on hyvä. Ei 2kk kuiville pääsyn jälkeen.

Ei se naapurin menestyskään mikään 100-varma ollut vaikka siellä huomattavasti parempi toimisto onkin. Jos niiden organisaation jäsenet puhuvat tänäänkin "lihavista vuosista" tietäen että kohta arki palaa. Mutta ehkä siihen se menestys perustuu. Jalat maassa ja silleen. Ei Kärppien dynastiakaan ollut ikuinen.

Edit. Siis punaisena lankana: ei se yksittäinen panostus takaa mitään. Riskit ovat suuremmat kuin hyödyt. Hikkupiljaa taloustilanne sellaiseksi että on mahdollista budjetoida kahtena vuonna pudotuspelejä sinne pääsemättä ilman suurta talouskurimusta. Sit panostetaan. Tarkoittanee 500.000e varallisuutta.

Alkuun on vielä helppo myydä "osallisuutta uuteen nousuun" JaloKivi -logolla.
 
Viimeksi muokattu:

rinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Niin..ongelma vaan edelleen on siinä, että onnistuuko Ilvekseltäkään nousu ilman pientä ylimääräistä kertaluonteista panostusta..kuten Tapparassa tehtiin
Pointtini oli tuo, mitä yläpuolella kirjoittajat ovat esittäneet. Sen panostuksen aika ei ole vielä. Ensin pitää hoitaa se oma pesä kuntoon. Toimintavat edes suurin piirtein taloudellisesti kestävälle pohjalle. Taloudellinen panostus on aina riski, mutta sen riskin suuruuteen voi vaikuttaa. Edelleen korostan, etten ole liiketoiminnan tai talouden asiantuntija. Kyse lienee kuitenkin siitä, että lyödäänkö panostus heti ja toivotaan hypen kantavan vai rakennetaanko ensin selkärangaksi seuran taloutta uudelleen edes etäisesti uskottavaksi? Maallikkona koen, että kestävä taloudenhoito olisi hypeä parempi pohja taloudelliselle riskinotolle. Ainakin turvallisempi, jos ei välttämättä parempi. Ei Tapparankaan organisaatiossa asiat erityisen hyvin olleet, kun muutos päätettiin tehdä, mutta eivät asiat varmaan olleet lähelläkään sitä, mihin kuntoon Honkalehto Ilveksen jätti.

Olen siis edelleen sitä mieltä, että Ilveksen kannataisi rauhassa rakentaen palauttaa ensin uskottavuutensa Liiga-seurana. Sen jälkeen siltä pohjalta voi lähteä ponnistamaan taivaita tavoitellen.
 
Doug93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Idänpään Toive, Romford Raiders
Juu rauhassa edetään..en minä tässä ole mitään vaatimassa. Itselläni on vain pieni pelko, että kaikki muut eivät ole yhtä rauhallisia, varsinkaan tämän kevään jälkeen. Se perinteinen väärässä paikassa säästäminen on myös tullut aina ihan halvatun kalliiksi..on vaara että orastava buumi lopahtaa ja pelataan tyhjille katsomoille. Kuten kuitenkin jo totesin, niin on myös mahdollista, että homma lähteekin toimimaan hyvin. Olen kuitenkin skeptinen luonne ja huomioin myös sen huonoimman vaihtoehdon mahdollisuuden.
Hyvä on pöhinä ja mielenkiintoinen joukkue kasaantumassa.
Selväähän on se, että uuteen halliin mentäessä kaiken on oltava kunnossa.
Jos miettii tätä kautta, niin ennen loppukiriä tekeminen oli melkoisen heikkoa. Toki lopputulos saa koko kauden näyttämään hyvältä ja rosterin riittävältä. Ei tuosta rosterista kuitenkaan ole paljon varaan heikentää ja tämä on ihan realismia, ei mitään haaveilua ja haihattelua.
 
Viimeksi muokattu:

Mortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
ILVES
Urheilulehden mukaan kausiturskaksi vanhan johdon viimeisestä kaudesta jää -300K
Melkoista tekemistä, joka kertoo siitä että ilman Mustosen maalia Porissa oli tappio ollut lähellä ennätystä (taas).

Odotetaan avataanko tulosta, kun sen Ilves julkaisee.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös