Ihan alkuun hyvät puolet pelistä: joukkue taisteli eläimen tavoin, kun dumaritkin oli perseillä voiton väkisin narripakalle. Huikea nousu kahden maalin takaa, eikä se voittokaan lopulta kauas jäänyt. Tunsin pelin jälkeen itseni viihdytetyksi.
Lisäksi kunniamaininta tyylikkäästä Joonas Raskin muistamisesta valotaululla ennen peliä. Meinas mennä ohi, mutta onneksi ei mennyt. Upeaa kulttuuria.
Ja sitten itse asiaan, kun kerran pelissä tuli eilen kaikesta kohusta huolimatta käytyä. Pelissähän on paljon hyviä elementtejä, vaikka narripakka pääsi eilen Ilveksen karvauksen alta helpohkosti pois. Pelaajat onneksi malttoivatkin mielensä, eikä karvannut niin "lujaa" kuin esim. Pelicansia vastaan. Keskialue pysyi varsin tiiviinä, paitsi niinä kymmeninä kertoina, kun joukkue lähti omista puskemaan kiekkoa väkisin ylöspäin - kolme hyökkääjää yhdessä rivissä ja sitten kiekon menetys. Viisikon etäisyydet kilometrin luokkaa ja Jokereilla jatkuvasti ylovoimahyökkäyksiä.
Yhä edelleen: miksi sitä kiekkoa yritetään väkisin puskea mahdottomassa tilanteessa ylöspäin joko kuljettamalla tai sitten pitkillä ja vaikeilla syötöillä, jotka usien päätyivät jokeripelaajan katkoon? Molempina kertoina, kun joku päättikin rauhoittaa, niin Ilves pääsi aina vastustajan hyökkäysalueelle asti, mutta tätä tapahtui valitettavan harvoin.
Aina sama juttu. Ilveksen valmennus ei vaan näytä käsittävän tätä jääkiekon perusasiaa, joka ei muuttaisi Ilveksen pystysuunnan kiekkoa mustan hinkkaamiseksi, mutta helpottaisi pelaamista uskomattoman paljon.