Jokainen pelaaja kuitenkin tietää, mitä pitää tehdä kiekonmenetyksen jälkeen, missä pitää olla mahdollisimman pian ja mihin mennään, kun riiston jälkeen hyökätään vastaan. Se on järjestelmällisyyttä - pelitapaa.
ei kai kukaan ole väittänyt, että Ilves pelaa ilman pelitapaa?
On ollut puhetta siitä, osaako joukkue totuttaa sitä ja sitten jos osaa, pärjääkö sillä (ja toki pitemmän ajan katsonnasta Ilveksen peli-identiteetin muotoutumisesta).
Toissakaudella nopeasti eteenpäin pyrittiin pääsääntöisesti laidankautta, jossa painolliselle puolelle säntäs aina kaksi Ilveshyökkääjää. Luistin kulki ja peli oli vauhdikasta katsottavaa. Tässä oli ongelmana se, että kiekotteleva joukkue pääsi painottomalle puolen vaihdolla liian helposti Ilvesalueelle ja sini ja puna viivalta kulmiin roiskimisen takia viisikko etäisyys kasvoi (huom, kuten eilen 3. erässä) ja vastustaja pääsi avaamaan hyökkääjine ja pakkien väliin.. avot oli usein YV hyökkäys vastustajalla.
Viimekaudella alotetiin samalla tavalla, mutta kun luistin ei kulkenutkaan, niin niissä keskialueen, saati päädyn, kiekoissa ei koskaan oltu ensimmäisenä, vaan johduttiin laitapainiin. Ja heiveröinen joukkue puski itsensä uuvuksiin ennen maalipaikan siunaantumista. Pajuoja älys tämän, ja teki tuolle materiaalille tossa kunnossa ainoan oikean ratkaisun, ja alkoi pelaamaan oman pään kautta.. tunnetuin seurauksin. Kyllä, niissä potkuissa oli logiikkansa, jatkuvuusaspekti pelitavallisesti, mutta silti täysin järjettömässä paikassa ja järjettömällä valinnalla toteutettu. Palattiin pystysuuntaan, joka toimi Karjalatauon jälkeen jonkin aikaa, kun oletettavasti kevennetty harjoittelu toi nopeusherkkyyden esiin (se on nopeusominaisuuksien juttu, ne saa esiin herkistelemällä huippusuoristusta varten, tätä pikajuoksussa kytemään aina). Mutta se ei kantanut stten kun sen herkistelyvaiheen.
Tän kauden harakkapeleissä (niissä parissa jotka näin) pelattiin jo keskustan kautta, ja kulmakiekkoja lyötiin vähän, näytti lupaavalta.. Kunnes Tappara polki Ilveksen avauspelin ihan jalkoihinsa. Johtui lähinnä Ilveksen luokattoman huonosta syöttötarkkuudesta ja täysin pielessä olleista ajoituksista. Mitään harjoitellun kaltaista systeemiä ei tuntunut olevan, kun jokainen pelaaja pelasi ”kuten huvittaa”. Liekkö sitten ollut Tappara pelin painajaisen aiheuttamaa ja liian nopea seuraava peli, mutta kerho peli oli vielä päättömämpää koohotusta.
Pelicans pelissä sitten alkoi olla malttia katsoa mihin sitä kiekkoa antaa, ja mitä ilmeisemmin, antaa sinne mihin on sovittukin. Viisikoiden ajoitukset vaan sattu oleen mitä sattuu, ja varsinkin vastustajan sinisellä (jossa ei siis enää lyötykään ristikulmaan) oltiin usein paitsiossa.
Eilen varsinkin ekassa erässä oli stten hemmetin hyvää viisikkona pelaamista Ilvekseltä. Jos tämä on ohjeistus, niin tätä kelpaa katsella, varsinkin kontrollijoukkueita vastaan. Avausmahdollistuksia ei paljo vastustajalle annettu, ja omiin hyökkäyksiin mentiin aina mies kiekon kanssa. 3. erässä alettiin sitten siniseltä heittään niitä kulmakiekkoja ja Kalpa pääsi avaamaan omaa peliään eteenpäin, kun pakit eivät osanneet/uskaltaneet/voineet seurata kulmakiekon perässä alueelle ryntääviä hyökkääjiä. Näin Ilveksen karvauksen pysty purkaan periteisellä menetelmällä antamalla kiekon karvaajien ja pakkien välissä olevalle Kalpalaiselle.
Kyllä Ilveksellä pelitapa on, ja sitä on selkeästi hiottu viimekausista siihen suuntaan, että vaikka pystyyn mennäänkin, ei AINA ole hemmetin kiire, ja että kiekkoa viedään alueelle, ei roiskasta.
Tän ongelmaksi tulee kaudenmittaan se, että jos ei ole tosita ”pelikirjaa” ns. ”huonon jalan päivälle”, niin noissa tuloo noutaja, sillä Ilves elää liikeestä (joka nyt pari peliä olikin hienoa, mutta ei voi olla sitä koko kautta)