Ilveksen pelitapa ja ketjuviritykset kaudella 2012–2013

  • 205 798
  • 554
Suosikkijoukkue
Bruins
Ja eikös se ollut Kokkala joka sen kiekon viivassa menetti? Mutta tosiaan, JJpakalla ei onnistu mikään. Koko olemus vaikuttaa hieman vetelältä ja tilanteet pelataan vain vähän sinnepäin.

Wileniuksen haluaisin nähdä vielä kokoonpanossa Tuokkolan komennuksessa.
 

Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mielestäni tuo viivassa kiekon menettänyt oli Laaksonen, joka paikkasi, tai siis yritti paikata, alueelle sisään ajanutta puolustajaa, jonka loogisesti ajatellen täytyi olla Peltola, koska toinen puolustaja oli Jokipakka. Tuokkolahan tuntuu jatkavan jo pitkään tutuksi tullutta tapaa peluuttaa ylivoimaa täsmälleen samoin ketjuin ja pakkiparein kuin pelataan tasaviisikoinkin. Ainoastaan 5-3-yv:lle kerätään erikoiskokoonpano. Sinänsä tuon logiikka on tietysti helppo ymmärtää, mutta jos ja kun ylivoima ei toimi, olisi syytä miettiä muita keinoja. Puolustuksessahan tämä tosiaan on johtanut siihen outoon tilanteeseen, että Mäkinen ei saa yv-aikaa. Eilisestä pakistosta mielestäni luontevasti jäisivät pois yv:stä Pentikäinen ja Tukio. Mikään ei tietenkään myöskään pakota pelaamaan ylivoimaa kahdella pakilla, vaan viivalla voisi pelata myös joku hyökkääjistä esimerkiksi kätisyyden vuoksi.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Sinänsä tuon logiikka on tietysti helppo ymmärtää, mutta jos ja kun ylivoima ei toimi, olisi syytä miettiä muita keinoja. Puolustuksessahan tämä tosiaan on johtanut siihen outoon tilanteeseen, että Mäkinen ei saa yv-aikaa. Eilisestä pakistosta mielestäni luontevasti jäisivät pois yv:stä Pentikäinen ja Tukio.

Samaa olen ihmetellyt. Ei voi olla, että Pentikäinen pelaa SM-liigassa ylivoimaa. Tuo yv on kuitenkin pakko saada toimimaan karsintoja varten. Tällä hetkellä omasta mielestä muuten peli on ihan ok, mutta ylivoimalla "hävitään" pelit.

Nopeasti laskin Tuokkolan ajan ylivoimat ja saldo on 3/31. Eli vähän yli 10 ylivoimaa tarvitaan yhteen yv-maaliin. Tuo on ihan käsittämätön luku.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Tänään näytti omaan silmään Ilveksen parhaalta peliltä Tuokkolan aikana - luistin kulki, kiekko pysyi mukana ja hyökkäyksessä sekä puolustuksessa oli järkeä mukana. Tämä siis varsinkin ottelun ensimmäisen vartin ajan. Toki myöhemminkin peli oli kohtuullista, mutta ulosajon ja loukkaantumisten jälkeen peli sekosi väkisinkin. Toki yllättävän vähän ja hienosti noustiin pitkän alivoiman jälkeen takaisin peliin.

Toivottavasti peli jatkuu vastaavan kaltaisena eikä kyseessä ollut vain Tepsin huonous.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös