On muistettava, että kaikkein suurinta ympäristötuhoa on tuottava työ. Vaikka rakennusteollisuuden insinööri siirtyisi maalämpöön, kattaisi kattonsa paneeleilla, lopettaisi matkustelun ja ostaisi sähköauton, valintojen merkitys olisi pieni, jos hän jatkaisi rakennusteollisuuden palveluksessa.
Sama koskee kaikkea työtä. Erityisen haitallista on työ, joka vaatii paljon luonnonvaroja tai jonka vaatimien luonnonvarojen hankkiminen on laadullisesti tuhoisaa. Esimerkki tällaisesta työstä on työ uusiutuvan energian parissa. Elinkaarilaskelmissa esimerkiksi aurinkopaneelit ja akut ovat kohtuuttomia kuormittajia kaivosteollisuuden ja kierrätysongelmien aiheuttamien haittojen vuoksi.
Muita poikkeuksellisen haitallisen työn muotoja ovat koulutus ja markkinointi. Työläiset, jotka yrittävät houkutella ihmisiä kuluttamaan tai jotka kouluttavat ihmisiä pyörittämään kulutusyhteiskuntaa, ovat varsinaisia tuholaisia.
Edelleenkään peruskoulussa ei taideta opettaa, että kesätyö halpavaatekaupassa on väärin, samanlaista ympäristövihaa kuin öljyn kaataminen jokeen. Koululaitos on edelleen tukevasti kulutusyhteiskunnan otteessa sen sijaan että se kasvattisi oppilaita kulutuskriittiseen kapinaan ja markkinatalousvastaisuuteen.
Koulussa saatetaan mainita Greta Thunberg ja päästää oppilaat ilmastomielenosoitukseen, mutta sen sijaan koululaisille ei kerrota, että heidän vanhempiensa tulisi järjestää työpaikoillaan lakkoja, kunnes on varmaa, että vanhempien työnantajat mitoittavat toimintansa kestävälle tasolle. Se tietenkin tarkoittaisi melkein kaikkien irtisanomista, mutta sitä ympäristön suojeleminen vaatii.
Suurimpia tuhoajia ovat koulutetut. Heidän kykynsä kasvattaa tuottavuutta ja hyödyntää eli tuhota ympäristö taloudelliseksi toimeliaisuudeksi, on kaikkein suurin. Siksi koulutetuille tulisi määrätä korkea haittavero, joka tekisi heistä köyhiä ja samalla laskisi kouluttautumisen houkuttelevuutta.
Kansakunnan koulutustaso on vahvasti yhteydessä yleiseen hyvinvointiin ja kulutustasoon. Siksi on pidettävä huoli, että köyhissä maissa tasa-arvo ei kasva eikä koulutustaso parane. Henkilökohtaista kuormitusta mittaavissa vertailuissa köyhät maat pärjäävät hyvin, kun taas esimerkiksi korkeasti koulutetut suomalaiset edustavat maailman haitallisinta päätä.
Tuossakin ohjelmassa ympäristötekniikan professori puhuu yleviä, mutta hänenkin palkkansa maksetaan luonnonvaroja riistämällä ja kulutuskulttuuria yllä pitämällä. On silmiinpistävää, kuinka hän talousjärjestelmän muutoksia vaatiessaan välttää konkretiaa. On pakko välttää, koska kenelläkään ei ole nykyjärjestelmän puitteissa ratkaisua siihen, mitä tehdään, jos talous ja työllisyys tuhotaan kulutus lopettamalla.
https://areena.yle.fi/1-50168038