Mainos

Ihmettelyketju

  • 6 504 099
  • 39 105

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Junioriurheilutoiminnassa mukana olleena olen nähnyt kaikenlaisia ihmetyttäviä, säälittäviä ja joskus huvittaviakin itkupotkuraivareita aikuisilta lapsille. Yleensä niitä huutoja tuli katsomosta jonkun oman elämänsä päätuomarin suusta, mutta tuollaista jutussa kuvattua tapausta tai edes mitään vastaavaa ei omalla "urallani" sattunut. Miettikää nyt tuota tilannetta, aikuinen mies (valmentaja!) huutamassa suu vaahdossa 11-vuotiaalle (!) erotuomarille. Dude, not cool.

Toisaalta en koskaan harrastanut pesäpalloa enkä muutenkaan ollut millään lailla pesäpallotoiminnassa mukana, joten mistäpä minä tiedän kuinka yleistä tuollainen lajin parissa on. Rohkenen kuitenkin epäillä, että ei kovinkaan yleistä.

Valmentajan hermot paloivat täysin – huuteli törkeyksiä 11-vuotiaalle tuomarille - Pesäpallo - Ilta-Sanomat
 
Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ihmettelen, miksi vitussa pesisotteluun laitetaan 11-vuotias tuomari.

Käsittääkseni junnujen pesispeleissä on ihan yleistä, että "pesätuomareina" on nuoriakin jannuja. Käytännön järkevyyteen en ota kantaa. Tai no sen verran otan, että nuorna on vitsa väännettävä ja jos tuomarin "uralle" aikoo, niin kyllähän se varmasti kehittää, kun pääsee jo nuorena puhaltamaan vanhempien junnujen pelejä. Toisaalta on siinä varmasti huonotkin puolensa, kun lapsi laitetaan tuollaiseen päättävään asemaan. Eikös pesäpallossa kuitenkin ole noiden "rivituomarien pomona" päätuomari/pelituomari, nuo varmaankin ovat aikuisia, tai vähintään pelaavien joukkueiden pelaajien ikäisiä.
 
sinikettu

Jäsen
Käsittääkseni junnujen pesispeleissä on ihan yleistä, että "pesätuomareina" on nuoriakin jannuja. Käytännön järkevyyteen en ota kantaa. Tai no sen verran otan, että nuorna on vitsa väännettävä ja jos tuomarin "uralle" aikoo, niin kyllähän se varmasti kehittää, kun pääsee jo nuorena puhaltamaan vanhempien junnujen pelejä.
On sillä mielestäni vähän eroa, laitetaanko tuomarin paikalle 11-vuotias vaiko 15-vuotias. Nuoria on ihan ok laittaa, mutta jonkun lähelle 10-vuotiaan käyttö on aikamoista järjen köyhyyttä.
 
MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Vaikka se olisi kuinka köyhää järjellisesti, niin vielä köyhempää on aikuisen miehen huutaa vittusaatanaa sille lapselle, joka tuomarina on. Vaikka kuinka olisi virheenkin tehnyt.
 
sinikettu

Jäsen
Koska tuomarityöskentelykin voi olla nuoren harrastus ja kasvattavaa toimintaa. Aika puusilmäinen kommentti sinulta.
Saatan olla vähän umpikalloinen, mutta mielestäni on vähän typerää, että 11-vuotias laitetaan harrastelemaan tuomarointia B-nuorten viralliseen otteluun. Muutoin ei ole mitään pahaa sanottavaa moisesta harrastelusta. En tiedä, kuinka yleistä on, mutta ainakin tämän osalta tulos onkin nähtävissä iltaoksennusten sivuilta.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Valmentajan huono käytös ei ole mitenkään 11-vuotiaan tuomarin tai järjestelmän syy, se on vain ja ainoastaan aikuisen valmentajan.
 
sinikettu

Jäsen
Valmentajan huono käytös ei ole mitenkään 11-vuotiaan tuomarin tai järjestelmän syy, se on vain ja ainoastaan aikuisen valmentajan.
Puhut vähän eristä asiasta kuin minä. En ottanut mitään kantaa valmentajan tekosiin. Ylipäänsä 11-vuotiaan havainto- ja arvostelukyky eivät mitään huippuluokkaa ole. Nuo ovat kuitenkin virallisia otteluita, joten luulisi, että vähän luotettavampia silmiä noina tuomareina käytetään kuin reilu kymmenkesäistä taaperoa. Tämä siis, vaikkei mitään valmentajagatea olisi tapahtunutkaan.
 
wilco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,LiPu
Jaajaa, eikös tuossa monta kertaa tarkistettu ja keskusteltu tuomiosta, ja pidettiin se voimassa. Joten taitaa tuon 11-vuotiaan havainto- ja arvostelukyky olla siniketun tason yläpuolella. Jokseenkin hyvää toimintaa, siis ilmeisesti, tuollaisessa painetilanteessa.

Että silleen...
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Junioriurheilutoiminnassa mukana olleena olen nähnyt kaikenlaisia ihmetyttäviä, säälittäviä ja joskus huvittaviakin itkupotkuraivareita aikuisilta lapsille. Yleensä niitä huutoja tuli katsomosta jonkun oman elämänsä päätuomarin suusta, mutta tuollaista jutussa kuvattua tapausta tai edes mitään vastaavaa ei omalla "urallani" sattunut. Miettikää nyt tuota tilannetta, aikuinen mies (valmentaja!) huutamassa suu vaahdossa 11-vuotiaalle (!) erotuomarille. Dude, not cool.

Toisaalta en koskaan harrastanut pesäpalloa enkä muutenkaan ollut millään lailla pesäpallotoiminnassa mukana, joten mistäpä minä tiedän kuinka yleistä tuollainen lajin parissa on. Rohkenen kuitenkin epäillä, että ei kovinkaan yleistä.

Valmentajan hermot paloivat täysin – huuteli törkeyksiä 11-vuotiaalle tuomarille - Pesäpallo - Ilta-Sanomat
On sillä mielestäni vähän eroa, laitetaanko tuomarin paikalle 11-vuotias vaiko 15-vuotias. Nuoria on ihan ok laittaa, mutta jonkun lähelle 10-vuotiaan käyttö on aikamoista järjen köyhyyttä.
Sopu sijaa antaa.
 
Tuamas

Jäsen
Puhut vähän eristä asiasta kuin minä. En ottanut mitään kantaa valmentajan tekosiin. Ylipäänsä 11-vuotiaan havainto- ja arvostelukyky eivät mitään huippuluokkaa ole. Nuo ovat kuitenkin virallisia otteluita, joten luulisi, että vähän luotettavampia silmiä noina tuomareina käytetään kuin reilu kymmenkesäistä taaperoa. Tämä siis, vaikkei mitään valmentajagatea olisi tapahtunutkaan.

Kyllä nyt jo 11-vuotias voi aivan hyvin toimia junnupelissä pesätuomarina, tuossa nyt ei niin montaa muuttujaa ole mietittäväksi.

Lisäksi ko. tuomiohan oli jutun perusteella oikein, eli antaako pelkkkä nuori ikä syyn epäillä "silmien luotettavuutta"?
 
attendo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvinkään Ahmat
Sitä ihmettelen, että mihin on vanha kunnon Yhdysvallat menossa. Aamulla kuulin uutisissa, että kongressi pohtii nyt siellä sitä, että terroristista epäilylle ihmiselle ei saisi myydä kaupasta aseita. Onhan toi nyt ihmisoikeuksia loukkaavaa, että pelkkä epäily riittää siihen, ettei saa ostaa kaupasta esim. rynnäkkökivääriä. En olisi ikinä uskonut, että land of the freedomista tulee isoveli valvoo tyylinen rajoituksia täynnä oleva valtio.
 
H.Incandenza

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, SiiPe, Chelsea FC
Kyllä nyt jo 11-vuotias voi aivan hyvin toimia junnupelissä pesätuomarina, tuossa nyt ei niin montaa muuttujaa ole mietittäväksi.

Lisäksi ko. tuomiohan oli jutun perusteella oikein, eli antaako pelkkkä nuori ikä syyn epäillä "silmien luotettavuutta"?

Muistelen kyllä omilta pesisjunnuajoiltani kultaiselta 90-luvulta, että kyllä silloinkin käytettiin aika nuoria jannuja pesätuomareina. Olisiko ollut jotain 12-13 vuotiasta. Kyllähän se sujuu. Pitää vain näyttää ruksia tai valkoista laikkaa. Itse en muista olleeni tuomarina. Pallopoikana kylläkin. Se oli ihan hauskaa ainakin niissä peleissä, joissa lyötiin kunnolla laittomia ja sai ottaa palloa kiinni.
 
Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ihmettelyni ei ole kovinkaan tuoretta sorttia, mutta muistui taas mieleen, kun luin seuraavan uutisen:

Parvekkeen verhouslevy petti – nainen putosi ja kuoli Lahdessa - Kotimaa - Turun Sanomat

Edellisessä asuintalossani oli aika huonokuntoiset parvekkeet, joihin sitten tehtiinkin myöhemmin jotain remonttia, mutta siinä vaiheessa olin jo muuttanut tänne nykyiseen kotiini. Kuitenkin, vanhan kämppäni parvekkeen kaiteen ja lattian välin verhoamiseen oli käytetty jotain lastulevyn oloista ohutta ja joustavaa materiaalia. Talo oli rakennettu vuonna 1960 ja kävi kyllä mielessä, että olivatkohan nuo levyt samalta vuodelta.

Asuin ensimmäisessä kerroksessa, joten en jaksanut asiasta juuri huolta kantaa, tiputus parvekkeelta maahan kun oli korkeintaan parin metrin luokkaa. Vaan monesti tuli kyllä ihmeteltyä, että miten ylempien kerrosten asukkaat uskaltavat luottaa noihin (huonokuntoisiin) levyihin, jotka joustivat senttikaupalla ihan kädellä työntäessä. Mun parvekkeen kaiteen ja lattian välissä oli neljä tai viisi levyä, joista yksi oli pystysuunnassa halki, ilmeisesti sitä päin oli joskus joku kaatunut, levyä oli potkaistu tjsp. Mielestäni aika heppoista materiaalia tuohon käyttötarkoitukseen.

Tietenkin on varmaan niin, että niitä on monia merkkejä, toiset laadukkaampia kuin toiset. Olen kuitenkin tyytyväinen, että nykyisen kämpän parvekkeella on tuollaisen pilipalilevyn sijasta käytetty reilun paksuista teräslevyä, tai ainakin olettaakseni se on terästä. Vähän tämän näköistä siis.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Tällä kertaa ihmettelen että ovatko tämän vuotiset hyttyset ynnä muut imevät, purevat ja pistävät lentoperkeleet upgradettaneet aseistuksensa ylemmälle levelille vai onko kirjoittaneen armori aiempaa heikomalla tasolla. Ennen ei juuri itikanpuremat aiheuttaneet muuta kun pienen läntin joka katosi muutamassa tunnissa. Nyt on ympäri ruhoa isoja moukaleita jo monennetta päivää. Diilaako joku taho itikoille kemiallisia aseita? Ovatko ötökät ujuttaneet juomaveteemme vastustuskykyä alentavia emmeitä?
 
PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Ihmettelen brittien rasismia, kun haluvat laittaa rajat kiinni. Ai niin, eihän se ole rasismia vaan sivistynyttä politiikkaa ja demokratiaa. Juden raus?
 
Noitarumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Sitä ihmettelen, että mihin on vanha kunnon Yhdysvallat menossa. Aamulla kuulin uutisissa, että kongressi pohtii nyt siellä sitä, että terroristista epäilylle ihmiselle ei saisi myydä kaupasta aseita. Onhan toi nyt ihmisoikeuksia loukkaavaa, että pelkkä epäily riittää siihen, ettei saa ostaa kaupasta esim. rynnäkkökivääriä. En olisi ikinä uskonut, että land of the freedomista tulee isoveli valvoo tyylinen rajoituksia täynnä oleva valtio.

Tämä taisi olla sarkasmia, ainakin niin toivon. Ihmettelen sitä, että mihin tavallinen pulliainen yleensäkään rynkkyä tarvitsee! Järjetön ostos. Eksä harrasti pistooliammuntaa ja koitin hänen mielikseen vähän aikaa olla mukana ampumaradalla. Ruger tuli aika tutuksi, mutta kipinää ei iskenyt muhun. Mun puolesta aseet saa olla, puolustuskeinoja esim. kodissa on muitakin. Toivottavasti jenkitkin tulee järkiinsä ja kiristävät aseen saamista tiukalla otteella, muuten nuo tragediat ei kyllä lopu.
 
Tuamas

Jäsen
Ihmettelen brittien rasismia, kun haluvat laittaa rajat kiinni. Ai niin, eihän se ole rasismia vaan sivistynyttä politiikkaa ja demokratiaa. Juden raus?

Britithän haluavat pistää rajat kiinni ennen kaikkea EU-kansalaisilta.

Ex-alusmaista tuleva maahanmuutto on se suurin yksittäinen "erä", eikä sille olla tekemässä mitään.

Muut eivät nytkään pääse helpolla maahan, eli vähän eri asiaa siellä käsitellään kuin vaikkapa Suomessa.
 
godspeed

Jäsen
Tällä kertaa ihmettelen että ovatko tämän vuotiset hyttyset ynnä muut imevät, purevat ja pistävät lentoperkeleet upgradettaneet aseistuksensa ylemmälle levelille vai onko kirjoittaneen armori aiempaa heikomalla tasolla. Ennen ei juuri itikanpuremat aiheuttaneet muuta kun pienen läntin joka katosi muutamassa tunnissa. Nyt on ympäri ruhoa isoja moukaleita jo monennetta päivää. Diilaako joku taho itikoille kemiallisia aseita? Ovatko ötökät ujuttaneet juomaveteemme vastustuskykyä alentavia emmeitä?

Hyttysillekin voi olla allerginen. Ehkä sellainen arkuus on kehittynyt. Toki kiinnostaa, että onko nuo kipeitä tai tuleeko muita oireita?
 
PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Britithän haluavat pistää rajat kiinni ennen kaikkea EU-kansalaisilta.

Ex-alusmaista tuleva maahanmuutto on se suurin yksittäinen "erä", eikä sille olla tekemässä mitään.

Muut eivät nytkään pääse helpolla maahan, eli vähän eri asiaa siellä käsitellään kuin vaikkapa Suomessa.
Eli polakeille stop? Miten se eroaa mistään muusta rasismista? Jatkan Emmerdalen katselemista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös