En mä anna sen takana tulevan paljoakaan vaikuttaa omaan ajooni, tai en ainakaan ärsyynny siitä tippaakaan. Takanahan se on. Jos joskus on pakko tehdä äkkijarrutus niin sitten teen. Edessä ajavaan pidän varmaan hieman keskimääräistä pitemmän välin.Kun ajat autoa, olet hiukan niin kuin vastuussa omasta ja kyydissä olijan turvallisuudesta, ehkä muutaman muunkin, joka on parinkymmenen metrin säteellä. Ja sen lisäksi ne vitun ajovalot paistavat kuskin silmiin taustapeilistä, kun se mulkku siellä takana hiippailee ruotsalaistuntumalle. Tällaisia asioita ei matkustajana tartte miettiä. Se on aivan vitun stressaavaa, oikeasti. Varsinkin näillä keleillä.
Sitä mä kanssa ihmettelin kun yksi vähän nuorempi tyyppi sanoi, että moni lähtee liikennevaloista kilpaa. Varmaan enemmän tarkoitti nuoria ja ilta-aikaa, mutta jotenkin luulisi että todella harvalle tulisi tuollainen edes mieleen. Ei mulla ainakaan tehnyt mieli kaahailla edes silloin kun kortin sain, enkä tiennyt että kukaan tuollaista Suomessa harrastaa. Kymmenen vuotta myöhemmin sitten ensimmäistä kertaa kuulin. Vai tulikohan toi juttu niistä Hurjapäät-elokuvista. En tiedä...