Vai kuinka moni voi sanoa, että osasi jo ala-asteiässä esittää kritiikkiä saamaansa opetusta kohtaan? Käsitystä tästä opettajien "kaikkitietävyydestä" tulee siis siitä, että me luotamme teihin opettajiin kuin vuoreen ja uskomme/luulemme teidän tietävän kaikki. Itse ainakin silloin, kun en vielä kyennyt tarpeeksi älykkääseen ajatteluun, otin kaiken totena, mitä opettajaneiti tai -herra suustaan suolsi.
Siksi haluaisinkin, että opettajille nimenomaan esitettäisiin kritiikkiä enemmän. Ei se aina välttämättä ole oikein, mitä opettaja opettaa. Päävastuu toki on opettajilla. Heidän pitää olla itse kaikista kovimpia kriitikoita opettamalleen asialleen. Ala-asteen nuoremmille opettaessa se saattaa jättää pysyviä seuraksia, jos opettaa jotain väärin.
De facto, suurin osa ottaa varmasti kaiken totuutena, mutta ehkä olin sitten erilainen nuori tämän asian suhteen aikanaan.
Muistan vieläkin kaksi asiaa, joista ala-asteen opettajani oli täysin erimieltä kanssani.
Toisessa asiassa totesin yhdelle luokallani olleista tytöistä luokkamme paksun ja kiinni olleen puuoven takana osapuilleen näin:
"On se jumankauta väärin, kun Jaakko (nimi muutettu) sai kansalaistaidon kokeista 8- ja 8+, mutta todistukseen 10 ja mä sain 10 ja 10- ja todistukseen 8. Miksi sen open pitää aina lelliä Jaakkoa (koulumme johtokunnan jäsenen poika) tuolla tavalla?"
Miesopettaja tietysti oli ollut kuuntelemassa tätä keskustelua salaa oven takana ja sen jälkeen huusi minut vihaisena opettajanhuoneeseen puhuttelua varten. Puhuttelu tuli aiheesta selän takana juoruaminen ja lopuksi opettajan 10 minuutin huutamisen jälkeen kysyin perusteluita väärille arvosanoille. Perustelut olivat yhtä tyhjän kanssa ja lopuksi totesin, että minun meluamiseni luokassa (minulla ei kuitenkaan ollut juuri sinä vuonna yhtään jälki-istuntoa) ja Jaakon hyvä käytös oppitunneilla eivät olleet mielestäni oikeita syitä kyseisille väärille arvosanoille toisin kuin opettaja väitti.
Tästä kyseisestä episodista noin kolme viikkoa myöhemmin meillä oli maantiedon tunti. Neuvostoliitto oli hajonnut ja tunnin aiheena olivat maailman maat. Opettaja kertoi, että Neuvostoliiton hajottua Venäjä ei ole enää maailman suurin maa, vaan maailman suurin maa on Kiina, toiseksi suurin Kanada ja kolmanneksi suurin vasta Venäjä. Kysyin, että anteeksi mitä ja sain täysin saman vastauksen.
Totesin sen jälkeen ääneen, että nyt opettaja on kyllä väärässä ja maailman ylivoimaisesti suurin maa on Venäjä, ja Kanada on toiseksi suurin ja Kiina vasta kolmanneksi suurin. Tästä opettajamme sitten suuttuikin varsin pahanlaisesti, vaikka totesin vielä olevani tästä asiasta täysin varma. Opettaja huusi minulle ensin pari minuuttia luokan edessä ja sitten käski minut kesken oppitunnin opettajanhuoneeseen ja jätti vielä opettajanhuoneen oven auki suutuspäissään. Seuraavaksi hän kaivoi uuden karttakirjan hyllyltä ja otti sieltä kohdan jossa luetellaan maailman suurimmat maat. Sitten hän alkoi huutamaan, että tules nyt katsomaan, kun kyllähän opettaja tietää nämä hommat ja ta-dam... muistan vieläkin opettajan kasvojen värin muuttumisen paloauton punaiseksi, kun totuus selvisi hänelle.
Näistä kahdesta episodista johtuen seuraavat ja samalla viimeiset neljä kuukautta olivat sitten välillämme sangen hiljaista aikaa, koska opettaja ei suostunut puhumaan kanssani juuri mistään.
Lopputulos oli se, että todennäköisesti tästä johtuen minun käytösnumeroni tippui puolessa vuodessa kolmella numerolla yhdeksiköstä kuutoseen. Muistaakseni aikanaan arvosanaa ei olisi saanut nostaa tai ainakaan laskea enempää kuin kaksi numeroa edellisestä todistuksesta ilman erittäin hyvää syytä. Tosin seuraavan koulun syystodistuksessa käytösarvosanani oli taas yhdeksän, jolloin viimeistään ymmärsin opettajan itsetunnon liian vähäiseksi myöntämään virheensä, jonka jälkeen en oikein tiennyt itkeäkö vai nauraa.
