Mainos

Hyvät ja huonot selostajat

  • 616 654
  • 1 581

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
En tiedä kuka tämän päiväisen KalPa-Lukko pelin selosti Kuopiossa, mutta on todella kehuttava miehen selostusta. Toisin kuin monet muut Pron "paikallisselostajat" oli hyvin perillä myös vierasjoukkueesta ja muisti kertoa, mikä ketju joukkueilta milloinkin tulee jäälle. Silloin pysyi itsekin vähän paremmin kärryillä, että ketkä siellä on, kun pelinumerot eivät ihan selkärangasta tule nykyään, kun joka joukkueessa ukot vaihtuu niin tiuhaan..

Kuten itse asiassa jo aiemmin taisin todeta, Anssi Ritarin yksi selkeä vahvuus on peluutuksen seuraaminen. Ritari saa hyvin nopeasti kiinni juonesta myös silloin, kun peluutusta ruvetaan (esim. vikassa erässä) sekoittamaan ja antaa mielestäni näin tv-katselijalle selkeää lisäarvoa selostuksellaan.

Toki on niin, että tämäkin asia varmaan jotakuta "ärsyttää".
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Äänelleen Ritari ei voi mitään, mutta se ylitse pursuava Jokeriviha hänessä ottaa todella paljon pattiin. Myönnän, että mies on päässyt kiemurtelemaan ihoni alle. Ei voi sanoa, että Ritari erityisesti olisi kenenkään puolella, mutta aina Jokereita vastaan. Tänään oikeasti tuli suunnaton vitutus hänen herkutellessaan Moseksen epäonnistumisista taikka Nupen mussutuksista. Lisäksi pelin selostaminen on yhtä huutamista ja siinä käy kompressori kovilla ja vaatii äänimieheltä kikkailua. Varsinkin kun kaikkien muiden paitsi 4pro matsien tarkoitus on suodattaa kaikki mahdollinen kaukalossa syntyvä ääni. Ensi vuonna joudun ehkä kuuntelemaan jotain venäläistä hölynpölyä, mutta ainakin minulle on ihan sama mitä paskaa se jauhaa ja kuinka paljon köysi vetää kotiin. En ymmärä kuitenkaan.

EDIT: En todellakaan ollut ainoa Jokerifani joka tänään tarttui asiaan. Normaalisti sitä on tottunut ottamaan iltapaskat iltapaskoina, mutta minä maksan tästä palvelusta. Eikö kaukaloäänistä nauttivia voitaisi helliä kaukaloäänistä ilman selostusta?
 
Viimeksi muokattu:

Andji

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kulloinkin minkäkin liigan hallitseva mestari
Äänelleen Ritari ei voi mitään, mutta se ylitse pursuava Jokeriviha hänessä ottaa todella paljon pattiin.

Ei Ritari kyllä Lukostakaan tykkää. JYPiä taitaa eniten fanittaa ja se valitettavasti kuuluu selostuksissa. Selostajan pitäisi olla mahdollisimman neutraali. Maajoukkuepelit ja paikallisradioselostajat sitten erikseen.

Ritarikin oli ihan ok, kun selosti Urheilukanavalla Mestistä. Silloin oli mielestäni jopa ihan TOP5-selostajia Suomessa. Nykyään hän on erittäin rasittava selostaja.
 
faro

Jäsen
Mulle on tullut Ritarin selostusta kuunnellessa ajatus, että Ritari on aina sen ns. pienemmän seuran puolella poislukien JYP ottelut. Katsokaapa vaikka alkuviikon ottelun Kalpa-SaiPa kooste ja kuunnelkaa äänensävyä kun SaiPa tekee maalin.
 
Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Mielestäni Ritari yrittää peittää Jyp-faniuttaan aina sillä tavalla, että alkaa yht'äkki hehkuttamaan vastustajan otteita, vaikka vältämättä ei olisi minkäänlaista aihetta siihen. Lisäksi kaverilla löytyy ilmeisesti myös antipatioita IFK:ta ja Jokereita kohtaan.
 
kalkkifredi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Trump 2016, IFK, Jerry Springer, Veronica
Mulle on tullut Ritarin selostusta kuunnellessa ajatus, että Ritari on aina sen ns. pienemmän seuran puolella poislukien JYP ottelut. Katsokaapa vaikka alkuviikon ottelun Kalpa-SaiPa kooste ja kuunnelkaa äänensävyä kun SaiPa tekee maalin.

Tulipa tsekattua toi kooste ja olihan siinä selostuksessa snadi ero innostuksessa, kun Kalpa teki maalin verrattuna SaiPan maaleihin.

Toinen asia, josta nämä Ritarin puolueellisuudet paistavat läpi on jäähytuomiot. Jos sille Ritarin suosimalle jengille vihelletään kyseenalainen jäähy, niin asiasta muistetaan mainita, kun taas toisinpäin vihelletty kevyehkö kakkonen on menee läpi ilman minkäänlaista erityismainintaa.

Sinänsä sääli toi tiettyjen joukkueiden suosiminen/toisten antipatioiminen Ritarin kohdalla, koska omasta mielestäni kyseessä on kuitenkin ihan pätevä selostaja. Se pätevä selostaja pääsee vaan valitettavasti esiin ainoastaan niissä otteluissa, joissa ei ole Keski-Suomi vs. muut -asetelmaa.
 
Van Cleef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, suomalainen/kansainvälinen jääkiekko
En saa millään päähäni selostajan nimeä, mutta selosti Nelonenprolla jonkun Ässien pelin Lukon kakkoskoutsin kanssa. Ilmeisesti selostaa Lukon pelejä radioon. Siinä oli sujuva ja tunnelmaa luova kaveri vaikka peli ei ollut mikään timantti. Olis esim. Ylen selostuksiin Sotshiin Kunnaksen tilalle mies jopa paikallaan.
Kunnas menee lähinnä viihteenä ja saa itselleen huvia kuunnellessaan niitä suhinoita ja muita.
 
Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Arsenal FC

Veikkaisin selostajana olleen Risto Leinon. Ainakin hän noita Ässien pelejä on selostellut.
 
Moses

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ritaria ei kyllä kestä kuunnella, ei sitten milloinkaan. Miksei ruutu-palvelussa ole vaihtoehtoa katsoa peliä ilman selostusta? Jumalauta 30 euroa kuussa siitä, että joutuu satunnaisesti kuuntelemaan Anssi Ritaria.

Jani Alkiosta on vain positiiviset fiilikset, ja Antti Mäkinen on myös makuuni.
 
Van Cleef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, suomalainen/kansainvälinen jääkiekko
Veikkaisin selostajana olleen Risto Leinon. Ainakin hän noita Ässien pelejä on selostellut.

Niinpä tais olla. Pätevän oloinen ja hyvin pelissä elävä kaveri.
 
Mestis-TV:n puolelta maininnan arvoisia selostajia ovat Sportin matseja selostava Toni Lönnroos sekä TUTO:n selostaja Jani Säteri. Luovat sopivasti tunnelmaa, ymmärtävät kelvollisesti peliä ja osaavat antaa myös arvoa vastustajalle.
 
kesätyttö69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dufvan Lukko, JYP(ilman Tyni&Virtanen)
Ritaria ei kyllä kestä kuunnella, ei sitten milloinkaan. Miksei ruutu-palvelussa ole vaihtoehtoa katsoa peliä ilman selostusta? Jumalauta 30 euroa kuussa siitä, että joutuu satunnaisesti kuuntelemaan Anssi Ritaria.

Jani Alkiosta on vain positiiviset fiilikset, ja Antti Mäkinen on myös makuuni.

Samaa mieltä. Ritarin ongelma on että mies ei osaa pitää turpaansa kiinni. Jos katsoo 10 peliä putkeen ja etsii sieltä 2 sekunnin hiljaisuutta niin tuurilla yksi löytyy.

Muuten lähetys on täynnä tietoa siitä miten Dan Spang teki 4 kautta sitten norjan liigassa 3 pistettä samassa ottelussa, jota oli katsomassa Kuningas Harald, jonka kruununperillinen Spepporhotterdotter on sukua saksan kunigasperheen tyttären poikaystävä Truttenhalmenille, joka seurusteli aikonaan itävallan presidentin pojan kanssa joka MYÖS oli kommentaattorina vuoden 2001 jääkiekon nuorten maailmanmestaruuskisoissa Vladibuusekissa, joka tunnetaan myös Kazakstanin presidentti Jhumaleisson Barabuusekin apulaissihteerin kotikaupunkina.

Vittu ketä tuollanen asia kiinnostaa?? Kerro saatana kellä on kiekko ja kenelle sen syöttää. Ei tää voi olla niin vaikeeta.

Jos Ritari luet tätä niin tässä hot tip: pidä välillä turpas kiinni
 
Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Vittu ketä tuollanen asia kiinnostaa?? Kerro saatana kellä on kiekko ja kenelle sen syöttää. Ei tää voi olla niin vaikeeta.

Jos Ritari luet tätä niin tässä hot tip: pidä välillä turpas kiinni
Tästä tuli mieleen jo edesmennyt vanha kunnon Antero Karapalo, joka joskus 80-luvun puolivälissä selosti Edmontonin NHL-peliä TV 2:lle. Yksi kohta selostuksesta on jäänyt mieleen. Kun kiekko oli Jari Kurrilla keskialueella, Karapalo totesti monotonisella äänellään: "Jari Kurri on jäällä. Katsokaa." Ja sitten pitkä hiljaisuus. Se oli aika hienoa, vaikken muuten Karapalon selostuksista niin piitannutkaan.
 
Iso Paha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Go IFK
2011 MM-kisoja ruotsinkieliselle kanavalle selosti Kaj Kunnas. Micke Granlundin ilmaveivin Venäjää vastaan hän selosti näin: "jag förstår ingenting, Barulin förstår ingenting och Toni Söderholm förstår absolut ingenting". Mahtaisiko löytyä linkkiä moiseen?
 
hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Kunnas on kyllä yksi heikoimmista selostajista - jatkuva tarve vetää jotain roolia ja samalla unohtuu sitten pelin yksityiskohtien raportointi. Näyttää olevan Sotshissa (vai miten se nyt kirjoitetaankaan?) naisten lätkän selostajana - uskokaa tai älkää, tänään näytettiin Japanin ja Ruotsin välistä ottelua!
 
Oijennus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kunnasta eilen jonkin verran kuuntelin ja tulin siihen tulokseen, että siinä on kyllä paska selostaja. Japani-Ruotsi pelissä rupesi jauhamaan jostain kamikazemimmeistä ja muuta paskaa. Karmeaa kuunneltavaa. Ei kai selosta myös miesten pelejä?

Yksi hänen tarina sentään sai vähän naurattamaan. Taisi mennä jotenkin näin: "Välillä ei uskoisi, että ollaan talviolympialaisissa, kun joutuu aamulla rasvaaman kaljun ettei se kärvähdä."
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Olympialaiset vaativat niin paljon selostajia, että harvemmin selostavat urheilutoimittajatkin tarvitaan selostustyöhön. Myös Ylen jääkiekkokierroksen "selostajat" ovat maakuntien urheilutoimittajia, eikä selostus ole heidän päätyö. Siksi on turhaa keskustella tällaisista "selostajista" samassa ketjussa JP Jalon, Anssi Ritarin, Jani Alkion ynnä muiden sellaisten nimien kanssa, joiden päätyö selostaminen on.

Selostajiksi tuntuu ryhtyvän sellaiset henkilöt, joiden osaaminen ei riitä päteväksi urheilutoimittajaksi, muutamia poikkeusta lukuun ottamatta. Nelosella asia on sikäli erilainen, että selostamosta löytyy aina enemmän ammattitaitoa, tietoa ja muutakin osaamista kuin studiossa. Siinä missä selostajilla on tukenaan kommenttaattori, olisi Nelosella tarvetta myös ammattitaitoiselle apustudioisännälle.
 
Kunnas on kyllä yksi heikoimmista selostajista - jatkuva tarve vetää jotain roolia ja samalla unohtuu sitten pelin yksityiskohtien raportointi. Näyttää olevan Sotshissa (vai miten se nyt kirjoitetaankaan?) naisten lätkän selostajana - uskokaa tai älkää, tänään näytettiin Japanin ja Ruotsin välistä ottelua!

Kyllä se jonkinmoista ammattitaitoa (ja/tai lajitietämystä) vaatii, että saa itselleen ja muille uskoteltua esim. naisten FIN-USA pelin olleen ihan hyvä kiekkopeli ;)
Todellisuudessa Suomella kentällä oli vain yksi vastustajan tasolla ollut pelaaja. Sekin maalissa.
Mutta itse selostus on kummallista draaman sekamelskaa, sillä aika ajoin voisi luulla olevansa suunnistuskisoissa, kun Kunnas heittää kuiskausmoodin päälle.
 
sambersson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Olympialaiset vaativat niin paljon selostajia, että harvemmin selostavat urheilutoimittajatkin tarvitaan selostustyöhön. Myös Ylen jääkiekkokierroksen "selostajat" ovat maakuntien urheilutoimittajia, eikä selostus ole heidän päätyö. Siksi on turhaa keskustella tällaisista "selostajista" samassa ketjussa JP Jalon, Anssi Ritarin, Jani Alkion ynnä muiden sellaisten nimien kanssa, joiden päätyö selostaminen on.

Selostajiksi tuntuu ryhtyvän sellaiset henkilöt, joiden osaaminen ei riitä päteväksi urheilutoimittajaksi, muutamia poikkeusta lukuun ottamatta. Nelosella asia on sikäli erilainen, että selostamosta löytyy aina enemmän ammattitaitoa, tietoa ja muutakin osaamista kuin studiossa.

Käsittääkseni Kunnas on selostanut jo kauan YLEn ruotsinkieliselle puolelle.

Tähänmennessä naisten kiekkoa kaksi ottelua katsoneena en voi muuta sanoa kuin että pitäkää se Kunnas helvetin kaukana selostuskopista. Aivan jäätävää kuraa. Todella lapsellista jutustelua...
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
JYPiä taitaa eniten fanittaa ja se valitettavasti kuuluu selostuksissa. Selostajan pitäisi olla mahdollisimman neutraali.
Puhut ihan asiaa siitä että selostajan tulisi olla neutraali ja siitä, että Ritari fanittaa JYPiä. Mutta Ritarin selostuksessa tää JYP-fanitus ei kyllä näy siten kuin voisi olettaa, vaan vielä huonommalla tavalla.

Olisi parempi jos Ritari antaisi JYP-fanituksen paistaa hieman läpi, jos vertaa nykytilanteeseen, jossa Ritari peittelee todella läpinäkyvästi faniuttaan ja ei uskalla hehkuttaa JYPiä tai olla sen puolella juuri lainkaan. Joskus tämä esitys toki pettää ja fanitus tulee voimakkaasti esiin, mutta yleensä ei.

Näin siis JYP-fanin näkökulmasta kuunneltuna.

Mutta noin muuten Ritari on yksi parhaista selostajista ja nämä puolueellisuudet pilaavat vähän turhaankin hänen mainettaan (havaitsen pienoista liioitteluakin tässä). Yhdelläkään toisella selostajalla ei ole yhtä paljon taustatietoutta pelaajista ja joukkueista, kuin Ritarilla (Ritari siis ilmeisesti valmistautuu matseihin hieman muita paremmin). Lisäksi hän osaa tuoda näitä nippelitietoja esiin oikeissa tilanteissa, eikä anna sen häiritä pelitilanteiden selostamista. Muutenkin hänellä ovat kyllä jääkiekon säännöt ja kiemurat hyvin hallussa, kun vertaa moniin muihin selostajiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös