Ei, ei, ei. Palautuminen on tärkeää, levon merkitystä ei voi liiaksi korostaa. Pidin pienen tauon ja havitsin, että olit mennyt johtoon, mutta hetkellisen lepotauon jälkeen meno on taas entisellään.Ruosteessa ollaan, ei voi mitään. Pitkä tauko vaati veronsa.
Voi perse, että oli nopeat voittajat. Ja minä kun lämmittelin ja venyttelin ja voitelin. Ja vituiks män.
Tauostakin pitää palautua. Ja allekirjoittaneella se on vielä pahasti kesken, en meinaan edes ehtinyt hoksata kumpaakaan. Jäin täysin telineisiin.Ei, ei, ei. Palautuminen on tärkeää, levon merkitystä ei voi liiaksi korostaa. Pidin pienen tauon ja havitsin, että olit mennyt johtoon, mutta hetkellisen lepotauon jälkeen meno on taas entisellään.
Voi perse, että oli nopeat voittajat. Ja minä kun lämmittelin ja venyttelin ja voitelin. Ja vituiks män.
Väärät voiteet. Huulirasvaa - varottava ettei mene näppikselle (aiheuttaa lipsumista) ja sitten vähän jotain itselle sopivaa voidetta, niin avot, kyllä luistaa.Onneksi tuommoiset voitelu-huijauskeinot eivät toimi visakilpailuissa.
Tätä olen kuullut usein. Ovatko liian mukavia vai mistä tämä johtuu? Pitäisikö telineet kieltää kokonaan?Jäin täysin telineisiin.
Paha sanoa. Kai niissä jokin magneetti on. Seuraavaksi suuntaan salille, pitää toivoa että edes painot irtoavat telineistä.Tätä olen kuullut usein. Ovatko liian mukavia vai mistä tämä johtuu? Pitäisikö telineet kieltää kokonaan?
Selvä telinefetissi - mitä kaikkia "telineitä joihin voi jäädä" sinulta löytyykään. En anna vähäiselle mielikuvitukselleni enempää tilaa.salille, pitää toivoa että painotkin eivät jää telineisiin.
Jätän asian mielikuvituksesi haltuun.Selvä telinefetissi - mitä kaikkia "telineitä joihin voi jäädä" sinulta löytyykään. En anna vähäiselle mielikuvitukselleni enempää tilaa.
Mitä mitä, mandelaketjussa joku @Yuppi väittää tietävänsä kaikki valtiot vaikkei ole autisti omien sanojensa mukaan.
Hyppääpä meidän botskiin arvuuttelemaan valtioita muotopohjalta päivittäin kello 18.
Havaitsin saman viestin kuin @redpecka kin mandalassa. Harkitsin onko kyseessä uhka vai mahdollisuus, jos ilmiannan moisen "kilpailijan": meissä on paljon samaa, paitsi Yuppi saattaa oikeasti tietää kaikki valtiot. Lisäksi voitelu tuntuu olevan kunnossa.Pittää koittaa muistaa ainakin selvinpäin, kiitos vaan kutsusta!
Havaitsin saman viestin kuin @redpecka kin mandalassa. Harkitsin onko kyseessä uhka vai mahdollisuus, jos ilmiannan moisen "kilpailijan": meissä on paljon samaa, paitsi Yuppi saattaa oikeasti tietää kaikki valtiot. Lisäksi voitelu tuntuu olevan kunnossa.
Onko kyse Norjan hiihtoliitosta?Pitää tarkentaa, että olen käyttänyt vain hiihtoliiton hyväksymiä aineita, myös voiteluun. En mitään suonen- enkä suolensisäisiä. Eikä sormetkaan lipsuneet näppäimiltä, ei siitä ollut kysymys. Tänään oli vain niin kova taso
Jos olisin ottanut Norjan hiihtoliiton aineita, olisin ottanut kolmoisvoiton, ylivoimaisesti.Onko kyse Norjan hiihtoliitosta?
Toisaalta tulee mieleen 2001 ja Immosen sauvan katkeaminen. On se, joltain katkeaa sauva, yksi jää telineisiin... mitään en ole ottanut.
Haiti ja Hollanti71. kysymys, mitkä kaksi valtiota tässä toisiinsa kietoutuneina?
Vihje 1/4 (3min välein lisävihjettä)