Tapio Puolimatka, tuo proffan nimikettäkin liannut uskonnollisen äärilaidan edustaja on saanut porttikiellon Seurakuntalainen lehteen. Rokotuksista suollettu perätön huttu oli tällä kertaa liikaa Seurakuntalainen kertoo, miksi Tapio Puolimatkan blogi poistettiin - Seurakuntalainen
Aivan vitun oikein. Isäni, hurskas mies (mainittakoon, etten nyt itsekään ihan ateisti ole), linkkasi Puolimatkan lasten koronarokottamista kyseenalaistaneen blogitekstin tuoreeltaan minulle. Ajoitus osui varsin nappiin, olin kyseisenä päivänä sen verran provosoitunut siitä, kun 15-vuotiaalta tyttäreltäni oli koronarokotustilanteessa pyydetty perustelu sille, miksi hän haluaa rokotteen ottaa. Annoin isälleni aiheesta täyslaidallisen.
Myöhemmin rauhoituttuani luin kuitenkin Puolimatkan tekstin. Ihan suht kiihkotta se oli kirjoitettu, mutta nyt voimme todeta, että mitä ilmeisimmin vahva agenda oli hänelläkin taustalla. Lieneekö kasa ruplia perstaskussa vai mikä on syynä.
Täytyykin jutella isän kanssa ja kysyä, vieläkö hän lukee Tapsan oksennuksia.