Mainos

HPK mediassa

  • 1 442 844
  • 7 140

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Aaltonen, Huttunen, Korhonen, Lundell, Päivärinta, Rautiainen, Ruokonen, Skinnari, Topping, Tuulola.

Skinnarin voinee myös lisätä listalle ja samoin sen vielä julkaisemattoman Kiiskisen.

Ottamatta kantaa pelipaikkoihin ja menemättä ihan liikaa yksityiskohtiin, niin tuossa on jo 12 ns. varmaa nimeä kokoonpanoon, kun Liiga alkaa.

Sitten on Alitalo, Janhonen, Järvelä ja Sinkkonen, jotka lienee jossain määrin lähellä pelipaikkaa.

Eloranta, Kopiloff, Toivonen ja Vesterinen sitten ovat niitä, jotka lähtökohtaisesti ovat muualla kuin Liigan mukana.

Onhan siinä ryhmää ja vaikka ihan selvästi tarvetta on vähintään kahdelle kovalle hankinnalle, niin ihan asiallista pohtia, että onko ns. tilaa?

Etenkin kun nyt ottaa taloudelliset realiteetit huomioon. Veikkaan, että maksimissaan yksi tulee sen Kiiskisen lisäksi.
Ei sieltä sen enempää taida tulla, ellei sitten saada lisää rahaa / tehdyt toimet mahdollistavat yhden lisähankinnan.

Rinki on laaja. Parantaa mahdollisuuden, että joku breikkaa. Kilpailua on. Tosiaan voi olla niin, että uloskin liikkuu pelaajia tai sijoitetaan Mestikseen. Tai ainakin lisähankintojen toteutuessa. Sehän tässä taitaa myös olla pointtina. Määrällisesti on paljon pelaajia, eikä siinä mielessä ole huolta. Ehditään kartoittaa niitä kärkipelaajia, jos tarjoutuu mahdollisuus hankkia kärkiosaamista lisää.
 

TJ MACKEY

Jäsen
Minulta ainakin tulee tuki nykyjohdon toiminnalle talouden tiukkuuden suhteen. Toki voidaan miettiä, miten rahavirtoja saadaan lisää. Varmaan jokainen voi ehdottaa hyviä bisneksiä.
Samaa mieltä siitä, että nykyjohto yrittää kyllä ihan kiitettävästi saada Kerhon taloutta tervehdytettyä. Ja tietysti onnistuneita juttuja on jo tehty, kuten päästy eroon kallista sopimuksista ja tuskin yhtään typerää sopimusta ollaan ihan lähtitulevaisuudessakaan tekemässä, sen toki rajoittaa jo tämän hetken kädestä suuhun eläminen.

Mutta se liiketoiminnan riski, etenkin urheilubisneksessä on jatkuvasti läsnä. Vaatii todella paljon osaamista ja innovaatiivista ajattelua, jotta rahavirtoja löydetään, myös sen lipunmyynnin ja bissemyynnin lisäksi. Siis sellaisia, mistä saadaan aidosti rahaa toimintaan.

Sille hieman naurahdin, että meidän nettikirjoittelijoiden tai Kerhon kannattajien tulisi kehittää Kerholle bisnesideoita. Olisi aika jännä kun liike-elämässä ulkoistettaisiin liiketoiminnan varainhankinta ulkopuolisille. ”Kyllähän me muuten oltaisiin pärjätty, mutta kun meidän asiakkaat eivät keksineet miten me tätä bisnestä oltaisiin jatkossa pyöritetty.”

Kaiken lisäksi, täällähän ollaan kyllä aika paljonkin heitelty ideoita, mistä Kerho voisi taloudellista apua löytää.
 

Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi
Espoossa saatettiin tuhota jonkun muun talous siinä samassa. Lisäksi toiminta taisi pitkään olla yhden rikkaan rahojen varassa. Edes raha ei tuonut kovin suurta menestystä.

Konkurssi tarkoittaa sitä, että joku ei ole saanut hänelle kuuluvia rahoja. Riskejä ei pidä ottaa, jos on suuri mahdollisuus, että seuraus on konkurssi. Siihen bussiin en lähtisi mukaan, jossa rahaa ei ajatella.

Minulta ainakin tulee tuki nykyjohdon toiminnalle talouden tiukkuuden suhteen. Toki voidaan miettiä, miten rahavirtoja saadaan lisää. Varmaan jokainen voi ehdottaa hyviä bisneksiä.


Jep. Espoossa tuhottiin paljon Salonojan rahaa. Toisaalta Salonoja itse oli johtamassa sitä sirkusta.


Mielestäni oikea kysymys pitäisi olla enemmänkin että onko Kerholla enää muuta vaihtoehtoa kuin ottaa riskiä helvetisti?

Kestääkö Kerhon kassa taas - 400k tappiot?
Itse olen siinä uskossa että ei kestä. Seura jonka kassa on nyt jo tyhjä ja kuivin aika vuodesta on edessä.

Silloin ei paljon hienot suunnitelmat ja yhteistyökuviot paina jos laitellaan lappua luukulle tai ei ole varaa maksaa palkkoja.

Seura on niin kusessa ja veloissa että onko tästä mahdollista selvitä? En tiedä, tuskin kukaan muukaan tällä palstalla.


Nyt kuitenkin ollaan kierteessä, syöksykierteessä ja toistaiseksi mikään konkreettista ei ole tapahtunut sen kierteen katkaisemiseksi. Ollaan pienennetty helvetisti pelaajabudjettia joka saattaa auttaa hieman nyt mutta ensikaudella kierre pahenee ja kiihtyy mikäli Kerho ei ala voittamaan pelejä ja pärjäämään.


Joukkueen kuitenkin on oltava sellainen että se voi menestyä. Nyt se ei ole sitä. Ehkä joku vielä tulee. Ehkä ei mutta nykyporukalla Kerho ei tule voittamaan liigassa ensikaudella mitään.


Se on hyvä että tulee tuki nykyjohdon toiminnalle pitää tiukkaa taloutta.

Ehkä yleisen uskomuksen vastaisesti tuen minäkin tiukkaa taloudenpitoa, mutta mielestäni toimintaa ei saisi kuristaa hengiltä niinkuin nyt tehdään.

Eihän kukaan ole vaatimassa Kerhoon edes keskikastin rosteria, ei.

Ainoastaan sen verran että olisi realistinen mahdollisuus taistella keväällä pudotuspelipaikoista. Onko se liikaa pyydetty?
Tai onko se nyt holtitonta sijoittajien rahojen tuhlaamista?
minun mielestä ei todellakaan ole mutta näkemyksiä on tietenkin niin paljon kuin palstalaisia.
 

TheRikza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho, Florida Panthers
Koska tämän kerhon uuden nettisivun piti tulla? Muistanko ihan väärin että lupasi viime viikoksi sen jo käyttöön mutta ei ole tullut?
Eikun viime viikolla piti kysellä yhteisöltä toiveita uuden sivuston suhteen mutta ei näkynyt sitäkään
 

Vepe21

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kiekko-Vantaa, Mainz 05
Eikun viime viikolla piti kysellä yhteisöltä toiveita uuden sivuston suhteen mutta ei näkynyt sitäkään
Oli siellä linkki kyselyyn tässä uutisessa: HPK uudistaa verkkosivustonsa - Hämeenlinnan Pallokerho

On nyt suljettu tuo kysely, mutta silloin kun sitä itse vilkaisin, niin ensimmäinen (ehkä jopa ainut) kysymys oli tyyliin "Mitä haluaisit uudelle sivustolle". En tiedä oliko siellä useampia kysymyksiä, kun tuo oli niin laiskasti tehty, että ei kiinnostanut edes tuohon vastata. Olisi ollut edes kunnon kysely, jossa olisi lueteltu eri osa-alueet sivustolta ja kysytty, mitä mieltä ollaan niistä ja siihen sitten lisäksi olisi voinut laittaa kehitysvaihtoehtoja tms.

Tuon kyselyn perusteella tulee vaikutelma, että tuo sivuston uudistus tuli jotenkin yllätyksenä Kerholle itselleenkin. Olisiko ollut mahdollista esim. HAMKin kanssa tehdä jotain yhteistyötä esim. jonkun oppariaiheeksi?
 

TheRikza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho, Florida Panthers

Palisades

Jäsen
Oli siellä linkki kyselyyn tässä uutisessa: HPK uudistaa verkkosivustonsa - Hämeenlinnan Pallokerho

On nyt suljettu tuo kysely
Ihan eivät malttaneet pitää kyselyä auki luvattua paria viikkoa.
26.4. päivätty juttu ja kaksi viikkoa ilmoittivat ottavansa ehdotuksia vastaan. Jos ei ole tekninen vika, niin herää kysymys miksi esittää mitään aikatauluja, jos ei niistä pidetä kiinni. Ja vieläpä asiassa, missä on kyseessä asiakkaiden/käyttäjien kuuleminen.
 

Surströmming

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hpk
Kuinkakohan paljon näitä kausareita kerho on oikeasti saanut myytyä? Koska aika hyvin omaan silmään näyttää olevan mennyt istumapaikkoja+ sitten päälle vielä seisomakatsomo kortit? Vai onko edes kaikki paikat ollut myynnissä? Mielestäni tästäkin voisi mediassa silloin tällöin ilmoittaa paljonko on kausareita myyty niin saisi samalla mainosta noille korteille.
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kuinkakohan paljon näitä kausareita kerho on oikeasti saanut myytyä? Koska aika hyvin omaan silmään näyttää olevan mennyt istumapaikkoja+ sitten päälle vielä seisomakatsomo kortit? Vai onko edes kaikki paikat ollut myynnissä? Mielestäni tästäkin voisi mediassa silloin tällöin ilmoittaa paljonko on kausareita myyty niin saisi samalla mainosta noille korteille.
Kausikorttimyyntiä on ainakin aktiivisesti mainostettu somessa. Kaikki lisämainonta olisi tietysti plussaa.
 

Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Ikaalisten Nouseva-Voima

Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Kuinkakohan paljon näitä kausareita kerho on oikeasti saanut myytyä? Koska aika hyvin omaan silmään näyttää olevan mennyt istumapaikkoja+ sitten päälle vielä seisomakatsomo kortit? Vai onko edes kaikki paikat ollut myynnissä? Mielestäni tästäkin voisi mediassa silloin tällöin ilmoittaa paljonko on kausareita myyty niin saisi samalla mainosta noille korteille.

Tässä saattaa näkyä se, että nykyään viime kauden kausikortit ovat automaattisesti myyty tulevalle kaudelle ellei niitä peruta 31.5. mennessä. Siinä mielessä nykyinen lukema ei kerro juuri mitään eli osviittaa noista varsinaisista myydyistä korteista saadaan vasta kesäkuussa.
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Jatkoajan liigapodcastissa erittäin hyvä arvio Kerhon tulevasta kaudesta.





Erityismaininta kysymykselle: Jos olisin HPK:n kannattaja, minkä takia seuraisin HPK:ta tai ylipäänsä jääkiekkoa tulevalla kaudella?

Arvio on hyvä, mutta tuo kysymys on sinänsä typerä ja hyvinkin provosoiva.

Minä olen Hämeenlinnaan syntynyt ja jostain syystä silloin pikkupoikana heti ala-asteen ensi luokilla valitsin joukkueekseni HPK:n (Otto hämää ja Leimu lämää) Tiikereiden sijasta. Kai minä jonkinlainen gloryhunter olin, sillä pelasihan HPK silloin jopa divarissa ja Tiikerit kai kakkosessa.

Ei ole tuon jälkeen ollut syytä vaihtaa ja tuskin sellaiseen koskaan edes kykenisi, vaikka HPK kuolisi pois. HPK:n kuuden pisteen kaudella kävin jokaisessa kotipelissä ja Lahden pelitkin kävin katsomassa ja jonkun Tampereellakin. Uskoin silloin(kin) kannattajana Kerhoon ja halusin nähdä hyvän tulevaisuuden.

Kerho on sukeltanut ennenkin, niin että on vituttanut rankasti. Omaa seuraani en ole hylännyt, enkä hylkää jatkossakaan.

Se myönnettäköön, että peleissä en käy enää siihen malliin kuin aiemmin ja se on tietysti iso ongelma. Telkkarista näitä pelejä on liian helppo katsella ja se ei tuota tarpeeksi rahaa Kerholle.

Yksinkertaistettuna vastaus tuohon kysymykseen: koska Kerho on antanut minulle aivan valtavan paljon ja rakastan Kerhoa. Ei ole tapana hyläta rakastettujani hädän hetkellä.
 

Tomppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Jos et yhtään provosoi, olet HMV ja jäät marginaaliin. Ihan hyvä provo, ja sai taatusti muutaman kuuntelijan ja viestin nettiforumeille.
 

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Erityismaininta kysymykselle: Jos olisin HPK:n kannattaja, minkä takia seuraisin HPK:ta tai ylipäänsä jääkiekkoa tulevalla kaudella?
Hieno kysymys.

Mun vastaus: Rakas harrastus ja ainoa vaihtoehto seurata aktiivisesti. Ilman sitä Liigan seuranta putoaisi alle viiteen prosenttiin nykyisestä. Suhdanteet muuttuneet, mutta uskoa on. Kyllä tuostakin mielenkiintoa pystyy löytämään. Voi toki huumori olla kovilla, jos sijoitus kahdentoista joukkoon katoaa aikaisin. Ja harmitus ja jännitys kasvaa, jos karsinta kutsuu. Yksi mielenkiintoinen pointti, onko nykyään aikaa ja malttia rakentaa hitaasti, onko se edes mahdollista...

Sun: ?
 
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho

Ei kai näitä järjellä voi perustella. Jos järjellä ajattelee, niin urheilun seuraamiseen käytetty aika on hukkaan heitettyä. Saman ajan voisi käyttää omaan fyysiseen tai henkiseen kehitykseen.

Ainut seura mihin minulla on tunneside. Miksi en seuraisi?
 

Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Ikaalisten Nouseva-Voima
Hieno kysymys.

Mun vastaus: Rakas harrastus ja ainoa vaihtoehto seurata aktiivisesti. Ilman sitä Liigan seuranta putoaisi alle viiteen prosenttiin nykyisestä. Suhdanteet muuttuneet, mutta uskoa on. Kyllä tuostakin mielenkiintoa pystyy löytämään. Voi toki huumori olla kovilla, jos sijoitus kahdentoista joukkoon katoaa aikaisin. Ja harmitus ja jännitys kasvaa, jos karsinta kutsuu. Yksi mielenkiintoinen pointti, onko nykyään aikaa ja malttia rakentaa hitaasti, onko se edes mahdollista...

Sun: ?

Lähdin aikanaan katsomaan HPK-HIFK ottelua ja kannustamaan vierasjoukkuetta jolla oli siisti punapetologo. Rinkelinmäellä innostuinkin sitten Andrew Vernerin otteista maalilla ja Kerho voitti 5-2. Seuraavana päivänä HäSasta kuva Verneristä kylkimyyryssä leikekirjaan ja pallo jalassa lempiseuran suhteen, tähän päivään asti.

Viimeisimmän mestaruuden jälkeinnen krapula, korona ja viimeistään tämä taaperrus on kuitenkin saanut Kerhon kiinnostamaan yhä vähemmän ja vähemmän, oikeastaan koko Liigan seuraaminen jäänyt koko ajan vähemmälle. Eipä oikeastaan tule kuin snookeria seurattua enää yhtä intohimoisesti, kuin Kerhoa.

Kysymys oli provosoiva ja tietenkin vastaus on se, ettei meille täällä ole muita seuroja kuin Kerho. Mutta sinällään tuossa provokaation takana on ihan pointti, että mitä ihmettä me kerhofanit oikeasti voidaan tuolta joukkueelta odottaa (muuta kuin nuorten pelaajien esiinmarssia, niin kuin tuossa podissakin sanoivat). Mikä meidät muuten saa lähtemään hallille, kuin se, että aina on käyty? Rakkaan seuran taaperrus ja näivettyminen osaamattomissa käsissä on niin raskasta, että ennemmin jättää sitten katsomatta.
 

forginto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Itse kävin jokaisessa kotipelissä viime kaudella ja muutamissa vieraspeleissä. Vaikkei menestystä ole tullut ja usein vitutti lähteä hallilta niin olihan se silti siistiä kun tuli onnistumisia ja pystyi lähtemään hyvillä mielin pois. Peleissä käynti on omassa arjessani lähes ainoa täyte viikkoihin ja vaikka kausi menikin päin vittua niin lähes joka kerta lähdin hyvillä mielin hallille.
 

Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kyllä pelipäivä on aina juhlapäivä, vaikka jauhettaisiin divarissa.

Eihän nyt jossain lätkän seuraamisessa oikeasti muutenkaan mitään järkeä ole, mutta eipä toisaalta arjen harmaudessakaan nyt monelle mitään pointtia ole. Pelaapahan edes Kerho. Kyllä mä olen enemmän HPK:lta saanut kuin mitä se on ottanut.
 

laimeasilli

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Vastustajien valmentajat sanoo vuorotellen: ”Tiedettiin että on vaikea paikka pelata, tiedettiin että HPK on hyvä siinä ja siinä, sitä taustaa vasten ollaan tyytyväisiä voittoon”.

Oikeasti tiesivät vain että saavat helpot pisteet ilman mustelmia. Ei oo mun juttu.
 

Rinkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Petteri Nikkilä, Kalle Kangas, Maso Lehtonen
Pelipäivä on aina juhlapäivä. Vaikka sitä tulee toisinaan mietittyä kun seura rämpii että nyt otetaan pieni tauko Kerhosta, niin ei siihen pysty. Matsi katsotaan tv:stä ja kymmenisen kertaa kauden aikana hallilla, kuten olen joskus sanonut, Kerho on minulle enemmän kuin pelkkä jääkiekkojoukkue. Se on elämäntapa, suuri osa identiteettiä. Kerho on tarjonnut minulle elämäni suurimpia hetkiä, tunteita, iloa, pettymystä, euforiaa, jopa surua. Silti kun kiekko putoaa jäähän, sitä tulee sama tunne ja jännitys kun ensimmäisissä peleissä 5 vuotiaana isän kanssa. Maalin tullessa, Kerhon voittaessa, tunne on aivan mahtava, tiukan pelin jälkeen jopa euforinen. Häviön jälkeisen tunteen tietää kaikki, se on tullut liiankin tutuksi viimevuosina. Tiedän, että en tule ikinä jättämään HPK:ta, seura on niin rakas, että pallologo on tatuoituna käsivarteeni, siinä se kulkee kanssani loppuun asti. Aina HPK!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös