Vähintä, mitä filosofilta voidaan vaatia, on tarkka kielenkäyttö. Himasen kieli on täyttä guggenheimia ja paljastaa koko prosessin kusetukseksi. Asiansa osaava ihminen ei kirjoita näin, ei edes lyhyitä pätkiä.
Mielestäni se ei itse asiassa ole kovin epäselvää tekstiä. Suurempi ongelma siinä on lähinnä se, että Himasella ei ole oikeastaan mitään sanottavaa. Kieltä hän pyrkii käyttämään ns. "luovasti", toisin sanoen pyrkii viljelemään jonkinasteisia neologismeja sinne sun tänne. Ehkä hämmennystä aiheuttaa tässä se, että Himanen pyrkii kirjoittamaan kuin mannermaalaiset poststrukturalistit, mutta jättää nk. "epäselkokielen" hyvin yksipuoliseksi, ja, mikä hauskinta, loppujen lopuksi erilaisille tulkinnoille kovin yksiselitteiseksi. Toisin sanoen, Himasella ei ole paljoa sanottavaa 139-sivuisessa selonteossaan (lähteet ml. 157 sivua).
Perusidea on lopulta hyvin simppeli. Kuinka "arvokkaaseen elämään" päästään? Himasen vastaus on: kestävän ekologisen, hyvinvoinnin ja taloudellisen kasvun avulla. Siinäpä se. Kovin konkreettisia ehdotuksia hänellä ei lopulta ole, käytännössä lainkaan.
Siinä olen (nimimerkki) Hemingwayn kanssa samaa mieltä, että filosofin tulisi kyetä parempaan, koska kyllä Himasen kompetenssi siihen riittäisi (esimerkiksi Hakkerietiikka oli ihan mielenkiintoinen kirja, ja siinä oli jopa asiaakin).