Mainos

HIFK - tähän on tultu

  • 245 168
  • 824

scholl

Jäsen
Uskon, että siirto maksulliselle kanavalla on yksi tekijä, miksi satunnainen katsoja ei liigasta innostu.

Muutaman vuoden sisällä maksulliset kanavat ovat yhtä normaalijuttu kuin tv-lupa on aiemmin aina ollut, joten ei sitä pidetä minään ihmeellisenä asiana. Kännyköitäkin ihmeteltiin alussa ja meitä haukuttiin jupeiksi ja ties miksikä muiksikin, mutta jossain vaiheessa kansa seurasi kiltisti perässä. Sama tulee tapahtumaan maksutv:n kanssa. Kohta kaikilla on C+ ja Viasat ja soraäänet ovat unohtuneet.
Toinen tekijä on, että liiga ei harrasta juuri minkäänlaista markkinointia. Sama pätee myös joukkueisiin. Liiga ja joukkueet eivät näy juurikaan kaduilla, medioissa tai televisiossa, joten laji on helppo unohtaa.

TV-rahoista liiga voisi tosiaan laittaa osan markkinointityöhön.

Medioissa Suomessa on se vika, että kaikki on liian tuloskeskeistä. Jos vertaa vaikkapa Ruotsin tai Saksan televisioihin niin ero on huikea. Täällä ei osata tehdä tähtiä. Hätäisesti voidaan haastatella Raipea, Selännettä tai Karalahtea, mutta siihen se melkein jää. On toimittajia kuten Sihvonen, joilla ei ole mitään käsitystä spektaakkelin luomisesta. Urheilutapahtumasta ei haluta viihdettä kuten Amerikassa, vaan mielummin kärsimystä ja jälkeenpäin lehteen kirjoitetaan, että kaikki oli päinhelvettiä ja pelikirjakin puuttui. Mietitääpä sellaista tilannetta, jossa unohdetaan kaikki hätäiset maalikimaraohjelmat, vaan käytäisiin rauhassa läpi kierroksen ottelut aivan samalla tavalla kuin SVT on Hockeykvällissä tehnyt tai mitä joku Das Aktuelle Sportstudio on tehnyt vuosikymmeniä. Otetaan mukaan viihteellisempiä elementtejä kuten valmentajien reaktioita tiettyihin tilanteisiin, seurataan jotain tiettyä pelaajaa ottelun aikana jne. Käydään tavallaan ottelu monta kertaa läpi erinäkökulmista. Joku tunnin ohjelma kerran viikossa sopisi hyvin tähän. Tähtienrakentamiseen liittyisi vielä se, että joku hyvin onnistunut lennätettäisiin studioon ja häntä haastateltaisiin sillä tavalla, että tosiaan se pelaaja tulisi kansalle tutuksi. Alkukauden otteiden perusteella esim. Ilkka Heikkinen, Janne Keränen ja vaikkapa Vili Sopanen olisi voitu esitellä ihmisille kunnolla. Jos ohjelma olisi pidempi niin mukaan voisi ottaa tarpeen mukaan muitakin lajeja tai urheilijoita sen mukaan, mikä kulloinkin on pinnalla kuten Pitkämäki, Asikainen, Suomen futismaajoukkue jne (vaikka lätkä olisikin pääosassa). Toisi laajemman porukan ohjelmaa seuraamaan.
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
En ymmärrä että esimerkiksi Matikaisen tekemisiin ollaan herätty vasta nyt kun paljon huonompaa tekemistä on ollut menneinä vuosina. Monesti niistä kirjoitin ja itkijän maineen sain mutta nyt kun on hieman valoa näkyvissä niin takit kääntyy kuten syksyyn tietysti sopiikin. Jos nyt katsotaan vaikka Matikaisen ulkomaalaishankintojen tasoa niin onhan se mennyt eteenpäin huikeaa vauhtia. Kun vielä muutama kausi sitten hankinnat oli jostain slovakian sarjasta niin nyt meillä on Nhl-tason pelaajia. Jos nyt Nielikäinen ei saa enää niin paljon peliaikaa niin siitä syystäkö pitäisi itkeä? Pena on möhlinyt paljon urallaan mutta kysyn että onko tämä kausi pahin kaikista vai mistä se johtuu että Penan tukijat ovat tällä kaudella kääntyneet häntä vastaan?
 

scholl

Jäsen
Ihmettelen edelleen missä uusi hallitus lymyää pois julkisuudesta

Hallituksen puheenjohtaja vetää edelleen hallitusta kuten ennenkin ja koska hän on sama henkilö kuin ennenkin niin ei ole ilmeisesti katsonut tarpeelliseksi tulla esiin julkisuuteen. Olen joskus aiemminkin tällä palstalla sanonut sen, mutta sanon nyt uudestaan eli Tuohimaalla on liikaa muuta duunia, lisäksi hän on liian kaukana Nordikselta ja kolmanneksi hän on liian vähän kunnianhimoinen.

edit.

mixu: ihmisiltä on mennyt usko. Joku toivoo mestaruutta joka kauden ajan 10 vuotta ja kun minään vuonna ei tule niin sitten miettii, että hemmetti, meidänhän pitäisi pystyä voittamaan lähes joka vuosi ja niin ei ole käynyt
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Minusta Pentti on hankkinut kaudelle 07-08 hienosti wanhan brändin mukaisen p-amerikkalaisen joukkueen. Ei siitä puolta sanaa. Pena on oppinut virheistään, vaikka saisikin lähteä tämän kauden jälkeen, kuten on huhuttu. Ihmetykseni kohde on hallituksessa tapahtunut hiljainen vallanvaihto ja toiminnan jatkuminen entisellään. Nyt on menossa muutoksen aika, jos muutos jää tekemättä, on sekin iso linjavalinta.
 

Punalippu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Pentin pojat (kukkuu-osasto)
En ymmärrä että esimerkiksi Matikaisen tekemisiin ollaan herätty vasta nyt kun paljon huonompaa tekemistä on ollut menneinä vuosina. Monesti niistä kirjoitin ja itkijän maineen sain mutta nyt kun on hieman valoa näkyvissä niin takit kääntyy kuten syksyyn tietysti sopiikin. Jos nyt katsotaan vaikka Matikaisen ulkomaalaishankintojen tasoa niin onhan se mennyt eteenpäin huikeaa vauhtia. Kun vielä muutama kausi sitten hankinnat oli jostain slovakian sarjasta niin nyt meillä on Nhl-tason pelaajia. Jos nyt Nielikäinen ei saa enää niin paljon peliaikaa niin siitä syystäkö pitäisi itkeä? Pena on möhlinyt paljon urallaan mutta kysyn että onko tämä kausi pahin kaikista vai mistä se johtuu että Penan tukijat ovat tällä kaudella kääntyneet häntä vastaan?

Jep, Pena on tälle kaudelle onnistunut hommassaan esimerkillisesti joukkueen kasaamisessa. Kun lisäksi valmentaja-arpaan osui jälleen täysosuma ja toisen kerran, täytyy nykyistä menoa ihmetellessä kysyä onko vanha Pena sittenkään johdossa, jospa tj:nä onkin nykyisin joku muu Pena naamarissa ja oikea Pena poimii sieniä Liperissä? Pentti on parantanut menoaan viimeaikoina kuin sika juoksuaan, joten minun puolestani voisi tällä menolla kyllä hyvinkin jatkaa tulevinakin vuosina.
 

Rebel

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
Pena on möhlinyt paljon urallaan mutta kysyn että onko tämä kausi pahin kaikista vai mistä se johtuu että Penan tukijat ovat tällä kaudella kääntyneet häntä vastaan?

Täytyy myöntää, että ihan samaa olen ihmetellyt. Onko jotain tapahtunut "sisäpiiriläisten" ja Matikaisen välillä vai mistä on kyse?

Tulee tästä "Baxter vaan puolustaa ja hyökätäkin saa mielikuvituksellisesti"-löpinästä mieleen se, ettei tässä ole pelattu kuin pari ottelua kautta, joten vasta tulevaisuus näyttää miltä IFK:n peli näyttää esim. joulun tienoilla. Olen ainakin itse niin monesta pelistä viime vuosina kävellyt pettyneenä kotiin, että toivon paljon voittoja, sen jälkeen voidaan puhua tyylistä, kun on juntteja nöyryytetty oikein kunnolla kentällä. Johan eilen ennen SaiPa-ottelua Eetu Holma hehkutti radiossa, kuinka he jo kopissa naureskelevat kaikkitietävien toimittajien arvioita SaiPan huonosta menestyksestä. Tämä siis kahden ottelun jälkeen. Realismi, missä pelaa?

IFK on pelannut nyt kolme matsia ja hävinnyt kerran jatkoajalla, joten tähän mennessä pelit ovat menneet erittäin mainiosti.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jostain syystä tuli mieleen wanha kunnon case Coca-cola. Itselläni on juuri se tunne, että tässä on nyt se New Coke ja kohta joudutaan lanseeraamaan vanha cokis uudelleen Classicina. Kun sillä ei ole kaltaiselleni jäärälle väliä, onko uusi malli parempi, jos on neljäkymmentä vuotta nauttinut IFK:nsa klassisena versiona :)

Olisi toisaalta aika hienoa, jos vanhan mallin IFK pelaisi salaa jossain underground-meiningillä, ja ulko-ovella pitäisi kuiskata 'Brewer lähetti minut'.

Mutta ajat muuttuvat ja katsojat myös. Toivon, että tälle 'uudelle' IFK:lle löytyy katsojia aivan riittävästi.
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
En ymmärrä että esimerkiksi Matikaisen tekemisiin ollaan herätty vasta nyt kun paljon huonompaa tekemistä on ollut menneinä vuosina.
- - -
Pena on möhlinyt paljon urallaan mutta kysyn että onko tämä kausi pahin kaikista vai mistä se johtuu että Penan tukijat ovat tällä kaudella kääntyneet häntä vastaan?

Matikaisen tekemisiin herättiin jo paljon ennen tämän kauden alkua. Sattuneista syistä johtuen, johon myös case Francis liittyy, ei ole ollut oikein käytännön mahdollisuuksia muuhun kuin nykyiseen tilanteeseen. Jotain kertoo myös mm. mainosten vähyys sekä jäällä että laidoissa, sekä se että pelataan käytännössä viimevuotisilla paidoilla jne.

Ja vaikka nyt joukkue alkaa olla sen näköinen, että sillä voidaan jotain saavuttaakin, niin taustalla on edelleen paljon muita asioita eli niitä oikean toimitusjohtajan töitä. Ei nykyaikaisen jääkiekkojoukkueen tj:n hommana ole hankkia pelaajia, vaan hoitaa taustat ja firman raha-asiat siten, että muut voivat rakentaa menestyvän joukkueen. Nythän onkin Baxter, sen lisäksi että sai suostutelluksi Murrayn ja Guollan jäämään, hankkinut uudet pelaajat eli Heikkisen, Pesosen, Vescen ja Cookin. Ahtola taisi tulla Nybondasin kautta.

Joka tapauksessa, ennustusketjussa mainitsemani asiat eivät kaikki välttämättä ole vitsejä.
 

kaizu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Canucks
Pöytähän on ihan täydellisesti katettu ensi kevään "Back to basics"-teemalle. Tämä kausi neppaillaan ja jos menestystä ei tule, niin seuraavien kausien menestymättömyys on jo selitetty valmiiksi tällä "kasvojenpesulla".

Jere hommataan tietysti takaisin ja muutama puukäsi muista liigajoukkueista ja vaikkapa Vopat pisteenä iin päälle. Näin ollaan "palattu juurille" ja "Old time hockey is back in town". Samalla sitten yhtiö jatkaa kohtalaisen tuloksen tekemistä, ei suurentamalla tuloja vaan vähentämällä menoja. Näin ollaankin taas käyty yksi ympyrä alusta loppuun.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Meikäläisen ja Matikaisen välillä ei ole tapahtunut mitään muuta kuin että mitta on tullut täyteen. Mielestäni omaan positiivisemman HIFK-asenteen kuin esimerkiksi mixu, joka on lähtökohtaisesti ollut negatiivinen Matikaisen ja monen muunkin asian suhteen. Positiivisuus löytyy siis siitä, että joukkue menestyy, ei niinkään siitä kuinka se menestyy? Ei siinä sinänsä ole mitään ihmeellistä tai häpeämistä. Mutta mixu, my friend, please älä enää syytä mua rotsin kääntämisestä, jos Matikaiseen olen kypsynyt!! HIFK tässä on pääasia, eikä Matikainen tai kukaan muukaan henkilö HIFK:ssa. Sanoinkin jo, että rotsin kääntämistä on joukkueen vaihtaminen ja on uskomatonta, että edes koko käsitettä käytetään siinä yhteydessä, että kypsyy oman joukkueensa toimitusjohtajaan. Jos siinä ei, mixu, mielestäsi ole mitään ihmeellistä, että olet itse -heh- kääntänyt rotsia Matikaisen suhteen vuosien inhoamisen jälkeen, niin tokihan sinun pitää samalla antaa jollekin mahdollisuus myös päinvastaiseen analyysiin eli myönteisen suhtautumisen kääntymiseen negatiiviseksi Penan suhteen? Itse olen niin peruspositiivinen urpo, että haluan lähtökohtaisesti antaa jokaiselle mahdollisuuden, kun hän tulee HIFKiin. Jopa Ape Suhosen suhteen koetin olla optimisti.

Kaiken lisäksi Pena ei ole kovinkaan kiinnostava henkilö tämän hetken HIFK:ssa, jonka ongelmat piilevät monella muullakin sektorilla. Jatkoajasta täytyy muistaa, että tänne kirjoittaa vain kourallinen faneja. Olemme kärpäsenkusen kokoinen lössi verrattuna isoon massaan, jolle HIFK tuotettaan kauppaa. Tämä koskee sekä HIFK-kriitikkoja että asiat myönteisesti näkeviä nettikirjoittajia. Jostain syystä officella on oikeasti vähän kusiset oltavat tällä hetkellä. Yleisöä, kausikorttimyyntiä, firmapaketteja on myyty selkeästi vähemmän kuin on budjetoitu. Ei ole kovin hedelmällistä verrata tilannetta muihin ja tyytyä siihen, että muillakaan ei käy paljon jengiä. Ei kiinnosta. HIFK pystyy kunnossa ollessaan keräämään hallillisen väkeä matseihinsa ihan muista riippumatta, näin väitän.

Esimerkiksi näitä asioita kannattaa tarkkailla:
-kovin on vähän laitamainoksia kaukalossamme
-mainostajat ovat vähentyneet myös screeniltä ja Magazinesta
-HIFKin vierasotteluita ei enää selosteta Bassoradiossa, tuote ei ollut kannattava ko. radioasemalle
-mediassa HIFK ei näy entiseen malliin
-hallissa jokainen huomaa, että monet pitkäaikaiset kausarin haltijat ovat häipyneet kuvioista. Oman katsomoni A7:n liki kaikki naapurit ovat vaihtuneet viimeisen kolmen vuoden aikana ja nyt sinne tullaan pääasiassa irtolipuilla
-firmoille on runsaasti tilaa Petoklubilla, Loungessa, Royalilla. Vielä pari kautta sitten myytiin ei-oota , jos ei suorittanut varaustaan ajoissa
-aitioissakin on tilaa nykyään
-fanikatsomo on käytännöllisesti katsoen kuopattu

Toki osa tästä on lajin yleisen mielenkiinnon hiipuminen, mutta ei se silti ole mielestäni nastaa vajota pikkujokereiksi: täällä on naureskeltu, ja ihan aiheesta, vuosikaudet sille, että Jokerien todelliset ja ilmoitetut katsojaluvut ovat valovuoden päässä toisistaan. Sama suunta on meilläkin.

Hyvää liikkeenjohtoa on se, että firmassa otetaan huomioon yhtenä osatekijänä pienenevä kokonaismarkkina eli koko lajin yleisömäärän väheneminen. Siitä ei saa mitään taloudellista etua, että valittaa voi kuinka huonosti lätkä nyt vetääkään ja meidän ongelmat johtuvat itse asiassa siitä. HIFK on niin luja perinneseura, että monikin ex-HIFKiläinen esimerkiksi Pohjois-Amerikassa haukkoo henkeään ja toteaa, että ennenmuinoin HIFK oli jääkiekon nousu- ja laskukaudet kestävä tuote.

Itse en ainakaan kaipaa itkujäähyjä, turha tarttua yhteen sanaan. Mutta olisi se herranjumala hienoa nähdä taklaava HIFK, vaikka sitten liigan ainoana jenginä. Sekään ei ole peruste ajaa omaa brändiä alas, että eipä tuolla muutkaan taklaa ja ole värikkäitä. Onpa nerokas analyysi, mennään siis vapaaehtoisesti yhdeksi neljästätoista, kun ne kolmetoista muuta antaisivat maltaita, jos saisivat HIFK:n perinteet ja brändin! Sitäpaitsi muidenkin värittömyys ei pidä paikkaansa. Lukko pelaa hyvää äijälätkää ja pärjääkin ihan kohtuullisesti Mika Toivolan valmennuksessa. Mika Toivola teki sen myös Ässien kanssa. Väitän, että aika moni täälläkin olisi onnellisempi, jos Toivola olisi saanut yrittää HIFK:ssa Francis-Baxterin sijaan.

Lopuksi totean, että ei tämä nyt niin haudanvakavaa ole, vain lätkää. Jos HIFK ryhdistää ilmettään ja kaukalossa rupeaa näkemään esimerkiksi lakkokauden aikaista peliä, jolloin ykkösketjunamme oikeasti rymisteli Ruutu-Pirjetä-Vopat, olen ihan onnellinen. Lätkäfanin ei pitäisi joutua pohtimaan oman joukkueensa johtajistoa, pelaajien takia siellä katsomossa ollaan.
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Pelattiin tämä kausi niin tai näin, niin realiteetit seuraavaa kautta 08-09 silmällä pitäen ovat seuraavat:
- ei sopimuksen alaista päävalmentajaa (Sakke nyt on life-time-sopimuksella)
- ei yhtään sopimuksen alaista maalivahtia
- kaksi sopimuksen alaista pakkia, Heikkinen ja HPikkarainen ja näistäkin molemmilla on mahdollisuudet lähteä NHL:ään, samaten Laakso on jo menetetty
- kaksi sopimuksen alaista hyökkääjää, Kuhta ja Pesonen.
- 2/3 hallituksesta uusia jäseniä

Odotettavissa siis on:
- Baxter lähtee Ämerikkaan takaisin; jos ei tule tulosta ei saa jatkosopimusta, jos tulee tulosta tulee paikka AHL:n ykkösenä tai jopa NHL:n kakkosena
- uudet hallituksen jäsenet haluavat tj:ksi oman miehensä
- omistuspohjaa laajennetaan rajoitetulla osakeannilla
- Lundell lopettaa
- tämän kauden joukkueesta jatkaa n. 33%
- Jere tulee takaisin (täytyyhän kausarit saada myytyä)
- ruutia ja ryminää tullaan näkemään mm. paluumuuttajien muodossa.

Odotettavissa-osio on siis vain minun sairaan pääkoppani tuotosta. Uuden hallituksen pähkäilyistä ei siis tosiaankaan ole juuri tietoja tihkunut, mutta veikkaan että viimeistäin vuoden vaihteen tienoilla hekin ilmaantuvat esille ja sitten tiedotellaan yhtä sun toista. Kyllä tää vähän tuon tantin classic-cola -tyylin suuntaan saattaa mennä...
 

filmirulla

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pelattiin tämä kausi niin tai näin, niin realiteetit seuraavaa kautta 08-09 silmällä pitäen ovat seuraavat:

Odotettavissa siis on:
- Baxter lähtee Ämerikkaan takaisin; jos ei tule tulosta ei saa jatkosopimusta, jos tulee tulosta tulee paikka AHL:n ykkösenä tai jopa NHL:n kakkosena

Tai toinen vaihtoehto joka on jopa todennäköinen on se jos tulosta tulee niin Baxter valmentaa Ilmalassa.
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Minä olen maallikkona kiinnostunut pääasiassa siitä että joukkue menestyy enkä taloudesta joka tosin sekin non nyt paljon paremmassa jamassa kuin muutama kausi sitten. Enkä ole kääntänyt takkia vaan arvostelen edelleen kun on aihetta mutta nyt siihen ei ole ollenkaan ollyt aihetta niin paljon kuin tässä aikaisemmin. Enkä syytä JHagia enkä muitakaan kunhan ihmettelin sitä että miksi moititaan nyt kun siihen on vähemmän aihetta kuin aikaisemmin.
 

Stigu

Jäsen
kunhan ihmettelin sitä että miksi moititaan nyt kun siihen on vähemmän aihetta kuin aikaisemmin.
Ainakin oma itkuni johtuu siitä, että Pena pelaa jälleen kerran venäläistä rulettia, panoksena IFK:n brändin viimeisetkin rippeet. Penan aikakausihan on ollut tuloksellisesti säälittävä, mutta muutamaa poikkeuskautta (esim. Alpo-kausi) lukuunottamatta "aina on sattunut ja tapahtunut"- ainakin SM-liigan mittapuun mukaan. Pentti on ikäänkuin lunastanut paikkansa IFK:n peräsimessä värikkäällä pelillä ja värikkäillä pelaajilla.

Nythän tilanne on se, että enää ei satu tai tapahdu, mutta tuloksellisesti on mahdollista kamppailla mestaruudesta- mutta tämä vaatisi muutaman huippupelaajan (ne pakit ja/tai veskari) joukkueeseen. Tässä venäläisessä ruletissa on siis tuloksena joko mestaruus tai IFK:n imagon lopullinen tuhoaminen (HVM-pelillä esim. nelos-sija)

Ja brändistä- kyllähän jo IFK:n hallin ulko-ilmeestä näkee, että IFK-niminen brändi voi tällä hetkellä erittäin huonosti. Osasyynä tähän on retuperällä oleva markkinointi, mutta myös markkinoitava tuote- IFK:n brändiä on varmasti vaikea markkinoida, kun se ei oikein erotu muista liigan joukkueista millään.

Brändin rakentaminen on erittäin paljon vaikeampaa, kuin sen tuhoaminen. Pentti on tuhonnut IFK:ta ja sen brändiä nyt yli 6 vuotta, enkä oikein usko että esim. tämän kauden yksittäiset tapahtumat vaikuttavat IFK:n repaleiseen brändiin mitenkään. Ja kuten viiskasi totesi, tapahtui tänä vuonna mitä tahansa, ensi kaudella lähdetään liikeelle taas uudella valmentajalla, uusin kujein ja uudella ilmeellä. Vain luoja tietää (jos hänkään), mikä tuo ensi kauden ilme tulee olemaan. Siksi toivonkin sydämeni pohjasta, että uusi hallitus miettii ihan saatanan tosissaan ja hartaasti, millä eväillä IFK:sta tulee jatkossa pysyvästi menestyvä ja IFK:n näköinen joukkue.
 

aika epeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin urheiluyhdistyksen toverit
Aina sattuu ja tapahtuu, mutta mitä ...

Eräs lontoolainen mainos- ja viestintäfirma kehitti muutama vuosi takaperin uuden analyysimenetelmän, jolla voidaan suunnitella ja mitata oman firman tai yksittäisen tuotemerkin kilpailukykyä. He ristivät sen nimellä DNA.

Nimellä ei ole mitään tekemistä suomalaisen matkapuhelinoperaattorin kanssa. Yritys- ja tuoteperimän ja siitä juontuvan kuluttajakäyttäytymisen kanssa sitäkin enemmän.

Ajatus pitää sisällään sen, että jokainen tuotevalinta (ja IFK:kin on tuote) perustuu pohjimmiltaan kolmeen "perusviettiin". Sabluunassa niitä kutsutaan nimellä Sex, Survival, Status.

Kun joku kivikauden hemmo taapersi 10 000 vuotta sitten Afrikan savannilla, hänellä oli em. konseptin mukaisesti kolme vaihtoehtoa: hakea jostain naaras eli varmistaa suvun jatkuminen (Sex), hakea jonkun heimon läsnäoloa pysyäkseen ylipäänsä hengissä (Survival) tai etsiä heimo noustaakseen sen kingiksi (Status).

Tämän ajattelun mukaan nykypäivän ihminen noudattaa samoja valintakriteereitä yritys- ja tuotevalinnoissa. Firmalla on esittää aika mielenkiintoisia esimerkkejä teoriansa tueksi:

a) autot SEX: Alfa Romeo, SURVIVAL: Volvo, STATUS: Mercedes-Benz
b) tietokoneet SEX: Apple, SURVIVAL: IBM, STATUS: HP/Dell

Kohta SEX tarkoittaa tässä yhteydessä muuta kuin raakaa sitä itseään. SEX sisältää arvoja, kuten ulospäinsuuntautuvaisuus, sosiaalisuus, ilo, jännitys ja kokemuksellisuus. Samoin SURVIVAL ei tarkoita henkiinjäämistä, vaan turvallisuutta ja luotettavuutta. STATUS on sitä itseään: teknisesti ylivoimainen, arvostuksen kannalta ykkönen, siis kingi.

Jos tätä teoreemaa, joka ei ole pelkkä teoria, vaan käytännössä monien kansainvälisten(kin) brändien kohdalla paikkansa pitäväksi todettu analyysirakenne, tarkastelee SM-liigan kannalta, ja nimen omaan IFK:n kannalta, niin mihin ryhmään petopaidat nykyisin kuuluvat?

Perusonglema on se, että em. brändijaosta on vaikea löytää se Oikea Lohko. HIFK on osaltaan perinteitä omaava seura (Status), siinä on edelleen himpun verran Sexiä (se ilkeä, kova, ihailtu ja vihattu "kanadalaisporukka"), mutta Survival-attribuuttia en oikein seurasta löydä. Pitäisikö ylipäänsä? Eikö ole parempi olla jossain ylivoimainen kuin monessa asiassa hyvä? Mikä on IFK:n ylivoimaisuus? Joku täytyy olla, muuten seura häviää sponsorointimarkkinoilla ja tyytyy kaukaloissa näkyviin, IFK:n kannalta hiukka omituisiin firmoihin, joiden win-win -ajattelua IFK-brändin ja heidän itsensä välillä on vaikea löytää.

Tämän päivän IFK on, jos otetaan esimerkiksi tuo edellä mainittu automaailman esimerkki, osin Volvo, himpun verran Mersu ja - ehkä enemmänkin fanien näkökulmasta tai toiveesta - Alfa. Mutta kun kaikkea ei voi olla, ei ainakaan uskottavasti. Tämä johtaa hajanaiseen brändiajatteluun ja sitä kautta sekavaan toteuttamiseen jopa joukkueen kokoamiseseen ja peluuttamiseen asti.

Vaikka kaikki sanottu saattaa kuulostaa teoreettiselta hömppähömpältä, kannattaa muistaa, että päättäjät ovat markkinointialan ihmisiä ja ymmärtävät siksi kaupallisen merkkisuunnittelun lainalaisuudet. Joista jokainen tämän päivän urheiluseura, kuten IFK, elää ja hengittää. Tai ... tukehtuu.

Peruskysymyksen (ikiwanha) kulminaatio: jokaisella firmalla ja jääkiekkoseuralla on brändi. Kysymys kuuluu: onko se haluttu?
Mikä on IFK? Minkä sen soisi olevan ja mikä sen kannattaa olla? Näiden kahden välillä saattaa olla (kaupallinen) ristiriita. Tai sitten ei ...
 

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Kyllähän se on vähän liian paksua väittää, että yhdessä kaudessa tuhotaan koko Hifkin imago kun kerrankin satutaan pelaamaan tavalla jolla voidaan nykykiekossa saavuttaa jotain. Voi kysyä mikä brandi ja mitkä perinteet, jos ne pyyhkiytyy pois muutamassa kuukaudessa?

En jaksa myöskään uskoa, että sponsorit ja muut yhteistyökumppanit kaikkoaisivat yhtäkkiä Baxterin tuoman voittavan pelityylin myötä. Eiköhän syy ole Penassa, hänen ylimielisessä käyttäytymisessä ja nyt poimitaan sitä satoa mitä Penan toimesta on kylvetty useampi vuosi.

Ammattilaisurheilussa tärkeintä on voittaminen ja sitä haluaa suurin osa kannattajistakin nähdä, vaikka toki friikkejäkin mahtuu joukkoon. Hifk opettelee voittamista, asiaa josta sillä on ollut melkein 10 vuoden tauko. Sitten kun ollaan voitettu jotain voidaan alkaa keskustelemaan millä tyylillä ne pitää ottaa. Toki itsekin näkisin mielellään voittojen lisäksi komeita taklauksia ja tappeluita. Taklataan pleksit rikki ja Nielikäinen teurastaa jonkun kentälle. Niin ei vaan tänä päivänä pysty voittamaan.

Mielenkiintoista myös tämä sisäpiiriläisten ja entisten ÄTPPOMK-kerholaisten hyökkäys entistä sankariaan kohtaan. Sitä ei tapahtunut silloin kun Pena harjoitteli surkuhupaisesti joukkueen kasaamista ensimmäisillä kausillaan, ei silloin lakkokauden taloudellisen katastrofin jälkeen, ei Sheddenin menetyksestä eikä Franciksen floppaamisesta ja potkuista. Se alkoi yhdessä rintamassa vasta viime keväänä ja kesällä. Miksi juuri nyt, kun Pena on saanut aikaiseksi parhaimman joukkueen sitten kertaakaan aikaisemmin? Ok, on perusteltu taloudellisilla seikoilla. Mainokset ja kausarit ei myy vanhaan malliin, mutta kun ei olla tyytyväisiä urheilulliseen puoleenkaan vaikka kausi on lähtenyt paremmin liikkeelle vuosikausiin. Mitkä on ne vaikuttimet ja motiivit tällaisessa oman pesän likaamisessa, kun pelit sujuu? Penaa ollaan lynkkaamassa Korhosista ja Kovasista, mutta Hedbergin aikana vain naureskeltiin.

En olisi myöskään huolissani, jos maakuntien selostajat ja toimittajat kehuvat Hifkiä. Kyllä sitä naureskelua on saanut kuulla ihan tarpeeksi joten hyvä vaan jos Hifk otetaan pitkästä aikaa taas vakavasti.
 

Js11

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ihme jauhamista...

Mikä todella ärsyttää, on kun todetaan ettei lippuja/kausareita mene kaupaksi, sponsorit karkaa ja löydetään tähän sitten syy tähän pelityylistä. Kuinka vahva brändi ja kannattajakunta HIFK:lla sitten todellisuudessa onkaan, jos alle puolessa kaudessa saadaan tukijat ja kannattajat karkotettua? Paska puhetta.
Syy ei todellakaan ole mikkihiiri puolustuksessa tai Baxterin ajamassa kurinalaisuudessa.
Suurin syy sille että joku joka ennen on kausarin/lipun ostanut ei sitä nyt lunastanut on kyllästyminen menestymättömyyteen ja korotetut hinnat.
 

Gellner

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Suurin syy sille että joku joka ennen on kausarin/lipun ostanut ei sitä nyt lunastanut on kyllästyminen menestymättömyyteen ja korotetut hinnat.

Lähde?
 

Daal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Aika Epelin kirjoituksen luettuani. Aloin miettiä miksi olen käynyt hallilla, Metukan jälkeen vaihdoin hieman kantaani ja Js11 sai kantani varmaksi.

Tuote nimelltä HIFK vie minut hallille 30% varmuudella.
Lipun hinta vie minut pois hallilta 30% varmuudella.
Menestys tuo minut takaisin 20% varmuudella.
Loput on kiinni ihan vain punaisesta sydämestä.

Kun laitetaan yhteen brändi + sydän = 50%
Laitetaan menestys + hinta yhteen = 50%

Lasken sydämen ja brändin yhteen koska molemmat ovat mielikuvia. Joista brändi on vaikuttanut jo vuosien ajan jotta sydän on kasvanut.

Ongelma on siinä että sydämen prosentit kasvaa hitaimmin, mutta myös laskevat hitaimmin.
Mikäli brändi, lipun hinta ja menestys pitää kiinni koko kauden ovat prosentit 100%.
Mutta jos 2/3 pettää on vähintään 40% varmuus, että minut tapaa hallilta. Ensi kaudellakin.
Mutta mikäli kaikki kolme pettää ei jää kuin 20 % jäljelle. Ja se ei ole paljon. Sekä suunta on silloin laskeva.
 
Viimeksi muokattu:

MoBi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flintstensstigen Idrot Förening Kamrater
Yksikään HIFK:n sponsori ei odota joukkueelta päätöntä kohellusta teemalla brändiä menestyksen kustannuksella. Kannattajakunnassa on oma väkivaltajaos, jonka mielestä HIFK-kiekko on yhtä kuin jäähykuninkuus. Itse olen seurannut tätä touhua sen verran monen vuosikymmenen ajan ja odotan ainoastaan menestystä. Palaajien tulee olla värikkäitä persoonia, mutta ennen kaikkea heidän on oltava taitavia. Joukkueeseen mahtuu aina yksi Lalli Partinen, Allu Lähteenmäki, Bob Halkidis tai Jere Karalahti. Mielestäni esim. Heluna Helenius sen sijaan ei tänne sen sijaan mahdu. HIFK on edelleenkin maan ykkösbrändi jääkiekossa, mutta säilyminen sillä paikalla edellyttää menestymistä. Kurkatkaapa vaikka Jatkoajan keskustelupalstan viestien määrää.
 

Senior

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
- uudet hallituksen jäsenet haluavat tj:ksi oman miehensä

Tuohimaa olisi halunnut jättää hallituksen samaan aikaan, kuin Kife ja Frank, mutta pojat sai puhuttua Hartsan jäämään, jottei tulisi "koko-kapteenisto-jättää-laivan" -meininkiä.

Se, että uusi hallitus on ollut aika lailla kusisukassa, voi olla KaukoViisautta. Uskonpa, että vahva analyysi on meneillään tj:stä koko ajan. Ei lie valtiosalaisuus, että totaali Matikaisen ajasta on ison kuvan kannalta: jokunen milli tappiota, omavaraisuusasteen romahtaminen, urheilullinen menestymättömyys, brändin harmaantuminen ja identiteetin rapistuminen. Jotenkin arvaan, että näitä taustoja nyt mietitään isossa pöydässä aika vakavissaan, eikä syyttä.
 

ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Tuohimaa olisi halunnut jättää hallituksen samaan aikaan, kuin Kife ja Frank, mutta pojat sai puhuttua Hartsan jäämään, jottei tulisi "koko-kapteenisto-jättää-laivan" -meininkiä.

Se, että uusi hallitus on ollut aika lailla kusisukassa, voi olla KaukoViisautta. Uskonpa, että vahva analyysi on meneillään tj:stä koko ajan. Ei lie valtiosalaisuus, että totaali Matikaisen ajasta on ison kuvan kannalta: jokunen milli tappiota, omavaraisuusasteen romahtaminen, urheilullinen menestymättömyys, brändin harmaantuminen ja identiteetin rapistuminen. Jotenkin arvaan, että näitä taustoja nyt mietitään isossa pöydässä aika vakavissaan, eikä syyttä.

Tuohon voidaan vielä lisätä, että tällä kaudella voi hyvinkin olla tulossa suurehko miinusmerkkinen tulos taloudellisesti, jota ei paljoa paranna se mahdollinen HMV-joukkueen titteli ja pronssipeli. Miehillä on siis todella iso sarka kynnettävänään ja täydellinen suunnanmuutos pitää laivassa tehdä.
 

Analyytikko_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, QPR, ManU, Hertha BSC
JHagin kirjoitus herätti fiiliksen, että pikkaisen menee nyt lapsi pesuveden mukana tuossa tyytymättömyyden olotilassa. Eli kyllä mä itse lähtisin aika varovasti (en näe itse yhteyttä tällä asialla yleisökatoon) syyttelemään Baxteria ja pelityylin muutosta siitä, että meillä on tällä hetkellä katsojat yms. hieman kadoksissa. Ja tuskin kauden ensimmäinen peli on sellainen, joka jätetään pitkän kesän jäljiltä väliin joukkueen pelityylin vuoksi.

Itselläni oli viime kevään viimeisessä playoff-kotipelissä lähinnä sairaalloisen huvittunut fiilis, kun katselin mm. Lundellin räpiköintiä ja muun joukkueen epätoivoista ja säälittävää esitystä OIKEAA JÄÄKIEKKOJOUKKUETTA HPK:ta vastaan. Kentällä olivat jääkiekkoa pelaava jengi ja koko kauden otsikoissa ulkopelillisten asioiden vuoksi rymynnyt, ryhmä tosipaikan edessä housuunsa kusseita kissumirrejä. Ei liene vaikeaa arvata, kumpi taiston ansaitusti vei.
Harvoin on ollut niin kusetettu olo kuin silloin, oma jengi nöyryytettiin kotiyleisön edessä ja samaa perussettiä on ollut Matikaisen aika muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Puhun siis urheilullisesta menestyksestä.

Ja urheilullinen menestys ei ole korreloinut nousseiden lipunhintojen yms. muiden tuotteiden hintojen kanssa eli sponsorit, firmat, fanit ja muut sidosryhmät eivät ole saaneet rahoilleen vastinetta. Ja tämä kaikki liittyy nimenomaan siihen menestymättömyyteen ja urheilulliseen puoleen ei pelityyliin.

Taitaa valitettavasti olla niin, että lähes kaikki ovat kyllästyneet ja nähneet läpi tuon "tutinaa, törinää, örinää-sloganin, mitä huttua HIFK:n toiminta kaukalossa on ollut. Median osalta totean vain, että ihan hyvin tuntuvat Kärpistä kirjoittavan, kun menestystä on tullut ja yleensä niiden juttujen sävy on positiivinen. Sponsorien kannalta voinee ajatella myös näin: heitätkö rahasi

a) joukkueeseen, joka on voittanut useita mestaruuksia 2000-luvulla, tekee tulosta kaukalossa ja sen ulkopuolella ja jossa saat rahoillesi vastinetta (näkyvyyttä)
b) joukkueeseen, joka ei ole voittanut mitään 2000-luvulla, tekee sekä voittoa että turskaa, on otsikoissa pelaajiensa törmäilyn, valmentajasekoilun yms. ulkopuolisen vouhotuksen vuoksi ja jossa saat rahoillesi vähemmän vastinetta.

Jokainen sisälukutaitoinen osaa lukea ja ymmärtää, mistä kirjoituksessani on kysymys, mutta laitetaan nyt varmuuden vuoksi Pandoran lippaan avaava tunnussana ymmärtämisen helpottamisksi: säkin pohja on tullut vastaan.

Stigun kirjoitus pitää hyvin kutinsa, sillä nythän meillä on oikein tasokas jengi ja muutamalla vahvistuksella mv+pakit, meillä on mahdollisuus tapella mestaruudesta. Tähän lisäisin vielä sen, että valmennus (erityisesti Rindellin mukaantulo) näyttää olevan mv-valmentajaa lukuunottamatta kuosissa. Saa nähdä tekee Pena tarvittavat täydennykset, jotta voimme taistella mestaruudesta. Vai jatkaako samalla kokoamislinjalla, josta hänet tällä hetkellä muistetaan ja joka pitkälti yhdessä väärien valmentajavalintojen kanssa on johtanut tähän urheilulliseen menestymättömyyteen.

Mielestäni syy HIFK:n tilanteeseen kulisseissa on urheilullinen menestymättömyys+kaukalon ulkopuoliset asiat. Jos se jonkun mielestä on joukkueen nykyinen pelityyli ja valmentaja+ulkopuoliset asiat, voi vain todeta, että ehkä siinä Mobergin haastattelussa oli sittenkin oikea HIFK:n tarkoitus.
 

Rebel

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
Kyllähän se on vähän liian paksua väittää, että yhdessä kaudessa tuhotaan koko Hifkin imago kun kerrankin satutaan pelaamaan tavalla jolla voidaan nykykiekossa saavuttaa jotain. Voi kysyä mikä brandi ja mitkä perinteet, jos ne pyyhkiytyy pois muutamassa kuukaudessa?

En jaksa myöskään uskoa, että sponsorit ja muut yhteistyökumppanit kaikkoaisivat yhtäkkiä Baxterin tuoman voittavan pelityylin myötä. Eiköhän syy ole Penassa, hänen ylimielisessä käyttäytymisessä ja nyt poimitaan sitä satoa mitä Penan toimesta on kylvetty useampi vuosi.

Tässäpä minunkin kommenttini lähinnä "JHagin listaan" ;) eli ei tarvitse uudelleen kirjoittaa kaikkea. On "hienoa" eli lähinnä mielenkiintoista kuulla, että miten Matikaisen ennen mielestäni niin vahva alue eli sponsorien(sisältää kaikki laitamainoksista firmakortteihin) hankinta on yhtäkkiä tyrehtynyt? Onko Matikainen kadottanut sponsorien puhelin(tai fax-)numerot vai mihin ne ovat siis kadonneet?

JHagin listalta fanikatsomon osalta sanoisin, että kyllä meillä siinä tutut naamat ovat edelleen pyörimässä ties kuinka monetta vuotta. Fanikatsomo on kovan muutoksen kourissa, kuten se on ollut Kingien siirtymisen jälkeenkin. Nyt osa jäi B-päätyyn, mutta suurin osa siirtyi muiden mukaan D:hen. HIFK Fan Club on tehnyt paljon asian parantamiseksi ja muutos sillä rintamalla on aika hidasta, mutta ei fanikatsomoa mihinkään ole kuopattu.

Baxterin syyttäminen HIFK:n markkinointilamasta on täysin naurettava tekosyy, jolla ei ole mitään tekemistä reaalimaailman kanssa. Jos markkinointiorganisaatio ei tee töitään keväällä ja kesällä, niin sillä voi olla merkitystä katsojamääriin satunnaisten katsojien suhteen, jotka haluavat nähdä nimekkään ryhmän, jollaiseksi Jokerit on nimetty, mutta HIFK:ta ei ainakaan mediassa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös