HIFK:n taloudellinen tilanne ja tulevaisuus

  • 866 511
  • 3 270

EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Mä uskon että IFK:n talous kestää ihan hyvin. Taloudellisesti (ja lyhyellä tähtäimellä) ajateltuna oli onni, että Turunen, Paajanen, Engren, Järvinen ja Keränen lähtivät. Iso taloudellinen rasite poistui ajalta huhti (vai toukokuu?) - elokuu. Sen lisäksi palkanalennukset saatiin sovittua ja kausi on alkamassa 1.10 ilman yleisörajoituksia. En itse usko, että kovin mullistavia rajoituksia enää tulee koronaan liittyen. Veikkaan myös että IFK saa ihan hyvin myytyä kausikortteja sekä kauden alkaessa irtolippuja. Itse aion käydä tavallista enemmän matseissa tulevalla kaudella ihan vain support mielessä ja uskon että en ole ainut. IFK on ollut myös hyvin näkyvillä ja uskon että toimistolla pystytään pitämään tärkeitä yhteistyökumppaneita tai hankkimaan uusia tilanteen niin vaatiessa. Joukkue on mielenkiintoinen koska paljon junnuja joiden breikkausta odotetaan. Yhdellä huippuhankinnalla voidaan aloittaa kausi ja budjettia voidaan hyvin laskea sieltä 3,4me:stä 2,9me.

Olisi kuitenkin mukava tietää millainen tulos tältä kaudelta tuli. Aika moni jengi on jo julkaissut omat tuloksensa.
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Onko kellään ennakkotietoa minkä näköinen tulos on tilikaudelta 2019-20 tulossa? Joukkue vaikutti kalliilta ja pelejä jäi pelaamatta joten näinköhän paukkuu reilusti miinusta? Jokuhan vihjaili että oltaisiin palattu Penan malliin jossa ynnäillään poffien mahdollisia lippurahoja ennalta budjettiin. Toivottavasti ei pidä paikkaansa.
 

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Onko kellään ennakkotietoa minkä näköinen tulos on tilikaudelta 2019-20 tulossa? Joukkue vaikutti kalliilta ja pelejä jäi pelaamatta joten näinköhän paukkuu reilusti miinusta? Jokuhan vihjaili että oltaisiin palattu Penan malliin jossa ynnäillään poffien mahdollisia lippurahoja ennalta budjettiin. Toivottavasti ei pidä paikkaansa.

Miksiköhön sellaista oltaisi alettu tekemään kun ei sitä ole tehty aikaisempinakaan vuosina? Millä perusteella yhtäkkiä siirryttäisiin Penan malliin? Hieman kuulostaa foliohattu touhuilta taas..

Ja vaikka sitä miinusta tulisi niin IFK:n kassa kyllä kestää yhden iskun jos toisenkin.
 

EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Onko kellään ennakkotietoa minkä näköinen tulos on tilikaudelta 2019-20 tulossa? Joukkue vaikutti kalliilta ja pelejä jäi pelaamatta joten näinköhän paukkuu reilusti miinusta? Jokuhan vihjaili että oltaisiin palattu Penan malliin jossa ynnäillään poffien mahdollisia lippurahoja ennalta budjettiin. Toivottavasti ei pidä paikkaansa.

Parilta edelliseltä kaudelta tulos on julkistettu syyskuun alussa.

Salmelainenhan perusteli Leskisen hankintaa sillä että katsojakeskiarvo oli niin hyvä että voidaan hankkia pelaaja. Palkkarasitteita myös poistui aika paljon kun Paajanen, Turunen, Engren, M. Keränen ja Järvinen eivät jatkaneet eikä heitä vielä paikattu. Myös Kangasniemi lähti hyvissä ajoin.

Veikkaan että tulos on lähellä nollaa, tod.näk. vähän plussaa.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Budjeteista en tiedä, mutta en epäile lainkaan, etteikö IFK:ssa olisi nyt ja aiemmillakin kausilla tehty kauden aikana ratkaisuja/pelaajahankintoja taloudelliselta kantilta, jossa on otettu huomioon tilanteessa ennalta arvioitavissa olevat pudotuspelit. Joskus tammi- tai helmikuussa viimeisiä vahvistuksia mietittäessä on jo arvioitavissa aika suurella varmuudella, onko edessä esimerkiksi 2 kotipudotuspeliottelua.

IFK olisi tehnyt huomattavasti kovempaa tulosta esim. kausina, joina on edetty mitalipeleihin, jos budjetoinnissa ei ole otettu huomioon pudotuspelejä millään tavalla ja budjeteissa on pysytty.
 
Viimeksi muokattu:

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Valistunut veikkaukseni on, että takkiin tuli. Ja jos (ja kun?) näin, asioiden pitää muuttua. Ihan kaikkea ei voi koronan piikkiinkään laittaa, kun kausi on kuitenkin pitkä. Mutta odotellaan nyt rauhassa.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Valistunut veikkaukseni on, että takkiin tuli. Ja jos (ja kun?) näin, asioiden pitää muuttua. Ihan kaikkea ei voi koronan piikkiinkään laittaa, kun kausi on kuitenkin pitkä. Mutta odotellaan nyt rauhassa.

Joo eiköhän takkiin tullu, jotain ainakin. Sehän oli yksi isoista tavotteista Salmelaisella laittaa sitä puolta kuntoon myös monen muun ohella. Tarkoittanee siis että paljon pelaajille maksetaan ym.

Mutta pitäisi nyt äkkiä saada se hemmetin Garden pystyyn, niin olisi isompi mahdollisuudet talouspuolellakin. Nyt Nordiksella homman kehittäminen on vaikeampaa enää.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Gardenista odotetaan IFK.lle talouden loikkaa ylöspäin, mutta onko kukaan nähnyt missään mitään laskelmia,mihin tuo odotus perustuisi? IFK tulee olemaan hallissa vuokralaisena, onko realistista odottaa, että uuden hallin vuokramenot olisi nykyisiä halvemmat? Helsinki Gardenin sivuilla on maininta ravintolapalveluiden ulkoistuksesta, mutta onko IFK:lla mitään tekemistä niiden kanssa, ainakaan saantipuolella? Hallin kapasiteetti on nykyistä isompi,mutta aika harvassa loppuunmyydyt pelit ovat olleet Nordiksellakaan. Uutuudenviehätyksenä uusi halli kerää varmaan jonkunlaisen katsojapiikin, mutta kantaako se tulokseen asti, ja kuinka kauan?

Itse toivon uuden hallin toteutuvan mahdollisimman pian. Nordis kelpaa itselleni kyllä, mutta maakunnissa alkaa nousta uutta hallia, enkä oikein mielelläni katsele sitä, ettei Helsinki ja IFK ole siinä kehityksessä mukana. Mutta minään tulovirta-automaattina en uutta hallia näe. Jos IFK saa vuokrattua hallin vuosisopimuksella, ja myydä omasta käytöstä yli jäävän ajan muuhun käyttöön, niin asia muuttuu. Mutta onko IFK tapahtumajärjestämisen osaaja, en tiedä. Ylipäätään hieman häiritsee se, ettei noin isoa hanketta ole vieläkään avattu tarkemmin yleisölle. Toivon parasta, ja onneksi seurassa on väkeä, jotka ovat tottuneet pelaamaan hieman isommilla rahoilla kuin minä. Toivotan onnistumisia!
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Hallin kapasiteetti on nykyistä isompi,mutta aika harvassa loppuunmyydyt pelit ovat olleet Nordiksellakaan. Uutuudenviehätyksenä uusi halli kerää varmaan jonkunlaisen katsojapiikin, mutta kantaako se tulokseen asti, ja kuinka kauan?

Monesti on puhuttu sitä, että Nordiksen yläkulmiin ei kukaan halua vapaaehtoisesti istumaan surkean näkyvyyden takia. Gardenissa pitäisi olla hyvä näkyvyys kaikilta istuimilta, joten ainakin yksi syy jäädä himaan poistuu. Nykyisistä piippuhyllymestoista tekee pahaa maksaa parikymppiä, mutta Gardenin jakkaroista se ei liene paha hinta, kun näkyvyys on esteetön. Jos lisäksi joukkue sattuisi menestymään, niin ei pitäisi olla ongelma hinata yleisömäärää reilusti ylöspäin. Muitakin tulonlähteitä pitäisi kyllä ehdottomasti keksiä.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Hallin kapasiteetti on nykyistä isompi,mutta aika harvassa loppuunmyydyt pelit ovat olleet Nordiksellakaan.

Tähän voisi ainakin ottaa sen verran kiinni, että uudessa hallissa tuskin on ollenkaan ns. paskoja paikkoja mitä Nordikselta löytyy. Ei Nordis tosiaan loppuunmyyty liian usein ole, mutta monesti ne ns. hyvät paikat on viety ja sitten on monta sataa huonoa jäljellä.
 

Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Minä ainakin uskon, että tulos on mustilla numeroilla.
Gardenin sopimuksista olisi hullua, jos ei vuokra olisi edullinen projektin käynnistäneelle taholle, samoin ravintolamyynnistä pitäisi olla saatavilla provisiota.
 

EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Mielenkiintoista nähdä kun tulos julkistetaan, sillä itse oletan sen olevan todennäköisemmin plussaa kuin miinusta, varsinkin jos Helsingin kaupunki on vuokranantajana. Vapaavuori korona aikana mainosti että eivät peri yrityksiltä ym. vuokraa, sen lisäksi luotan että Liiga on tehnyt fiksun sopimuksen Telian kanssa ja duussit pitää maksaa myöhemmin, ei heti. Ja voin olla väärässä, mutta olen ymmärtänyt että IFK ei budjetoisi pudotuspelejä. Palkanalennuksien luulisi myös jeesaavan sekä valtion tukien, vaikka ne nyt pikkurahoja toisaalta ovatkin. Toki, en yllättyisi jos tulisi vaikkapa 200ke takkiin, mutta toistaiseksi luotan mun ennustavaan taskulaskimeen.
 

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Mielenkiintoista nähdä kun tulos julkistetaan, sillä itse oletan sen olevan todennäköisemmin plussaa kuin miinusta, varsinkin jos Helsingin kaupunki on vuokranantajana. Vapaavuori korona aikana mainosti että eivät peri yrityksiltä ym. vuokraa, sen lisäksi luotan että Liiga on tehnyt fiksun sopimuksen Telian kanssa ja duussit pitää maksaa myöhemmin, ei heti. Ja voin olla väärässä, mutta olen ymmärtänyt että IFK ei budjetoisi pudotuspelejä. Palkanalennuksien luulisi myös jeesaavan sekä valtion tukien, vaikka ne nyt pikkurahoja toisaalta ovatkin. Toki, en yllättyisi jos tulisi vaikkapa 200ke takkiin, mutta toistaiseksi luotan mun ennustavaan taskulaskimeen.

Kun kauden aikaiset hankinnat oli tuota luokkaa kuin viime vuonna, niin kyllä HIFK on budjetoinut pari pudotuspeliä sinne. Neljän aiemman kauden sijoitukset ovat kuitenkin olleet 2,4,3,4 eli odotukset ovat olleet korkealla.
 

MSU

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En ollut aivan varma mihin tämä kuuluisi, mutta tämä lieneen käy koska oletettavasti tässä on ideana tienata hiukan ekstraa organisaatiolle;

HIFK alkaa järjestämään tapahtumia "HIFK Live" nimen alla. Ensimmäinen tapahtuma tällä konseptilla on 22.8 kun Olavi Uusivirta esiintyy Nordiksen pihalla.

"HIFK Live on Helsingin IFK:n uusi tapahtumakonsepti, jonka alla tullaan järjestemään keikkoja ja muita yleisötapahtumia."

Lähde: Bättre folk.
 

McBean

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Noutajat, Scarborough FC
Ilves julkaisi Ruotsalaisen ja julkaisee Dostalin klo 16.00. Me julkaisimme Heden ja Olavi Uusivirran. Class act.

Olo oli hienokseltaan epäkiva, kun huomasin Bättre Folkin päivittäneen vihdoin jotain ja linkin täppäämisen jälkeen sieltä paljastuikin Olavi Uusivirta.
 

Renegade

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Diego Padres
Olo oli hienokseltaan epäkiva, kun huomasin Bättre Folkin päivittäneen vihdoin jotain ja linkin täppäämisen jälkeen sieltä paljastuikin Olavi Uusivirta.

Ajoitus tälle olaviuusivirralle on aika koominen, kun ensimmäiset harjoituspelit alkaa pian, muut vahvistuu vahvistumistaan ja edelleen IFK:n materiaalissa puutteita resursseihin, odotuksiin ja puheisiin nähden.

Lukko vahvistanee Heinolan ja Reunasen sopimukset tämän viikon aikana vielä.

Kärpät neuvottelee Hakanpään ja Salomäen kanssa.

Jyväskylässä käsitykseni mukaan Antti Suomela keskusteluissa.
 
Suosikkijoukkue
HIFK ja Leijonat
Milloin niitä viime kauden taloudellisia lukuja olisi lupa odottaa saapuvaksi? Jos omat pikkulinnut laulaneet pitkin kevättä totuuden sävelmiä voi luvassa olla paluu Penan pahimpien aikojen pakkaslukemiin. Toivottavasti selvitään vähemmällä.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Arsenal will axe 55 jobs after admitting the impact of the coronavirus pandemic is worse than initially feared, the club announced on Wednesday.
...
"This will impact the disposable income of our fans, the money corporate clients have to spend on hospitality and sponsorship, and the ability for broadcasters to invest in TV rights.

"We all hope there will be no 'second wave' but we also need to accept that is one of the many uncertainties ahead of us and plan accordingly.
..."


Näin ilmoitti juuri jalkapalloseura Arsenal. Kyse on tietysti eri toimijasta toisessa toimintaympäristössä, mutta myös IFK on kohdannut ja kohtaa lähitulevaisuudessaan luonteeltaan vastaavanlaisia haasteita. Tällä hetkellä IFK:n operatiivisen johdon ensisijainen tehtävä on varmistaa yhtiön selviäminen koronakriisistä minimaalisin haitoin. Ymmärrän, että fanit kuluttajina lähestyvät asiaa keskittyen suht tiukasti vain myytävän tuotteen laatua arvioiden, mutta – ellei omistajat ole sitoutuneet kantamaan riskejä ja viestineet Valtaselle, että antaa palaa – niin IFK:n on ehdottomasti huomioitava tulevaan kauteen liittyvät riskit kesän ratkaisuissa ja tulevaa suunnitellessa. Seuran talous on varmasti ottanut viime kaudella isoja osumia ja oletettavasti kärsinyt tulevan kauden osalta tulojen menetyksiä yhteistyösopimusten ja kausikorttimyynnin puolella.

Muiden seurojen toiminta voi antaa viitteitä yleisestä tilanteesta ja tietysti muiden seurojen tekemät pelaajistoon kohdistuvat satsaukset määrittävät osaltaan myös suoraan IFK:n tarjoaman tuotteen (urheilullinen kilpailukyky suhteessa sarjan muihin osallistujiin) laatua, mutta tilanne on nyt niin poikkeuksellinen, ettei IFK:n ratkaisuja voi kritisoida vertailemalla niitä muiden seurojen ratkaisuihin. IFK toimii myös riskien osalta ainutlaatuisella markkina-alueella suhteessa kilpaileviin seuroihin; toinen aalto todennäköisesti puhkeaa juurikin IFK:n kotipaikkakunnalla ja hallitus ja viranomaiset osoittivat jo keväällä valmiuden kohdistaa poikkeuksellisia rajoitustoimia käsittämään vain Uusimaata.

Korona on väliaikainen haaste ja tulevaan kauteen liittyvät riskit tällä hetkellä ennakoitavissa; olisi IFK:n johdolta vastuutonta olla ottamatta kyseisiä riskejä huomioon ja riskeerata yhtiön pitkän aikavälin toiminta. Toivottavasti riskit eivät konkretisoidu ja kausi saadaan vedettyä läpi täysimuotoisesti; moottoritien ylittämisestä elossa selviäminen ei kuitenkaan itsessään tee riskinotosta perusteltua.
 
Viimeksi muokattu:

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
@Frankie , jatkan keskustelua tässä toisessa paremmin aihepiirille sopivassa ketjussa.

@Postinjakaja jo vastasikin sinulle ja allekirjoitan hänen ajatuksensa. Lisäisin vielä, että juuri nyt kassan kestävyydellä ja viime kauden taloudellisella tuloksella on jopa poikkeuksellisen suuri merkitys. Toiset vetävät aina enemmän riskillä kuin toiset. Joskus se kannattaa, joskus ei. Pitää keskittyä vain omiin realiteetteihin. Vaikea kommentoida enempää, kun ei tiedä seurojen filosofioita ja lähtökohtia riittävän tarkasti.

Jos tietoni HIFK:n viime kauden huonosta tuloksesta pitää paikkansa, on mielestäni täysin selvää, että riskinottokyky on pienempi kuin voittoa tehneellä seuralla. Tappiot pitää ihan oikeasti kuitata oikealla rahalla tavalla tai toisella.

Jos tappiota on tullut se kuulemani yli puoli milliä, on selvää, että budjetin tekemisessä ja siinä pysymisessä mentiin metsään ja otettiin riskejä, jotka realisoitui. Tällöin nollatulokseen pääsemiseksi on budjetoitu myös pleijaripelejä, mikä tarkoittaa sitä, että rahaa on tuhlattu ennakkoon. Mikä ei minun mielestäni ole järin hyvä asia. On toki selvää, että HIFK:n pitää päästä pleijareihin. Joka ikinen vuosi. Mutta onko hyvää taloudenhoitoa budjetoida niitä nollatulokseen pääsemiseksi? Vai olisiko fiksumpaa elää ja käyttää rahaa sen mukaan, mitä ihan oikeasti tulee sisään? Budjetoida tulot mieluummin ala- kuin yläkanttiin. Itse pidän hyvää taloudellista tulosta myös aina markkinointina, sillä suomalaiset rakastavat ja arvostavat menestymistä. Hyvä taloudellinen tulos luo uskoa siihen, että puikoissa on ihmisiä, jotka osaavat hommansa ja tietävät, mitä tekevät. Siitä tykkäävät myös yhteistyökumppanit. Miksi riskeerata ilmainen positiivinen palstatila mediassa?

HIFK:lla on taustalla henkilöitä, joilla on huomattavan suuri henkilökohtainen varallisuus. HIFK on heille harrastus eikä heidän taloutensa ole kiinni HIFK:n taloudellisesta tuloksesta. Kivat heille, mutta tavallaan se myös värittää heidän odotuksiaan seuraa kohtaan. Sillä ei siis ole suurtakaan todellista meekitystä, tuleeko takkiin vai voittoa. Nämä omistajat ovat jo kerran pelastaneet HIFK:n konkurssilta ja siitä valtavan suuri kiitos heille. HIFK on kuitenkin Suomen suurin ja upein urheilubrändi ja sen on tultava toimeen omillaan. Se operoi Suomen kiinnostavimmassa lajissa suurimmalla talousalueella. Sen on myös tuotettava voittoa osakkailleen. Voitonjaosta voidaan sitten sopia monellakin tavalla, niin kuin tietääkseni on sovittukin. Itse en ainakaan laittaisi enää yhtään enempää lisää omia rahojani HIFK:hon, vaan ennemminkin lisäisin painetta hallitukselle ja operatiiviselle johdolle paremman tuloksen tekemisestä. Millä toimenpiteillä seura saadaan menestymään sekä kentällä että sen ulkopuolella nykyistä paremmin? Urheilupuolella muutoksia on tehty ja mun mielestäni eteenpäinkin on menty ja suunnitelmat vaikuttavat fiksuilta. Tulokset näkyvät toki vasta pidemmän ajanjakson päästä suuremmassa kuvassa. Onko seurassa, joka on oikeasti vain pieni yritys, jokaisessa positiossa paras mahdollinen osaaja? Onko tekemisen ilmapiiri sellainen, että se kannustaa ja tukee kaikkia työntekijöitä antamaan kaikkensa joka päivä ja säännöllisesti jopa ylittämään odotukset? Jokainen päivä ei tietenkään kaikilla ole jättipotti, mutta jos rima on riittävän korkealla, lopputulos on silti hyvä. Jos minä olisi HIFK:n osakas selvittäisin nämä asiat juurta jaksain itse enkä tyytyisi mihinkään itsestäänselvyyksiin vastauksissa.

Kun katsoo vaikkapa viime päivien HIFK-viestintää, itselleni tulee mieleen, että parantamisen varaa löytyy sillä saralla kyllä paljonkin. Innostus on usein tärkeämpää kuin tuotantoihin käytettävissä oleva raha. Innostuneet ihmiset ovat luovia ja keksivät uusia keinoja, usein vahingossa ja ilman erillisiä kustannuksia. Innostus tarttuu muihin ympärillä oleviin ihmisiin. Tuleeko HIFK:sta juuri nyt mieleen, että siellä ollaan innostuneita? Joukkue on varmasti innostunut, mutta ei sitä kauheasti ole yleisölle näytetty. Vaikka elämme vaikeita epätietoisuuden aikoja, se ei saa näyttää siltä yleisölle. Resurssien taakse esim. viestinnässä ei voida mennä, kun muut seurat pystyvät jopa parempaan. Kaikki lähtee ihmisistä. Seura, eli ihmiset seuran palveluksessa, tekevät hommia yleisölleen, joka koostuu yllätys, yllätys, ihmisistä. Onko resurssit kohdennettu HIFK:ssa oikein ja oikeille ihmisille? Tekeekö oikeat ihmiset oikeasti heille sopivia duuneja? Varsinkin niissä rooleissa, missä onnistuminen on helposti mitattavissa esim. myyntinä tai näkyvyytenä pitää olla juuri siihen rooliin oikeat tyypit hommissa. Mitä pienempi yritys, sitä suurempi on yhdenkin henkilön merkitys.

HIFK:ssa tehdään asioita myös hyvin ja oikein, tietenkin. Mutta monia asioita pystyttäisiin kuitenkin tekemään nykyistä paremmin hyvinkin helposti ja sekös se harmittaa.
 

Pekka Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadi
Voin faktana kertoa, että etenkin yritysmyynti sakkaa. Olisi suorastaan naurettavan typerää lähteä henkselit paukkuen nyt hamstraamaan pelaajia – etenkin kun nykyiselläkin joukkuella pärjää, eikä kauden aloituksesta saatika pelaamisesta loppuun ole minkäänlaisia takeita. Urheiluseurat ympäri maailman tulevat olemaan ongelmissa (osa on jo nyt).

Se että tässä ja nyt ei ole hankittu uusia kalliita pelaajia, on pelkästään fiksua. Vielä jos @BOL arvaukset viime kauden turskasta pitävät paikkansa, niin IFK:han on oikeastaan kusessa.

Toki tässä ymmärtää niitä faneja jotka toistavat "mutku Kärpät, Tappara ja Lukkokin" -mantraa tajuamatta taloudellisia realiteetteja, mutta tosiasia lienee, että myös noilla paikkakunnilla otetaan neppariin ja kunnolla, mikäli korona aiheuttaa lisää harmaita hiuksia. Miksi siis pitäisi olla yhtä tyhmä kuin naapurissa? Maltti on valttia.

Pidetään sormet ristissä, että A) viime kaudelta ei tule turskaa B) kausi starttaa normaalisti C) fanit löytävät hallille D) yritykset eivät tingi aitioista, sponsseista jne. ja C) että kausi pelataan loppuun asti. Niin ja tietty sadan vuoden odotus palkitaan sitten lopuksi.
 

SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV
Voin faktana kertoa, että etenkin yritysmyynti sakkaa.

Ennen lomia otettiin yhteyttä Club 1897:n tiimoilta, missä ollaan oltu mukana jokunen vuosi, niin jäbä antoi periksi laakista kun totesin että ei nyt enää. Saattoi aistia että kala ei ui pyydyksiin sielläkään puolella kovin hyvin.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Se että tässä ja nyt ei ole hankittu uusia kalliita pelaajia, on pelkästään fiksua. Vielä jos @BOL arvaukset viime kauden turskasta pitävät paikkansa, niin IFK:han on oikeastaan kusessa.
Kerrotko sinä talousnerona meille ymmärtämättömille, miten yhtiö, jonka oma pääoma oli vielä ennen vituilleen mennyttä viime tilikautta 6,2 M€ plussalla, olisi yhdestä puolen miljoonan turskasta kusessa? Ei IFK pitkän päälle tuollaista taloudenpitoa tule kestämään, mutta ei IFK nyt ihan hetkeen kusessakaan ole.

@BOL erittäin ansiokas teksi vaikken kaikesta samaa mieltä kanssasi olekaan. Edelleen väitän, että noita sinun esille tuomia pointteja ei tulla tarkastelemaan kriittisesti, kun Ligaföreningen on IFKssa vallankahvassa.
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Mä en ymmärrä miten helvetissä viime kaudesta järkevällä rahankäytöllä ollaan voitu tehdä isot miinukset. Tilikausi loppuu kaiketi huhtikuun viimeinen eikä kesän mahdollinen sponsorikato tuossa näy vielä mitenkään. Jos miinusta yhden tuli niin Salmelaisen puheet järkevän hintaisista sopimuksista voidaan asettaa naurunalaisiksi. Ja sellainen käsitys minullakin on että saadaan ihmetellä miten helvetissä miinus on saatu tehtyä kun ns. Mikki-Hiiri kastin joukkueet jotka eivät edes saavuttaneet yleisötavoitteitteitaan leipoivat kuusinumeroisia plussia.

Pikkaraisen runkosarjarunilla ei ollut mitään järkeä sijoilla 5-8 keikkuen laskea puolivälierien rahoja ennakkoon käytettäväksi. Näin kaiketi sorruttiin tekemään ja tätä en hyväksy. Ihan eri asia jos pyörit sijoilla 1-3 ja noin toimit kuin sijoilla 5-8.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös