HIFK:n peliesitykset

  • 1 155 987
  • 4 653
Tila
Viestiketju on suljettu.

Sakari78

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tätähän tämä on vuodesta toiseen. Voittoja kun kaikki ovat heittäneet kirveen kaivoon, vastaavasti seuraavana päivänä otetaan kuokkaan puulaaki-jengiltä.

Sinäpä sen sanoit. Juuri tällaisella "me on hävitty tää matsi" -mentaliteetilla tuli itsekin hallille tänään todella vääntäydyttyä. Kärpät nukkui seisaaltaan koko avauserän, mutta kyllä siitä huolimatta IFK:sta paistoi tänään sellainen perkele nyt me näytetään -asenne. Hyvä niin, mutta miten hemmetissä se asenne voi olla niin vaikeaa kaivaa edes hieman useammin? Ajoittain tänään nähtiin taas parasta IFK:ta pitkään aikaan. Sama homma kaudesta toiseen.

Tämä matsi maaleineen ja taklauksineen jätti taas niin sen verran hyvän maun suuhun, että eihän mitään muuta voi olla vaihtoehtona kuin lauantaina turpaan SaiPalta. Mutta siitä huolimatta nautin nyt ainakin hetken vielä tästä.
 

kultaranne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk, Suomi, Edmonton
Turusen&H.Pikkaraisen olisi pitänyt ottaa se Koivistolle tullut läpisyöttö kiinni. Haverinen nyt vaan oli oma itsensä ja antoi muutaman loisto syötön vastustajalle. Mutta kokonaisuus ratkaisee, kaikki taistelivat joukkueen puolesta.

Nelosen kosteesta katselin että ei Turunen sentään vaihtopenkiltä pysty takaiskuja estämään. Koiviston maalin aikaan kentällä näyttäisi olevan Pikkarainen et. Melart. Tilastojenkin mukaan Turunen +2 -0. Pilkun viilausta, mutta kuitenkin.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onhan se jo nykyistä joukkuetta kohtaan vaatimus paremmasta suorittamisesta, jos ei osteta uusia pelaajia paikkaamaan alisuorittaneita. Potentiaalia tuossa joukkueessa on, mutta kokonaisuus on rakoillut liian usein. Hifk pystyy voittamaan kaikki joukkueet tässä liigassa, kun pelaajilta löytyy nöyryyttä ja sitoutumista joukkueen eteen, pelikirjan noudattamisesta puhumattakaan.

Mä voisin ostaa tuon ajattelutavan, ellei se lirittäisi nilkoille meitä, jotka olemme jo tämän kauden ottelut maksaneet. Aika huikealta (köh) tuntuu juuri nyt, näinkin pitkän linjan kannattajasta.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Onhan se jo nykyistä joukkuetta kohtaan vaatimus paremmasta suorittamisesta, jos ei osteta uusia pelaajia paikkaamaan alisuorittaneita.

Ja samalla merkki pelaajille siitä, että pelasit miten tahansa, niin sinulla on paikka kokoonpanossa. Uusia ei ole eikä tule. Näillä mennään. jeejee. Työelämässä tietynlainen turvallisuuden tunne esimiehiltä työntekijöille on ihan OK, ja se vaikuttaa usein positiivisesti työilmapiiriin ja työpanokseen. Kunhan ei liian itsestäänselvänä aleta joka asiaa pitämään.

Urheilussa tämä ei toimi. En tarkoita että jatkuvasti pitäisi olla pelottelemassa ja pitämässä pelaajaa varpaillaan, mutta se täytyy tehdä 100%:sti selväksi, että kenenkään paikka ei ole kiveen hakattu, jos perseily jatkuu. Toimenpiteet toiminnan mukaan.

Edit: IFK:n pakistossa ei ole tällä hetkellä kilpailua pelipaikoista ollenkaan. Ja se on todella huolestuttava ja huono tilanne.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Mulla ei todellakaan ole mitään sitä vastaan jos joukkuetta vahvistettaisiin pelaajilla jotka ovat selvästi parempia kuin nykyiset. Huonona puolena tässä asiassa vaan taitaa olla se, että ilman mottipäisiä summia, sellaisia pelaajia ei ole mistään saatavilla tässä vaiheessa kautta. Nämä hankinnat olisi pitänyt tehdä jo silloin lokakuussa kun tämä pirteä Hacker tuli joukkueeseen, mutta siitä iso kiitos Nybarille että hänellä oli toinen sormi suussa ja toinen perseessä ja yhtään pakkia ei hommattu.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Ja samalla merkki pelaajille siitä, että pelasit miten tahansa, niin sinulla on paikka kokoonpanossa. Uusia ei ole eikä tule. Näillä mennään. jeejee. Työelämässä tietynlainen turvallisuuden tunne esimiehiltä työntekijöille on ihan OK, ja se vaikuttaa usein positiivisesti työilmapiiriin ja työpanokseen. Kunhan ei liian itsestäänselvänä aleta joka asiaa pitämään.

Kyllähän pelaajien pitäisi ymmärtää, että niiden on taisteltava jatkosopimuksista. Tästä seuraakin vastuu Nybondakselle ja Jaloselle, näiden herrojen pitää olla tarpeeksi kriittisiä pelaajien suhteen, varsinkin Nybarin. Ei velliperseille ole mitään syytä tehdä sopparia, tämä omat pojat hommeli ei saa olla mitään omien junnujen holhoamista..
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Metukalle: Thanks, vastasitkin sitten kliinisen asiallisesti. Sorry, luulin että angstisi kohdistuu meikäläiseen. Mähän en tee mitään päätöksiä mistään, joten mielipiteeni ovat vain mielipiteitä keskustelupalstalla. Vaikka salaliittoteoreetikkojen pieni joukko uskookin, että täältä tosiasiassa johdetaan HIFK:ta ja officella odotetaan saako kirjoittaja X nyt muut vakuuttuneeksi siitä, että vahvistuksia tarvitaan. Muuten niitä ei nimittäin hankita.

Taloudesta: Se ei ole missään olosuhteissa huono asia, että taloutta laitetaan kuntoon. Ja tietojeni mukaan Valtanen on siis tehnyt hyvää duunia muutenkin kuin osakasmarkkinoilla. Kausareita myydään pomminvarmasti jokunen sata vähemmän ensi keväänä kuin viime keväänä, mutta HIFK:n talous ei ole ihan siitä kiinni jääkö 400 kausikorttia myymättä. Jottei tulisi epäselvyyksiä: seuraa pitäisi hoitaa niin, että laskevasta kausarimyynnistä ei tarvitse edes keskustella! Pelkästään sillä, että HIFK menestyy ensi kaudella, paikataan menetetyt kausaritulot lisääntyneillä muilla katsojatuotoilla. Irtoliputhan ovat kalliimpia. 400 myymätöntä kausaria on about 250ke laskettuna pikkuisen yli 600 egen hinnalla ja eihän tuo summa ole merkittävä HIFK:n kokoisessa organisaatiossa. Siis rahallisesti kohtalokkaan merkittävä. Pitkämäki maksaa lähelle tuota per kausi. Näitä sattuu ja siis tilaisuus paikata menetettyjä kausarituottoja on olemassa jo kauden kuluessa. Valtanen on onnistunut hankkimaan suhteellisen tuottoisia pitkäaikaisia kumppaneita ja sellainen yleiskäsitys HIFK:n isojen sponssien keskuudessa on, että pukumiehet ovat hoitaneet hommansa hyvin. Pentti veti osakeyhtiötä ties millä käytettyjen autojen kauppiaan koulutuksella ja nyt Valtanen-Everi-Linhdolm -trio tulee aivan toisenlaisten taloudellisten näyttöjen pohjalta, eikä heillä ole aikomustakaan lisätä ceeveihinsä mainintaa HIFK:n selvitystilaan ajamisesta. Tällä rintamalla voidaan relata juuri nyt, trust me on this.

Se taloudesta. Isaksson on aivan oikeassa siinä, että hallilla käydään katsomassa kuitenkin jääkiekkoa, eikä mainoksia tai aitoiden täyttöastetta. Ja korjataan / päivitetään se, mitä olen sanonut kenenkin potkuista:

1) Otin esiin KJ:n mahdollisen sopimattomuuden HIFK:n pääkoutsiksi jo marraskuussa. Silloin oli mielestäni paikka tehdä asialle jotain, jos tätä mieltä ollaan sekä HIFK:ssa että myös KJ:n taholla. Silloin olisi ollut aikaa tehdä toimenpiteitä jo koskien tätä kautta, eikä päätös olisi mielestäni ollut väärä. Mutta tällaista halua ei ollut seuralla ainakaan ja seurahan näistä päättää, eivät fanit. Esitykseni ei mielestäni ole edelleenkään huono. Jos molemmat olisivat todenneet, että väärä arpa, olisi kannattanut tehdä jotain. Ja molempien osapuolien haluaminen on eri asia kuin yksipuoliset potkut. Näillä on iso ero.

2) Kun aika on mennyt eteenpäin, en tullut vieläkään vakuuttuneeksi KJ:n iskukyvystä. Joku kysyi tätä minulta HIFK:n neljän voiton jälkeen ja täysin selkeästi sanoin silloin, eikä tästä ole aikaa kuin pari viikkoa: En kuulu edelleenkään KJ-Rautio -fanclubiin, mielestäni HIFK:n heikoimmat alueet ovat alakerta ja valmennus.Tälle hieman hymyiltiin joidenkin toimesta, mutta heti perään tulikin 4 tappiota putkeen. Ennustin sen oikein, en toivonut kuitenkaan. Ennustin myös kolmannen tappion jälkeen, että HIFK häviää vielä Kuopiossa, mutta voittaa torstaina Kärpät. Olen melko hyvä KJ-ennustaja, sillä hän itse on tehnyt siitä helppoa. Ennustan nyt jatkosta, että HIFK:n pelivire säilyy hyvänä seuraavien kolmen-viiden ottelun ajan ja tällä periodilla tulee kohtuuhyvät pisteet. Ennustan myös, että HIFK menee äärimmäisen niukasti kuuden sakkiin ja putoaa pleijarien ensimmäisellä kierroksella. Tähän otan myös varapoistumistien: Jos HIFK jää sääläreihin, se voittaa ensimmäisen kierroksen, mutta putoaa joka tapauksessa varsinaisten pleijarien ekalla kierroksella. Pääpointtina on se, että putoamme samassa vaiheessa kuin kahtena edellisenäkin kautena. Playoutteihin HIFK ei joudu.

3) KJ:sta sanoin aivan äskettäin, että en näe mitään syytä hänen lähtöönsä, ellei tilalle ole tulossa suoraan erittäin relevanttia vaihtoehtoa mallia Summanen. Totesin myös, että HIFK ei ole millään tavalla aktiivinen valmentajamarkkinoilla, joten KJ:n kanssa mennään ensi kausikin. Tämän jälkeen nostin esiin muutaman mahdollisen nimen KJ:n sopimuskauden jälkeiseksi seuraajaksi. Olisikohan toissapäivältä tämä viesti.

Yhteenvetona KJ:sta: En ole tyytyväinen, enkä näe mitään syytä siihen, miksi HIFK:kaan olisi täysin tyytyväinen. Se juna meni kuitenkin jo, jolloin tämän kauden kuvioihin olisi voinut vaikuttaa ja mitään suunnitelmia ei ole KJ:n kenkäämisestä kesken sopimuskauden. Tottakai jos HIFK sitten joutuukin playoutteihin, tilanne voi olla toinen - ja ihan ansaitusti. Pidän kuitenkin edelleen mahdollisena sitä, että KJ saa riittävän kiinnostavan tarjouksen ulkomailta, keskustelee siitä HIFK:n kanssa ja tällöin KJ lähtisikin jo keväällä. Silloin julkisuuteen sanotaan, että sopimus olikin 1+1, eikä tässä ole mitään dramatiikkaa. Eli siis: Jos Jalosella itsellään on halua lähteä kesken sopparinsa, HIFK päästää hänet menemään, eikä pahemmin itke perään. Mutta HIFK täyttää kyllä muuten oman sopimuspuolensa.

Nybasta: Joukkueen kokoaminen ei ole onnistunut. Mutta niin uskomatonta kuin se onkin, ei tälläkään nipulla pitäisi olla mitään pelkoa playouteista. Lisäksi HIFK kilpailee kaltaistensa joukossa, eikä liigan muillakaan joukkueilla Jypiä lukuunottamatta ole selvästi meitä parempaa nippua. Eihän sarja muuten olisi näin tasainen! Katsokaa käsi sydämellä ja ajatuksen kanssa Blues, Kalpa, Kärpät ja HPK paperilla. Huomaatte, että monilla alueilla HIFK on parempi, mutta pelaa huonommalla konseptilla. Niinpä en rehellisesti sanoen usko, että Keklun aika koskaan palaa: SM-liigaan ei pysty nykymarkkinoilla tulemaan ketään täysin suvereenia joukkueenkokoajaa. Rahat täällä eivät riitä laatuun. Maksimointi on vaihtunut optimointiin - ja sitä tekevät kaikki muutkin seurat, vaikka täällä vingutaan, että kaikilla muilla on kaikki tähdet. Ja meidän jätkät ovat sitten sattumalta vaan kaikissa tilastoissa kärkipäässä: pistepörssi, maalinteko, pakkien pistepörssi (Heikkinen), maalivahdit (Nieminen). Viime kaudella Kuhta oli liigan paskin kultakypärä pisteillä mitattuna liki koko kauden, eikä hengailtu missään pörsseissä näin hyvin. Joten mielestäni joukkueessamme on nyt parempia pelaajia. Mutta balanssi on huonompi.

En vastusta mitenkään, jos HIFK rupeaa kierrättämään UTJ:takin kausi kerrallaan. Mutta tiedän jo etukäteen, että UTJ:kin tarvitsee valmentajan tapaan ainakin pari kautta saadakseen aikaan jonkunlaisen linjan: Holtari on hyvä esimerkki. Niinpä UTJ:n vaihtamiseen pitää päteä sama logiikka kuin valmentajaan: Jos meillä on absoluuttisen varmaa tietoa siitä, että tulija on tähtiluokkaa, niin welcome. Mutta en mä Nybaa Penaan tai Virmaseen vaihtaisi. Sen sijaan toivoisin terävämpää scouttausosastoa. Toisaalta: Kun HIFK ei vaihda valmentajaa kuitenkaan, ellei KJ itse halua, voi monen toive toteutuakin. Eihän siinä jää silloin muuta vaihdettavaa kuin UTJ. Pahin moka HIFK:ssa tällä kaudella ei ole se, että osa sisääntulleista on epäonnistunut. Kaikille käy näin nykymarkkinoilla. Mutta ihan liian pitkiä diilejä nämä ovat saaneet. Lisäksi Murray ja Kovanen olisi kannattanut pitää, joten suurimmat mokat tehtiin jo vuosi sitten keväällä.

Mussa on sen verran realistia, että tiedän HIFK:n elävän näillä säädöillä myös ensi kauden ja yhtä lailla kuin toivon parempaa joukkuebalanssin hallintaa ja nopeampaa reagointia, toivon myös valmennukselta terävämpää otetta joukkueeseen ja sen pelitapaan. Potkujen antaminen ilman selvää ja nopeaa oletusta paremmasta ei ole valitettavasti oikea tie. Ei se niin lähde. Se oli itse asiassa KJ:n imartelua, että olisin ollut valmis päästämään hänet lähtemään kesken sopimuskauden, jos hän itse niin haluaa. Kyseessä on maineikas koutsi ja iso satsaus ja taustaoletukseni oli, että hän ei jäisi työttömäksi, vaan menisi Ruotsiin tai Sveitsiin.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Niinpä en rehellisesti sanoen usko, että Keklun aika koskaan palaa: SM-liigaan ei pysty nykymarkkinoilla tulemaan ketään täysin suvereenia joukkueenkokoajaa. Rahat täällä eivät riitä laatuun. Maksimointi on vaihtunut optimointiin - ja sitä tekevät kaikki muutkin seurat, vaikka täällä vingutaan, että kaikilla muilla on kaikki tähdet.

Keklun ei tarvinnut kilpailla pelaajista paljon muiden kuin Ruotsin ja änärin kanssa. Venäjän liigaan ei kukaan täysjärkinen halunnut lähteä, eivätkä Keski-Euroopan sarjat olleet vielä niin kiinnostavia ja tasokkaita kuin nykyään. Silloin sinne mentiin kai lähinnä rahan perässä, nyt siellä taidetaan olla jo pelillisestikin ainakin melko lähellä Sm-liigaa.

Ongelma taitaakin olla siinä, että tätä asiaa ei täysin ole sisäistetty The Officellakaan. Ei kannata odottaa, että corymurphy tai marekzidlicky tipahtaa taivaalta syliin, vaan kiinnitetään suosiolla kotimaista perusvarmaa tavaraa jengiin hyvissä ajoin. Jos sitten tulee mahdollisuus Murphyn kaltaisten tähtien saamiseen, niin laitetaan joku tieltä pois kiertoon. Kunhan se kierrätettävä peluri on yhtään Walshia parempi, niin kyllä sen joku ostaa.
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
KJ:sta sanoin aivan äskettäin, että en näe mitään syytä hänen lähtöönsä, ellei tilalle ole tulossa suoraan erittäin relevanttia vaihtoehtoa mallia Summanen.
Minua kyllä jaksaa ihmetyttää se, että mikä tekisi Summasesta "erittäin relevantin valmentajaehdokkaan" nykypäivän SM -liigaan? Mitkään Summasen julkiset edesottamukset ei viittaa siihen, että mies olisi yhtään kartalla haalarihommien suhteen tai että tällä olisi edes kiinnostusta niihin. Taitaa intressit olla lähinnä päästä taustavaikuttajan rooliin, sillä kyllä 4,5 vuodessa olisi miehelle luullut valmennustöitä löytyvän, jos olisi itse ollut niistä kiinnostunut. Ja hiljattainhan tuo sanoi, että kiinnostaisi päästä valmentamaan salibandyjoukkuetta ja että sählystä pitäisi tehdä Suomen kansallislaji.

Ei siinä, olisihan se mielenkiintoinen skenaario, jos Summanen jonkun liigajoukkueen peräsimeen palaisi, mutta ei silloin enää nähtäisi sitä 10 vuoden takaista Summasta, joka HIFKssa vaikutti.

Edit. Ei pitäisi spekuloida sarjataulukolla, kun ottaa huomioon HIFKn tämän kauden "hieman" ailahtelevat otteet, mutta on tuo sarjataulukko kyllä käsittämättömän tasainen. HIFKlla on 4 seuraavasta pelistä 3 matsia "helppoja kotipelejä", joista pitää saada vähintään 8 pistettä tai muuten tämä jengi ei ansaitse mielestäni edes säälipleijaripaikkaa. Keskikastissa samaan aikaan niin paljon pelejä ristiin, että hyvässä lykyssä HIFK on pian sarjataulukossa kuudentena ja aivan parin pisteen päässä viidennestä sijasta.
 
Viimeksi muokattu:

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lisäksi HIFK kilpailee kaltaistensa joukossa, eikä liigan muillakaan joukkueilla Jypiä lukuunottamatta ole selvästi meitä parempaa nippua. Eihän sarja muuten olisi näin tasainen! Katsokaa käsi sydämellä ja ajatuksen kanssa Blues, Kalpa, Kärpät ja HPK paperilla. Huomaatte, että monilla alueilla HIFK on parempi, mutta pelaa huonommalla konseptilla.

Varmasti näin, mutta nyt pitää kevään aikana päästä parempiin (kyttäys)asemiin, että saisimme juuri nämä niput vastaamme. Näitä joukkueita vastaan on homma toiminut hyvin. Konseptin korjaaminenkin on olennainen juttu, sillä on paljon mahdollista, että joudumme pelaamaan niitä joukkueita vastaan, joilta olemme ottaneet kauden aikana takkiin.
 

Isaksson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
400 myymätöntä kausaria on about 250ke laskettuna pikkuisen yli 600 egen hinnalla ja eihän tuo summa ole merkittävä HIFK:n kokoisessa organisaatiossa.

Muuten hyvästä ja pitkästä kirjoituksesta on pakko kommentoida tätä. Eli ei, sen ei pitäisi olla merkittävä. Mutta ainakin tällä hetkellä se mitä ilmeisimmin erottaa meidät kärkinelikosta sääläreihin. Joten aika helvetinmoinen merkitys sillä nyt juuri on.
 
Viimeksi muokattu:

stroh80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kausareista

Tässä hieman pohdittavaa:

Noin 400 myymätöntä kausaria ei vielä automaattisesti tiputa tuloja. Noista 400 hengestä aika harva toteaa ettei enää ikinä lähe matsiin (tai no, toteaahan ne, muttei kuitenkaan osaa pitää lupaustaan). Päin vastoin. Noista 400 kyllä tulee ainakin 100.000 € irtolippuina. Jos joukkue alkaa pelaamaan niin summa nousee jo lähelle tuota 240.000 €.

Karrikoidusti: Ostamalla kausarin antaa IFK:lle mahdollisuuden pelata huonosti. Me elinkautiset olemme se selkänoja joka aina vaan jaksaa seurata tuota sirkusta, mutta enemmän ja enemmän lipputulot alkavat olla suhteessa menestykseen.

Ajatusleikkinä: IFK olisi myynyt tälle kaudelle 3000 kausaria. Tämän päälle normi Saipa-matsiin ostetaan n.1500 irtolippua. Uskoisi siinä jo toimiston reagoivan. Tällä hetkellä lipputulojen määrä on huomattavan vakaa ja urheilullisesta tuloksesta riippumaton.

Ja jottei totuus unohtuisi. Tämä on hyvä asia. Muuten kuvio olisi äkkiä seuraava: Kausi lähtee heikosti käyntiin -> katsojia joulukuussa n. 4500 -> toimistolla reagoidaan ja hankitaan uusi maalivahti, koodinimi "Pitkämäki" -> katsojia tammikuussa n. 3800 -> pakko tehä jotain: Ovet käy ja rahaa palaa -> joukkue ihan sekaisin -> ei POffeja -> selvitystila.

Ja tokihan voi käydä niinkin, ett "Pitkämäki" alkaa ottamaan koppeja ja pelataan finuja. Kuitenkin, en haluaisi tällaiosta skenaariota
 

trap

Jäsen
En ole mitenkään erityisen tarkasti HIFK:n tekemisiä tällä kaudella seurannut, mutta itselleni on tullut aika vahvasti mieleen Blues kaudella 2005-06. Isoja muutoksia parempaan päin, mm. Kärpissä menestynyt valmentaja jne. Kuitenkin myös edelleen virheitä joukkueen kasaamisessa ja muutamia ylipalkattuja surffaajia edelleen mukana. Ailahtelevaa suorittamista läpi kauden, joskus voidaan voittaa sarjakärki ja seuraavassa pelissä hävitä jumbolle.

Blueshan valahti tuolla kaudella säälipleijareihin, mutta onnistui pudotuspeleissä vielä pesemään kasvojaan ja tippui puolivälierissä Kärpille 4-2. Mielenkiinnolla odotan, mihin HIFK:n tie vie tänä vuonna.

Edit: Vastauksena seuraaviin :
Vertailin lähinnä joukkueita kentällä ja peliesityksiä, en niin paljoa kuka sen joukkueen kasasi. Tuolloinhan Bluesissa oli Summanen, joka myös sekoitti soppaa. Ramin lähdön jälkeen Hole on varmaan saanut toimia vielä vähän vapaammin ja tulos on ollut kovaa.
 
Viimeksi muokattu:

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En ole mitenkään erityisen tarkasti HIFK:n tekemisiä tällä kaudella seurannut, mutta itselleni on tullut aika vahvasti mieleen Blues kaudella 2005-06. Isoja muutoksia parempaan päin, mm. Kärpissä menestynyt valmentaja jne. Kuitenkin myös edelleen virheitä joukkueen kasaamisessa ja muutamia ylipalkattuja surffaajia edelleen mukana. Ailahtelevaa suorittamista läpi kauden, joskus voidaan voittaa sarjakärki ja seuraavassa pelissä hävitä jumbolle.

Yksi iso ja aika merkittävä ero on siinä, että Blues palkkasi tuolloin 2005 seuran pelaajakoordinaattoriksi ehkäpä koko maan kovimman nimen, Jukka Holtarin, kun taas IFK:n utj:ksi valittiin omasta leiristä täysi noviisi, Tom Nybondas.
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Yksi iso ja aika merkittävä ero on siinä, että Blues palkkasi tuolloin 2005 seuran pelaajakoordinaattoriksi ehkäpä koko maan kovimman nimen, Jukka Holtarin, kun taas IFK:n utj:ksi valittiin omasta leiristä täysi noviisi, Tom Nybondas.
Mistä sitten mielestäsi johtuu se, ettei Blues pärjännyt paremmin tuolla kaudella 2005-06, vaikka pelaajakoordinaattorina oli edellisenä keväänä aloittanut ehkäpä maan kovin nimi? Siellä tuskin oli ainakaan rahasta kiinni.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Minä näkisin 400 kausikortin menetyksen pitkässä juoksussa lähes katastrofina HIFK:lle. Ei siinä mene 250k kertamaksuna, vaan 20 vuoden aikana 5m eli sama summa, jota Valtanen nyt kerää osakeannissa. Väitän nimittäin, että sellainen "elinkautinen", joka luopuu kausikortistaan, keksii rahoilleen uuden kohteen, eikä käy katsomassa enää enempää kuin 1-4 ottelua kaudessa. Mitä, jos nyt menetetään 400 kaiskikorttikatsojaa ja kesällä esim. 200 lisää, onko vaikutusta. Voiko HIFK pelata lopulta esim. tyhjässä hallissa, jossa istuu Johannes ja muutama muu....ja homma toimii. Hyvä puoli asiassa olisi se, että voin silloin osallistua pelaajien ohjeistamiseen kesken pelin, kun tyytymätön muminani kaikuu tyhjässä hallissa kaikkien paikalla olevien korviin, myös HIFK:n pelaajien. : )
 

aika epeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin urheiluyhdistyksen toverit
Minä näkisin 400 kausikortin menetyksen pitkässä juoksussa lähes katastrofina HIFK:lle. Ei siinä mene 250k kertamaksuna, vaan 20 vuoden aikana 5m eli sama summa, jota Valtanen nyt kerää osakeannissa.
En oikein usko, että elinkautisvangit lopettavat IFK:n matseissa käymistä, vaikka seura pelaisi Mestiksessä. Tai ainakin kausikorttikato on huomattavasti pienempi kuin tuo 400, ehkä pahimmillaan 15-20 % siitä. Ja kun IFK ensi kaudella pelaa finaaleissa (!), kaikonneet vangit palaavat katsomoon hyvissä ajoin, jo syksyllä. Suurin kato voi tulla konttauksen jatkuessa irtolippukatsojien määrässä, heillä kun ei ole vaakunalla koristeltua palloa jalassa.
 

Aurinkotuuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK & useat muut punapaidat & Pallopojat
Hiuskarvan varassa on...

... se, että vuodesta 1984 lähtien aina uudistettu kausikortti jää viimeiseksi. Kiitos siitä kuuluu Perusmummolle ja hänen uskolliselle pölvästipalvelijalleen Super-Tompalle. Lähes Pisteetön Tammikuu (vai oliko se tipaton tammikuu?) on vaikuttanut olennaisesti tämän johtopäätöksen kypsymiseen.

Tässä iässä alkaa miettiä sitä, onko mitään järkeä enää seurata kaksi-kolme iltaa viikossa heikosti motivoitunutta, täynnä entisiä jokeri-suippoleukoja olevaa jengiä, jota sen johto ei yritä pitää kilpailukykyisenä EDES sadomasokistiliigassa. Aikansa voi käyttää paljon paremmin esimerkiksi hyvän kirjan ääressä, luonnossa liikkuen tai oikeastaan missä tahansa.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Hyvä puoli asiassa olisi se, että voin silloin osallistua pelaajien ohjeistamiseen kesken pelin, kun tyytymätön muminani kaikuu tyhjässä hallissa kaikkien paikalla olevien korviin, myös HIFK:n pelaajien. : )

Epäilen tätä teoriaa. Minun huutoni peittäisi sinun muminasi.

Asiaan: IFK:n pahin ongelma on asennepuolella. Eilen nähtiin, mitä tapahtuu, kun jengillä on asenne kohdallaan. Mielestäni tuo lauma kaipaa ennen kaikkea puolihullua kakkosvalmentajaa, joka huutamalla ja uhkaamalla saa jätkät yrittämään.
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
- - -
Asiaan: IFK:n pahin ongelma on asennepuolella. Eilen nähtiin, mitä tapahtuu, kun jengillä on asenne kohdallaan. Mielestäni tuo lauma kaipaa ennen kaikkea puolihullua kakkosvalmentajaa, joka huutamalla ja uhkaamalla saa jätkät yrittämään.

Mitäpä jos pahin ongelma onkin asennepuolella? Mutta eri tavalla kuin yleensä ajatellaan.

Nyt kun viisi-kuusi ykkös-kakkos-kentän heeboa on poissa, jää tilaa ja aikaa nuoremmille näyttää palikoittensa kuntoa. Onko siis niin, että HIFKissä nokkimisjärjestys on ollut niin tiukkaa, ettei nuoremmat uskalla edes suutaan avata pukukopissa? Vanhemmat ja ulkkarit hallitsevat koppia ja junnut olkaa hiljaa? Ei voi tietää kun ei ole kärpäsenä katossa, tuli vain mieleen. Nyt kun kopissa ei ole näitä wanhuksia ja ulkkareita (jotka ovat omasta mielestään kingejä, ja kivahan se on tulla hyvällä liksalla parantelemaan Suomen sosiaaliturvan avulla paikkoja eikä tarvitse omia kalliita vakuutuksia käyttää), niin voipi olla että tunnelmä on rennompi ja nuorella porukalla on tsemppifiilistä, että "nyt me näytetään".

Tai jotain.
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Se, mikä tänään Saipaa vastaan olis hyvä saada parempaan kuntoon(vaivannut mua ainakin lähes koko kauden) on toi oman puolen lähtö-syöttö. Eli joka kerta kun meiän sentteri ei laskeude hakemaan kiekkoa, pakki tuntuu oottavan vastustajan kärkikarvaajaa ja sitten viimehetkellä heittää kaverille laitaan, joka on jo toisen karvaajan ahdistelema. Tuloksena pitkä hätäisellä roiskauksella tai pahimmassa scenessä kiekon menetys. Kärppä-matsissa tätä näkyi jopa ekassa erässä, mikä oli kuitenkin helvetin hyvä.

Ainoastaan Hirson kiekonnouto alhaalta on ollut poikkeus tässä ja Bates samaten. Eli tämä pitäis saada kuntoon. Tiedetään, meidän pakit ei ole mitään magichändejä mutta silti. Kai KJ nyt jotain keksii tohon ongelmaan.

Jännä muuten, miten Luttinen(kin) heittää HIFK-tv haastattelussa viime matsin jälkeen: "Bono veti viivalta aina tilaisuuden tulle ja siitähän ne tilanteet syntyy.. Eli kyllä ne jotain siellä treeneissä miettii ja oppii.

Eihän siihen mennytkään kuin lähes koko syyskausi että tuokin asia saatiin kuntoon yyveessä...
 

stroh80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
PKA

Niinpä. Laskin tuossa vittuuttain pistekeskiarvot ennen tämän päivän pelejä.

1. JYP 1,95
2. KalPa 1,80
3. Blues 1,79
4. Jokerit 1,68
5. Kärpät 1,67
6. HPK 1,53
7. Lukko 1,46
8. Ilves 1,44
9. HIFK 1,39
10. Pelicans 1,33
11. SaiPa 1,30
12. TPS 1,28
13. Tappara 1,24
14. Ässät 1,17

Tällä hetkellä IFK:lla siis ilmeisesti 17 peliä jäljellä, ja PKA:n nostaminen tuohon kerhon lukemaan vaatisi n. 1,9 pistettä /peli. Samalla pitäisi uskoa, että 1,54 p/peli riittää kuudenteen paikkaan. Itse luulen, että joku noista meidän edellä olevista innostuu loppukiriin, ja suora POFF-paikka vaatii noin 95 pistettä, tai IFK:lta 2,24 p/peli. Taitaa olla tekemätön paikka. Sikäli sääli, että tuo kuudeskin sija antaisi ihan siedettävän vastuksen puolivälierissä, muutta sääleistä ei taida kukaan kaataa JYP:iä tai Blues:ia, jonka uskon vielä kampeavan itsensä kakkoseksi.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Eilinen oli todella tärkeä voitto. Takana oli näyttävät pinnat Kärpiltä ja nyt oli kaikki mahdollisuudet kompastua rotsi auki Saipaan. Eilisen pelin osalta joudun laittamaan KJ:lle ensimmäisen ison rastin seinään. Nyt hän johti peliä esimerkillisesti ja erittäin reaaliajassa.

Eka erässä HIFK oli ehkä parhaimmillaan tällä kaudella. Aidosti fyysinen, lujaa taklaava ja lujaa liikkuva ahne nippu. Saipassa ei ollut paljon fyysiseen peliin vastaajia, niinpä Saipa rupesi jättämään kaksinkamppailuja kylmästi väliin. Meidän nuorista pelaajista Wärn ja Nyholm omaavat selvästi Hackeria lujemmat taklaukset. Noin niitä pitää vetää loppuun asti eikä pelkästään tökätä. Liivik pamautti huikean avojääpommin eka erässä ja lähti myöhemmin täysin päin vittua tuomitusta "päähän kohdistuneesta taklauksesta" 2+10min istunnolle. Taklaus oli puhdas ja osui Mälkiää rintalastaan pistäen ilmat pihalle. Mälkiä piteli rintaansa aika näyttävästi tilanteen jälkeen ja sokeakin olisi tästä viimeistään tajunnut, että ei se päähän osunut. KJ:lta nähtiin hienoa pelinlukua tämän seurauksena: Kun Liivikin jäähy loppui, hän luuli menevänsä vaihtoon. KJ vaihtoi kentälle Ahtolan ja Pöystin, viittiliöi Siimiä jäämään kentälle ja nosti vielä peukalonkin. Selvä viesti: kaikki ookoo, et tehnyt mitään väärää. Eka erän pyörityksessä syntyi maali ja näissä 4-3/5-3/5-4 -ylivoimissa KJ kierrätti pelaajia todella hyvin ja ohjeisti heidät laukomaan. Vaikka laukauksista ei paljon maaleja tullut, Saipa oli järjettömässä pyörityksessä ja passivoitui lopulta. Maali tehtiin sitten kuin olisi otettu karkki lapselta.

Liikettä riitti ja KJ ei tehnyt sitä mitä pelkäsin, eli lähtenyt kauheasti pakittelemaan niukassa johdossa. Kun Saipa piti kiekkoa, se oli enemmän näennäisvaarallinen. Meidän pakit olivat hyviä. Kyllä, aivan erinomaista peruspuolustuspeliä. Honkanen taklasi lujaa, hieroi hanskaa Toporowskyn naamaan ja koetti hakea äijää ulos. No, Topo tajusi pysyä kentällä. Turunen pelaa pikkuhiljaa kuin Kultanen; osaa ohjata hyökkääjän kulmaan todella tyylikkäästi. Tämä sujuu Honkaseltakin jo, hän on parantanut peliään runsaasti viime aikoina. Hank oli oma ylimielisen itsevarma itsensä, mutta hyvin pelasi. Jotenkin KJ oli saanut koko viisikon puolustamaan hyvin ja jengi oli viilipyttymäisen rauhallinen. Hyvä esitys ja mielestäni Hacker ja Walsh eivät mahdu tähän joukkueeseen. Kumpikaan heistä. Bobi Nyholm luistelee lujaa ja osaa myös oikeasti taklata ja riistää kiekkoja. Samoin Wärn ja Liivik. Mitä vittua Hackerilla tehdään? Jebe pelasi hyvin, luojan kiitos saatiin 1 sena lisää.

KJ:lta myös viiltävä aikalisä loppuun 2-0 -johdossa. Se oli äärimmäisen fiksu teko, Saipan ilmapallosta karkasivat viimeisetkin kaasut, kun peli kliinisesti katkaistiin lepäilyn merkeissä. Mistään muusta siinä ei ollut kysymys. Monta hyvää juttua nähtiin KJ:lta kaikkiaan. Hän käytti esimerkiksi Porthenia usein aloittajana Ahtolan ketjussa, se on Jebellä parempaa kuin Ahtolalla. Lisäksi KJ tuli monta kertaa eteen neuvottelemaan pelaajien tai tuomarien kanssa. HIFK tarvitsee myös näitä raakoja työvoittoja tiukoilla lukemilla. Nämä ruokkivat itsevarmuutta paljon terveeemmin kuin satunnaiset 5-2 -tyyppiset voitot. Nyt enemmän työtä tehnyt joukkue otti ansaitun voiton ja joukkue eli hyvin tilanteen mukana. 2-0 -numerothan mairittelevat Saipaa. No, nyt sitten ollaan Lukon, Kärppien ja HPK:n kanssa vääntämässä suorasta pleijaripaikasta. Näin uskon. Toki kolme tappiota peräkkäin vie meidät aivan muualle, mutta ei tämä nyt ihan siltä näyttänyt. Maalivahtipeluutuksessa KJ on tehnyt viime aikoina kaiken oikein. Oli aivan oikein antaa Housulle peli Kuopioon ja yhtä oikein oli pistää Hattu kehiin torstaina ja voiton jälkeen myös lauantaina. Kuten sanoin jo ennen torstaita: pelaisin itse niin, että nyt käytetään molempia ja voittaja jatkaa seuraavaankiin otteluun.

Ja toinen iso X seinään! HIFK sai ensimmäiset 3 pistettä niin, että Hirso jäi pisteittä. Hyvä merkki. Hirso pelasi kyllä mielestäni hyvin ja tarjosi mm. eka erässä yv:ssa syötön suoraan Nyholmille lapaan avoimeen paikkaan. Sanoin samantien, että Kuhta tai Piku olisi laittanut tuosta maalin. Nyt on 60 pistettä ja 6p on saatu ilman Hirson tehoja, 54 pistettä Hirson tehojen kanssa. Joukkue onnistui siis ottamaan ensimmäisen suoran voittonsa ilman Hirson pisteitä ja lisäksi tästä matsista puuttuivat Bates ja Loppikin. Erikoinen yksityiskohta.
 

Isaksson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hyvä esitys ja mielestäni Hacker ja Walsh eivät mahdu tähän joukkueeseen. Kumpikaan heistä. Bobi Nyholm luistelee lujaa ja osaa myös oikeasti taklata ja riistää kiekkoja. Samoin Wärn ja Liivik. Mitä vittua Hackerilla tehdään?

Ja juuri siksi oikeasti mitaleista kamppaileva joukkue vaihtaisi nämä kaksi kaverusta kahteen pakkiin. Ja vaikka sitä Rafalksia tai Murphyä ei löytyisikään, niin pari seuraavan kategoriankin miestä auttaisi asiaa. On kyllä kaiken järjen vastaista toimintaa, jos näin ei tehdä.
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
...Jotenkin KJ oli saanut koko viisikon puolustamaan hyvin ja jengi oli viilipyttymäisen rauhallinen...

Tämä oli jo selvästi havaittavissa kärppä-matsissa. Kaverini tokaisi asian silloin hyvin, sanoi että 'jengissä näyttää loppuneen ne huhutut pukukoppikapinat ja KJ:n auktoriteetin "kyseenalaistaminen" ja nyt ovat alkaneet käyttäytyä kuin ammattilaiset eli pelaamaan kuten koutsi käskee ja ohjeistaa'.

KJ:han on puhunut koko syksyn ajan 'pojista' ja 'projektista'. Tässä avointa kysymystä: Olisiko niin, että nämä meidän joskus-ylimieliset(heh) stadin starat olisivat 'ottaneet' tuollaisen lähestymistavan pienenlaisena heikkouten valmentajassa? HIFK-jätkät kyllä pystyis siihen ja en tietenkään tarkoita ihan koko jengiä. Sitten kun pelit ovat menneet päin hevon vittua, tullut avainpelaajien loukkaantumisia ja 'ykkös'veskakin on imuroinut oikein huolella, tuo 'vittu me mitään poikia olla'- asenne(paremman sanan puutteessa) on näyttänyt ruman puolensa oikein kunnolla ja tästä tuloksena ne syksyn järjettömät tappiot, missä peli oli sitä hirveintä itteään?

Jos ja kun tuo olisi siellä päin, näin nyt ihan avoimena arvauksena, niin nyt voisi ainakin siitä Kalpan matsista alkaen ajatella, että asenne on vihdoin saatu kohdalleen tällä saralla ja 'okei ollaan sitten niitä vitun poikia mutta nyt me hoidetaan homma ja kuunnellaan mitä toi pomo sanoo'- asenne olisi korvannut aiemman? Kuopiossahan kaikkien raporttien mukaan oltiin ihan eri ilmeellä mutta pelillisesti hävittiin. Viisikkopelihän on taitolaji totta, mutta helvetisti se on myös pääkopan sisältä kiinni ja tämä on aina ollutkin HIFK:n akilleen kantapää. Tässä kohdin voisi myös olla syytä kyseistää Hirson sopivuus kapteeniksi, mutta en siitä sen enempää lähde spekuloimaan.

KJ:ta en silti missään nimessä vapauta vastuustaan, on ihan oikein kyseenalaistaa hänen tapansa ja toimensa syksyn ajalta. Kyllähän valmentajan pitää AINA saada porukan asenne kohdilleen vaikka olis kuinka pro-tason urheilua. Tässä kohdin on vain se pelaajienkin oma half of the bargain eli kyllä se asenne pitäis aina vaan jotenkin kaivaa, vaikka kuinka oltaisiin syvimmässä paskassa rämmitty jo ties kuinka kauan.

Itse lähtisin ensi kerran KJ:na, kun asennevamma iskee porukkaan, lähestymään ongelmaa uudella tavalla: pistäisin itse kunnon shown pystyyn vaihtoaitiossa. Pelaajiahan valmentaja voi pyytää järjen rajojen sisälllä tekemään kaikenlaista a'la 'nyt noudat ton vastustajan numero seiskan, se vittu hiertää systeemiä ja onnistuu vielä kuumentamaan Kiben ulos matsista!'. KJ voisi itse muutaman kerran tulistua oikein kunnolla vaihtoaitiossa. Huutais helvetisti ja näyttäis oikein ilkeeltä kun vaikkapa jotain meidän jätkää otettais rumasti ja väärin. Tällainen yksinkertainen tempaus saisi varmasti kunditkin(ne asennevammaisetkin) taas heräämään ja tajuamaan, että 'vittu sehän ajaa meidän asioita nytpä mäkin taas teen niin'. Lätkähän on loppujen lopuksi nimenomaan joukkuepeli ja niissä pitää aina todistaa omalle porukalle, että kaveria ei jätetä jne. Joukkuehengen luomisestahan KJ:ta on rokotettu joten tässä vain yksi vaihtoehto asian korjaamiseksi. En kuitenkaan lähde enempää neuvoja heittämään koska en ole mikään asiantuntija tällä saralla. Tällaisia kokemuksia vain on omalta peliuralta. Sanonpahan vain, että sama tuloshan on NHL:ssä niillä tappeluilla, missä jengin poliisi käy tanssahtelemassa vastustajan vastaavan kanssa. Jätkä herää kun näkee yhden omistaan laittavan kaiken likoon. Miksei koutsi voisi tehdä näin? Shedden oli muuten mestari tällaisessa mielestäni. Ei aina tarvitse huutaa itse pelaajille, vaan aggression ja 'sisäisen tulistumisen' voi suunnata toisellakin tapaa.

Miten muuten te, ketkä eilisen näitte, laitoitte nuo oman pään alotus-syötöt ja sen jälkeisen tilanteen merkille? Ilman että sentteri haki ja toi kiekkoa ylös?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös