HIFK:n peliesitykset

  • 1 153 815
  • 4 653
Tila
Viestiketju on suljettu.

Isaksson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Oisko nyt kuitenkin niin, että Nieminen maalissa ja 2 pakkia jengissä ja oikeesti olis mahikset vaikka mihin? Mä en enää tajuu mitään.

Ei tajuu kukaan muukaan. Kun mahikset olisi, mutta toimiston herrat eivät niitä halua käyttää. Nybarin toimintahan alkaa lähennellä jo tahallista kiusantekoa. Tai sitten äijä on kyllä totaalinen nolla. Valitettavasti jälkimmäinen on todennäköisempi vaihtoehto.
 

R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
IFK on urheiluseura, jonka menestystä mitataan voitoilla kaukalossa ei mainosten lukumäärässä.

HIFK on viihdebisneksessä toimiva osakeyhtiö, jonka tehtävä on tuottaa rahaa omistajilleen. Urheilullinen menestys auttaa tässä tavoitteessa.

Minä olen viimeisiä ihmisiä antamaan synninpäästön pelilliseen koomailuun, mutta talouspuoli on edelleenkin mun nähdäkseni hoidettu tähän asti hyvin. Tulevasta en tiedä, mutta voin hyvin uskoa väitteesi siitä että kausareita ja sponsoreita katoaa.

Itse asiassa jo nyt on nähty, että HIFK on palannut ikään kuin 1990-luvun alkupuolelle toteutuneessa yleisökeskiarvossa, se tähän asti kestänyt mestaruuden tuoma 1000 lisäkatsojan buusti on nyt syöty.

Ja niin kuin aiemmin oli puhetta - jos HIFK lopetettaisiin, ei Isaksoninkaan tarvitsi täällä urpoilla vaan voisi käyttää senkin ajan vaikka musiikin kuunteluun - mä lukisin kirjoja.

(Voisiko muuten onnistua, että HIFK pistäisi yt:t pystyyn ja antaisi tuotannollisiin ja taloudellisiin syihin vedoten kenkää vaikkapa Nybarille ja Pitkämäelle???)
 

Meister

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mitä tähän taas sanos ... Tää on meijän IFK?

5 voittoa putkeen, 2 x blues ja jokerit, liigan kovimpii jengejä, sitten turpaan 4 putkeen kaikilta ässiltä ja pelikuonoilta ja esitykset ihan mitä sattuu. Sitten liigan kuumin jengi vastaan ja odotusarvot ainakin itsellä semmosta 1-8 turpaan. Ja mitä tekee mun IFK? Pieksee näätäeläimet 6-2 ihan ylivoimaisesti. Ei tosta jengistä ota selvää. Kiinnostaako vai eikö, osataanko vai mokataanko ... Oisko nyt kuitenkin niin, että Nieminen maalissa ja 2 pakkia jengissä ja oikeesti olis mahikset vaikka mihin? Mä en enää tajuu mitään.

Täysin samaa mieltä. On taas niin ristiriitaiset fiilikset ja pieni toivon kipinä heräsi taas, jospa se sittenkin aukeaisi? Hyvänä päivänä voitetaan ihan kenet vaan ja huonona tulee turpaan ihan keneltä vaan. Pitäis vaan päästä sinne pleijareihin niiden parin pakki vahvistuksen kanssa, koska tosi peleissä ei nämä meidänkään elvikset varmaan fleguile! On nimittäin niin selvästi asenne puolella ne ongelmat. Nähnyt itsekin sekä umpisurkeita että loistavia pelejä tällä kaudella, ei vaan pysty ymmärtää, ailahtelee liikaa.

Tänään radiosta ja tilastoista nähtynä pelattu ainakin kaksi erää hyvää kiekkoa, pari nukahdusta tais ilmeisesti kuitenkin pakistolle sattua. Nyt Nybari sinne peräpäähän vahvistusta, niin mahdollisuudet on edelleen mitalipeleihin.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
IFK:n saldo kärkipään jengeistä:

JYP:stä 1 voitto
KalPasta 1 voitto
Kärpistä 2 voittoa
Bluesista 3 voittoa
Jokereista 4 voittoa

Sitten kun katsotaan otteluita Ässiä, Ilvestä, Pelicansia ja ym pikku jengejä vastaan, tai no ei niitä kehtaa katsoa. Ihan käsittämätön joukkue. IFK:n ongelma on tällä hetkellä niin selvästi asenne puolella, kun vaan olla ja voi. Jalosen ja Raution on pakko saada sytytettyä tää jengi jatkossa pienempiäkin joukkueita vastaan. Jos siinä onnistutaan, niin mahdollisuudet korkealle on. Lisäksi toivon, ei, pikemminkin rukoilen Nybondasta hommaamaan meille ne tarvittavat palaset tuohon joukkueeseen! Silloin mennään pitkälle.
 

tiki10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nybbe Ja Tobbe All-Stars
Nähtävästi Jalonen on nero, mutta homma ei toimi kun "starat" tekevät omiansa eivätkä noudata pelikirjaa. Näin sen on pakko olla.

D-päädyssä istui Petrell, Kuhta, Loppi, Bates, Hacker ja Walsh. Ehkä hyvä niin?!?

Kentällä ainakin esiintyi JOUKKUE! Jos tällä jengillä peli sujuu, niin noi ulkomaalaiset voi kaikki lähettää himaan ja Kiben myydä eteenpäin (jos ei jatka meillä ensi kaudella).

Ramstedthan osaa pelata silloin kun saa vastuuta. Hienoa. Loistava ketju Luttinen - Ramstedt - Pesonen. Loistava.

Wanna be starat ulos jos ei Jalosen teesit kiinnosta.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Mukava välillä kehua IFK:ta pitkän haukkumisen jälkeen... Hieno voitto kuntopuntarin kärkijoukkueesta vajaalla miehistöllä!!!
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mukava välillä kehua IFK:ta pitkän haukkumisen jälkeen... Hieno voitto kuntopuntarin kärkijoukkueesta vajaalla miehistöllä!!!
Jep. Silti, jotenkin alkoi jo valmiiksi hirvittää lauantain Saipa -peli. Eiköhän pojat ole ansainnut tämäniltaisesta voitosta saunaillan lauantaille, johon voi jo ruveta keskittymään, kun kyllähän nyt Saipa nuijitaan himassa jään rakoon vaikka puolivaloilla...

Itse tuossa viikko sitten ennustelin näin:

Jos "ennusmerkit" pitää paikkansa, niin tänään tulee vielä turpaan Porissa ja siinä vaiheessa jengi Jatkoajassa onkin jo ÄP -siiven agitoimana vetämässä ranteita auki ja kausi on lopullisesti hävitty. Mutta eihän se siihen jää, vaan yllättäen HIFK nappaakin sitten suvereenin vierasvoiton Kalpasta, nuijjii Kärpät maan rakoon Nordiksella ja sitten, kun taas toivo alkaa hieman kannattajien keskuudessa nousta, niin Saipalta otetaan lauantaikotipelissä turpaan täydellisen munattomalla esityksellä.

Tää on mun HIFK.

Kalpa -pelissä tosin tuli kuokkaan, mutta ilmeisimmin siellä jo peli oli kuitenkin varsin kelvollista ja kyseessä oli ns. "normitappio", eikä HIFK -tyylinen perseily.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Olipa hieno peli, varsinkin nuoret pelasivat ennakkoluulottomasti, Ahtolan kenttä oli joukkueen pirtein. Nyt pelattiin joukkueena ja se näkyi, myös kurinalaisuus oli löytynyt ja turhat jäähyt jäivät pois. Kyllä HIFK voittaa ilman kukkoilu-jäähyjäkin ottelun. Nyt olisi hieno mahdollisuus ottaa kolme kotivoittoa putkeen, kaikki mahdollisuudet siihen on, kunha työnteko jatkuu tämän päivän kaltaisena. Joukkueen on noudatettava omaa pelisysteemiään tai muuten voi voitot unohtaa. Tänään huonoimmat olivat Turunen, H. Pikkarainen, Haverinen ja Hirso (ei varmaan voittanut yhtään alotusta).
 

torpeedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Lunkan väärintorjutut voitot
Tätähän tämä on vuodesta toiseen. Voittoja kun kaikki ovat heittäneet kirveen kaivoon, vastaavasti seuraavana päivänä otetaan kuokkaan puulaaki-jengiltä.

Hiphurraa tänään ei auta paljonkaan pleijareissa jossa oikeasti parempi jengi menee aina jatkoon. Tiedän että todellisuusrajoitteisilla yksilöillä on vaikeaa hahmottaa asiaa pitkällä aikajänteellä.
Pika-apuna voisi miettiä viimeisintä HIFK-Blues ottelusarjaa. Taisteluvoitto ekassa matsissa oli toki hieno kokemus mutta jatkoonpääsy ei ollut edes lähellä.

Jälleen kerran tällä kaudella laatikkoon luistelee HIFK joka pystyy voittamaan minkä tahansa taistelun, mutta ei yhtään sotaa.

Tätä asiaa ei pystytä korjaamaan yhdellä rightinpakilla tai saipperilla. Toimistolla tämä on tajuttu ja siksi ei satsata kosmeettisiin vahvistuksiin.
Aivan oikeaa toimintaa, uppoavaan laivaan on turha satsata ja kaikki tällä kaudella säästetyt eurot ovat käytössä myöhemmin.
 

roskis

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki, Detroit Red Wings
Kiittelen joukkuetta tänään joukkuepelistä. Asennevammasia ei tainnut olla kentällä ollenkaan, joten tähän voisi todeta että meidän starailijat ovat ne surkimukset, mutta tuskin asia niinkään on. Kai se kärki vaan sytyttää kun ei noita pikkujengejä jaksa ottaa vakavasti. Luulis et nyt tekee mieli "starojen" pestä kasvot kun tolla meiningillä vetää ns. B-miehistö. Pidin eniten kolmosketjusta, joka sai pidettyä kiekkoa kärppäpäädyssä paljon enemmän kuin olisi odottanut. En tiedä oliko ideat kadoksissa niin vastustajakaan ei aavista seuraavaa siirtoa vai oliko vain selkeä palo näyttää että täältä pesee. Jälkimmäinen näytti oikeammalta. Ramstedtiin en ole uskonut kertaakaan koko kauden aikana, mutta tänään näytti että ehkä onkin liigatasoinen pelaaja, mutta ilmeisesti vain parhaimmillaan ja parempien laitureiden kanssa. Oli taas mukava olla IFKn mies, vaikka se on todella vaikeaa ollutkin. Kiitokset joukkueelle ja pidetään tämä korkealta karvaus edes joillain ketjuilla. Jään pinnasta harvoin maaleja tehdään.
 

matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tätä asiaa ei pystytä korjaamaan yhdellä rightinpakilla tai saipperilla. Toimistolla tämä on tajuttu ja siksi ei satsata kosmeettisiin vahvistuksiin.
Aivan oikeaa toimintaa, uppoavaan laivaan on turha satsata ja kaikki tällä kaudella säästetyt eurot ovat käytössä myöhemmin.
Tämmösiä kommentteja en kyllä tällä kaudella ymmärrä. Pelkästään se että jengi pääsisi runkosarjassa kuuden joukkoon ja sieltä mahdollisesti ensimmäisestä kierroksesta jatkoon neljän joukkoon tuo fyrkkaa paljon enemmän kuin sija 9 ja säälipleijareissa ulos. Tällä kaudella sarja on poikkeuksellisen tasainen jolloin niillä pienillä parannuksilla, esim. laadukas rightin pakki ja yksi peruspakki, olisi HIFK:lla mahdollisuudet vaikka mihin. Lisäksi, jos jengi pärjäisi toisi se lisäporukkaa viimeisiin kotimatseihin ja sitä mukaa myös lisää lipputuloja.

Parinsadan tonnin säästö väärässä paikassa saattaa merkitä pahimmillaan yli parinsadan tonnin tulojen pienentymistä.
 

torpeedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Lunkan väärintorjutut voitot
Tämmösiä kommentteja en kyllä tällä kaudella ymmärrä. Pelkästään se että jengi pääsisi runkosarjassa kuuden joukkoon ja sieltä mahdollisesti ensimmäisestä kierroksesta jatkoon neljän joukkoon tuo fyrkkaa paljon enemmän kuin sija 9 ja säälipleijareissa ulos.

Tämä on juurikin se pointti. On haihattelevaa toiveajattelua toivoa että löytyisi 2-4 pelaajaa jotka muuttaisivat koko joukkueen ilmeen ailahtelevasta primadonnasta perusvarmasti suorittavaan nippuun. Ilman perussuorittamista ei paras-seitsemästä pääse jatkoon.
Mitä luulet m&t? Monestiko yhdellä ylivenymisellä noita ottelusarjoja ratkaistaan?
Puhumattakaan siitä että 2-4 vahvistuksen löytäminen on paljon vaikeampaa kuin yhtä monen kaksikymppisen neitsyen löytämisen Itä-Helsingistä.

Tämä nippu on näyttänyt karvansa. Mustasta ei voi tehdä valkoista parilla pikkusäädöllä.
Miksi tuhlata rahaa pikkusäätöihin kun lopputulos on joka tapauksessa alle kaikkien tavoitteiden?
 

Isaksson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämä on juurikin se pointti. On haihattelevaa toiveajattelua toivoa että löytyisi 2-4 pelaajaa jotka muuttaisivat koko joukkueen ilmeen ailahtelevasta primadonnasta perusvarmasti suorittavaan nippuun.


Tällä ajattelutavalla voidaan lopettaa kausi tähän, eikä seuraavaakaan kautta tarvitse edes aloittaa. Urheiluseurassa ei yksinkertaisesti voi ajatella noin. Tuohan on aivan sama kuin hyväksyisi täysin pelaajien perseilyn kentällä. Vaikka tehtäis mitä, ei voida kuitenkaan voittaa. Hyväksytkö tuon ajattelumallin maksavana katsojana?
 

torpeedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Lunkan väärintorjutut voitot
Tällä ajattelutavalla voidaan lopettaa kausi tähän, eikä seuraavaakaan kautta tarvitse edes aloittaa. Urheiluseurassa ei yksinkertaisesti voi ajatella noin. Tuohan on aivan sama kuin hyväksyisi täysin pelaajien perseilyn kentällä. Vaikka tehtäis mitä, ei voida kuitenkaan voittaa. Hyväksytkö tuon ajattelumallin maksavana katsojana?

Mun kommentit kumpuaa inhosta ajatukseen jossa kaikki epäonnistumiset voidaan paikata ostamalla uusia pelaajia tai valmentajia. Uusien ostojen sijasta
voisi miettiä miten luoda konsepti voittaa sotia taistelujen sijaan.
 

scholl

Jäsen
HIFK on viihdebisneksessä toimiva osakeyhtiö, jonka tehtävä on tuottaa rahaa omistajilleen.

Ei ole. IFK on ensisijaisesti urheiluseura ja osa suomenruotsalaista kulttuuriperintöä. Sen tehtävä on tuottaa yleisölle elämyksiä kaukalossa ja kenties sen ulkopuolellakin. Toimia jonkinlaisena kohtauspaikkana, lisätä yhteenkuuluvuuden tunnetta ja ties mitä. Tämä tulee tehdä taloudellisesti kestävästi eli niin, ettei omistajien tarvitse pumpata koko ajan lisää rahaa. Eli plus merkkistä tulosta on tilauksessa, mutta tehtävä ei ole olla mikään rahantekokone. Siihen on ihan muut liiketoimintansa.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Onhan se jo nykyistä joukkuetta kohtaan vaatimus paremmasta suorittamisesta, jos ei osteta uusia pelaajia paikkaamaan alisuorittaneita. Potentiaalia tuossa joukkueessa on, mutta kokonaisuus on rakoillut liian usein. Hifk pystyy voittamaan kaikki joukkueet tässä liigassa, kun pelaajilta löytyy nöyryyttä ja sitoutumista joukkueen eteen, pelikirjan noudattamisesta puhumattakaan.
 

scholl

Jäsen
Vaikka tehtäis mitä, ei voida kuitenkaan voittaa. Hyväksytkö tuon ajattelumallin maksavana katsojana?

Mikä takaa sen, että lisäpanostus toisi paremman lopputuloksen?

IFK:ssa voi olla x vuoden ohjelma (josta tosin vaietaan, kun tiedotus kusee huolella), jossa ei ehkä haeta yltiöpäisesti menestystä yhdeksi kaudeksi talous vaarantaen (kuten 1997-1998 ja 2004-2005), vaan pyritään kenties pidempiaikaiseen nousuun huipulle, jopa dynastian rakentamiseen, joka Oulussa on onnistunut aika hyvin.

Itse olen kyllä sitä mieltä, että on muita osa-alueita, jotka pitäisi jopa kiireellisemmin laittaa kuntoon kuin peli kaukalossa ja kultamitaleita jaksaa vieläkin odottaa jonkun aikaa kunhan jokainen pelaaja antaa joka ilta kaikkensa.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Tänään huonoimmat olivat Turunen, H. Pikkarainen, Haverinen ja Hirso (ei varmaan voittanut yhtään alotusta).

Joko katsoimme eri peliä tai sitten joku on unohtanut anti-Hirso-värilasit päähänsä. Ensinnäkään Hirso ei ottanut tänään yhtään jäähyä. Yhden ylivoiman se sössi Hankin kanssa kolmannessa erässä, mutta vastineeksi antoi lukuisia hyviä syöttöjä, voitti useita aloituksia (ainakin yhden hyökkäyspään aloituksen voitti ihan sata-nolla) ja taklasikin muutamaan otteeseen. Tosin eihän Hirson ja vaikkapa Pikun tööttejä voi verrata, mutta yrityksen puutteesta ei Hirsoa voinut tänään moittia.

Vaikka sm-liigan sivut ilmoittavat Hirson peliajaksi tänään "vain" 22.40 (jos siihen on luottamista, sillä Kanki pelasi saman tilaston mukaan 57 minuuttia!), niin parissa ensimmäisessä erässä näytti ainakin katsomoon siltä, että mies oli jäällä joka toisessa vaihdossa. Olipa ylivoimaa, alivoimaa tai tasakentällisiä, niin vähän väliä Hirson kultakypärä välkkyi kentällä. Kun on jatkuvasti kentällä, niin pakko siinä on hiukan säästellä, että jaksaa pelin loppuun saakka. Mutta mielestäni ainakaan kovin suurta säästelyä (anti-Hirso jengi sanoo tähän fleguilua) ei nähty. Eikä tuomareille "mussuttamista" nähty oikeastaan ollenkaan. Tai ainakaan omiin silmiini ei sattunut.

Kaiken kaikkiaan ihan kelpo peli Hirsolta. Mutta eihän Hirso kelpaa toisille edes sitten, vaikka se tekisi viisi maalia ja IFK voittaisi 5-0. Flegu mikä flegu. Ja Hjalliksen huora kaiken lisäksi.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onhan se jo nykyistä joukkuetta kohtaan vaatimus paremmasta suorittamisesta, jos ei osteta uusia pelaajia paikkaamaan alisuorittaneita. Potentiaalia tuossa joukkueessa on, mutta kokonaisuus on rakoillut liian usein. Hifk pystyy voittamaan kaikki joukkueet tässä liigassa, kun pelaajilta löytyy nöyryyttä ja sitoutumista joukkueen eteen, pelikirjan noudattamisesta puhumattakaan.

Tässäpä meikäläisen ajatukset puettu osuvasti sanoiksi. Tottakai olisin minäkin ottanut ilolla vastaan ne mahdolliset vahvistukset, mutta ei nyt ilmoitettu päätös ole mikään maailmanloppu. Siis minulle.

Ehkäpä tässäkin nyt pyritään taloudellisten realiteettien kanssa painimisen lisäksi antamaan tietty signaali niin pelaajille kuin valmennuksellekin: "Pystytte helvetisti paljon parempaan, olette sen itse todistaneet, jopa useasti tällä kaudella. Kaivakaa itsestänne ulos ja esiin sama meininki jokaiseen peliin, niin maksamme mielellämme jatkossakin palkkanne".

Nyt nuorille on tullut ja tulossa niitä ihan oikeita näyttöpaikkoja. Ja vieläpä tilanteessa, missä ei paljon paineet paina. Nyt on näyttämisen aika ja moni jannu pelaakin tulevaisuudestaan. Joko meillä tai muualla. Jos onnistuvat, se koituu IFK:n hyödyksi, kenties useammalla kuin vain yhdellä tavalla. Pelaamalla oppii ja nyt saa pelata. Mikäs kiire tässä nyt on. Tehdään nyt kerrankin kunnolla, eikä hätäisesti vähän sinne päin. Jospa näistä edullisista jannuista kasvaisi meille kunnon vastuunkantajia ja pistemiehiä, osa jo ensi kaudelle. Se vasta olisikin jotain.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Jospa näistä edullisista jannuista kasvaisi meille kunnon vastuunkantajia ja pistemiehiä, osa jo ensi kaudelle. Se vasta olisikin jotain.

Ainahan toivoa sopii, mutta tänäänkin meidän puolustus aukeni muutaman kerran niin pahasti/helposti, että sydän meinasi jättää pari lyöntiä väliin. Ei siitä pääse mihinkään, että alakerta kaipaa kokemusta ja suoritusvarmuutta. Kumpaakaan ei näillä jannuilla/junnuilla liiaksi ole. Ja sillä alakerran tiivistymisellä voitaisiin jo tänä keväänä mennä säälipleijareita pidemmälle. Tai no, eiköhän IFK jotenkin ne selvitä, ja itse asiassa Pallokerhon tappio tänään tiesi sitä, että runkosarjan kutossijaankin on taas pienet mahdollisuudet. Se vain tarkoittaa sitä, että näihin neljän ottelun tappioputkiin ei ole varaa, vaan loppukausi pitäisi tahkota vähintään 2 pistettä/peli -tahdilla. Mahtaako vaan sekään riittää...

Tietysti on aina mahdollista, että esim. Hank nousee sille tasolle, jolla pelatessaan sai kutsun P-Amerikkaan, ja että muutkin pakit nostaisivat tasoaan pari pykälää. En vain pidä sitä kovin todennäköisenä.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Kaiken kaikkiaan ihan kelpo peli Hirsolta. Mutta eihän Hirso kelpaa toisille edes sitten, vaikka se tekisi viisi maalia ja IFK voittaisi 5-0. Flegu mikä flegu. Ja Hjalliksen huora kaiken lisäksi.

Älä ota niin henkilökohtaisesti, tänään kaikki pelaajat pelasivat joukkueelle ja kukaan ei pelannut paskasti. Mainitsin ne neljä pelaajaa sen takia koska heille tuli karkeimmat virheet ottelussa. Esim. Hirson mies teki Kärppien ekan maalin ja oman pään aloituksissa ei kiekkoa saanut omillle ja Turusen&H.Pikkaraisen olisi pitänyt ottaa se Koivistolle tullut läpisyöttö kiinni. Haverinen nyt vaan oli oma itsensä ja antoi muutaman loisto syötön vastustajalle. Mutta kokonaisuus ratkaisee, kaikki taistelivat joukkueen puolesta.
 

Isaksson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mikä takaa sen, että lisäpanostus toisi paremman lopputuloksen?

Ei mikään. Mikä takaa sen, että matsista saa enemmän pisteitä, jos antaa kaikkensa. Ei mikään, siis miksi pitäisi edes yrittää. Ihme ajattelumalli urheiluseuran kannattajilta. Ja vieläpä seuran, jonka perinteisiin kuuluu peräänantamattomuus (tai siis kuului). Nyt ei todellakaan enää kuulu ja sama vamma on siirtynyt seuran johtoon ja nyt näköjään myös kannattajiin.
 
Viimeksi muokattu:

A.C.

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK - seurana, ei kiakkoviihteenä
HIFK on viihdebisneksessä toimiva osakeyhtiö, jonka tehtävä on tuottaa rahaa omistajilleen.

Tätä on pakko korjata sen verran, että se on Oy HIFK-Hockey Ab, joka on noin suoraan saatanasta.

IdrottsFöreningen Kamraterna Helsingfors on kyllä jotain ns. v*tusti enemmän; Bolliksella ja Bragulla ei viihdeteolli$uu$bi$ne$-kuona jyllää!

A.C.

e. Schollkin näytti olevan kohtuullisesti kartalla
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Älä ota niin henkilökohtaisesti

Ei Hirso meikäläisenkään suurin suosikki ole, mutta välillä silti ihmetyttää, miten #44 muistetaan melkein joka ottelun jälkeen mainita joukkueen heikoimpana lenkkinä tai yhtenä heikoimmista. Ilmalaan tehty parin vuoden visiitti toki tahraa Kimin mainetta omissakin silmissäni jonkin verran, mutta silti pistää vihaksi, kun osa omista kannattajista buuaa ja viheltää suunnilleen joka kerta, kun Hirso koskee kiekkoon. Siihen sitten päälle nämä "Hjalliksen huora", "juudas" ja "narso" -huudot, niin täytyyhän sitä jonkun välillä vähän puolustaakin.

Onhan siinä vähän samaa vikaa kuin italialaisissa futareissa eli huikean taitotason seuraksi saa päivästä riippuen aimo annoksen arvaamattomuutta tai jopa vetelyyttä, mutta se on kuitenkin joukkueen kapteeni ja paras pistemies. Mun kaaliin ei mahdu sellainen, että kipparille huudetaan koko matsin ajan törkeyksiä. Ja kyllä mun IFK:hon yksi Hirso mahtuu aina ihan kevyesti, kaikista vioistaan huolimatta.

Mutta joo, en mä yöuniani sen takia menetä. Taidankin lähteä koisimaan, että saan edes jotain niistä pelastettua :)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös