HIFK:n peliesitykset

  • 1 155 986
  • 4 653
Tila
Viestiketju on suljettu.
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Aika heikosti avaukset onnistuivat tokassa ja kolmannessa, kun liike ei ollut yhtä hyvää kuin ekassa ja Saipan pelaajat häiritsivät ylempää. Useasti avaussyöttö tuli pelaajalle joka oli seisovilla jaloilla, näin ollen Saipa pelaaja pääsi heti iholle. Keskialueen ylityksiä nähtiin harvakseen( 2. ja 3. erä) ja tyydyttiin heittämään vain kiekko päätyyn. Myöskin omassa päässä tehtiin liikaa pakki-pakki syöttöjä kun omat laiturit eivät tulleet hakemaan tarpeeksi syvältä. Ekassa erässä ei ollut mitään näitä ongelmia, vaan joukkue suorastaan lensi jäällä.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Ja juuri siksi oikeasti mitaleista kamppaileva joukkue vaihtaisi nämä kaksi kaverusta kahteen pakkiin. Ja vaikka sitä Rafalksia tai Murphyä ei löytyisikään, niin pari seuraavan kategoriankin miestä auttaisi asiaa. On kyllä kaiken järjen vastaista toimintaa, jos näin ei tehdä.

Yksinkertaisesti unohdin kirjoittaa tämän oman viestini loppuun. Hacker ja Walsh tulisi toimittaa joukkueesta ulos ja tilalle kaksi pakkia.

Ääriesimerkkinä ottaisin jopa kaksi mestispakkia, jos ei muita löydy. Niin pienellä pakkirosterilla nyt pelataan. Hackerin ja Walshin vaihtaminen kahteen mestispakkiin ei huononna joukkuetta, itse asiassa se hieman parantaa sitä. Ja jos nämä turistit myydään sopimuksineen, tässä säästyy myös rahaa. Tämä ei tarkoita, että haluan ennenkaikkea 2 mestispakkia sisään. Otin vain esimerkiksi pakkihankintojen lievimmän ja miedoimman saaliin, worst case scenarion. Ja jopa tässäkin tapauksessa H:n ja W:n ulkoistaminen kannattaa. Tämä kuvastaa hyvin kaksikon "tärkeyttä" HIFK:lle.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Aika heikosti avaukset onnistuivat tokassa ja kolmannessa, kun liike ei ollut yhtä hyvää kuin ekassa ja Saipan pelaajat häiritsivät ylempää. Useasti avaussyöttö tuli pelaajalle joka oli seisovilla jaloilla, näin ollen Saipa pelaaja pääsi heti iholle.

Batesin ja Lopin puuttuminen näkyi ihan vääjäämättömästi. Hyökkäyspään jätkiä ei ollu enää niin paljon "pelattavana" kun nämä oikein sijoittujat puuttuivat. Tätä asiaa HIFK kompensoi alussa loistavasti haluamalla pitää kiekkoa mahdollisimman paljon, myös alemmilla kentällisillä. Luistelu oli aivan tajuttoman kovaa ja näin mentiin vaatimattomammillakin avauspelin taidoilla ylös asti. Ihan oikein ne alemmat ketjut hakkasivat myöhemmin ristikulmiin kiekkoa, pelasivat kuitenkin koko ajan ylöspäin. Peli ei ollut kaunista, mutta se oli tarkoituksellista ja toimivaa ja olennaisena osana siihen liittyi se, että eipä vastustajallekaan pahemmin paikkoja annettu. Saipa enemmän näennäispainosti ajoittain, pörräsivät kulmissa ja maalin takana. Toivon mukaan sentteriosastomme täydentyy nopeasti.
 

Analyytikko_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, QPR, ManU, Hertha BSC
Yksinkertaisesti unohdin kirjoittaa tämän oman viestini loppuun. Hacker ja Walsh tulisi toimittaa joukkueesta ulos ja tilalle kaksi pakkia.

Ääriesimerkkinä ottaisin jopa kaksi mestispakkia, jos ei muita löydy. Niin pienellä pakkirosterilla nyt pelataan. Hackerin ja Walshin vaihtaminen kahteen mestispakkiin ei huononna joukkuetta, itse asiassa se hieman parantaa sitä. Ja jos nämä turistit myydään sopimuksineen, tässä säästyy myös rahaa. Tämä ei tarkoita, että haluan ennenkaikkea 2 mestispakkia sisään. Otin vain esimerkiksi pakkihankintojen lievimmän ja miedoimman saaliin, worst case scenarion. Ja jopa tässäkin tapauksessa H:n ja W:n ulkoistaminen kannattaa. Tämä kuvastaa hyvin kaksikon "tärkeyttä" HIFK:lle.

Vantaalta löytyy kaksi kappaletta meidän Mestis-pakkeja, jotka voisi nostaa ylös tuomaan leveyttä loppukaudeksi. Rony Ahonen ja J-P Purolinna. Ainakin Ahosen voisi mielestäni heittää suoraan kehiin ja miksei tuota J-P Purolinnaakin voisi kokeilla tässä ennen tammikuun loppua parin testipelin verran.

Muista Mestis-pakeista tulee nopealla miettimisellä mieleen Jokipoikien Akkanen ja Sellars, joita molempia pitäisin kokeilemisen arvoisina vaihtoehtoina. Ja edelleen vaikea uskoa, ettei Kultasta saisi millään ilveellä loppukaudeksi tänne pelaamaan, kunhan tarpeeksi kovan tarjouksen lyö tiskiin. Toki varmasti näiden nimien lisäksi olisi muitakin kokeilemisen arvoisia kortteja Mestiksen puolelta.

Meikäläinen yrittäisi kaikin keinoin saada Pitkämäen myytyä Ilvekselle kakkosveskariksi tälle kaudelle ja ensi kaudeksi ykkösveskariksi, nyt kun Leinonen lähti Tsekkeihin. Pitkämäen tilalle kelpaisi minusta tuo jo mainittu Lukossa kakkosena luukkua availlut Myllykoski, eri asia kelpaako tämä Lukolle. Mutta rahalla tästäkin selvittäisiin luultavasti.

Walsh tosiaan lopullisesti vakuutti meikäläisen taidoistaan taannoin Lahdessa ja Hackeria ei taideta tarvita, mikäli Nyholm, Wärn, Liivik tai joku muu hoitaa saman homman yhtä hyvin tai jopa paremmin. Nyholmia oikeastaan voisi jopa kokeilla todella isossa roolissa ykkösen laidassa Lennun paikalla parin pelin ajan. Wärn samaan ketjuun Keräsen kanssa ja siihen keskelle Porthen, niin meillä on hyvä neloshyökkäysketju.

Pakistoon pitäisi siis saada kaksi uutta nimeä lisää.

1) Ns. märkäuni-vaihtoehto:

Lupaschuck ja Söderholm/Kultanen

2) Ns. kokeilemisen arvoinen vaihtoehto

Akkanen-Sellars/tai kaksi muuta Mestis-tason pakkia

3) Ns. todennäköinen vaihtoehto

Rony Ahonen ja J-P Purolinna nostetaan Vantaalta HIFK:n rinkiin ennen tammikuun loppua.

Ja toivotaan, että Nybari on jo saanut faxiinsa Lupaschuckia koskevan vapautumisilmoituksen.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Kaverin firmakausareiden avulla tuli nähtyä eilinen matsi ja olihan tosiaan aikamoinen avauserä, SaiPa näytti ihan joltain divariporukalta IFK:n tehdessä mitä tahtoi. Tarkki pelasi kuitenkin hyvin ja toisaalta IFK sössi hyviä tekopaikkoja (Pöystin ylärima ym.), joten vain yksi maali - tosin sitäkin nätimpi - nähtiin. Toka ja kolmas erä olivatkin sitten molemmin puolin aika heikkotasoista pelailua. IFK kuitenkin puolusti varmasti, eikä omassa päässä ollut mitään järjetöntä pyöritystä, eikä Niemisen tarvinnut lopulta tehdä mitään uskomattomia venymisiä nollapelinsä eteen. Tuli tarkkailtua kapteeni Hirschovitsia ja Kimihän pelasi erittäin hyvän pelin, molempiin suuntiin, eikä harhasyöttöjäkään nähty. Pisteitä ei tullut, mutta silti hyvä peli kapulta. Pakeista Heikkinen menetti kiekon monta kertaa, jälleen sitä paljon puhuttua ylimielisyyttä oli havaittavissa tällä tukkajumalalla.
 

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ratkaisupeleissä joukkueiden 3- ja 4-ketjut nousevat usein ratkaisevaan asemaan. IFK on ollut koko kauden aivan liikaa kahden ekan ketjun tehojen varassa ja nyt muilla on mahdollisuus näyttää kykynsä ja lunastaa paikka pelaavasta kokoonpanosta siinä vaiheessa, kun siellä on toivottavasti tungosta. Huomio kiinnittyy lähinnä seuraaviin pelaajiin:

Teemu Ramstedt, 4+7, viimeisin tehopiste 5.12.

Siim Liivik, 3+4, viimeisin tehopiste 25.10, sen jälkeen 24 (!) matsia ilman tehopisteitä

Max Wärn, 0+4

Jerry Ahtola, 2+1, viimeisin tehopiste 25.10, sen jälkeen 23 (!) matsia ilman tehopisteitä

Jermu Porthen, 1+2, viimeisin ottelu 25.10., onko jo pelikunnossa?

Janne Keränen, 2+0, yhdessä matsissa pisteille koko kaudella

Eetu Pöysti, 0+1, saanut hyvin vähän peliaikaa koko kaudella

Bobby Nyholm, 0+0, päässyt vasta neljässä matsissa jäälle, saako nyt vastuuta?

Yllä on yhteensä 8 hyökkääjää, joista kukaan ei voi olla varma pelipaikastaan keväällä. Jos muut hyökkääjät ovat kunnossa, näistä kahdeksasta neljä pääsee/joutuu a) A-junnuihin (Liivik, Pöysti, Wärn, Nyholm), b) K-Vantaaseen/muualle tai c) katsomoon syömään hodareita.
Kirjoitin tällaisen viestin otteluketjuun ennen KalPa-matsia 13.1. Kolmen viimeisen matsin jälkeen on helppo sanoa, että positiivinen ajattelu ei ainakaan tällä kertaa ollut mitään yltiöoptimismia. "Mestis-miehistöllä" ensin sarjakakkoselle tiukasti kampoihin Kuopiossa, jonka jälkeen kaksi näyttävää voittoa. Huomionarvoista on ollut, että ykkösketju ei ole ratkaissut näitä matseja, vaan tehoja on löytynyt lähes joka ketjusta.

Teemu Ramstedt on saanut kolmessa pelissä tehot 2+1, vaikka alla oli 10 matsia ilman pisteitä. Ahtola-Liivik-Pöysti näytti ehkä paperilla turhan kesyltä ketjulta, mutta otteet kentällä ovat olleet toista. Liivik oli pelannut 28 matsia ilman maaleja ennen KalPa-peliä, Ahtola puolestaan 24 peliä ja Pöystikin on tuplannut kauden pistesaldonsa. Max Wärn on päässyt ykkösketjuun ja vaikka pisteitä ei ole tullut, ensimmäinen liigamaali on vain ajan kysymys. Porthen on hienoa nähdä taas kentällä. Nyholm oli Kärpät-pelissä vähän eksyneen oloinen, mutta raporttien perusteella SaiPa-peli meni jo aivan eri tavalla.
 

toimittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pari hyvää kotipeliä putkeen ja fiilis on taas ihan eri luokkaa. On se pienestä kiinni ja vähään saa olla nykyään tyytyväinen. Viime pelit on pelattu joukkueena, niinkuin joukkuepeliä pitääkin pelata. Vaikea vaan käsittää miten se on ollut niin hemmetin vaikeaa.

Pelaajat eivät kuulemma pidä KJ:sta. Meikäläisen mielestä se on pelkästään hyvä merkki. Ei kaikkia velliperseitä pidäkään päästää niin helpolla ja jos edes SM-liiga tasolla halua pärjätä vaatimustaso pitää olla kovaa luokkaa.

Herää vaan kysymys kun noita kokeneempia pelaajia on ollut sivussa niin peli on toiminut paljon paremmin, varmaankin enemmän KJ:n ohjeiden mukaan kuin aikaisemmin. Nuoret jannut ovat tod näk kuitenkin nöyrempiä kuin nämä meidän muka tähtipelaajat.
Allekirjoittanutkin on varmaankin joskus tuskissaan vaatinut KJ:n päätä vadille mutta tässä tilanteessa kuvio tuntuu selkeytyvän ja vika taitaakin olla meidän elviksissä. Toivottavasti nämä elvikset alkavat elää enemmän joukkueen ehdoilla ja saadaan joukkue sitä kautta paremmalle tasolle.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Mun mielestä tämä nuorten pelaajien pääseminen kokoonpanoon mukaan on piristänyt HIFKin peliä, vauhtia ja taklauksia on huomattavasti enemmän ja omassa päässä on pelattu kurinalaisemmin. Pieni häpeä kokeneempia pelaajia kohtaan, että eivät pysty noudattamaan valmentajan laatimaa pelisysteemiä yhtä hyvin kuin junnut. Toisaalta, turha tässä on vielä paukutella henkseleitä, nyt on pelattu vasta 3 ottelua hyvällä ilmeellä ja pelejä on jäljellä runkkarissakin vielä 16 ottelua. Nyt vaaditaan sitä tasaisuutta otteisiin, yhteenkään notkahdukseen ei enää tässä vaiheessa ole varaa.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Joukkue on nyt oikein roolitettu, perinteiseen kanadalaiseen tyyliin HIFK:lla on kaksi taitoketjua (Hirso, Ramstedt), energiaketju (Ahtola) ja jarruketju (Porthen). Kaikki noudattavat samaa pelitapaa, mutta hieman eri painoituksilla ja vaikuttavat tyytyväisiltä rooleihinsa. Onko siis ihme, että voittoja tulee tällä rosterilla, joka paperilla on kaikkien aikojen kehnoin HIFK, mutta mitä väliä sillä on, kun homma toimii ja HIFK saa 3 pisteen voittoja kotijäällä. Kärppiä vastaan pelattiin loistopeli ja SaiPaa vastaan loistava 1. erä. Nyt pitää säilyttää sama vire Pelicans-otteluun ja toivottavasti kukaan "hacker" ei tervehdy siihen peliin mukaan.

edit.

http://en.wikipedia.org/wiki/Line_(ice_hockey)

Tässä selitystä kanadalaisesta tavasta muodostaa ketjut. Suomessa energiaketju yleensä pelaa enemmän kuin jarrukenttä, mutta muuten ok selityksiä ja sopivat kahden viime pelin HIFK:n ketjuihin kuin "nokka" päähän.
 
Viimeksi muokattu:

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Junnupelaajien suhteen kannattaa tosiaankin laittaa jäitä hattuun. Heillä on vielä hyvän ja huonon päivän välinen ero todella huikea ja ihan luonnollisista syistä. Liivik oli täysin yössä hyvän alkunsa jälkeen ja nyt taas mainio. Toisaalta hän ei ollut aivan täydessä fyysisessä tikissä tässä vielä joku aika sitten. Pikkuhiljaa vastustajat oppivat ottamaan vauhdin pois.

Yksi syy, jonka eräs ex-pelaajamme heitti koskien parempaa pelaamista ns. hyviä jengejä vastaan: HIFK:n pelikirja toimii paremmin, kun ottelussa on vauhtia ja vastustajakin pyrkii pelaamaan aktiivisesti. Tämä on luonnollisesti sitä yleisempää, mitä korkeammalla joukkue on sarjassa. Eivät Jyp, Blues ja Kärpät ole lähteneet puolustavalla vauhdintappotaktiikalla HIFK:ta vastaan. Toisin kuin Ässät, Lukko, Tappara, Ilves ja moni muu. HIFK onkin sitten vastaavasti ollut poikkeuksellisen kädetön niissä tilanteissa, joissa vastustaja nappaa vauhdin pois. Malliesimerkki tästä oli Lukko-matsi. Ei tämä niin kauhean huonolta osaselitykseltä kuulosta. Se viittaa myös hieman KJ:n puutteeseen: hänen keinovalikoimansa on ollut huono passiivisia joukkueita vastaan ja HIFK on muuttunut myöskin keskialueella seisoskelijaksi.
 

Islanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Yleisiä pointteja pelaajista

Enpä nyt keksinyt parempaa ketjua tälle, kun teki mieli kirjoitella vähän huomioita joistain pelaajista. Jätin nyt kaikki perus hirsot ja lennut pois arvioinneista.

Honkanen
Oli melkeen Jeremäisiä piirteitä havaittavissa, kun haki pommeja keskialueella. Noin puolet osui ja toinen puoli meni ohi ja pelasi itsensä auttamatta tilanteista ulos.
Kuitenkin korostaisin tämäntyylisten pelaajien tärkeyttä kevään koittaessa. Nytkin hiillosti Saipa-pelissä Toporowskia aina jäällä ollessa, ja kympin se sitten lopuksi ottikin...

Kankaanperä
On se kyllä Äijä. Harmittavan usein jää kyllä potkun jälkeen tilanteissa, ja joutuu ottamaan koukkuas tsjp. jäähyn. Kuitenkin tuo uskottavuutta puolustukselle olemuksellaan.

Ramstedt
On hyvä malliesimerkki nuoresta pelaajatyypistä. Onnistumiset ruokkivat itseluottamusta, ja sitten usein seuraavassa tilanteessa koittaakin vielä vaikeampaa harhautusta ja vituiksi menee. Kuitenkin oli ilo seurata otteita. Iso ja taitava.

Nyholm
Varmaan ensimmäiset kunnon minuutit tuli Kärpät ja Saipa-peleissä. Painavia taklauksia tulee paljon, ja sopii erittäin hyvin neloskenttään.

Liivik-Ahtola-Pöysti
Ei kait sitä energisyyttä voi liiaksi korostaa. Näyttää että kavereilla on oikeasti hauska tekemisen meininki kun pelaavat kolmistaan. Jokaisen "epäonnistuneen" tilanteen jälkeen näkyy pieni ärtymys(varsinkin Liivikillä) mikä on mielestäni hyvä merkki oikeantyyppisestä nälästä kentällä.
 

Islanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Yksi syy, jonka eräs ex-pelaajamme heitti koskien parempaa pelaamista ns. hyviä jengejä vastaan...

Helppoa kun heinän teko. Varmistetaan ettei vaan päästä kotietuun kiinni, niin pleijareissa pelataan aina "parempia" jengejä vastaan. Ja bonuksena voidaan vaikka hävitä kaikki kotipelit, ja hoitaa homma himaan vieraissa! Niin ei haittaa kotipelikammokaan...
 

Orava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä me tarvittais joku siihen ykköseen Wärnin tilalle. Mies on kuitenkin niin kädetön, jos vertaa esimerkiksi Petrelliin tai Kuhtaan, jotka siinä ovat aiemmin pelanneet. Mielestäni Wärn tavallaan on jopa hieman tuhonnut ykköskentän peliä, eikä juuri siksi ykkönen ole pystynyt jatkamaan pistetehtailuaan. Ahtolankin kenttä alkoi toimia vasta kun Wärn nostettiin ykkösen laitaan ja tilalle tuli huomattavasti kädellisempi Pöysti. Wärnistä tulee vielä ihan hyvä voimasentteri, mutta tällä hetkellä ei kädet riitä millään pelaamaan ykkösen laitaan.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Kyllä me tarvittais joku siihen ykköseen Wärnin tilalle. Mies on kuitenkin niin kädetön, jos vertaa esimerkiksi Petrelliin tai Kuhtaan, jotka siinä ovat aiemmin pelanneet.

Tällä hetkellä vaihtoehdot on aika rajalliset kun Ahtolan ja Ramun kenttiä ei ole mitään syytä rikkoa, heillä peli toimii loistavasti. Vaihtoehdoiksi jää sitten Keränen tai Nyholm ja näistä kahdesta mielummin näkisin Nyholmin ykkösen laidassa, silloin nuori jäbä saisi oikein kunnolla vastuuta tasakentällisin. Mielelläni näkisin myös Honkasen saavan enemmän peliaikaa, lauantaina ei tainnut pelata kuin 1 tai 2 vaihtoa vikassa erässä, vaikka esitti hyviä otteita edellisissä erissä. Vastaavasti Haveriselle vähemmän vastuuta, tällä kaverilla kun on kiekko omassa päässä, niin nitropurkin kansi aukeaa välittömästi, ei voi "ikinä" tietää meneekö syöttö omille vai suoraan vastustajalle (Walsh on melkein samanlainen, mutta vetelee enemmän pitkiä kiekkoja).
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Ei ainakaan Hackeria Wärnin paikalle ykkösketjuun. Se olisi sikamaista oman juniorin syrjimistä sekunda-ulkolaisella pelaajalla. Hacker ei kykene syrjäyttämään yhtään hyökkääjää kahden viime pelin joukkueesta. Jos Bates tervehtyisi, niin hänet saattaisin nostaa Wärnin paikalle ykkösen laitaan tai sitten Hirso laitaan ja Bates sentteriksi. Samoin Petrell tai Kuhta pääsisivät nykyiseen kokonnpanoon, jossa en helpolla muuttelisi juuri nyt Ahtolan energiaketjua ja Ramstedtin kolmosketjua, joka pelaa toisena taitoketjuna Hirson ykkösen kanssa. Porthenin ketju on jarrukenttä, jossa Nyholm ja Keränen ovat sopeutuneet rooliinsa yllättävän hyvin, siksi varoisin muutoksia myös siihen ketjuun, kun peli kulkee nyt voittavasti.
Ei kannata korjailla sellaista, joka ei ole rikki.
 
Viimeksi muokattu:

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Samaa mieltä Johanneksen kanssa.

Olisko Wärnillä kuitenkin vielä sellainen vaikkapa 2 matsin paikka näyttää omaa osaamistaan ykkösessä kunnon peliajalla? Jospa se vielä siitä kun nyt saa kunnolla pelata. Mutta ehdottomasti, jos miestä pitää vaihtaa niin sitten Nyholmin bobille vaan tilaisuutta. Sehän tuntuu olevan tän kauden teema(heh), junnuilla mennään. Mennään sitten asiallisesti eli kunnon peliaikaa ja osaavat kaverit viereen mielummin kun jollain neloskentän jämä minuuteilla.

Laitetaan Hacker(kun se on kunnossa ja jos on pakko änkeä kokoonpanoon) luistelemaan joka vaihto sata lasissa vastustajan ykkösviitan sentterin rinnalla ja häiritsemään helvetisti.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Laitetaan Hacker(kun se on kunnossa ja jos on pakko änkeä kokoonpanoon) luistelemaan joka vaihto sata lasissa vastustajan ykkösviitan sentterin rinnalla ja häiritsemään helvetisti.

Jos Hackeria, jonka ainoa "vahvuus" tuntuu olevan luistelu, on pakko pitää kokoonpanossa (toivottavasti ei ole), niin ainoa käyttö sille on alivoima, jossa se voi pörrätä väkkäränä tökkimässä ja rikkomassa vastustajan yv-viisikon pyöritystä. Jos se sitten saa kiekon haltuunsa, niin pistäköön sen välittömästi pois omalta alueelta keinolla millä hyvänsä. Ylivoiman antaminen Hackerille on melkeinpä rikos lajia nimeltä jääkiekko vastaan, eikä tuo oikein mitään tunnu saavan aikaiseksi 5 vs. 5 -pelissäkään. Ketjukaverit vaan turhautuvat, kun avopaikoistakaan ei kiekot mene maaliin ja syötöt pysähtyvät aina vastustajan lapaan.
 

COLHC1980

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Deutscher Fußball-Bund, NP #3
Yksi syy, jonka eräs ex-pelaajamme heitti koskien parempaa pelaamista ns. hyviä jengejä vastaan: HIFK:n pelikirja toimii paremmin, kun ottelussa on vauhtia ja vastustajakin pyrkii pelaamaan aktiivisesti. Tämä on luonnollisesti sitä yleisempää, mitä korkeammalla joukkue on sarjassa. Eivät Jyp, Blues ja Kärpät ole lähteneet puolustavalla vauhdintappotaktiikalla HIFK:ta vastaan. Toisin kuin Ässät, Lukko, Tappara, Ilves ja moni muu. HIFK onkin sitten vastaavasti ollut poikkeuksellisen kädetön niissä tilanteissa, joissa vastustaja nappaa vauhdin pois. Malliesimerkki tästä oli Lukko-matsi. Ei tämä niin kauhean huonolta osaselitykseltä kuulosta. Se viittaa myös hieman KJ:n puutteeseen: hänen keinovalikoimansa on ollut huono passiivisia joukkueita vastaan ja HIFK on muuttunut myöskin keskialueella seisoskelijaksi.

Kuulostaa ihan ok selitykseltä ex-pelaajan selitys, mutten sitä kuitenkaan voisi joukkueen suusta hyväksyä. Kiekkoa reppuun piste. Latoo ekassa erässä 3-0 taululle kun yleensä IFK:lla on niitä paikkoja alussa ja hyvä vauhti päällä, mutta kun ei tehdä maaleja niin tehdään itselle peli vaikeaksi. Siinä voi vastustaja ottaa sitten sitä vauhtia pois ihan rauhassa sen jälkeen.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
En siis syytellyt mitenkään niitä joukkueita, joiden arsenaaliin kuuluu vauhdin tappaminen pelistä. Tekisin koutsina ihan samaa, jos oma miehistöni olisi miljoonan verran edullisempi kuin vastustajalla. Se kertoo HIFK:n henkisen iskukyvyn huonoudesta, että kävelyyn sorrutaan mukaan, eikä vedetä tylysti omaa linjaa. Sheddenin HIFK pelasi aina samalla tavalla, ihan sama oliko vastassa Saipa tai Kärpät.

Älkääs nyt vielä Wärniin kyllästykö. Hänhän taitaa olla ainoa NHL-varauksen omaava junnumme, eikä missään tapauksessa käsiltään huonoin heistä. On se oikeasti kova paikka kenelle tahansa alempien kenttien miehelle mennä pelaamaan liigan piste- ja maalikunkun kanssa. Kyllä eron näihin kahteen muuhun pitääkin aluksi näkyä. Muutenhan häntä olisi peluutettu ihan turhaan alhaalla. Hackerin heittäminen ykkösen laitaan olisi yhtä järkevää kuin hiekan tunkeminen bensatankkiin ennen ajomatkaa tai meikkaaminen ennen lesbojen kevätkarnevaaleja. Toisaalta se paikka täydentäisi Hackerin uskomattoman 6 maalia / 1,5 kautta -taivalluksen. Hän on pelannut 2-4 -ketjujen sentterinä ja laidoilla ja enäähän tästä puuttuu paikka 1-ketjussa. Ensin laidassa ja viikon päästä Hirson paikalla keskellä. Hackerin agentti on tehnyt mielettömän kovan duunin, hattu päästä ja rispektit kaverille! Nyt funtsikaa hetki ihan hiljaa: Hackerin agentti on myynyt äärimmäisen mitäänsanomattoman, 3 maalia per kausi tykittävän ja hyttysen lailla taklaavan pelaajan ulkomaalaispaikalle SM-liigaan kahdeksi kaudeksi peräkkäin. Oikeastihan kaaren pitäisi mennä niin, että ensin HIFK on ottanut hänet ja seuraavalla kaudella Hacker onkin ei-niin-isossa jengissä, eikä niin isossa roolissa. Malliin Cipruss. Mutta Hackerhan on siis kaiken lisäksi aloittanut pikkujengissä pikkutuloksin ja eikun jatkanut seuraavalla kaudella liigan isoimmilla budjeteilla pelaavan joukkueen suvereenina 2-sentterinä! Olen aivan sanaton.

Pakkohan tässä on todeta sama kuin joku loukkaantumisketjussa. Brennanin poistumisen myötä on tapahtunut kaksi asiaa: loukkaantumiset ovat lisääntyneet, samoin Kangen, Hirson, Pikun, Bonon ja monen muun jäähyt. HIFK ei lopeta missään tapauksessa rouheaa kenttäpeliään. Ja nyt joukkokokouksiin meiltä menevät järjestään juuri ne, joiden pitäisi pysyä kentällä. Ei Honkanen yksin ehdi kaikkia hoitaa - ja hyvä huomio siitä, kuinka mainiosti Miliisi hieroi Toporowskyn naamaa kuumentaen hänet ulos kentältä. Saipalta taisi puuttua Pulkki ja heti iskettiin kultakypärään. Samoin tapahtunee meille.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Kyllä Pulkki oli kokoonpanossa mukana, mutta sai vähän peliaikaa, vielä vähemmän kuin Honkanen.

On vähän kärjistetysti sanottu loukkaantumisten johtuvan Brennanin lähdöstä, enemmän ne on kuitenkin aiheutunut pelitilanteista, koska ketään loukkaantuneista ei ole pois sikailun takia. Olen samaa mieltä lisääntyneistä jäähyistä, mutta suurin osa niistä menee Kangelle, joka on näyttänyt kaapin paikan omalla alueella. Hirson jäähyt eivät tule kovasta pelistä ja Bonohan on pelannut siististi tällä kaudella, vain 20 min. jäähyjä jos vertaa edellisiin kausiin. Bono ei ole pelannut niin fyysisesti kuin aikaisemmin, pääasia kuitenkin että pisteitä on alkanut tulla paremmin kuin alkukaudesta.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Hirson jäähyt eivät tule kovasta pelistä ja Bonohan on pelannut siististi tällä kaudella, vain 20 min. jäähyjä jos vertaa edellisiin kausiin. Bono ei ole pelannut niin fyysisesti kuin aikaisemmin, pääasia kuitenkin että pisteitä on alkanut tulla paremmin kuin alkukaudesta.

Mun mielestäni Hirson jäähyt tulevat hänen lämmittämisestään ja lisäksi pelaajan itsensä yliyrittämisestä. Tässä pari tyypillistä Hirso-jäähyä: 1) Vastustajan kaveri roikkuu hänessä kuin ruotsalaismies toisessa, pilli ei soi vaikka vauhti suorastaan halattaisiin pois ja niinpä Hirso huitaisee kaveria lähtien yksin jäähylle 2) Vaihdon loppupuolella Hirso lähtee kamppailemaan vielä yhdestä hyökkäyspään irtokiekosta häviten luistelukilpailun tuoreille jaloille. Ja sehän vituttaa niin paljon, että kaveri on kampattava tai koukattava. En mitenkään puolustele näitä jäähyjä, mutta väitän, että niiden syy on yleensä vilpitön halu pelata kiekkoa. Porissahan Hirso jo lievästi myllytti Kivenmäen kanssa. Brennan olisi sanonut jo eka erässä (jos siis Kivenmäki olisi ylipäätään roikkunut Hirsossa tuolloin), että anna mun hoitaa toi hyttynen, pelaa sä vaan. Näin olen pelaajien itsensä kuullut kuvailevan Brennania. Honkanen (kuten Heleniuskin) pelaa pakkina ja näiden jätkien ehtiminen tilanteisiin ei pysty olemaan samaa tasoa kuin hyökkääjien. Odotankin, milloin KJ nostaa Honkasen ketjuun, Melartinhan hän ketjutti jo kerran. Kaikkiaan siis hyökkääjäpoliisi on paljon käyttökelpoisempi kuin pakki.

Myös Jarkko Immonen on ottanut 1-sentteriksi suhteellisen paljon jäähyjä, 38 min. Hirso 50 min ja Immosellahan täytyy olla enemmän kakkosia, jos ja kun Hirsolla on enemmän kymppejä? Immonen, Hirso ja Lukon Saarenheimo (58 min) ovat pelaajia, jotka halutaan pysäyttää ja kun kukaan ei ole aivan hiirikään, tulee heille minuuttien vastapainoksi jäähyjäkin. Hirsolla on lyhyt pinna ja aina paljon minuutteja per peli. Tiedän kaveria sen verran, että hän olisi rauhallisempi, jos häntä ei ylipäätään häirittäisi / kahvattaisi / estettäisi niin paljon. Bonokin kilahti Ässä-matsin lopussa ja epäilen hänen pinnansa kestävyyttä pelien kovetessa. Vastustajat osaavat häiritä häntä aivan oikein. Ja Kanki on äijä. Hänen pelityyliinsä kuuluvat jäähyt, mutta en haluaisi nähdä häntä missään muussa liigajoukkueessa. Voittopelissä otetut jäähyt eivät btw. vituta mua ollenkaan matsin jälkeen, niin kova on 3 pisteen voima.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Tosta kakkoskohdasta olen täysin samaa mieltä, Hirso ottaa yleensä jäähynsä vaihtojen loppupuolella kun alkaa olla takki tyhjänä, suurimmaksi osaksihan noi on turhautumisjäähyjä. Hirson kaikki jäähyt ovat 2 min jäähyjä tällä kaudella ja 50 min yhteensä, ootko samaa mieltä, että niitä on ehkä vähän liikaa ykkössentterille?

Honkanen pelaa yleensä otteluiden alku puolella, harvemmin enää kolmannessa jos peli menee tiukaksi (Saipa-peli). Ja samaa odotan itsekin, milloin Honkanen on hyökkääjän paikalla. Mun mielestä huomena olisi otollinen hetki tälle tapahtumalle, kun K.Sihvonen on samaa aikaa jäällä. NHL:ssä puolustajat ovat jo hävinneet kokonaan poliisin tehtävistä.

Kankaaperällä on jäähyjä 5 edellisestä matsista 22 min ja tähän sisältyy yksi kymppi. Musta tuntuu, että Kanki on alkanut koventaa otteitaan kun pelit muuttuvat yhä tärkeämmiksi ja tästä johtuu myös jäähyjen lisääntyminen. Saman asenteen pitäisi tarttua muihinkin puolustajiin ja Melartissa on mun mielestä potentiaalia uudeksi Kangeksi.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Thanks korjauksesta, siis Hirsolla ei kymppejä. Luulin, että Porista tuli kybä ja oli yksi aiemmin. Liigan rangaistustilasto kertoo typerästi vain minuutit, mistäs näkee minuuttien jakautumat? Joo, voisi jäähyjä olla 1-senalla vähemmän, mutta lähden siitä, että meikäläisen HIFK ei saa koskaan olla liigan vähiten jäähyjä ottava joukkue. Tätähän ei ilmeisesti saisi sanoa ääneen? Taustalla on se, että haluan pelitavan sisältävän paljon taklauksia ja tunnetta ja silloinhan minuutteja tulee vääjäämättä paljon. HIFK on saanut eniten jäähyjä tällä kaudella ja yllättävän paljon niissä(kin) otteluissa, joissa on pärjätty hyvin. Hirson suhteen, kuten oikeastaan kenen tahansa pelaajan, pitää katsoa kokonaisplussat ja kokonaismiinukset. Mitä hän on antanut joukkueelle 50 jäähyminsan vastineeksi? Mielestäni riittävästi tehoja ja apuja. Pakko näitä on katsoa samassa vaakakupissa. Vaikkakin moni koukkujäähy olisi saanut jäädä ottamatta.

Sitten pitää katsoa pelaajan rangaistusmäärä joukkueen sisällä. Tämä on mielenkiintoista dataa. Hirso on HIFK:ssa jäähyissä sijalla 7 (50 min). Edellä ottamistani esimerkeistä Immonen on Jypin jäähypörssissä sijalla 6 (38 min) ja Saarenheimo Lukossa niin ikään sijalla 6 (58 min). Hirso, Immonen ja Saarenheimo ovat senttereitä minun makuuni, aktiivisia pelaajia, eikä mitään väistelijöitä. Kalle Sahlstedt, josta olen kysynyt pitkin kautta: Miksi hän ei pelaa meillä, on Kalpan 5. eniten jäähyillyt pelaaja (32 min) . Bluesin Öhman on heillä sijalla 8 (20 min), Jokereissa Tenute on jäähypörssin 7 (36 min) ja alemmista senttereistä Hauhtonen 3 (67 min). Kärpissä sentterit ovat jäähyilleet todella vähän, Viuhkola Kärppien 13 (14 min) ja Corso (27 ottelua) sijalla 17 (10 min). Mulla ei ole tietoa kumpi heistä on virallinen 1-sena. Hirson tilanne HIFK:n sisällä ei siis todellakaan poikkea olennaisesti oikeastaan muista jengeistä kuin Kärpistä. Tekeville sattuu. Mutta tokikin jokainen väsynyt hyökkäysalueen koukkaus on turha jäähy sinänsä. Siltikin katson hieman läpi sormien, koska tilanteeseen liittyy lähes aina kiekon tavoittelu, ei se huvikseen kamppaile sentään ketään.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Hirsolla kompensoi tehdyt pisteet erittäin hyvin jäähymäärää, mutta väitän että hän voisi aivan hyvin johtaa pistepörssiä pienemmillä minuuttimäärillä. Olen parjannut Hirsoa juurikin sen takia, koska näitä turhautumisjäähyjä tuli liikaa. Viime peleissä Hirso ei ole enää istunut boksissa kun joukkueen peli on muutenkin toiminut ja pisteiden teko ei ole yksin ollut ykkösen harteilla. Ei ole tarvinnut yrittää liikaa. Mutta nyt olisi korkea aika myös Hirson kentä alkaa tehdä taas pisteitä, jos se Wänkin saisi tehtyä samalla ekan liigamaalinsa.

Mun puolesta jäähyjä saa ottaa ja niitä pitääkin tulla, kun ne otetaan oikeissa tilanteissa. Suurimmaksi osaksi koukkaus-, kampitus- ja kiinnipitämisjäähyt johtuvat pelaajan laiskuudesta ja nämä pitäisi olla vähemmistössä meille vihelletyistä jäähyistä. Esim Saipa-pelissä mua ei olisi yhtään haitannut vaikka Kanki olisi saanut jäähyn siitä kun naputti Yli-Torkkoa kupoliin oman maalin sisällä, tästä kuitenkin dumareille plussaa ettei antanut penaltya.
 
Joo, voisi jäähyjä olla 1-senalla vähemmän, mutta lähden siitä, että meikäläisen HIFK ei saa koskaan olla liigan vähiten jäähyjä ottava joukkue. Tätähän ei ilmeisesti saisi sanoa ääneen? Taustalla on se, että haluan pelitavan sisältävän paljon taklauksia ja tunnetta ja silloinhan minuutteja tulee vääjäämättä paljon.

Tuossa tekstissä piilee totuus, mutta mun mielestä se ei ole mitenkään hienoa, että otetaan aivan käsittämätön määrä roikkumiskakkosia.

JHag tuossa harmitteli, kun ei saa jäähyjakaumaa esille, joten huvikseni laskeskelin pikkukakkosten määrää. Tilastoissa kahden minuutin jäähyjen lukumäärä, tilastoissa mukana vielä sm-liigassa pelaavat pelaajat jäähypörssin top 50:

Eniten kakkosia

Lostedt 14
Nicke 18
Kanki 36 Koko liigan ykkönen
Marjamäki 25
Sihvonen 15
Rajamäki 12
Komarov 16
Cook 26
Seikola 25
Mäkelä 30
Pikkarainen 15
Malmivaara 24
Toporowski 18
Petrell 22
Helenius 8
Nielikäinen 10
Halonen 24
Peltonen 22
Vihko 10
Torkki 22
Hauhtonen 16
Nieminen 28
Laamanen 23
Laaksonen 6
Mikkola 20
Eloranta 25
Levokari 25
Peltonen T. 6
Melart 5
Viinanen 17
Ling 4
Saarenheimo 28
Sammalkangas 15
Pulkki 15
Luttinen 22
Sailio 22
Uusitalo 17
Mälkiä 14
Varakas 9
Tähtinen 21
Strömberg 26
Hirso 25 koko liigassa vain kaksi hyökkääjää edellä
Järvinen 15
Huhtala 12
Laurila 17
Rasmussen 14
Honkanen 6
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös