HIFK tarvitsee kotonaan hyvän alun päästäkseen flowhun. Ikävä kyllä tähän flowhun pääsemisen suurimpana esteenä näen myös tietynlaisen liian hienojen maalien yrittämisen ja suoraviivaisuuden puutteen. Ja tämä johtaa usein myös siihen, että vastustajan veskari pääsee omaan flowhunsa. Tuntuu, että ekalla erätauolla tapahtuu kerta toisensa jälkeen muutos, kun on oikein erikseen muistutetaan, että lopettakaa näpräily ja ajakaa enemmän maalille. Ja useimmiten muutos parempaan tapahtuukin. Tämä on mulle itselleni suuri mysteeri, miksi näin käy kerta toisensa jälkeen. Eikö näistä asioista ole ollut aikaisemmin puhetta? Vai eivätkö pelaajat oikeasti usko, että esimerkiksi sinne maalille pitää mennä vaikka väkisin joka ikisessä pelissä ja valmennus näyttää heille sitten todistusaineistoa erätauolla, että katsokaa, te olette kaikki kulmissa eikä maalilla ole ketään. Ja tokasta erästä eteenpäin se taas ymmärretään, kun asia on erikseen käyty juuri läpi? Mahtuuko sinne pelaajien aivoihin vain noin kaksi ajatusta kerrallaan? Mun on vaikea uskoa, että valmennus olisi sitä mieltä ja vielä erikseen oikein ohjeistanut, että ekassa erässä voidaan pelata kivaa pikkunäppärää kulmissa ja yrittää tehdä mahdollisimman hieno maali ja antaa siihen mahdollisimman hieno syöttökin. Mutta ehkä näin voi sitten olla.
Jos HIFK ei saa ekaa maalia nopeasti, on melkein parempi, että vastustaja tekee matsin ekan maalin, koska muuten HIFK jatkaa sitä pikkukivaa, mutta tuloksetonta näpertelyään loputtomiin. Mutta, kun on pakko päästä edes tasoihin, on myös pakko suoraviivaistaa peliä ja jättää maailman upeimman syötön hakemiset tekemättä. Tuntuu, että vasta vastustajan maalin jälkeen joukkue on ihan aidosti valmis tekemään kovaa duunia iskuja säästelemättä.
Arvostan joukkueen sitkeyttä kyllä. Mutta helpommalla pääsisivät itsekin, jos pelaisivat alusta asti samalla tavalla kuin vikalla kympillä. Noin niin kuin karrikoiden.
