Mainos

HIFK:n huhut, mutut & htt-spekuloinnit

  • 7 765 019
  • 33 671

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Jos naapurista jotain pelaajia tulee, itse uskon, että heidän ensisijaisena tavoitteenaan on pelata vuosi meillä ja siirtyä sitten takaisin Jokereihin. Jos narrien tie siis Liigaan käy. Kuten uskon käyvän. Jokereiden pelaajilla on ollut KHL-sopimukset, jotka tietysti purkautuvat, kun Jokerit ei siinä liigassa enää jatka ja näin ollen heillä on oikeus etsiä uudet seurat. Jokerit eivät kuitenkaan kykene ensi vuonna maksamaan käytännössä kenenkään pelaajan palkkoja, kun mitään junnujen ulkopuolista toimintaakaan ei ole.

Tartun tähän.

Jokerit joutuu rakentamaan koko taloutensa uusiksi ja se ei tule olemaan helppoa. On monia yhteistyökumppaneita, jotka eivät välttämättä enää halua assosioitua Jokereihin, koska moni media on myös kirjoittanut Jokereista -ei niin kivasti.

Oma veikkauksen on, että IFK tulee olemaan maksukykyisempi kuin Jokerit Narrien palatessa liigaan. Siellä ei ole myöskään enää samaa valmennustiimiä. Eli mikä Jokereissa olisi sellaista, joka olisi vetonaula kaudella 23-24? Jos edes liigaan pääsevät.

Heillä ei olisi omaa koppia Nordiksella ja kuka tuon Ryssäareenan ostaisi?

Mä en pitäisi kovinkaan suurena yllätyksenä, että O'Neill päättäisi uransa myös IFKssa, jos mies vain tänne saadaan.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Tartu vain. Katson ja korotan :). Kirjoitan tämän seuraavan nyt realismin näkökulmasta, en HIFK-fanin. Teksti ei siis edusta minun henkilökohtaisia mielipiteitäni.

Suomalaiset ovat menestyshullua kansaa. Ja yritysmaailmassa on paljon eräänlaista opportunismia. Jokereiden Liigaan paluusta tullaan rakentamaan upea tarina ja se tulee uppoamaan kuin kuuma veitsi voihin. Joku tulee kirjoittamaan muutaman rivin KHL:stä, mutta totuus on se, että kiinnostus tätä syrjähyppyä kohtaan tulee olemaan vuonna 2023 hyvin lievää. Ei sitä meidän heavy usereiden lisäksi kukaan jaksa muistella pitkään. Sen kaivelu voi jopa aiheuttaa isossa yleisössä ärtymystä. Mediat pyrkivät myös välttämään sellaista tilannetta, missä he ovat jo etukäteen Jokerit vastaisia.

Jos Jokerit osaavat myydä tuotettaan hyvin ja kumppanit edellä, heillä on todella hyvät mahdollisuudet saada todella paljon kumppaneita. Syitä on kaksi: näkyvyys tulee olemaan aivan huippuluokkaa ja siitähän kumppanit lopulta maksavat. Ja muistutan, tämä Jokerit tulee pelaamaan Liigaa, suomalaista pääsarjaa. Vuosi on pitkä aika, jos mitään ikävää ei tapahtu. En nyt kirjoita tähän yhtään enempää ilmaisia vinkkejä.

Totta kai HIFK:lla on enemmän fyrkkaa alussa, mutta meillä on myös paine kasata nimekäs jengi. Jokerit voi resetoida kaiken vanhan paskan ja lähteä "pienesti" liikkeelle omat junnut edellä, eli tehdä tavallaan Tepsit. HIFK ei tule tekemään niin ennen kuin on aivan pakko. Mikä olisi vetonaula? Vaikka Jokerit ei mulle merkitse mitään, monelle se merkitsee. Ja monelle se tulee tarjoamaan ison mahdollisuuden ja suuren näyteikkunan. Suuren kaupungin suurseura, joka kiinnostaa ehkä enemmän kuin koskaan.

Pennasella oli KHL-sopimus, joka nyt purkautui. Sopivasti KJ lähti Tsekkien maajoukkueen matkaan, joten luonnollista olisi, että Pendo jatkaa liiton hommissa ensi kauden ja siirtyy Jokereihin, kun on ihan 100% varmaa, että pelaavat Liigaa, eli halli ja talous ovat kunnossa. Jokereilla on yhä junnuasiat kunnossa ja Pendolla kokemusta nuorisosta. Taloudellisesti pieniriskinen jengi, jolla vain paljon voitettavaa.

Nordis on Helsingin kaupungin veronmaksajien rahoittama pytinki. HIFK:lla ei ole mitään yksinoikeutta siihen ja Jokerit ovat ihan samalla viivalla. Ikävä kyllä. Olemme pelanneet siellä nyt 25 v. yksin, kun paikalliskilpailija rakennutti oman hallin. Sad but true. Maali on maalia ja jos vuokranantaja vaatii, seinät maalataan valkoisiksi. Jokereille löytynee oma koppi, jonka voivat varustaa kuten haluavat, kuten ennenkin löytyi. HIFK tuskin joutuuu omasta kopistaan luopumaan, koska siihen on laitettu omaa rahaa kiinni. Mutta sama mahdollisuus pitänee tarjota Jokereillekin.

Itse uskon, että Jaffalalle löytyy lopulta ostaja. En oikein näe, että on kenenkään etu, että Stadissa luuhistuu yksi iso areena kaikkien silmien alla. Kaikki tapahtumat eivät mahdu Nordikselle mitenkään ja jos Jaffalla on valot sammuksissa, kaikki menee Tampereelle. Lisäksi Jokeri-junnuille pitäisi löytää jostain jäätä. Mistä? Jos Nordiksella pelaa kaksi jengiä, jäädytyslaitteisto olisi pakko uusia. Toki se on pakko varmaan uusia muutenkin, koska Gardenia ei näy, ei kuulu. Itse uskon, että Jaffalan kohtalo ratkeaa, eli se myydään jollekin taholle ja Jokerit jää sinne.

Pahin virhe, minkä HIFK voi tehdä, on väheksyä tai aliarvioida Jokereita millään tasolla. Se tulee olemaan HIFK:n suurin vastustaja ihan joka tasolla. Liikaa ei pidä keskittyä naapurin tekemiseen, mutta siihen ei pidä tuudittautua, että me ollaan jotenkin suvereeneja, kun ollaan pelattu kaikki nämä vuodet Liigaa. Fiksut yritykset eivät tee päätöksiä tunneperäisesti, vaan luvut edellä. Me ollaan se sama vanha HIFK, joka joillekin on hyvä asia, mutta joillekin tylsä ja joidenkin tekee mieli katsoa, onko ruoho vihreää aidan toisella puolella. Tässä etu on Jokereilla, koska meillä tiedetään, mitä saadaan ja jos Jokereilla on tarjolla paskaa, yritys voi aina palata takaisin meille.

Ihan yleisesti ottaen, ottamatta nimiin kantaa sen enempää, ei seurarakkaus ole mikään HIFK:n yksinoikeus. Jos pelaajat kokevat seuran ja siellä olevat ihmiset rakkaiksi, eikä raha ole lopulta kovin suuri motivaattori, en pidä mitenkään ihmeellisenä, että pelaaja haluaa olla mukana rakentamassa parempaa huomista. Mitä kokeneemmasta pelaajasta on kysymys, sitä todennäköisempää rahamotiivin pienentyminen on.

Kuten aiemmin kirjoitin, tämä on kirjoitettu ilman fanilaseja.
 
Renegade

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Diego Padres
Pakarinen pelas kaks viimeisintä peliä tepsiä vastaan vamman kanssa ja tämän vamman parantelu on syy mm-kisojen väliin jäämiselle.
Tämä ei pidä paikkansa. Sen verran osaava valmennus on maajoukkueella, että kyllä ne tarkistaa terveystilanteen ennen valintoja. Jos Pakarinen oli klesa jo TPS-peleissä ja sinä tiedät sen, niin sen tietää myös Jukka Jalonen eikä näin ollen valitse kaveria Norja-peleihin.

Poisjäännin syyt ovat jääkiekon ulkopuolisia.
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Pakarinen pelas kaks viimeisintä peliä tepsiä vastaan vamman kanssa ja tämän vamman parantelu on syy mm-kisojen väliin jäämiselle.

Onko sulla 100% tieto, että on jäänyt vammojen takia kisoista pois eikä "henkilökohtaisista syistä", kuten on ilmoitettu?

Nimittän noin yleensä pelaajalle on helpompi ilmoittaa "Pienten vammojen takia" kuin "Henkilökohtaiset syyt". Jälkimmäinen herättää aina enemmän esimerkiksi mediakiinnostusta.
 
Analyytikko_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, QPR, ManU, Hertha BSC
Sitä on tosiaan syytä miettiä tarkasti, että kuka olisi sellainen maalivahti, joka pärjäisi IFK:n takana. Tämä tosiaan tarkoittaa oletettavasti pidempiä hiljaisempia jaksoja ja valitettavasti myös liian paljon ylivoimahyökkäyksiä ja nopeita vastaiskuja omiin.
Kun kysymyksessä on HIFK, niin vaikka tänne hankkisi Jeesuksen, niin hänenkään pärjäämisestä HIFK:n maalilla ei voi laittaa ns. päätä pölkylle. Ja varmasti Jeesukseltakin tulisi ribareita siihen parhaalle maalintekosektorille. Valitettavasti HIFK:n maalilla on jokunen kovakin maalivahti käynyt epäonnistumassa (Vokoun) tai häviämässä vastustajan maalivahdille playoff-sarjassa (Noronen keväällä 2010 HPK-sarjassa).

Omasta mielestä Olkinuora tai Ortio olisi lähtökohtaisesti sitä tasoa, jota tuohon HIFK:n maalille pitäisi hankkia. Jos Tuohimaa nyt sitten tulee, niin annetaan miehelle mahdollisuus. Mutta onko hän nyt sitten jotenkin ratkaisevasti parempi kuin esim. Garteig ennen sitä ikävää ja kauden päättänyttä loukkaantumista? Garteighan pelasi varsin hyvin ennen sitä Jyväskylässä tapahtunutta loukkaantumista. Mutta kuten totesin, ei HIFK:n maalille oikeasti tunnu löytyvän takuuvarmaa suorittajaa, aina on se mahdollisuus, että ratkaisevissa paikoissa lipsahtelee.

Noin muutoin näihin täällä kirjoiteltuihin asioihin liittyen ihmettelen Jääskän sijoittamista muualle kuin ykkösketjuun Koivistoisen vierelle. Jääskän sijoittaminen ykköseen sai lopulta aikaan sen, että meillä oli todella hyvä ykkösketju. Ja hänen loukkaantumisensa sai sitten aikaan sen, että siihen haettiin koko loppukauden ajan sopivaa palasta eikä sellaista oikein löytynyt. Jääskä on oma kasvatti ja pelannut koko uransa meillä. On selkeästi ykkösketjun kamaa ja terveenä pysyessään EHT-tason hyökkääjä. Ja nyt tähän paikalle ollaan sovittelemassa Tapparan Joona Luotoa. Minä en tätä ihan ymmärrä.

Jos Luoto sitten tosiaan tulee, niin hän olisi kyllä ihan hyvä korvaaja Pakariselle. Mutta minä sijoittaisin hänet kolmosketjuun Hirvosen vierelle ja toiseen laitaan sitten sellainen 10-20 maalin mies. Onko Salomäki muuten suuntaamassa jonnekin muualle vai eikö meillä ole hänelle käyttöä?

Huhutut Oneill ja Jensen. Minä ottaisin molemmat, jos ovat saatavilla. Ei tämän tason kavereita ihan joka päivä ole liigaan tarjolla. Ihan sama, tulevatko vuoden paperilla vai pidemmällä. Minä en miettisi, lähtevätkö he vuoden kuluttua Jokereihin vai pysyvätkö meillä. Jokereiden tilanne on suuri arvoitus ja minä tähän lähtisi kovasti ajatuksia uhraamaan. Minun on kuitenkin vaikea löytää Innalalle parempaa paikkaajaa kuin Oneill. Jensen sitten kolmoseen Luodon/Salomäen ja Hirvosen kanssa.

Pakiston osalta haluaisin nähdä Kärpissä loppukauden pelanneen Sklenickan HIFK:ssa. Hyvä yleispuolustaja ja taklaa paljon ja kovaa. Olisi selkeä parannus esim. Ahoseen verrattuna. Ja jos pitäisi valita, ottaisin hänet pakistoon ennemmin kuin Schmaltzin. Hän oli sen verran veltto pudotuspeleissä, että en välttämättä tarjoaisi hänelle edes jatkoa, vaan antaisin mahdollisuuden Salinille ja Luodolle. Eli jotakin tällaista ensi kaudelle, kiitos.

Oneill-Koivistoinen-Jääskä

Turunen-Paajanen-Tallberg

Luoto/Salomäki-Hirvonen-Jensen

Åsten-Väänänen-Karvinen

Heljanko, Hede, Teissala

Honka-Melart

Auvitu-Motin

Sklenicka-Kotkansalo

Salin, Luoto

Olkinuora/Ortio/Tuohimaa
Halonen
 
Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa
Kuultuna tänään Nordiksen suunnalta, että ns. varmoja tulijoita ovat: Tuohimaa, Melart, Honka, Turunen (jatko). Lähtijöitä: Karjalaisen ja Ahosen lisäksi AB, Dyk, Palola, Taponen, Lyytinen, Pakarinen. Useampia kovia nimiä on tiedusteltu ja täälläkin mainitut O'neill ja Jensen hyvin lähellä soppareita meille.
En nyt menisi tuosta Turusesta vielä takuuseen..
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Nas

Anterotero

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal.
Onko sulla 100% tieto, että on jäänyt vammojen takia kisoista pois eikä "henkilökohtaisista syistä", kuten on ilmoitettu?

Nimittän noin yleensä pelaajalle on helpompi ilmoittaa "Pienten vammojen takia" kuin "Henkilökohtaiset syyt". Jälkimmäinen herättää aina enemmän esimerkiksi mediakiinnostusta.
Joo otetaan sen verran takaisin, että vamma oli varmasti osasyy siihen. Pahoittelut siitä, että lähdin vähän oikomaan.
Mistä muuten se Jukurit -huhu on lähtenyt liikkeelle? Olen siinä ymmärryksessä, että Iiro perheineen jatkaa kesänkin jälkeen Espoossa asumista, vaikka ei se toki ole esteenä jollekin vuodelle stintille Mikkeliin.
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Joo otetaan sen verran takaisin, että vamma oli varmasti osasyy siihen. Pahoittelut siitä, että lähdin vähän oikomaan.
Mistä muuten se Jukurit -huhu on lähtenyt liikkeelle? Olen siinä ymmärryksessä, että Iiro perheineen jatkaa kesänkin jälkeen Espoossa asumista, vaikka ei se toki ole esteenä jollekin vuodelle stintille Mikkeliin.

Täällä parikin kirjoittajaa sitä taisi levittää. Tosin niin levitettiin myös Åstenin Pelsut -diiliä. Pakarinenhan on siis pesunkestävä IFK-fani. Oikeasti haluaa pelata IFKssa.

Mutta ei ole ansainnut urallaan niin paljoa etteikö vaikka Jokerien paljon isompi KHL-sopimus veisi voiton.

En silti näe tilannetta, että jos Jukurit, IFK ja Jokerit tarjoaisi vaikka kaudelle 23-24 saman verran ja Pakarisen henk.kohta asiat on kunnossa, että Pakarinen valitsisi tällöin muun kuin IFKn.

Jukurit -valinnassa ei ole oikeasti muuta syytä kuin henk. koht syyt. Jos Iiro ei tykkäisi pelata IFKssa, niin voisi ottaa mistä vain Euroopan seurasta rahakkaamman diilin. Sveitsissä on lyhyet pelimatka ja saa siten viettää enemmän aikaa perheen kanssa. Siellä pelanneen pelaajan suusta: "Mahtava paikka. CHLää ja Pleijareita lukuunottamatta, joka ilta saa nukkua kotona."

Kyllä tässä nyt haisee, että jotain siellä lapsuudenkodissa on sellaista, jonka takia Iiro haluaa olla lähempänä. Ainakin osan viikosta. Voihan sitä myös viettää aikaa Espoossa.

Toki tämä Jukurit -huhu voi olla Ankka ja punainen 87 painaa Nordiksen pleksiä heilumaan taas ensi kauden startatessa.
 
Teemu#8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Huudellaan sen verran, niin eiköhän O'Neill ja Jensen pelaa samassa ketjussa hifkissä pelatessaan. Tällä kaudella Jokereiden ykkösketjuna oli Jensen-Schroeder-O'Neill. Voitte jo hankkia kesällä jo ensi kauden mestaruuslippikset. Puhutaan sen verran kovista pelimiehistä, mitkä kummatki dominoi parhaimmillaan KHL:ssäkin täysin. Kumpaakin pelaajaa pidän Jokerit-legendoina. O'Neill pelasi 6 kautta Jokereissa ja Jensen pelasi 5 kautta Jokereissa. Kummatkin kuuluvat omiin suosikkipelaajiini, niin toivottavasti heittävät ensi kaudella liigan piste-ennätykset uusiksi.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Täällä parikin kirjoittajaa sitä taisi levittää. Tosin niin levitettiin myös Åstenin Pelsut -diiliä. Pakarinenhan on siis pesunkestävä IFK-fani. Oikeasti haluaa pelata IFKssa.

Mutta ei ole ansainnut urallaan niin paljoa etteikö vaikka Jokerien paljon isompi KHL-sopimus veisi voiton.

En silti näe tilannetta, että jos Jukurit, IFK ja Jokerit tarjoaisi vaikka kaudelle 23-24 saman verran ja Pakarisen henk.kohta asiat on kunnossa, että Pakarinen valitsisi tällöin muun kuin IFKn.

Jukurit -valinnassa ei ole oikeasti muuta syytä kuin henk. koht syyt. Jos Iiro ei tykkäisi pelata IFKssa, niin voisi ottaa mistä vain Euroopan seurasta rahakkaamman diilin. Sveitsissä on lyhyet pelimatka ja saa siten viettää enemmän aikaa perheen kanssa. Siellä pelanneen pelaajan suusta: "Mahtava paikka. CHLää ja Pleijareita lukuunottamatta, joka ilta saa nukkua kotona."

Kyllä tässä nyt haisee, että jotain siellä lapsuudenkodissa on sellaista, jonka takia Iiro haluaa olla lähempänä. Ainakin osan viikosta. Voihan sitä myös viettää aikaa Espoossa.

Toki tämä Jukurit -huhu voi olla Ankka ja punainen 87 painaa Nordiksen pleksiä heilumaan taas ensi kauden startatessa.

Niin eiks se Åsten huhu lähteny Lahden suunnalta ja vielä kun samaan aikaan Åsten meillä erikoisen pienellä peliajalla jopa omaan rooliinsa nähden (eli ei valmennuksen suosikkeja, mietintää), niin siitä sitten homma liikkeelle.

Onko mitään muuta kuiskuttelua tulevista pakeista kun Melart ja Honka? Muita nimiä en ole varsinaisena huhuna mielestäni itse ole kuullut missään vaiheessa. Kyllähän nuo tietysti käy, mutta sitten vielä tarvittais muutakin:

...
Pakiston osalta haluaisin nähdä Kärpissä loppukauden pelanneen Sklenickan HIFK:ssa. Hyvä yleispuolustaja ja taklaa paljon ja kovaa. Olisi selkeä parannus esim. Ahoseen verrattuna. Ja jos pitäisi valita, ottaisin hänet pakistoon ennemmin kuin Schmaltzin...

Honka-Melart
Auvitu-Motin
Sklenicka-Kotkansalo

Salin, Luoto
Sklenicka kävisi ominaisuuksiensa toki hyvin. Kova pakkihan se, ja mukavasti liigataustaa, joten pitääkin mennä zekkaamaan onko jossain tietoa hänen jatkosuunnitelmistaan.

Tuossa hahmotelmassa Motinilla ehkä vähän liian isot saapikkaat, mutta toisaalta kiekollista taitoa sen verran ympärillä, että ehkä hänellä edelleen isoin homma se pyyteetön puolustuspeli, jossa on hyvä. Jos Motin nyt edes on jatkamassa, mutta toivon että on. Omakin arvaus että Motin ja Auvitu jatkavat meillä.
 
Burnittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Blackhawks, Chiefs, Liverpool
Kyllähän tuo Pakarisen mahdollinen siirto vituttaa kuin pientä oravaa, mutta jos taustalla perhesyyt niin täysin ymmärrettävää. Tsempit hänelle ja toivottavasti palaa IFK:n paitaan asioiden selkeydyttyä.

Joona Luoto (jos siis on tulossa) olisi oikein mainio korvaaja Iirolle. Vitutus laskisi aika monella prosenttiyksiköllä.

Mitä narrien ”ugeleihin” tulee niin tervetuloa varsinkin Mr. Helsingille, kunhan kyseessä on sitten vähintään 2 vuoden soppari. Turunen vähän samaan kastiin kuitenkin narrien oma poika on. Eli ei mitään vuoden jatkoa, vaan jos mahdollista niin useempi vuosi sinnekkin. Toki Turusen kohdalla ei tietoa kuinka kovalla tasolla himo palata Ilmalaan on. Ei viime visiitillä kuulemma ollut kaikki hommat miellyttänyt (kuten ei Teemu Erostakaan KHL-stuntillaan).

Melartin paluulle ja Hongalle iso peukalo. Varsinkin Melart omana poikana mahtavaa saada takaisin! Toivotaan että Tallbergiltä revitään kapteenin natsat helvettiin ja ne annetaan Melartille.
 
SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV, Artun pumppu

massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ei viime visiitillä kuulemma ollut kaikki hommat miellyttänyt (kuten ei Teemu Erostakaan KHL-stuntillaan).
Otetaanpa näihin kiinni. Helpompi case ensin eli Eronen. Ei miellyttänyt ei kun taso ei riittänyt. Omissa täysi reimari ja hyökkäyspäässä ei saanut mitään aikaan. Näistä syistä oli aivan oikein 8.pakkina pitkin kautta.

Turusella taas, siis tällä kohelo stintillä, oli isoja ongelmia saada a)vahvuuksiaan esille kun oli vähänkin kovempi nippu vastassa. Voima&taito ei tahtonut riittää. Ja b)myös 5vs5 pelissä oli tekemistä ja Turusen laiskaan puolustamiseen Jokerit hävisi suoraan pisteitä. Paransi kyllä mitä pidemmälle kausi eteni.
 
Burnittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Blackhawks, Chiefs, Liverpool
Otetaanpa näihin kiinni. Helpompi case ensin eli Eronen. Ei miellyttänyt ei kun taso ei riittänyt. Omissa täysi reimari ja hyökkäyspäässä ei saanut mitään aikaan. Näistä syistä oli aivan oikein 8.pakkina pitkin kautta.

Turusella taas, siis tällä kohelo stintillä, oli isoja ongelmia saada a)vahvuuksiaan esille kun oli vähänkin kovempi nippu vastassa. Voima&taito ei tahtonut riittää. Ja b)myös 5vs5 pelissä oli tekemistä ja Turusen laiskaan puolustamiseen Jokerit hävisi suoraan pisteitä. Paransi kyllä mitä pidemmälle kausi eteni.
Näitä juuri vähän meinasinkin. Sori huonosta muotoilusta!

Mitä sä oot mieltä palaako Turunen Narreihin?
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Täällä parikin kirjoittajaa sitä taisi levittää. Tosin niin levitettiin myös Åstenin Pelsut -diiliä. Pakarinenhan on siis pesunkestävä IFK-fani. Oikeasti haluaa pelata IFKssa.

Mutta ei ole ansainnut urallaan niin paljoa etteikö vaikka Jokerien paljon isompi KHL-sopimus veisi voiton.

En silti näe tilannetta, että jos Jukurit, IFK ja Jokerit tarjoaisi vaikka kaudelle 23-24 saman verran ja Pakarisen henk.kohta asiat on kunnossa, että Pakarinen valitsisi tällöin muun kuin IFKn.

Jukurit -valinnassa ei ole oikeasti muuta syytä kuin henk. koht syyt. Jos Iiro ei tykkäisi pelata IFKssa, niin voisi ottaa mistä vain Euroopan seurasta rahakkaamman diilin. Sveitsissä on lyhyet pelimatka ja saa siten viettää enemmän aikaa perheen kanssa. Siellä pelanneen pelaajan suusta: "Mahtava paikka. CHLää ja Pleijareita lukuunottamatta, joka ilta saa nukkua kotona."

Kyllä tässä nyt haisee, että jotain siellä lapsuudenkodissa on sellaista, jonka takia Iiro haluaa olla lähempänä. Ainakin osan viikosta. Voihan sitä myös viettää aikaa Espoossa.

Toki tämä Jukurit -huhu voi olla Ankka ja punainen 87 painaa Nordiksen pleksiä heilumaan taas ensi kauden startatessa.
Tai voisiko olla niin, että Mikkelissä on tarjottu upeaa peliuran jälkeistä hommaa tai peräti osakkuutta Juukureissa tai mitä tahansa?
Ei näitä kannata hirveästi pohtia, kun totuutta emme saa tietää.
 
massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Näitä juuri vähän meinasinkin. Sori huonosta muotoilusta!

Mitä sä oot mieltä palaako Turunen Narreihin?
Jos saa saman rahan kuin teiltä niin palaa. Jos saa muualta enemmän niin ei pelaa kummassakaan. Turusella on vielä rahat tekemättä ja on kuitenkin late-bloomer. Mahdollinen Pennanen Jokereiden penkin takana tuskin heikentäisi Jokereiden asemaa Turusen silmissä.
 
Kausarimies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Täällä parikin kirjoittajaa sitä taisi levittää. Tosin niin levitettiin myös Åstenin Pelsut -diiliä. Pakarinenhan on siis pesunkestävä IFK-fani. Oikeasti haluaa pelata IFKssa.

Mutta ei ole ansainnut urallaan niin paljoa etteikö vaikka Jokerien paljon isompi KHL-sopimus veisi voiton.

En silti näe tilannetta, että jos Jukurit, IFK ja Jokerit tarjoaisi vaikka kaudelle 23-24 saman verran ja Pakarisen henk.kohta asiat on kunnossa, että Pakarinen valitsisi tällöin muun kuin IFKn.

Jukurit -valinnassa ei ole oikeasti muuta syytä kuin henk. koht syyt. Jos Iiro ei tykkäisi pelata IFKssa, niin voisi ottaa mistä vain Euroopan seurasta rahakkaamman diilin. Sveitsissä on lyhyet pelimatka ja saa siten viettää enemmän aikaa perheen kanssa. Siellä pelanneen pelaajan suusta: "Mahtava paikka. CHLää ja Pleijareita lukuunottamatta, joka ilta saa nukkua kotona."

Kyllä tässä nyt haisee, että jotain siellä lapsuudenkodissa on sellaista, jonka takia Iiro haluaa olla lähempänä. Ainakin osan viikosta. Voihan sitä myös viettää aikaa Espoossa.

Toki tämä Jukurit -huhu voi olla Ankka ja punainen 87 painaa Nordiksen pleksiä heilumaan taas ensi kauden startatessa.
"Pakarinenhan on pesunkestävä Hifk-fani..."
Siis kotoisin Suonenjoelta pelasi uran alkuvuodet Kalpassa, A-nuorissa ja edustuksessa. Hifk:ssa kaksi kautta, kolmas jäi kesken kun lähti rapakon taakse. Sitten muutama vuosi Khl:ssa viimeksi Jokereissa. Viime kauden loppu sitten punaisissa, 11 peliä runkosarjassa. Miten tällä ansioluettelolla saa kaverista iki-Hifklaisen?
 
TheJackal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ilman Ville Peltosta ja Tobias Salmelaista
"Pakarinenhan on pesunkestävä Hifk-fani..."
Siis kotoisin Suonenjoelta pelasi uran alkuvuodet Kalpassa, A-nuorissa ja edustuksessa. Hifk:ssa kaksi kautta, kolmas jäi kesken kun lähti rapakon taakse. Sitten muutama vuosi Khl:ssa viimeksi Jokereissa. Viime kauden loppu sitten punaisissa, 11 peliä runkosarjassa. Miten tällä ansioluettelolla saa kaverista iki-Hifklaisen?

Sä oot kyl niin pihalla et mene takasin omalle hiekkalaatikolle.
 
SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV, Artun pumppu
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
"Pakarinenhan on pesunkestävä Hifk-fani..."
Siis kotoisin Suonenjoelta pelasi uran alkuvuodet Kalpassa, A-nuorissa ja edustuksessa. Hifk:ssa kaksi kautta, kolmas jäi kesken kun lähti rapakon taakse. Sitten muutama vuosi Khl:ssa viimeksi Jokereissa. Viime kauden loppu sitten punaisissa, 11 peliä runkosarjassa. Miten tällä ansioluettelolla saa kaverista iki-Hifklaisen?

On taas jäänyt mediat lukematta siellä "piämajakaupungissa". Iiro Pakarinen on aika monessa haastattelussa tuonut esiin olleensa IFK-fani ja sinäkin tämän tietäisit, jos olisit jaksanut lukea ne. Pelaaja on voinut kannattaa vaikka New York Rangersia myös siitäkin huolimatta, ettei hän koskaan olisi pelannut Rangersissa. Että menehän sinne omaan osioosi höpisemään.
 
Juubelii

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
"Pakarinenhan on pesunkestävä Hifk-fani..."
Siis kotoisin Suonenjoelta pelasi uran alkuvuodet Kalpassa, A-nuorissa ja edustuksessa. Hifk:ssa kaksi kautta, kolmas jäi kesken kun lähti rapakon taakse. Sitten muutama vuosi Khl:ssa viimeksi Jokereissa. Viime kauden loppu sitten punaisissa, 11 peliä runkosarjassa. Miten tällä ansioluettelolla saa kaverista iki-Hifklaisen?
En ymmärrä yhtään mitä sä oikein mesoat. Pakarinen on pesunkestävä IFK:lainen, Calle Branderin kiekkokoulun läpikäynyt kiekkoilija. Jo ensi piirrot jäähän tehnyt IFK:n paita päällä.
 
stadinjätkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mut jos Pakarinen Jukureihin siirtyy niin pitää muistaa, että kyseessä on Eurooppalainen suurseura, joka pelaa CHL:ää. Joskus nää suurseurat vaan nokittaa ja ei pärjätä niille tarjouksissa.
Niinpä, harmi kun nämä isot seurat aina vie pienempien parhaat pelaajat eikä osata itse kasvattaa pelaajia. Pelkkä ostojoukkue tuo jukurit.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös