Mainos

HIFK kaudella 2020–2021

  • 652 947
  • 3 248

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Ei kai koronalla ole mitään syytä siihen miksi Turunen ja Paajanen nostivat kytkintä? Päin vastoin Salmelainen sanoi, että vallitsevan tilanteen vuoksi odotti, että kyseiset pelaajat saattaisivatkin jäädä Suomeen ja näin ollen HIFK:hon, mutta ilmeisesti aika viime hetkillä molemmat menivät solmimaan sopimukset ulkomaille.

Koronan takia ei Turusta välttämättä paikata ja koronan takia ei myöskään varmaan ole lyöty lukkoon sitä "keskusteluja käydään" pelaajaa tai pelaajia. Eli vähän sama kuin Kärpillä, että ei jatkeja Pesosen diiliä koronan takia. Heilläkin saattanut olla Jannen kanssa "keskustelut" käynnissä ja sitten on todettu, että jostain on säästettävä.

Ja kuten aiemminkin sanoin, niin vaikka Salmelainen sanoo Leskisen olevan "osittain" Turusen paikkaaja, niin vielä muutama viikko sitten joukkueessa oli sekä Leskinen että Turunen. Ja koska laitureita on tuolla vapaana, niin HIFK olisi pystynyt aika nopeastikin paikkaamaan Turusen ennen joukkueen julkistamista.

Nyt selkeästi ainakin Teemun paikko on säästöliekillä.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Kuulostaa taas niin jäätävän älyvapaalta lukea jonkun toivovan, että kausi perutaan.

Pikatesti ratkaisee luultavasti homman ennemmin kuin rokote — ellei niitä tilata Tiina Jylhältä. Kausi mitä todennäköisimmin starttaa myöhässä.

Suomessa ei käsittääkseni voi purkaa sopimuksia, vaan kyseessä on silloin lomautukset.
Noh, noh, ei PPK enkä minä mitään toivonut, hyvä herra (oletan, että olet miespuolinen).
Luepa tekstini uudestaan. Pääpointit ovat, että UTJ saisi aikaa rakentaa hyvät kokoonpanot, jota varmaan kaikki toivovat. Aika voi jäädä lyhyeksi, jos tuohon (määrällisesti ja mielestäni laadullisesti) melko vajaaseen porukkaan ei ennen syksyä saada lisäystä.
Toinen pointti, jota osa meistä ei toivo, on että valmennus vaihtuisi. Se tuskin tapahtuu, jos kausi alkaa ensi syksynä. Mutta jos se alkaa vasta seuraavana, kenties tilanne on sopimuksien osalta toinen.
 
Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Liigassa oli jo ennestään aika monta lähes konkurssikypsää heikon budjetin jengiä, ja mitä se on tulevaisuudessa sitten kun sarja joskus alkaa? Vetääkö siellä noi jotkut jengit jollain 0,5milj, pelaajabudjetilla Liigaa Mestismateriaalilla.

Niin ja sitten ne tulee Stadin kirkkaisiin valoihin 0.5 miljoonan jengillä ja kairaa pisteet susirajan taakse, mutta corsi näyttää hyvälle ja torjunnat 8-43.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Tuosta kirjoitti myös JA. Toivon, että nyt saadaan näitä jämäporukoita helvettiin liigasta. Karmeetahan se on kun porukka menettää duuninsa, mutta liigan kokonaisuuden kannalta olisi parasta, että joukkuemäärä supistuisi.
Vaikka en jämäporukoiksi kutsukaan, niin olen samaa mieltä, että joukkueita on 3-5 liikaa. 10 tai 12 olisi parempi, mutta silloin olisi joinakin vuosina riski, että HIFK on viimeisenä.
Kaikessa on puolensa.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Niin ja sitten ne tulee Stadin kirkkaisiin valoihin 0.5 miljoonan jengillä ja kairaa pisteet susirajan taakse, mutta corsi näyttää hyvälle ja torjunnat 8-43.

Tätä se valitettavan usein on, mutta mun mielestä Liigaan ei pitäisi päästä alle 1,5milj. pelaajabudjetilla. Eli sitten se haitari soi siellä 1,5milj. - 3,5milj. välimaastossa joukkueilla. Niissä saa ja pitääkin olla nuoria ym. mutta tietty taso/maksukyky pitää löytyä, tai sitten out.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
@Bad Bob #42 @Bafforosso

Äsken aamukahvilla soittelin tyypille, joka on ollut HIFKlla hommissa ja perillä asioista. Kun Korona iski liigaan, oli HIFKn ensi kauden joukkue tämän näköinen:

Turunen - Paajanen - Leskinen
Saarinen - Lundell - Dyk
Sallinen -Jääskä- Lambert / Nordgren / Heljanko
Tallberg -Väänänen/Heljanko - J.Keränen/And/Åsten/Myllylä/Petrell

Varakas-Kousa
Karjalainen-Winberg
Motin-Lyytinen
Ahonen-Teräväinen
Laakso-Seppälä

Tuohimaa
Halonen
Taponen

Ja "Ja jotakin keskusteluja oli vielä käynnissä.". Yhtään tietämättä, oliko keskusteluiden ideana jatkaa Järvisen ja Nykoppin diiliä pienemmällä korvauksella vai M.Keräsen kanssa siltä varalta, että Turunen oli jo ilmoittanut lähtevänsä?

Eli kyllähän HIFK poikkeuksellisen valmiilta näytti Salmelaisen papereissa eikä ihme, että sponsseille ja haastatteluissa painotetaan, että joukkue on "Käytännössä valmis pienellä vaihtuvuudella"

Siinä olisi ollut käytännössä koko pelaava miehistö sama kuin viime kaudella ja mikä tärkeintä: Se ydinkärki oli pysymässä. Ja toihan olisi ollut mahtava tilanne. Siihen olisi ollut aika helppoa tuoda yksi pakki ja yksi hyökkääjä sisään sitten kauden aikana. Kuten Kärpillä ja Tapparalla on ollut tapana.

Olisi ollut junnuille se ideaali paikka 3. laidassa ja 4. keskellä mistä taistella ilman suurempia paineita. Eli juuri miten pitää. Sitten jos junnut ei täytä niitä aukkoja, niin on helppo hankkia ammattimiehiä noihin ruutuihin.

Olisin ollut todella tyytyväinen ja ainakaan itse en aio ilkkua Salmelaiselle yhtään. Kovat oli piipussa, kunnes virus pisti aseen omistajan sängyn pohjalle.
Niin, jos tuolla hahmottelemallasi joukkueella olisi sopimukset, olisi se vain vähän heikompi kuin viime kauden joukkue. En näe miksi sen olisi pitänyt menestyä paremmin ellei jossitella lisää toteamalla, että muut olisivat heikentyneet reilusti tai jos meillä olisi ne 1-2 parempaan pelinrakennukseen kykenevää sentteriä. Sekä Paajanen että Lundell kun ovat nk. kahden suunnan senttereitä tai paremminkin puolustavia.
Tämä on minun puoleltani pelkkää jossittelua. Tämän hetken joukkue on mitä se on.
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Niin, jos tuolla hahmottelemallasi joukkueella olisi sopimukset, olisi se vain vähän heikompi kuin viime kauden joukkue. En näe miksi sen olisi pitänyt menestyä paremmin ellei jossitella lisää toteamalla, että muut olisivat heikentyneet reilusti tai jos meillä olisi ne 1-2 parempaan pelinrakennukseen kykenevää sentteriä. Sekä Paajanen että Lundell kun ovat nk. kahden suunnan senttereitä tai paremminkin puolustavia.
Tämä on minun puoleltani pelkkää jossittelua. Tämän hetken joukkue on mitä se on.

Kyllähän kokoonpano olettaa Lundellin ja Jääskän tekevän isoja eteenpäin meneviä, kuten Kärpät olettaa Rätyjen ottavan isoja askelia. Tai muiden junnujen kohdalla. Samalla ei ole epäilystäkään, etteikö Leskinen paranna viime kaudesta ja Turunen olisi mennyt jälleen eteenpäin. Nämä ovat kuitenkin vielä kehittyvässä iässä olevia huippupelaajia. Dyk saattaa olla vielä kovempi kuin viime vuonna jne. Hyvää tuossa HIFKn jengissä on, että se ei ole kovinkaan vanha vaan useammat kärkipelaajat on joko parhaassa iässä tai siinä nopeasti kehittyvässä iässä.

Toki samalla voi tulla hieman taantumista noilta kolmekymppisiltä, mutta niin voi olettaa Kärppienkin nestoreilta kauden alkaessa 39-vuotiaalta Pyörälältä ja 37-vuotiaalta Jokiselta.

Viime kauden pärjäämisen ongelma ei kyllä ollut rosterissa. Kyllä sillä nimilistalla olisi pitänyt olla korkeammalla. Ja sitä on analysoitu täällä sivutolkulla miksei oltu korkeammalla, joten en nyt siihen jaksa toistella mitään.
 
Röda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Möyrivä IFK
Niin, jos tuolla hahmottelemallasi joukkueella olisi sopimukset, olisi se vain vähän heikompi kuin viime kauden joukkue. En näe miksi sen olisi pitänyt menestyä paremmin ellei jossitella lisää toteamalla, että muut olisivat heikentyneet reilusti tai jos meillä olisi ne 1-2 parempaan pelinrakennukseen kykenevää sentteriä. Sekä Paajanen että Lundell kun ovat nk. kahden suunnan senttereitä tai paremminkin puolustavia.
Tämä on minun puoleltani pelkkää jossittelua. Tämän hetken joukkue on mitä se on.
Millähän järjellä tuo Postinjakajan laittama rosteri olisi ollut heikompi, kuin viime kauden aloittanut rosteri? On älyllistä epärehellisyyttä verrata kauden aloittanutta kauden päättäneeseen rosteriin. Sille on ihan syynsä miksi kauden aloittavat rosterit ovat yleensä heikompia kuin päättävät, raha ja pelaajien halu venata parasta diiliä.

Lisäksi jos Anton Lundell ei ole kauden 2020-2021 Liigaan riittävä sentteri myös siihen pelinrakentamiseen, ei täällä tule pelaamaan luultavasti ollenkaan sellaisia senttereitä. Olisi myös joskus kiva kuulla joku selitys siihen, että miksi sen pelinrakentajan täytyy jääräpäisesti juuri olla se sentteri? (Ihan kuin nykyisessä pelipaikattomassa trendissä olisi edes erikseen mitenkään pelinrakentajat ja maalintekijät lokeroituna) Tapparalla taisi olla pari kautta sitten ihan kohtuullisen tehokas ykköskenttä, jossa oli ainakin Lajunen sentterinä ja Kuusela laidassa. Mites Kärppien Junttila-Kemppainen-Doskoi, ei tässäkään mitään lättymestaria keskellä mutta niin vaan homma skulasi.
 
No, näistä ei kannata väitellä, meillä on omat mielipiteemme. Minä näin viime kauden pörräämisen syynä juuri tuon puutteen. Yksi esimerkki, miksi juuri sentterinä pelinrakentaja on se että hän on keskellä ja pystyy jakamaan kumpaankin suuntaan.

Meidän mielestäni paras syöttäjä oli Saarinen (vaikkei saanut eniten maaliin johtaneita syöttöjä, osin johtuen siitä ettei ollut yhtä paljon yv:eellä kuin eräät muut). Mutta pelin painopiste oli enimmäkseen vasemmalla Saarisen pelatessa. Tosin moni poikittaissyöttö osui hyvin toiselle puolelle.

Saa niitä pelinrakentajia olla millä paikalla tahansa (ehkä ei tarvita maalissa) ja mielellään koko jengi täynnä. Mutta eipä taida löytyä. CCCP- eli SSSR-aikana oli aika monta.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Tuosta kädellisten määrästä voisi tehdä rinnastuksen nykyfudikseen.
Ennen oli libero, keskikentän pelinrakentaja ja jokunen muu, mutta sentteri oli se maalintekijä joka osasi puskea ja laukaistakin. Nykyään peli on niin paljon nopeampaa, että jokaisella paikalla on oltava taitoa eikä syötöt enää mene suoraan jalkoihin edes Suomessa, vaan syötetään tyhjään tilaan.

Lätkässä tyhjään tilaan syöttäminen vaatii Hakin DC10-taitoja tai vastaavia, mutta ne syötöt on helpompi vastaanottaa kuin napakka suoraan lapaan. Molempia käytetään, mutta puukädet ei jälkimmäisiä saa kiinni. Siksi olisi tietysti ihanne olla mahdollisimman monta kädellistä. Esim. 2011 ja jopa 2016 meillä oli enemmän kädellisiä senttereitä ja yleensäkin senttereitä. Miksi niitä ei voisi hankkia tänä päivänä?
Sentteri voi yleensä pelata laidassakin.

Viime vuosikymmenen ihannekokoonpano voisi kahden viisikon osalta olla:
Peltonen-Granlund-Haataja
Eronen-Grillfors
Saarinen-Ramstedt-Thorell
Heiskanen-Auvitu
Säestämään:
Turunen-Paajanen-Dyk
Carlsson-Tyrväinen-Kuhta
Pakkeja täytyisi vielä miettiä.
Mutta kyllä sitä taitoa on ollut, vaan pelinrakentajasenttereitä ei meille löydy.
 
Pekka Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadi
Noh, noh, ei PPK enkä minä mitään toivonut, hyvä herra (oletan, että olet miespuolinen).
Luepa tekstini uudestaan. Pääpointit ovat, että UTJ saisi aikaa rakentaa hyvät kokoonpanot, jota varmaan kaikki toivovat. Aika voi jäädä lyhyeksi, jos tuohon (määrällisesti ja mielestäni laadullisesti) melko vajaaseen porukkaan ei ennen syksyä saada lisäystä.
Toinen pointti, jota osa meistä ei toivo, on että valmennus vaihtuisi. Se tuskin tapahtuu, jos kausi alkaa ensi syksynä. Mutta jos se alkaa vasta seuraavana, kenties tilanne on sopimuksien osalta toinen.
"Noh, noh" vaan. Jospa olenkin nainen? Vai voisikohan asian tarkastaa profiilistani?

Eikä tuo PPK:ta koskenutkaan, vastasin hänen viestiinsä jossa hän oli lainannut sinun viestiäsi. Vaikeita juttuja tietysti. Luen tekstisi uudestaan ja löydän siitä toivomuksen. Yritän vielä uudestaan lukea viestisi ja löydän siitä aina saman toiveen:
Ehkä meidän alkaa olla syytä toivoa, ettei ensi kautta edes pelata. Voisi UTJ saada rivit kasattua paremmin kuntoon ja ehkä meillä olisi uusi valmennusryhmä.
Ihan vitun säälittävää vääntää tuota itkuvirttä ja vielä päälle väittää, että "pääpointti" onkin jotain muuta.

Itse asiassa, mikäli koko ensi kausi jäisi pelaamatta, olisi tilanne melko katastrofaalinen koko Suomen kiekon osalta.

Vaikka en jämäporukoiksi kutsukaan, niin olen samaa mieltä, että joukkueita on 3-5 liikaa. 10 tai 12 olisi parempi, mutta silloin olisi joinakin vuosina riski, että HIFK on viimeisenä.
Kaikessa on puolensa.
Aivan. Se on itse asiassa jokaisen joukkueen kohdalla riski, vaikka joukkeita olisi 40.

Menee nää sun mietinnät jo meme kamaksi. Mut hei, "kaikessa on puolensa".

Saa niitä pelinrakentajia olla millä paikalla tahansa (ehkä ei tarvita maalissa) ja mielellään koko jengi täynnä. Mutta eipä taida löytyä. CCCP- eli SSSR-aikana oli aika monta.
Oliskohan peli vähän muuttunut noista ajoista? Mutta sinä et? Mielellään koko jengi täynnä pelinrakentelijoita? Ei tsiisus mitä juttuja taas.
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei kai koronalla ole mitään syytä siihen miksi Turunen ja Paajanen nostivat kytkintä? Päin vastoin Salmelainen sanoi, että vallitsevan tilanteen vuoksi odotti, että kyseiset pelaajat saattaisivatkin jäädä Suomeen ja näin ollen HIFK:hon, mutta ilmeisesti aika viime hetkillä molemmat menivät solmimaan sopimukset ulkomaille.
Jep, en usko sekuntiakaan siihen, että koronan vuoksi päättivät nostaa kytkintä, paitsi keississä, jossa IFK on ilmoittanut palkanalennuksista molemmille, jonka seurauksena varmanakin sitten myös joutivatkin menemään.

Molempien lähtöön on ollut syytä varautua, ja ihan ilman koronaakin se on ollut hyvinkin todennäköinen skenaario. Se on ihan sama nyt mulle onko kertojana mummonkumminkaima vai se pelaajan isä, mutta tuubaa on kyllä.

Tätä on toitotettu, että vaihtuvuutta on aina, ja usein juurikin kärkipelaajissa, joten ei niitä mestaruuksia voitella projekteina viiden vuoden päästä, kun ei ole kellään hajuakaan siitä kuka siellä silloin pelaa. Niistä pelataan -tai ei pelata- sillä miehistöllä joka siellä kaukalossa vipeltää, ja iana juuri sillä pelattavalla kaudella.

Junnuille voi toki opettaa sellaista "näin me pelataan IFK:ssa" systeemiä, ja toivoa sen realisoituvan liigassa aina silloin tällöin jos ja kun ne junnut saadaan pidettyä, mutta kyllä muuten valmennuksen pitää olaa siinä kunnossa, että peli on uomissaan kun kausi alkaa, ja sitä sitten hiotaan kohti poffeja mennessä. Alkaa jo hissuksiin ottamaan pataan nämä immeiset, joilla menee aina neljänesvuosista saada tulosta aikaiseksi.

En siis -vaikka olisinkin taas se idiootti- hyväksy mitään koronaa tahi paajasia selitykseksi sille, miksi taas pelataan sijoista 6. -8. hyvinkin hammasta purren viimeiseen matsiin asti jännittäen.
 
Viimeksi muokattu:

tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No eipä varmaan kukaan ihan suorasti juuri niillä sanoilla, mutta hassusti oli tokaistu että ennen koronaa oli paajanen ja turunen jäämässä ja koronan iskiessä katosivatkin horisonttiin.
 
Viimeksi muokattu:

hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jep, en usko sekuntiakaan siihen, että koronan vuoksi päättivät nostaa kytkintä, paitsi keississä, jossa IFK on ilmoittanut palkanalennuksista molemmille, jonka seurauksena varmanakin sitten myös joutivatkin menemään.

Turusen osalta tilanne on kerrottu seuran puolesta julkisuuteen eli useat seurat olivat osoittaneet kiinnostusta jo pitkän aikaa sitten kauden aikana. Näin ollen todennäköisyys siirrolle on ollut korkea jo pitkään.
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
No eipä varmaan kukaan ihan suorasti juuri niillä sanoilla, mutta hassusti oli tokaistu että ennen koronaa oli paajanen ja turunen jäämässä ja koronan iskiessä katosivatkin horisonttiin.

Johan minä vastasin tohon heti seuraavassa kirjoituksessa mitä sillä tarkoitin:

Koronan takia ei Turusta välttämättä paikata ja koronan takia ei myöskään varmaan ole lyöty lukkoon sitä "keskusteluja käydään" pelaajaa tai pelaajia. Eli vähän sama kuin Kärpillä, että ei jatkeja Pesosen diiliä koronan takia. Heilläkin saattanut olla Jannen kanssa "keskustelut" käynnissä ja sitten on todettu, että jostain on säästettävä.

Ja kuten aiemminkin sanoin, niin vaikka Salmelainen sanoo Leskisen olevan "osittain" Turusen paikkaaja, niin vielä muutama viikko sitten joukkueessa oli sekä Leskinen että Turunen. Ja koska laitureita on tuolla vapaana, niin HIFK olisi pystynyt aika nopeastikin paikkaamaan Turusen ennen joukkueen julkistamista.

Nyt selkeästi ainakin Teemun paikko on säästöliekillä.
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Johan minä vastasin tohon heti seuraavassa kirjoituksessa mitä sillä tarkoitin:
En jaksa nyt etsiä, että sinäkö se olit joka soitti sille pelajaan isoäidin siskonkumminkaiman frendille jonka serkun kaveri heiluu/heiluu IFK:n touhuissa ja sanoi että kaikki oli jäämässä kunnes eivät jääneetkään, joten ei kenenkään syy jos ensi kaudella mennään taas metsään -siis jos toki edes pelataan.

Ainoastaan tuohon asiaan viittaisin -kun siinä koronakin mainittiin- että en sekuntiakana usko, oli lähde ihan mikä hyvänsä. Mistään muusta ei nyt kyse ollut.

Vaihtuvuus -ilamnkin näiden kahden lähtöä-on ihan kohtuullisen kokoinen, joten vie kuitenkin sellaiselta "projektiajattelulta" jossa joukkue tosiaankin pelaa mestaruudesta vasta vaikkapa kolmenvuoden päästä. Silloin ei ydinpellajist aole nykyisellä kiertolaisuudella jäljellä yhtään mitään.

Sikäli ihan sama, että millaisilla argumenteilla sitä tosiasiaa kierretään, että päättynyt(kin) kausi oli tuloksellisesti hanurista. Sen toki olisi voinut pelastaa niillä elämää suuremmilla poffeilla,mitä nyt ei koskaan saada tietää, mutta siksi en myöskään tykkää selityksestä, että joukkue oli hankittu pelaamaan keväällä. siinä kun aina sekin vaara, että ei tarvits ekeväällä pelata ollenkaan.

Ei tää kaikenkaikkiaan mikään hyökkäys ole sinua kohtaan, mutta moni selitys kuulosta ajo ihan yleisesti ottaen pöljältä, ja vaikka salmelainen eittämättä on kiva jätkä ja sillä on hyvät jutut sun ajatukset. Vaan yhtä kaikki ne on alati samat jargonit.

Nyt vaan vähemmän jargonia ja enemmän tulosta, kiitos, Sillä osasta selityksiä -ja ihan sama kuka niitä on anatanut, se maailman paskin linnavalli, Salmelainen tahi joku palstaveli/-sisar- on kyllä melko totaalisesti pohja pois kaiken veivaamisen jälkeen. Enkä jaksa niitä enää eritellä, saati joutavasta kinata.
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
@tommy36 nyt tuli monta juttua. En jaksa kaikkeen vastata, koska olen jo perustellut asiani monessa viestissä.

Mutta en mäkään mikään Salmelaisen pelkkä ylistäjä ole. Ohessa Walkinin hyvä analyysi jota kommentoin samaistuen:

Salmelaista kuuntelee aina mielellään, puhuu fiksuja asioita. Loputtomiin pelkät puheet eivät kuitenkaan kanna, tämän kauden tulos oli sija kuusi surkealla pelillä höystettynä ja se ei tyydytä varmaan ketään. Ihan fifty/fifty olisi ollut miten päätöskierroksella olisi käynyt sijoituksen suhteen, oltaisiinko ilman koronaa nyt valmistautumassa sääleihin vai oikeisiin pudotuspeleihin...

Tässä sama.

On selkeästi ihmisenä (haastattelujen ja hallitörmäilyjen perusteella) upgrade edeltäjään, mutta näyttöjäkin pitää pikkuhiljaa alkaa tulemaan.

Mutta yritystä kaverilla ainakin on.

Nyt on Salmelaisen kahden ja puolen kauden aikana mitalitaisto/kevät päättynyt sijoihin 3, 4 ja 6.

Alkaa olla painetta ottaa se ensimmäinen finaalipaikka. En usko, että sitä oltaisiin tänä keväänä saatu. Mutta mistä sitä tietää. Pleijarit on kummallinen paikka, kun ”paskin valmentaja ikinä” Matikainen voi viedä Bluesin sääleistä finaaleihin.

No ehkä tää pohtiminen on turhaa. Katsotaan pelataanko kautta 2020-2021 ollenkaan ja montako liigajoukkuetta on olemassa vuonna 2021.

Synkkiä aikoja.
 
Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Ihan sama missä vaiheessa pelaajat lähtivät mutta fakta on se että lähtijöinä ovat Turunen, Paajanen, Järvinen, Nykopp ja tilalle tulivat: Karjalainen ja mestissentteri. Joukkue oli päättyneellä kaudella runkosarjassa kuudes, tulevaan kauteen lähdetään heikentyneellä nipulla. Niin ihan puhtaalla matematiikalla en mitaleja odottaisi. Mutta sepä urheilussa onkin hienoa ettei mitalleja saada paperilla vaan pelaamalla ja silloin kaikki on mahdollista.
Itse en pidä Karjalaista kuin täytepakkina, mutta olen mieluusti väärässä ja näen mieluusti miehessä uuden Melartin.
Kun vieläpä Engren lähti kirittämästä Tuohimaata niin sekin osasto heikkeni.

Tuolla yllä jo totesin että itse ainakin haluan nähdä taistelvan joukkueen, kunhan joukkue jättää joka ilta kaikkensa Nordiksen jäälle olen tyytyväinen. Ei sitä nimimiesten neppailua kukaan jaksa katsoa.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Ihan sama missä vaiheessa pelaajat lähtivät mutta fakta on se että lähtijöinä ovat Turunen, Paajanen, Järvinen, Nykopp ja tilalle tulivat: Karjalainen ja mestissentteri. Joukkue oli päättyneellä kaudella runkosarjassa kuudes, tulevaan kauteen lähdetään heikentyneellä nipulla.

Lähtijöihin voinee listata myös Michael Keräsen vaikka ei ollutkaan mukana alkukaudesta. Silti hän (ja aiemmin Kangasniemi) olivat osa viime kauden joukkuetta, joille tarve nähtiin, koska heidät hankittiin.
 
VapaahetoisGM

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, K-Vantaa, Minnesota Blue Jays, Kapa, VG-62
Ihan sama missä vaiheessa pelaajat lähtivät mutta fakta on se että lähtijöinä ovat Turunen, Paajanen, Järvinen, Nykopp ja tilalle tulivat: Karjalainen ja mestissentteri. Joukkue oli päättyneellä kaudella runkosarjassa kuudes, tulevaan kauteen lähdetään heikentyneellä nipulla. Niin ihan puhtaalla matematiikalla en mitaleja odottaisi. Mutta sepä urheilussa onkin hienoa ettei mitalleja saada paperilla vaan pelaamalla ja silloin kaikki on mahdollista.
Itse en pidä Karjalaista kuin täytepakkina, mutta olen mieluusti väärässä ja näen mieluusti miehessä uuden Melartin.
Kun vieläpä Engren lähti kirittämästä Tuohimaata niin sekin osasto heikkeni.

Tuolla yllä jo totesin että itse ainakin haluan nähdä taistelvan joukkueen, kunhan joukkue jättää joka ilta kaikkensa Nordiksen jäälle olen tyytyväinen. Ei sitä nimimiesten neppailua kukaan jaksa katsoa.

Mitä jos vertailut tehdään vasta, kun kiekko putoaa jäähän? Sitä ennen ei kannata sanoa, että ketä korvattiin ja ketä ei. Turhia listauksia tehdä tässä vaiheessa vuotta.
 
J

Just-Ice-Hockey

Mitä jos vertailut tehdään vasta, kun kiekko putoaa jäähän? Sitä ennen ei kannata sanoa, että ketä korvattiin ja ketä ei. Turhia listauksia tehdä tässä vaiheessa vuotta.

Mä olen aina ihmetellyt tällaista tarvetta vaientaa keskustelua. Totta helvetissä jääkiekkoaiheisella keskustelupalstalla kannattaa tehdä listauksia ja spekuloida, sikäli mikäli intoa riittää. Jos turhasta puhutaan, lainaamani viesti ja kaikki sen kanssa samansisältöiset menevät siihen kastiin.
 
Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK

Vika lause onkin se olennaisin. Se että ostetaan vain ostamisen ilosta niitä huippujätkiä kaikki kentät täyteen ei tuo meille mestaruuksia vaan ensiksi pitää löytää se oma peli millä voitetaan pelejä, oikeastaan vasta sitten siihen lisätään ne yksilöt jotka viimestelevät tilanteet omalla taidollaan.

Ryhtiliikettä meidän omaan peliin, kotipeleihin, ja kummajaisiin kuten nämä että vastustajan ekalla tai tokalla vedolla tuli maali. Isoja korjauksia pitää tulla yleiseen tekemiseen.
 
PPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Mitä jos vertailut tehdään vasta, kun kiekko putoaa jäähän? Sitä ennen ei kannata sanoa, että ketä korvattiin ja ketä ei. Turhia listauksia tehdä tässä vaiheessa vuotta.

Tässä maailmantilanteessa ajattelen samalla tavalla. Suomen talous tulee parhaiden skenaarioiden mukaan supistumaan 5-6 %, mutta monissa arvioissa puhutaan 10-15 % supistumisesta. Ei liiga, eikä IFK ole näille ilmiöille immuuneja. Jos tämä nykyinen rosteri pystytään pitämään olisin erittäin tyytyväinen, ihan riippumatta siitä minkälaiset rosterit Kärpillä ja muilla on paperilla tällä hetkellä. Eivät hekään elä omassa kuplassaan, vaan ihan samassa reaalimaailmassa. Itselläni on tällä hetkellä vaikeaa nähdä, että syyskuussa pelattaisi täysille katsomoille. Vaikka yleisötapahtumat sallittaisi jälleen, niin olen melko varma, ettei ryntäys halleihin olisi samanlainen, kuin ennen. Moni on ollut työttömänä tai lomautettuna, eikä taloudellinen tilanne kaikissa perheissä varmaankaan ole entisellään. Siinä suomen kalleimpien lippujen ostaminen saattaa jäädä tekemättä, kun pitää pohtia mihin niitä rahoja käytetään. Lisäksi moni riskiryhmässä oleva varmasti välttelee kaikenlaisia kokoontumisia, jos virus vielä elää joukossamme. Lisäksi veikkaan, etteivät sponsoritulot tule olemaan entisellään. Jos yritykset joutuvat miettimään lomautuksia/irtisanomisia/konkurssiuhkaa, niin siinä jää lätkäjoukkue aika nopeasti kakkoseksi. Jos nykyinen rosteri on palkattu entisen kaltaisilla sopimuksilla niin voi tulla aika katastrofalista jälkeä taloudellisella puolella. Ensi kauden rostereita ei mielestäni kannata verrata edellisten kausien vastaaviin. Tilanne on muuttunut, ehkä jopa pysyvästi.
 
Viimeksi muokattu:

VapaahetoisGM

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, K-Vantaa, Minnesota Blue Jays, Kapa, VG-62
Mä olen aina ihmetellyt tällaista tarvetta vaientaa keskustelua. Totta helvetissä jääkiekkoaiheisella keskustelupalstalla kannattaa tehdä listauksia ja spekuloida, sikäli mikäli intoa riittää. Jos turhasta puhutaan, lainaamani viesti ja kaikki sen kanssa samansisältöiset menevät siihen kastiin.

En yritä vaientaa keskustelua, vaan pikemminkin jatkaa sitä. En tarkoita, ettei pelaajia saisi listailla - itsekin teen sitä. Jos luet ketjua ymmärryksellä niin pitäisi aueta, mitä tarkotin. Mutta tässä se vielä rautalangasta: kausi on vasta päättynyt ja lähtevät pelaajat ovat tiedossa, mutta kaikki uudet pelaajat eivät vielä ole tiedossa, eli joukkue ei ole vielä valmis.

Eli siis on melko turha vielä tässä vaiheessa listata listaan A lähteneet pelaajat ja listaan B toistaiseksi tulleet pelaajat ja todeta, että korvaajia ei ole riittävää määrää. No ei tietenkään ole, koska elämme a) vasta huhtikuuta ja b) korona-aikaa. Listauksia voidaan tehdä, mutta niiden välistä vertailua ei ole hedelmällistä tehdä, ennen kuin kausi alkaa ja joukkue on formussaan.

Boldasin vielä alla olevasta viestistä kohdan, jossa se ongelma mielestäni piilee. Pelaajat lähtevät maaliskuussa ja korvaajat hankitaan suunnilleen akselilla huhtikuu-syyskuu. Ei ole siis mitenkään realistista tai järkevää odottaa, että maaliskuussa lähteneet Turunen, Paajanen ja kumppanit olisi korvattu jo huhtikuussa.

Joko aukeaa?

Ihan sama missä vaiheessa pelaajat lähtivät mutta fakta on se että lähtijöinä ovat Turunen, Paajanen, Järvinen, Nykopp ja tilalle tulivat: Karjalainen ja mestissentteri. Joukkue oli päättyneellä kaudella runkosarjassa kuudes, tulevaan kauteen lähdetään heikentyneellä nipulla. Niin ihan puhtaalla matematiikalla en mitaleja odottaisi. Mutta sepä urheilussa onkin hienoa ettei mitalleja saada paperilla vaan pelaamalla ja silloin kaikki on mahdollista.
Itse en pidä Karjalaista kuin täytepakkina, mutta olen mieluusti väärässä ja näen mieluusti miehessä uuden Melartin.
Kun vieläpä Engren lähti kirittämästä Tuohimaata niin sekin osasto heikkeni.

Tuolla yllä jo totesin että itse ainakin haluan nähdä taistelvan joukkueen, kunhan joukkue jättää joka ilta kaikkensa Nordiksen jäälle olen tyytyväinen. Ei sitä nimimiesten neppailua kukaan jaksa katsoa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös