Mainos

HIFK kaudella 2020–2021

  • 652 980
  • 3 248

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ja samassa tilanteessa on kaikkien muidenkin joukkueiden nuoret. Liikaa en laskisi sen varaan että meillä kehitytään enemmän kuin muualla.
Jos tänään julkaistulla joukkueella (+1pelaaja) lähdetään kauteen, niin sijalta 6-7 ponnistavan IFK:n menestys lasketaan taas sen varaan, että muut joukkueet heikentyvät vielä enemmän. Tämä matematiikka ei ole johtanut aiempina vuosina meillä mihinkään, sija 6 onkin alkanut olla meillä jo hyväksytty standardi. Mutta odotellaan rauhassa Kärppien ja Tapparan joukkueen muodostusta.
IFK ollut neljä edellistä kautta välierissä eli ihan en nyt ymmärrä, miten sija 6 olisi hyväksytty standardi? Taidat puhua siis ihan täyttä potaskaa. Ja ei, välieräpaikka ei ole riittävä, mutta se kertoo missä tavoitteet ovat.

Enkä ole väittänyt, että IFK:n nuoret kehittyisivät enemmän kuin muissa jengeissä. Eikä mua edes kiinnosta miten jotkut maaseudun turakaiset ja löppöset kehittyvät. Tai no sen verran, että onhan se hienoa, jos liigan taso nousee ja tulee hyviä uusia nuoria pelaajia.
 

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Tuo yhteensä 2,5 M€ on kyllä yläkanttiin. Uskon 2,1 - 2,2 olevan lähempänä totuutta.
Toinen huomioitava asia on, että ainakin Dyk, Leskinen, Jääskä ja Nordgren ovat oikean puolen laitahyökkääjiä.

IFKssa on myös tapana tarkastaa pelaajien palkkoja ylöspäin näin vaatiessa.

Lundellin kohdalla junnudiiliin on voitu lisätä yli 50 tonnia ja maksaa oikeasti 1.sentterin liksaa, joka motivoi jäämään vielä yhdeksi kaudeksi. Leskisen, Lambertin, Dykin ja muissa optioissa palkka voi olla nouseva toiseen vuoteen. Ja nämä diilit on tehty ennen korona-ahdinkoa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: EPK

Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Ja samassa tilanteessa on kaikkien muidenkin joukkueiden nuoret. Liikaa en laskisi sen varaan että meillä kehitytään enemmän kuin muualla.
Jos tänään julkaistulla joukkueella (+1pelaaja) lähdetään kauteen, niin sijalta 6-7 ponnistavan IFK:n menestys lasketaan taas sen varaan, että muut joukkueet heikentyvät vielä enemmän. Tämä matematiikka ei ole johtanut aiempina vuosina meillä mihinkään, sija 6 onkin alkanut olla meillä jo hyväksytty standardi. Mutta odotellaan rauhassa Kärppien ja Tapparan joukkueen muodostusta.
Tuo edellyttää ettei loukkaantumisia ja sairastelua tule ensi kaudella juuri ollenkaan. Vertaa kuluneen kauden 43-44 pelaajaa versus nyt 29 + 1 sentteri.
 

SilentMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Giants, Minnesota Timberwolves
Minua ei juuri haittaa valmiiden tähtien puute, heitä tulee jos on tullakseen. Nyt vain toivon, että nuoret saavat oikeasti mahdollisuuden näyttää osaamistaan - jos ei kulje, sitten hankittakoon täydennystä. Luulen kyllä, että pari kaveria tuosta porukasta nappaa pysyvän paikan kokoonpanosta.

Eikä tuo runko niin pahalta näytä, vaikka alaketjuissa näyttääkin olevan tungosta. Mielenkiinnolla odotan mitä tuleman pitää.
 
Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK, Montreal Canadiens, Liverpool.
SALLINEN-xxx-LESKINEN
SAARINEN-LUNDELL-DYK
TALLBERG-JÄÄSKÄ-LAMBERT
ÅSTEN-VÄÄNÄNEN-HELJANKO
(AND, NORDGREN, J. KERÄNEN, PETRELL, MYLLYLÄ)

WINBERG-KOUSA
LYYTINEN-KARJALAINEN
TERÄVÄINEN-VARAKAS
MOTIN
(AHONEN, LAAKSO, SEPPÄLÄ)

TUOHIMAA
HALONEN

Lainailin RedDawnin koostetta joukkueesta ja mikäs siinä, passeli joukkue, joka kaipaa vielä sitä takuuvarmaa ykkössentteriä. Muuten kaiken kaikkiaan maukas kokoonpano ja parasta siinä ovat (kuten monet ovat jo todenneet) joukkueen nuoret pelaajat. Nyt oli hyvä aika nostaa nuoria rosteriin ja antaa heille myös jatkossa peliaikaa. Kakkovahdiksi uskon Halosen sijaan nousevan jo kauden mittaan Taposen (jos vain pysyy terveenä), joka on äärettömän lahjakas maalivahti.

Eihän tämä mikään supertähtikokoonpano ole, mutta juuri sen takia erittäin mielenkiintoista seurattavaa koska nuorten kamppailu pelipaikoista on ankaraa ja jännittävää nähdä kuka ottaa ne suurimmat askeleet. Jos kaikki menee nappiin, niin vuoden päästä voidaan jo kirjoittaa playoffsien jälkeen nuorista uusia sankaritarinoita. Pisteet Salmelaiselle järkevästi kootusta joukkueesta tässä vaiheessa kautta, jossa alkaa näkyä jo se pidempi seuran kehittämisen aikajänne, johon Nybondas ei koskaan pystynyt.

Sen sijaan suurimman riskin näen olevan valmennuksessa, sillä Pikkarainen ei mielestäni ole missään vaiheessa ollut ns. "pelaajia kehittävä valmentaja". Hän pitää "valmiista joukkueista", joissa on valmiiksi syvyyttä, taitoa ja rutiinilla toimivia pelaajia, jollaisena voi pitää nyt keskeytyneen kauden joukkuetta. En toki tuomitse Pikkaraista etukäteen, mutta osaako hän valmentaa kehittyvää joukkuetta niin, että sen nuoret ja vanhat hitsautuvat ensi vuoden kevääksi yhtenäiseksi joukkueeksi, ei vain rutinoiduksi tähtisikermäksi. Kykeneekö Pikkarainen luomaan sellaisen myönteisen kehittämisilmapiirin ja joukkuehengen, jossa vanhat tukevat nuoria ja nuoret kokevat tulevansa hyväksytyiksi niin, että heille annetaan myös vastuuta silloin kun pelejä ratkotaan. Jos näin käy, niin mestaruus on mahdollinen, mutta jos kehityskierre kääntyy vaikkapa syksyn yllättävän tappioputken myötä alamäkeen, niin silloin vasta nähdään se, että miten Pikkarainen kykenee voittamaan vaikeat ajat ja nostamaan joukkueen tasoa ihan henkilökohtaisella valmennuksella, uusilla freeseillä pelaajaratkaisuilla sekä etenkin edelleen luottamaan fiksuilla tavoilla nuoreen voimaan. Minulla on valitettavasti epäilys tästä, sillä mennyt kausi ei juuri osoittanut, että Pikkaraisen valmennuspakissa olisi ollut juurikaan monipuolisia eväitä peliä edeltävään ja pelin aikaiseen valmentamiseen. Mutta annetaan kaverille mahdollisuus ja jos homma ei pelitä, niin Salmelaisen on tehtävä siinä vaiheessa kovia ratkaisuja.

Kaikesta huolimatta HIFK yhteisö on selvästi tiivistymässä ja eihän tässä muuta voi kuin posilla & innolla odottaa jo tulevan syksyn pelejä. Toivomus joukkueelle ja yksittäisille pelaajille on, että ensi syksynä kun sarja alkaa (näin on uskottava) Nordiksella nähdään raikas, nopeajalkainen, taitava, innokas, tarvittaessa kovaluisen taklaava ja myös HIFK:n parhaita perinteitä kunnioittava yhtenäinen joukkue. Mikäs on silloin elinkautisten ja uusien fanien viihtyessä Nordiksen vakiopaikoilla.
 

Salo70

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, PENA, RAMI, FRANK
Voi olla toistaiseksi vähän hankala Markus Granlundia joukkueeseen kiinnittää kun miehellä on yhä sopimus NHL:ään ja siellähän kausi ei ole vielä virallisesti loppunut, se on ainoastaan keskeytetty.
Juu juu, huvitti vaan kun se nimi nostettiin täällä esiin ja todettiin että ei paukut riitä.
 
Suosikkijoukkue
Hifk
Tänään julkaistuissa jatkoissa Winberg ja erityisesti Teräväinen miellytti. Laakson jatko ihmetyttää. Vaikea nähdä myös Seppälälle peliaikaa. Seurajohto näki tarpeelliseksi Karjalaisen hankinnan? Mielestäni pakistossa on leveyttä, mutta ei riittävästi taitoa hyökkäyspäähän. Ennätys määrä 6-7 pakkeja. Tällä materiaalilla ei finaaliin mennä.

En ole huolissani tässä vaiheessa koronaa, jos rosteri ei pullista täynnä. Tuleva kausi on poikkeava, sen voi jo nyt sanoa. Mutta edelleen ottaa päähän nää alempien kenttien ikämiehet. Nimiä mainitsematta.

Missä ifk antaa eniten tasoitusta paremmilleen on neloskenttä. En myöskään ymmärrä sokeaa ja kritiikitöntä uskoa näille omille junnuille. Heljangolle lätkäistään pitkä jatko, mutta millä perusteella. Ei todellakaan vakuuttanut viime kaudella. Jos lähtee hakemaan tuntumaa Joensuusta Myllylän kanssa niin hyväksyn. Se yksi matsi, jossa And ja Väänänen pelasi yhdessä, oli lupaava. Siinä oli yritystä ja ideaa sekä haastoa, jota nelosessa pitääkin olla. Jääskälle toivon terveyttä. Kausi oli rikkonainen eikä peli edennyt. Nordgren ei omissa papereissa ole vielä todistanut olevansa liiga tason pelaaja. Joko se ehjä kausi vihdoin tulisi? Se, että Lambert jatkaa seuraavat kaksi vuotta on hyvä.

Veskari osasto puhuttaa. Taposen pelaamista en ole nähnyt. Toivon, että hän olisi se seuraava veskari, joka stadista breikkaa. Halosen kohdalla iso kysymysmerkki. Tuohimaa on mielestäni osin yliarvostettu ja epäilen, että ei kannata jengiä pystyssä pitkää kautta ilman hyvää tukea kahdelta edelliseltä
 

Fränä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Veskari osasto puhuttaa. Taposen pelaamista en ole nähnyt. Toivon, että hän olisi se seuraava veskari, joka stadista breikkaa. Halosen kohdalla iso kysymysmerkki. Tuohimaa on mielestäni osin yliarvostettu ja epäilen, että ei kannata jengiä pystyssä pitkää kautta ilman hyvää tukea kahdelta edelliseltä

Ketä se veskariosasto puhuttaa? Tuohimaa pelasi hyvän kauden ja vakiinnutti paikkaansa jopa EHT:llä. Mikä on se taso, jolla IFK:n veskarin pitää olla?

Mikä Halosen työskentelyssä erityisesti asettaa mielestäsi sen ison kysymysmerkin, joka miehen ympärillä leijailee? Olen kovasti kiinnostunut.

Olen pahoillani, että olen ehkä liiankin kriittinen analyysisi suhteen. Esität paljon kritiikkiä liiemmin niitä argumentoimatta. Järvinen lähti, Karjalainen tuli. Tässä varmaan jopa snadi upgreidaus viime kauteen. Ensin mainittu pelasi kyllä aika kliffasti loppukaudesta ja olisin mielelläni nähnyt ensikin kaudella. Dehner on paikkaamatta, jolla reagoitiin kiekollisen taidon puuttumiseen. Toisaalta Dehner esitti jonkinlaista kiekkoa puolitoista erää, joten hirveää aukkoa ei ehtinyt jättämään.

Mielenkiintoisia aikoja. Itseäni miellytti Sallisen ja Leskisen jatkot.
 

PPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Tuo edellyttää ettei loukkaantumisia ja sairastelua tule ensi kaudella juuri ollenkaan. Vertaa kuluneen kauden 43-44 pelaajaa versus nyt 29 + 1 sentteri.

No mielestäni niitä täydennyksiä voidaan hankkia, sitten jos tilanne ensi kaudella sitä vaatii. Niinhän tälläkin kaudella tehtiin. Joukkue näyttää mun silmiin aika valmiilta, se yksi sentteri kakkos-kolmosketjuun sinne vielä mahtuu. Edelleenkin suurin kysymysmerkki on mielestäni valmennus. Siihen luotto on heikko ja kuten tällä kaudella nähtiin mitkään pelaajahankinnat eivät kääntäneet kurssia.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Toinen huomioitava asia on, että ainakin Dyk, Leskinen, Jääskä ja Nordgren ovat oikean puolen laitahyökkääjiä.

Ei kai Jääskä ikinä ole ainakaan Liigaa vetänyt oikealla laidalla vaan nimenomaan vasemmalla laidalla, tai sentterinä?
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
En ymmärrä miksi kaikkia pitäisi korvata. Tämän kauden jengihän epäonnistui karmealla tavalla, ei kai sellaista porukkaa tarvitse millään korvata, vaan rakentaa toimiva kokonaisuus. Jos Saarinen-Lundell-Leskinen on ykkösketju ja Dyk + Sallinen pelaavat kakkosessa niin ehkä yhden kakkosketjun äijän tuonne voisi hankkia. MKeränen oli ihan turhake ja kolmoseen laittaisin nuoria kavereita tyyliin Nordgren, Lambert, Heljanko ja onhan siellä Jääskäkin, jolle voisi vihdoin antaa vähän isompaa roolia. Pidän Salmelaisen yhden keskushyökkääjän hankintalistaa ihan pätevänä.

Ei tosiaan tarvitsekaan suoraan yksi yhteen korvata, ja kokonaisuushan tossa kliseisesti ratkaisee. Noh, toivottavasti saadaan Paajaselle täydellinen paikkaus, ja eiköhän joku kovanluokan laiturikin hankita jossain vaiheessa, vaikka Tobbe ei tuossa sitä maininnut.

Nyt on erittäin tärkeää, että Lundell ei lähde, ja Jääskä pysyy nyt kasassa tällä kertaa ja nousee ihan uudelle levelille.
 
Viimeksi muokattu:

EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Ei kai Jääskä ikinä ole ainakaan Liigaa vetänyt oikealla laidalla vaan nimenomaan vasemmalla laidalla, tai sentterinä?

Sama tähän. @Bafforosso hahmottelin nuo niin että olisi tasapainossa. Jos vaikka Pakarinen tulee vielä joukkueeseen niin kyllähän väkisinkin jonkun rightin pelaajan on pelattava vasemmalla kaikkien ollessa kunnossa.
 

FosaMasa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
PiTa, HIFK, Liverpool
Kyllä tuosta 2020 - 2021 joukkueesta huomaa päivänselvästi, että nyt on pienipalkkaisin joukkue koossa miesmuistiin. Julkistetusta 29 pelaajan ryhmästä luokittelisin kovapalkkaisiksi vain 5-7 pelaajaa.

Tämä on täysin ymmärrettävää Korona-kriisin aikana. Eikä joukkue ole tietenkään lopullisessa muodossaan. Fiilikseksi muodostuu, että onpas pienellä rahalla saatu ihan kilpailukykyinen joukkue.

Jokaisen pitää ymmärtää, että talous on maaliskuussa 2020 aloittanut järkyttävän ja pitkäaikaisen syöksyn. Eräissä yrityksissä Suomen lähialueilla palkat on jo puolitettu, eikä tämä rakas jääkiekko ole mikään maailmasta irrallinen unelmien höyhensaari.
 
Viimeksi muokattu:

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
IFKssa pelanneet kenttäpelaajat kuluneella kaudella: 38
Viime kaudella: 34

Kaudella 2017-18: 33
Kaudella 2016-17: 39
Kaudella 2015-16: 33
Kaudella 2014-15: 32
Kaudella 2013-14: 39

Eli tuon mukaan voi ynnätä, että kyllähän sieltä se muutama kaveri vielä väistämättä kauden aikana tulee. Ei jää yhteen sentteriin. Varsinkin, kun julkistettu joukkue on jo aika junnupohjainen. Jos sieltä joku veteraani loukkaantuu, niin kovin helpolla ei kasvateta tuota junnupohjaa vaan hommataan jostain uusi veteraani tilalle.

Kiinnostava yksityiskohta oli muuten, että tuolloin kaudella 2015-16 meillä useampi ydinpelaaja kellotti sen yli 50 runkosarjan peliä. Ramukin täydet 60. Zabo 55. Elkins 58... samalla tarvitsi käyttää aika vähän ukkoja ja joukkue on varmasti kasvanut yhtenäiseksi. Ja kas kummaa. Runkosarjan voitto ja finaaleihin.

Kyllä ensi kaudella ensiarvoisen tärkeää on tehdä asioita niin, että niitä loukkaantumisia olisi mahdollisimman vähän.
 

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
@Postinjakaja Kysymyshän on enemmänkin siitä, että mikä on se joukkue on kausi alkaa. Siitä ryhmästä puuttuu yksi pelaaja. Sitten alkaa reagointi tarpeisiin.

Ja edelleen niitä A korin pelaajia voi olla syksyllä vapaana useampia ja IFK:lla kun on maksukyky kunnossa niin voihan sieltä tulla tarjolle parikin huipun veljestä. Jos intressit kohtaa, niistä ei Salmelainen ole koskaan kieltäytynyt.
 

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
@Postinjakaja Kysymyshän on enemmänkin siitä, että mikä on se joukkue on kausi alkaa. Siitä ryhmästä puuttuu yksi pelaaja. Sitten alkaa reagointi tarpeisiin.

Ja edelleen niitä A korin pelaajia voi olla syksyllä vapaana useampia ja IFK:lla kun on maksukyky kunnossa niin voihan sieltä tulla tarjolle parikin huipun veljestä. Jos intressit kohtaa, niistä ei Salmelainen ole koskaan kieltäytynyt.

Se on juuri näin. Tässä on varmasti tehty selkeä strategia antaa Nordgrenille, Lambertille, Heljangolle, Andille, Myllyllälle ja Väänäselle tilaisuus osoittaa olevansa liigatason kiekkoilijoita jo ensi kaudella.

Nyt jos koskaan voi odottaa sinne lokakuulle täydennysten hakemiseen.

Muut liigajengit heikkenevät ja monien seurojen palkanmaksu ontuu. Siten vielä lokakuussa voi saada erinomaista laatua ja halvempaan hintaan.

No paljon tämän kauden joukkue maksaa? Jos miettisi "joillekin maksetaan liikaa skenaariota"

Sallinen 250t
Leskinen 250t
Dyk 150t
Saarinen 150t
Tallberg 80t
Petrell 90t
Åsten 50t
Nordgren 40t
Keränen 70t
Heljanko 40t
And 30t
Väänänen 30t
Myllylä 30t


Erityistapaukset:

Lundell 150t (palkkaa todennäköisesti tarkistettu ylöspäin ollakseen linjassa 1.sentterin aseman kanssa)
Jääskä 75-100t (Jäkystä oli kisa, kun sopparia tehtiin ja optiokaudella palkka todennäköisesti nousee)
Lambert 75t-100t (uskon noiden optiovuosien palkan olevan kohdallaan, että motivoidan jäämään ja koska jäämisen takia kasvattajarahat kuittaa käytännössä sen palkan)

Kousa 200t
Lyytinen 100t
Varakas 100t
Ahonen 100t
Motin 130t
Karjalainen 80t
Winberg 70t
(uusi soppari tehty eli palkkaa tarkistettu ylöspäin)
Teräväinen 50t
Laakso 50t
Seppälä 30t

Tuohimaa 180t
Taponen 50t
Halonen 50t


Eli kyllä mä saan tästä n. 3 miltsiä jo ihan sivukuluineen.

Edit: En siis usko, että HIFK on vielä käyttänyt 3 miljoonaa, mutta en myöskään usko joukkueen hinnan pyörivän jossain alle 2,5 miljoonassa. Kyllä tuo jengi maksaa jo nyt 2,5-3 miltsiä sivukulujen kanssa. Ihan varmasti siellä on muutama ukko (Motin, Keränen, Lennu, Tallberg) jotka pelaa edelleen aivan liian suurella liksalla.
 

Vele

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja Leijonat
Sallinen-Lundell-Leskinen
Saarinen-Jääskä-Dyk
Petrell-Keränen-Lambert/Nordgren/Heljanko/Myllylä/And
Åsten-Väänänen-Tallberg

Ahonen-Kousa
Varakas-Motin
Lyytinen-Karjalainen

Tuohimaa
Halonen
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Ei tämä nyt niin pahalta näytä. Nyt on ainakin tilaa sisäiselle kasvulle.

Sallinen (C) - X - Leskinen
Saarinen - Lundell - Dyk
Tallberg - Jääskä - Nordgren/Lambert/Myllylä
Keränen - Väänänen - Åsten/Petrell (A)

Varakas (A) - Kousa
Lyytinen - Motin
Ahonen - Teräväinen
Karjalainen - Winberg

Tuohimaa
Taponen/Halonen
 

VapaahetoisGM

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, K-Vantaa, Minnesota Blue Jays, Kapa, VG-62
IFK:n sijoitukset runkosarjassa vuosina 2013-2020: 8-9-7-1-9-5-6-6. Keskiarvo 6,375.

Edelleen: neljä kautta putkeen välierissä. Eli standardi on top-4, ei mikään sijoihin 6-7 tyytyminen.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

King Jeremy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool, Bayern München ja Boston Celtics
Edelleen: neljä kautta putkeen välierissä. Eli standardi on top-4, ei mikään sijoihin 6-7 tyytyminen.

Samaa itsekin ajattelin. Enkä kyllä ymmärrä Lapasen tätä viestiä aiemmin tekemää vertailua, joka oli tehty kahdeksasta edellisestä kaudesta, ja vielä runkosarjojen osalta, vaikka mielestäni runkosarjassa menestyminen ei voi olla mikään erityinen mittari. Sekundaarinen tietyssä mielessä... Ja miksi siis kahdeksan viime kautta? Miksei 10? Vastaan itse. Jos olisi ollut 10, olisi lukema ollut 5,7. Ja ei, edelleenkään se ei ole mielestäni mikään onnistuminen, mutta tuohon osuu sellaisia aikoja, joista IFK kovasti nyt pyrkii eroon. Lisätään nyt vielä se, että 2011-2020 IFK:n sijoitusten keskiarvo oli 5,1, joka ei miellytä, koska sen pitäisi olla alle 4, mutta mun mielestä tällä jengillä taistellaan lähtökohtaisesti neljän joukkoon pääsemisestä. Se, pelataanko mestaruudesta, riippuu monestakin tekijästä, mutta sama se on kaikilla.
 

VapaahetoisGM

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, K-Vantaa, Minnesota Blue Jays, Kapa, VG-62
Samaa itsekin ajattelin. Enkä kyllä ymmärrä Lapasen tätä viestiä aiemmin tekemää vertailua, joka oli tehty kahdeksasta edellisestä kaudesta, ja vielä runkosarjojen osalta, vaikka mielestäni runkosarjassa menestyminen ei voi olla mikään erityinen mittari. Sekundaarinen tietyssä mielessä... Ja miksi siis kahdeksan viime kautta? Miksei 10? Vastaan itse. Jos olisi ollut 10, olisi lukema ollut 5,7. Ja ei, edelleenkään se ei ole mielestäni mikään onnistuminen, mutta tuohon osuu sellaisia aikoja, joista IFK kovasti nyt pyrkii eroon. Lisätään nyt vielä se, että 2011-2020 IFK:n sijoitusten keskiarvo oli 5,1, joka ei miellytä, koska sen pitäisi olla alle 4, mutta mun mielestä tällä jengillä taistellaan lähtökohtaisesti neljän joukkoon pääsemisestä. Se, pelataanko mestaruudesta, riippuu monestakin tekijästä, mutta sama se on kaikilla.

Juuri näin. Runkosarjamenestys on sekundäärinen mittari. Mutta onhan se selvää, miksi @Erkka Lapanen sitä käytti mittarina. Koska runkosarjamenestys sopi paremmin hänen väitteeseensä, kun IFK:n lopullinen sijoitus.

Ja miksi Lapanen laski keskiarvon viimeiseltä kahdeksalta eikä kymmeneltä kaudelta? Saadakseen aikaan suuremman lukeman ja tukeakseen väitettään siitä, että täällä sija 6 on standardi.

Juuri tällaisen mallien kautta myös propaganda toimii.
 

EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Se on juuri näin. Tässä on varmasti tehty selkeä strategia antaa Nordgrenille, Lambertille, Heljangolle, Andille, Myllyllälle ja Väänäselle tilaisuus osoittaa olevansa liigatason kiekkoilijoita jo ensi kaudella.

Nyt jos koskaan voi odottaa sinne lokakuulle täydennysten hakemiseen.

Muut liigajengit heikkenevät ja monien seurojen palkanmaksu ontuu. Siten vielä lokakuussa voi saada erinomaista laatua ja halvempaan hintaan.

No paljon tämän kauden joukkue maksaa? Jos miettisi "joillekin maksetaan liikaa skenaariota"

Sallinen 250t / 250
Leskinen 250t / 220
Dyk 150t / 150
Saarinen 150t / 180
Tallberg 80t / 70
Petrell 90t / 70
Åsten 50t / 50
Nordgren 40t / 40
Keränen 70t / 60
Heljanko 40t / 30
And 30t / 30
Väänänen 30t / 40
Myllylä 30t / 30


Erityistapaukset:

Lundell 150t (palkkaa todennäköisesti tarkistettu ylöspäin ollakseen linjassa 1.sentterin aseman kanssa) /80
Jääskä 75-100t
(Jäkystä oli kisa, kun sopparia tehtiin ja optiokaudella palkka todennäköisesti nousee) /60
Lambert 75t-100t
(uskon noiden optiovuosien palkan olevan kohdallaan, että motivoidan jäämään ja koska jäämisen takia kasvattajarahat kuittaa käytännössä sen palkan) /50

Kousa 200t / 200
Lyytinen 100t / 100
Varakas 100t / 110
Ahonen 100t /110
Motin 130t /110
Karjalainen 80t / 90
Winberg 70t
(uusi soppari tehty eli palkkaa tarkistettu ylöspäin) /50
Teräväinen 50t / 50
Laakso 50t / 40
Seppälä 30t / 30

Tuohimaa 180t / 180
Taponen 50t / 50
Halonen 50t / 30


Eli kyllä mä saan tästä n. 3 miltsiä jo ihan sivukuluineen.

Edit: En siis usko, että HIFK on vielä käyttänyt 3 miljoonaa, mutta en myöskään usko joukkueen hinnan pyörivän jossain alle 2,5 miljoonassa. Kyllä tuo jengi maksaa jo nyt 2,5-3 miltsiä sivukulujen kanssa. Ihan varmasti siellä on muutama ukko (Motin, Keränen, Lennu, Tallberg) jotka pelaa edelleen aivan liian suurella liksalla.

Laitoin noihin sun arvioiden perään omat arviot. Aika samanlaisia summia veikattiin. Muutama mulla oli halvempi, esim. Halonen, Laakso, Winberg, Motin, Lambert, Jääskä, Lundell, Tallberg ja Petrell. Uskon että esim. seuraavalla kaudella Lambert tienaa enemmän tai sitten tälle kaudelle on joku bonus sen mukaan missä pelaa. Winberg saa varmaan alussa myös pienempää kuten Halonenkin, varsinkin jos ei ole vielä varmaa pelaako edarin mukana. Leskisestä taas veikkaan että ei ole ihan 250ke vaan muutama kymppi vähemmän.

Vastaavasti taas veikkaan että Saarinen on niin suoritusvarma että tienaa sen 180ke.

Mutta kun yytsin noita sun lukuja, niin voi hyvinkin olla että olen arvioinut joitakin alakanttiin. Olisi helpompaa arvioida kun tietäisi paljon kului tämän kauden jengiin rahaa. Menikö yli 3,4me? Oliko jopa 3,6me?
 

RedNumber9

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sanoisin, että melko hyvältä näyttää ajankohta ja varsinkin poikkeuksellinen tilanne huomioiden. Ihan mielenkiintoinen juttu tuossa tiedotteessa se että jopa Turusen jääminen oli pitkään ihan mahdollista. Onneksi Salmelainen ei kuitenkaan sen varaan ollut laskenut missään vaiheessa vaan Leskinen oli tuotu sisään jo tuota silmällä pitäen. Paajasen lähtö taisi hieman yllättää, mutta uskon kyllä että hyvä korvaaja löytyy. Siinä on ihan mielenkiintoinen päätös, että haetaanko saman profiilin vahvasti kahteen suuntaan pelaavaa sentteriä vai hyökkäysorientoituneempaa kaveria.

Leskisen jatko on ehkä täällä ohitettu vähän sivulauseessa vaikka on tosi kova juttu. Teki jo viime kaudella todella kovaan tahtiin pisteitä vaikka selvästi näki ettei ollut parhaimmillaan. Täysin mahdollinen nimi jopa ensi kauden pistepörssin voittajaksi ja todella hyvä korvaaja Turuselle.

Uskon kyllä, että tämä jatkuvuus voi olla HIFK:lle hyvä ase varsinkin alkukaudesta. Ja on se näin faninakin ihan mukavaa että koko jengi ei vaihdu joka vuosi. Vaikka Turunen ja Paajanen lähtivätkin, on hyökkäyksen kärjenkin osalta jatkuvuus todella vahvaa. Jos nyt verrataan vaikka tilanteeseen vuosi sitten oli edellisen kauden hyökkääjistä kärkipään lähtijöitä:

Tyrväinen, Rask, Thorell, Santala, (Salminen)

vs lähtijät nyt

Turunen, Paajanen, (M. Keränen), (Kangasniemi)

Suluissa kesken kauden tulleet. Kangasniemi siksi suluissa, että tämän kauden alussa oli lähtökohtaisesti kärkipelaaja, mutta ei koskaan sitä roolia lunastanut.

Meillä on 5/6 kärkikenttien hyökkääjistä sellaisia, jotka pelasi meillä jo viime kaudella. Se on aika kova juttu, kun kuitenkin puhutaan joukkueesta joka paperilla oli viime kaudella ihan Liigan kärkeä. Tämän kauden lopussa sama saldo oli 1/6 tai jopa 0/6 riippuen ottaako Lundellin mukaan TOP6 porukkaan.

Ja pakistosta ainoa merkittävä lähtijä on kesken kauden tullut Järvinen. Ennen tätä kautta lähti Eronen, Quincey ja O'Connor.

Nuorissa pelaajissa kyllä parempi tilanne kuin aikoihin. Siellä on aika iso joukko pelaajia, joilla on ihan oikeaa potentiaalia ottaa hyväkin rooli Liigasta. Potentiaalin ei tarvitse siis edes kaikkien kohdalla realisoitua ja silti saadaan omia kasvatteja hyviin rooleihin.
 

AllBehind

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Feikkiheikit Ry
Mikähän Eliteprospectin sauna-illan sekoilu oli se Sheehyn ja Falkovskyn IFK-yhteys? Eilen ei nimiä kuulunut, eikä tobben kommenttien perusteella myöhemminkään tule kuulumaan. Jännä keissi kaiken kaikkiaan...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös