Mainos

Helsinki

  • 621 443
  • 3 731

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Totta kai vaihtelua on kaupunginosittainkin, ja esim. oma poika on nyt vaihtamassa saman yksikön eli saman kaupunginosamme toiseen päiväkotiin, jossa tilanne on huomattavan samanlainen kuin teilläkin ilmeisesti. Mutta alueelliset erot ovat varsin selkeitä Helsingissä, mitä tulee varhaiskasvatuksen ongelmiin: läntisillä alueilla henkilökunnan pysyvyys etenkin koulutettujen osalta on huomattavasti parempaa kuin vaikkapa idässä, jossa työntekijät valittelevat aliresursointia ja kielitaitoisen henkilökunnan riittämättömyyttä. Esimerkiksi Mellunmäellä, Kontulassa ja Itäkeskuksessä riippuvuus sijaisista on selkeästi suurinta Helsingissä. Tämä tieto siis oman poikamme päiväkodin johtajalta.
Yksi asia, jota Helsingissä (miksei toki myös muualla PK-seudulla ja Suomessa) pitäisi sekä varhaiskasvatuksen että koulupolkujen osalta hyödyntää paremmin on ruotsinkieliset päiväkodit ja koulut, joihin voisi ohjata enemmän ja rohkeammin maahanmuuttajataustaisia lapsia. Siitähän olisi molemminpuolisia hyötyjä, eli ruotsinkielisten päiväkotien ja koulujen toimintaan tulisi kulttuurillista rikkautta, kun eivät enää toimisi "99% all-white-kantasuomalainen"-demografialla ja vastaavasti maahanmuuttajataustaiset lapset oppisivat ruotsinkielen, jonka oppimisesta on pakkoruotsikeskustelun pohjalta varsin mittavia hyötyjä. Olen tätä ajatusta joskus heittänyt ilmoille tuttavien keskuudessa, joilla lapset on ruotsinkielisessä opintopolussa, mutta vastaus/reaktiot on jostain syystä ollut lähinnä vaivautunut hiljaisuus tai asian sivuuttaminen. Tässähän voisi olla jopa ihan kohtuullinen EK-vaaliteema RKPlle, kun koulujen ja varhaiskasvatuksen ongelmat ovat olleet paljon tapetilla.
 
Viimeksi muokattu:

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pidän erikoisena, että nimenomaan Helsingin IFK:n kannattaja vittuilee näinkin hersyvällä ajatusakrobatialla ruotsinkieliselle kansanosalle. Sinänsä on ihan hyvä idea, että myös ruotsinkieliset päiväkodit kantaisivat osansa maahanmuuttajalapsista — ja on totta, että ruotsin opiskelusta on mittavia hyötyjä — mutta kun (erityisesti humanitäärisen) maahanmuuton ongelmat liittyvät muutenkin nimenomaan integraatioon yhteiskuntaan, niin valtaväestön kielitaito on tärkeä taito. Ruotsinkielisissä päiväkodeissa olevat lapset yleensä oppivat suomen kielen muutenkin, joten tilanne ei ole vertailukelpoinen.

Oletan myös, että kaupunginosissa, jossa maahanmuuttajia enemmän on, ovat niitä joissa ei lähellä ole montaa ruotsinkielistä päiväkotia, joten myös logistiikka tulisi haasteeksi.
Kyllähän noita ruotsinkielisiä kouluja ja päiväkoteja on esim. Vuosaaressa ja Malminkartanossa, joten logistiikka ei varmastikaan olisi mikään ongelma, jos halua olisi. Ajatusakrobatian tasolle asia kuitenkin jäänee jo ihan siitä syystä, että taitaa monissa ruotsinkielisissä paikoissa olla jopa pahempi pula osaavasta henkilökunnasta mitä suomenkielisissä paikoissa. Eli kunta ei ole pystynyt läheskään aina osoittamaan ruotsinkielisille lapsille suoraan ruotsinkielistä päiväkotipaikkaa ja tällaisesta törkeästä ihmisoikeusloukkauksestahan on mm. kehotettu kantelemaan oikeusasiamiehelle. Jos muuten ruotsinkielisissä päiväkodeissa olevat lapset oppivat suomen kielen muutenkin, niin miksei sama pätisi myös maahanmuuttajalapsiin?

Mulla on tapana kettuilla suuntaan jos toiseen tasapuolisesti, jos koen siihen aihetta. Ruotsinkielisessä väestössä on omakohtaisten kokemusten pohjalta paljon näennäissuvaitsevaisuutta, eli esim. humanitäärinen ja kaikenlainen muunlainenkin maahanmuutto on ihqua ja jeppis, kunhan sen kanssa ei tavallisessa arjessa tarvitse olla tekemisissä. Itse en todellakaan koe, että Helsinki olisi menossa lainkaan oikeaan suuntaan tämänhetkisessä mamujen integraatiossa ja nykyistäkin isompia ongelmia on uskoakseni tiedossa. En kuitenkaan edes esitä, ettenkö olisi tyytyväinen siitä, että omien lasten koulu on onneksi (ainakin toistaiseksi) melkolailla rikastamaton ja koulurauhaa ei siltä osin ole saatu solmuun. Tämä ei toki tarkoita, etteikö peruskantiksillakin olisi omat ongelmansa.
 
MegaForce

Jäsen
Täytyy kyllä todeta, että nyt kun on pari kk asunu Helsingissä, niin on tämäkin loppujen lopuks aika pieni paikka. Jotenkin kuvitteli, että tää ois vähän laajempi, mutta Jätkäsaaresta Pasilaan kävelee tyyliin tunnissa. Ja kaikki ydinpaikat on muutaman korttelin päässä toisistaan. Ja korttelin mitta on se 30m.
Kyllähän Helsinki on pieni kaupunki maailman ja Aasian metropoleihin verrattuna, mutta osittain juuri käveltävyyden takia erittäin viihtyisä, varsinkin kesäisin.
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Täytyy kyllä todeta, että nyt kun on pari kk asunu Helsingissä, niin on tämäkin loppujen lopuks aika pieni paikka. Jotenkin kuvitteli, että tää ois vähän laajempi, mutta Jätkäsaaresta Pasilaan kävelee tyyliin tunnissa. Ja kaikki ydinpaikat on muutaman korttelin päässä toisistaan. Ja korttelin mitta on se 30m.
Jos kävelet Jätkäsaaresta Pasilaan, olet nähnyt vasta aika pienen osan Helsinkiä. Melkein voisi kärjistää, että olet vain kävellyt Helsinginniemellä lounaasta pohjoiseen. Siinä on vain etelä- ja keski-Helsinkiä. Tuon ulkopuolella on vielä paljon kaupunkia. Kun kartalta katsoo, niin Helsinki on muodoltaan kuin sieni. Helsinginniemi on vain se jalka, lähiöt ovat se lakki.
 
alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK

Että tuollaista on sitten luvassa Vallilaan. On se jännää, miten kovasti nykyrakennukset muistuttavat Stora Enson entistä pääkonttoria, jota sentään haukuttiin vuosikymmenien ajan Helsingin rumimmaksi rakennukseksi. Kahtoo nyt.
Veikkaan, että lopputulos ei tule olemaan aivan yhtä näyttävä kuin mitä suunnittelupöydällä on esitetty.
 
Tuo katos systeemi on ihan hieno, ainakin havainnekuva. Tuollaisia ulkokatoksia, joiden katolla ja alla on sitten palveluita on paljon ulkomaillakin. Konepajalle tuollainen sopii oikein hyvin. Tuo valkoinen tornitalo taas ei sovi kokonaisuuteen, tuo vain varjoa tuolle alueelle. Sen voisi jättää tekemättä tuohon ja siirtää mielummin vaikka Kalasatamaan.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Oles

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
En nyt tiedä. Periaatteessa ymmärrän "huoltajien tuohtumuksen", mutta osin tämä sama jengi on sitä, joka tuohtumuksellaan on muissa koulun arkeen liittyvissä asioissa heikentämässä opettajien työssä jaksamista vaatimuksineen ja uhkailuineen. Koska janipetteri on erityinen, sitä täytyy kohdata yksilöllisesti ja vahvuuksiensa kautta. Toki, niinhän maailma tapaa tehdä noin keskimäärin.
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kävin painotetun luokan, jolle päästiin soveltuvuuskokeen kautta ala-asteen jälkeen. Perheen taloudellisen tilanteen vuoksi ei olisi ollut realismia päästä kys. kouluun muuttamalla, joten tuo oli ainoa reitti parempaan kouluun paremmalla alueella. Uskon, että vanhempani ratkaisu viedä perheen lapset soveltuvuuskokeeseen oli hyvin määrittävä hetki tulevan opintopolun, meidän sosiaalisen elämän ja työurien kannalta. Tuollaiset suunnitellun kaltaiset ratkaisut tulevat ajamaan Suomea kohti yksityiskouluja: vanhemman vastuu on omaa lastaan kohtaan ja ihmiset ovat valmiita maksamaan taatakseen lapsilleen laadukkaan koulutuksen.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Kara

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Tämä keskustelukin on eri puolilla mennyt ihan todella hassuille jengoille. Avain kun on aika isosti myös siinä, _missä_ ne painotetut luokat ovat. 00100-alueelle tai sen liepeille tuskin kannattaa lisää perustaa tai on tarpeen tukea tällaisella toiminnalla. Ehkäpä niitä painostusryhmiä/luokkia olisikin syytä lisätä juuri vaikkapa Itä-Helsinkiin tai ylipäätään sosioekonomisesti haastavammille alueille.

Ja ihan relevantti kysymys on, miksi sen painotetun opetuksen pitää olla juuri luokkamuotoista? Valtava älinä ja älämölö siitä, että joku on kehdannut julkisesti jotain sanoa tai valmistella.
 
Kara

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuollaiset suunnitellun kaltaiset ratkaisut tulevat ajamaan Suomea kohti yksityiskouluja: vanhemman vastuu on omaa lastaan kohtaan ja ihmiset ovat valmiita maksamaan taatakseen lapsilleen laadukkaan koulutuksen.
Tältä se tulevaisuus vahvasti näyttää. Enkä syytä siitä vanhempia, tottakai kaikki haluavat omalle jälkikasvulle parhaan mahdollisen kasvuympäristön. Kaikkialla muualla maailmassa, missä on paljon vieraskielisiä, on myös yksityiskouluja, jossa varakkaamman väen lapset saavat opiskella rauhassa. Kukaan ei halua, että se oma lapsi on koekaniinina jossain opintouudistuksessa.
 
Ongelma on vain siinä, ettei varakkaan väen jälkikasvu ole synonyymi rauhallisuudelle tai lahjakkuudelle.

En nyt sinänsä puhu tässä ko. uudistuksen puolesta tai vastaan, vaan ehkä enemmän yleisesti minua jotenkin rasittaa tuo keskiluokkainen kupla, jossa ollaan niin helvetisti vaatimassa. Sitten samalla vähän someposeerausta siihen kylkeen mahdollisuuksien tasa-arvosta, kunhan ei itse tarvitse olla mahdollistamassa.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Tuollaiset suunnitellun kaltaiset ratkaisut tulevat ajamaan Suomea kohti yksityiskouluja: vanhemman vastuu on omaa lastaan kohtaan ja ihmiset ovat valmiita maksamaan taatakseen lapsilleen laadukkaan koulutuksen.
Yksityiskoulut eivät ainakaan toistaiseksi ole tuolla mallilla mahdollisia Suomessa, enkä jaksa uskoa, että aivan helpolla sitä mahdollistettaisiinkaan.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Ongelma on vain siinä, ettei varakkaan väen jälkikasvu ole synonyymi rauhallisuudelle tai lahjakkuudelle.

En nyt sinänsä puhu tässä ko. uudistuksen puolesta tai vastaan, vaan ehkä enemmän yleisesti minua jotenkin rasittaa tuo keskiluokkainen kupla, jossa ollaan niin helvetisti vaatimassa. Sitten samalla vähän someposeerausta siihen kylkeen mahdollisuuksien tasa-arvosta, kunhan ei itse tarvitse olla mahdollistamassa.

Omille lapsille - ja muuten esimerkiksi/erityisesti myös heidän isovanhemmilleen sen verran, kun ovat osallistuneet tässä tukiverkkona - oleminen sellaisessa päiväkodissa ja perusopetuksessa, jossa maahanmuuttajien osuus on ihan jonkinmoinen on tehnyt pelkästään ja vain hyvää. Tämäkään ei ole sen kummempi kannanotto mainittuun painotusaiheeseen, mutta aivan selvästi positiivinen asia.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg

Muutama viikko sitten Ruben Stillerin radio-ohjelman aiheena oli suomalainen koulu. Siinä keskustelemassa ollut opettaja sanoi yhdeksi ongelmaksi kasvaneen individualismin eli esimerkiksi, kun opettaja ilmoittaa koepäivämäärän, joukko mainitsemiasi erityisvanhempien lapsia tulee vaatimaan toista päivää, koska oppilaalla on muuta menoa ilmoitettuna koepäivänä.

Hyvin johdetussa koulussa erilaisten vähemmistöjen läsnäolo on lopulta aito rikkaus. Resursseja se myös vaatii, se on selvää, ja joka paikassa esiintyy valitettavasti myös negatiivisia ilmiöitä suuntaan jos toiseen, mutta näen itsekin oppilaiden heterogeenisuuden pääasiassa positiivisena ja kasvattavana asiana. Vaatii tietysti koulun johdolta paljon sekä luonnollisesti aikuisia riittävästi.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: DAF

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Muutama viikko sitten Ruben Stillerin radio-ohjelman aiheena oli suomalainen koulu. Siinä keskustelemassa ollut opettaja sanoi yhdeksi ongelmaksi kasvaneen individualismin eli esimerkiksi, kun opettaja ilmoittaa koepäivämäärän, joukko mainitsemiasi erityisvanhempien lapsia tulee vaatimaan toista päivää, koska oppilaalla on muuta menoa ilmoitettuna koepäivänä.

Jep, kyllä ko. opettaja myös joissain kohdin aivan oikeitakin asioita peräänkuulutti.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Muutama viikko sitten Ruben Stillerin radio-ohjelman aiheena oli suomalainen koulu. Siinä keskustelemassa ollut opettaja sanoi yhdeksi ongelmaksi kasvaneen individualismin eli esimerkiksi, kun opettaja ilmoittaa koepäivämäärän, joukko mainitsemiasi erityisvanhempien lapsia tulee vaatimaan toista päivää, koska oppilaalla on muuta menoa ilmoitettuna koepäivänä.

Opettajan puolisona saan kuulla vastaavia älyttömyyksiä joka viikko, jos ei nyt sentään ihan joka päivä.
 
disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Opettajan puolisona saan kuulla vastaavia älyttömyyksiä joka viikko, jos ei nyt sentään ihan joka päivä.
Erittäin vahva sama. Mä olisin ottanut loparit jo satoja kertoja. Ja kyseessä on kuitenkin ns. parempi koulu tai ehkä siinä se syy onkin. Lapsen saanti ilmeisesti sekoittaa joidenkin ihmisten päät niin täysin, että kaikki järki katoaa - usein ne lapset onkin sitten vanhempiaan fiksumpia.

Sama ilmiö kyllä näkyi/näkyy myös junnukiekossa, siis vanhempien täysin aivoton meuhkaaminen ja muu sekoilu.

Mutta juu, resurssipula ja opettajien täysin ylimitoitettu työtaakka kaikkea muuta kuin itse opettamista - siinä lienee ne isoimmat ongelmakohdat. Koulusta on tullut kasvatuslaitos, kun vanhemmat ei enää viitsi, halua tai osaa.
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Yksityiskoulut eivät ainakaan toistaiseksi ole tuolla mallilla mahdollisia Suomessa, enkä jaksa uskoa, että aivan helpolla sitä mahdollistettaisiinkaan.

Suomessa on kaiken järjen mukaan edessä suuret julkisen puolen säästö- ja sopeutustoimet. Samaan aikaan – kaikkien muiden yhteiskunnan alojen ja alueiden kanssa – viesti koulutuksen kentältä on se, että rahaa ja resursseja tarvitaan lähitulevaisuudessa merkittävästi lisää. Aika haastava yhtälö.

Jos koulushoppailu ja lasten koulupaikkojen merkityksen kasvaminen muuttotrendien taustalla ovat merkittävä ilmiö, niin sen taustalla on tietysti jotain juurisyitä. En tiedä, millä toimin niihin on pureuduttu tai pyritään pureutumaan, mutta esimerkiksi esitetty painotettujen luokkien kieltäminen vaikuttaa puhtaasti seurauksiin/oireisiin puuttumiselta estämisen avulla – ei ratkaisulta, joka kohdistuu syihin ilmiön taustalla.

Uskon, että tulevina vuosikymmeninä kentän avaamiselle laajemmin yksityisille ja voittoa tavoitteleville tahoille on kysyntää, painetta ja lopulta poliittista kannatusta (tätä löytyy jo ainakin kokoomuksen piiristä). Suomessa seurataan usein Ruotsin tietä tietyin eroin ja lievennyksin; näin kenties tässäkin asiassa.
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Nuo tarrat ovat mahtavia! On päivänselvää, että Helsingin touhuista hyötyvät nimenomaan vain kiinteistökeinottelijat ja rakennusyhtiöt. Ja luultavasti Sinnemäen ja Kivekkään kaltaiset lahjotut kieroilijat. Kärsijöinä ovat kaupunkilaiset.

Hienoa työtä, Sellsinki!
 
Spire

Jäsen
Itse olen puhunut kahdesta keinosta: valtiollinen maahanmuuttajien asuttamisohjelma kunnallisen sijaan ja rakennuttamisen osalta korjaus-, ei uudisrakentaminen. Helsinki ottaa vastaan ylivoimaisen enemmistön maahanmuutosta, mikä on valtava, valtava ongelma. MDI:n Timo Aron tilastojen mukaan Helsinki menettää työikäistä kantaväestöä muualle Suomeen, mutta kasvaa silti tuhansilla asukkailla vuodessa. Sitten taas esim. Tampere kasvaa voimakkaasti nimenomaan kantaväestöllä.

Maahanmuutto koostuu pääosin alimman tulodesiilin väellä, eli tukia ja tukitoimia, kuten tulkkeja, lastenavohuoltoa, muuta sosiaalitoimea jne. tarvitaan enemmän, mutta maksajia on vähemmän. Itse en ole maahanmuuttovastainen, päin vastoin, mutta tässä tulisi ottaa ohjaavat toimenpiteet käyttöön: Suomessa tulisi olla muitakin kaupunkiseutuja kuin pääkaupunkiseutu, joka ottaa maahanmuuton vastaan. Tampere, Turku, Lahti, Hämeenlinna, Joensuu, Kuopio, Vaasa, Jyväskylä ja Oulu ottavat kukin vastaan merkittävästi vähemmän maahanmuuttajia kuin pääkaupunkiseutu, mikä on etenkin Helsingille tuhoisaa.

Tarvittava rakentamisen määrä olisi Helsingin osalta huomattavasti pienempi jos kasvun taakka jaettaisiin järkevästi. Tarvittava määrä rakentamista olisi hyvin pitkälti kuitattavissa korjausrakentamisella, joka säästää 60-70 % rakentamisen hiilidioksidipäästöistä ja 100% rakentamattomasta alueesta, josta lähiluonto on arvokkainta mahdollista maankäyttöä ihmisten terveyden ja luonnon säilymisen näkökulmista.
En tiedä mistään mitään, mutta muistelen lukeneeni jostain muutama vuosi sitten että jossain päin itä-Suomea oli vastaanottokeskus ja tarkoitus oli että tulijat jäisivät asumaan kuntaan (joku pieni muuttotappiokunta, en millään muista nimeä). Viimeistä myöten kaikki kuitenkin lähtivät pääkaupunkiseudulle, paria heistä haastateltiin ja he kertoivat suoraan ettei metsän keskellä ole heille virikkeitä, Espoossa on tyttärille koraanikoulua yms. Asuinpaikan kuitenkin saa jokainen valita itse. Kuinka tähän voisi puuttua ilman että kajoaa perustuslailliseen oikeuteen valita asuinpaikka?
 
Styge

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pens, änärin suomalaiset
Helsingissä ei kyllä asukkaiden ostovoima paljoa huoleta. Voidaan ehkä jo olettaa, että suurimmalla osalla työvoimasta palkat nousevat keskimäärin sen 3,5% vuonna 2023. Helsingissä maan vuokrat nousee reilun 7%, kaukolämmön hinta nousee vielä paljon enemmän. Aikamoista painetta on asumiskulujen ja vastikkeiden nousulle myös muiden kulujen nousun myötä, joista suurin osa taitaa olla suurempia kuin tuo palkkojen nousu. En kyllä yllättyisi, vaikka Helsingissä tulisi useammissakin taloyhtiöissä ongelmia vastaan maksukyvyttömyyksien suhteen.

Jotenkin myös epäuskoisena välillä katselee näitä uudiskohteita, joiden arvioitu hoitovastike kaupungin tonttivuokrineen pyörii jossain 9€/neliö/kk hinnoissa. Sijoitusahastojen omistamilla tonteillahan nuo voivat ola vielä paljon enemmänkin. Tuo alkaa olemaan aikalailla samalla tasolla, mitä Hekan kämpissä maksetaan vuokraa. Toisessa vaan joutuu saman kuukausihinnan lisäksi maksamaan sen 6-9t€/neliö hankintahintaa. Aikamoista. Vaikea kyllä nähdä tällä hintakehityksellä mitään muuta suuntaa asuntojen uudisrakentamisen suhteen kuin entisestään jyrkkenevä pysähdys ja asuntojen hintojen lasku.
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
En tiedä mistään mitään, mutta muistelen lukeneeni jostain muutama vuosi sitten että jossain päin itä-Suomea oli vastaanottokeskus ja tarkoitus oli että tulijat jäisivät asumaan kuntaan (joku pieni muuttotappiokunta, en millään muista nimeä). Viimeistä myöten kaikki kuitenkin lähtivät pääkaupunkiseudulle, paria heistä haastateltiin ja he kertoivat suoraan ettei metsän keskellä ole heille virikkeitä, Espoossa on tyttärille koraanikoulua yms. Asuinpaikan kuitenkin saa jokainen valita itse. Kuinka tähän voisi puuttua ilman että kajoaa perustuslailliseen oikeuteen valita asuinpaikka?
Pikkupaikkakunnille tuskin voidaan sellaisia insentiivejä keksiä, että pois muuttamista saataisiin hillittyä. Sen sijaan kaupunkeihin sellainen on mahdollista, mutta suunnittelun pitää olla kokonaisvaltaista: palvelut, työpaikat hinnat yms. pitää saada kondikseen. Yksi yksittäinen houkutin ei riitä. Pakottaminen on tietysti ihan selkeä no-no.

Edit. Typo
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös