Mainos

Helsinki

  • 621 470
  • 3 731

vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
Samaa mieltä. Harvoin tulee käytyä, mutta onhan siellä aina sellainen hyvä fiilis. Lauantaina kävin Kontufestareilla ja sunnuntainakin keksin huvikseni lähteä sinne pörräämään. Niissä baareissakin, vaikka siellä on vaikka millaista örveltäjää, on jotenkin rento meininki. Kaikki on sun kavereita ja sä oot kaikkien kaveri.

Toi on kyllä totta, frendi asuu niillä kulmilla ja silloin tällöin tulee Kontulassa ja sen baareissa piipahdettua. Jopa tällainen espoolainen kermaperse sopii hyvin joukkoon, ei mitään ongelmia, koskaan.
 

TF-79

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO. Pekka Virran nakkipiirakat.
Mulla ei ole mitään Helsinkiä vastaan, ihan viihtyisä ja kaunis kaupunki, mutten voisi kuvitella silti siellä asuvani.
Jos olosuhteet olisivat toiset, nykyinen kerrostalo Turussa vaihtuisi muutaman hehtaarin maaseutu tonttiin omalla rannalla.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Toinen paikka on tietysti Vallila aamuisin. Itse en kahvia juo, koska en pidä mausta, mutta tuoksusta totisesti diggaan!
Vallila haisee ummehtuneelle. Liekö sitten se, että meri-ilma ei sekoitu paahtimon käryyn. Mutta Vuosaari! Siinä on se oikea tuoksu. Harmi vaan, kun paahtimo muutti kilsan itään. Nyt siitä tuoksusta saa nauttia vain lenkillä, jonsei nyt ihan täsmäsuunnasta tuule.

Yhdeksän vuotta on muutosta eikä harmita vieläkään. Tampere on hieno kaupunki, mutta niin on Helsinkikin. Sopeutuvaisena ihmisenä en haikaile vanhan perään enkä jumita uuden kotikaupungin varjopuoliin. Nautin vain niistä hyvistä puolista, ja niitä on paljon.
 

August

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Erinomainen ketju, jonka voisi kyllä laajentaa käsittelemään kaupunkikulttuuria Suomessa laajemminkin. Sinällään turha vertailla muita kaupunkeja Helsinkiin, volyymierot sen verran suuria. Suomessa kuitenkin vahva kakkoskaupunki Tampere. Tampereen kirittäjänä ja vertialukohteena voisi pitää Göteborgia, joka tosin vielä huomattavasti suurempi.

Mielenkiintoista huomata, että ravintolakulttuuri on vahva muuttuja tässä keskustelussa, kun vertaillaan kaupunkeja. Nousisiko Joensuu vertailussa ylöspäin, jos perustaisin sinne 20 etnistä ravintolaa? :)

Itselleni se suurin ihastuksen kohde Helsingissä on kivijalkaliikkeet ja meri. Paras kombohan on asua Tampereella hyödyntäen silloin tällöin Helsingin sykettä.
 

M@rko77

Jäsen
Suosikkijoukkue
LFC, FC Lahti ja Pelicans
Asuisin Helsingissä, jos olisi siihen mahdollisuus. Mahdollisina asuinalueina Munkka, Vuosaari tai Lauttasaari. Meri ja vesi yleensä on minulle tärkeä elementti. Onhan Stadissa myös aika paljon harrastusmahdollisuuksia ja kirjastot aivan huippuluokkaa. Sen urheilujengeistä en paljoa perusta, kun koko ikäni kannattanut lahtelaisia jengejä.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mikä aussimesta?
Woolshed. Ei mitenkään erityisen mahtava paikka, mutta kannattaa kuitenkin antaa mahdollisuus. Aikoinaan oli se Sakke Järvenpään aussiravintola, jossa sai jotain kengurua ja krokotiiliakin (tosin ei aussit hirveästi noita itse syö).
Mistä päin Tamperetta löytyy hawaijilainen ravintola?
En tarkoittanut että Tampereelta löytyisi sama lista ravintoloita kuin Helsingistä (jos tällä edes viittasit minuun). Mutta on siellä mm. malesialainen ravintola, jota ei tällä hetkellä ole Stadissa.

Hoku on hyvä, hieman arkisempi mutta enemmän käytämäni mesta on Kokomo. Suosittelen molempia.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
@heavy kiitti vinkistä, pitää käydä tyyppaamassa. Ja en viitannut suhun tossa Tampester-jutussa :)

Tuossa kun oli pohdintaa siitä kuinka monta kertaa tulee käytyä ulkona syömässä vuosittain, niin heittäisin 30-50 kertaa. Yleensä melkein joka viioonloppu, mutta toisinaan lounaalla myös arkisin.

Tutustuminen Helsingin ravintolaskeneen kannattaa mielestäni aloittaa ns. klassikoista. Elite, Sea Horse, Kosmos, Lehtovaara, Kuu, Lyon ja Nokka kannattaa käydä tekemässä itselleen tutuiksi. Samoin Salven annosten kanssa kannattaa ehdottomasti käydä painimassa. Yksi lontoolainen perhe oli käynyt sielä kokeilemassa summan mutikassa, ja kehuivat autenttisimmaksi merimiesravintolaksi, jossa olivat käyneet. En tiedä siitä, kun se on tätä nykyä HOK, mutta hemmetin hyvä se on.
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen

Tämä löytyy Turustakin. Ruokia en ole maistanut, mutta näyttää suositulta paikalta (toki tätä myös uutuudellaan). Harvemmin kuulee Turun murretta tuosta ohi kulkiessa.

Viime viikonlopun vietin Helsingissä. Turkulaisena arvostan Helsingissä ihmisten luonnetta. Ei olla yhtä sisäänpäin kääntyneitä kuin Turussa. Tuo on näin sosiaaliselle ihmiselle rasittava piirre turkulaisissa. Lauantaina istuin auton kyydissä keskellä Mannerheimintien ruuhkaa. Kuskini pysyi todella rauhallisena ja tiedosti, että oli aurinkoinen päivä + Euroopan turisteja vielä kaupungissa runsaasti. Ei siis kuskilla hermot heti menneet. Siinä mietin totta kai, että Helsingissä asuvat osaavat täten hyödyntää julkista liikennettä. Toisin kuin turkulaiset, vaikka tämäkin kaupunki kesällä melko hyvin täyttyy turisteista.

Osan ajasta vietin Malmilla, josta toki totesin, ettei olisi minun seutuni.
 
Luettelen monikulttuurisia ruokaravintoloita, joissa ainakin olen Helsingissä käynyt:

suomalainen, kreikkalainen, italialainen, espanjalainen, ranskalainen, saksalainen, irlantilainen, texmex, meksikolainen, jamaikalainen, perulainen, latinalaisameriikkalainen, havajilainen, japanilainen, kiinalainen, thaimaalainen, vietnamilainen, korealainen, intialainen, nepalilainen, autralialainen, venäläinen, turkkilainen, libanonilainen, egyptiläinen, etiopialainen ja marokkolainen. Luultavasti muutama taisi unohtuakin, seuraavaksi olisi tarkoitus päästä ainakin georgialaiseen ravintolaan. Kokeilemisen arvoisia saattaisi olla vaikka somalialainen tai kurdilainen ravintola myös.
Tampereella on useampikin oma ketju mutta laitetaan tähän vertailun vuoksi Tampereen listaa:
suomalainen, kreikkalainen, italialainen, espanjalainen, saksalainen, ranskalainen, irlantilainen, texmex, meksikolainen, karibialainen, japanilainen, kiinalainen, thaimaalainen, sri lankalainen, arabialainen, intialainen, malesialainen, nepalilainen, afganistanilainen, englantilainen, belgialainen, skandinaavinen, amerikkalainen, australialainen, venäläinen, tanskalainen, libanonilainen, egyptiläinen ja turkkilainen.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Suomalainen, kreikkalainen, italialainen, espanjalainen, saksalainen, ranskalainen, irlantilainen, texmex, meksikolainen, karibialainen, japanilainen, kiinalainen, thaimaalainen, sri lankalainen, arabialainen, intialainen, malesialainen, nepalilainen, afganistanilainen, englantilainen, belgialainen, skandinaavinen, amerikkalainen, australialainen, venäläinen, tanskalainen, libanonilainen, egyptiläinen ja turkkilainen... menivät baariin... en keksi vitsille just nyt hyvää jatkoa.
 

Wingman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Valmentajien hautuumaa
Itselleni se suurin ihastuksen kohde Helsingissä on kivijalkaliikkeet ja meri. Paras kombohan on asua Tampereella hyödyntäen silloin tällöin Helsingin sykettä.

Paras kombohan on asua Turussa ja välttää Helsinkiä kuin ruttoa. Lentokentälle voi vielä mennä kun se on siellä sivussa. Tamperehan on tuollainen sisäsuomalaisten wannabeturku.
 

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Paras kombohan on asua Turussa ja välttää Helsinkiä kuin ruttoa. Lentokentälle voi vielä mennä kun se on siellä sivussa. Tamperehan on tuollainen sisäsuomalaisten wannabeturku.
Mjoo, parastahan Turussa on tie Helsinkiin.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Yllättävää, että joku turkulainen tulee Helsinki-ketjuun vinkumaan alemmuudentunnoisaan. Sorry, yliopisto ja pääkaupunkistatus never forget.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Tuossa ensimmäisellä sivulla puhuttiin peruselämän kannalta tätä Helsinki vs. muu Suomi keskustelua: jos nyt raadollisia ollaan, niin sen ns. peruselämän kannalta (lasken tässä siis, että peruselämään ei kuulu esimerkiksi se, että paikkakunnalla olisi mahdollista seurata liigakiekkoa tai että kulttuuritarjontaa pitäisi olla enempää kuin kirjasto, teatteri, elokuvateatteri ja joskus keikkoja/konsertteja) on ihan sama vaikka asuisi Forssassa, sielläkin on elintarvike- ja erikoisliikkeitä sekä ne pari automarkettia joissa puolestaan on esimerkiksi eri vaateketjujen myymälöitä. Tähän päälle normaalit kunnalliset palvelut, niin edellytykset peruselämän elämiselle ovat kasassa

Mutta mennään Helsinkiin: oma suhtautumisen tähän armoitettuun Itämeren helmeen ja Suomenlahden tyttäreen on muuttunut viimeisenä muutamana vuotena hyvin paljon, varmaankin ihan tämän pk-seudulla asumisen myötä. Pidän Helsingistä, pidän siitä itse asiassa erittäin paljon. Se on viihtyisä ja kaunis kaupunki, jossa vietän aikaa enemmän kuin mielelläni. Itsehän olen aina kunniallisena porilaisena vihannut Helsinkiä.. noh, ihan vain koska se on Helsinki, mutta kyllähän tässä viimeisen parin-kolmen vuoden aikana on tullut selväksi, että sitä on sinällään turha verrata mihinkään muuhun kaupunkiin Suomessa.. se on niin oma lukunsa Suomen mittapuulla. Ja tämä on juuri se syy miksi siihen liittyy niin paljon tunteita, Helsinki ei jätä ketään kylmäksi, ja se tekijä on juuri sen sydän ja sielu. Ja juuri siksi siitä nykyisinkin pidänkin..

Helsingin erityisyyden ymmärtämiseen täytyy käyttää ihan raakaa tilastomatematiikkaa: Suomessa on 5,5 miljoonaa asukasta ja 313 kuntaa. Näin ollen keskimääräisessä suomalaisessa kunnassa asuu vain noin 17 500 asukasta (noin Forssan asukasluku, siksi käytin sitä edellä esimerkkinä). Kuntien asukasluvun suuruusjärjestyksen mediaani, eli keskimmäisen kunnan asukasluku, on mitätön 6055 (Ähtäri). Nämä luvut kertovatkin kaiken oleellisen Suomesta maana, ja vain korostavat sitä miten oma lukunsa Helsinki on

En tiedä sitten asumisesta Helsingin rajojen sisäpuolella, nykyansioilla ei olisi toiveitaan asumisesta kuin jossain laitamilla likempänä Vantaan rajaa. Ja kun ydinkeskustasta, eli ns. etelä-Helsingistä, lähtee poispäin vaikka nyt pohjoiseen tai itään, niin ovathan monet alueet suoraan sanoen aivan kammottavia persläpiä (kuten nyt vaikka Malmi). Mutta myös tästä asumisen hinnan ja yhdyskuntarakenteen näkökulmasta Helsinki on täysin vertailukelvoton oikeastaan mihinkään muuhun paikkaan Suomessa, se vain on niin omassa lokerossaan
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Turusta en osaisi minäkään poistua, varsinkaan Helsinkiin. Turistina Helsingin sietää kerran viidessä vuodessa, juuri tuosta syystä mitä kirjoitin. Turun suuruus asumiseen sopii minulle paremmin. Tämähän sentään entinen pääkaupunki ;) Plus Suomen linnan tarina ei ollut yhtä houkuttelevaa kuunneltavaa kuin moni Turun tarina.
 

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Mä olen syntynyt Stadiin ja tänne varmaan kuolenkin. Rakastan kotikaupunkiani ja sen merellistä ympäristöä. Rakastan aitoa helsinkiläistä puheenpartta ja ihmisten tiettyä tylyyttä, jonka alta paljastuu ystävällinen ja avulias stadilainen, kun vähän raaputtaa. Minusta on mukavaa, kun täällä pyörii niin paljon erilaisia ihmisiä erilaisista taustoista.

Haluan asua lähellä merta ja nytkin se näkyy kotini parvekkeelta. Olen välillä miettinyt, haluaisinko muuttaa keskustaan asumaan, mutta toistaiseksi olen ollut tyytyväinen lähiöeläjä. Tykkään siitä, kun pääsen ovesta ulos luontoon ja koirien kanssa lenkille metsään tai merenrantaan. Kuitenkin matka keskustaan taittuu julkisilla parissakymmenessä minuutissa. Helsingistä löytyy kaikki, mitä tarvitsen ja keskustaelämää saan riittävästi joka arkipäivä, kun olen duunissa ihan ytimessä. Töistä on helppo jäädä ostoksille tai viihteelle. Eihän tämä kokonsa ja kansainvälisyytensä puolesta mikään Lontoo ole tai edes Tukholma, mutta tämä on Helsinki - uniikki kaikkine hyvine ja huonoine puolineen. Tänne on matkamiehen hyvä palata kotiin reissustaan.

Georg Malmstenia lainaten: Maljani, kaljani juon mä Stadin onneksi!
 

Morgoth

Jäsen
En tiedä sitten asumisesta Helsingin rajojen sisäpuolella, nykyansioilla ei olisi toiveitaan asumisesta kuin jossain laitamilla likempänä Vantaan rajaa. Ja kun ydinkeskustasta, eli ns. etelä-Helsingistä, lähtee poispäin vaikka nyt pohjoiseen tai itään, niin ovathan monet alueet suoraan sanoen aivan kammottavia persläpiä (kuten nyt vaikka Malmi). Mutta myös tästä asumisen hinnan ja yhdyskuntarakenteen näkökulmasta Helsinki on täysin vertailukelvoton oikeastaan mihinkään muuhun paikkaan Suomessa, se vain on niin omassa lokerossaan

Ainakin vaimon puolelta alkuperäisistä paikallisista moni asuu nykyään esim. Espoossa tai muissa lähikaupungeissa. Asuminen kenties asetta viihtyisempää ja rauhallisempaa sekä kenties keskimäärin hieman halvempaa. Sekös lisäksi helsinkiläisiä vituttaa, kun autolla ajaa länsiväylää nauttimaan Helsingin parhimmasta puolista ja jättää ne huonoimmat sinne. Työmarkinat ovat ainakin itselleni aivan ylivertaiset täällä ja Suomen mittakaavassa täällä on kaikki (joo, ei toki pääse minnekään erämaahan samoilemaan). Maailmalla on varmaan vieläkin enemmän isoissa kaupungeissa ja eihän se joskus mahdotonta sellaiseenkaan olisi muuttaa, mutta se on ihan eri asia kuin muutella Suomen sisällä.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tämähän sentään entinen pääkaupunki ;)
Paitsi ettei ole koskaan ollut, sorry vaan. Suomen valtiollistamisen symboli ja alku oli Helsingin nimittäminen pääkaupungiksi ja tänne asetettujen valtiollisten laitosten avaaminen. Turku oli hallintokaupunki Suomen hallintoalueella, muttei koskaan pääkaupunki.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Työmarkinat ovat ainakin itselleni aivan ylivertaiset täällä ja Suomen mittakaavassa täällä on kaikki (joo, ei toki pääse minnekään erämaahan samoilemaan).

Pääsee kyllä noin puolessa tunnissa sinnekin. Ja ihan Helsingin rajojen sisäpuoleltakin löytyy todella paljon hyvin maalaismaista maisemaa.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Koti. Sitä on Helsinki.

Wikipedia kirjoitti:
Koti merkitsee turvallisuutta, rauhallisuutta, menneisyyden muistoja ja tulevaisuuden suunnitelmia, se on paikka jossa ihminen kokee olevansa oma itsensä ja jossa hän voi tehdä itselleen tärkeitä asioita.

Voiko sitä enää paremmin sanoa?
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Paitsi ettei ole koskaan ollut, sorry vaan. Suomen valtiollistamisen symboli ja alku oli Helsingin nimittäminen pääkaupungiksi ja tänne asetettujen valtiollisten laitosten avaaminen. Turku oli hallintokaupunki Suomen hallintoalueella, muttei koskaan pääkaupunki.

Tuota vitsiä koitin ilmaista tuolla hymiöllä. No, aina ei voi onnistua.

Turun historiassa tosiaan on paljon Helsingin voittavaa, siksi nämä kyllä tiedossani on.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Paitsi ettei ole koskaan ollut, sorry vaan. Suomen valtiollistamisen symboli ja alku oli Helsingin nimittäminen pääkaupungiksi ja tänne asetettujen valtiollisten laitosten avaaminen. Turku oli hallintokaupunki Suomen hallintoalueella, muttei koskaan pääkaupunki.

Ja tämä ratkaisu on tehty Pietarissa. Sen syyt ovat puhtaasti logistiset ja Venäjän intressien mukaiset. Koska Ryssä on Ryssä nyt ja ikuisesti, meidän tulisi alkaa jättimäiseen, mutta perusteltuun ponnistukseen ja siirtää pääkaupunkitoiminnot asteittain sisämaahan. Ehdotan Tamperetta, jonka miehittäminen ei kävisi kovinkaan helposti.
 

LOFIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
Yllättävää, että joku turkulainen tulee Helsinki-ketjuun vinkumaan alemmuudentunnoisaan. Sorry, yliopisto ja pääkaupunkistatus never forget.
Mitä muuta Länsi-Pietariin kuuluu? Helsingissähän aiotaan vissiin kokeilla tuota ruotsin opiskelupakon poistamista kouluista, otatte varmaan venäjän siihen tilalle?

Turkulaisena ei tarvitse tuntea mitään allemuuden tunnetta Helsinkiä kohtaan, kun tietää asuvansa Suomen parhaassa kaupungissa.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Ainakin vaimon puolelta alkuperäisistä paikallisista moni asuu nykyään esim. Espoossa tai muissa lähikaupungeissa. Asuminen kenties asetta viihtyisempää ja rauhallisempaa sekä kenties keskimäärin hieman halvempaa. Sekös lisäksi helsinkiläisiä vituttaa, kun autolla ajaa länsiväylää nauttimaan Helsingin parhimmasta puolista ja jättää ne huonoimmat sinne.

Tosiaan totuuden nimissä voinee sanoa mitä edellä totesin, ettei Helsinkiä voi verrata muuhun Suomeen, ei edes muuhun pääkaupunkiseutuun. Asumisen suhteen tilanne riippuu toki aivan ratkaisevasti siitä, että missä päin Helsinkiä ja missä päin Espoota. Mutta ehkä yleisellä tasolla uskaltaa sanoa, että Helsingissä on vielä napsun kalliimpaa asua kuin täällä Espoossa (mikä on jo lähes mahdotonta, mutta niin kait se menee)
 

Aces High

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Red Wings, HIFK Gimmat, THFC
Nää on näitä kuplajuttuja. En omaan elämään pystyisi kuvittelemaankaan. Toisaalta jos siitä riipastaisiin huomattavasti vapaa-aikaa kuluttavat ihmissuhteet pois, niin aikaa järjestyisi. @Aces High

Mä kyllä puhuin ihan toteutuneista ja alakanttiin, en laskenut kaikkia työhön liittyviä lukuun mukaan. Tuo viimeinen lause lainauksessa ehkä selventää ajatuseromme, mulla ravintalokäynteihin liittyy useimmiten ihmissuhde.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös