Mainos

HC TPS:n talous

  • 1 237 802
  • 5 249

WestCoast110

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Giallorossi
Onneksi meilläkin kausi alkaa huomenna, saadaan vähän muutakin ajateltavaa. Kaikenlaista psykoosia on kesään mahtunut jälleen TPS-osioon, mutta Pride, synti ja Jeesus keskustelu talousosiossa on kyllä sen tason OT, että en olisi itse osannut edes TPS osiossa kuvitella. No, nyt se on tämäkin sitten nähty.

Itse aiheesta, ilmeisesti nämä seuraavan kahden vuoden tavoitteet olivat siis ensi kauden osalta -1,4 miljoonaa ja sitä seuraavalla +-0? Veikkaan sellaisella 110% perstuntumalla, että kumpikaan ei osu, edes lähimaastoon. Toki jos tällä kaudella painetaan mestaruuteen asti, niin tuo 1,4 miljoonaa turskaa voi toki olla saavutettavissa.

Ja ainiin, vitun Stålberg kun nosti parista kuukaudesta ilmeisesti lähes 2 miljoonaa palkkaa, oli kyllä ihan kelpo peluri, mutta palkkapussi hieman kova tähän taloustilanteeseen.
 
Waqu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Dallas Stars
Kyllähän TPS:n taloudelliset ongelmat varmasti vielä ratkottavissa on tehotuksen kautta ja että työhousut jalassa lähdetään sponsoreita kaivelemaan. Monella seuralla tosiaan noita pienempiä sponssisopimuksia, Raumalla pyörii erätauolla ties minkä nakkikiskan nimet ruudulla ja myös Jyväskylässä mainostaa hyvinkin pienet puljut.

Kuitenkin se vahva rahoittaja taustalla on pelkästään positiivinen juttu, jos se aiheuttaa pöhöttynyttä ja ylimielistä toimintaa kuten Bluesissa tai Manngårdin Ilveksessä niin ei se ole millään tapaa sen syytä kuka rahaa syytää. Toki kannattaisi rahoilleen vaatia paremmin vastinetta, mutta kyllähän se seura on keskiössä.

Eihän tuosta voi lähteä kuin parantamaan. Kyllä Jyväskyläänkin tuollainen rahoittaja kelpaisi, paljon kusisemmalta tuo nykyinen meininki tuntuu jossa velkarahalla ja kovalla rahalla kasataan uutta tulemista sekä juhlakauden jengiä. Todella hienoa että näin tehdään, mutta parempi toivoa myös tulosta ja toivoa ettei riski ole kestämätön jos homma ei toimi. TPS:n kohdalla tuota riskiä ei samalla tapaa lähtökohtaisesti ole.
 
Doug93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Idänpään Toive, Romford Raiders
Ilmoitettujen yleisömäärien puitteissa 30 kertaa loppuunmyyty Turkuhalli ei olisi riittänyt viemään tulosta plussalle.
Tämä.
Ja kun vielä kolmen viimekauden otannalla.. Tepsi on ollut kahdesti finaaleissa. Puhumme siis viimekausien yhdestä urheilullisesti menestykseimmäkkäästä seurasta. Paljon edellä ei ole kuin Tappara.
Ilveksenkin tekeminen kalpenee selkeästi.. kaksi pronssia.
Seura ei siis voi tehdä nykypuitteista taloudellisesti kestävää tulosta.. ei vaikka menestyisi kaukalossa.
Jos seura olisi rämpinyt vuosikaudet, niin sen taakse voisi mennä.. nyt ei ole piilopaikkoja.
 
Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa

Eiköhän tässä ole kyseessä hieman kalliimpi harrastus, on se kuitenkin mukavampi istua aitiossa kun oma joukkue voittaa kun se että koko ajan tulee käkättimeen. Onko edes tavoitteena omavarainen seura, teot eivät ainakaan puhu puolestaan, eihän Lukkokaan tule omillaan toimeen
 
Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings
Ja kun vielä kolmen viimekauden otannalla.. Tepsi on ollut kahdesti finaaleissa. Puhumme siis viimekausien yhdestä urheilullisesti menestykseimmäkkäästä seurasta.
Ei selity tappiot millään yleisömäärillä, mutta TPS on kyllä kärsinyt olosuhteista myös. Raipen muukalaislegioona, joka synnytti hyvää pöhinää Turussa, pelasi loppukauden ja playoffit tyhjyyttä kumisevassa hallissa. Seuraavan vuoden finaalijoukkue pelasi koko kauden vaihtuvilla rajoituksilla (toki pelaaminen oli myös välillä aika tuskaista). Pleijareissa vasta TPS pääsi ottamaan täyden potentiaalin irti ja hallissa aivan uskomaton meininki. Mitään näistä ei toki käteen jäänyt ja kaikki orastavakin buumi pyyhittiin 100v juhlakaudella oman maalin edessä makaamisella ja täysin haluttomalla joukkueella.
 
Viimeksi muokattu:

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Ei selity tappiot millään yleisömäärillä,
Muuten asiaa paitsi tämä. Jos yleisökeskiarvo olisi n.7000 ei tuolla kovin montaa tappiollista kautta olisi ollut viimeaikoina. No viimekaudella olisi pitänyt olla 9000 keskiarvo, että olisi päästy nollille, mutta 7000 pitäisi riittää jatkossa, ja on se mikä mittari pitäisi saada nousemaan, jos halutaan taistella korkeammista sijoituksista.

Tepsin kannattajien suurinpia ongelmia, että ollaan ihan lasista. Pari tappiota, niin aika näkyy heti yleisömäärissä. Pelillisesti ja tuloksellisesti ehjän kauden seurauksena voisi olla tässä ihan positivinen kehitys. Silti en millään usko 7000 olevan kovin helposti saavutettavissa.
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura

Turha syyttää yleisöä siitä jos ei halua mennä katsomaan 0-0 hinkkausta. Seuran työ on saada ensimmäiseksi peli sellaiseksi, että sitä haluaa katsoa ja sen jälkeen markkinointi. Tällähetkellä peli näyttää positiiviselta ainakin viimekauteen verrattuna, mutta markkinointi paskoo housuun taas.
 
Yleisö voi aina patistaa parempaa suoritukseen. Kuten joukkue se voi olla hyvä tai huono, sitäkin voi kehittää. Asianatuntiapiireissä ollaan sitä mieltä, että kausarilla saa luvan valittaa. Sinällään ollaan hyvässä tilanteessa, että peli on parasta markkinointia. Muu on sitten detaileja, jotka nekin pitäisi hoitaa mahdollisimman hyvin.
 
Kausarit jäälle ja sentterit pystyyn!

#nevöföget
 
MustaHaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, #24
Tepsin kannattajien suurinpia ongelmia, että ollaan ihan lasista. Pari tappiota, niin aika näkyy heti yleisömäärissä. Pelillisesti ja tuloksellisesti ehjän kauden seurauksena voisi olla tässä ihan positivinen kehitys. Silti en millään usko 7000 olevan kovin helposti saavutettavissa.
Itse olen kyllä henkeen ja vereen mustavalkoinen ja useamman kauden jo seurannut 80-100% peleistä. Jos multa olisi kaveri kysynyt, että pitäisikö lähteä viettämään iltaa ja nauttimaan hyvästä kiekkoviihteestä niin en todellakaan olisi suositellut reissua Turkuhalliin.

Toivotaan, että tuota peli-iloa saataisiin takaisin ja pelin viihdyttävyys nostettua tappiin. Ennemmin käyn hallilla katsomassa 10 peliä jotka päättyvät 5-6 kuin 20 jotka päättyvät 1-0.
 
Quagmire

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS, SoJy
Muuten asiaa paitsi tämä. Jos yleisökeskiarvo olisi n.7000 ei tuolla kovin montaa tappiollista kautta olisi ollut viimeaikoina. No viimekaudella olisi pitänyt olla 9000 keskiarvo, että olisi päästy nollille, mutta 7000 pitäisi riittää jatkossa, ja on se mikä mittari pitäisi saada nousemaan, jos halutaan taistella korkeammista sijoituksista.

Tepsin kannattajien suurinpia ongelmia, että ollaan ihan lasista. Pari tappiota, niin aika näkyy heti yleisömäärissä. Pelillisesti ja tuloksellisesti ehjän kauden seurauksena voisi olla tässä ihan positivinen kehitys. Silti en millään usko 7000 olevan kovin helposti saavutettavissa.
Niin on hyvä muista, että tuossa jokunen vuosi takaperin vedettiin useampi kausi putkeen kärkisijoilla Kallion, Perrinin ja Tallinderin aikakaudella (siis runkosarjassa, pleijarit erikseen). Aina taisi edellä se yksi joukkue olla karussa mutta muistaakseni kahdella kaudella oltiin kakkosia ja sillä Palve/Kakko kaudella vasta lopussa hyydyttiin neljänsiksi. Eihän tuolloinkaan päästy 7000 katsojaan, vaikka peli kulki ja voittoja tuli tasaisesti.
 
Menee vähän tekosyiden etsiskelyksi, mutta me ollaan hyvin usein loppukaudesta pelattu alaspäin. Lisäksi käyrä on ollut laskeva vähän turhan usein. Toki pitää, että TPS:n reaaliyleisömäärät ovat nykyää kovemmat kuin silloin. Lähtökohtaisesti myöskään Selin ja Kaskinen ei ole muistettu, minkään maailman yleisöystävällisimmän jääkiekon lähettiläinä.
 
Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings
Lähtökohtaisesti myöskään Selin ja Kaskinen ei ole muistettu, minkään maailman yleisöystävällisimmän jääkiekon lähettiläinä.
Millaisesta pelistä meidän pitäisi siis Atun TPS-vuodet muistaa? Toki muistamme sen puolivälieräsarjan häviämisen hessalaisille varmasti lopun ikäämme, mutta muuten kyllä ainakin muistelen viihtyneeni aivan äärettömän hyvin Selinin ajan TPS peleissä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: kopo

rs2681

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Harmillisen tylsä vastustaja saatiin kotiavaukseen, mutta silti varmaan ihan hyvä määrä tulee katsojia jos tulos kahdesta ensimmäisestä on siedettävä.
 
Suosikkijoukkue
Man United, Huuhkajat
Harmillisen tylsä vastustaja saatiin kotiavaukseen, mutta silti varmaan ihan hyvä määrä tulee katsojia jos tulos kahdesta ensimmäisestä on siedettävä.
Nojoo, mut kumminki koti-avaus. Ymmärrän sen, että Tappara ja Hifk kiinnostaa enemmän. Ei sais kumminkaa liikaa antaa painoa tolle vastustajalle
 
Doug93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Idänpään Toive, Romford Raiders
Turha syyttää yleisöä siitä jos ei halua mennä katsomaan 0-0 hinkkausta. Seuran työ on saada ensimmäiseksi peli sellaiseksi, että sitä haluaa katsoa ja sen jälkeen markkinointi. Tällähetkellä peli näyttää positiiviselta ainakin viimekauteen verrattuna, mutta markkinointi paskoo housuun taas.
Vai onko.. toistan itseäni.. kolmena viimekautena kahdesti finaaleissa. Jonkun Sportin kohdalla ymmärtäisin lauseen " jatkuvaa menestymättömyyttä ei kannattajat siedä ". Pelitapa toki voi olla " ei viihdyttävä ", mutta menestyvää jääkiekkoa teille on kyllä tarjottu. Ei mestaruusputkia kuten joskus 1990-luvulla, mutta monella mittapuulla Tepsi on viimevuosien kestomenestyjä.

Kolme viimekautta..
Tappara 2-0-0
Lukko 1-0-0
TPS 0-2-0
Pelicans 0-1-0
Ilves 0-0-2
HIFK 0-0-1
 
Viimeksi muokattu:

Hiltsu

Kyllä kyllä, mutta vaikka tepsi on menestynytkin viimevuosina hyvin, niin ihan helvetin tylsää katsottavaa koko runkosarja on ollut. En mä ainakaan jaksanut sitä väsynyttä lätkää mennä katsomaan kovinkaan usein. Toivottavasti tällä kaudella lätkäpelit ois viihdyttävämpiä niin varmasti menisin useammin niitä kattomaan.
 
Doug93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Idänpään Toive, Romford Raiders
Kyllä kyllä, mutta vaikka tepsi on menestynytkin viimevuosina hyvin, niin ihan helvetin tylsää katsottavaa koko runkosarja on ollut. En mä ainakaan jaksanut sitä väsynyttä lätkää mennä katsomaan kovinkaan usein. Toivottavasti tällä kaudella lätkäpelit ois viihdyttävämpiä niin varmasti menisin useammin niitä kattomaan.
Eli menestys ei ole ratkaisevaa, vaan pelin viihdyttävyys. Sitten ymmärrän asian toki.
 
HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Eli menestys ei ole ratkaisevaa, vaan pelin viihdyttävyys. Sitten ymmärrän asian toki.
Sulla on jäänyt ne viestit täällä lukematta jossa kerrottiin että päästiin pari kertaa finaaleihin tuurilla.
 
Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings
Vai onko.. toistan itseäni.. kolmena viimekautena kahdesti finaaleissa. Jonkun Sportin kohdalla ymmärtäisin lauseen " jatkuvaa menestymättömyyttä ei kannattajat siedä ". Pelitapa toki voi olla " ei viihdyttävä ", mutta menestyvää jääkiekkoa teille on kyllä tarjottu.
Toistan itseäni.. edelleen niillä hopeakausilla ei ole sinne peleihin saanut välillä mennä. Viime kausi nyt oli niin hirveää paskaa, ettei kaksi hopeaa(eikä edes Joren triplat) lämmittänyt yhtään kun tuhlasi kolme tuntia elämästä sitä peruuttelua katsellen.
 
Yleisö (joka luo tunnelman) on iso osa ottelutapahtumaa. Väitän sen olevan jopa merkittävämpi tekijä kuin itse peli (ainakin satunnaiskatsojan näkövinkkelistä).

Nostan esille kaksi ikimuistoista "peruuttelulla" tullutta voittoa:
2021-22 neljäs finaali, TPS-Tappara 1-0
2022-23 Tepsin 100v juhlaottelu, TPS-Ilves 1-0 ja.

Näissä peleissä yleisö loi sellaisen tunnelman, että jokainen pienikin tilanne kentällä ja siitä syntynyt desibelien nousu nostatti ihokarvat pystyyn ja oli helppo elää pelissä mukana. Eihän näissä tosiaan nähty reilun 120-minuuttisen aikana yhteensä kuin kaksi maalia, mutta kumpaakaan peliä en olisi mistään hinnasta halunnut missata.

Juuri tästä syystä jokainen katsoja on tärkeä, ja annankin jokaiselle TPS-henkiselle ihmisille haasteen; käykää peleissä mahdollisuuksien mukaan ja napatkaa mukaan kaveri tai kaksi, miksei enemmänkin. Tästä kun saa hyvän kierteen, yleisömäärät kasvaa (= tunnelma nousee) ja hallilla onkin sen verran mukavaa, että jatkossa se ottelutapahtuma onkin pakko päästä kokemaan kotisohvan sijaan paikanpäällä.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös