Mainos

HC TPS:n talous

  • 1 237 615
  • 5 249

aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Sen verran on pakko kommentoida, etteivät todellakaan Kodisoja sen paremmin kuin Paanenkaan ole kumpikaan ilmoittaneet, että olisivat kokonaan luopumassa TPS-omistuksistaan. Ovat sanoneet tosiaankin, että omistuspohjaa on laajennettava. Se käsittääkseni tarkoittaa, että K&P haluavat vähentää omaa omistustaan. Ruuvaavat omia rahahanojaan kiinni. TPS :n rooli heidän bisneksissään alkaa vähenemään sitä mukaa kun Ratapiha-projektin rahoitus ja luvitus on varmistunut.

Ihmettelen kovasti, että miksi täytyy rakentaa uusi areena TPS: lle, kun nykyinenkin areena on varmasti kolmen parhaimman joukossa Suomen olosuhteita ajatellen. TPS:n tappioita ei ratkaista sillä, että rakennetaan uusia areena. Tappioden syyt ovat ihan muualla kuin nykyisessä pelipaikassa. Sen kyllä ymmärrän hyvin, miksi uusi areena sysätään veronmaksajien rahoitettavaksi suurelta osin. Tuollainen areena ei ole taloudellisesti tuottoisa. Yksikään Suomen suurista jääkiekkoareenoista ei sitä ole tähän päivään asti ollut. Miksi tällainen areena yleensäkään pitäisi Ratapihalle rakentaa, kun nykyinenkin pelipaikka on täysin moderni vielä vuosikausia eteenpäinkin. Jos tamperelaiset tekevät tyhmyyksiä, niin pitääkö myös turkulaisten tehdä samoja tyhmyyksiä eli rakentaa areena ja (raitsikka). Ei mene minun järkeeni. Kyllä Turussa rakentamisessa pystytään tekemään ihan omaehtoisesti tyhmyyksiä ilman muualta matkimista.
 
W124

Oletko tosiaan sitä mieltä että Tampereen Areena ja Raitsikka ovat olleet kaupunkilaisten kannalta huonoja juttuja. Käsitykseni mukaan hankkeilla oli vankkaa vastusta aiemmin, mutta nyt on vaikea löytää Tamperelaista joka haluaisi paluuta vanhaan.
 
Jay Low

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, SHL
P.s. Sitäpaitsi, kun TPS oli miltei joka vuosi 90-luvulla finaaleissa ja halli täynnä (= tuote kunnossa), niin TPS teki tulosta.
Ei muuten tehnyt. Toiminta oli täysin kädestä suuhun -meininkiä tuolloin, edes kesien yli ei selvitty ilman lainarahaa, vaikka takataskussa oli mestaruus! Ainoa ajanjakso, jolloin talous on ollut jonkinlaisessa balanssissa on 2010-luvun alkupuoli. Ja sen jälkeen Eskola et al vetivät taustayhtiön konkurssikuntoon käytännössä parissa kaudessa, kun yritettiin monien nytkin kaipaamaa All-in -strategiaa. Joka meni aivan munille.
 
Doug93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Idänpään Toive, Romford Raiders
Siellä ollaan nyt niin isoa poikaa kun oikein Liigan kärkipaikalle on päästy, niin pitää vielä seisokkipäissään tulla vieraisiin pöytiin huutelemaan sitä itseään.

Ja radiosta soi " vuosi 85, kauan on aikaa siis, siitä kun viimeksi ylöspäin..."
No ei nyt sentään.. seurasin läheltä molempien konkurssiuhkaa. Tepsi on perinteinen seura, eikä Ilveksenkannattajat täällä haaskalla ilkkumassa ole.
Tässä yritetään varmaankin sanoa, että pitkällä tähtäimellä vanha sanonta.. " ei kannettu vesi kaivossa pysy " pitää täysin paikkansa.
Ilveksessäkin on Jalo suoraan sanonut, että euro pitää ensin ansaita, sitten sen voi käyttää.
Turussa ja Tepsissä on valtava potentiaali ja edellisen mestaruuden aikaan tuntuikin, että nyt on oikeat toimijat asialla.. he jotenkin sitten häipyivät kuvioista.
Koko Tepsin jääkiekko kaipaa tuuletuksen. Eikä tässä ole mitään ilkkumista. Ei vaikka meillä nyt on uusi hieno halli ja kärkipaikka. Koko tekeminen vaikuttaa tunkkaiselta ja jämähtäneeltä.. korjatkaa toki, jos olen väärässä.
Voi olla, että Tepsin omistajille on pikkusumma heittää 300 000 takataskusta, mutta heistä ei ole tullut rikkaita tuolla ideologialla. Kolikon kääntöpuoli toki on se, että vain sijoitettu raha voi tuottaa voittoa.
Itse en laita mitään painoa puheille " nyt nostetaan seura huipulle ", jos lause ei jatku kertomalla miten. Tätä jutustelua oli Ilveksessäkin pitkään.. uhottiin ja julistettiin, mutta siihen se sitten jäikin. Naapuri Tapparassa oltiin hiljaa ja painettiin duunia.

Hietaranta oli kova, mutta ei ilmeisesti sopinut joillekkin piireille. Jos olisi saanut jatkaa, niin väitän että tätä keskustelua ei nyt käytäisi.
 
Viimeksi muokattu:

Jay Low

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, SHL
Taisi olla Niklas Österlundin tuotosta. Kari Hietaranta veti sitä ennen taloudellisesti hyvin mutta sai silti potkut. Eskola tuli sitten konkurssista selviämisen jälkeen rakentamaan asioita kuntoon (ja ihan hyvää työtä tekikin).
Nope. Tervehtyminen alkoi Sutelan aikana, Hietarinnan kautena Suikkasen eka kevät ja yllätysmestaruus stabilisoi tilanteen, Österlundin aikana vedettiin nihilistisellä budjetilla (Bergin pyyhkeet nevö foget) pikkuisen plussalla olevia kausia.

Sinänsä hauskaa, että tämä ”uusi strategia” haisee aika lailla paluulta Hietarinnan-Österlundin ajanjaksolle. Sliipatummat hissipuheet ja kalvot vaan kehissä.

Eskolasta olen aikanaan sanottavani sanonut, mutta todetaanko, että en yhdy sanomaasi.
 
kiripuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Colorado Avalanche
Ei muuten tehnyt. Toiminta oli täysin kädestä suuhun -meininkiä tuolloin, edes kesien yli ei selvitty ilman lainarahaa, vaikka takataskussa oli mestaruus! Ainoa ajanjakso, jolloin talous on ollut jonkinlaisessa balanssissa on 2010-luvun alkupuoli. Ja sen jälkeen Eskola et al vetivät taustayhtiön konkurssikuntoon käytännössä parissa kaudessa, kun yritettiin monien nytkin kaipaamaa All-in -strategiaa. Joka meni aivan munille.
Mulla ei ole nyt taloustietoa saatavilla -90-luvun TPS:stä, mutta sen tiedän, että TPS voitti mestaruudet vuosina -90,-91,-93,-95 ja -99 sekä oli finaalissa häviämässä Pellelakeille -94,-96 ja -97. Silloin oli pienemmät pelaajabudjetit ja suuremmat yleisöt TPS:llä, jopa 11820 katsojaa vetävä halli myyty loppuun useampaan peliin. Liiga jakoi play-off-palkkiot siten, että kaksi parasta sai isoimmat potit, kuten tietääkseni tänäkin päivänä. Jos TPS:llä teki jonain vuosina tiukkaa, niin oli varmasti taloudellista liigan parhaita joukkueita ja urheilullinen tuote oli kunnossa.
Kirjoitin myös, että Tappara ja Kärpät tekivät 2010- luvun finaaliputkissa hyvää tulosta, kun on kyse suomalaisesta jääkiekosta. Esim. Kärpät teki satojen tuhansien eurojen tulosta joka vuosi, vaikka on vanha halli (kap. 6485), "sisäsiittoinen" johto sekä ratkaisupelaajat ja 21 vuotta toimitusjohtajana luokanopettajan koulutuksen saanut Juha Junno. Kärpät teki myös 2000-luvulla hyvää tulosta!

Pointti: Taloudellistakin tulosta tehdään hyvällä urheilullisella tuotteella. Yleisö viihtyy katsomossa ja sponsoreita löytyy. Tunteella/sydämellä ratkaistaan tiukat pelit ja tuurilla. "Sisäsiittoisuus" ei ole paha asia, vaikka näissä TPS:n ketjuissa turkulaisuutta haukutaan. Myönnän, että Kaskisen liian pitkä "uraputki" teki pahaa jälkeä Turussa. Johtoon EI tarvita hesalaisia kauppatieteen maistereita, myyriä tai nobadeja. Luokanopettaja pärjää taloudessakin, kunhan on sydäntä lajille, paikalliselle yleisölle sekä tukijoille. Livet är lokalt ! Turun puolest! Hyvä TPS!
 
Jay Low

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, SHL
Silloin oli pienemmät pelaajabudjetit ja suuremmat yleisöt TPS:llä, jopa 11820 katsojaa vetävä halli myyty loppuun useampaan peliin. Liiga jakoi play-off-palkkiot siten, että kaksi parasta sai isoimmat potit, kuten tietääkseni tänäkin päivänä. Jos TPS:llä teki jonain vuosina tiukkaa, niin oli varmasti taloudellista liigan parhaita joukkueita ja urheilullinen tuote oli kunnossa.
Urheilullinen tuote oli takuulla kunnossa. Liigan voitti tuolloin käytännössä Euroopan paras seurajoukkue. Inflaatio huomioiden silloinen palkkataso oli kyllä huomattavasti korkeampi kuin nykyään.

Mutta nostalgia sikseen, silloin tehtiin Turussa karmeaa työtä taloudellisesti, mikä oli osin syynä siihen, että vuosituhannen vaihteen jälkeen homma menikin aivan perseelleen. Mainitsemasi Kärpät ja Tappara onnistuivatkin turvaamaan jatkumoa huomattavasti paremmin kuin TPS.

Kansitakkien kahina will never die.
 
Vetomies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ihmettelen kovasti, että miksi täytyy rakentaa uusi areena TPS: lle, kun nykyinenkin areena on varmasti kolmen parhaimman joukossa Suomen olosuhteita ajatellen. TPS:n tappioita ei ratkaista sillä, että rakennetaan uusia areena. Tappioden syyt ovat ihan muualla kuin nykyisessä pelipaikassa. Sen kyllä ymmärrän hyvin, miksi uusi areena sysätään veronmaksajien rahoitettavaksi suurelta osin. Tuollainen areena ei ole taloudellisesti tuottoisa. Yksikään Suomen suurista jääkiekkoareenoista ei sitä ole tähän päivään asti ollut. Miksi tällainen areena yleensäkään pitäisi Ratapihalle rakentaa, kun nykyinenkin pelipaikka on täysin moderni vielä vuosikausia eteenpäinkin. Jos tamperelaiset tekevät tyhmyyksiä, niin pitääkö myös turkulaisten tehdä samoja tyhmyyksiä eli rakentaa areena ja (raitsikka). Ei mene minun järkeeni. Kyllä Turussa rakentamisessa pystytään tekemään ihan omaehtoisesti tyhmyyksiä ilman muualta matkimista.

Siksi että vanhan areenan sijainti on liian takapajuinen. Yksityisautoilun vähenemisestä seuraa suoraan se, ettei enää vanhalle hallille suoriutuminen ole enää niin yksinkertaista. Sen lisäksi uusi halli tarjoaa sen mahdollisuuden, että myös muiden joukkueiden kannattajat pääsevät helpommin tukemaan omaa joukkuettansa (ja samalla syytämään rahaa TPS:lle ja Turun talousalueelle). Tampereen halli on tosi nerokas ratkaisu. Ja se tarjoaa puitteet hyvin monenlaiselle kannatustoiminnalle. Ehkä ajat ovat muuttumassa siinä mielessä, että nuorille kysymys on ennen kaikkea elämyksistä eikä mistään vereen kirjoitetusta fanittamisesta.
 
RajatOn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Täysin samaa mieltä yllä olevan kirjoittajan kanssa siitä, ettei Kodisojalta ja Paanaselta eurot lopu ja joku 300.000 euroa on heille peanuts, jonka voivat heittää pöytään koska tahansa. Ovat kuitenkin jo pyrkimässä irti TPS-omistuksistaan, kun välttämätöntä tarvetta siihen heillä ei enää ole. Tämä on TPS:n johdon kannalta huolestuttava asia ja varmasti sellainen, mitä nykyjohto ei alkuunkaan pysty ratkaisemaan.

Ollaan rehellisä ja muistetaan, että heillä on muitakin intressejä Turussa kuin vain TPS:n pelastaminen. Ratapiha-hanke on edistynyt näin urheilun avulla paljon helpommin. Ei Turun kaupungilta yksikään sijoittajataho pysty saamaan 30 miljoonaa euroa sijoittajien omaan projektiin muutoin kuin urheilun kautta. Luvataan rakentaa uusi areena ja siihen tarvitaan kaupungilta(veronmaksajilta) 30 miljoonaa euroa. Politiikkojen on huomattavan helppo myöntää rahat tällaiseen hankkeeseen. Kuka nyt uskaltaisi olla urheilun vastainen politikko. Yksikään sijoittaja kun ei varmaankaan ikimaailmassa usko, että tuollainen areena olisi millään muotoa taloudellisesti tuottava. Siksi se pitää sysätä kaupungin kontolle ja pidättää itsellään vain se osa projektista, josta syntyy tuottoja. Silloin 15 miljoonaa kymmenen vuoden aikana TPS:n pönkittämiseen ei ole ollut ollenkaan huono projekti. Uhraat yhden euron ja saat kaksi euroa. Bisness as usual.

No tiedät itsekin, jos olet Paanasta ja Kodisojaa seurannut, että tuo syy saada 30 miljoonaa euroa kaupungilta ei johdu siitä että täytyy sysätä kaupungille se tuottamaton osa. Paananen ja kodisoja saisivat molemmat verosuunnitelulla tuon 30 miljoonaa säästettyä vuodessa. Vituttaa muutenkin heidän turha arvostelu, maksavat mukisematta veronsa Suomeen, tekevät paljon hyväntekeväisyyttä ja ovat pelastaneet TPS:n konkurssilta. Silti muutamat vääräleuat jaksavat vittuilla, että tekevät tätä vain säästääkseen 30 miljoonaa mitään tuottamattomasta hankkeesta. Ehkä tuo on sitten sitä suomalaista kateutta parhaimmillaan..
 
Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Olisikohan työväenopistossa jotain kurssia yrityksen taloudesta ja pääomien hallinnasta. Voisi osa palstalaisista käydä sen kautta avaamassa itselleen hieman asioita. Miten tässäkin keskustelussa on taas päästy tutkimaan Paanasen ja Kodisojan verotietoja, jotka ovat täysin juonesta irrallisia asioita.
 
Jay Low

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, SHL
Olisikohan työväenopistossa jotain kurssia yrityksen taloudesta ja pääomien hallinnasta.
(Lihavointi allekirjoittaneen)

Jotenkin tuntuu, että tämän kurssin käytyään ymmärtäisi pikemmin 1900-luvun itäeurooppalaisesta taloudesta? :D

Mutta muuten joo, osakeyhtiön rahoituksen ja laskentatoimen alkeet olisi hyvä ymmärtää ennen kuin viisastelee johdon tai omistajien tekemisistä. Tämä myös työelämässä huomattua, jengillä aika erikoisia ajatuksia rahan liikkeistä…
 
HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Össe mainittu..tuleeko takaisin?
 
charlieglide

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Melkoisia huhuja ja mutuja taas keskustelussa.

Kessu tänne loppukaudeksi ja joku hyvä peruspakki Anttalaisen paluun asti, kiitos. Tomppa, saa toimittaa.

Vaikkei Kestner tulisikaan ensi kaudeksi, se voisi olla sopiva piristysruiske loppukaudelle ja voisi herättää loput joukkueesta. Sillä välin voisi kartoittaa ensi kaudelle Kestner/Pajuniemi vol 2:sta ja saada maalintekohommat parempaan malliin.
 
kiripuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Colorado Avalanche
Ei ole edes huhuja vaan toiveita siitä, että Paananen lisäisi Tepsin tappioita taas 300 keurolla, koska se voi…
Voi, voi. Kyllä sulla on nyt vaikeeta, kun ihmiset toivoo lisäresursseja. Yhdistät suoraan TPS:n tappiot ja omistajien sijoittamisen urheilulliseen menestykseen, kuin ne olisivat verrannollisia. Kysymys on enemmänkin riskienhallinnasta ja halusta, kuin TPS:n tappioista. Luulen ettei sinun tarvitse TPS:n tappiosta murehtia. Yleisörajoitukset ovat poistumassa kokonaan ja jos 1-3 pelaajan lisäpanostus tuo tulokseksi loppusijoituksen sijat 1-4, niin panostus on ollut kannattava monessa mielessä - myös taloudellisesti. Kyseisellä summalla (taisi olla sun keksimä summa) saa kyllä loppukaudeksi KHL:stä 3 pelaajaa helposti, mikäli KHL säännöt sen vain tänä keväänä hyväksyvät. Tomppa ilmoitti suoraan julkisuudessa, että pelaajabudjetissa on resursseja jäljellä, kunhan vain sopiva/sopivat pelaajat löytyvät. Pelaajamarkkinat ovat olleet köyhät ennen tätä uutta mahdollisuutta, jonka KHL ehkä tarjoaa. Turun puolest! Hyvä TPS!
 
Voi, voi. Kyllä sulla on nyt vaikeeta, kun ihmiset toivoo lisäresursseja. Yhdistät suoraan TPS:n tappiot ja omistajien sijoittamisen urheilulliseen menestykseen, kuin ne olisivat verrannollisia. Kysymys on enemmänkin riskienhallinnasta ja halusta, kuin TPS:n tappioista. Luulen ettei sinun tarvitse TPS:n tappiosta murehtia. Yleisörajoitukset ovat poistumassa kokonaan ja jos 1-3 pelaajan lisäpanostus tuo tulokseksi loppusijoituksen sijat 1-4, niin panostus on ollut kannattava monessa mielessä - myös taloudellisesti.

Ei ole kallio puhunut Kessusta sanallakaan ja siitä on kilpailemassa myös joukkueet, joilla on huomattavasti isommat pelaajabudjetit, kassa kunnossa ja strategiana ei ole talouden tasapainottaminen.

Joku voi tulla, mutta todennäköisemmin joku Ibragimovin tapainen halpa arpa, jolle voi tarjota sopparia myös ensi kaudelle.
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura

Se on juuri näin. Kannattaisi suosiolla unohtaa nämä 300k vahvistukset, koska ne vievät Tepsiä täysin päinvastaiseen suuntaan mihin sitä halutaan. Se 300k on taas lisää tappiota täksi kaudeksi hyvin todennäköisesti. Yksi ”Kestner” ei tuota poppoota saa mitalipeleihin.

Nyt pitäisi ja onneksi ollaankin ajan tasalla rahan käytön kanssa. Jos joku tulee sisään, niin sen pitää ehdottomasti olla kaveri mikä voidaan pitää ensikaudellekkin.

Onhan tämä fanien kannalta ikävä tilanne, että ei pystytä kilpailemaan huippupelaajista, mutta tämä on nyt vain pakollinen paha. Jos nyt laitetaan tämä homma jengoilleen ja kuntoon, niin tulevaisuudessa voimme olla kilpailemassa näistä pelaajista.
 
Ootko tosissasi että Kessun loppukausi maksaa 300k??
 
HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Sillä ei ole mitään väliä mikä se summa on. Onko se 100k vai 300k. Se on lisää persnettoa, jota tulee tästäkin kaudesta jo aika vitusti.
Jep, niinpä tietenkin. Päästiin kuitenkin eroon Korpikosken 600k:n sopparista tälle kaudelle joten on siellä rahoja kassassa. Samoin Santun 400k:n sopparista päästiin eroon.
 
Sillä ei ole mitään väliä mikä se summa on. Onko se 100k vai 300k. Se on lisää persnettoa, jota tulee tästäkin kaudesta jo aika vitusti.

Ja kun Kessusta nyt puhutaan, niin miksi ihmeessä rahan perässä juokseva Kessu Tepsiin tulisi, kun rahaa saa enemmän Raumalta tai Keski-Euroopan isommista seuroista.
Jep, niinpä tietenkin. Päästiin kuitenkin eroon Korpikosken 600k:n sopparista tälle kaudelle joten on siellä rahoja kassassa.

Kerro lisää. Eiköhän se nyt ole se noin 260 keuroa/kausi kuitenkin ja alkukaudesta Tepsi maksoi joka pennin. Olisi kiva tietää myös millä summalla Korpikoski on Sveitsiin kelvannut. Paljonko Korpikoskelle maksetaan palkkojen erotusta?
 
Ewald

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Florida Panthers, Magpies
Mulla ei ole nyt taloustietoa saatavilla -90-luvun TPS:stä, mutta sen tiedän, että TPS voitti mestaruudet vuosina -90,-91,-93,-95 ja -99 sekä oli finaalissa häviämässä Pellelakeille -94,-96 ja -97. Silloin oli pienemmät pelaajabudjetit ja suuremmat yleisöt TPS:llä, jopa 11820 katsojaa vetävä halli myyty loppuun useampaan peliin. Liiga jakoi play-off-palkkiot siten, että kaksi parasta sai isoimmat potit, kuten tietääkseni tänäkin päivänä. Jos TPS:llä teki jonain vuosina tiukkaa, niin oli varmasti taloudellista liigan parhaita joukkueita ja urheilullinen tuote oli kunnossa.
Kirjoitin myös, että Tappara ja Kärpät tekivät 2010- luvun finaaliputkissa hyvää tulosta, kun on kyse suomalaisesta jääkiekosta. Esim. Kärpät teki satojen tuhansien eurojen tulosta joka vuosi, vaikka on vanha halli (kap. 6485), "sisäsiittoinen" johto sekä ratkaisupelaajat ja 21 vuotta toimitusjohtajana luokanopettajan koulutuksen saanut Juha Junno. Kärpät teki myös 2000-luvulla hyvää tulosta!

Pointti: Taloudellistakin tulosta tehdään hyvällä urheilullisella tuotteella. Yleisö viihtyy katsomossa ja sponsoreita löytyy. Tunteella/sydämellä ratkaistaan tiukat pelit ja tuurilla. "Sisäsiittoisuus" ei ole paha asia, vaikka näissä TPS:n ketjuissa turkulaisuutta haukutaan. Myönnän, että Kaskisen liian pitkä "uraputki" teki pahaa jälkeä Turussa. Johtoon EI tarvita hesalaisia kauppatieteen maistereita, myyriä tai nobadeja. Luokanopettaja pärjää taloudessakin, kunhan on sydäntä lajille, paikalliselle yleisölle sekä tukijoille. Livet är lokalt ! Turun puolest!

Mulla ei ole nyt taloustietoa saatavilla -90-luvun TPS:stä, mutta sen tiedän, että TPS voitti mestaruudet vuosina -90,-91,-93,-95 ja -99 sekä oli finaalissa häviämässä Pellelakeille -94,-96 ja -97. Silloin oli pienemmät pelaajabudjetit ja suuremmat yleisöt TPS:llä, jopa 11820 katsojaa vetävä halli myyty loppuun useampaan peliin. Liiga jakoi play-off-palkkiot siten, että kaksi parasta sai isoimmat potit, kuten tietääkseni tänäkin päivänä. Jos TPS:llä teki jonain vuosina tiukkaa, niin oli varmasti taloudellista liigan parhaita joukkueita ja urheilullinen tuote oli kunnossa.
Kirjoitin myös, että Tappara ja Kärpät tekivät 2010- luvun finaaliputkissa hyvää tulosta, kun on kyse suomalaisesta jääkiekosta. Esim. Kärpät teki satojen tuhansien eurojen tulosta joka vuosi, vaikka on vanha halli (kap. 6485), "sisäsiittoinen" johto sekä ratkaisupelaajat ja 21 vuotta toimitusjohtajana luokanopettajan koulutuksen saanut Juha Junno. Kärpät teki myös 2000-luvulla hyvää tulosta!

Pointti: Taloudellistakin tulosta tehdään hyvällä urheilullisella tuotteella. Yleisö viihtyy katsomossa ja sponsoreita löytyy. Tunteella/sydämellä ratkaistaan tiukat pelit ja tuurilla. "Sisäsiittoisuus" ei ole paha asia, vaikka näissä TPS:n ketjuissa turkulaisuutta haukutaan. Myönnän, että Kaskisen liian pitkä "uraputki" teki pahaa jälkeä Turussa. Johtoon EI tarvita hesalaisia kauppatieteen maistereita, myyriä tai nobadeja. Luokanopettaja pärjää taloudessakin, kunhan on sydäntä lajille, paikalliselle yleisölle sekä tukijoille. Livet är lokalt ! Turun puolest! Hyvä TPS!

Se on juuri näin. Kannattaisi suosiolla unohtaa nämä 300k vahvistukset, koska ne vievät Tepsiä täysin päinvastaiseen suuntaan mihin sitä halutaan. Se 300k on taas lisää tappiota täksi kaudeksi hyvin todennäköisesti. Yksi ”Kestner” ei tuota poppoota saa mitalipeleihin.

Nyt pitäisi ja onneksi ollaankin ajan tasalla rahan käytön kanssa. Jos joku tulee sisään, niin sen pitää ehdottomasti olla kaveri mikä voidaan pitää ensikaudellekkin.

Onhan tämä fanien kannalta ikävä tilanne, että ei pystytä kilpailemaan huippupelaajista, mutta tämä on nyt vain pakollinen paha. Jos nyt laitetaan tämä homma jengoilleen ja kuntoon, niin tulevaisuudessa voimme olla kilpailemassa näistä pelaajista.
Koska se tulevaisuus sitten tulee, kun Tepsi on rakentanut sitä tulevaisuuden joukkuettaan viimeiset 20-vuotta? Siitäkään huolimatta edes sen vertaa menestystä ei ole kyetty luomaan, että toiminta olisi saatu taloudellisesti kestävälle pohjalle. Panostetaan omiin nuoriin! Niin ne sanovat, mutta pitkäjänteisyys puuttuu ja niitä samoja nuoria ajetaan muihin joukkueisiin. Ensin ovat ratekian ydin ja, kun sattuvat vaatimaan enemmän vastuuta, korvausta tms. niin sitten voikin lukea, kuinka on ollut oikea hetki lähteä hakemaan haasteita muualta ja kehittymään sinne. Tilalle mini-vanin verran täysiä arvoituksia jostain maailman alasarjoista. Onko Liukas seuraava, joka lähtee muualle kehittymään? Kyllästyy illasta toiseen painamaan isolla sydämellä ja moraalilla nelosketjussa, vaikka kykyä ratkaista otteluita löytyy. Ja samaan aikaan tulosketju nysvää nurkissa eikä kolme metriä pitkä laitahyökkääjä saa sitä laukausta tai syöttöä vaan aikaiseksi.
Liukas-Pärssiinen-Pyyhtiä
Tammela-Intonen-Nurmi
Steenbergen/Descheneau-Hultsi-Slafskovsky
Rodewald-Jasu-Haapanen

Puolustajat niin kuin parhaaksi näkevät.
 
HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Kerro lisää. Eiköhän se nyt ole se noin 260 keuroa/kausi kuitenkin ja alkukaudesta Tepsi maksoi joka pennin. Olisi kiva tietää myös millä summalla Korpikoski on Sveitsiin kelvannut. Paljonko Korpikoskelle maksetaan palkkojen erotusta?
Lähinnä se oli kieli poskessa kirjoitettu tuohon edelliseen viestiin verrattuna kun sillä ei oo väliä onko palkka 300k vai 100k.
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Jep, niinpä tietenkin. Päästiin kuitenkin eroon Korpikosken 600k:n sopparista tälle kaudelle joten on siellä rahoja kassassa. Samoin Santun 400k:n sopparista päästiin eroon.

Nimenomaan. Santusta ja Korpikoskesta on saatu joitain euroja. Ei ne niistä ihan noin vain ”eroon päästy”. Näillä irtaantuneilla rahoilla ei kuitenkaan Kessuja hommata.

Nämä rahat taasen ovat säästöä parhaimmassa tapauksessa ensikauden budjettiin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: W124
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös