Hartwall Arena

  • 1 011 426
  • 2 907

ejs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mä en nyt ihan tuolla tavalla näkisi tilannetta. AInahan kaupunkeihin rakennetaan uutta ilman, että aiemmat rakennukset lopettaisivat toimintansa. Kun Hartwall Areena aikoinaan valmistui, vanha jäähalli jäi jatkamaan elämäänsä ja jullien kiekkoilun lisäksi siellä on ollut ties mitä muita tapahtumia, mm. lukuisia konsertteja. Nyt mun ymmärrykseni mukaan se halli muutetaan yksinomaan urheilukäyttöön ja muiden tapahtumien tulee löytää paikkansa toisaalta.

Perusluonteeltaan areenarakennus ei muutu huonosti toimivaksi, vaikka uusi rakennetaan. Emme edes tiedä, kuinka hyvä katsomogeometria Gardeniin saadaan syntymään. Tämä ei aina ole uudisrakennuksissa mennyt ihan nappiin.

Jokainen voi miettiä, miten Arenan valtava kannenalainen lastauspiha / rekkaparkki / huoltoalue onnistuu kaikkine rekkojen ajettavine ramppeineen Gardenin melko herkkään ja ahtaaseen ympäristöön. Ja jos ei puhuta jalan saapuvasta yleisöstä, niin Gardenin sijainti yleisövirtojen kannalta on vähintäänkin haasteellinen. Kun tämäntyyppistä rakennusta lähdetään sijoittamaan, katsellaan yleensä paikkaa keskiraskaan tai raskaan raideverkon vierestä.

Muun lisäksi Keski-Pasilasta tullaan kehittämään uusi (toinen) keskusta. Arenan sijainti on siinä ympäristössä aikalailla loistava. Gardenkin on lähellä, mutta (ehkä) ratkaisevasti sivussa. Gardenin hienous on sijainti ikonisessa urheilupuistossa upeiden muiden urheilurakennusten lähellä. Itse areena tosin on gryndimielessä pykättävien, melko massiivisten, asiaan mitenkään kuulumattomien rakennusten takapihan perukoilla : )

Enemmän Hartwall Arenan tulevaisuus on mun mielestä kiinni kaikesta muusta kuin itse rakennuksesta tai sijainnista.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Jaa-a, en oikein usko että Areena tuosta ihan hintakilpailulla selviää. "Jotain" pitäisi keksiä, mutta vaikea nähdä tällä hetkellä että mitä. Aika paljon liikkuvia osia.
Eihän Hartwall Arena ole ennenkään ollut Stadin ainut paikka, jossa konsertteja on pidetty. Yhtä lailla niitä on ollut Nordiksella ja vaikka Stadikalla.

Tiedä sitten miten koronan jälkeisessä maailmassa tapahtumia taas järjestellään, mutta uskoisin, että niitä riittää molempiin halleihin. Garden varmaan vie isoimmat showt, mutta jollekkin tapahtumalle Arena saattaa silti olla parempi esim. fasiliteettien ja logistiikan osata. Huom. saattaa olla, en siis mene tietona sanomaan, kun en tunne Gardenin tilannetta niin tarkasti.

Mä näen Hartwall Arenan Jokerien kotina, pelattiin sitten Liigaa tai KHL:ää. Mestikseen halli saattaisi olla liian iso, mutta toisaalta Jokerien Mestis-kierros saattaisi hyvin vetää sen 7500+ katsojaa keskiasrvolla sisään ainakin yhden kauden.

Tarkkoja talouslukuja mulla ei ole, mutta luulisi Hartwall Arenan tarvitsevan Jokereita siinä missä Jokerit tarvitsee Arenaa.

Jos ajatellaan skenaariota, jossa Jokerit siirtyisi Mestikseen tai Liigaan (ja pelaisi Arenalla), niin hyvähän se olisi, että Arena olisi ennen kaikkea kannattava ja järkevästi johdettu. Jos Jokerit saa itsensä jotain kautta mukaan osaomistajaksi, niin se voisi olla järkevää.
 
Arde90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Dallas Stars, sympatiat Lukko
Jännä nähdä miten tulevina vuosina nämä "voimasuhteet" areenojen kesken menevät. Viekö Tampereen uusi areena kuinka paljon tapahtumia pois Hartwallilta? Ja miten Tampereen Areena pärjää sen jälkeen, kun Garden aikanaan valmistuu. Lyhyeksi jää Tampereellakin kerma kuorinta konserttien suhteen, mikäli konsertit siirtyvät Uros Liven myötä Hartwallilta Tampereelle ennen kuin Garden palauttaa ne takaisin Helsinkiin, No nähtäväksi jää miten käy.

Tässä valossa ei voi kyllä Hartwall Arenalle kovin valoista tulevaisuutta povata. Muistan jo Hjalliksen aikanaan puhuneen, että Arena vaatii yli 100 tapahtumaa vuodessa, jotta se on kannattava. Jokerit tietysti täyttävät tuosta oman osansa, mutta mistä saadaan konserit/muut tapahtumat kun tarjolla on uudempiakin areenoja? Vaikea nähdä, että Arenasta saisi taloudellisesti järkevän kun nämä uudet hallit valmistuvat. Tämä sinänsä sääli, koska mielestäni hartsu on edelleen varsin toimiva Arena. En toki tiedä onko Hartwallilla jotain erityispuutteita verrattuna maailmalla oleviin uudempiin halleihin. Ainoa iso miinus tulee ahtaista käytävistä, kun alkuperäisiä suunnitelmia ei aikoinaan taloussyistä voitu toteuttaa.
 
Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Arvaan että UROS-areenan ongelmaksi tulee muodostumaan Tampere. Tiukoilla aikatauluilla liikkuvilla produktioilla logistiikka on iso tekijä, ja Helsinki nyt vain sattuu sen kannalta olemaan merkittävästi helpompi - ja halvempi - kohde kuin Tampere.
 
YamahaGPR

Juuri näin. Tuo Uros areena tulee varmaankin olemaan näistä halleista isoin ja hienoin mutta ei mielestäni tule kilpailemaan maailmantähdistä Helsingin hallien kanssa. Uskoisin, että Helsinki tietysti niin kovassa maineessa maailmalla että eiköhän ne keikat haluta heittää täällä eikä lähteä landelle. Pate Mustajärven keikat sitten ihan toinen juttu.
 
Uros Live pysyy pystyssä, kun Eput ja Popeda myy sen molemmat viis kertaa täyteen vuodessa.
 
Nadchal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Juuri näin. Tuo Uros areena tulee varmaankin olemaan näistä halleista isoin ja hienoin mutta ei mielestäni tule kilpailemaan maailmantähdistä Helsingin hallien kanssa. Uskoisin, että Helsinki tietysti niin kovassa maineessa maailmalla että eiköhän ne keikat haluta heittää täällä eikä lähteä landelle. Pate Mustajärven keikat sitten ihan toinen juttu.

Lainatusta juuri esimerkkinä, The Weeknd valinnut esiintymispaikaksi syyskuussa 2022 Hartwallin Tampereen hallin sijaan. www.hs.fi - Tämän hetken suurimpiin pop-nimiin kuuluva The Weeknd esiintyy Suomessa ensi vuonna
 
C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Pate Mustajärven keikat sitten ihan toinen juttu.
Tässä muutama poiminto Pate Mustajärven lämppäreinä olleista bändeistä Tampereella 2000-luvulla:

  • Toto
  • Iron Maiden
  • Bruce Springsteen
  • Bryan Adams
  • AC/DC
  • Red Hot Chilli Peppers
  • Bon Jovi
  • Robbie Williams
  • Rammstein
 
SonOfMothMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Huomenna kauden eka lauantaipeli. Toivottavasti tulis ihan kunnolla porukkaa taas pitkästä aikaa! Huolestuttaa vaan miten käy ton ”fanibaarin” kanssa jos tulee yhtään enempää jengiä.

Eilenkään ei ollut kun se vähän päälle 4000 katsojaa ja jonot oli jo aika kauheet. Lisäksi tossa fanibaarissa, jos sitä nyt semmoseks kehtaa edes enää kutsua, oli pöydät aika salamannopeasti mennyt ja teki tiukkaa päästä edes istumaan.

Viime kaudella mulla oli kausaripaikka eri lohkossa kun toi fanibaari, niin en päässyt sitä sillon kokeilemaan mutta onhan toi nykyinen baariviritelmä aika karsee verrattuna parin kauden takaseen fanibaariin. Sillon oli kunnon tilat, istumapaikkoja hyvin ja paljon mukavampi tunnelmakin erätauoilla ja ennen peliäkin ottaa pari tuoppia.

Nyt on aika kolkkoa istua hallin käytävällä ulko-ovien vieressä, joista vielä käy oikein mukava viima persuksiin. Lisäks jonotussysteemi on kauhea, eikä noi taitettavat tuolit tai siirrettävät pöydät nyt oikein mukavia ole. Perkeleen ahdasta on myös kun pöydät ihan liian lähekkäin toisiaan.

Toivottavasti faniyhdistykset sais Arenan kanssa sovittua jostain samanlaisesta baaritilasta kun aikasemmin oli käytössä. Heitetään vaikka sit ne aitiosnobbarit helvettiin, tuskin niitä aitioitakaan nyt on tälle kaudelle montaa kappaletta myyty
 
Siis vittu maailman kaikista farsseista suurin on se, että se ns. oikea fanibaari muutettiin joksikin vitun vippien sisäänkäynniksi?!? Siis ei saatana kelatkaa oikeasti. Jos näillä faniyhdistyksillä olisi mitään hampaita jäljellä, niin tuollaisen uudistuksen ideoineet kiskottaisiin kauluksista pelin jälkeen parkkihallin pimeimpään nurkkaan vähän juttelemaan.

Ja jos miettii Arenan näkökulmasta:

+ VIP:t saa kivan sisäänkäynnin. Jee!

- Hirveät jonot
- Juomia jää ostamatta (ei kerkeä jonottaa), tämä todettu jo nyt, rajatulla kapasiteetilla
- Faneja vituttaa
- Kaikkia vituttaa, paitsi niitä vitun VIP:pejä.
 
Konteksti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Yleisesti olisi hyvä, jos tuon fanibaarin lisäksi avattaisiin edes jokunen pelkästään juomaa myyvä pulpetti. Hieman nakertaa jonottaa pelkkää limpparia jossain Hesen jonossa tms., kun kyse on kuitenkin suht simppelistä ja nopeasta kaupankäynnistä. Hankalaa siitäkin saa kun ängetään pari katsomoa samaan myyntipisteeseen.
 
Olishan tuolla jotain etukäteistilauspalveluita toki, mutta kyllä erätauonkin pitäisi olla viihtyisä tapahtuma.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Jokerit FC, JHC Helsinki
Siis vittu maailman kaikista farsseista suurin on se, että se ns. oikea fanibaari muutettiin joksikin vitun vippien sisäänkäynniksi?!? Siis ei saatana kelatkaa oikeasti. Jos näillä faniyhdistyksillä olisi mitään hampaita jäljellä, niin tuollaisen uudistuksen ideoineet kiskottaisiin kauluksista pelin jälkeen parkkihallin pimeimpään nurkkaan vähän juttelemaan.

Ja jos miettii Arenan näkökulmasta:

+ VIP:t saa kivan sisäänkäynnin. Jee!

- Hirveät jonot
- Juomia jää ostamatta (ei kerkeä jonottaa), tämä todettu jo nyt, rajatulla kapasiteetilla
- Faneja vituttaa
- Kaikkia vituttaa, paitsi niitä vitun VIP:pejä.
Koppi tästä. Selvitys faniryhmien kesken jo käynnissä.

-Roope, EP
 
Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
Tällä viikolla koittaa se hetki, kun Hartwall ei enää ole Suomen modernein kiekkohalli. Tuosta Tampereen Nokia-areenasta kun katseli videoita, niin näyttää meidän pytinki joltain antiikkiesineeltä tuohon verrattuna.

Jokereiden (ja SKA:n :D) koppejahan on tässä remppailtu silloin tällöin, mutta väistämättä jossain kohtaa isompikin remontti tulee vastaan. Kysymys kuuluukin, että pelaako Jokerit enää kyseisessä hallissa silloin?
 
DonTirri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadilaiset jengit sarjasta ja lajista riippumatta

Eipä helsingissä muuta vaihtoehtoa ole kuin Hartwall. Garden tuntuu jumahtaneen byrokratiahelvettiin pysyvästi ja Nordis vetelee viimeisiään eniwei.

ja jos IFK ei saa Gardenia rakennettua, en usko että kukaan muukaan Helsinkiin uutta hallia saa pykättyä. Ellet sitten meinannut siltä kannalta notta onko Jokereita enää ollenkaan siinäkohtaa...
 
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Tällä viikolla koittaa se hetki, kun Hartwall ei enää ole Suomen modernein kiekkohalli. Tuosta Tampereen Nokia-areenasta kun katseli videoita, niin näyttää meidän pytinki joltain antiikkiesineeltä tuohon verrattuna.

Jokereiden (ja SKA:n :D) koppejahan on tässä remppailtu silloin tällöin, mutta väistämättä jossain kohtaa isompikin remontti tulee vastaan. Kysymys kuuluukin, että pelaako Jokerit enää kyseisessä hallissa silloin?
Mainoksilla tuo Nokia areena on pilattu. Hyi saatana :D
 
Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
Ellet sitten meinannut siltä kannalta notta onko Jokereita enää ollenkaan siinäkohtaa...
Juu vähän tähän suuntaan vihjasin. Toki olen melko varma sen suhteen, että oli Jaffalan kohtalo mikä tahansa, niin Jokerit tulee säilymään.

Tapiolasta löytyy hyvä esimerkki jäähallista, joka on lähes samaa vuosikertaa, mutta "hieman" huonommin ylläpidetty. Mikäli Jaffala joskus kokee suuremman remontin, niin tavalla tai toisella käytäviä pitäisi saada paljon leveämmäksi.
 
vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)

Pelaa hallissa sitten kuka tahansa, niin se pitäisi saada ajan tasalle.

Käytäviä leveämmäksi, tuplaledit, mediakuutio vaihtoon, noin aluksi. Onneksi sitä on "hieman" paremmin ylläpidetty kuin Espoon hallia. Mutta ikä näkyy. Kun Garden tuntuu venyvän, niin kohtuullisen pienillä muutoksilla kilpailukyky Tampereen halliin pysyy yllä.

Mutta tietysti - mikä on ymmärrettävää ja odotettavissa - Tampere vie aika paljon tapahtumia.

Kun tuossa kait Jokerit pelaa ties kuinka kauan, niin soisi veli venäläisenkin ymmärtävän että kannattaisi rempata. Toisaalta kun pikkurahasta ei ole puutetta, niin mitä väliä jos tuo Jokerien mukana tuottaa muutaman kymmenen miljoonaa vuodessa miinusta. Peanuts.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko

Eiköhän nykyiset omistajat halua hallistaan eroon, kuten Kummola kertoi. Miksi rempata silloin?

Arenaa varmaan tarjotaan Jokerien nykyiselle rahoittajalle. Mutta ymmärsin asian niin, että häntä ei kiinnosta. Miksi kiinnostaisi kun Jokereista saa jo tarvittavan lisäbuustin Putininin suuntaan. Areena on pelkkä rasite hänen näkökulmastaan.
 
vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
Mutta ymmärsin asian niin, että häntä ei kiinnosta. Miksi kiinnostaisi kun Jokereista saa jo tarvittavan lisäbuustin Putininin suuntaan. Areena on pelkkä rasite hänen näkökulmastaan.
Tuota yritin - ilmeisen huonosti - tuoda esille.
 
Suosikkijoukkue
Tappara
Hartwall on vakavasti otettava kilpailija Tampereen areenalle niin kauan, kun sitä pyörittää ei-markkinaperusteisesti oligarkki toimija. Hallin hinnoittelun voi halutessaan vetää kuinka alas tahansa, kun laskut kuitenkin kuitataan pohjattomasta kassasta. Toisaalta, pakotteiden ja moraalin omaavavien toimijoiden ansiosta moni tapahtuma jää joka tapauksessa tuolla järjestämättä.

En usko, että ihan nopealla aikataululla, jos koskaan, omistajaksi löytyisi ns. puhdasta rahaa. Helsingin kaupunki kenties, jos IFK:n hanke ajautuu unholaan?
 
DonTirri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadilaiset jengit sarjasta ja lajista riippumatta
Hyi helvetti mikä ajatus. Joo on pelattu aikoinaan Nordiksella samaan aikaan, mutta ei enää.
Alunperinhän IFK:n piti myös tulla Areenalle pelaamaan. Jossen tarinaa ihan väärin muista ni Hjallis jopa vetos aikoinaan siihen että Areena on tappiollinen koska oli kahelle jengille suunniteltu.

Ja siitä MIKSI IFK ei Areenalla pelaa on kahta tarinaa, yksi molemmille puolille ja totuus todnäk jossain siinä välissä
 
Quaser

Jäsen
Suosikkijoukkue
O'Neill, KiVa
Hyi helvetti mikä ajatus. Joo on pelattu aikoinaan Nordiksella samaan aikaan, mutta ei enää.
Jos garden ei toteudu, pelaako ifk nordiksella tulevaisuudessa? Luulisi, että jossain kohtaa käytännön ja talouden sanelemana helsinkiläiset joukkueet nöyrtyvät puolin ja toisin saman katon alla pelaamiseen. Eikä sen aikainen omistajakaan varmaan tykkäisi kyttyrää kahdesta vuokralaisesta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös