Mainos

Hallitusohjelma – susi jo syntyessään

  • 186 389
  • 1 483

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Vihreiden meininki hallituksissa on ollut sellaista, että "hyvät jutut ovat meidän ajamia ja meidän päätöksiä", ja vähemmän kivat asiat johtuvat aina "niistä toisista". Kun yhteiseen hallitukseen lähdetään, niin silloin pitäisi mennä yhdellä ohjelmalla ja yhteisillä päätöksillä. Välillä kun hallitus tulee päätöstensä kanssa ulos, niin jo samana iltapäivänä alkaa pienpuolueiden (joskus isompienkin) edustajien kitinä ja irtopisteiden haku. Säälittävää poliittista kulttuuria. Tuolle olisi saanut Katainen jyrähtää paljon kovemmin, ei voi olla niin että haistatetaan pitkät omille päätöksille.

Noinhan se on. Ja tottahan tuota harrastavat kaikki hallituspuolueet. Ensin yhtenä ryhmänä ollaan tekemässä ja hyväksymässä päätökset, ja sitten kun ne on tehty, niin aletaankin kitisemään että kuinka huono hallitus meillä on ja kuinka huonoja ne muut hallituspuolueet ovatkaan, kun tällaisia päätöksiä tekevät. Siis ne muut tekevät, ei itse, vaikka samassa pöydässä istuvat. Eli tehdään tavallaan samaan aikaan sekä hallituspolitiikkaa että oppositiopolitiikkaa, mikä on aika skitsofreenista. Ja mikä on surkuhupaisinta, niin sitten vielä taas kohta jaksetaan toitottaa, että kuinka me nyt tässä kannetaan vastuuta ja haukutaan joukolla Perussuomalaisia, kuinka ne eivät halunneet kantaa vastuuta. Onko vastuun kantaminen siis sitä, että tehdään päätöksiä, jotka heti kohta itse todetaan huonoiksi ja laitetaan sitten se omien päätöksien teko muiden syyksi? Ihan tosissaan, missä se vastuun kantaminen tuollaisessa näkyy? Silloin kun tehdään päätöksiä, niin sitten seistään niiden päätösten takana, eikä ruveta itkemään. Tai jos ei seisota niiden päätösten takana, niin sitten ei olla tekemässä niitä päätöksiä.

Tai no itse asiassa, KD ei ole tainnut hallituksen päätöksistä kitistä missään, vaan ovat olleet hiljaa tyytyväisiä siihen, että ne vähät heidän kynnyskysymyksensä hallitustyöskentely osalta on pidetty, ja he ovat saaneet näin kannattajat pidettyä tyytyväisinä.
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Minihallitusneuvottelut käynnissä ja kokoomuksen uusi pääfantsuttaja Cai-Göran se vaan someilee. Noh, suurin osa suomalaisista työntekijöistä muutenkin viettää työaikaansa Facessa, Twitterissä tai yleisesti netissä roikkuen, joten miksipä sitä ei tuleva pääministerikin saisi tehdä niin. Linkki Ilta-Sanomien sivuille >> Only In Finland.

Ehkäpä tämä paljastaa sen, kuinka koko neuvottelut on pohjimmiltaan pelkkää poliittista teatteria, kun pääkalifilla on aikaa twiittailla. Nyt on neuvottelujen "tiukka vaihe" menossa, jolloin "ihan just" koko homma on kaatumassa käsiin ja ajautumassa umpikujaan, kunnes lopulta vastuullisuus ja hyvä yhteistyö voittaa ja kaikki puolueet saavat tahtonsa läpi, eikä kukaan joudu antamaan periksi. Jos oikein halutaan draamaa lisätä, saatetaan demareiden toimesta jopa näyttävästi marssia ulos neuvotteluista, kunnes sitten hommaa jatketaan normaalisti juhannuksen jälkeen.
 

Oadie

Jäsen
Minihallitusneuvottelut käynnissä ja kokoomuksen uusi pääfantsuttaja Cai-Göran se vaan someilee. Noh, suurin osa suomalaisista työntekijöistä muutenkin viettää työaikaansa Facessa, Twitterissä tai yleisesti netissä roikkuen, joten miksipä sitä ei tuleva pääministerikin saisi tehdä niin.

Neuvottelujen ylivoimaisesti tiukimmaksi hetkeksi on osoittautumassa Facebookin kaatuminen. Mutta ei hätää Suomella on onneksi sen verran fiksu mies puikoissa, että napsautti Twitterin kehiin. Huh huh, kansalaiset haukkoivat jo henkeään, mutta valtakunnassa kaikki hyvin ja pääministeri someilee turvallisesti taas.. Kyllähän nuo neuvottelut ovat todellisuudessakin varmaan sitä Studio Julmahuvin tyyliä..

Studio Julmahuvi Uutiset - Neuvottelut - YouTube

Linkki vie "minihallitusneuvotteluihin" Julmahuvin tyyliin.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Kun yhteiseen hallitukseen lähdetään, niin silloin pitäisi mennä yhdellä ohjelmalla ja yhteisillä päätöksillä. Välillä kun hallitus tulee päätöstensä kanssa ulos, niin jo samana iltapäivänä alkaa pienpuolueiden (joskus isompienkin) edustajien kitinä ja irtopisteiden haku. Säälittävää poliittista kulttuuria. Tuolle olisi saanut Katainen jyrähtää paljon kovemmin, ei voi olla niin että haistatetaan pitkät omille päätöksille.

Pieni ongelma tässä on kenties se, että Kokoomus itsekin tähän on syyllistynyt. Kuten nyt vaikkapa oppivelvollisuusiän noston kanssa. Ja vissiin maamiinakiellon ratifioimisen suhteenkin toivotalkoolaiset ovat kääntäneet takkinsa. Mut ku vihreät, vassarit ja demarit...
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Eiköhän sieltä vielä tule ulos joku vastenmielinen pepsodentismi, tyyliin: "Isänmaa tarvitsee vastuunkantajiaan juhannuksenakin. Ja silloin mennään!"

Vaikka Soinista en suuremmin pidäkään (tai PerSuista yleensä) niin tämä populisti osui kyllä naulan kantaan pohtiessaan mini-hallitusneuvotteluiden todennäköistä lopputulosta:"Eiköhän sieltä tule joku kompromissi, jossa kaikki saavat sen mitä kukaan ei halua"... Mahtuukohan tuo tweettiin?
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Niin se veli Dennis osui taas kerran naulan kantaan:

Hallitusneuvottelujen yllätyskäänne: sittenkin valmista | Satakunnan Kansa

Linkki Satakunnan Kansan uutiseen.

Eli "yllätyskäänne" löytyi ja nyt kun vielä pari tuntia hengaillaan ja sometetaan Säätiksellä, niin voidaan kertoa kansalle, että vastuunkantohalua ei ole ehkä koskaan löytynyt näin kovasti ja yhteinen linja isänmaan etua ajatellen löytyi viime hetkillä.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Pieni ongelma tässä on kenties se, että Kokoomus itsekin tähän on syyllistynyt. Kuten nyt vaikkapa oppivelvollisuusiän noston kanssa. Ja vissiin maamiinakiellon ratifioimisen suhteenkin toivotalkoolaiset ovat kääntäneet takkinsa. Mut ku vihreät, vassarit ja demarit...
Jos mennään riittävän kauas taaksepäin ja edellisiin hallituksiin, niin iltalypsyjä ja irtopistepelejä löytyy joka porukan jäljiltä. Siinä mielessä kenenkään ei kannata julistautua tyystin synnittömäksi.

Maamiinakiellon osalta kannattaa huomioida, että maassa on vaihtunut tasavallan presidentti sen jälkeen kun Kataisen hallitus aloitti. Halonen (käv. katastr.) olisi laskenut alleen veriripulia, jos maamiinasopimuksesta lipeämiseen olisi vihjattu edes rivien välistä hallitusohjelmassa. Olisi ollut tuossa tilanteessa turhaa hakea vastakkainasettelua, kun hallitusneuvottelut olivat muutenkin poikkeuksellisen vaikeat. Nyt tasavallan presidenttinä on tolkku ihminen, joka ei haraa vastaan jos Halosen typeryyksiä korjataan. Lisäksi maailma on muutenkin muuttunut muutamilta osin, joten olisi aivan luontevaa irrottautua Suomelle strategisesti täysin perusteettomasta miinakieltosopimuksesta. Toivottavasti näin tapahtuukin.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Mukavat päätökset omia, ikävät muiden... joo... mutta ei se kyllä ihan noinkaan mene. Toki näin laajassa hallituksessa rusinoiden poiminta on ollut voimakasta, mutta niitä tehtyjä päätöksiähän pitää verrata puolueiden tavoitteisiin. Kuinka paljon sellasta on saatu neuvoteltua läpi jotka on ollu tavotteena.

•Työttömyysturvaa korotettiin 100 eurolla.
•Työmarkkinatukea parannettiin. Tuki ei enää riipu puolison tuloista.
•Sosiaaliturvan ja työn yhteensovittamista parannettiin (suojaosat).
•Pienituloisten työn verotusta kevennettiin.
•toimeentulotuki siiretään KELAaan

Esim nämä ovat Vihreiden ison tavoiteen, eli perustulon, babysteppejä. Vievät tulonsiirtomallia pois harkinnanvaraisuudesta kohti automaattia.

•SoTe

Vihreät ainoana puolueena on ajanut 5alueen yksikanavaisesti rahotettua SoTea jo vuosikausia. Nyt opposition tuella mennään tähän malliin


Ympäristöpolitiikkassa omia tavotteita on viäty etiäppäin.
•Tuettiin investointeja nesteytetyn maakaasun terminaaleihin.
•Julkisista hankinnoista prosentti ohjattiin cleantech-ratkaisuihin.
•Kaivosten valvontaa tiukennettiin.
•Kaivosvirkamiesten riippumattomuutta vahvistettiin.
•Autoveron ympäristöohjausta parannettiin.
•Tuulivoiman rakentamista vauhditettiin.
•Durbanin ilmastokokouksessa sovittiin uudesta tiekartasta laillisesti sitovaan ilmastosopimukseen.
•Perustettiin ilmastopaneeli arvioimaan ilmastopolitiikan riittävyyttä.
•Ratoihin laitettiin enemmän rahaa kuin teihin.
•Rail baltica -rata Baltian halki etenee.
•Orgaanisen jätteen sijoittaminen kaatopaikoille kiellettiin 2016 alkaen.
•Ilmastolaissa sitoudutaan 80 prosentin päästövähennyksiin vuoteen 2050 mennessä.
•Uusi ympäristönsuojelulaki turvaa luonnon monimuotoisuutta.
•Suomi saa kompensaatiota hiilinieluistaan.

On vahvistettu luonnonsuojelua
•Turvetuotantoa ohjattiin pois luonnontilaisilta soilta.
•Turvetuotannon vesistöpäästöjen hallintaa parannettiin.
•Luonnonsuojeluun ja vihreään talouteen saatiin lisää rahaa.
•Metsienhoidon valinnanvapautta lisättiin ja jatkuva kasvatus mahdollistettiin.
•Koloveden kansallispuiston koko kaksinkertaistettiin.
•Turun kansallinen kaupunkipuisto perustettiin.
•Kemihaaran suot suojeltiin.
•Eläimet saivat oman asiamiehen.
•Saimaannorpan suojelua vahvistettiin.
•Sikojen elinoloja parannettiin pienin askelin.
•Ravinteiden kierrätystä vauhditettiin.
•Vähennettiin Itämeren ravinnekuormitusta yhteistyössä Venäjän kanssa.
•Meritaimen rauhoitettiin Tornionjoessa ja joen suun merialueella.
•Saimaannieriän, meritaimenen, järvitaimenen ja järvilohen kalastuksen sallittua alamittaa nostetaan.


Ootte mitä miältä tahansa itse saavutuksista, niin noi on kuitenkin aika ytimessä siinä, mitä tavoitteita Vihreillä on ollu.

Ei, mikään näistä ei mene eteenpäin ilman muiden tukea, Vihreät on pienpuolue, mutta vs. Persut oppositiossa.. mitä konkreettisia tavotteita he ovat omalta agendaltaan saavuttaneet? Ei haluttu ottaa koiranvirkaa vastaan ja haukkuja huonoista päätöksistä jotta edes jotkut omat asiat etenis. Tämmönen sillisalaatti on monipuoluedemokratia.
 

Sohjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Kyllä kivihiilen käytön nostamisen 50 prosentilla voidaan pitää kuitenkin Vihreiden merkittävämpänä saavutuksena.

Pakko kompata. Muuten kannatan vihreitä aatteita mutta epälooginen, suorastaan järjetön ydinvoimaviha tekee puolueesta lähinnä uskonnollisen organisaation. "Ydinvoima on pahasta, tämä on päätetty jo 40 vuotta sitten ja tähän totuuteen ei kosketa".
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
ihan hirveetä on, että pääministeri on ehtinyt twitterissä käymään, vaikka mini-neuvottelut olleet käynnissä. Siihenhän on varovaisten arvioiden mukaan voinut mennä jopa parikymmentä sekuntia. Mikä skandaali Se olisikaan jos paljastuisi että siellä on syöty ja käyty kusellakin.
 

muaddib

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mimosanherkät Itkupillit ja Setämiehet
Mikä skandaali Se olisikaan jos paljastuisi että siellä on syöty ja käyty kusellakin.

Tässäkin Evil-kokkarit ovat tiennäyttäjinä - tunnetustihan (internetissä ja Demariajattelun Ohjesäännössä sanottiin niin, sen täytyy olla totta) kokkarit syövät vain porvarillisissa rituaaleissa murhattuja demari-ja persulapsia (sekä suloisia koiranpentuja viikonloppuisin) joten rahaa säästyy siinäkin, kun säästyy tulevaisuuden lapsilisät, koulutusmaksut ja työttömyyskorvaukset. Eli mitä täällä taas valitetaan?

muaddib
 

Gagne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikenlaiset pörröiset maskotit, kahdella.
Tässäkin Evil-kokkarit ovat tiennäyttäjinä - tunnetustihan (internetissä ja Demariajattelun Ohjesäännössä sanottiin niin, sen täytyy olla totta) kokkarit syövät vain porvarillisissa rituaaleissa murhattuja demari-ja persulapsia (sekä suloisia koiranpentuja viikonloppuisin) joten rahaa säästyy siinäkin, kun säästyy tulevaisuuden lapsilisät, koulutusmaksut ja työttömyyskorvaukset. Eli mitä täällä taas valitetaan?

muaddib

Mitä tapahtui niiden jättiläispanda-pullonokkadelfiini surf n' turfille? Vieläkö ne ajelevat niillä Maybacheilla, joiden moottorit on modifioitu käymään Saimaannorpan kuuteilla hiilidioksidipäästöjen maksimoimiseksi?
 

muaddib

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mimosanherkät Itkupillit ja Setämiehet
Mitä tapahtui niiden jättiläispanda-pullonokkadelfiini surf n' turfille?

Ymmärtääkseni ao. raaka-aineiden - joita ei saa edes Helsingin Kauppahallista tai Lontoon Harrod'silta tilaamalla, mikä on pöyristyttävää barbarismia - kuoliaaksikiduttamisaika pelkkää shamppanjavispilää ja Porschen virta-avainta käyttäen oli niin pitkä, että ainoastaan sekunnin välein vaihtuvia pörssikursseja tuijottamaan tottuneet kokkari-nuoret kyllästyivät ja ottivat nimipäivälahjoikseen saamansa NATO-yhteensopivat rynnäkköhelikopterit ja siirtyivät ampumaan Hellfire-ohjuksia mamukouluihin Vantaalla ja persujen hääjuhliin Taka-Pierettilässä.

muaddib
 

hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
Tässä semihallitusohjelmassa vauhditetaan Länsimetroa, Pisarataa ja Tampereen ratikkaa. Minusta kaikki hyviä kohteita ja tarpeellisia.

Mutta eihän se käy kepulle. Oppositio-ohjus Kimmo Tiilikainen on sitä mieltä, että hallitus käänsi selkänsä puolelle Suomelle. Kun toisen järki sanoo, että raideliikennehankkeet pitää panna sinne, missä on ihmisiä ja matkustajia, niin toisen järki sanoo, että niitä pitää ripotella joka puolelle Suomea. Tässä pitäisi varmaan lähteä ajamaan Rauma-Peipohja radan kunnostusta ja pikaisesti. Ei se niin väliä, vaikka sitä ei kukaan käyttäisikään.
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Näissä "elvytys-rakennushankkeissa" on aina se pienen pieni ongelma, että ne työllistävät lähinnä virolaisia rakennusmiehiä? Tukea pitäisi mielummin jakaa kulutuksen lisäämiseen jne. jota kautta saataisiin tätä lisärahoitusta levitettyä laajemmalle? Näin äkkiä ajateltuna...
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
jos täällä ei työnteko/palveluiden tuotanto kannata, niin eikö sen lisääntyneenkin kulutuksen työllistävä vaikutus valu ihan samalla tavalla ulkomaille?
näin äkkiä ajateltuna.
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
jos täällä ei työnteko/palveluiden tuotanto kannata, niin eikö sen lisääntyneenkin kulutuksen työllistävä vaikutus valu ihan samalla tavalla ulkomaille?
näin äkkiä ajateltuna.

Ei ihan siinä mittakaavassa kuin rakennusprojektien kohdalla... Rakenteita pitäisi muuttaa siihen suuntaan, että panostus kannattaa!
 

Tuamas

Jäsen
Näissä "elvytys-rakennushankkeissa" on aina se pienen pieni ongelma, että ne työllistävät lähinnä virolaisia rakennusmiehiä? Tukea pitäisi mielummin jakaa kulutuksen lisäämiseen jne. jota kautta saataisiin tätä lisärahoitusta levitettyä laajemmalle? Näin äkkiä ajateltuna...

Täh?

Nyt kun taantuman aikana on halpa investoida infraan, niin tällöin on järkevä investoida infraan.

Se jos valtio, kunnat tai muut julkiset tahot eivät osaa kilpailuttaa hankkeitaan niin, että työllistävä vaikutus kohdistuisi kotimaisiin työmiehiin, on sitten aivan eri asia.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Se jos valtio, kunnat tai muut julkiset tahot eivät osaa kilpailuttaa hankkeitaan niin, että työllistävä vaikutus kohdistuisi kotimaisiin työmiehiin, on sitten aivan eri asia.
Eiköhän se ole enemmänkin pystymisestä kuin osaamisesta kyse. Tuskinpa kilpailutukseen voi laittaa laatukriteeriksi suomalaisten työntekijöiden osuutta kaikista työntekijöistä, se on syrjintää.
 

ämjiijii

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Suomen maajoukkue, Sharks bandwagon 2016
Kun miettii kenenkin syyllisyyttä paskoihin päätöksiin niin toki täytyy ottaa huomioon se, että hallituksessa on puolueita joissa on 40+ kansanedustajaa ja puolueita joissa on ~10 kansanedustajaa. Pääpiirteissään hallituksen paskuus johtuu siis demareista ja kokoomuksesta ja heidän ideologisesta taistelustaan joka rapauttaa hallituksen toimintakykyä olennaisesti. Mutta eipä Vihreille voi puhtaita papereita antaa. Eikä muillekaan pienpuolueille. Yhdessä pienpuolueet ovat nimittäin vaa'ankieliasemassa, eli heidän asettumisensa poikkiteloin voisi kaataa hallituksen tekemiä päätöksiä.

Ministerinsalkkujen jakaminen pienpuolueille on ollut nähdäkseni melko nerokasta toimintaa:

-Arhinmäelle annettiin kulttuuriministerinsalkku, eli salkku millä hän pystyi toteuttamaan omaa agendaansa. Millä muulla salkulla vasemmistoliittolainen ministeri olisi saanut enemmän päätösvaltaa tässä hallituksessa?
-Vihreät saivat ympäristö- ja kehitysyhteistyöministerien salkut. Voisivatko he parempia salkkuja toivoa, nuo kaksi asiaahan ovat heidän lähes pääagendojaan? Ville Niinistö on päässyt ympäristöministerinä jyrähtelemään Talvivaaraa vastaan ja rikkidirektiivin puolesta.

Nuo kaikki salkut ovat melkolailla sellaisia, millä on ollut potentiaalia lunastaa kannatusta omien silmissä verrattuna joihinkin "turhiin" maa- ja metsätalousministerien yms. pesteihin. Tämän lisäksi Räsänen on päässyt huutelemaan sisäministerinä omaa agendaansa, vaikkakin hän on joutunut myös tekemään paljon epäkiitollista työtä ajaessaan alas poliisin resursseja. Voisiko sanoa että pienpuolueet on salkkujaolla lahjottu/yritetty lahjoa hiljaiseksi?


E: Pitäisipä muuten virkistää muistiani kolmen vuoden takaisista tapahtumista ja lähinnä siitä, että kuinka paljon persun pelko oikeasti ajoi tuohon nykyiseen hallituskombinaatioon. Ilmeisesti ainakin niin paljon että Vas ja KD piti ottaa mukaan. KD on osoittautunut isojen puolueiden kannalta melko hyväksi työhevoseksi, samaan aikaan kun Vas osoittautuikin sitten loppupeleissä änkyräksi (mitä sen olisi pitänyt mielestäni jo alun perin olla). Vihreäthän ottivat kunnolla turpaan ja heidän asemansa olisi joka tapauksessa osoittautunut epäkiitollikseksi: olla oppositiossa persujen varjossa tai hallituksessa Kokoomuksen ja demarien varjossa. Paljon on vihreillä petrattavaa jotta saavat kannatuksensa takaisin, mutta ei liene tämän ketjun asiaa se.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Voisiko sanoa että pienpuolueet on salkkujaolla lahjottu/yritetty lahjoa hiljaiseksi?

Lahjoa?

Ei, vaan antamalla niille valtaa niille tärkeissä asioissa. Ja niinhän ne ovat vaa’ankieliasemaansa käyttäneet saadakseen omia juttuja läpi. Tällä hallituskaudella enemmän kun aikaisemmin juurikin tuon Kok/Sdp vastakkainasettelun takia. Aina voi heittäytyä jomman kumman kelkkaan saadakseen sitten omanasiansa läpi myös. Siks Vas lähti, he olivat aina siinä demaredien kelkassa sadakseen omansa läpi, kun taas Vihreät ja KD pystyvät meneen kumpaan kelkkaan tahansa kunhan oma asia edistyy.

Isojen linjausten SoTe ja Kuntauudistus ja eläkeikäasiat on sitten jämähtänyt näiden suurten päättämättömyyteen. SoTessa sitten mentiin Vihr. linjalle, kun sillä sai oppositionkin mukaan ja varmistettua ylivaalikauden jatkumon.

Ja kyllä, Persunpelkohan tohon ajoi.. Tosin kyllähän Persuja tosissaan Kok yritti saada vallankahvaan tarttumaan lupaamalla erioikeuksia vakuusrahastoissa ym. Mutta Timppa luki ehkä oikein, että kokematonta sakkia vietäisiin kuin pässiä narussa (Member SMP kiss of death) ja parempi huudella oppositiosta.
 

Savon Detroit

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Sabres
Hallitus on tehnyt merkittävän uudistuksen: Enää ei puhuta velkaantumisen katkaisemisesta vaan otetaan "elvytysrahaa" muutama miljardi eli kun on pakko ottaa lisää velkaa että suomi ylipäätään pyörisi, otetaan ja puhutaan siitä eri nimellä.
400 000 ihmistä istuu tumput suorina himassa kun kunnista ja valtiota puuttuu 400 000 työntekijää,otetaan lisää velkaa kotona istumiseen ja pannaan palveluista jengiä pihalle jotta loput saa tehdä 9 työt ja kyrpiintyä kuoliaaksi työmäärän kanssa. Joku ilkeää istua sitten himassa ja juoda verovaroilla kaljaa. kansa jonottaa palveluihin, työ ja työttömät ei kohtaa.
Kirvellä olisi töitä, mutta kun se on myyty ulkomaille : D
 

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
... valtiota puuttuu 400 000 työntekijää...

Mistähän kohtaa valtiolta tarkalleen ottaen nämä puuttuu? Itsellä on enempi päinvastainen käsitys aiheesta. Kuntaliitokset eivät vähennä väkeä, koska joku älytön 5 vuoden suojatyöpaikka on sovittu. Valtiolla on maan parhaat liksat jne. jne.

Kuntien tehtäviä voi vähentää ja isolla kädellä, mieluiten heti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös