Formula 1 – kausi 2016

  • 212 500
  • 1 426

Turder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Voisi kyllä tuo vaatimus pysäyttämisestä aiheuttaa vaaratilanteita tai johtaa käytännössä siihen, ettei enää pääse radalle. Toisaalta tuo voisi olla perussääntö ja sitten ainoa vaihtoehto varikon läpiajorangaistus stop and go.

No en tiedä, samalla tavallahan ne spinnauksen jälkeen liittyy radalle pysähdyksistä ja joutuvat väistämään muita, jotta pääsee turvallisesti radalle. Esimerkiksi lähdöissähän tuossa tulisi helposti koko letka ohi, mutta se on voivoi. Jotain asialle pitäisi tehdä eikä vaan antaa noita tuloksiin lisättäviä aikarangaistuksia, koska se on todella mieto rangaistus, kun ei vaikuta kisan kulkuun ratasijoituksen vuoksi. Moni kuski ajaisi mielummin koko kisan kärjessä ja siihen 10-20sek. penalttia kuin jos kärsisi sen heti tapahtuman jälkeen ja jäisi hitaampien taakse ja kisa pilalla.
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Jos olisi vetänyt tuon sääntöjen mukaan, eli ei olisi lähtenyt oikaisemaan, olisi todennäköisesti ollut Rosbergin ja Verstappenin perässä mutkan jälkeen.

Eli konsensus on että Hamiltonin olisi pitänyt kääntää ruohikolla ympäri ja palata radalle samasta kohtaa mistä meni uloskin? Todella turvallinen ratkaisu, ei varmastikaan olisi tullut vitunmoista vaaratilannetta. Tuomaristo muuten antoi perustelut miksi tuosta ei tullut penaltia, Hamilton himmasi ja antoi vapaaehtoisesti pois saamansa ajallisen hyödyn.
 
Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jotenkin aistin Kimin kommenteista että tässä oli myös hänellä osuutta siihen että vaihdetaan vielä toinen rengaskerta mediumeita alle.

Joo lukasin äskön Kimin kommentit ja kieltämättä itselle tuli myös vähän sellanen fiilis, että meni tavallaan Kimin piikkiin tuo. Tosin en tiedä onko talli informoinut miestä, että ajat samaa tahtia kuin RB:t ja Mersut, joten ei olisi tarvetta renkaiden vaihdolle.
 
Wingman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Valmentajien hautuumaa
Eli konsensus on että Hamiltonin olisi pitänyt kääntää ruohikolla ympäri ja palata radalle samasta kohtaa mistä meni uloskin? Todella turvallinen ratkaisu, ei varmastikaan olisi tullut vitunmoista vaaratilannetta. Tuomaristo muuten antoi perustelut miksi tuosta ei tullut penaltia, Hamilton himmasi ja antoi vapaaehtoisesti pois saamansa ajallisen hyödyn.

Ei kun jarruttaa ja kääntää mutkaan. Nyt ei viitsinyt edes yrittää ajaa kakkosmutkan kautta, vaan helppasi jarrun ja suuntasi nurmikon yli kohti kolmosmutkaa. Tuolla tavalla on aika helppo puolustaa sijoitusta, eikä renkaatkaan kärsi kun ei tarvii paniikkijarrutuksia tehdä.
 
Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Tuomaristo muuten antoi perustelut miksi tuosta ei tullut penaltia, Hamilton himmasi ja antoi vapaaehtoisesti pois saamansa ajallisen hyödyn.
Hyvä että on nyt perusteltu julkisesti. Silti tuo päätös sataa armotta Lewisin laariin, toisin sanoen iso hyöty ja selkeä linjaveto sen suhteen ettei tarvitse ottaa riskiä lukkojarrutuksen jälkeen kääntää ahtaaseen ensimmäiseen mutkaan. Veikkaan että aika moni tästedes valitsee tuon tavan jos rata antaa myöten, sitten hiukan himmaa ja ottaa muut mukaan letkaan.

_
 
flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Mielenkiintoinen perustelu etteikö Hamilton muka hyötynyt, jollakin merkillisellä tavalla ihan päin vittua 1.mutkaan jarruttanut Hamilton kuitenkin oli nurmikkoseikkailunsa jälkeen useamman sekunnin johdossa Rosbergiin ja Verstappeniin, ehkä se Hamiltonin lähtö sitten oli vain niin maaginen vaikkei siltä näyttänyt kun mutkaan jarruttaminen alkoi. Ja vaikka ajallinen hyöty olisi ollut minimaalinen (ei ollut) niin siltikin Hamilton hyötyi kun ei joutunyt edes yrittämään jarrutusta niin että olisi saanut autonsa taittumaan mutkaan, se hyöty tuli siinä että Hamilton olisi joutunut jarruttamaan merkittävästi enemmän ja olisi siinä tuhonnut eturenkaansamerkittävästi enemmän ja joutunut tulemaan vaihtamaan ne luultavasti nopeasti pois koska flat spotit olisi täristänyt hurjasti.

Olisivat vain sanoneet totuuden että Hamilton nyt vain on kaikkien sääntöjen ulkopuolella.
 
Viimeksi muokattu:

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Täällä kuitenkin te Hamiltonille rangaistusta vaativat perustelette tuota kantaanne vähän turhan monella "jos"-sanalla, tuomariston on vähän vaikea ruveta tekemään ratkaisujaan perustuen hypoteettisiin tilanteisiin.
 
En näkisi että kyse on jos sanoista tai muustakaan epäselvyyksistä. Kaksi eri leiriä ja saa olla eri mieltä. Sinun mielestä ok ajaa ohi kahden mutkan ja riittää se että himmaa seuraavalla suoralla ja ottaa letkan mukaan. Itseni ja monen muun mielestä ei riitä koska pitäisi kääntää sinne ykkösmutkaan epäonnistuneen jarrutuksen jälkeen eikä painaa kaasua ja jatkaa suoraan. Tuossahan lukkojarrutuksessa yhdistettynä mutkaan kääntymiseen menee aikaa jolloin letka olisi ajanut Lewisin kiinni jo ennen sitä seuraavaa suoraa, sitä kutsutaan kilvanajoksi.

_
 
Tähtipakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Joo lukasin äskön Kimin kommentit ja kieltämättä itselle tuli myös vähän sellanen fiilis, että meni tavallaan Kimin piikkiin tuo. Tosin en tiedä onko talli informoinut miestä, että ajat samaa tahtia kuin RB:t ja Mersut, joten ei olisi tarvetta renkaiden vaihdolle.

Tässähän tullaan ongelman äärelle. Eli vaikka Kimi itse olisikin kokenut vauhdin huonoksi, niin tallin tulisi informoida, että vauhti on hyvää ja pysähdyksellä ei voida saavuttaa hyötyä. Aiemmin mainitsemani Ericsson ajeli oman parhaan kierrosaikansa jollain 60+ kierrosta vanhoilla mediumeilla, joten vauhtia olisi pitänyt riittää Ferrarillakin ajella tuo 50 kierrosta.
 
Jep tätä minäkin hain tässä vähän takaa, eli tavallaan vaikka saattaa mennä Kimin piikkiin, niin tavallaan myös tallin, koska he ovat perillä siitä minkälaista vauhtia Kimi pitää muihin nähden, Kimi kun ei pysty hirveästi tätä hahmottamaan auton ratista.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Ei jäänyt Meksikon GP klassikoksi lopun sirkusta lukuunottamatta. Tylsä rata kaiken kaikkiaan.

MM-taistelu toki pysyi vielä hengissä, mutta hyvähän tuo Rosbergin tilanne on yhä. Tovottavasti Brasilia ei ratkaise titteliä Rosbergille, niin Abu Dhabiin jäisi vähän muutakin jännitettävää kuin itse kisa.

Edit 2: Antaa olla ton ennätyksen kanssa, nopea Bottas ainakin oli!
 
Viimeksi muokattu:

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Eli vaikka Kimi itse olisikin kokenut vauhdin huonoksi, niin tallin tulisi informoida, että vauhti on hyvää ja pysähdyksellä ei voida saavuttaa hyötyä.
Ei tuo silti sitä poissulje jos Kimi koki ensimmäisen medium-sarjansa hankalaksi ajaa ja hänelle annettiin mahdollisuus toiseen sarjaan ja sijoitus kisassa heittelee siellä 5-7 välimaastossa niin saattoi olla edelleen ihan tietoinen valinta Kimiltä vaikka olisi saanutkin nuo infot että "ihan hyvin menee sillä mediumilla vaikka muuta väität". :)
Nämä medium-sarjojen ongelmat osittain liittynee siihen vanhaan ongelmaan että Kimillä hankalaa saada lämpöjä eturenkaisiin, nyt kyseessä rata joka ei kuluta renkaita(ei ota helposti lämpöä) ja sitten kovin rengasseos. Niin ja onhan rengassarjojen välilläkin todettu joskus isojakin eroja, tuntuu että Kimi on useassa kisassa valitellut rengassarjojaan, välillä täristää, nyt ei ole pitoa jne.

_
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Eli konsensus on että Hamiltonin olisi pitänyt kääntää ruohikolla ympäri ja palata radalle samasta kohtaa mistä meni uloskin? Todella turvallinen ratkaisu, ei varmastikaan olisi tullut vitunmoista vaaratilannetta. Tuomaristo muuten antoi perustelut miksi tuosta ei tullut penaltia, Hamilton himmasi ja antoi vapaaehtoisesti pois saamansa ajallisen hyödyn.
Kuten muutkin ovat sanoneet, niin ei tuolla tavalla, vaan ajaa mutka kuten kuuluukin. Jos jarrutus jää liian myöhäiseksi, niin silti jarrutetaan, renkaat kärsivät ja joutuu käymään hakemassa uudet kumit alleen. Tai vaihtoehtoisesti ajella kumeilla jossa saattaa olla flat spotit. Väitän nyt suoraan ilman jossittelua, että tuon mutkan ajamalla kunnolla, tuolla alkuvauhdilla, olisi ainakin Rosberg ja Verstappen päässeet Hamiltonin edelle. Nyt ollaan tilanteessa että lähes jokaisen skenaarion edessä on "jos". Eikä se ole mikään rangaistus että oikaisemalla ja välttämällä ohitukset, päästät muut lähelle. Siinäkin sai Hamilton puhtaasti hyötyä.

Nyt mestaruustaistelua pidetään keinotekoisesti yllä ja tämähän on parasta kaikissa kilpalajeissa, fanien puheet kertovat siitä että kuinka hienoa on että takaa-ajaja saa etua että mestaruus ei ratkea, Bernielle suunnitellaan patsasta kun saamme kaikkia nauttia mestaruustaistelusta pidempään. Ketään ei haittaa se että mestaruutta ratkotaan kulisseissa, kukaan ei tunnu haluavan sitä että mestaruus ratkaistaisiin kuskien välillä radalla. Se saa myös monelta kiitosta että mitä arvokkaampi olet F1:n imagolle, sitä harvemmin saat rankkua mistään. Se tuo juuri oikeanlaista jännitystä kisoihin.
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Luinko nyt ihan oikein että täällä ollaan sitä mieltä että oikea ratkaisu olisi ollut tuhota omat renkaansa vapaaehtoisesti ja aiheuttaa vaaratilanne jäämällä siihen takaatulevien eteen? Näkee kyllä että täällä porukka ei ole moottoriurheilun kanssa tekemisissä kuin sohvan välityksellä.
 
Outsider

Jäsen
Hamiltonin tilanne oli siinä mielessä mun mielestä poikkeuksellinen, että kun turva-auto tuli radalle, niin se etu suli käytännössä heti siihen. Jos lähdöstä olisi jaettu rangaistuksia, niin siinä tapauksessa myös Verstappenin olisi pitänyt saada Nicon ulostyöntämisestä penalttia (tai vaihtoehtoisesti Nicon oikaisemisesta, jos Max ei taaskaan tehnyt mitään väärää). Olen kyllä 100% Nicon puolella mestaruustaistossa, että sinänsä en olisi valittanut, jos Lewisiä olisi rangaistu.

Lopun rangaistukset meni varmaan sääntöjen mukaan oikein, jos niitä sääntöjä nyt sitten noudatetaan jatkossakin, eikä myöskään Verstappen saa enää peitellä jarrutuksissa. Joka tapauksessa Vettel ja Ferrari koki nyt oikeusmurhan, kun Max piti ensin paikkansa ja sen jälkeen syötti Vettelin Ricciardolle. Vettel onneksi antoikin jo suoran palautteen asiasta. Kilpailun jälkeen annettavat rangaistukset ovat lähes poikkeuksetta täyttä paskaa ja kyllä tuohonkin tilanteeseen olisi pitänyt tuomariston ehtiä reagoimaan jo kilpailun aikana. Toki oli mukavaa nähdä Max kääntymässä lämpiön puolella.
 
Vatso

Jäsen
Luinko nyt ihan oikein että täällä ollaan sitä mieltä että oikea ratkaisu olisi ollut tuhota omat renkaansa vapaaehtoisesti ja aiheuttaa vaaratilanne jäämällä siihen takaatulevien eteen? Näkee kyllä että täällä porukka ei ole moottoriurheilun kanssa tekemisissä kuin sohvan välityksellä.

Luit oikein, mutta et selvästikään ole ymmärtynyt lukemaasi. Ilmeisesti sinun mielestä tuo asfalitilla päällystetty alue on vain ehdotus ajettavasta reitistä ja kuski voi tarvittaessa valita myös toisen reitin? Hamilton voi ihan vapaasti päättää olla pilaamatta renkaitaan ja oikaista pari ensimmäistä mutkaa, mutta kyllä tuosta on syytä joku rangaistus tulla.

Ja entä nämä perustelut "Ei saanut hyötyä", luulevatko nuo tuolla FIA:ssa kaikkien kisoja seuraavien olevan jotain Bernien seniilejä kavereita?
 
jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Hamiltonin tilanne oli siinä mielessä mun mielestä poikkeuksellinen, että kun turva-auto tuli radalle, niin se etu suli käytännössä heti siihen...
No ei sulanut, hänen olisi kuulunut olla jossain sijalla 3-6 eikä kärjessä. Teki ajovitheen, jonka paikkasi oikaisemalla ja se on nyt taputeltu hyväksytyksi asiaki. Ei hyvää päivää.
 
Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Monenlaisia näkemyksiä case Hamiltonista. Itse näin tilanteen niin, että jos Hamilton olisi yrittänyt kääntää mutkaan ja tuhonnut renkaansa, niin olisi mennyt väkisin pitkäksi ja täten aiheuttanut todennäköisesti jonkinlaisen kolarin kärkiautoille, koska se seuraava mutkayhdistelmä on niin vittumainen.
 
Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Onko nyt tosiaan niin, että hiekka-alueita ei tehdä siksi, että autoja voi jäädä sinne kiinni, jolloin täytyy raahata nosturi paikalle ja turva-auto radalle? En nyt ymmärrä, että mikä siinä on niin paha asia, koska turva-auto on osa lajia ja se voi tehdä joskus kilpailulle ihan hyvää. Se että kahdesta neljään kierrosta menee turva-auton takana ei ole mikään karastrofi kisan kanssa. Se saattaa tehdä kisoista vaan jännittävämpiä.

Joissain paikoissa turva-alueet ovat ihan ymmärrettäviä, mutta nykyisellään monet radat ovat pelkkää turva-aluetta. Nykyään tosiaan voi syöksyä miten vaan minne vaan, koska vaikka tila radalta loppuu, niin sitä voi vaan mennä radan ulkopuolelta hakemaan vauhtia

Itse olisin lätkinyt Hamiltonille viiden sekunnin rangaistuksen oikaisemisesta ja hyödyn saamisesta siitä teosta. Lähtöruutuun ilmeisesti Hamiltonin ei tarvinnut osua ja sitä oltiin varmasti tuomaristolta kysytty etukäteen, koska muutoinhan tuo olisi automaattinen rangaistus. Ei sitä autoa nyt ihan miten vain voi sinne ruudukkoon ajaa.

Kisan lopusta Verstappenille isompi rangaistus kuin Vettelille ihan siitä syystä, että jos Verstappen olisi ajanut kuten olisi pitänyt, olisi Vettel mennyt ohi. Tämän seurauksena Vettelin ei olisi koskaan tarvinnut blokata Ricciardoa. Vettelille toki olisi lätkäisty rangaistus, mutta oikeudellisempi ratkaisu olisi ollut se, että Vettel olisi ollut Verstappenin edellä lopputuloksissa, koska tosiaan uskon, että Vettel olisi ilman Verstappenin oikomisia ohi mennyt.

Mutta tosiaan mitään tällaista ei olisi ikinä tapahtunut, jos radoilla kuljettajat joutuisivat edes vähän miettimään, että miten tulevat mihinkin mutkaan.

Edit. Ja mielestäni ihan paskaa, että kisan lopun tapahtumat olivat jotenkin vahingollisia lajille tai Vettelin "Fuck off Charlie" ei olisi pitänyt lähettää kv-signaaliin. Itse olen eri mieltä. Kaikki julkisuus on hyvää tässä tapauksessa, kun monet ovat sitä mieltä että laji on hajuton, mauton ja väritön. Nyt Formulat saivat varmasti hiukan palstatilaa paikoissa, joissa ymmärretään moottoriurheilun päälle, mutta Formulat ovat muiden moottoriurheilulajien puristuksessa.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
HIFK
Onko nyt tosiaan niin, että hiekka-alueita ei tehdä siksi, että autoja voi jäädä sinne kiinni, jolloin täytyy raahata nosturi paikalle ja turva-auto radalle?
Taitaa suurin syy olla kuitenkin se, että noista hiekka-alueista aika nopeasti lähtee auto pomppimaan miten sattuu. Sitten siellä pyöritäänkin voltteja.
Nurmikko tai asvaltti on sen suhteen turvallisempi, mutta toki myös sinänsä tylsempi kun kuljettajaa ei rankaista virheistään ja voi usein vain ajaa nurmikon poikki jopa aikaa voittaen.

Haluaisin hiekat ehdottomasti takaisin myös.
 
Panther Claw

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät

Jos hiekka olisi ollut syynä esim. autojen kuperkeikkoihin, niin niitähän olisi nähty jatkuvasti. Ei kai hiekan poistamiseen turva-alueilta ole löydetty yhtään ainutta kestävää järkiselitystä. Epämääräisiä väitteitä ja tunnepitoisia vetoomuksia siitä miten turvallisuus lisääntyy kun rata ei lopu minnekään ja kilpailu on parempaa suuremmalla joukolla kun kukaan ei enää käytännössä voi keskeyttää jäätyään hiekalle jumiin.

Nykyisen pakkoluotettavuuden ja sääntelyn kanssa täysasfalttiset turva-alueet ovat ylivoimaisesti suurimpia syitä siihen miksi kilpailut ovat tylsempää seurattavaa kuin ennen ja kaiken lisäksi ne tekevät radoista todella, todella yksitoikkoisia ja rumia. Se haaste minkä radalla ajaminen ennen tarjosi ei tarjoa sitä enää.
 
pakki3000

Jäsen
Suosikkijoukkue
-

Itse olen myös hiekka-alueiden kannalla, mutta ainakin schumin silverstone 99 ja muutama muukin tulee mieleen, jossa hiekalla ei saa autoa pysähtymään kunnolla.
 
-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Itse olen myös hiekka-alueiden kannalla, mutta ainakin schumin silverstone 99 ja muutama muukin tulee mieleen, jossa hiekalla ei saa autoa pysähtymään kunnolla.

Schumacherilla ei ollut jarruja, joten se on ihan sama oliko se turva-alue hiekkaa vai asfalttia niin yhtä lujaa se olisi sinne rengasvalliin mennyt. Schumihan meni aivan tikkana ulos eli ei pyörähtänyt, joten se auton vauhti ei olisi asfaltillakaan hidastunut sen enempää.

Aika vähän noita flippauksia hiekalla loppujen lopuksi on tosiaan tapahtunut joten ei niissä mikään mahdoton riski ole (pieni riski toki). Suurempi ongelma on tuo että hiekalla ei saa jarrutettua samalla tavalla kuin asfaltilla. Mutta tuo olisi aika helppo toteuttaa minusta niin että nopeimpiin ja vaarallisimpiin paikkoihin laitettaisiin potentiaaliselle ulosajoalueelle asfaltoitu alue joka mahdollistaisi sen että kuljettajalla olisi parempi mahdollisuus saada auto hallintaansa ennen rengasvalliin paiskautumista, mutta sitten sinne mutkan ulostuloon laitettaisiin ihan entiseen tapaan hiekka-alue jolloin sen turva-alueen läpi ei olisi mahdollista ajaa noin vaan kuten nyt tehdään. Tämä olisi hyvä kompromissi turvallisuuden ja radan haastavuuden kesken.

Minä olen tullut siihen tulokseen että tämä ratojen muuttaminen steriileiksi asfalttikentiksi maalattuine radan reunaviivoineen on F1:n suurin ongelma tällä hetkellä, ja moni sarjan ongelmista ja epäkohdista johtaa juuri tähän asiaan.
 
Wingman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Valmentajien hautuumaa
Aika vähän noita flippauksia hiekalla loppujen lopuksi on tosiaan tapahtunut joten ei niissä mikään mahdoton riski ole (pieni riski toki). Suurempi ongelma on tuo että hiekalla ei saa jarrutettua samalla tavalla kuin asfaltilla. Mutta tuo olisi aika helppo toteuttaa minusta niin että nopeimpiin ja vaarallisimpiin paikkoihin laitettaisiin potentiaaliselle ulosajoalueelle asfaltoitu alue joka mahdollistaisi sen että kuljettajalla olisi parempi mahdollisuus saada auto hallintaansa ennen rengasvalliin paiskautumista, mutta sitten sinne mutkan ulostuloon laitettaisiin ihan entiseen tapaan hiekka-alue jolloin sen turva-alueen läpi ei olisi mahdollista ajaa noin vaan kuten nyt tehdään. Tämä olisi hyvä kompromissi turvallisuuden ja radan haastavuuden kesken.

Tää on hyvä pointti. Asfaltoidut turva-alueet ovat kasvaneet tuonne mutkien ulostuloihin, missä niillä ei ole mitään muuta käyttöä kuin leventää rataa. Sitä asfalttia levitetään nykyään ihan käsittämättömiin paikkoihin, ja sitten jälkeen päin maalataan vähän rataviivoja sinne jonnekin väliin.
 
Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Suurempi ongelma on tuo että hiekalla ei saa jarrutettua samalla tavalla kuin asfaltilla.
Mitä olen ymmärtänyt niin syy asfaltointeihin on pitkälti tämä. Esimerkkinä tämän perustelulle on käytetty useita ulosajotilanteita missä auto ei pysähdy hiekkaan mutta pysähtyisi asfalttiin, sekä mahdollinen jatkaminen, auton siirtäminen pois omatoimisesti. Turvallisuus vie mielenkiintoa ja vaaramomenttia, mutta hankala sitä vastaan on taistella nykymaailmassa. Sieltähän on tulossa haloa ja ties mitä turvallisuusmuutoksia koko ajan.
Lienee realistisin tapa hoitaa nämä oikaisupaikat nykysäädöksien mukaan on tehdä sinne asfalttialueen ulostuloon hidasteet/shikaanit. Samanlaista tsydeemiä mitä vaikkapa montrealin vikassa mutkassa, siinä joudut pujottelemaan ennen radalle paluuta, samoin monzan ekassa shikaanissa.
Kaiken tämän ylitsepursuavan turvaliisuuden vastapainoksi toivon todellakin että ensi vuoden autot on sen 5 sek nopeampia, keppiä ja porkkanaa ikään kuin fanien suuntaan.

Tähän ja Hamilton caseen liittyen Ricciardo otti asiaan hyvin kantaa:
On his slowing down lap after the race, Ricciardo suggested there should be a "fucking wall there" to prevent drivers getting away with mistakes.

Daniel Ricciardo: Hamilton and Vettel deserve F1 penalties in Mexico - F1 - Autosport

_
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös