Formula 1 – kausi 2016

  • 212 270
  • 1 426

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Toyota, tuo aikamme legenda.

Resurssit olivat järjettömät, mutta tallin johtaminen oli täysin sopimatonta formuloihin, kun kritiikin antaminen nähtiin suurena loukkauksena ja päätökset piti käyttää "lausuntokierroksella" Japanissa, vaikka pääpaikka olikin Köln.

Jossiteltavaa jäi hyvin paljon, sillä eihän Toyota saanut ensimmäistäkään GP-voittoa.
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara

Niin kyllähän Toyota taisi polttaa rahaa Formula 1 seikkailuissaan "pari miljardia". Oli kyllä jotenkin käsittämätöntä, että aikanaan rallissa menestynyt automerkki lähti leikkimään Formuloihin. Ei sinne silloin menty kuin Anttilaan alennusmyynteihin. Rahat paloivat jälkiviisaana ihan kankkulan kaivoon. Jos niistä rahoista edes murto-osa olisi käytetty rallin MM-sarjassa pysymiseen, olisi siitä varmasti ollut moninkertainen hyöty autonvalmistajalle. Uusia autoja olisi saanut paremmin markkinoitua ja myytyä keräämällä menestystä rallissa.
 
Pelasihan Suomen maajoukkueessakin hiljattain miljardöörin poika. Ja MM-finaaleissa 2002 ja 2006 pellaili teollisuuspohattojen pojat Bierhoff&Pirlo. En sitten tiedä, jos ottaa vielä huomioon että rikkaiden kersoilla on tosiaan mahdollisuus harrastaa muutakin, niin onko heitä huippujalkapallossa suhteessa väestöön sen vähempää kuin muidenkaan tuloluokkien mukuloita. Köyhiä kun kuitenkin on maailmassa niin perkeleesti ja rikkaita vähän.

Itse jalkapalloa pelanneena voin sanoa, että jos rikkaisiin luokitellaan 10% väestöstä, heitä pitäisi olla keskimäärin n. 1 pelaaja avauksessa joka joukkueessa ja näin ei ole. Voin sanoa, että rikkaat eivät syystä tai toisesta ajaudu jalkapallon piiriin. Toki niin kuin kaikessa poikkeuksia on niin kuin Brasilian Kaka.

Näkyyhän se jo asenneilmapiirissä. Tutkumusten mukaan jalkapallopiireissä vasemmisto on hallitseva poliittinen puolue, jota äänestetään siinä missä jääkiekossa tai F1:ssä se on oikeisto. Esim. Suomessa Vasemmiston puoluejoihtaja Paavo Arhinmäki on kova jalkapallomies.

Tästä näemme kuinka ihmisen varallisuus määrittelee yllättävän voimakkaasti sitä, mitä lajia hän harrastaa. Nämä puheet, että "rakkaudesta lajiin".....no jaa. Monissa todella köyhillä alueilla ihmisillä on elämässään kaksi vaihtoehtoa, joko jalkapallo tai rikollisuus.
 
SamSal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vilpas

Rikkaiden osuus on varmaan lähempänä 1% kuin 10%.
Mutta onhan se tosi että autourheilu vaatii enemmän rahaa kuin jalkapallo. Jalkapallossa tarvit pallon ja autourheilussa no vaikka ja mitä.
Suomalaiset mestarit Häkkinen ja Räikkönen ovat aivan tavallisista perheistä joissa vanhemmat painoivat paria duunia jotta lapset voivat ajaa
kilpaa. Rosbergista en tiedä, mutta muistelin että ei Kekekään ole kultalusikka suussa syntynyt.
 
Tähtipakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
McLarenilla leveät puheet: Olemme selvästi Ferraria edellä - Uutiset - F1 - Sport - MTV.fi (linkki Maikkarin sivuille)

En tiedä mitä McLarenin tallipäällikkö Eric Boullier on vetänyt aamupalaksi, mutta haluan ehdottomasti samaa kamaa. Nuppi menee näköjään hyvin vahvasti siitä setistä sekaisin.

Boullierin mielestä McLaren on rungon puolesta jo F1-sarjan kärkijoukoissa.

- Jo viime vuonna runkomme oli kolmanneksi paras. Nyt olemme jo tasoissa Mercedeksen ja Red Bullin kanssa. Tällä hetkellä Ferrari, Toro Rosso ja Williams ovat meitä jo selkeästi perässä, Boullier sanoi Autosportille

Sen sijaan tätä seuraava kommentti on hämmentävä

- Monaco sopii automme vahvuuksille. Mercedes ja Red Bull ovat nopeita, mutta enpä tiedä Ferrarista. En usko, että Ferrari on meille uhka Monacossa. Taistelemme sijoista 6-8, Boullier laskeskeli.

Jos kerta Mercedes ja Red Bull ovat edellä ja Ferrari ei ole edes uhka, niin eikö oletettava sijaluku olisi 5-6? Vai ajatteleeko Boullier, että Toro Rosso tai joku muu menisi edelle, joka taas on ristiriidassa edellä puhutun kanssa.
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
No, toisaalta ei Boullierin puhe välttämättä ole tuulesta täysin temmattu, ainakin Autosportilla pistetty autot runkojen osalta "paremmuusjärjestykseen" ja myös Autosport arvioi McLarenin runkonsa puolesta olevan kärjen kintereillä, järjestys taisi olla Red Bull, Mercedes, Ferrari, Williams ja McLaren. Hondan kone ei edelleenkään ole niin tehokas kuin kilpailijoiden, mikä vääristää tilannetta Autosportin mukaan McLarenia vastaan. Mersua käyttävien tallien puolesta taas hyvä kone vääristää tilannetta toiseen suuntaan.
 
En minä niinkään nykytilanteelle naureskellut (kommenttien ristiriidoille kylläkin), vaan sille, että viime vuonna oli kolmanneksi paras runko. Maikkarin ja Skyn lähetyksissäkin noita käytiin useasti läpi ja "asioista ymmärtävät" olivat todenneet, että iso osa McLarenin huonoudesta on myös rungosta johtuvaa. Siihen peilaten, väite kolmanneksi parhaasta rungosta viime kaudella vaatii aika vahvoja värilaseja Boullierilta.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Se olisi sitten huomenna Bottas ja Kimi peräkkäin lähdössä ruuduista 10 ja 11. Kimi tosiaan tänään aika-ajon kuudes, mutta viisi ruutua tulee takapakkia rangaistuksen takia, jonka avulla myös Bottas nousee pykälän verran.
Etenkin kun on Monaco kyseessä, niin Törmästä lainaten grande catastrophea on ilmassa ykkösmutkaan.

Viihdyttävä aika-ajo ja kestohymy aussin paalu maistuu Mersujen nokan edestä!
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Vähän toivoisi melkein että Nico kolaroisi uudestaan Hamiltonin kanssa, niko jäisi seinään ja hamilton letkan perään ottamaan muita kiini, saataisiin kisaan säpinää ja mestaruustaistelua myös tiukemmaksi :)

Toivotaan että Kimi nyt sentään ajaisi maaliin ja ottaisi sen muutaman pisteen kun kausi muuten sujunut hyvin. Turva-auto tai hieman eriävä taktiikka niin pisteitä voi useampikin tulla, mutta muuten näyttää huonolta jos lähtökään ei onnistu.
 
-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kimi ja Valtteri ovat kyllä aika riskipaikassa tuolla joukon keskellä, aika monesti tuossa Monacon ensimmäisessä mutkassa kolisee ja siellä on kyllä juuri nämä keskikastin miehet aina vaarassa joutua mukaan tai jäädä pussiin. Toivottavasti kumpikin selviää kunnialla läpi ja pystyisivät mieluummin hyötymään tuosta ensimmäisen mutkan ruuhkasta. Ja nyt Kimilläkään ei olisi oikein varaa epäonnistua startissa, Monacossa joutuu junnaamaan nopeallakin autolla kierroskaupalla hitaampien perässä ennen kuin ohituspaikka aukeaa joten startissa pitäisi pystyä kyllä ottamaan niin monta päänahkaa kuin vaan suinkin mahdollista. Toinen mahdollisuus on sitten onnistunut taktiikka, mutta varsinkaan Williams ei kyllä ole sillä saralla vakuuttanut joten radalla pitää kyllä varmaan Bottaksenkin onnistua jos haluaa sijoitustaan nostaa. Ferrarinkaan taktiikat ei kyllä aina ihan nappiin mene joten toivoa pitää että tänään pystyisivät hyödyntämään mahdolliset (tai oikeastaan todennäköiset) turva-autotilanteet ym. maksimaalisesti.

Jännä nähdä myös mitä Mersujen kesken tapahtuu. Ovat kyllä haastattelussa kovasti kehuneet yhteisymmärrystään mutta en ihmettelisi yhtään jos kummalla tahansa menisi taas yliyrittämisen puolelle ja seurauksena olisi taas kolistelua. Ja mielenkiintoista on nähdä myös minkälaisen show'n nuoriherra Verstappen järjestää. Harjoituksissa moka, aika-ajossa isompi moka ja viime vuonnakin Monacossa tuli iso virhe. Saas nähdä pystyykö pitämään pään kylmänä ja hyödyntämään pirun nopeassa kunnossa olevan auton vai meneekö hänelläkin yliyrittämiseksi ja kolisteluksi. Molemmat vaihtoehdot täysin mahdollisia.
 
Falling Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Suuri mielenkiinnon kohde näin vedonlyönnin kannalta on sää ja siihen liittyvät seikat. Ennusteiden mukaan Monacossa sataa rankasti kisan alkaessa. Mennäänkö tässä vanhan pelleilykaavan mukaan niin, että startataan turva-auton takaa ja näin ollen pilataan vuosikymmenen mahdollisuus? Jonkin ennusteen mukaan sade loppuisi kyllä heti startin jälkeen, vielä huonompi skenaario on siirtää kilpailua. Toinen ennuste sen sijaan lupailisi jatkuvampaa sadetta. Kun tietäisi kilpailujohdon asenteen, niin olisi helpompi lätkiä keskeyttäviä kuljettajia. Sateella uskoisin Hamiltonin vievän voiton, Vettelkin vahvoilla. Kimille sade ei ikävä kyllä ole sopinut, eikä taida Valtterikaan tuolla autolla siitä hyötyä.

Tässä ollaan taas sen suurimman kysymyksen äärellä, turvallisuus. Mielestäni tämän suhteen on menty jo hyvän maun yli. Kilpa-autoiluun on aina kuulunut riskit. Miehet saavat järjetöntä liksaa siitä, että ottavat ne. Ensi vuodeksi on nyt sitten tulossa naurettavista naurettavin halokaari suojaamaan ohjaamoa. En pidä lainkaan ratkaisusta ja voi käydä niin, että joutuu vaihtamaan seurattavaa moottoriurheilusarjaa.
 
-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Monaco on kyllä sateella sellainen härdelli että sieltä saattaa tulla ihan yllättäviäkin menestyjiä. Esim. jos keli vaihtelee kisan ajan sateesta-kuivaan tai toisin päin niin vanha "sadevelho" Jenson Buttonkin saattaa löytyä yllättävänkin korkealta 13. lähtöruudusta huolimatta. Kärkipään kuljettajista Hamilton on kyllä hyvä sateella mutta toisaalta Red Bullin auto näyttää kulkevan nyt Monacossa kuin kiskoilla niin Ricciardo saattaa mennä myös sateella pirun lujaa. Myös vitosruudusta lähtevä Hülkenberg on minun muistini mukaan ollut hyvä sadekelillä joten josko hänkin pystyisi lopultakin sen ensimmäisen palkintokorokepaikkansa nappaamaan jos kaikki tähdet asettuu kohdalleen.

Suomalaisista tosiaan Kimi ei näytä oikein viihtyvän sateella ja varsinkaan vaihtelevissa olosuhteissa, mutta Bottas on ollut sateella hyvä. Bottaksen ongelmana on vaan monesti ollut liukkaissa olosuhteissa (ja erityisesti Monacossa) Williamsin huono vetopito, joten voi olla että myös Bottas on aivan vastaantulija jos kisa ajetaan sateella/märällä radalla.

EDIT: Tosin vähän kyllä pelottaa tuo että jos rata on vähänkin kostea niin kisa aloitetaan turva-auton takana, ja siinä junnataan joku 20 kierrosta, tai sitten kisan alkua siirretään. Kyllähän sen ymmärtää että turvallisuusasioiden kanssa ei pidä leikkiä mutta joku kultainen keskitie tähän pitäisi löytää että ei nyt turvallisuuden nimissä pilata ihan koko lajia. Kyllä myös sateella pitää pystyä ajamaan, ja jos tilanne on se että nykyautoilla sitä ei pysty tekemään turvallisesti niin sitten autoja pitää muuttaa sillä tavalla että näin pystytään tekemään.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
KK
Kärkipään kuljettajista Hamilton on kyllä hyvä sateella mutta toisaalta Red Bullin auto näyttää kulkevan nyt Monacossa kuin kiskoilla niin Ricciardo saattaa mennä myös sateella pirun lujaa.
RB:n vauhti johtunee loistavista säädöistä ja superpehmeiden yhdistelmästä. Sadekelin renkailla RB tuskin menee kuin kiskoilla.
 
-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ja Monacossa näköjään sataa jo. Veikkaan että kisan johdossa tulee ajamaan aika monta kierrosta yllättäjä Bernd Mayländer, mutta auto on ihan tuttu eli hopeinen Mersu.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Millä hiton perusteella? En mä ainakaan muista tälläistä jonoajelua sieltä ajoilta, vaikka meno nyt siitä kaikken pahimmasta onneksi on parantunutkin. Kaukana on ne ajat kun Häkkiset veteli aivan jäätäviä ohituksia mahdottomissa tilanteissa ja Schumacherit ajelivat tahallaan Hillin autoa paskaksi jne.
Siirsin tämän lainauksen liveseurannasta tälle puolelle.

Siis ensinnäkin tämä oli Monacon kilpailu. Kilpailu jossa ei ole ikinä voinut ohittaa kunnolla, eli on ajamisen kannalta paskin kisa koko kalenterissa. On aina ollut ja tulee aina olemaan.
Silloin 90-luvulla ja 2000-luvun alussa formulat olivat nimenomaan jonoajelua, jossa isoin osa ohituksista tapahtui varikolla ja radalla tehtiin ehkä muutama hassu. Näitä voi ihan googlettaakin, josta näkee tilastollista faktaa, kuinka sen ajan kilpailuissa tehtiin vähiten ohituksia.
Esimerkiksi tämän vuoden Kiinan GP:ssä tehtiin F1-historian eniten ohituksia yhdessä kilpailussa. 161 kappaletta. Kaudella 1996 tehtiin KOKO KAUDELLA 186 ohitusta. Nämä vain esimerkkeinä ja toki ns. piikkejä suuntaan ja toiseen tapahtuu yksittäisissä kilpailuissa, mutta kyllä se yleiskuvakin on aika selvä.

http://cliptheapex.com/overtaking/
Sieltä voi käppyröistä käydä katsomassa ihan statistiikkoja.

Toki silloin, kuin Häkkinen ajoi mestaruuksista siellä kärjessä, niin olihan niissä erilainen jännitys ja pelko päällä, mutta pääosinhan ne kisat olivat tylsää paskaa jos yleiskuvaa katsoo. Kyllä nykyään on taistelut useammin tasaisia ja kisoissa tapahtuu paljon ohituksia sekä muutakin draamaa.
 
Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kimi se rysäytteli taas omasta ajovirheestä kaiteeseen...

Onhan se nyt pakko myöntää, että ei Kimi ole enää lähellekään entisesensä. Kaverille sattuu nykypäivänä valitettavan usein sellaisia virheitä mitkä menee ihan täysin omaan piikkiin ja tällaisista ei ollut ennen tietoakaan. Lisäksi ei se ole enää nykypäivänä MM-sarjan 4-5 nopeimman kuskin joukossa. Nää nuoret kundit repii aina jostain ihmeestä sen 0,1 - 0,2 sekuntia paremman ajan kuin Kimi.

Yhdessä vaiheessa tuntui erittäin pahalta edes kirjoitella tollasia, kun Kimiä on fanitettu se 15 vuotta ja tavallaan yritti aina sokaista silmänsä Räikkösen kohdalla, jos tuli virheitä, mutta kyllä itse ainakin näen nykyään tilanteen niin, että ei se enää niin terävä ja nopea ole mitä joskus on ollut ja tavallaan sitä on jo hyväksynyt sen. Jos se vielä yhden kaksi kilpailua voittaa urallaan, niin olisi jees, mutta ei se maailmanmestaruutta tule enää ikinä voittamaan.

Jos minä olisin tallipäälikkö, ja saisin valita kuljettajat talliin, niin kyllä mä vaan ottaisin Vettelin, Hamiltonin, Rosbergin, Ricciardon, Verstappenin, Alonson ja jopa Bottaksen ennen Kimiä. Eli toisin sanoen Kimi on nykyisin mun rankingeissa siellä 7-9 paikkeilla parhaimpien kuskien listassa.
 
Toisaalta on edelleen Vettelin edellä pisteissä, vähän tuntuu että Ferrarin molemmat kuskit ei nyt anna ihan 100% kun auto ei ole voittaja-auto. Kimiltä tyhmä virhe, olisi edes muutama piste voinut tulla, toki huonolla tuurilla oltaisiin ajamallakin pisteiden ulkopuolelle jääty. Vähän nauratti kun juontajat harmitteli seinään ajoa sillä että olisi ollut Kimin keli. Juu jätkä ajaa puhtaasti seinään ja tainnut aina olla pulassa sateella, ainakin Ferrarin aikaan. Samoin nauratti tää asiantunteva haastattelija kun eväsi haastattelussa että tuliko autoon jotain vikaa kun seinään mentiin, olisi mullakin meinannut siinä hermot mennä tuollaiselta kyselijältä.

Itsellä vähän tässä tullut mieleen että missähän kohti lähtee kuskimarkkinat liikkumaan, Kimi taitaa olla suurin tekijä tässä, tuskin esimerkiksi Ricciardon myöskään on ihan tyytyväisin nykyiseen talliin parin sähläyksen jälkeen ja vauhti ollut ennen näitä kisoja hidas ja kun nopea nuori tallikaveri nykyään niin pysyyköhän talllissa ensikaudella? vai onko sopimus kuinka pitkälle? Rosberg vaikka nyt ajaa mestaruudesta niin tuskin haluaa jäädä loputtomiin Hamiltonin arjoon, voisiko Kimin paikka olla Rosbergille vaihtoehto? Alonsokin jopa nosti nyt asetelmia tällä kisalla, toki jatkenee nykyisessä tallissa, mutta kaikki on mahdollista. Kimi on kyllä ok kakkoskuski, mutta haluaako ferrari halvemman tai nopeamman kuskin tilalle niin ratkaisee aika paljon.
 
Rubicon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kimi se rysäytteli taas omasta ajovirheestä kaiteeseen...

Onhan se nyt pakko myöntää, että ei Kimi ole enää lähellekään entisesensä. Kaverille sattuu nykypäivänä valitettavan usein sellaisia virheitä mitkä menee ihan täysin omaan piikkiin ja tällaisista ei ollut ennen tietoakaan. Lisäksi ei se ole enää nykypäivänä MM-sarjan 4-5 nopeimman kuskin joukossa. Nää nuoret kundit repii aina jostain ihmeestä sen 0,1 - 0,2 sekuntia paremman ajan kuin Kimi.

Yhdessä vaiheessa tuntui erittäin pahalta edes kirjoitella tollasia, kun Kimiä on fanitettu se 15 vuotta ja tavallaan yritti aina sokaista silmänsä Räikkösen kohdalla, jos tuli virheitä, mutta kyllä itse ainakin näen nykyään tilanteen niin, että ei se enää niin terävä ja nopea ole mitä joskus on ollut ja tavallaan sitä on jo hyväksynyt sen. Jos se vielä yhden kaksi kilpailua voittaa urallaan, niin olisi jees, mutta ei se maailmanmestaruutta tule enää ikinä voittamaan.

Jos minä olisin tallipäälikkö, ja saisin valita kuljettajat talliin, niin kyllä mä vaan ottaisin Vettelin, Hamiltonin, Rosbergin, Ricciardon, Verstappenin, Alonson ja jopa Bottaksen ennen Kimiä. Eli toisin sanoen Kimi on nykyisin mun rankingeissa siellä 7-9 paikkeilla parhaimpien kuskien listassa.

Hyvin pitkälti kuvaat omiakin fiiliksiä vuodesta 2014 eteenpäin. Ihan ymmärrettävääkin, koska Kimihän on ollut jo pari viime vuotta ikämiessarjan edustajia. Joskin hieman ehkä tämän Monacon tyräilyn jälkeen katsot asiaa liian negatiivisella asenteella. Kimin muut alkukauden kisat, kun ovat olleet hyvää suorittamista kauttaaltaan ja pitkästä aikaa on tullut onnistumisia tallikaveriin nähden myös aika-ajoissa. Tuo 0,1-0,2 sekuntia pitää paikkansa aika-ajoissa ja on pitänytkin jo vuosikaudet, mutta mielestäni nyt kun tämän vuoden Ferrari on Monacoa lukuunottamatta toiminut hyvin Kimin ajotyylille niin kisassa ei tuollaista eroa ole ollut nähtävissä.

Monaco taitaa olla 2010-luvulla Kimille ylipäätään heikoin rata, tuossa ylempänä olikin ansiokasta listausta sijoituksista ruhtinaskunnassa ja vihkoonhan se on lähes joka vuosi mennyt. Lisäksi 2008 oli ainakin se törmäily Sutilin kanssa. 2005 toisaalta Kimi dominoi McLarenillaan eli joskus nuorena tuolla kulkenutkin. Monacon vastapainoksi löytyy kuitenkin esim. Bahrain, jossa tuntuu vuodesta toiseen kulkevan veteraaninakin.

Todella surullista se henkilökohtaisesti joka tapauksessa on kun Kimi sarjan jättää. F1:ssä ollut aine se THE kuski itselleni ja urheilijoiden joukossa ylipäätään lajista riippumatta, joita olen eniten seurannut ja oikeasti jännittänyt suoritusten aikana. Viimeinen mohikaani tällä saralla oikeastaan, kiekon ja futiksen puolella vastaavat lapsuuden ja nuoruuden suosikit kuten Koivun Saku ovat jo lopettaneet uransa.

Ei siis ihme, että 2009 loppuvuonna potutti todella pahasti, kun Kimi ykköset jätti. Vastapainoksi vuodet 2012 ja 2013 olivat Lotuksella aivan hukeita, kun Kimi näytti epäilijöilleen ja ylitti varmaan kaikki odotukset paluunsa ensi vuosina. 2014 karu pudotus, kun Ferrari osoittautui keskinkertaiseksi autoksi ja Kimi oli sen kanssa yhtä pulassa kuin Massa edellisinä vuosina suhteessa Alonsoon. Viime vuosi jonkin verran parempaa, mutta paljon pahoja pettymyksiä. Nyt alkukausi ennen Monacoa hyvinkin valoisa, täytyy toivoa, että Monacosta ei nyt ala mikään syöksykierre, vaan luvassa olisi tyylikkäät jäähyväiset ja kruunuksi vielä yksi voitto jossain GP:ssä.
 
MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Onhan se edellä juu, mutta toisaalta Vettel on menettänyt pisteitä aika paljon muiden virheiden takia.
Kimillä ja Vettelillä on molemmilla kolme podiumia ja kaksi keskeytystä. Kimin alkukausi on ollut mielestäni erittäin hyvä ja on osoittanut, että pystyy vielä ajamaan hyvällä tasolla. Ei siitä mestaria enää tule, mutta melko turvallinen valinta kuitenkin tuomaan pisteitä tallille.

Skylla kehuivat Pereziä ja spekuloivat häntä jo Kimin korvaajana, kun sattui saamaan hyvän tuloksen. On heidän mielestään myös hyvä käyttämään mahdollisuutensa, kun sellaisen saa. Itse olen "hieman" eri mieltä tästä.
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Toyota, tuo aikamme legenda.

Resurssit olivat järjettömät, mutta tallin johtaminen oli täysin sopimatonta formuloihin, kun kritiikin antaminen nähtiin suurena loukkauksena ja päätökset piti käyttää "lausuntokierroksella" Japanissa, vaikka pääpaikka olikin Köln.

Jossiteltavaa jäi hyvin paljon, sillä eihän Toyota saanut ensimmäistäkään GP-voittoa.

Toinen Toyotan F1-projektia rampauttanut seikka liittyy sekin Japanilaisern yrityskulttuuriin, siellä kun oli ainakin vielä 2000-luvun alkupuolella tapana kierrättää avainhenkilöitä säännöllisin väliajoin, mikä johti siihen että jo hiukan kokemusta keränneet työntekijät saatettiin korvata täysillä keltanokilla.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät & NHL
Menikö tämä nyt ihan oikein, kun Bottas oikaisi shikaanin niin päästi Wehrleinin takaisin edelleen. Sitten Hamilton oikaisi shikaani, oliko jopa sama?, niin ei puhettakaan, että olisi päästänyt Ricciardoa ohi vaikka selvästi hyötyi. Noihin shikaneehin pitäisi laittaa sellaiset rappurallit sinne keskelle sitä offroad osaa, että jos oikaiset niin joudut myös väistämään tai hiljentämään. Jossakin tämän kauden kisassa jo olikin että piti vähän pujotella jos oikoi. Ei vaan taida Monacoon mahtua.

Miten muuten meni tuo Sauber kaksikon sekoilu loppujen lopuksi. Sanottiinko Nasrille, että päästä seuraavan kierroksen eka mutkassa ohi ja sitten Ericsson hönki päälle ennen sitä vai pidättelikö useamman kierroksen. Koosteen kun katsoin niin meni vähän ohi, että millä kierroksella mitäkin tapahtui.

Ja miten tuo Bottas oli Massan perässä noin pahasti? Meni ohi koostetta katsoessa tuokin, että mitä tapahtui, että noin paljon jäi jälkeen.
 
Nuo radiokeskustelut taitaa tulla pienellä viiveellä, joten hyvinkin voitu sanoa jo edellisellä kieroksella ja turhautuneena lähti yrittämään ohitusta.

Bottaksen varikkopysähdys kesti parisekunttia lian kauan ja siinä meni pari autoa sen takia ohi, ilman sitä olisi juuri siinä massan sijoilla ollut, mutta juuttui 14 sijalle pascalin taakse puolet kisasta ja Manor ei ole ihan kilpailukykyisin auto. Voisi sanoa että tallin takia meni todennäköisesti piste.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös