Formula 1 – kausi 2016

  • 212 243
  • 1 426

BaronFIN

Jäsen
Tämähän toimisi jos renkaiden lukumäärää ei rajoitettaisi ja polttoainetta olisi juuri ja juuri kolmen kierroksen kertavedon ajaksi. Mutta kun välitankkauslaitteistot ovat historiaa, niin varikkosäpinää ja sähinää ei saada nyt luotua turboahdetuksi tunniksi vaikka hyvä tarkoitus varmasti olikin.
 
Suosikkijoukkue
KK
Pidin tunnin monologin tuolla liveseurannan puolella. Aika-ajoja häiritsi ennen kisaa ollut sade ja juuri kun rata kuivui tuli pieni kuuro pilaamaan kaiken. Samoin kävi uudestaan ja esim Kimi sai nopean kierroksen tehtyä vain välikelin renkailla. Oli kuitenkin Hamiltonia nopeampi, mutta Kimi ei saanut tehtyä nopeaa kierrosta siellä lopussa sillä alkoi satamaan. Vettelillä meni vielä huonommin, kun hän ei saanut aikaa ollenkaan joten ei se Ferrarin alku kausi hyvin startannut. Nico Rosbergilla tuntui myös olevan ongelmia autonsa kanssa.

Laitetaan nyt ajat tähän vaikkei niistä mitään selvyyttä oikein saa. Yllättävää oli, että Red Bull on saanut noinkin hyvin Mersua kiinni joten voidaanko tästä päätellä, että myös RB on saanut etumatkaa kiinni. Näinköhän jo ensi kaudella Red Bullilla on oma moottori mukana? Suluissa kertyneet kierrokset. Virheitä voi olla sillä kirjoitin ne käsin.

HAM 1:29.725 (14)
KVY 1:30.146 (14)
RIC 1:30.875 (13)
HUL 1:31.325 (8)
VES 1:31.720 (14)
ROS 1:31.814 (11)
ALO 1:31.814 (11)
BUT 1:33.129 (16)
PER 1:33.370 (6)
MAG 1:34.060 (13)
BOT 1:34.550 (6)
MAS 1:34.679 (6)
NAS 1:34.796 (7)
PAL 1:35.477 (12)
ERI 1:37.956 (6)
WEH 1:40.401 (6)
RAI 1:40.754 (10)
GUT 1:41.780 (8)
HAR 1:43.372 (7)
GRO 1:43.443 (6)
VET ei aikaa (8)
SAI ei aikaa (3)
 

Outsider

Jäsen
Haas tallin ensimmäinen aika-ajo aika on 1:45:771 jonka siis ajoi Gutierrez.

Pidin tunnin monologin tuolla liveseurannan puolella. Aika-ajoja häiritsi ennen kisaa ollut sade ja juuri kun rata kuivui tuli pieni kuuro pilaamaan kaiken.

Aika-ajot ajetaan varmaan kuitenkin normaaliin tapaan vasta huomenna, eikä varmaan vielä ensimmäisen sateessa ajetun harjoituksen jälkeen kannata tuomita Ferrarin tai kenenkään muunkaan alkukautta huonoksi.

Mielenkiintoinen viikonloppu tulossa, toivottavasti keli paranee.
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Tuleeko ensi kaudella kuitenkin vain kahden ehkä jopa yhden stopin taktiikoita?
Toivoisin näkevän enemmän riskinottoja renkaiden suhteen, miten tähän palettiin sopii uudet pehmeämmät seokset?
Itse jo aiemmin täällä sitä pohdiskelin. En ole tarkemmin perehtynyt tämän vuoden sääntöihin mutta mikä on perimmäinen tarkoitus näillä ultra-softeilla ja super-softeilla, jos niillä lähdetään kisaan niin varmasti tulee enemmän pysähdyksiä koska nuo pakottaa jo aikaisemmalle stopille.
Eli uudet pehmeämmät seokset plus uusi knockout systeemi, ajaako se talleja käyttämään aika-ajoissa. Nyt kun yritän tulkita tätä niin kyllähän tämä jotain uusia mahdollisuuksia luo:
VIDEO: The 2016 F1 tyre regulations explained

Tuolla näkyy myös kuljettajien valinnat Melbourneen, esim Hamilton lähtee eri rengastaktiikalla kuin muut oletetusta kärkinelikosta, vain yksi medium kun muilla kaksi ja siten yksi soft enemmän kuin muilla. Eroja löytyy myös nelikon takaa missä Bottaksesta eteenpäin moni on valinnut yhden supersoftin enemmän Melbourneen kuin kärkinelikko.

Sitten on tämä sääntö, jonka avulla Q3:sta tippuneet saavat heittää vaikka starttiin sen pehmeimmän seoksen ja yrittää hyökätä.
  • Drivers who make it through to Q3 must hand back the set of the softer compound tyres nominated for Q3, and start the race on the tyres with which they set their fastest time in Q2. All other drivers will be able to use the set that is saved for Q3 during the race

Eli perimmäiseen kysymyksee tuleeko enemmän pysähdyksiä on vaikea ennustaa mutta kyllä tuolla uudella systeemillä hiukan tätä pakkaa sekoitetaan ja annetaan mahdollisuuksia yllätyksiin.

_
 
Suosikkijoukkue
KK
Aika-ajot ajetaan varmaan kuitenkin normaaliin tapaan vasta huomenna, eikä varmaan vielä ensimmäisen sateessa ajetun harjoituksen jälkeen kannata tuomita Ferrarin tai kenenkään muunkaan alkukautta huonoksi.

Mielenkiintoinen viikonloppu tulossa, toivottavasti keli paranee.
Ei vittu! Eiks ne ollutkaa aika-ajoja? No sit valvoin ihan turhaa. Siis huomenna vasta? Ajaako ne kisatkin sitten vasta sunnuntaina?

Edit: Eikö ensimmäiset vapaat harjoitukset ole kauden alku?
 
Viimeksi muokattu:

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Edit: Eikö ensimmäiset vapaat harjoitukset ole kauden alku?
Toki, mutta pieleen menneet kauden ensimmäiset vapaat harjoitukset eivät mielestäni ole sama asia kuin pieleen mennyt alkukausi.

Mielenkiinnolla odottelen huomista, ja toivotaan aika-ajojen osuvan täysin kuivalle kelille jotta nähdään missä vauhtien osalta mennään.
 

Outsider

Jäsen
Edit: Eikö ensimmäiset vapaat harjoitukset ole kauden alku?

No olihan noi jutut vähän sama, että lätkässä tuomitsisi joukkueen alkukauden epäonnistuneeksi sen perusteella, että on 1-0 häviöllä ensimmäiseen mainoskatkoon mennessä ja sekin takaisku on tullut jonkun puhtaasta taklauksesta annetun vitosen aikana. No ei tää niin vakavaa oo...:)

Itsellä jää todennäköisesti tällä kaudella harjoitukset ja oheisluokat katsomatta, kun olisi tarkoitus katsoa aika-ajot ja kisat RTL:n näyttämänä. Uusi aika-ajo systeemi pelottaa kyllä etukäteen, mutta toivottavasti saadaan hyvä kausi.
 

liuzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManUtd
Nyt kun satoi päivä niin kukaan ei juuri ajanut. Sitten kun tulee eka sadekisa niin kaikki valittaa kuorossa miten ei olla saatu testata sateella :D
 

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Aika-ajojen sääennusteesta löytyy vähän erilaista tietoa eri palveluista, mutta useimmat tuntuvat ennustavan tuollaista 10-20% sateen mahdollisuutta. Accuweather ennustaa 50% mahdollisuutta sateelle.
 
Suosikkijoukkue
KK
Aika-ajojen sääennusteesta löytyy vähän erilaista tietoa eri palveluista, mutta useimmat tuntuvat ennustavan tuollaista 10-20% sateen mahdollisuutta. Accuweather ennustaa 50% mahdollisuutta sateelle.
Illalla ollaan fiksumpia. Toki tuo 10-20% tai jopa 50% ennusteet voivat tarkoittaa kuurosateita mikä olisi pahin mahdollinen skenaario kisoja ajatellen ja silloin voi pärjätä jopa arvalla. Aivan kuten harjoituksissa toisilla oli enemmän tuuria kuin toisilla.
 

liuzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManUtd
Empä tienny että maikkari on myös noi lyhyet videopätkät siirtäny matksulliseksi sisällöksi. Karuksi on mennyt nykyään.
 

Trimmer

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ei riitä Ferrarilla vauhti, yli puoli sekkaa jälessä mersuja eli ero vain kasvanut viime kauden loppuun verrattuna.
 

MikGo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Leijonat
Mersut sekunnin edellä muilla. Toivottavasti pääsisi Ferrari edes hieman lähemmäksi kauden aikana. Muuten tulee tylsä kausi.

Uusi aika-ajo systeemi oli melko sekava. Eipä tuo ainakaan session lopuksi tuonut lisää säpinää. Ei sinne radalle ehdi tai edes kannata enää lähteä.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Tämä aika-ajosysteemi ansaitsee kyllä välittömän niskalaukauksen, pelkään vain että FIAlla ei ole nöyryyttä myöntää virhettä.
 

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Niin oliko se nyt niin, että yksikään talli ei kannattanut uutta aika-ajo systeemiä, mutta se runnottiin silti läpi? Oli kyllä niin paskaa mitä odottaa sopi, mutta ihmehän se olisi jos FIA tällaista ymmärtäisi, kun formuloita on järjestelmällisesti huononnettu jo monta vuotta.

Mersut edelleen sekunnin edellä eli kausikin on aika pitkälti jo ohi. Muut tallit voisikin jo alkaa keskittyä ensi kauteen ja käyttää loppukauden ilmaisena testinä.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Niin oliko se nyt niin, että yksikään talli ei kannattanut uutta aika-ajo systeemiä, mutta se runnottiin silti läpi? Oli kyllä niin paskaa mitä odottaa sopi, mutta ihmehän se olisi jos FIA tällaista ymmärtäisi, kun formuloita on järjestelmällisesti huononnettu jo monta vuotta.

Pikkutallit(Haas, Sauber, Manor) taisivat alunperin kannattaa tätä kun luulivat saavansa tuurilla parempia lähtöpaikkoja. Ferrari oli vielä viikko sitten tilanteessa jossa olisi sille annetulla veto-oikeudella sääntöjen suhteen voinut kaataa uudistuksen, mutta jätti sen tekemättä.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Q1 ja Q2 olivat mukavia seurattavia ja tapahtumia riitti. Q3 olikin sitten syvältä, kun kisataktiikka meni aika-ajon edelle ja renkaiden säästäminen oli se ykkösasia.

Hieman oli liian iso ero Mersulla muihin tai siis lähinnä Ferrariin. Toivotaan tosiaan, että punaiset löytävät jostain nopeasti muutaman kymmenyksen vauhtia lisää kierrosta kohti.
 

jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Itte antasin Q1:ssä ja Q2:ssa uudelle formaatille viel uuden näytön paikan, tosin sil erotuksel et ajat pitäs olla myös sessioiden lopussa tehty ennen ajan loppua. Q3:een vanha systeemi, paitsi et lyhyempi ajoaika, niin et ois aikaa max kahelle perättäiselle nopeelle kierrokselle.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
No jaa, Q2:ssakin saatiin katsella kun kuskit vain katselevat pilttuussa sitä kun joutuvat elimnoiduksi kun ei ollut renkaita enää jäljellä, eikä se ollut jännää. Vanhassa formaatissa ei mielestäni ollut mitään sellaista vikaa tuon "viihtellisyyden" suhteen että tämä uusi olisi edistysaskel siihen nähden, enkä näe syytä miksi tätä uutta ei voitaisi kaikessa hiljaisuudessa kuopata heti.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Ei tullut jäädäkseen ainakaan tuossa muodossa toi aika-ajo. Tallit olivat aivan hukassa sääntöjen kanssa. Niin kauan kuin nuo rengasrajoitukset ovat tuollaiset, taktikointi lässäyttää aika-ajot, kun renkaita säästetään kisaa varten. Jos tuota pudotuspeliä jatketaan, saattaa tulla hybridi ja Q3 ajetaan ilman pudotusta.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Kärkikolmikoksi sitten napsahti HAM-ROS-VET-RAI eli ei yllätyksiä siltä osin. Toro Rossot pääsevät lähtemään loistoasemista, kun Verstappen oli 5. ja Sainz 7. Vale(ruutu 11.) suht hankalassa paikassa joukon keskivaiheilla, toivottavasti ei ajaudu ensimmäisessä mutkassa vaikeuksiin.

Aika-ajo oli odotetunlaista pelleilyä, ja onkin jännä nähdä, että kuinka kauan FIA jaksaa tätä katsoa. Kynnys myöntää virhe on varmasti korkea, mutta uusi systeemi on lytätty jo kuskien, fanien ja tallien toimesta niin pahasti, että pikaisten hautajaisten pitäisi olla edessä.
 

jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös