Esimmäinen taisto takana, muutamaan vuoteen oli taas eri kokemus katsoa finaalia kun ei ollut se "Oma" joukkue mukana.
Itsellä jäi selainen kuva matsista, että jännitys oli kova molemmilla joukkueilla, alitajunnassa takoi, että hävitä ei kestä, vaikka ensimmäinen peli oli kyseessä.
Ihan ymmärrettävä asia, ei ole kummallekkaan tuttu paikka pelata finaaleissa.
HPK oli lähempänä sitä omaa peliään, Ässät ei päässyt niskan päälle omilla vahvuuksillaan. Verratuna Kärpät-sarjaan, nyt Ässät ei saanut kiekkoja HPK:n maalin eteen niin, että siellä olisi ollut miehiä survomassa irtokiekkoja väkisellä sisään mikä pitäisi olla Ässien vahvuus. Pelissä Ässille tulleissa paikoissa kädet jäätyivät aika totaalisesti Hiseyn alivoimatilannetta lukuunottamatta.
Samaa voi sanoa kyllä myös HPK:n tilanteista, jonkinlainen finaalijännitys vei kaiken rentouden ratkaisuista.
HPK yllätti allekirjoittaneen ns. fyysisyydesssä, he pystyivät välillä horjuttamaan Ässien pelaajia kovilla, varsinkin keskialueen, taklauksilla, siitä propsit kerholle.
Maalivahtipelissä ei ollut eroja, Riksmanilla oli enemmän töitä, maalille hän ei voinut mitään, noita "ohjureita" ei torju kuin tuurilla. Wiikman otti eleettömästi kaiken, mikä kohti tuli. Kolmas perättinen nollapeli tässä vaiheessa kautta on hatunnoston arvoinen juttu.
Miten sarja jatkuu? Ässien on kotonaan saatava pelin painopiste pois omalta alueelta, jalat eivät vain riitä kun Kerho pääsee hallitsemaan kiekkoa hyökkäysalueella. Kiekkoja pitää saada Kerhon maalineteen niin, että omien hyökkääjien pelisuunta on myös sinne, muuten hukka perii.
Mielenkiinnolla odotetaan seuraavaa peliä.