...JATKUU
Koska joukkueiden keskinäistä pelaamista on etukäteen vaikea verrata, ennen kuin ensimmäistäkään peliä on nähty, niin lähden uppoutumaan tilastoihin. Käytän näissä vertailuissa pudotuspelien tilastoja, sekä molempien tilastoja tuosta kauden loppupuolelta n. 10 viimeistä ottelua. Lisäksi, onhan se nyt vilkaistava nuo kauden aiemmat kohtaamiset, että mitä sieltä löytyy, vaikka ne ovatkin molempien heikommalta ajalta kaudesta ja ihan erilaisilla rostereilla.
Käydään nuo kauden aikaisemmat kohtaamiset kronologisesti ensin läpi. Hyvin näkee, kuinka hurjasti molempien rosterit ovat kauden aikana muuttuneet. Poissaolollaan loistaa mm. Jerry Ahtola, Stephen Dixon, Jesse Joensuu, Alexander Barkov ja Jeff Ulmer. Lisäksi Tapparan maalissa pelasi kahdessa ensimmäisessä kohtaamisessa heikon alkukauden jälkeen poiskaupattu Pekka Tuokkola. Ässilläkin kertaalleen Järvenpää.
Tuon ensimmäisen ottelun aikana elettiin vielä ajanjaksoa, jolloin Tappara tuskaili surkean alivoimapelinsä kanssa. Tällä periodilla, runkosarjan 17 ensimmäisen ottelun aikana (kauden eka Ässät-matsi oli Tapparalle kauden 12. ottelu) Tapparan alivoima oli se paljon parjattu ”SM-Liigan huonoin”, joka toimi vain n. 68% teholla. Ässät käänsikin tämän ensimmäisen ottelun edukseen kolmen ylivoimamaalin turvin ja viimeisen Savinainen iski tyhjiin. Tuo matsi kyllä jäi mieleen sellaisena tyypillisenä Raanta-tähti-iltana, 45 torjuntaa, Ässät sillassa koko matsin, mutta Tapparan silloinen totaalinen alivoimasurkeus jätti pisteet Poriin.
Heti perään pelatun toisen kohtaamisen Tappara voitti 2-1, kun Tappara oli oppinut edellispelin läksynsä ja sai nollattua Ässien ylivoimapelin. Tässä matsissa Ässillä oli Järvenpää maalissa, Tapparalla edelleen Tuokkola. Tuossa vaiheessa otettiin ensimmäisiä askelia parempaan alivoimapelii, jossa on sittemmin edistytty. Vielä Jyväskylässä (kauden 17. ottelu) kontattiin 4 päästetyn alivoimamaaliin kanssa, mutta siitä lähtien käärittiin hihat ja laitettiin asia kuntoon. Jannik Hansen liittyi kauden 18. matsin kohdalla Tapparaan ja toi NHL:n alivoimapelaamisen opit mukanaan. Mies tartutti ne muihin ja loppukauden Tappara tappoi jäähyjä 86% tehokkuudella. Kärpät oli runkosarjan paras 86,7% lukemalla. Pudotuspeleissä tahti on ollut vielä hurjempaa, av-tehokkuus pudotuspeleistä on 96,9%. Tappara on päästänyt vain yhden alivoimamaalin 32 alivoimastaan. Pelannut muutaman kerran 3 vs. 5 alivoimaakin ilman takaiskuja. Alivoimaprosentin trendi siis: 68% --> 86% --> 97%, ei paha kehityskaari.
Kolmannessa kohtaamisessa Tampereella oli sitten jo Metsola vs. Raanta ensimmäistä kertaa ja Antti Raanta vei pitemmän korren 41 torjunnalla. Ässille vierasvoitto maalein 1-4. Silloin tuli katsottua että onpa Ässillä hyvät ulkomaalaiset, kun Dixon teki 3+0, Umisevic 0+3, Heshka 0+3 ja Ryan 1+0. Noh, näistä on vain kaksi miestä enää mukana ja kolmas pelaa Tapparassa. Tapparalla oli mm. Hansen kehissä joka teki 0+1. Mahdotonta lähteä tästäkään pelistä vetämään mitään suurempia johtopäätöksiä, molempien rosterit kokivat isoja muutoksia tuon jälkeen.
Ottelulle kuitenkin kuvaavaa oli, että Ässät sai haluamansa, Tapparan ampumaan paljon turhaan huonosta sektorista, vaikka vetoja tuli toki hyvä määrä maalintekosektoristakin. Mutta lopputulemana Raanta turhautti vastustajan ja omista harvoista paikoistaan Ässät iski osumat. Tämä on juuri se pelin kuva, jolla porilaiset tässä finaalisarjassa jyrää, jos jyrää. Tapparan oma pelaaminen ei silloin kuitenkaan ollut vielä läheskään sillä tasolla mitä se on nyt. Lisäksi tähän otteluun Tapparalla oli hieman vaikeuksia motivoitua, kun kyseessä oli tiistai-illan ”hurmos” ja joukkue oli juuri palannut pettymykseen päättyneen European Trophyn finaalireissulta pitkän matkustuksen jäljiltä ja mittelö toimi lähinnä vain ”välipalana” matkalla joulutauolle.
Tammikuun puolessa välissä kohdattiin viimeisen kerran Porissa ja Tappara voitti 4-5 Jeff Ulmerin jatkoaikamaalilla. Tämäkään mies ei enää vaikuta kummankaan joukkueen palkkalistoilla. Tässä ottelussa alkoi kuitenkin jo näkyä Tapparan edistyneen pelaamisen suurimmat muutokset. Enää ei ammuttu silmittömästi kaikkialta kohti Raantaa, vaan paikkoja alettiin rakentaa kärsivällisesti syöttelyllä ja kiekonhallinnalla lähemmäs maalia. Se poiki peräti 5 osumaa maalintekosektorista. Ässät iski myös kaikki 4 maaliansa lähietäisyydeltä, mutta laukoi myös kaukaa suhteessa enemmän. Näistä sota-alue –laukauksista ja vetosuhteista tulee myöhemmin tarkempi analyysi.
Tehopisteet neljässä keskinäisessä Tapparan ja Ässien runkosarjaotteluissa:
Savinainen 4+1, (Dixon 4+3), Armia 2+1, (Joensuu 0+2), Ryan 1+3, Niemi 0+2, Heshka 1+3, Mutanen 0+1, Uusikartano 1+2, (Umisevic 0+3), Sammalkangas 0+1, Uusitalo 0+1.
(suluissa äijät, joita ei finaalisarjassa nähdä)
Makkonen 2+0, (Barkov 3+1), Aalto 0+2, Leimu 0+2, (Jyrkkiö 0+1), Erkinjuntti 1+1, (Ahtola 1+0), (Haapala 0+1), Kankaanperä 1+0, Nieminen 1+1, Koskiranta 0+1, (Hansen 0+1), (Ulmer 1+0), Mäntylä 0+2, Saravo 0+1, (Halme 0+1), (Connolly 0+1), Venäläinen 0+1.
Kuten tuosta näkee, niin Tappara on tehoillut selkeästi leveämmällä rintamalla. Mutta kahdeksan tehoillutta pelaajaa on sellaisia, jotka eivät tule pelaamaan finaalisarjassa. Halme, Haapala ja Jyrkkiö oletuksena myös näin. Joukkue on muuttunut tässä matkalla parhaaseen formuunsa todella rajusti. Savinainen ollut todellinen Tappara-tappaja, vielä on pudotuspeleissä ollut miehen ruuti suht märkää (vasta 1 maali), liekköhän säästellyt maalit finaaleihin?
Mielenkiintoinen voimasuhdemuutos myös tuo Umisevicin siirtyminen Tapparan leiriin. Molemmat joukkueet vahvistuivat, kun miehen pelitapa ei sovi toiseen ja sopii taas täydellisesti toiseen jengiin. Silti näistä aiempien pelien tehoista ei voi päätellä yhtään mitään. Tapparalta esim. Koskiranta on noussut SM-Liigan parhaaksi kahden suunnan hyökkääjäksi tuon ajanjakson jälkeen, Kovalchuk-Palola iskee maaleja kakkosketjussa ja kolmosketjusta on muovattu täysin erilainen Umisevicin siirron ja Luceniuksen ylösnoston myötä.
Runkosarjan tilastoista tuli katsottua noita laukaisukarttoja molempien joukkueiden viimeisen 10 ottelun osalta. Mielestäni tämä on sopiva otos näistä joukkueiden runkosarjan lopun huippuvireistä, tuosta helmikuun maaottelutauosta eteenpäin. Ässäthän voitti noista peleistään 7 varsinaisella peliajalla, 1 jatkoajalla, 1 rankkareissa ja yhden hävisi jatkoajalla. Ilves-otteluita en ottanut laskuun kummaltakaan, molemmat voittivat ne selkeästi, mutta ne eivät kerro mitään mistään. Tapparan osalta saldo viimeisestä 10 runkosarjaottelustaan oli varsinaisen peliajan osalta 7-1 ja kaksi rankkareihin mennyttä meni 1-1. Molemmilla 7/10 varsinaisen peliajan voittoa (+1 Ilves-voitto) (ja se mitä runkosarjassa tapahtuu 60min jälkeen 4 vs. 4 pelissä ja pilkuissa, ei playoff-vaiheessa merkitse yhtään mitään), joten tuo lopun rutistus on ollut molemmilta varsin samankaltainen, huikean nousujohteinen.
JATKUU...
Koska joukkueiden keskinäistä pelaamista on etukäteen vaikea verrata, ennen kuin ensimmäistäkään peliä on nähty, niin lähden uppoutumaan tilastoihin. Käytän näissä vertailuissa pudotuspelien tilastoja, sekä molempien tilastoja tuosta kauden loppupuolelta n. 10 viimeistä ottelua. Lisäksi, onhan se nyt vilkaistava nuo kauden aiemmat kohtaamiset, että mitä sieltä löytyy, vaikka ne ovatkin molempien heikommalta ajalta kaudesta ja ihan erilaisilla rostereilla.
Käydään nuo kauden aikaisemmat kohtaamiset kronologisesti ensin läpi. Hyvin näkee, kuinka hurjasti molempien rosterit ovat kauden aikana muuttuneet. Poissaolollaan loistaa mm. Jerry Ahtola, Stephen Dixon, Jesse Joensuu, Alexander Barkov ja Jeff Ulmer. Lisäksi Tapparan maalissa pelasi kahdessa ensimmäisessä kohtaamisessa heikon alkukauden jälkeen poiskaupattu Pekka Tuokkola. Ässilläkin kertaalleen Järvenpää.
Tuon ensimmäisen ottelun aikana elettiin vielä ajanjaksoa, jolloin Tappara tuskaili surkean alivoimapelinsä kanssa. Tällä periodilla, runkosarjan 17 ensimmäisen ottelun aikana (kauden eka Ässät-matsi oli Tapparalle kauden 12. ottelu) Tapparan alivoima oli se paljon parjattu ”SM-Liigan huonoin”, joka toimi vain n. 68% teholla. Ässät käänsikin tämän ensimmäisen ottelun edukseen kolmen ylivoimamaalin turvin ja viimeisen Savinainen iski tyhjiin. Tuo matsi kyllä jäi mieleen sellaisena tyypillisenä Raanta-tähti-iltana, 45 torjuntaa, Ässät sillassa koko matsin, mutta Tapparan silloinen totaalinen alivoimasurkeus jätti pisteet Poriin.
Heti perään pelatun toisen kohtaamisen Tappara voitti 2-1, kun Tappara oli oppinut edellispelin läksynsä ja sai nollattua Ässien ylivoimapelin. Tässä matsissa Ässillä oli Järvenpää maalissa, Tapparalla edelleen Tuokkola. Tuossa vaiheessa otettiin ensimmäisiä askelia parempaan alivoimapelii, jossa on sittemmin edistytty. Vielä Jyväskylässä (kauden 17. ottelu) kontattiin 4 päästetyn alivoimamaaliin kanssa, mutta siitä lähtien käärittiin hihat ja laitettiin asia kuntoon. Jannik Hansen liittyi kauden 18. matsin kohdalla Tapparaan ja toi NHL:n alivoimapelaamisen opit mukanaan. Mies tartutti ne muihin ja loppukauden Tappara tappoi jäähyjä 86% tehokkuudella. Kärpät oli runkosarjan paras 86,7% lukemalla. Pudotuspeleissä tahti on ollut vielä hurjempaa, av-tehokkuus pudotuspeleistä on 96,9%. Tappara on päästänyt vain yhden alivoimamaalin 32 alivoimastaan. Pelannut muutaman kerran 3 vs. 5 alivoimaakin ilman takaiskuja. Alivoimaprosentin trendi siis: 68% --> 86% --> 97%, ei paha kehityskaari.
Kolmannessa kohtaamisessa Tampereella oli sitten jo Metsola vs. Raanta ensimmäistä kertaa ja Antti Raanta vei pitemmän korren 41 torjunnalla. Ässille vierasvoitto maalein 1-4. Silloin tuli katsottua että onpa Ässillä hyvät ulkomaalaiset, kun Dixon teki 3+0, Umisevic 0+3, Heshka 0+3 ja Ryan 1+0. Noh, näistä on vain kaksi miestä enää mukana ja kolmas pelaa Tapparassa. Tapparalla oli mm. Hansen kehissä joka teki 0+1. Mahdotonta lähteä tästäkään pelistä vetämään mitään suurempia johtopäätöksiä, molempien rosterit kokivat isoja muutoksia tuon jälkeen.
Ottelulle kuitenkin kuvaavaa oli, että Ässät sai haluamansa, Tapparan ampumaan paljon turhaan huonosta sektorista, vaikka vetoja tuli toki hyvä määrä maalintekosektoristakin. Mutta lopputulemana Raanta turhautti vastustajan ja omista harvoista paikoistaan Ässät iski osumat. Tämä on juuri se pelin kuva, jolla porilaiset tässä finaalisarjassa jyrää, jos jyrää. Tapparan oma pelaaminen ei silloin kuitenkaan ollut vielä läheskään sillä tasolla mitä se on nyt. Lisäksi tähän otteluun Tapparalla oli hieman vaikeuksia motivoitua, kun kyseessä oli tiistai-illan ”hurmos” ja joukkue oli juuri palannut pettymykseen päättyneen European Trophyn finaalireissulta pitkän matkustuksen jäljiltä ja mittelö toimi lähinnä vain ”välipalana” matkalla joulutauolle.
Tammikuun puolessa välissä kohdattiin viimeisen kerran Porissa ja Tappara voitti 4-5 Jeff Ulmerin jatkoaikamaalilla. Tämäkään mies ei enää vaikuta kummankaan joukkueen palkkalistoilla. Tässä ottelussa alkoi kuitenkin jo näkyä Tapparan edistyneen pelaamisen suurimmat muutokset. Enää ei ammuttu silmittömästi kaikkialta kohti Raantaa, vaan paikkoja alettiin rakentaa kärsivällisesti syöttelyllä ja kiekonhallinnalla lähemmäs maalia. Se poiki peräti 5 osumaa maalintekosektorista. Ässät iski myös kaikki 4 maaliansa lähietäisyydeltä, mutta laukoi myös kaukaa suhteessa enemmän. Näistä sota-alue –laukauksista ja vetosuhteista tulee myöhemmin tarkempi analyysi.
Tehopisteet neljässä keskinäisessä Tapparan ja Ässien runkosarjaotteluissa:
Savinainen 4+1, (Dixon 4+3), Armia 2+1, (Joensuu 0+2), Ryan 1+3, Niemi 0+2, Heshka 1+3, Mutanen 0+1, Uusikartano 1+2, (Umisevic 0+3), Sammalkangas 0+1, Uusitalo 0+1.
(suluissa äijät, joita ei finaalisarjassa nähdä)
Makkonen 2+0, (Barkov 3+1), Aalto 0+2, Leimu 0+2, (Jyrkkiö 0+1), Erkinjuntti 1+1, (Ahtola 1+0), (Haapala 0+1), Kankaanperä 1+0, Nieminen 1+1, Koskiranta 0+1, (Hansen 0+1), (Ulmer 1+0), Mäntylä 0+2, Saravo 0+1, (Halme 0+1), (Connolly 0+1), Venäläinen 0+1.
Kuten tuosta näkee, niin Tappara on tehoillut selkeästi leveämmällä rintamalla. Mutta kahdeksan tehoillutta pelaajaa on sellaisia, jotka eivät tule pelaamaan finaalisarjassa. Halme, Haapala ja Jyrkkiö oletuksena myös näin. Joukkue on muuttunut tässä matkalla parhaaseen formuunsa todella rajusti. Savinainen ollut todellinen Tappara-tappaja, vielä on pudotuspeleissä ollut miehen ruuti suht märkää (vasta 1 maali), liekköhän säästellyt maalit finaaleihin?
Mielenkiintoinen voimasuhdemuutos myös tuo Umisevicin siirtyminen Tapparan leiriin. Molemmat joukkueet vahvistuivat, kun miehen pelitapa ei sovi toiseen ja sopii taas täydellisesti toiseen jengiin. Silti näistä aiempien pelien tehoista ei voi päätellä yhtään mitään. Tapparalta esim. Koskiranta on noussut SM-Liigan parhaaksi kahden suunnan hyökkääjäksi tuon ajanjakson jälkeen, Kovalchuk-Palola iskee maaleja kakkosketjussa ja kolmosketjusta on muovattu täysin erilainen Umisevicin siirron ja Luceniuksen ylösnoston myötä.
Runkosarjan tilastoista tuli katsottua noita laukaisukarttoja molempien joukkueiden viimeisen 10 ottelun osalta. Mielestäni tämä on sopiva otos näistä joukkueiden runkosarjan lopun huippuvireistä, tuosta helmikuun maaottelutauosta eteenpäin. Ässäthän voitti noista peleistään 7 varsinaisella peliajalla, 1 jatkoajalla, 1 rankkareissa ja yhden hävisi jatkoajalla. Ilves-otteluita en ottanut laskuun kummaltakaan, molemmat voittivat ne selkeästi, mutta ne eivät kerro mitään mistään. Tapparan osalta saldo viimeisestä 10 runkosarjaottelustaan oli varsinaisen peliajan osalta 7-1 ja kaksi rankkareihin mennyttä meni 1-1. Molemmilla 7/10 varsinaisen peliajan voittoa (+1 Ilves-voitto) (ja se mitä runkosarjassa tapahtuu 60min jälkeen 4 vs. 4 pelissä ja pilkuissa, ei playoff-vaiheessa merkitse yhtään mitään), joten tuo lopun rutistus on ollut molemmilta varsin samankaltainen, huikean nousujohteinen.
JATKUU...