Käsittääkseni tutkimusalan konsensus on ainakin vielä kymmenisen vuotta sitten ollut se, että onnellisuustaso nousee jyrkästi, kun siirrytään materiaalisten tarpeiden täyttämisen suhteen kamppailevista maista moderneihin palveluyhteiskuntiin. Tietyn rajan ylityttyä lisätienestit eivät merkittävästi lisää onnellisuutta. Lisäksi on oleellista, mihin tarkoitukseen lisäeurot käyttää.
Kaiken tämän ohella on myös keskeistä, mikä on tutkimuskohteen asema yhteiskunnan sisällä. Tämän voi varmasti jokainen ajatuksen tasolla vahvistaa; on henkisesti helpompi olla absoluuttisesti köyhempi, jos suhteellinen asema on merkittävästi parempi.
Kun suomalaisilta on kysytty suosikkivuosikymmentä, on 80-luku voittanut ylivoimaisesti, vaikka tuolloin oli lähes kaikilla mittareilla mitattuna köyhempää kuin tulevina vuosikymmeninä. Ihmisen kokemukseen onnellisuudesta vaikuttaa voimakkaasti sellaiset tekijät kuin vakaus, turvallisuus ja luottamus tulevaisuuteen. Myös matalat tuloerot ovat monien tutkimusten mukaan monia hyvinvoinnin indikaattoreita lisäävä tekijä, mutta tästä lienee jonkin verran erimielisyyksiä tutkimuskentällä.
Jotta tutkimus olisi mielekästä, pitäisi kyetä määrittelemään feminismi. Varmaankin valtaosa vanhemmista feministeistä kuuluu siihen toisen aallon synnyttämän yhteiskunnallisen muutoksen kokemaan porukkaan, jolle avainkokemuksia olivat työelämän vapautuminen ja seksuaalinen vapaus. Tällä ryhmällä on hyvin erilainen käsitys feminismistä kuin vaikkapa tämän päivän kolmannen aallon nostattamien virtausten kannattajien kanssa.
Tämäkin asia on niin monimutkainen palapeli, että yksittäistä syytä on vaikea löytää. Tuossa artikkelissa on hyvin otettu esille se minunkin korostamani seikka, että naisen rooli nyky-yhteiskunnassa on monikerroksinen, mikä on omiaan luomaan lisäpaineita. Ihminen sopeutuu aika heikosti epävarmuuksiin ja muuttuviin tilanteisiin - ja näitäkös nykyinen, hektinen kilpailuyhteiskunta tarjoaa.