Et siis allekirjoita sitä, että länsimaissa olisi täysin relevanttia tarkastella sukupuolirooleja sinällään, ei "kaataa patriarkaattia"? Sukupuoleen liittyvät ennakkokäsitykset ja yhteiskunnalliset rakenteet iskevät molempiin sukupuoliin edelleen lujempaa kuin moni haluaisi myöntää, siitä olen kyllä samaa mieltä. Olet varmaan jossain kohtaa ketjua selvittänytkin (?) mitä "maskuliinisuuden hegemonisen aseman kumoaminen" käytännössä pitää sisällään, täytyy lukea siitä ensin ennen kuin tähän alan sen syvemmälle menemään.
Totta kai on relevanttia tarkastella sukupuolirooleja sinällään; sehän on keskeinen osa feminismiäkin. Patriarkaatin kaatamisella oletan sinun viittaavan siihen, että nykyiset järjestelmät romutetaan ja korvataan uusilla. Tuon näkemyksen voin allekirjoittaa vertauskuvallisessa mielessä, mutta pidän toki epärealistisena, että yhteiskunta keikahtaisi parempaan suuntaan jonain yhtäkkisenä purkauksena.
Väitän, että suurin osa ihmisistä hyväksyisi monia feministisiä tavoitteita, mikäli ne liittyisivät jotenkin kouriintuntuvasti omaan elämään ja jos niihin liittyvät ongelmat pystyttäisiin eksplisiittisesti osoittamaan järjestelmävioiksi. On kovin helppoa vitsailla ja halveksia transsukupuolisia, jos itsellä tai tuttavapiirillä ei ole mitään kosketuspintaa transasioihin. Näinhän oli homojenkin osalta vuosikymmenet, kunnes muodostui tilanne, jossa vähän jokaisella oli joku kontakti homoseksuaaliin. Tällöin olikin yhtäkkiä "ihan ok", että myös heille suotiin oikeus avioliittoon ja oikeutus olla samanarvoisia.
En minä itse määrittele radikaalifeminismiä ja tuskin minun näkemykseni ketään kiinnostaisikaan, en ole alan tutkija tai ota näihin käsitteisiin omia kantoja. Turvaudun siihen näkemykseen, mikä aiheesta on yleisesti tunnustettu. Ns. toisen aallon feministisistä ajattelijoista aika monet edustavat radikaalifeminismiä. En näe radikaalifeminismiä kovinkaan yhtenäisenä ryhmänä, vaikka niiden teorioita näyttää yhdistävän usein marxilainen ajattelu lähtien dialektiikasta ja luokkajaosta (heidän tapauksessan luokkia ovat siis naiset ja miehet).
Yleinen kuva feministeistä on äärimmäisen negatiivinen, mutta niin se on ollut läpi historian. Eivät suffragetit tai 60-luvulla palkkatasa-arvoa vaatineet feministit olleet mitään enemmistön hyväksyntää nauttineita vapaustaistelijoita. Heidät yritettiin hiljentää radikaaleina extremisteinä, koska heidän näkemykset eivät vastanneet etabloituneita valtarakenteita. Vasta jälkeenpäin voidaan katsoa, että feministit olivat "oikealla asialla"; tämä on tapahtunut siinä vaiheessa, kun feministiset teemat ovat muodostuneet osaksi muita aatteita kuten liberalismia.
Mitä tulee tuohon marxilaisuuteen, niin siinä olet varmasti oikeilla jäljillä. Olen itsekin tietoinen tuosta asetelmasta. En oikeastaan edes etsi fb:n feministiryhmästä mitään reaalipoliittisia vääntöjä, vaan yhteiskuntafilosofisia näkemyksiä, ongelmakohtien havainnollistamista ja keskustelua erilaisesta lähtökohdasta kuin vaikkapa nyt Jatkoajassa.
Vaikka en näe kapitalismilla tällä hetkellä mitään uskottavaa vaihtoehtoa, ei se tarkoita, että minun tarvitsisi kulkea laput silmällä sen luomien ongelmien suhteen. Markkinatalous on oikeastaan vain heijastuma ihmisten kollektiivisista preferensseistä. Niinpä markkinatalouden lopputuotekin riippuu siitä, miten ihmiset näkevät maailman ja miten he valinnoillaan muokkaavat sitä.
Tarkoitan kaappauksella sitä, että feminismi ei asiaan vihkiytymättömälle tarkoita enää samaa kuin ennen. Osittain tämä on mediankin syy, koska äärimmäisimmät mielipiteet ovat saaneet (tässäkin tapauksessa) enemmän huomiota kuin analyyttinen lähestymistapa. Nythän feminismi on suurelle yleisölle "naisten sovinismia", eli sen alkuperäinen ajatus on hukkunut ja vääristynyt siten, että on kyseenalaista kuinka tehokasta on toimia "feminismin" nimissä.
Tämä on totta. Suuri yleisö ei kuitenkaan ole kiinnostunut perehtymään, vaan näkökannat muodostetaan yksittäisten mielikuvien perusteella. Tämä vuoto on hyvä esimerkki siitä. Ei se ole mikään satunnainen otos tuosta ryhmästä, vaan kärjistetty esimerkki, jota pyritään vastustajien toimesta yleistämän koskemaan koko ryhmän antia.
Feministit ovat muuten kiinnostuneita myös miehiin liittyvistä ongelmista. Sen takia tuolla(kin) ryhmässä on useasti ollut esillä esim. armeijaan liittyvät tasa-arvo-ongelmat, miesten syrjäytyminen ja heikko koulumenestys. Tarkastelukulma vain on erilainen: feministit näkevät em. ongelmien olevan seurausta toksisesta maskuliinisuudesta ja sen hallitsevuudesta valtahierarkioissa. Valtaosa ihmisistä ei näe koko tuota kuviota (tai suostu hyväksymään sitä), jolloin on luontevaa käydä kiistaa miehet vs. naiset -rintamalinjoja myöden.
Lisäksi oikeastaan tuolta toisen aallon feminismistä alkaen sukupuolikysymykset ovat nähdäkseni monimutkaistuneet ja vaakakuppikin on kerennyt kallistua selvästä naisten alistamisen kulttuurista siihen suuntaan, että huomaamme myös yhä laajemman miesjoukon kamppailevan olemassaolonsa oikeutuksesta. Näkisin tämän isoilta osin rakenteellisena ja kulttuurisena ongelmana, jonka harmillinen seuraus on ollut eräänlaisen uussovinismin nousu yhdessä uuden rasismin aallonkin kanssa. Joka tapauksessa valtasuhteet alkavat olla meillä epäsymmetrisiä ja sukupuolten välisen tasa-arvon tavoittelu ei nähdäkseni voi typistyä enää "maskuliinisen hegemonian kaatamiseen".
Tässäkin olen samaa mieltä. Tosin huomauttaisin, että maskuliinisen ja feministisen kulttuurin välinen epätasapaino ei ole kadonnut minnekään. Suuri osa miehistä hyötyy tästä nykyjärjestelmästä, jossa miehet käyvät kilpailua kunniasta ja häpeän välttämisestä. Naisille on sitten varattu se emotionaalisesti vapaampi rooli, jossa menestyminen ei ole niin tiukasti sidottu statuskilpailuun.
Sekin on huomioitava, että suuri joukko naisia hyötyy tästä nykyjärjestelmästä. Usein heidän joukosta valikoituvatkin ne nykystandardein "hyväksytyt feministit", jotka tukevat vallitsevaa systeemiä ja jotka ajavat etupäässä negatiivisia vapauksia.