Olen aika lailla samoilla linjoilla kanssasi yhteiskunnallisissa päämäärissä. Isoin mielipide-eromme lienee siinä miten koemme feminismin sopivan tähän päämäärään, ja millaisena näemme sen liikkeen yleisesti. Ja nyt puhun tämän päivän feminismistä. Näen, että feminismi (jota itsekin kannatin) saavutti isoimmat tavoitteensa 1990-luvulla, mutta sen tehtyään he huomasivat tulleensa turhaksi länsimaissa, joten aatetta piti jalostaa radikaalimpiin suuntiin. Antipatiani ovat näitä uudempia aaltoja kohtaan.
Mielestäni tällainen tulkinta edellyttää, että tarkastelee kysymystä ainoastaan poliittisten- tai kansalaisoikeuksien kautta. Eli siis jos laki ei suoraan syrji, syrjintää ei ole.
Olen muutenkin vahvasti sitä mieltä, että suurin osa ihmisistä pyrkii reiluuteen. Kaikilla on vain eri näkemys siitä mikä on reilua, joka pohjautuu ihmisten omaan yksilölliseen maailmankatsomukseen. Mm. sosiaalipsykologi Jonathan Haidt puhuu tästä kirjassaan - en muista enää missä niistä.
Tämä on totta ja oleellinen huomio. Merkittävä osa ihmisistä pitää riittävänä tasa-arvona sitä, että yhteiskunta ei
de jure syrji ketään. Jos ilmenee, että ihmisten toimintaa ohjaa
de facto esim. ennakkoluulot, tämä ohitetaan asiana, johon ei voi vaikuttaa tai joka perustuu yksittäistapauksiin.
Niinpä pääsemme kysymykseen feminismin tarpeellisuudesta tai tarpeettomuudesta. Minun on vaikea nähdä, että ihmiskunnasta tulisi sillä lailla "tasa-arvoinen", että vasemmistoperustaisilta liikkeiltä katoaisi motiivit. Käytännössä elämme kuitenkin yhteiskunnassa, jossa vastasyntyneiden väliltä voidaan arvioida, että toisella on tilastollisesti 8-kertainen mahdollisuus korkeakoulutukseen tai että transsukupuolisella on moninkertainen itsemurhariski. Pelikenttä on sama kaikille, mutta matkaan lähdetään erilaisilla resursseilla, eikä yhteiskunta (kansalaiset, työelämä) kohtele kaikkia samalla tavalla.
Laajensin esimerkkiä sukupuolesta muuhun yhteiskuntaan, sillä siihen suuntaan feminismi on minusta kulkemassa. Olet oikeassa siinä, että naisten tieltä on jo poistettu merkittävimmät esteet esim. työelämän suhteen. Mutta ovatko sukupuolisidonnaiseen käyttäytymiseen liittyvät ongelmat hävinneet? Eivät minusta, enkä usko, että häviävät kokonaan jatkossakaan. Voi myös olla, että kehityksen suunta kääntyy (case Turkki).
Minun mielestäni yhteiskunnassa ei vallitse tällaisia arvoja. Ihmisillä toki näitä ennakkoluuloja löytyy (etenkin kulttuureja kohtaan), mutta yhteiskunta itsessään pyrkii mielestäni aika hyvin tuomitsemaan kaiken ulkoiseen pohjautuvan syrjinnän.
Tästä olen samaa mieltä. Valtaosa ihmisistä ei kannata syrjintää tai toimi tietoisen syrjivästi.
Olen kuitenkin sillä tavalla kyyninen, että uskon ihmisen ajattelevan ensisijaisesti omaa etuaan. Tällöin myös maailmankuva, asenteet ja toimintamallit pohjautuvat omaan asemaan yhteiskunnassa. Jos ei kuulu vähemmistöön, ei todennäköisesti jaksa toimia kovin aktiivisesti vähemmistöjen hyväksi. Miksi? Koska asia ei kosketa omakohtaisesti. Homojen oikeudet alkoivat kiinnostaa siinä vaiheessa, kun vähän joka toisella ihmisellä oli työpaikalla tai sählyporukassa homo. Transsukupuolisia kohdellaan huomattavasti tylymmin, koska suurin osa ihmisistä ei tunne henkilökohtaisesti transsukupuolisia.
On myös henkisesti helpompi tie ajatella, että oma toiminta ei ylläpidä epäreiluja asetelmia tai että omat saavutukset perustuvat sinnikkyyteen ja kovaan työntekoon. Elämän epäreiluus on niin musertava ajatus, että se suorastaan vaatii tulla ulkoistetuksi.
Kuten nähdään, romani-ketjussa on helppo heitellä ilmaan "mitäs läksitte"-argumentteja, joilla yksilöt sidotaan osaksi ryhmäidentiteettiä. Jonkinlaisena tausta-ajatuksena on myös, että perhetaustalla tai ulkoisilla ominaisuuksilla ei ole merkitystä. Tällaisen ajattelun ollessa valtavirtaa, onko realistista odottaa, että feminismiltä (tai muilta vastaavilta aatteilta) katoaisi aatteellinen pohja?
Aatteesta ei itsessään tarvitse olla samaa mieltä.
Toki on vain hyvä, jos valtio näkee ylimääräistä vaivaa ja yrittää parantaa syrjittyjen ja huono-osaisten asemaa - eli allekirjoitan myös kaiken tähän liittyvän ajatelmasi, mutta ei se vaadi mitään ylimääräistä hallituksen ylläpitämää intersektionaalista prosessia, jolla rummutetaan sulkaa aatesiskojen hattuun. Itse asiassa luulen tämän feminismillä keekoilun tekevän vain hallaa näillä toimenpiteille, koska se aiheuttaa turhaa kitkaa monissa.
Mikä on se "intersektionaalinen prosessi", johon viittaat? Käytännössä hallitus on tehnyt strategian, jossa mainitaan intersektionaalinen lähestymistapa muttei feminismiä. Tavoitteet ovat yhdenmukaisia hallituspuolueiden enemmistön kanssa, eikä niissä oikeastaan esitetä mitään kovin konkreettisia tai radikaaleja toimenpide-ehdotuksia.
Kuinka monen veikkaat lukeneen kyseisen prujun? Entä kuinka monen äänestyspäätökseen uskot sen vaikuttavan? Oma näkemyseni on, että jollain iltalehden jutuista kumpuavalla "kansan närkästyksellä" ei ole käytännössä mitään merkitystä. Eikä tuota "aatesiskojen rummutusta" noteeraa muut kuin hallituksen kriitikot, joita epäilemättä on esim. tällä palstalla runsaasti.
Tähän toteamukseen törmään usein, ja tiedän, että se on siellä jossain agendalistan pohjalla, mutta mitä konkreettisia esimerkkejä feministit ovat pyrkineet tämän asian eteen tekemään? Itselleni ei tule yhtään esimerkkiä mieleen.
Käytännössä kaikki feministit kannattavat sukupuolisyrjivän asevelvollisuuden lakkauttamista. Idealistit kannattavat koko asevelvollisuuden purkua, pragmaatikot sitten jonkinlaista Norjan mallia. Puolueista ainakin vihreillä ja vasemmistoliitolla on avauksia, joilla tavoitellaan sukupuolineutraliutta. Demareista en osaa sanoa tarkalleen.
Sen verran kun itse seuraan feminismiin liittyvää keskustelua, niin tämä asevelvollisuus on säännöllisesti esillä. En edes tarkalleen tiedä, mitä feministeiltä odotetaan sen suhteen. Asian ratkaisee kuitenkin eduskunta, jossa vihervasemmistoa lukuun ottamatta kaikki puolueet ovat nykymallin puolella. Niinpä vaatimus feministien aktiivisuudesta asian suhteen on vähän kuin että kokoomusta syytettäisiin kommunismista vedoten julkisen velan kasvuun. Näinkin on muuten esitetty.
Korostan, että itselläni ei ole vahvaa näkemystä asevelvollisuuteen - en ole ammattilainen sen suhteen, mutta jos halutaan ratkoa tasa-arvo-ongelmia, luulisi sen ainoan lakiin sidotun tasa-arvo-ongelman olevan listan alkupäässä. Sillä voisi myös korjata niitä ennakkoluuloja, että feministejä kiinnostaa ainoastaan naisten asiat.
Itse en usko ennakkoluulojen katoamiseen. Kyse on kuitenkin aika yksinkertaisista, maailmankuvaan liittyvistä erimielisyyksistä. Feministit ovat usein vasemmistolaisia, joten tuskinpa oikeistolainen omaksuu heidän aatteellisia tavoitteitaan muutoin kuin viitteellisesti. Enkä usko myöskään, että jakolinja talous- ja yhteiskuntapolitiikan osalta katoaisi mihinkään.
Hesarissa oli hyvä
kolumni aiheeseen liittyen. Taitaa olla maksumuurin takana, joten laitan pari keskeistä ajatusta:
On yleisesti tunnustettu totuus, että vaikka ihminen on taipuvainen tunteelliseen laumasieluisuuteen, perustuu minun ja kavereitteni maailmankuva faktoille ja kylmänviileälle harkinnalle. Yksi sosiaalisessa mediassa esille nostettu hyve onkin loogisuus. Tunneyhteisöt – joihin kukaan ei myönnä kuuluvansa – kokoontuvat juhlimaan omiensa loogisuutta ja lällättelemään niiden toisten epäloogisuudelle.
- -
Suuret yhteiskunnalliset jakolinjat liittyvät moraaliarvoihin, joiden taustalla oleva affektikimppu on paljon edellä kuvattua monimutkaisempi. Siksi toisen moraaliperustaa on lähes mahdoton muuttaa yksittäisiin faktoihin vetoamalla. Maailmassa on rajattomasti faktoja, ja me valitsemme niistä ne, jotka tukevat maailmankuvaamme.
Minun mielestä tämä merkitsee sitä, että on aivan sama, mitä sanoja feministi tai anti-feministi käyttää. Lopputulos on kuitenkin se, että niistä perustavanlaatuisista arvoista ei luovuta. Sen sijaan kaikkea vastaantulevaa informaatiota tulkitaan oman aatteen eduksi.
Palkkatasa-arvo on tästä hyvä esimerkki. Samanaikaisesti on olemassa kaksi faktaa: 1) miehet tienaavat enemmän sekä 2) miehet tekevät enemmän työtunteja.
Feministi tarttuu ensimmäiseen faktaan ja pyrkii perustelemaan, miksi nykytila pitäisi muuttaa. Klassinen liberaali tarttuu jälkimmäiseen ja toteaa, että ahkeruudesta pitää palkita.
Nämä kaksi edustavat kahta erilaista
poliittista filosofiaa, joten koskaan ei tulla pääsemään tilanteeseen, jossa ihmiset olisivat samaa mieltä vaikkapa tasa-arvosta.
www.hs.fi