Tuo ei mielestäni ole rakenteellista, vaan ihan yksilötason ennakkoluuloihin perustuvaa syrjintää, jota esiintyy aina jossain muodossa, niin kauan kuin työnantaja saa itse päättää kenet palkkaa.
Silloin se nimenomaan on "rakenteellista", jos yhteiskunnassa vallitsee arvoja, joiden mukaan ihonväri vaikuttaa pätevyyteen. Minua ei haittaa, että vaikkapa kunnallisessa työnhaussa käytetään anonyymia rekrytointia näiden vinoutumien ehkäisemiseen. Silloin yritetään puuttua nimenomaan siihen, että julkisia virkoja ei jaeta naaman vaan osaamisen perusteella.
”Rakenteellinen” viittaa tukirakenteisiin, jotka itsessään syrjivät. Selkein syrjivä tukirakenne yhteiskunnassamme on sukupuolisidonnainen asevelvollisuus. Muita ei tule tähän hätään mieleen. Ainakaan toistaiseksi. Eikö tämä intersektionaalinen feminismi pyri juuri ajamaan rakenteellista syrjintää? Eli luoda rakenteita, jotka syrjivät etuoikeutettuja, ja siten pyrkivät helpottamaan altavastaajien asemaa? Ja tällä nähdäkseni yritetään luoda järjestelmää, jolla epäpätevämpi voi saada työpaikan pätevämmän ohi, kunhan ”uhristatus” on oikeanlainen.
Asevelvollisuus on lakiin sidottu tasa-arvo-ongelma, johon ratkaisua hakevat - paradoksaalisesti - lähinnä feministit ja jotkut harvat miesasiamiehet. Yhteiskuntaa, eli näitä "rakenteita", asia ei hirveästi kiinnosta, ja etenkin miesvaltaiset instituutiot pitävät tätä järjestelmää yllä. Eikä minulla siis ole mitään ratkaisua, toivon NATO-jäsenyyttä ja tulevaisuudessa ehkä palkka-armeijaa.
Laki velvoittaa julkisia instituutioita pätevyysperiaatteen noudattamiseen. Käytännössä on kuitenkin mahdollista, että joissakin tehtävissä sovelletaan positiivista syrjintää, mutta vain jos hakijat ovat yhtä päteviä. Ei siis niin, että heikompi valitaan vaikka ihonvärin perusteella.
Minusta olisi järkevää, että aiheesta keskustellaan realismin kautta. Tällä tarkoitan sitä, että valtion tasa-arvotoimiin ei sovelleta tulevaisuuden uhkakuvia tai joidenkin nettifeministien fantasioita. Nämä "uhristatukset" sun muut ovat yleensä pikemminkin olkiukkoja kuin todellisuudessa esiintyvää julkishallinnon toimintaa.
Puhuessani käytännön asioista tarkoitan esim. sitä, että kunta tukityöllistää henkilön, joka ei muuten pärjäisi työmarkkinoiden kilpailussa. Siinä on käytännön esimerkki "intersektionaalisuudesta". Tai sitten valtio voi intersektionalismipäissään rahoittaa vaikkapa projektia, jonka tavoite on "miten työllistämme Varissuon somalit". Tällöin voidaan kohdistaa tukitoimia johonkin tiettyyn kansanryhmään, jonka arvioidaan olevan heikossa asemassa tai ylipäänsä tuen tarpeessa. Käytännössä tällainen toiminta on hyvinvointivaltion DNA:ssa, joskin siitä ei puhuta ikään kuin "feministisenä projektina", vaan ihan normaalina sosiaaliliberaalina toimenpiteenä, joka tähtää yhteiskunnan kokonaishyvinvointiin.
Mutta itse syrjintään tulee, niin sitä tulee esiintymään jossain muodossa niin kauan, kun elämme vapaassa yhteiskunnassa. Työpaikat ovat yksi esimerkki, mutta elämänkirjoon löytyy paljon muitakin hetkiä, jolloin tietyt ennakkoluulot ohjaavat päätöksiä. Otetaan esimerkiksi vuokra-asuminen. Se ei ole pieni asia. Asunto on iso osa elämää. Jokainen vuokranantaja haluaa löytää vuokralaisen, joka pitää asunnon hyvässä kunnossa ja hoitaa maksunsa ajallaan. Toisin sanoen, ennakkoluuloihin pohjautuen unelmavuokralaisen sukupuoli on nainen. Tämän vuoksi asunnon löytäminen on naiselle hyvin paljon helpompaa kuin miehelle.
Tämäkin on totta, eikä ikinä tulla pääsemään tilanteeseen, jossa kaikkia kohdeltaisiin "tasa-arvoisesti". Aina on erilaisia ominaisuuksia, joita pidetään arvossaan. Kuten tiedetään, hyvännäköiset ihmiset pääsevät helpommin duuneihin jne. Ylipäänsä meidän yhteiskunta perustuu kyvykkyyteen, eli siihen, että on lahjakas jossakin. Näin ollen lähtökohdat eivät ole käytännössä koskaan samat, vaikka niin halutaan uskotella julistusten tasolla.
En näe ongelmana, että "mahdollisuuksien tasa-arvoa" pidetään ideaalina; oikeastaan valtion on pakko toimia niin, jotta se menestyy. Toisaalta valtion on myös viisasta pitää huolta siitä, että yhteiskuntaan ei synny ryhmittymiä, jotka putoavat kokonaan kelkasta. Hyväosaistenkin kannalta voi olla edullista, että lähiöissä ei pääse kytemään viha ja epätoivo.
Vastaavasti jos ajatellaan vaikka transsukupuolisia, niin heidän kohdallaan voi olla järkevää panostaa sukupuolenkorjausoperaatioon pelkästään sen takia, että ilman hoitoa henkilö voi olla 30 vuotta työelämän ulkopuolella ja mielenterveyspalveluiden käyttäjänä. Valtio kuittaa laskun.
Jos periaate on se, että ihmisillä tulisi olla yhtä helppo elämä ominaisuuksistaan huolimatta, niin miksi pysähdymme pelkästään ulkoisiin ominaisuuksiin? Miksi emme puutu älykkyyteen, joka on ominaisuuksista ylivoimaisesti isoin takuu menestymiselle? Intersektionaalinen feminismi pyrkii rakentamaan yhteiskuntarakenteita, jotka kiinnittävät huomiota ulkoisiin ominaisuuksiin, kun mielestäni yhteiskunnan tulisi olla näille sokea. Sen sijaan yhteiskunta voisi kannustaa ihmisiä tuomitsemaan idiootteja, jotka jumittuvat ihmisten ulkoisiin ominaisuuksiin. Menestyvät yritykset kyllä tajuavat pätevyyden päälle ja diversiteetistä työyhteisössäkin on hyötynsä. Parhaillaan räikeimmät esimerkit ulkoisten ominaisuuksien tuijottajista löytyy tosin hallituksesta.
Menestyvien yritysten mielestä oli myös ok, että naiset voivat kököttää kotona, jotta eivät vie miehiltä työpaikkoja. Ymmärrän tuon argumentin tiettyyn pisteeseen, koska yritykset toimivat kilpailluilla markkinoilla, jolloin on tärkeää tehdä fiksuja päätöksiä. Yritykset toimivat kuitenkin myös vallitsevaa ajattelua peilaten, jolloin ne pyrkivät mukailemaan "voittavia trendejä". Esim. nykyään on edullista olla mukana Pride-markkinoinnissa, mutta 10 vuotta sitten ei välttämättä ollut. Tuskinpa markkinointimiesten pätevyys on tällä välillä muuttunut; arvot sen sijaan ovat.
Tällä intersektionaalisella feminismillä on käytännössä tavoitteena muuttaa yhteiskunnallista ajattelua. Sama tavoite on kaikilla muillakin poliittisilla/yhteiskunnallisilla liikkeillä, sillä se on varmin menetelmä asioiden muuttamiseksi. Lopputulos on lähes aina kompromissi.
Aina voi maalailla piruja seinille, että nyt ne femakot tuo kommunismin meidän kristilliseen arvopohjaan. Käytännössä vaikutus on kuitenkin paljon maltillisempi, eikä jollain nettifeministeillä ole siihen vaikutusta. Kuten historiaa tarkastelemalla voidaan havaita, ihmisistä tulee liberaalissa oikeusvaltiossa yleensä säyseämpiä. Kun yhteiskunta tarjoaa tukea, katoaa tarve hobbesilaiselle "kaikkien sodalle kaikkia vastaan". Eikä nykyään tarvita enää kruunupäätä ohjaamaan ruumista, vaan kaikenlaiset feministiset instituutiot (toim.huom) tasaavat pelikenttää ja pehmentävät alastuloa.
Senpä takia mekin keskustelemme melko mitättömistä yksityiskohdista; yhteiskunta on jo niin kehittynyt, että ei ole tarvetta millekään radikaaleille muutoksille. Sen sijaan voidaan tähdätä siihen, että näytetään esimerkkiä (valtion toiminta, viestintä jne.) ja pohditaan, millaisilla ratkaisuilla olisi mahdollista poistaa ihmismielen vääristymiä meritokratian tieltä. Tämä ei tarkoita, että luovuttaisiin valistuksen ajan poliittisista ideaaleista tai 1900-luvun alussa taistelluista poliittisista oikeuksista.
Haluan korostaa, että näen kuitenkin yhteiskunnallisena megatrendinä pätevyysperiaateen, eli sen, että äly ja sinnikkyys voittavat syntyperän tai ulkoiset ominaisuudet. Samalla katson kuitenkin, että toisena isona trendinä on tämä intersektionaalisuuden periaate, eli erilaisten valtasuhteiden tunnistaminen sekä siitä seuraavat vaatimukset.
Minun on vaikea kuvitella, että yhteiskunnallinen muutos arvoissa ja asenteissa pysähtyisi tai kulkisi taaksepäin. Päinvastoin, ajattelen, että kaikenlaisille epäoikeudenmukaisuuksille herkistytään. Jos vaikka Yhdysvalloissa valkoisella miehellä on mustaan mieheen nähden viisinkertainen mediaanivarallisuus, niin tuskinpa ne lähiöiden mustat ostavat tarinaa "mahdollisuuksien tasa-arvosta". On sitten toinen asia, mitä ongelmalle (sikäli kun sen sellaisena näkee) on tehtävissä, mutta vaatimukset tuskin lakkaavat.
www.is.fi
