F1-ketju

  • 661 011
  • 5 107

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
V-man kirjoitti:
Samanlaisella logiikalla Kimmo Koskenkorva on parempi jääkiekkoilija kuin Jarkko Immonen. Kossulla on mestaruus, Jarkolla ei.
Ja lopuksi vielä vastaavan logiikan mukainen esimerkki rallimaailmasta. Nimittäin 44 mm-pisteellään maailmanmestaruuden voittanut Richard Burns oli koko sarjan paras kuljettaja kaudella 2001.

Joo joo, olihan hän toki "paras", eli keräsi eniten pisteitä ja sai seppeleen päähänsä syksyllä, mutta kenenhän mielestä Burns oli oikeasti rallikuskina parempi kuin McRae, Mäkinen, Grönholm ja Sainz, jotka siis jäivät pisteissä britin taakse?

Totta kai Alonso ansaitsi mestaruutensa, kuten Burnskin aikanaan (paitsi että Alonson ollessa sentään oikea mestari, mielestäni Burnsin tapauksessa pytty meni ihan oikeasti täysin väärään osoitteeseen...), mutta aika häiriintynyttähän se on mennä väittämään, että mestaruuden voittanut kuljettaja on yksiselitteisesti ja ehdottomasti "sarjan paras kuljettaja."

Tämä pistetaulukko on muuten mielenkiintoinen totuudentorvi, nyt kun tiedetään sen kertovan yksiselitteisesti kuskien paremmuuden. Nimittäin vielä viime kaudella tämä sarjan paras kuljettaja Alonso jäi Schumille lähes 100 pistettä, Kimi luonnollisesti vielä enemmän. Kovaa on siis ollut varsinkin espanjalaisen ajotaitojen kehittyminen talven aikana. Kimi puolestaan koki kummallisen taantuman ajotaidoissaan kaudelle 2004, muistetaanhan, että vuonna 2003 Kimi oli jo lähes yhtä hyvä kuski kuin Schumi, tällä kaudella sitten jo ylivoimaisesti sakemannia parempi, mutta viime kaudella Kimi oli yllättäen huonompi kuski kuin Schumi, Barrichello, Button, Alonso, Montoya sekä Trulli.

Mielenkiintoista. Kalustolla ei ole mitään osuutta tällaisiin heittelyihin, schumistakin on kuin ihmeen kaupalla tullut todella keskinkertainen kuljettaja uransa saavutuksiin nähden.

Mutta mutta, Alonso on kyllä oikeasti huippukuski. Itse vaan uskon vakaasti Kimin olevan Alonsoa nopeampi, aivan kuten olin täysin vakuuttunut Kimin olevan Montoyaa nopeampi pallopään saapuessa McLarenille kovin äänin. Kolumbialaista on jo nöyryytetty melkein liikaakin, Alonso tuskin jäisi näin pahasti Kimin jalkoihin, mutta enpä usko espanjalaisenkaan kykenevän Kimin vauhtiin jos samaan talliin laitettaisiin.

Asiasta saa olla eri mieltä, ennen kaikkea sen vuoksi kannattaakin olla, että kaikki Kimiin kohdistuneet kehut ja ylisanat ovat tunnetusti "tuulipukukansan Räkä-hehkutusta". Mutta omassa tapauksessani F1-sarjaa sekä Kimin uraa seuranneena on muodostunut hyvinkin vahva käsitys poikkeuksellisen lahjakkaasta ja taitavasta ratinkääntäjästä.
 
Viimeksi muokattu:

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
V-man kirjoitti:
Samanlaisella logiikalla Kimmo Koskenkorva on parempi jääkiekkoilija kuin Jarkko Immonen. Kossulla on mestaruus, Jarkolla ei.
No joo... myönnettäkööt, että ajatusmallini oli hivenen aukkoja täys. Itsekin sitä tarkemmin katsasteltuani, huomaan epärealistisuutta.

Kait tuota pientä pettymystä yrittää jollain peitellä, heh. Totuus on kyllä se, että Alonso on myöskin erittäin kova kuski ja Räikkösen ohella, tai kenties juuri jälkeen kovin. Kaksi parasta joka tapauksessa.

Tai ehkä voisi sanoa, että Räikkönen on se kovin kuski, mutta Renault paras talli, lähinnä sen luotettavuutensa takia. Hieman samaan tapaan, mitä Ferrari oli Häkkisen mestaruuksien aikana kovin talli, mutta Mika Häkkinen kovin kuski.

No jätetään tämä asia tähän.
 

repe_joke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim
Ted Raikas kirjoitti:
Kait tuota pientä pettymystä yrittää jollain peitellä, heh. Totuus on kyllä se, että Alonso on myöskin erittäin kova kuski ja Räikkösen ohella, tai kenties juuri jälkeen kovin. Kaksi parasta joka tapauksessa.

Olisi muuten kiva tietää mitenkä Alonso pärjäisi jonkun muun tallin autolla. Kaikki muut kuskithan ihmettelee Alonson ajotyyliä, ja Renault onkin epävirallisten tietojen mukaan rakennettu täysin Alonsoa silmällä pitäen.

Alonso on hemmetin hyvä kuski siitä ei kyllä pääse mihinkään. Mies on saavuttanut huonoksi kuskiksi urallaan ihan liikaa.
Kuitenkin ajatusleikkinä on ainakin mielenkiintoista arvuutella, mitenkä Kimi pärjäisi Renaultilla ja Alonso Mclarenilla.

Tulevaisuuden suhteen luulen, että Alonso tekee paremman uran. Kimin elämäntavat eivät tue huippu-urheilijan uraa, ja kun ikää tulee lisää, niin se vaati veronsa kovemmin.
Toivottavasti olen väärässä.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Uskomatonta taas tämän Safety Carin aikana se, ettei selostajista kukaan tajua myös Räikkösen hyötyvän tilanteesta. Riittää, että Mika Salo sanoo, että tämä menee nyt Alonson hyväksi ja muut kommentaattorit seuraavat kuin koirat omistajaansa tuota tokaisua. Uskomatonta.
 

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Ihan alkuun ihmettelen, että miksi Fisichella sai sen varikon läpiajorangaistuksen? Eikös sinne varikolle saa ajaa ihan sellaista vauhtia kuin haluaa? Ei ole pakko vetää liinoja kiinni juuri ennen viivaa? Jos Räkä olisi tehnyt samoin kuin Fisi niin Oskari Saari olisi ylistänyt Kimiä, nyt hän valitti että ei noin saa tehdä, se on epäurheilijamaista. Ja vitut sanon minä. Fisi teki niin kuin kaikki muutkin kakkoskuskit olisivat tuolloin tehneet. Korjatkaa jos olen väärässä että kommentaattori totesivat Kimin tehneen samoin Spassa? Ei tainnut Oskari silloin moittia tapahtunutta, vaan ylisti loistavasta taktikoinnista? Tilanne muka ratkaisi kilpailun voiton, hah hah haa....


No kausi on nyt sitten paketissa, joten onnittelut sekä Alonsolle että Renautille ovat paikallaan. Renault ja Alonso osoittivat, että he ovat tällä hetkellä paras yhdistelmä Formula 1:ssä. Alonso ajoi kauden läpi tekemättä suurempia virheitä. Ennen kaikkea Alonso ajoi tasaisesti koko kauden. Renault toimi kuin Sveitsiläinen kello. Tekniikka murheita ei pahemmin ollut.

McLaren puolestaan törmäsi taas kerran surkeaan luetettavuuteen. Auto osoittautui taas nopeaksi, mutta useat tekniikka murheet maksoivat sekä kuljettajien, että merkkimestaruuden. Kuljettajienmestaruus oli jo toinen kolmen vuoden sisällä jonka talli menetti tekniikkamurheisiin. Kun mukaan luetaan vielä tallin toisen kuljettajan tenniksen peluusta aiheutuva loukkaantuminen niin ei hyvälle näytä.
Lisäksi huvittaa, että tallipäällikkö ei voi myöntää sitä että tallimestaruuden ja kuljettajienmestaruuden menettäminen johtui vain ja ainoastaan huonosta autosta! Surkea selitys joka löytyy maikkarin sivuilta:

McLarenin F1-tallin päällikkö Ron Dennis on löytänyt selityksen sille, miksei hänen tallinsa pystynyt tällä kaudella kuljettajien maailmanmestaruuteen. Syy löytyy kauden avausosakilpailun Australian GP:n aika-ajosta, jossa McLaren-kuljettajat joutuivat kesken kaiken alkaneen sateen kastelemalle radalle.

Kimi Räikkönen jäi Australian aika-ajossa 10. ruutuun ja Juan Pablo Montoya 9. ruutuun. Epäonnestaan harmistuneet McLaren-kuljettajat yrittivät vimmalla parantaa sijoitustaan kisassa, mutta eivät päässeet kuudetta (Montoya) ja kahdeksatta (Räikkönen) sijaa korkeammalle.

- Kesken Australian aika-ajon alkaneella sateella oli suurempi psykologinen vaikutus kuin osasimme arvioida. Kuljettajamme olivat avauskisan ensimmäisillä kierroksilla tuhrautuneita, minkä seurauksena he ajoivat leveäksi ja rikkoivat autojaan. Tämä mieliala jäi päälle kaikkien kaukokisojen ajaksi. Menetimme niiden myötä mestaruuden. Meidän olisi pitänyt saada itsemme paremmin kasaan ja ottaa enemmän riskejä alkukisoissa, Dennis sanoi.

Dennis ei siis laita mestaruuden menettämistä moottoririkkojen piikkiin.
- Tilastot eivät tue sitä, että meillä olisi suunnaton luotettavuusongelma, sillä siinä tapauksessa emme olisi pystyneet voittamaan kymmentä kisaa, McLaren-pomo vakuutti.

Räikkösellä on Kiinassa mahdollisuudet tehdä uusi kyseenalainen F1-ennätys: eniten voittoja kauden aikana ilman maailmanmestaruutta. Kyseistä titteliä pitää tällä hetkellä kaudella 1988 seitsemän kertaa voittanut Alain Prost.

- Kimi on voittanut seitsemän osakilpailua ja hänellä on mahdollisuudet yltää kahdeksaan voittoon ja jäädä silti ilman mestaruutta. Sellainen on ennenkuulumatonta, Dennis tiesi.

Renault-kuski Fernando Alonso on varmistanut tämän vuoden mestaruuden, sillä hänen piste-etumatkansa on tavoittamattoman suuri.

Siis WTF? Joku vitun sade muka vei mestaruuden. Juu-uu!

Vielä pari sanaa Montoyan keskeytyksestä. Kyllä Dennis vielä keksii, että kaivonkansi ratkaisi tallimestaruuden! Eli syyllinen mestaruuden menetykseen. On Herman Tilke koska hän on piirtänyt kaivonkannen juuri tuohon kohtaan. Lisäksi se pieni Kiinalainen poika joka on sen kaivon rakentanut siihen on myös syyllinen!

Maikkarille vielä: Ette taaskaan pysty myöntämään, että PARAS kuljettaja ja PARAS talli voittivat. Se joka voittaa mestaruuden on silloin paras. Vaikka olisi vain YKSI voitto, kun voittaa mestaruuden on silloin kauden PARAS. PISTE
Käsittääkseni Keke voitti mestaruuden vain yhdellä osakilpailuvoitolla? Oliko hän silloin paras vai huonoin? Maikkarille tuntuu olevan vaikeaa todeta sitä tosiasiaa että joku muu oli taas parempi kuin Kimi! Herätkää todellisuuteen, vaikka Kimi on nopea kuski ei hän taaskaan ollut se PARAS kuski. Se oli tänä vounna Fernando Alonso ja paras talli oli Renault!
 

Bandana

Jäsen
Tänään en jaksanut kisaa nousta katsomaan, mutta onhan tuo Maikkarin "F1-tiimin" amatöörimäisyys ja melkeinpä yleinen tyhmyys ärsyttänyt tässä pari vuotta. Jos Kimi ei ole paalulla, niin joku alkaa heti laskemaan bensakuormia ja sitä rataa. Myöskin tilanteisiin reagointi on jotain aivan älyttömän hidasta. En sitten tiedä mitä monitoria ne siellä pikkukopissaan seuraavat..

Oskari Saaren huonouden vielä jotenkuten ymmärtää, kun hän kuuluu tähän Maikkarin loistavaan suunnitelmaan lähettää aivan toisiin lajeihin erikoistuneita selostajia selostamaan jotain aivan heille vierasta lajia. Mustakari on varmaan jo toistakymmentä vuotta tuolla pyörinyt, muttei hänkään tunnu hirveästi mistään mitään tajuavan. Sellainen besserwisser, joka osaa lähinnä luetella kaikkien kuljettajien kotimaat ja iät.

Onneksi siellä on Mika Salo (ja varauksella JJ). Kuten Juhaht tuossa yllä jo mainitsi, niin on todellakin aika huvittaa kun Salo kertoo jonkun pointin, jota eivät Saari ja co ole ennen käsittäneet, niin heti tuon jälkeen he hokevat tuota Salon pointtia omana tietonaan ja itsestäänselvyytenä heille.

Kyllä se Tomi Tuominen oli paljon parempi ja ammattitaitoisempi selostaja. Katsotaan millaisella tiimillä paskakanava lähtee ensi kauteen. Todennäköisesti samalla.
 

HLe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Salo nyt tajuaa asioista huomattavsti vähemmän kuin Mustakari. Kaiken lisäksi Salo ei koskaan osaa esittää asioitaan arveluina, vaan sanoo ne aina kuin olisivat itsestäänselvyyksiä ja varmoja asioita.

Tuli tässä nyt mieleen yksi kisa loppukaudesta, en muista tarkalleen mikä. Kuitenkin tilanne oli se, että Räikkönen ajoi kärkeä huomattavasti hitaampia kierrosaikoja. Silloin käytiin tällainen keskustelu selostamossa, vapaasti lainattuna:

Saari: "Voisikohan mitenkään olla mahdollista, että Kimi olisi sittenkin tänään liikkeellä vain kahdella varikkokäynnillä?"
Salo: "Ei kyllä kaikki ovat tänään kolmella pysähdyksellä liikkeellä."
Saari: "Niin, mutta vaikka se epätodennäköistä onkin niin voisihan se silti mahdollista olla."
Salo: "Ei, kyllä kaikki ovat tänään samalla taktiikalla."

Lopulta Räikkönen kävi varikolla yhden kerran vähemmän kuin muut ja voitti kilpailun.
 

Kaivanto

Jäsen
Mikke73 kirjoitti:
Ja selvennykseksi: paras kuljettaja ei välttämättä voita maailmanmestaruutta, siihen tarvitaan myös riittävän hyvä/kestävä auto.

Näinhän se on. Ja paras kuljettaja ei välttämättä aja parhaita kierrosaikoja, siihen tarvitaan myös riittävän hyvä/nopea auto. Ihan niin kuin Suomessa olisi viime aikoina muistettu mainita hartaammin Renaultin kestävyys-ominaisuudesta kuin McLarenin nopeus-ominaisuudesta. Po. suomalaiskansallisen myytin mukaan Räikkönen on sarjan paras kuljettaja, koska etenee auton toimiessa radalla nopeimmin. Tässä jätetään huomiotta se seikka, että McLaren näkyy olevan kestäessään selvästi nopein auto. Eli muistetaan kaluston ominaisuuksista ne, jotka antavat etua Alonsolle, muttei niitä, jotka antavat etua Räikköselle.

Huom: en ottanut kantaa parhaaseen kuskiin vaan painottuneeseen vertailuun.
 

KPL

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Q
Analyytikko kirjoitti:
Salo nyt tajuaa asioista huomattavsti vähemmän kuin Mustakari.


No älähän nyt viitsi. Tuleehan Salolle virheitä, mutta Mustakari on ja tulee olemaan aivan omassa kastissaan, kun puhutaan huonoista F1-kommentaattoreista. Mies on kiertänyt kohta 50 vuotta F1-varikoita, eikä tunnu siltikään tajuavan lajista mitään. Salolla nyt yleensä pysyy homma lapasessa, toisin kun noilla muilla, jotka taikovat 20 lisälitraa bensaa Rään tankkiin kesken kisan. Noita jossitteluja, joissa suomalaisella kuljettajalla olisikin puolet painavampi auto, kuin muilla on viimeisen kymmenen vuoden aikana tullut niin paljon, että kyllähän niiden on joskus osuttava kohdalleenkin.

Briatorekin on avautunut huolella McLarenista ja Kimistä. MTV3:n nettisivuilta löytyy lyhennelmä AS:n jutusta.
 

Timi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit - Schalke 04
Sasha kirjoitti:
Tänään en jaksanut kisaa nousta katsomaan, mutta onhan tuo Maikkarin "F1-tiimin" amatöörimäisyys ja melkeinpä yleinen tyhmyys ärsyttänyt tässä pari vuotta. Jos Kimi ei ole paalulla, niin joku alkaa heti laskemaan bensakuormia ja sitä rataa.

En ole hirveämmin katsellut MTV3:sen lähetyksiä, mutta kyllähän tuo spekulointi bensanmäärästä kuuluu tähän lajiin. Ei sitä tehdä vain Suomessa vaan esim. Itävallan "Yleisradion" kommentaattori tekee tottakai aivan samaa, sillä se on olennainen osa kisastrategiaa. Vai missasinko jonkun pointin viestissäsi?
 

Bandana

Jäsen
Timi kirjoitti:
En ole hirveämmin katsellut MTV3:sen lähetyksiä, mutta kyllähän tuo spekulointi bensanmäärästä kuuluu tähän lajiin. Ei sitä tehdä vain Suomessa vaan esim. Itävallan "Yleisradion" kommentaattori tekee tottakai aivan samaa, sillä se on olennainen osa kisastrategiaa. Vai missasinko jonkun pointin viestissäsi?

Olet ihan oikeassa, bensamäärät on olennainen osa lajia. Mutta pointtini oli se, että jos Kimi ei ole paalulla, niin nämä herrat eivät koskaan myönnä paalumiestä Kimiä nopeammaksi, vaan alkavat aina puhumaan "X:llä oli varmaan paljon vähemmän bensaa kuin Kimillä..".
 

Finisher

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Sasha kirjoitti:
Olet ihan oikeassa, bensamäärät on olennainen osa lajia. Mutta pointtini oli se, että jos Kimi ei ole paalulla, niin nämä herrat eivät koskaan myönnä paalumiestä Kimiä nopeammaksi, vaan alkavat aina puhumaan "X:llä oli varmaan paljon vähemmän bensaa kuin Kimillä..".
Mikäs tässä haittaa? Eikös melko monessa kilpailussa juuri näin ole ollutkin? Tää on taas niin tätä muoti-ilmiötä kun pitää haukkua kaikki jutilat, mustakarit sun muut. Kai se on kivaa. Ja ne spekuloinnit nyt vaan sattuvat kuulumaan F1:siin. Jos bensamääriä sun muita spekulointeja ei saisi suorittaa, lienee syytä siirtyä vaikka seuraamaan ruohon kasvamista.
 

Mitchner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Niilo kirjoitti:
Lisäksi huvittaa, että tallipäällikkö ei voi myöntää sitä että tallimestaruuden ja kuljettajienmestaruuden menettäminen johtui vain ja ainoastaan huonosta autosta! Surkea selitys joka löytyy maikkarin sivuilta:
...
- Kesken Australian aika-ajon alkaneella sateella oli suurempi psykologinen vaikutus kuin osasimme arvioida. Kuljettajamme olivat avauskisan ensimmäisillä kierroksilla tuhrautuneita, minkä seurauksena he ajoivat leveäksi ja rikkoivat autojaan. Tämä mieliala jäi päälle kaikkien kaukokisojen ajaksi. Menetimme niiden myötä mestaruuden. Meidän olisi pitänyt saada itsemme paremmin kasaan ja ottaa enemmän riskejä alkukisoissa, Dennis sanoi.

Tuo Dennisin selityshän on tuolta osin ihan puuta heinää. Ei Kimi varsinkaan yhdestä pieleen menneestä aika-ajosta ole ikinä masentunut saati edes keskeytyksistä. McLaren menetti mestaruuden paitsi luotettavuusongelmiin myös Pablon epätasaisuuteen. Kun muistaa kuinka rikkonainen myös Fisichellan kausi oli, voi Renaultin leiri olla ylpeä merkkimestaruudesta.

Renault ja Mac tekivät joka tapauksessa hyvää jälkeä tällä kaudella kumpikin. Mutta kun ensi vuodelle valmistaudutaan, niin miten nämä tallit toimivat autonsuunnittelussa: otetaanko ykköskuskien mieltymykset enemmän huomioon? Pablo on ainakin tehnyt selväksi, että toivoo seuraavan auton sopivan paremmin hänen ajotyylilleen kuin tämänvuotinen auto.
 

Timi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit - Schalke 04
Sasha kirjoitti:
Olet ihan oikeassa, bensamäärät on olennainen osa lajia. Mutta pointtini oli se, että jos Kimi ei ole paalulla, niin nämä herrat eivät koskaan myönnä paalumiestä Kimiä nopeammaksi, vaan alkavat aina puhumaan "X:llä oli varmaan paljon vähemmän bensaa kuin Kimillä..".

Hankala tietysti kommentoida sen tarkemmin, kun en ole suomalaisia lähetyksiä nähnyt, mutta kyllä tuo on Itävallassa aivan vastaava juttu. Jos Kimi ei ole ekassa rivissä niin yleensä kommentaattori toteaa, että Kimillä taitaa olla painavampi auto (siis jos ei ole tullut ajovirhettä aika-ajoissa). Tietysti jos itävaltalainen sen sanoo niin se ei tunnu aivan yhtä puolueelliselta kuin suomalaisen kommentaattorin tokaisemana.
 

Rembrandt

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Montreal Canadiens
Niilo kirjoitti:
Ihan alkuun ihmettelen, että miksi Fisichella sai sen varikon läpiajorangaistuksen? Eikös sinne varikolle saa ajaa ihan sellaista vauhtia kuin haluaa? Ei ole pakko vetää liinoja kiinni juuri ennen viivaa? Jos Räkä olisi tehnyt samoin kuin Fisi niin Oskari Saari olisi ylistänyt Kimiä, nyt hän valitti että ei noin saa tehdä, se on epäurheilijamaista. Ja vitut sanon minä. Fisi teki niin kuin kaikki muutkin kakkoskuskit olisivat tuolloin tehneet. Korjatkaa jos olen väärässä että kommentaattori totesivat Kimin tehneen samoin Spassa? Ei tainnut Oskari silloin moittia tapahtunutta, vaan ylisti loistavasta taktikoinnista? Tilanne muka ratkaisi kilpailun voiton, hah hah haa....
Njoo, niinhän Kimi tosiaan teki, itse asiassa tuo hidastelu myös kiellettiin Räikkösen toiminnan seurauksena kuten lähetyksessäkin mainittiin. Erikoinen näkemys muutenkin tuo, että Fisicon tarkoituksena olisi ollut Kimiä Alonsoon nähden hidastaa. Hän pelasi tilanteessa omaan pussiin - Alonson varikkokäynti olisi ollut vielä kesken jos Fisi olisi ajanut normaalia vauhtia, jolloin hän olisi joutunut odottamaan ja tippunut paitsi Kimin, myös Barrichellon taakse. Vaikka tuota ratkaisua selostajat kritisoivatkin, niin Rubensin taakse jääminen olisi saattanut olla katastrofi. Webberhän yritti ohitusta kymmenisen kierrosta ennen Rubensin virhettä ja hävisi Ferrarin takana kyttäillessään ainakin nelossijan, kolmanneksikin olisi ollut saumaa.
 

scholl

Jäsen
Vaikka ansioitunut tunnustus niin aika huvittava yhteensattuma:

Tosiaan Princípe de Asturias jakoi Princípe de Asturias -palkinnon Oviedossa (Asturiasissa) oviedolaiselle (asturialaiselle) Fernando Alonsolle. En tiedä onko palkinto mennyt ennen asturialaiselle, mutta tossa voisi sanoa, että Asturian Prinssi jakoi Asturian Prinssi -palkinnon "asturian prinssille".
 

Grome

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Aika jännä uutinen pöllähti esiin formulapiireissä.

"Uusi siipi on suunniteltu nimenomaan helpottamaan ohituksia, koska se ei sotkisi perässä ajavan auton ilmavirtauksia nykysiipien tavoin, jolloin autot voisivat ajaa lähempänä toisiaan."

http://img.mtv3.fi/mn_kuvat/mtv3/urheilu/formulakuvat/autot/2005/349985.jpg

Sitä odotellessa voi myös odottaa, koska jokapojan amistuunaajilla on autoissaan vastaavanlaiset. Maanteillä imuun, rinnalle, ohi!
 

mtt

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Detroit(tiputin Bluesin pois. Blues on paska)
Briatore

Pelle-Briatore suojelee Alonsoa. Ei päästä Kovalaista kilpakuskiksi mihinkään talliin. Yrittää luoda Alonsosta uuden Schumin. Olisi liian suuri riski Alonson imagolle jos Kovalainen pääsee viivalle. Siksi hyllytti myös Montagnyn. Kovalainen, tee kuten Montagny ja jätä Rellu.
 

scholl

Jäsen
mtt kirjoitti:
Pelle-Briatore suojelee Alonsoa. Ei päästä Kovalaista kilpakuskiksi mihinkään talliin. Yrittää luoda Alonsosta uuden Schumin. Olisi liian suuri riski Alonson imagolle jos Kovalainen pääsee viivalle. Siksi hyllytti myös Montagnyn. Kovalainen, tee kuten Montagny ja jätä Rellu.

Briatore käytti Alonson kohdalla samanlaista ammattiin kouluttautumista eli yksi vuosi testikuskina ennen kisakuskin tehtäviä. Linja vaikuttaa oikealta jos se opettaa tallin tavoille, antaa riittävästi kilometrejä alle ja tekee miehestä valmiimman kilpakuljettajan (vrt. Häkkinen McLaren testikuljettaja v. '93). Toisaalta Kovalainen on joka tapauksessa sitoutunut Renaultille pitkäaikaisella sopimuksella, joten vaikka hänen tehtävänänsä olisi pelkkä kahvinkantaminen, ei siihen juuri nokalla koputtamista olisi, koska Renaultin tyyli on kertakaikkiaan se, että heidän nuorisokuljettajiensa kehitystä edesauttavat päätökset tekee talli, eikä kuljettaja.

Keke muuten kehuu MTV3:n formulasivuilla Kovalaista.
 

scholl

Jäsen
Bild-Zeitungin mukaan Renault olisi vuokraamassa Kovalaisen ensi kaudeksi BMW:lle Villeneuven tilalle. Jos uutinen pitää paikkansa, ensi kausi tulee olemaan melko mielenkiintoinen suomalaisten vinkkelistä katsottuna.
 

costi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, #33 Timo Hirvonen
scholl kirjoitti:
Bild-Zeitungin mukaan Renault olisi vuokraamassa Kovalaisen ensi kaudeksi BMW:lle Villeneuven tilalle. Jos uutinen pitää paikkansa, ensi kausi tulee olemaan melko mielenkiintoinen suomalaisten vinkkelistä katsottuna.
Loistavaa, toivottavasti huhu pitää paikkansa, ensi kausi näyttää nyt jo mielenkiintoiselta, kun Nico pääsi kisakuskiksi. Nicon ketjussa jo kuulutin Kovalaisen kilpakuskin paikan perääs, toivottavasti Briatore nyt päästää Heikin ajamaan kilpaa.
 

scholl

Jäsen
F1Racing.net kertoo lisää Kovalaisen tilanteesta:

Speculation is strengthening that Heikki Kovalainen may appear in a BMW cockpit next year. It is now reported that Renault, which earlier moved Franck Montagny aside to make room for Finland-born GP2 runner up Kovalainen as tester, is devising other plans.

On the back of rumours that Renault development driver Kovalainen has in fact been released to sign a two-year BMW race deal, Montagny - earlier dumped - says he has now been asked to test for the Enstone based team in December.

It could mean that the Frenchman will again fill the official test drive spot while Kovalainen, 24, earns race experience ahead of a possible Renault return in 2008.

Montagny told the French L'Equipe daily sports newspaper: "Renault told me that it was finished between us. But they called me to ask if I could drive in December. I wasn't supposed to be with them next year but here I am developing their car!"
 

scholl

Jäsen
Iltasanomat herkuttelee Mika Häkkisellä:
"Häkkinen ei tule Helsingin automessuille

Formula ykkösten kaksinkertainen maailmanmestari Mika Häkkinen jättää tulevana viikonloppuna Helsinki Motorshow'n väliin.

Häkkisen piti jakaa messuilla nimikirjoituksia muutaman tunnin ajan, mutta suunnitelmat eivät toteutuneetkaan.

Viime kaudella DTM-sarjassa kilparadoille palanneen Häkkisen Suomen vierailua yritti järjestää autoalan yritys Veho, jonka osastolla Motorshow'ssa on kuskin viime kaudella ajama Mercedes-Benzin DTM-auto.

IS Urheilun tietojen mukaan Häkkisen tulo kaatui siihen, että tähti vaati luksusluokan palvelua ja erikoispalkkiota urakastaan.

Häkkisen asioiden hoitaja Didier Coton oli hyvin vähäsanainen suojattinsa vetäytymisestä.

- Mika kutsutaan joka viikko Suomeen, mutta tämä tapahtuma ei sovi hänen aikatauluihinsa, Coton kuittaa.

Mitä Häkkinen tekee viikonloppuna?

- Hän on eri paikassa kuin siellä, Coton sanoo. Hän ei halunnut täsmentää missä Häkkinen viikonloppunsa viettää.

Pitääkö se paikkansa, että Häkkisen vaati yksityiskonetta lentääkseen Suomeen?

- Heh, heh, ystäväni. Hän on vain kiireinen mies.

IS:n tietojen mukaan Häkkisen toivoma yksityiskone olisi maksanut reilusti yli 20000 euroa."
----

Itse en ymmärrä, että mitä hemmetin sönkötystä tuo on, että Mikan piti tulla. Siis jos ei ole sopimusta olemassa osallistumisesta niin ei pitänyt tulla ja jos sopimus on ja sen rikkoo niin siinä tapauksessa on jatkotoimiin varmasti aihetta.

Toi 20000e on bullshittia. Meilläkin on päämiehellä oma yksityiskone, joka on erittäin hyvä ja on oma pilottikin ja varmasti sellainen kone täyttää Häkkisen tasoisen asiakkaan vaatimukset. Itse siis saan koneen pilotteineen huomattavan paljon halvemmalla, joten kuka uskoo, etteikö DaimlerChrysler siihen pystyisi.

Häkkinen ajaa nykyään taas kilpaa, joten velvotteita tehdasta kohtaan on entistä enemmän. Lisäksi toisissa maissa kuten Saksassa miestä käytetään mainonnassa hyväkseen ja maksetaankin siitä, joten on luonnollista - varsinkin kuin DTM:n päämarkkina-alue on Saksa - että hänen tulee siellä osallistua varmastikin usein promotilaisuuksiin, mutta kun kerran autonäyttelyitä on joka viikonloppu jossakin päin maailmaa niin onko sitten järkeä olettaa, että hän kaikkeen osallistuu. Ja jos osallistuu niin onhan hän oikeutettu hyvään korvaukseen. Häkkinen matkustaa yksityiskoneella lähes kaikki matkansa. Vapaa-ajan matkoillaan tms. hän luonnollisesti maksaa viulut itse, mutta jos pitää lentää kirjoittamaan nimmareita niin tottakai laskun maksaa joku muu. Ei tarvitse olla ydinfyysikko tajuakseen asian.
 

Cannibal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
McLaren

Kyllä nyt taas on pakko sanoa, että kyseessä on niin amatöörimäinen, surkuhupaisa talli, että alta pois. Ferrari nöyryytti taas 100-0. Oletteko nähneet tämän aiemminkin? Minä olen. Joka kausi.

Ei voi kyllä syyttää Räikköstä, jos tuosta paskatallista haluaa pois. Huonompi tuuri Fernandolle...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös