F1-ketju

  • 660 988
  • 5 107

Suomi-Salama

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kyllähän tuo ero on niin tuskastuttavan suuri edelleen, että Kimin MM-haaveet ovat vain teoreettisia. Sen sijaan valmistajien taistelussa tilanne onkin mielenkiintoisempi. Tällä tahdilla McLaren sen vie, koska Rellulla todellisia pistepotteja kerääviä kuljettajia on vain yksi. Eipä Ferrarikaan vielä ulkona kuvioista ole. Tosin sielläkään apupojasta ei ole paljoa hyötyä pistetehtailussa.
Vaikka Mäkit ovatkin epäluotettavia, sen verran potkua riittää, että pistejohto kurotaan umpeen.
 

Master Chief

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United, Denny Crane
Lakaisija kirjoitti:
Räkä voitti ja Schumacherin veljeksiä kuvattiin, hienoa.

No kummassa oli enemmään jännitettävää, Kimi ylhäisessä yksinäisyydessään köröttelemässä vai Schumi vs Schumi ohitusetäisyydellä toisistaan?
 

repe_joke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim
Master Chief kirjoitti:
No kummassa oli enemmään jännitettävää, Kimi ylhäisessä yksinäisyydessään köröttelemässä vai Schumi vs Schumi ohitusetäisyydellä toisistaan?

Kimi ylhäisessä yksinäisyydessän viimeisellä kierroksella, kerta siinä olisi voinut jännittää kestääkö auto maaliin vai ei.
Ohituksia tuolla radalla ei tehdä, jos peräkkäin menevät autot on formula-autoja, eikä minardeja ja jordaneja.
 

X-Hearted

Jäsen
Noniin. Saattaahan meillä sittenkin olla pienen pienet mahdollisuudet. 26 pinnaa eroa ja kuusi osakilpailua jäljellä. Nyt siis McLaren - mutta edelleen vain toinen - kesti loppuun saakka. Onneksi se oli kuitenkin Räikkönen. Luotettavuusongelmia Mersulla edelleen, mikä ei anna hyvää osviittaa seuraaviin kilpailuihin. Yhtä kaikki, jos positiivisia ajatuksia haluaa hakea, se oli ehdottomasti Kimin ylivoimainen vauhti ja tallin ainutlaatuinen pelisilmä, jolla sitten loppujen lopuksi ohitettiin saksalainen Schumacher.

Semmoista...
 

bunghole

Jäsen
NK kirjoitti:
Lisäksi Michelinin renkaat ovat kaikesta huolimatta olleet tällä kaudella siltakiviä paremmat - tätä yhtä tapausta lukuunottamatta.
Yleisesti ottaen rengasongelmia on tuntunut olevan enemmän Bridgestone-talleilla (tämä tosin ihan mutulla heitettynä, kuljettajien kommenteista päätellen), viimeksi Ferrarilla Hockenheimissa. Yleisesti ottaen Michelinit ovat toimineet useimmilla radoilla Bridgestoneja paremmin, ja ne ovat olleet selvästi Bridgestoneja nopeammat, varsinkin aika-ajoissa. Ainoa ongelma - mutta sitäkin suurempi - tuli USA:n GP:ssä. Kauden ainoan voittonsa Bridgestone on kyennyt saavuttamaan kisassa, johon Misukkatallit eivät edes osallistuneet.
Ferrarillakin tuntuu olevan välillä yllättävän paljon rengashuolia, ottaen huomioon että Ferrari on Bridgestonen asiakkaista ainoa "suuri talli", ja Bridgestoneja todennäköisesti kehitetään tällä hetkellä lähinnä vain Ferrarille.

Tässä valossa tuntuu aika erikoiselta että peräti viisi tallia olisi vaihtamassa Bridgestoneihin. Ainoa tahra Michelinin tämän kauden toiminnassa on tapaus Indianapolis, ja pitäisin aika epätodennäköisenä että Michelin antaisi saman tapahtua uudelleen.

Aiheesta on ollut juttua paljon ennen tätäkin ja ainakin Bridgestonella ongelmana pidetään sitä että vain muutama auto ajaa kyseisillä renkailla. Testikilometrejä tulee näin huikeasti vähemmän kuin Michelineillä joten renkaat kehittyvät hitaammin kuin Michelinit. Tämä on kyllä aivan loogista.
 

Cougar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Detroit Red Wings
Lakaisija kirjoitti:
Räkä voitti ja Schumacherin veljeksiä kuvattiin, hienoa.
Onneksi kuvaaja ei ollut suomalainen ja kuvasi vain jännittävintä osaa kisassa tuolloin. Jokaisen maaliintulo sentään kuvattiin.

Routainen Sydän kirjoitti:
Yhtä kaikki, jos positiivisia ajatuksia haluaa hakea, se oli ehdottomasti Kimin ylivoimainen vauhti ja tallin ainutlaatuinen pelisilmä, jolla sitten loppujen lopuksi ohitettiin saksalainen Schumacher.
Aivan loistavaa ajoa Kimiltä oli. Kuitenkin realiteetit kun otetaan mukaan, niin kisan kuluessa eri tiimeissä tuli selviä ongelmia autoihin. Varmasti tämän näit itsekin. Mersu fudas tällä kertaa loistavasti Kimillä.


Cougar.
 

Kuvernööri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Iltasanomissa lööpin mukaan Briatore tilittää Kimin olevan "epäreilu". Jollain tarkempaa tietoa mistä kyse?

Hieno kisa kimiltä eilen. Mutta meikäläistä vaivaa vaan suuresti kisojen tylsyys. Kimi oli suvereenisti nopeampi kuin Michael. Silti ei mitään mahdollisuutta ohittaa. Ei autokilpailu saa olla tällaista.
 

Analyytikko_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, QPR, ManU, Hertha BSC
Iker kirjoitti:
Ja jälleen vituttaa vain entistä enemmän nämä Kimin aikaisemmat keskeytykset. Rasittavaa, kun jatkuvasti menettää mestaruusmahdollisuutensa ilmeisen "lopullisesti", ja sitten kuitenkin annetaan tällaista siimaa heti seuraavassa kisassa. Valitettavasti vain kisat vähenevät ja Alonso on aina ehtinyt kasvattaa johtoaan entistä suuremmaksi.

Kyllä se parikymmentä lisäpistettä Kimin saldossa olisi tällä hetkellä melkoisen mukava. Varsinkin, kun siellä voisi paremmalla luotettavuudella olla lähes 40 pistettä enemmän, ja Alonsolla luonnollisesti samalla jonkun verran vähemmän. Mutta minkäs teet.

Eiköhän tämä vielä siihen mene, että Alonso keskeyttää seuraavat kolme kisaa, Kimi nousee ohitse ottamalla pelkkiä voittoja, ja sitten viimeisissä kisoissa McLaren jää radan varteen. Meni miten meni, niin vituttaahan tämmöinen.

Juu, tämä on kyllä hyvinkin totta. Tosin lehdissähän oli jo viime maanantaina ilmoitus, että Kimin mestaruus meni sitten siihen Saksan GP:n keskeytykseen ja eipä paljon muuta kuin ajelua tarjoa tämä loppukausi. No nyt taas ero on mahdollinen kiinnikurottavaksi, mutta kisoja on jäljellä sen verran vähän, että kovasti haasteelliselta näyttää Kimin tilanne loppukaudeksi. Toisaalta, jossain vaiheessa iskee varmasti Alonsonkin autoon se Rellun tekninen vika, joka tähän saakka on lähinnä muhinut Fisicon katteiden alla.

Kimillä on sarjan nopein auto ja luotettavuuttahan on tunnetusti helpompi kehittää kuin raakaa nopeutta, joten mahdollisuuksia tässä vielä on, se on selvä. Kun nopeus riittää ja laite kestää, niin Kimi kyllä napsii pinnoja hyvällä tahdilla, se varma. Alonsonkaan tuuri ei voi loputtomiin kestää.

Itse veikkaan, että kauden viimeisessä kilpailussa ero on Alonson hyväksi 7 pistettä ja lopullinen ratkaisu mestaruuden suhteen tapahtuu vasta viimeisessä MM-osakilpailussa.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Kuvernööri kirjoitti:
Iltasanomissa lööpin mukaan Briatore tilittää Kimin olevan "epäreilu". Jollain tarkempaa tietoa mistä kyse?

Briatore valitteli että Räikkönen olisi ajanut Hockenheimissa tahallaan ulos aika-ajokierroksensa jälkeen ja näin Alonso olisi Kimin takia joutunut ajamaan aika-ajonsa likaisella radalla. Kimi itse sanoo liukuneensa ulos radalta kun se oli jo ennestään pölyinen. Miksihän tästä taas jauhetaan kun tuo Hockenheim oli ja meni ja Alonsohan otti Hockenheimista kaiken mitä voi saada ja kasvatti pistejohtoaan Kimiin 10 pisteellä?

Unkarin kisassa vihdoin myös Alonsolla oli huonoa tuuria kun Alonso änkesi ensimmäisessä mutkassa liian pieneen väliin ja Ralf nikkasi pikkasen Fernandon etusiipeen ja pilasi käytännössä koko Alonson Unkarin GP:n jo heti alkuunsa. Schumacher ja Ferrari palasi myös komeasti parrasvaloihin ja itseasiassa Kimin kannalta olisi erittäin hyvä jos Ferrari tulisi mukaan taistelemaan kisojen voitoista sillä Kimi tarvitseen itsensä ja Alonson väliin enemmän autoja. McLaren on edelleen F1 nopein auto, valitettavasti se on samalla tällä hetkellä selkeästi epäluotettavin huipputalli. McLarenin epäluotettavuus voi viedä Kimiltä mahdollisuuden taistella mestaruudesta mutta tällä hetkellä ainakin Räikkönen itse tekee kaiken niin hyvin että mieheen itseensä tämän kauden taistelu ei tule kaatumaan. Pienen pieni toivonkipinä mestaruustaistoon palasi eilisen Unkarin GP:n voiton jälkeen.
 

repe_joke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim
flintstone kirjoitti:
McLaren on edelleen F1 nopein auto, valitettavasti se on samalla tällä hetkellä selkeästi epäluotettavin huipputalli. McLarenin epäluotettavuus voi viedä Kimiltä mahdollisuuden taistella mestaruudesta mutta tällä hetkellä ainakin Räikkönen itse tekee kaiken niin hyvin että mieheen itseensä tämän kauden taistelu ei tule kaatumaan. Pienen pieni toivonkipinä mestaruustaistoon palasi eilisen Unkarin GP:n voiton jälkeen.

Allekirjoitain joka sanan. Mielestäni Kimillä olisi ollut laitteiden kestäessä, todella hyvät mahdollisuudet voittaa jokainen kisa Imolan jälkeen ja Imola mukaan lukien.
Harmi vain, että moottoriurheilussa pitää laitteidenkin kestää maaliin asti, pelkkä nopeus ei riitä.

Vaikka en epäonnea Alonsolle toivokkaan, niin Kimin mestaruushaaveet, tarvitsevat Alonsolta keskeytyksen kisasta jonka Kimi voittaa. Ja Kimille ei saisi tulla enää minkäänlaisia vastoinkäymisiä.
Ehkä olisi järkevämpää kääntää kuljettajien mm:n suhteen katseet ensi kauteen ja toivoa, että Mclaren voittaa valmistajien tittelin.

Loppu kautta silmällä pitäen, tärkeää on varmasti myöskin se, että Mclaren on Toyotan lisäksi ainoa huipputalli, joka saa ajattaan kolmatta autoa perjantaina. Tämä varmasti helpottaa tallin rengastestausta, ja säätöjen löytymistä. Joten silläkin osa-alueella, Mclarenilla on etulyöntiasema, Renaultiin ja Alonsoon nähden (ollut tosin koko kauden).
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Mielenkiintoinen kysymyshän kuuluukin, olisiko Mclaren "oikeasti" nopein auto jos talli pelaisi yhtä varman päälle kuin Renault ja Ferrari. Tuskinpa olisi, mutta talli ottaa kuitenkin tietoisen riskin ja se näkyy keskeyttämisinä kun mese ei kestä.

Bridgestone sai jo ulos seoksen millä aika-ajo ja kisan alku menee vauhdikkaasti, mutta nähtäväksi jää tuleeko jo kesätauon jälkeen renkaat jotka säilyttävät nopeutensa loppuun asti ja silloin Kimi saa taistella myös suminkin kanssa tosissaan sijoituksesta(hopeasta?).
 

Mitchner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Barrichello lähtee Ferrarilta

Barrichello lähtee Ferrarilta kauden jälkeen ja Massa tulee tilalle. Tarkempia syitä tälle vaihdolle ei ole annettu tallin taholta. Massa on jonkin sortin arvoitus kuskina. Suuria näyttöjä ei ole, mutta kaipa hän vakuutti Maranellon porukan ollessaan testikuskina.

Ferrari on joka tapauksessa astumassa uuteen aikakauteen. Schumin lopettaminen lähestyy, ja homma pitäisi rakentaa uudelle pohjalle. Kuinka siinä sitten käy, vaikea ennustaa. Ferrari saattaa menettää Michaelin myötä muutakin kuin yhden kaikkien aikojen kuskeista. Ilman häntä tallilta saattaa puuttua yhteishengen rakentaja, mikä ei ole ihan pikkuseikka tuossa lajissa.
 

X-Hearted

Jäsen
Mitchner kirjoitti:
Tarkempia syitä tälle vaihdolle ei ole annettu tallin taholta.
Onko sitten niin, että Barrichello kyllästyi olemaan ikuinen "apuri" Schumin pitäessä Ferrarin ykköspaikkaa ikuisesti hallussaan? Tämän tapaista olen kuullut jopa Barrichellon aiemmin kuulluissa haastattelun pätkissä. Huhujen mukaan brasilialainen siirtyy ensi kaudeksi BAR:n leipiin.
 

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Massan palkkaaminen toiseksi kuljettajaksi on hieman erikoinen ratkaisu. Okei, Felipe on ajanut ns. heikossa tallissa koko uransa ja on siten arvoitus ensikaudella. Valmistajien maailmanmestaruuden voittaminen myös ensi vuonna taitaa olla mahdoton tehtävä Ferrarille. Suuri arvoitus on myös, jatkaako Schumacher myös kaudella 2007 vai lyökö Kerppenin rehtori hanskat naulaan. Mielenkiinoinen parivaljakko Ferrarin ratissa kaudella 2007 voisi olla Schumacher-Rossi!!!!! Valentinon siirtymisestä formuloihinhan on spekuloitu useasti ja mikä olisi parempi kuin Italialainen kuski Italialaisessa tallissa?
 

X-Hearted

Jäsen
Niilo kirjoitti:
Mielenkiinoinen parivaljakko Ferrarin ratissa kaudella 2007 voisi olla Schumacher-Rossi!!!!! Valentinon siirtymisestä formuloihinhan on spekuloitu useasti ja mikä olisi parempi kuin Italialainen kuski Italialaisessa tallissa?
Valentino Rossihan teki jo sopimuksen moottopyörätalli Yamahan kanssa.

Linkki.

EDIT: sorry, aivan; tarkoitit vuonna 2007. Olisi kyllä mielenkiintoinen kokeilu...
 

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Uskoisin että Vale voisi pärjätä myös Formuloissa. Ralliahan mies kokeili pari vuotta sitten MM-tasolla Englannissa, seurauksena ulosajo aikaisessa vaiheessa. Mies on aivan käsittämätön hallitsemaan kaksipyöräistä. Universiumin paras kuski ( tällä hetkellä ajavista ). Vale ei kuitenkaan ole yhtä maaginen kuin Giagomo Agostini, joka hallitsi rr-ratoja 60 ja 70 luvulla. Maagiset 16 maailmanmestaruutta kertovat ajajasta jotain. Ainoa joka olisi antanut / antoi Agolle kunnon vastuksen, oli Jarno "Paroni" Saarinen, jonka kohtalon tiedämme. Jarno olisi tuona vuonna 1973 voittanut mestaruuden / mestaruudet mennen tullen. Itseasiassa hän halusi voittaa mestaruuden kaikissa 3:ssa luokassa saman kauden aikana, ensimmäisenä ajajana ja uskon että olisi myös voittanut... 5 voittoa kuudesta kilpailusta, ennen kohtalokasta Monzaa. Jarnon kohtalo ei tule unohtumaan koskaan...

Kun Valentino lopettaa MotoGp:ssä on hänen manttelinperijänsä... Daniel Pedrosa!!!! Pedrosa on hallinnut 250cm³ luokkaa ja on myös selvää mestarisainesta isossa luokassa!
 

bunghole

Jäsen
L4E kirjoitti:
Mielenkiintoinen kysymyshän kuuluukin, olisiko Mclaren "oikeasti" nopein auto jos talli pelaisi yhtä varman päälle kuin Renault ja Ferrari. Tuskinpa olisi, mutta talli ottaa kuitenkin tietoisen riskin ja se näkyy keskeyttämisinä kun mese ei kestä.

Ron Dennis sanoi haastattelussa valinnan olevan tietoinen riski. Hän kuitenkin korosti ettei luotettavuutta aleta hakemaan nopeuden kustannuksella. McLarenin on oltava nopein hinnalla millä hyvänsä. Jo toisen kerran peräkkäin se hinta on Kimin mestaruus. Auto kulkee kovaa ja sen kestäessä voittoja tulee mutta mestaruus jää haaveeksi keskeytysten takia. Ei nyt vielä kuopata tätä kautta mutta epätodennäköistä se on että Alonsolla olisi niin huonoa tuuria ettei keräisi riittävästi pisteitä.
 

JayV

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mitchner kirjoitti:
Barrichello lähtee Ferrarilta kauden jälkeen ja Massa tulee tilalle. Tarkempia syitä tälle vaihdolle ei ole annettu tallin taholta. Massa on jonkin sortin arvoitus kuskina. Suuria näyttöjä ei ole, mutta kaipa hän vakuutti Maranellon porukan ollessaan testikuskina.

Ferrari on joka tapauksessa astumassa uuteen aikakauteen. Schumin lopettaminen lähestyy, ja homma pitäisi rakentaa uudelle pohjalle. Kuinka siinä sitten käy, vaikea ennustaa. Ferrari saattaa menettää Michaelin myötä muutakin kuin yhden kaikkien aikojen kuskeista. Ilman häntä tallilta saattaa puuttua yhteishengen rakentaja, mikä ei ole ihan pikkuseikka tuossa lajissa.

Schumilla on niin suuri sananvalta Ferrarilla, että se näkyy jopa kuskivalinnoissa. Ei Schumin aikana Ferrarille palkata sellaista kuskia, joka on potentiaalisesti nopeampi ja siten pilaisi Schumin eläkkeellelähtöjuhlat. Massa oli siis turvallinen valinta.
 

X-Hearted

Jäsen
Ylös...

Sirkus siirtyy siis Turkkiin, jossa ajetaan kautta aikain ensimmäinen Formula GP-osakilpailu. Nyt oletettavasti ollaan nollatilanteessa, koska kukaan ei tiedä, millaisella säädöillä Istanbulin GP klaarataan läpi. Kokemus varmasti auttaa melkoisesti eli luullakseni Michael Schumacher on kovilla ja omaa hyvät mahdollisuudet osakilpailun voittoon.

Mielenkiintoinen kisa tulossa. toivottavasti formulasirkus saa nauttia Turkin ilmapiiristä täysin siemauksin, eikä mahdolliset terrori-iskut vaaranna ihmishenkiä millään tavalla.
Routainen Sydän kirjoitti:
Huhujen mukaan brasilialainen siirtyy ensi kaudeksi BAR:n leipiin.
Näin siis kävi, ei Barrichello siirtyy ensi kaudeksi BAR-Honda kuskiksi.
 

massimo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Devils, FC United of Manchester
"Hyvin" on Anna Soraisen ura Kimin lehdistövastaavana(mikä titteli olikaan) alkanut. Pari viikkoa sitten Kimi ja Jenni hehkuttivat rakkautta ja nyt pari päivää on ollut vähän muita otsikoita. Työtä Annalla riittää :)

Mutta Kimi on kyllä radalla nopea vaikka mitä muuta tapahtuisikin. Hyvin menee mäklaareneilla, kunhan koneet kestäis kisassa ja muutenkin tekniikka toimisi. Kisa ajetaan vastapäivään, millä muilla radoilla ajetaan näin?? onko kellään tietoa.
 

Paitselo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Carl Brewer Forever & Karjakunnan nakit
Sasha kirjoitti:
Brasiliassa ainakin ajetaan vastapäivään.

Niin ajetaankin, mutta siis aina vaan ajetaan päivällä. Formuloihin ajovalot ja sitten järkätään yökisa - se voisi olla pittoreski näky! Tiedä sitten ehtisikö Raikkonen ollenkaan mukaan öiseltä discokierrokseltaan...
 

Petski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes, Avalanche
Räikkönen nappasi paalun ja Alonso kolmanteen lähtöruutuun. Kimillä on loistavat mahdollisuudet voittoon mutta mestaruuden kannalta Alonso saisi keskeyttää. Iso Schumi veteli hiekan kautta ja lähtee koko joukon perältä.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
I-kolmikko eli Interlagos, Imola ja Istanbul ajetaan vastapäivään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös