puumaila kirjoitti:
Montoyaa nyt pidettiin yhtenä sarjan parhaimpana kuljettaja aina siihen asti, kun Räikkösestä tuli tallikaveri.
Näin on.
Montoya oli McLarenille siirtyessään ns. huippusiirto, sirkuksen kuumimpia nimiä ja (joidenkin mielestä) mestariehdokas parhasta päästä. Näilläkin palstoilla vesi kielellä odoteltiin Kimin saavan tulikuumalta kolumbialaiselta pataansa, nyt kun lammasmainen skotti on historiaa hopeanuolen puikoissa. Itsehän en tuohon uskonut, vaan kirjoitin varsin selvällä suomenkielellä, että Montoyalla ei tule olemaan mitään saumoja Kimin kyykyttämiseen.
Kuten jossain lehdessä varsin osuvasti kesällä kirjoitettiin, ajattelee kolumbialaisen lähtöä miltä kantilta tahansa, poistui J-P Montoya F1-sarjasta suuri kiminmuotoinen jälki takapuolessaan.
Aina on F1-sarjassa jauhettu siitä, kuinka tärkeätä tallin sisäinen "herruus" on kuljettajan uralle ns. make or break-mielessä, ja tässä oli mielestäni viime aikojen selvimpiä tapauksia tästä. Kimihän periaatteessa viimeisteli Montoyan uran riepottelemalla tätä kuin mätisäkkiä pitkin maailman ratoja. Talliin siirtyessä huippu, parin vuoden päästä naurettava tunari. Mies oli kyllä kommenttiensa perusteella aina yhtä nopea kuin Kimi, mutta omituisella tavalla se ei parin vuoden aikana siltä näyttänyt.
Itselläni ei Kimin kykyihin uskovana ja hänen menestystään toivovana ole mitään tarvetta alkaa lyttäämään Schumia tai Alonsoa, sillä koko kolmikko on huipputasoa. Mutta en ole myöskään valmis nielemään niitä väitteitä, että Kimi olisi jollain tavalla heikko kuljettaja. Mielestäni on helvetin hankalaa kenenkään alkaa uskottavasti perustelemaan Kimin huonoutta tai edes keskinkertaisuutta, muuta kuin vetoamalla "Räkän" narisevaan ääneen ja huonoihin käytöstapoihin.
Aivan kuten olin vakuuttunut Kimin olevan Coulthardia sekä sittemmin Montoyaa nopeampi, uskoisin myös Alonson olevan useimmin ottavana osapuolena, jos kaverit jatkaisivat uraansa tallitovereina McLarenilla. Jopa sen jälkeen, kun Alonso pääsisi ns. sisään talliin ja tottuisi uuteen autoonsa.
Nythän tuota tilannetta tuskin nähdään, joten Kimi joutunee jatkossa päihittämään espanjalaisen Ferrarin puikoissa, sen kestävyys kun on sillä tasolla, että mestaruus ei karkaa turhiin räjähdyksiin.