Toisaalta sitten kun tätä hieman pureskelee, täydellinen floppi ei ole kaukana. Eilisen julkitulon jälkeen kuuntelin satunnaisesti Daruden uudempaa tuontantoa, ja mitenkään hirveen lupaavaa viisumateriaalia tuosta on vaikea kaivaa. En osaa analysoida musiikkia sen syvällisemmin, mutta viisuja jo yli kymmenen vuotta suht tiiviisti seuranneena väitän tunnistavani ne viisuhumpan perusainekset suht hyvin. Nyky-Darude on mielestäni hieman tasalaatuista ja jopa laiskaa festaritrancea, josta ne tarttuvimmat koukut puuttuvat. Voisin kuunnella sitä taustamusiikkina muiden askareiden ohella, mutta elämyksellistä kolmeminuuttista en saanut irti millään. Lisäksi ihan henkilökohtaisena mieltymyksenä tykkään vokaalisessa konemusiikissa enemmän naislaulusta, mutta annan Sebastian Rejmanille toki reilun mahdollisuuden muuttaa näkemystäni.
Tällaisilla pohjustuksilla lähdin Daruden Euroviisu-taivalta lähestymään ja täytyy valitettavasti sanoa, että check, check ja check. Kauas jäätiin siitä tasosta, jota konemusiikki parhaimmillaan on. Toki huomioitava, että kolmeminuuttinen on trance-artistille haastava konsepti.
Rejman oli pelätyn surkea ja hengetön, mutta toki livessä on vielä varaa pistää käsityksiä uusiksi. Viisuissa lavaveto on kuitenkin todella tärkeä, joten ohut sauma tässä on edelleen.
Biiseistä
Superman on parin kuuntelun jälkeen se, jolle edustuspaikan soisin. Kelpo poljento ja jokseenkin tasavarmasti energiaa keräävä tekele. Mutta ei tälläkään sinne kuuluisaan Kuuhun mennä.
Relase Me omaa kenties tarttuvimman kertsin, mutta kokonaisuutena liian tylsä. Eikä tuo pläkkiselvä hengenheimolaisuus Agnesin biisin kanssa ole mikään mairitteleva piirre. Tänään julkaistua kappaletta en muista edes nimeltä, mutta parilla kuuntelulla selvästi kehnoin tästä triosta. Ainiin,
Look Away. Käskystä.
Ellei livessä kaiveta näihin rallatuksiin jotain aivan hillitöntä potenssia, tulee finaalipaikka toukokuussa olemaan hyvinkin vaikea saavuttaa.